MINNE TYTÖT KADONNEET

Myönnän heti, että en ole ollut mikään Leena Lehtolainen fani. Ensimmäiset Lehtolaiset paras ystäväni pakotti minut lukemaan ja silloinkin pidin vain kirjasta Luonas en ollutkaan (2007) ja dekkareista vain Kuolemanspiraalista (1997). Ja sitten luin Henkivartijan (2009), joka oli aika kovatyylistä dekkariksikin, mutta laatuisa…Mutta: Enhän edes ollut lukenut niitä kaikkia, enkä aikonutkaan…kunnes…

Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet (Tammi 2010) lunastaa Lehtolaisen sijan kirjastossani, sillä tämä oli yksi niitä uskomattomia kertoja, jolloin saatoin lukea suomalaista dialogia ilman myötähäpeää. Tiedättehän vanhat kotimaiset elokuvat, miten niissä puhutaan lemmestäkin kuin se olisi pilaantunutta maitoa ja murhasta kuin pitäisi huutaa lujaa ja tuijottaa vihaisesti ja siinä kaikki. Myönnän, että Leena Lehtolainen on äärettömän lahjakas kirjoittaja, joka selvästi panee peliin kaikkensa. Hänen dialoginsa kirjassa Minne tytöt kadonneet on kuin kokemuspohjaista, sillä sen maku on niin tosi! Ja mitä tulee Maria Kallioon, niin hänestä on tullut Lehtolaisen ilmetty alter ego, sillä kirjailija on omimillaan rikospoliisi Kallion pään sisällä ja nahoissa. Maria Kalliona Leena pääsee ehdoitta ’under my skin’.

Minne tytöt kadonneet –teos vie meidät keskelle sitä aihetta, jota nettipalstat suorastaan kiehuvat: maahanmuuttajien kulttuurin ja paikallisen väestön kulttuuriin välisiin ristiriitoihin, jotka pahimmillaan työllistävät rikospoliisia, synnyttävät pahoinpitelyjä ja jopa murhia. Nyt katoaa miltei samanaikaisesti kolme tyttöä, joista yksi on Sudanista, yksi Afganistanista ja yksi Bosniasta. Hämmennys on suuri ja jonkin mielessä ehtii jo käydä mielikuva maahanmuuttajatyttöjä tappavasta sarjamurhaajasta…Tytöt ovat seurustelleet kauppaneuvos Sylvia Sandelinin kustantamassa Tyttökerhossa, jonne pojilta on pääsy kielletty, mutta jossa maahanmuuttajatytöt voivat seurustella vapaasti suomalaisten tyttöjen ja naisten kanssa. Kauppaneuvos on niin värikäs hahmo, että takuulla jo ihan hänenkin takiaan tämä kirja tullaan käsikirjoittamaan tv-sarjaksi. Sylvian mielipiteet ovat osin vuosituhannen vaihteen yläluokalta, mutta rinnassa sykkii lämmin sydän ’hänen tytöilleen’. Toinen värikäs, suorastaan räväkkä hahmo on rikospoliisi Ursula Honkanen, joka korkeilla koroillaan ja tekokynsillään on oletettua paljon kovempi poliisi ja hän sanoo aina mitä ajattelee:

Voi itku teitä suvaitsevaisia hölmöjä! Miinasillanpäät ja helvisipilät varmaan pyörivät haudassaan kun kuulevat että suomalaisnaiset haluavat kääntyä muslimeiksi ja hankkiutua takaisin siihen alistettuun asemaan, josta he parhaansa mukaan yrittivät kiskoa meidät pois. Onko joissakin naisissa sisällä joku ihmeellinen halu antaa miesten määräillä? En tajua, tajuatko sinä, Kallio?

Maria ei provosoidu Ursulasta, jota kovasti arvostaa poliisina, mutta mielessään hän ajattelee:

Nuorena olin ajatellut, että kiihkouskovaiset olivat kahjoja. Hieman vanhempana olin koettanut käsittää heidän ajatusmaailmaansa, mutta en voinut hyväksyä sellaista tapaa uskoa, joka teki toisesta sukupuolesta alempiarvoisen, olipa uskonto mikä tahansa.

Minne tytöt kadonneet on dekkari, mutta myös yhteiskunnallista pohdiskelua sekä ihan alastonta faktaa siitä, mitä maassamme tällä hetkellä tapahtuu. Onko niin kaukaa haettua, ettemmekö voisi lukea uutista omasta aamuaviisistamme päähuiviinsa kuristetusta muslimitytöstä! Ja päivittäin törmäämme maahanmuuttajia vastaan tai myötään julkaistuihin mielipiteisiin. Kysymys kuuluukin, kuka on oikeassa tilanteessa jossa on kaksi totuutta? Vai onko totuutta sittenkään olemassa ja kaikki on vain unta, jossa luulemme näkevämme ainoan oikean totuuden…

Hyvänen aika, onko Maria Kalliosta tulossa minulle suomalaisvastine addiktilleni Kay Scarpettalle!