tiistai 17. heinäkuuta 2012

CAMILLA LÄCKBERG: MAJAKANVARTIJA

Fjällbacka 1871

Karlin viha häntä kohtaan tuntui lisääntyvän sitä mukaa kuin vatsa kasvoi. Sillä hän ymmärsi nyt, että tunteen täytyi olla vihaa, vaikka ei käsittänytkään, mistä se johtui. Mitä hän oli tehnyt? Kun Karl katsoi häntä, miehen silmät olivat täynnä halveksuntaa. Samaan aikaan hän oli erottavinaan niissä epätoivoa, joka toi mieleen häkkiin suljetun eläimen. Aivan kuin Karl olisi juuttunut kiinni kykenemättä repäisemään itseään irti, aivan kuin mies olisi saaressa vankina kuten hänkin. Mutta jostain syystä Karl käänsi kaiken häntä vastaan ikään kuin hän olisi vanginvartija. Eikä Julian helpottanut tilannetta lainkaan. Julianin synkkyys tuntui tarttuvan Karliin, jonka aiempi välinpitämättömyys, joka aluksi vaikutti petollisesti jonkinlaiselta hajamieliseltä ystävällisyydeltä, oli kaikonnut tyystin. Ja hän oli heidän vihollisensa.

Camilla Läckbergin Majakanvartija (Fyrvaktaren, Gummerus 2012, suomennos Outi Menna) kantaa tarinassaan kahta aikaa, montaa äiti-lapsi –suhdetta, ikiaikaista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, kuolemaa, syntymää, mutta myös kuolleiden lohtua, surun suolavettä, lokkien huutoja, meren huokailua…Kaiken keskiössä on Fjällbackan kylä, jossa tapaamme tutun kirjailija-poliisipariskunnan Erica Falckin ja Patrik Hederströmin, heidän kolme lastaan sekä Erican siskon Annan keskellä suruista suurinta, lapsen menetystä. Kylän lisäksi katsomme Gråskärän majakkasaaren suuntaan ja muistamme saarta kutsuttavan myös Gastholmeniksi, saareksi, josta vainajat eivät poistu koskaan.

Yllättäen kauan kylästä pois ollut Annie palaa perheensä tyhjillään olleeseen talon Gråskäriin pienen poikansa Samin kanssa. Annie ei ole innokas tapaamaan ketään ja se paha, jonka he olivat jättäneet jälkeensä ei löytäisi ikinä tänne meren suolaisiin tuuliin ja saaren vainajien lohdullisiin kuiskauksiin. Joku oli kuitenkin odottanut häntä, joku joka myös oli yllättäen palannut kotikyläänsä:

Annie oli kotona. Hän oli ajatellut Annieta koko illan sen jälkeen kun oli tullut päivälliseltä vanhempiensa luota. Annien pitkiä vaaleita hiuksia, pisamaista nenää ja pisamaisia käsivarsia. Annieta, joka tuoksui mereltä ja kesältä ja jonka lämmön hän saattoi tuntea sylissään yhä vieläkin näin monen vuoden jälkeen. Sanonta piti paikkansa. Ensirakkaus ei unohtunut koskaan.

Rakkaus, paitsi äidin rakkaus, on kautta kirjan kuin pisara meressä, sillä kirja on täynnä miesten väkivaltaa naisia kohtaan sukupolvesta toiseen ja lapsetkin saavat reippaasti osansa. Henkilöitä on niin paljon, että ellei ole lukenut kuutta aikaisempaa tai vähintään edellistä Fjällbackan kylästä kertovaa kirjaa, on mielestäni vaikea pysyä kartalla laajassa sukulaisuus- ja muissa ihmissuhteissa, jotka nousevat aika ajoin keskiöön kuin vuorovesi ja hukuttavat helposti alleen jäljet rantahiekassa eli sen erityisen, mitä Läckberg on selvästi halunnut tarinallaan kertoa. Merenneidossa Läckberg osoitti huiman taitonsa pitää sisäkkäiskerronta kasassa ja lukijaystävällisenä, nyt olisin toivonut, että muutama tragedia ja saman tien muutamia henkilöitä olisi sinänsä upeasta tarinasta jätetty pois. Tiivistäminen on kenen tahansa kirjailijan vaativin, mutta lopulta myös palkitsevin teko omalle kirjalleen ja lukijakunta kiittää. 1800 –luvulla Gråskärissä eläneen Emelien ja samalla saarella nykyajassa elävän Annien tarinan kutominen yhteen on kuitenkin tehty taiten ja vailla rönsyjä. Myös kontrasti Fjällbackan kylpylän avajaisiin tulevien kunniavieraiden saapumisen sekä Gråskärin saaren samanaikaisten tapahtumien välillä on todellinen Grande Finale, jota lukija osaa arvostaa. Kuolleista, jotka elävät rinnallamme Läckberg kirjoittaa myös hämmästyttävän uskottavasti sortuen sitten erääseen käsittämättömään epäuskottavuuteen Tanumsheden poliisien murhatutkinnassa, mutta minusta jokainen saa huomata tai olla huomaamatta tuon virheen itse. Kaikkea ei pidä uskoa, mitä lukee, mutta on jotenkin lohdullista ajatella, että maailmassa oikeasti voi olla naisten turvakoteja kuten on Fristad Majakanvartijassa, paikkoja, jotka auttavat naisia ja lapsia väkivallalta silloin kun yhteiskunta ja sen lait eivät siihen enää kykene. Ja jos Annie olisi tiennyt, että…

