SATURNUKSEN RENKAAT

Luultavasti juuri unhoon jääneet muistot synnyttävät sen omalaatuisen ylitodellisuuden, jonka kokee unissa. Tai ehkä sittenkin on kyse myös jostain muusta, jostakin usvaan verhotusta, jonka lävitse nähtynä kaikki unessa näyttää paljon selvemmältä, niin omituiselta kuin se kuulostaakin. Pienestä lammikosta tulee järvi, tuulenhenkäyksestä myrsky, kourallisesta pölyä autiomaa, pienestä rikkihiukkasesta veressä tulivuoren polte. Mitä on tämä teatteri, jossa me itse kukin olemme samalla kertaa niin runoilija, näyttelijä, näyttämömies, lavastemaalari kuin myös yleisö? Tarvitaanko unen käytävillä kulkiessa enemmän vai vähemmän ymmärrystä kuin ihmisellä on nukkumaan mennessään?

Paluu W.G.Sebaldin Saturnuksen renkaat (Die Ringe des Saturn, Tammi 2010, suomennos Oili Suominen) teoksen maailmasta nykyhetkeen voisi synnyttää juuri yllä olevan lainauksen kaltaisen, unenomaisen tilan, jossa unen ja valveen rajat katoavat ja ymmärrys kattaa kaiken olevaisen vailla ajan ja paikan kahleita. Olen nyt liikkunut flow –tilassa 1600 –luvulta tähän hetkeen ja jos Mika Waltaria on uskominen, niin ’olen henkisesti kasvanut lukemani kirjan mukana.’ Tulen Rembrandtin kuuluisasta anatomian luentoa kuvaavasta maalauksesta, itse asiassa auki avatun ’väärän’ käden sisemmästä jänteestä…tutustun Brownen teoriaan viistorististä, syvennyn unettomuuteen ja minua aina kiinnostaneeseen toistumisen haamuun:

Vaikka vakuutan itselleni, että tuonkaltaisia sattumia esiintyy paljon useammin kuin aavistammekaan, koska me kaikki, yksi toisensa jälkeen, kuljemme samoja syntyperämme ja toiveidemme viitoittamia polkuja, niin en voi järjellä ajatellen mitenkään puolustautua minua yhä useammin vaivaavia toistumisen haamuja vastaan. Aina kun vain olen ihmisten parissa, minusta tuntuu että olen jo jossain aiemmin ollut todistamassa, miten samat ihmiset toistelevat samoja mielipiteitä, aivan samoin sanoin, sanakääntein ja elein.

Tämän jälkeen tutustun sukeltajakuoriaisiin, joudun valitettavasti saamaan muistutuksen ruumiskasasta, jonka Belgian siirtomaaherruus Kongossa aiheutti, tutustun kirjailija FitzGeraldiin, mikä ilahduttaa minua suuresti, sillä hän on juuri kääntämässä persialaisen runoilijan, Omar Khaijamin, Rubáiyátia, joka ilmestyykin 1856. Käyskentelen Suffolkissa ja Norwichissa tehden monenmoisia tarkkoja ja syvällisiä havaintoja ja saan kutsun La Valleé aux Loupsiin, jonka omistaa varakreivi de Chateaubriand. Löydämme heti yhteisen intohimon: puut. C. istuttaa alituisesti puita ihastuttavalle kukkulalleen ja kirjoittaa niistä aivan lumoavasti:

Nyt ne ovat vielä niin pieniä että minä suon niille varjon, kun astun niiden ja auringon väliin. Mutta sitten myöhemmin, kun ne ovat kasvaneet täyteen mittaansa, ne puolestaan luovat varjoaan minulle ja suojelevat minun vanhuuttani niin kuin minä suojelin niiden nuoruutta. Tunnen kiintyneeni niihin, kirjoitan niille sonetteja ja elegioita ja oodeja; tunnen ne kaikki nimeltä kuin lapset ja toivon vain, että saan kerran kuolla niiden alla.

C. oli minulle läheisin tai ehkä Janine…en tiedä, mutta minun oli kiiruhdettava eteenpäin sillä aioin oppia kaiken yökehrääjistä ja valkomulperipuista, joissa elää silkki- eli mulperiperhonen Bombyx mori. Riikinkukkokehrääjä sukii hiuksiani ja atlaskehrääjät leikkivät terassin himmeässä valossa…


Sebaldin Saturnuksen renkaat kirja ei antaudu arvostelulle, ei edes tarjottavaksi lukuelämyksenä paitsi hiekansiruna siellä, toisena täällä. Kirjan pienet mustavalkokuvat kantavat historian tuulia, mutta et tunne lukevasi historiaa, vaan Sebaldin matkassa elät sitä. Minä luin tätä kirjaa hurmaantuneena, sillä jokainen sivu tarjosi niin paljon tietoa. Kelluin tiedon vuolaassa virrassa myötäeläen vahvasti, sillä tapahtuma seurasi toistaan katkeamattomana silkkiäistoukan nauhana, johon yksikään saksi ei yltänyt. Sebaldin teksti hohtaa tarkan havainnoinnin ja suuren humanismin valoa, niin suuren että se ei suostu määritellyksi. Tämä kirja kulkee omia polkujaan tarjoten tietoa, historiaa, rakkautta, kyyneliä. Tämä kirja rakastaa sitaatteja niin monilla kielillä, että englanninkieliset sitaatit on suomentanut Kersti Juva ja ranskankieliset Tiina Arppe. Lienee kohtuullista lopettaa upea teos John Miltoniin:

Good and evil we know in the field of this world grow up together almost inseparably.