keskiviikko 18. elokuuta 2010

LEENA LEHTOLAINEN

Leena Lehtolainen, s. 11.11.1964, on Suomen suosituimpia kirjailijoita. Hän on julkaissut parikymmentä teosta. Tunnetuksi hän on tullut erityisesti Maria Kalliosta kertovasta kirjasarjastaan, josta on tehty mtv3:lla esitetty suosittu televisiosarja. Lehtolaisen esikoisteos Ja äkkiä olikin toukokuu julkaistiin tekijän ollessa vasta 12-vuotias.

Lehtolainen on myös kirjoittanut kolumneja sekä julkaissut muitakin kaunokirjallisia teoksia kuin dekkareita. Hänen kirjojensa käännösoikeudet on myyty 16 maahan, uusimpana Espanja ja Italia. Lehtolaisen teokset ovat suosittuja etenkin Saksassa.

Lehtolaisen uusin teos Minne tytöt kadonneet on 11. Maria Kallio –rikosromaani. Kirja on vaikuttava kertomus maahanmuuttajien ja paikallisen kulttuurin yhteentörmäyksestä. Seura –lehdessä no 32 Sanna-Kaisa Hongiston jutussa Alistettuja pitää puolustaa Lehtolainen toteaa:

Suomalaisen ja radikaalin islamin naiskuvan törmäyksessä olen raa’asti sitä mieltä, että suomalainen on oikeassa. Alistettuja pitää puolustaa eikä vedota siihen, että alistaminen johtuu muuttajien kulttuurista.

En edes hyväksy kunniaväkivalta-nimitystä, koska väkivalta ei ole koskaan kunniallista. Parempi termi olisi häpeäväkivalta.

Lehtolainen kertoo järkyttyneensä etsiessään kirjaansa materiaalia netin keskustelupalstoilta. Ihmisten viha hämmensi ja vei yöunet. Toisaalta kirjailija myöntää itsekin ’saavansa raivareita’, kun hänen arvomaailmansa törmää toisenlaiseen.

Puran raivoani juoksemalla, luukuttamalla musiikkia ja tietenkin kirjoittamalla. Joskus rauhoitan itseäni joogalla.

Anna-lehdessä 32-33 Miia Siistosen jutussa Jokainen kirja on ihme, kerrotaan:

Kirjoitusprosessi oli tällä kertaa poikkeuksellisen raskas. Lehtolainen sai ideansa kirjaansa jo vuona 2003, jolloin hän osallistui Yleisradion Kabul kutsuu –ohjelmaan. Aihetta muhitellessaan hän liikuskeli maahanmuuttokriittisillä nettisivuilla ja ihmetteli, mistä tolkuton viha kumpuaa.
Lehtolainen tuntee intohimoa taitoluisteluun ja kissoihin. Suu napsaa kantarelleihin. Mielijuoma on Laproaigh. Flow-tilassa kirjoittaminen vie Leenaa täysillä. Hurjimmillaan Lehtolainen on työskennellyt jopa neljäntoista tunnin rupeamia, jonka jälkeen kierroksia pudottaa vaikka keittiön siivous.

4 kommenttia:

  1. Leena Lehtolainen on minun suosikkini. Olen lukenut hänen kaikki kirjansa Täytty odottaa seuraavaan Suomen lomaan, että saan tuon uuden kirjan käsiini.

    Leenan ystävä, jonka tunnen hyvin, asuu Lontoossa. Hän kertoi kerran, että hänen hyvä ystävänsä(Leena siis, ei ollut silloin vielä kuuluisa) on kirjoittanut ensimmäisen dekkarinsa. Minä heti kysymään, että mikä sen kirjan nimi on? Ystäväni vastasi, että Ensimmäinen murhani. Yksi porukasta tokaisi siihen, että no jo on sulla kanssa ystävä!
    Leena lähetti aina "uunituoreen" kirjansa ystävälleen, joka sen luettuaan antoi aina minulle. Kaikista kirjoista pidin ja luin ne todella nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Vihreät niityt, sinun pitää osallistua arvontaani, sillä eihän sitä vielä tiedä, mitä kirjoja sinne tulee. Mutta se on vasta joskus loka-marraskuulla, kun valitaan kauneinta kirjan kantta. Sinähän melkein tunnet Leenan eli sun pitäis saada tämä kirja pikaseen;-)

    VastaaPoista
  3. Osalistun tietenkin! Jos vaikka onni potkaisisi.

    VastaaPoista