Annie nousi ja kurkisti ikkunasta sisään. Poika nukkui nykyään aamulla pitkään, eikä hänellä ollut syytä repiä tätä ylös sängystä. Ehkä uni ja unissa koetut asiat jouduttaisivat toipumista.

Hän istuutui varovasti, ja aaltojen rytmikäs loiske rantakallioita vasten karkotti vähitellen kehoa piinaavan levottomuuden. He olivat Gråskärissä, eikä kukaan löytäisi heitä täältä. He olivat turvassa.

*****

Olen lukenut monta Läckbergiä, mutta vielä ei ole minulle tullut Camillan Merenneidon ylittänyttä, vaikka Majakanvartijan kanteen onkin painettu Dagens Nyheterin sitaatti: ’Läckbergin paras kirja.’ Makuasioita, makuasioita…, mutta minulle Majakanvartija on Läckbergin toiseksi paras jännitysromaani eli ei ollenkaan huono sijoitus tällaiselta krantulta dekkarien lukijalta. Läckberg ylittää vielä Merenneitonsa, jos malttaa hieman hiljentää julkaisutahtia.

Jenni Noposelle kiitos erittäin kauniista kannesta!

*****

Osallistun tällä merentuoksuisella kirjalla Merten äärillä -haasteeseen.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Sara  Anni M  Rachelle Norkku ja Katja/Lumiomena

37 kommenttia:

  1. Jälleen kirja joka risteilee kahdella aikakaudella. Kuulostaa hyvältä, hieno postaus jälleen kerran, koukuttaa lukemaan. Merenneito on yksi parhaista dekkareista, sitä on vaikea ylittää. Mutta toiseksi paras on paljon sekin. Henkilöiden paljous voi olla tosiaan hankala jos ei ole aiempaa lukukokemusta, mutta toisallta kuvaat mielenkiintoisesti tuota ihmissuhteiden paljoutta ja ihmismielen ihmellisyyttä. Sykähdyttäviä hetkiä luvassa siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, kiitos. Merenneitoa on vaikea ylittää, mutta kyllä Camilla sen vielä tekee. Hän on pitänyt aivan liian kovaa tahtia. Vrt. Åsa Larsson.

      No, minulle tämä ei ollut niin vaikea, mutta hän, joka lukee tätä Camillan ensimmäisenä kirjana, saa kyllä pidellä paatin laidoista kiinni. Tempo on täydellinen, mutta henkilöitä liikaa.

      Poista
  2. Odotinkin tätä postaustasi! Huomiosi ovat teräviä ja varmasti oikeita, katsotaan sitten lukemisen jälkeen, että häiritsikö materian runsaus myös minua.

    Makuasioitahan nämäkin ovat, mutta siinä olet ihan oikeassa, että tiivistäminen on monille kirjailijoille se vaikein asia. Ongelma ei suinkaan ole se, etteikö olisi mistä kirjoittaa vaan se, että tarinat lähtevät niin helposti rönsyilemään :D

    Nips ja naps, nips ja naps, kovillehan se leikkely ottaa, mutta minä ainakin luotin kustannustoimittajan näkemykseen. Joskus tulee kyllä mieleen näistä best sellereistä, että uskaltaakohan heidän k-toimittajansa enää sanoa samalla tavalla kuin vaikkapa uran alussa? Tai tuleeko kirjailijasta itsestään itsepäisempi, kun on menestynyt eikä enää halua hyväksyä sitä, että kustannustoimittajalla on kuitenkin aina tärkeä rooli kirjan saattamisessa painokuntoon, kuten esim. Sofi Oksasen ja Harri Haanpään suhde osoittaa.

    Toisaalta Läckberghän on myös vaihtanut sekä kustantamoita että kustannustoimittajia, niin että vaihtelut kirjoissa voivat hyvinkin olla seurausta ihan vain siitä.

    Joka tapauksessa maltan tuskin odottaa, että pääsen tämän kimppuun, vaikka se ei Merenneitoa laudalta löisikään, niin tiedän jo nyt, että tulen siitä kuitenkin tykkäämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, odotin niin kommenttiasi;-) Itse asiassa olisi kiva nyt istua vastatuksin ja jutella tästä...

      Minä olen itse runsassanainen ja olen nuorena toimittajana vuodattanut kyyneliä, kun toimitussihteeri on lyhentänyt 'kuolematonta tekstiäni'. Nyttemmin olen alkanut arvostaa tiiviitä kirjoja, joista olemme viime aikoina saaneet montakin hyvää esimerkkiä. Lue vaikka Bargumin Syyspurjehdus.

      Paljoa tästä ei olisi tarvinnut poistaa, mutta ehdottomasti ainakin Erican siskon tragedia ja sitten eräs henkilö eli Mats on ok, mutta siihen ei olisi tarvinnut enää sotkea moottoripyöräjengiä tai sitten Madeleine olisi pitänyt jättää tarinasta ulos. Mellberg perheasioineen on ok, mutta sekin tuo sähläämistä eli rikkoo sinänsä hienon idean vahvuutta. Minusta nimittäin nämä vainajat eli kuin varjot, jotka elävät kanssamme olivat hieno oivallus, eivät mitään kevyttä kummitustarinaa ja he olisivat ansainneet arvoistansa 'tilaa'.

      Läckberg on myös julkaissut minun mielestäni aika kovaan tahtiin eli vertaa vaikka Åsa Larssoniin, jonka kirjoja lukijat oikein joutuvat odottamaan.

      Uskon, että löydät tästä paljon kiinnostavaa ja upeaa. Minullekaan tämä ei ollut huono, mutta ei Camillan kaikkein paras. Toki on liikaa odoetettua, että kirjailija aina ylittäisi itsensä...

      En voi tähän nyt ihan itseäni tyhjentää, sillä saan sitten hirveitä haukkuja juonipaljastuksista.

      Poista
    2. Voi, jospa oppisi tiivistämisen taidon.
      Minua henkilöiden paljous ja usein tulo kesken kaiken omine näkökulmineen jopa samalla sivulla häiritsi niin paljon, että hyppäsin joidenkin sivujen yli. Mutta eihän se saa lukijaa hylkäämään koko kirjaa.

      Poista
  3. Hei, ehdit ensin! Vielä en uskalla lukea arviotasi, olen vasta sivulla 100... Palaan siis asiaan myöhemmin :)

    ps. Tuulen varjo on nimenomaan sinua ajatellen mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rachelle, no ei minun pitänyt, mutta kun...viikonloppua kohden alan odottaa blogiystävääni ja huomenna olen jo kaupoilla etsimässä kaikkea erityistä...

      Voi kiitos!

      Poista
  4. Sain juuri aamulla tämän loppuun ja olen ihan samaa mieltä kanssasi! DN:n sitaatista huolimatta tämä on toiseksi paras Läckberg, laadukas toki mutta ei sentään Merenneito.

    En oikein luettuani ymmärtänyt Madeleinen tai Viviannenkaan yhteyttä tarinaan, toki he tarjoavat omat "mutkansa" mutta jotenkin he silti jäivät ylimääräisiksi.

    Kansi on todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norkku, täysin samaa mieltä.

      Olet oikeassa: Mats kuuluu tarinaan, mutta edes hänen takiaan ei olisi tarvinnut kuvioon tuoda Madeleinea, sillä sitä löyhää kudelmaa, mikä heidät yhdisti, tähän ei olisi enää kaivattu. Sinä muistit, minkä minä unohdin eli 'miksi ihmeessä Vivianne oli koko kirjassa?'

      Poista
  5. oi oi minulta on mennyt ohi että täm tuli nyt - Merenneidon jälkeen olen kovasti odottanut. mutta harmi ettei yltänyt sen tasolle, odotin suuria. mutta luen kuitenkin, taidan lukea jo pian, jopa harkitsne riittäisikö intoa niin paljon että lukisin ruotsiksi, mutta tuskin aletaan nyt liioitella kuitenkaan ;)

    On varmsti aikamoista tasapainotella suuren suosion ja paineiden kanssa, mutta silloin toivoisi että tulisi juuri malttia ja halua julkaista priimaa. hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, mikä voi ylittää Merenneidon;-)

      Jos minä vähän kritisoin, se ei tarkoita, että kirja on huono, vaan tämä taitaa olla Läckbergin toiseksi paras.

      Ruotsiksi!!! Ja usko tai älä, minä olen länsirannikolta;-) Tosin kirjoitin ruotsin hyvin, mutta en tarvitse sitä kieltä yhtikäs missään. Panen vähäisen ylimääräisen energiani saksan kertaamiseen.

      Nimenomaan. Jos hän olisi pitänyt hiukan paussia. Larssonin jokainen kirja on vienyt minulta tajun. Ja miten saatiin Uhrilahjaakin odottaa. Mikä harmi, että siinä on niin tökerö kansi...

      Poista
  6. Leena, sait jälleen uteliasisuuteni heräämään. Mietin nyt täällä, että olisikohan minun kirjani. Luen armottoman vähän dekkareita, vain Fred vargasilta luen kaiken, mitä suomennetaan. Nyt kirjan nimi (meri-ihminen!) herätti kiinnostukseni ja mietin, josko kokeilisin. Larssonista en pitänyt...hmmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, tarkoituskin oli;-) Kunpa lukisit sekä Merenneidon että tämän...
      Molemmat kirjat ovat merta.

      Sinä olet sitten uniikki: En tunne toista, joka ei pitäisi Larssonista;-)

      Poista
    2. Ehei, uniikkiutta se ei taida olla tämä Larsson-kokemukseni ja häpeäksi en suostu sitä ottamaan. ;) Mutta näin se vain oli. Mutta tähän heräsi kyllä mielenkiinto, kiitos sinun jälleen!

      Poista
    3. No juu, en minäkään aina tykkää kaikista niistä, mitä kaikki (lue: KAIKKI) muut tuntuvat kehuvan.

      Nyt minua ahdistaa, ellet lue Kochin Illallista;-)

      Poista
  7. Silmäilin arviosi vain pikaisesti, sillä tämä on mulla jo kirjastosta varauksessa ja tulee varmaan piakkoin luettavakseni.

    Luin jokin aika sitten aika monta Läckbergiä ja vähän kyllästyinkin niihin, mutta tätä odotan innoissani, sillä Merenneito oli, kuten toteat, hieno kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, ja minä en muista enää mitään Saarnaajasta tai Kivenhakkaajasta, muista nyt puhumattakaan, mutta Merenneito ei unohdu. Tässä on samoja elementtejä ja ihan pienellä kustannustoimittajan ja kirjailijan välisellä 'alas istumisella' tästä olisi saatu ehkä ihan Läckbergin uutta, parempaa tasoa. Olenhan minä aina Camillaa lukenut, mutta tässä on tullut niin vaativaksi. Olen jättänyt jo Holtin, Janssonin ja Jangfeldtin taakseni...eli en lue heitä enää.

      Lähde nyt aivan avoimin mielin tähän kirjaan. Tämä on paaaaaljon parempi kuin eräs toinen dekkari, jonka luin tätä ennen, mutta josta en ole saanut vielä postattua.

      Poista
  8. Varmaan mielenkiintoinen kirja..
    Ehkäpä otan ohjelmaani..
    kunhan se lukuvimma taas iskee..
    Merenneidon taidan luke a ensin, vai?
    halauksia sinulle , ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, ehdottomasti sinulle ensin Merenneito. Se on yksi parhaita ikinä luekmiani dekkareita ja sitten siinä on kuitenkin herkkää, jota sinä osaat arvostaa.

      Poista
  9. Minä luin tämän nyt osana dekkariteemaani (olisin lukenut muutenkin, siinä määrin pidin viime kesänä Merenneidosta) ja tykkäsin kovasti. En osaa sanoa, että pidinkö enemmän tästä vai Merenneidosta, koska Merenneito oli ensimmäinen läckbergini - aika huima aloitus tutustua uuteen kirjailijaan - mutta tämän luin jotenkin paremmassa vireessä.

    Tämä jännäriputkeni on ollut hauskaa! Nyt olen lukenut kaksi uutuutta, kohta sukellan yhteen klassikkoon. Viileän kesän hyviä puolia on se, että sukuloidessakin ehtii lukea. :)

    t. Lumiomenan Katja anonyymina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Merenneito on minusta Läckbergin päätyö ja jos hän jostain syystä nyt lopettaisi, Merenneito jäisi elämään kauan.

      Siinähän on sellainen juttu, että kun jossain kirjassa on jotain, mikä tahansa se onkaan, josta ei voi pitää, jota ei voi kestää, sille kirjalle ei syty. Minä annan nyt Merille Poikani Kevinin, vaikka muuten kerään kaikki Shriverit. En kestä enää ikinä lukea sitä, että Eva jäi siihen tilanteeseen ja Franklin oli niin suuri k...pää!

      Toisen syyn me molemmata tiedämme: Se on lukutilanne. Mitä olet lukenut juuri ennen kirjaa, jota nyt luet ja/tai, oletko väsynyt, luetko rinnalla muita kirjoja.

      Olen lukenut ehkä tuhansia dekkrareita ja minulla Merenneito mahtuu kahdenkymmenen parhaan ikinä lukemani joukkoon. Mutta huono ei ole tämäkään. Vain liikaa henkilöitä ja sitten se todella naurettava rikostutkinnallinen moka, joka vei minulta jotain uskottavuutta. Sen sijaan ihailin, miten tyylikkäästi Camilla oli ottanyt mukaan 'varjokansan'. Tämänhän näki elokuvana.

      Olen entistä vankemmin lomalla, mutta juuri tämä sää mahdollistaa nyt lukemisen. To alan jo valmistaa jotain omaa speciaaliani J:lle ja sitten se onkin vain yhtä pitkää, mukavaa seurustelua aina maanantaihin asti. Loput R:n lomasta aiomme omistaa Meille Kahdelle! Mitenkään unohtamatta Suuriruhtinatar Olgaa.

      Poista
  10. Oi, mitähän kaikkea minulta on jäänytkään taas lukematta.
    Tämäkin kuulostaa niin hyvältä ja houkuttavalta.
    Muutaman lomaviikon jälkeen kaikki blogit tuntuvat pursuavan ihanuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, olet missannut ehkä Carol Shieldsin Ellei....ja sitten vaikka tämä jännäri.

      Minä olen oikeastaan lomalla, mutta joskus piipahtelen.

      Poista
  11. Tätä en ole lukenut, mutta takakanteen jostain syystä aina löytyy ne parhaat median arviot, kuten siis tässäkin "Dagens Nyheterin sitaatti: ’Läckbergin paras kirja'"
    ***
    Olisi joskus piristävää lukea takakannesta: loistavan tekijän väliteos, tai tiivistunnelmainen trilleri, joka lässähtää lopussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, niin se oli takannessa, mutta tuo yksi lause oli vielä otettu jopa kanteen. Voisi sanoa: Jonkun mielestä paras. Toivottavasti tuo Joku on lukenut niin paljon jännitysromaaneita, että on läytänyt todellista vertailupohjaa.

      Minä niiiiin ilsotuisin, jos joku kustantaja tekisi vaikka noin, mutte sitä me emme tule näkemään/kokemaan.

      Minä olen parikin kertaa sanonut, että joku kirja olisi minulla ollut vuoden ykkönen yli sadan luetun joukosta ellei loppu olisi pilannut kaikkea.

      Ei tämä ole huono. Tämä ei vain ole minulle Läckbergin paras, vaan se paras sijoittui viime vuonna näin eli oli koko kirjavoteni paras dekkari ja minä luen neljäsosan jännitysromaaneita http://leenalumi.blogspot.fi/2011/12/leena-lumin-vuoden-2011-kirjalliset.html

      Jokke, sinulla on ihanan raikas kielen käyttö! Tulen aina hyvälle tuulelle kun luen sinua;-)

      Poista
  12. Varmasti mielenkiintoinen kirja, mutta hieman tuo henkilöiden paljous panee miettimään. On inhottavaa palata etsimään kuka kukin oli, etenkin jos nimet ovat vaikeita tai samankaltaisia.

    Ehkä päädyn tuohon Merenneitoon, sitten kun taas on aikaa lukemiselle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, Merenneito ensin - myös sinulle;-)

      Kuvittele, minulla on ollut aina aikaa lukemiselle, myös silloin Porin aikoina, kun oli pitkät työpäivät, talon rakentaminen ja vauva. Kaikki on ollut yöstä pois, sillä kuten yhden kirjan nimikin kuuluu, totean: Yö kuuluu minulle.

      Koita nyt pitää vähän lomaa.

      Poista
  13. Hmm, en taida ihan heti lukea tätä, sillä vaikka Merenneito oli hyvä lukukokemus, olen ehkä hieman kyllästynyt (!) Läckbergiin. Tai ehkä se johtuu enemmän hänen hahmoistaan, etenkin Erica on minusta aivan rai-vos-tut-ta-va. Muutenkin on tullut luettua dekkareita aika vähän viime aikoina, kai se on vain odoteltava uutta intoa. Uskon sen joskus puhkeavan taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, osa lukijoista kokee nyt Läckbegin suhteen näin, mutta se tila korjaantuu, kun sekä lukija että Camilla pitävät nyt paussia. Läckberg ylittää vielä jopa Mereneitonsa, uskon minä.

      Minäkään en pidä Ericasta! Yritän vain sietää häntä, sillä juonikuvioihin yleensä liittyy paljon muita kiinnostavia henkilöitä, joista yksi nousee ylitse muiden.

      Poista
  14. Varaukseen (sijalle 44 huoh..) lähti tämäkin, kiitos vinkkisi. Merenneito on luettuna ja pidin siitä hurjasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, Camilla on mielttömän suosittu.

      Merenneito oli huippu!

      Poista
  15. No niin, kun oma arvio on kirjoitettu, uskalsin tulla tämän lukemaan... Kyllähän noita henkilöitä tässä kieltämättä melkoinen määrä vilisti, ja olet oikeassa, Madelinen tarina tuntui väkisin mukaan tupatulta. Luin kirjaa pitkälle yöhön kun en malttanut kesken jättää ja sitten lopulta oli pakko lopettaa kun nukahdin kesken lauseen.. Näissä puitteissa nyt harmittaa, kun en tajunnut mainitsemaasi virhettä, minuun se upposi aivan täydestä :D Täytyy vielä teoksen loppupuoli selata, onhan tässä aikaa, ennenkuin kirjan seuraavalle omistajalle arvon.

    Merenneito oli loistava, mutta tässä äititeema tuli niin lähelle, että siksi koin kirjan Camillan parhaana.

    ps. loppuratkaisu oli aika järkky!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rachelle, ja minä tulen sinulle, kun olen ensin herännyt;-) Meni Jaelin kanssa jutellessa aamukahteen.

      Madeleinen koin minäkin turhaksi, mutta kirjailija on oman kirjansa valtias. Lukija voi äänestää lukemalla tai jättämättä lukematta.

      Ei kukaan poliisi missään voi olla noin törppö kuin minkä virheen Patrik teki...;-)

      Minulla päinvasstoin, sillä Merenneidossa löysin jotain ylitse rajan vievää...ja siitä kiitos 'pikkusiskon'.

      Rankka loppu. Voisikohan katsoa elokuvana ollenkaan...

      Poista
  16. Oi, oletkin jo ehtinyt tarttumaan tähän! Minullakin on Läckbergin uutuus tulossa lukuun jossain välissä alkusyksyllä. Merenneito jäi uskomattoman jännittävään kohtaan, joten odotan lukukokemukselta mehukkaita hetkiä:) Omat suosikkini Läckbergiltä ovat puolestaan Kivenhakkaaja ja Saarnaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, juu, muistan, mihin se jäi...Vaikenen;-)

      Pakko tunnustaa, että Kivenhakkaaja pitäisi lukea uudelleen ennen kuin teen näitä listauksia, sillä se oli vaikuttava, mutta en muista enää kunnolla: miten! Saarnaaja oli dekkarihullun ystäväni suosikki.

      Poista