maanantai 30. tammikuuta 2012

RANSKATTARET EIVÄT LIHO KEITTOKIRJA

Syön, kun olen onnellinen ja kun olen surullinen. Syön, kun olen yksin, ja pidän syömistä välttämättömänä, kun minulla on seuraa. Leikittelen syömisellä, kun en ole nälkäinen, ja syön aina ollessani nälkäinen.

Mireille Guilianon Ranskattaret eivät liho Keittokirja (The French Women Don’t Get Fat Cookbook, Otava 2012, suomennos Tarja Kontro) on hauska, kiinnostava, tiukka, yllättävä ja kaikkea sitä, mitä en osannut edes odottaa, varmaankin syystä etten ole lukenut Guilianon suuren suosion saavuttanutta Ranskattaret eivät liho kirjaa. Guilianossa on ainesta sekä kirjailijaksi että laihdutusvalmentajaksi, mutta viime mainitun hän tekee tyylillä, jossa saa nauraa ja nauttia ja etenkään nautintoa ei Mireille kiellä hetkeäkään vaan melkeinpä yllyttää pikkutuhmuuksiin sekä nauttimaan usein samppanjaa:

Jos vielä mietit, poksauttaisitko korkin ateriallasi, tässä on pieni sanonta, joka saattaa auttaa. Se on eräiden samppanjaa myyvien ihmisten suosikki: ”Bourgogne saa meidät ajattelemaan tuhmia. Bordeaux saa meidät keskustelemaan niistä, ja samppanja saa meidät tekemään niitä.”

Ei tämä nyt ihan näin helppoa ole sillä 150 terveellisen, mutta herkullisen ohjeen joukossa, on paljon, paljon sekä tiukkaa että hauskaa tekstiä, jotka kaikki vievät meitä kohden hoikempaa olemusta takuuvarmasti.

Jos tiivistäisin kirjan sanoman, se on kiintoisa: Ei jojolaihdutusta, paljon kävelyä, vielä enemmän veden juontia, vain kolme ateriaa päivässä, ei paistettua ruokaa, hidas syöminen ja pienet annoskoot sekä ennen kaikkea se, mistä kaikki lähtee eli itsensä hyväksyminen. Kun hyväksyy itsensä, myös pitää itsestään huolta eikä pilaa elämäänsä ainakaan ylensyönnillä. Mitään ei oikeastaan kielletä, sillä mukana menossa ovat niin pasta, liha, suklaa kuin samppanjakin, mutta kyse on kautta linja siitä, mitkä ovat määrät, mihin aikaan päivästä syöt eniten, mitä lautasella on runsaimmin ja useimmin ja miten ruoka on valmistettu. Painotus on selvästi hauduttamisessa sekä kalassa ja vihanneksissa. Kirjassa käydään aika reippaasti kiinni myös siihen aiheeseen, että muu perhe ei välttämättä halua syödä, kuten ’ranskattaremme’, mutta miten heidät voidaan siihen kuin vaivihkaa kouluttaa.

Mutta vain koska miehet (tai sinä) yleensä valitsevat pihvin mieluummin kuin parsan, se ei tarkoita, että he eivät voi oppia arvostamaan herkullista ratatouillea tai sardiineja porkkanoiden ja purjosipuleiden kanssa, jota ovat Ranskattaret eivät liho –kirjan ja Ranskattaren ruokavuosi –kirjan kaksi suosituinta reseptiä ja mukana myös tässä kirjassa.

Kirjassa myös ylistetään sekä kalaa paketissa ’en papillote’ kuin myös keittoja. Keitoista muistin heti mainion kirjan Sata soppaa, joka on timantti kotikeittiön keittovalikoiman monipuolistamiseksi ja inspiraation lähteeksi. Melkein yhtä paljon kuin suositellaan kala-aterioita nautitaan ainakin aamiaisella kananmunaa muodossa tai toisessa ja välipalana tai jälkiruokana esiin tulevat upeat juustot.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka ovat jämähtäneet joko jojolaihduttamiseen tai johonkin poteroon, jossa ei voi syödä sitä taikka tätä, vaikka ihan hyvin voisi, jos olisi ensin lukenut Mireillen kirjan. Upea ranskattaremme on sujuvakynäinen ja niinpä hän tiivistää usein ja osuvasti:

Uskon, että on hyvä syödä kolme kertaa päivässä, syödä kohtuullisesti ja nauttia tasapainotettuja aterioita, joissa on valkuaisaineita, rasvaa ja hiilihydraatteja. Sillä tavalla minä elän.


Reseptit ovat henkilökohtainen valokuva-albumi, kronikka siitä, kuka olit ennen ja kuka olet nyt.


Filosofiassani ei ole kyse ’dieetillä olemisesta’ sovinnaisessa mielessä vaan pikemminkin syömisestä järkevästi ja mielihyvähakuisesti.

No, tähän minä en voi olla kommentoimatta, että kyllä Mireille osaa olla tiukkakin ja se on tuo annoskokoasia. Meille on opetettu, että kalaa, kanaa tai muuta lihaa varataan ruokailijaa kohti 200 grammaa. Mireillen annoskoot ovat 100-130 grammaa. Pitkässä juoksussa tuo on jo iso ero! Toki hän sallii repsahdukset pitkien ystävien kanssa vietettyjen viikonloppuaterioiden aikana, mutta se kaikki kiritään takaisin seuraavalla viikolla!

Yksi vinkki herätti huomiotani, sillä Mireillekin painottaa, että vettä pitää juoda todella paljon, mutta ehdottomasti ennen ateriaa, ei sen aikana. Kirjassa löytyy sitten perustelu tälle asialle.

Eniten minua innoitti osa, jossa kalaa valmistettiin paketissa ja kirja tarjoaakin monta ohjetta. Löytyy Turskaa fenkolin ja appelsiinin kera en papillote, Lohta endiivisalaatin ja appelsiinin kanssa en papillote, Lohta purjosipulin ja parsan kanssa en papillote (minun suosikkini!) ja Meriahventa makeiden mausteiden kanssa en papillote.

Koska ystävänpäivä lähestyy, en voi olla kertomatta, että Mireillen kirjassa on luku Ystävänpäiväillallinen, jossa alkupuheessa suositellaan kahdenkeskistä illallista ilman lapsia. Suositus on tehdä asiasta traditio, jolloin kaikki järjestelyt hoidetaan ajoissa ja sitten pariskunta valmistaa aterian yhdessä pitäen sitä ’makunystyröitä hellivänä esileikkinä’. Alkupalana on mätiä ja paahtoleipää ja sitten…

Tämä kirja on tarkoitettu Kaikkien Aistien Juhlien Vaalijalle ja lähestyvän ystävänpäivän pehmittämänä tämä on yksi palkinto arvonnassani, mutta jos kirja saa uuden kodin, minä menen ja ostan tämän itselleni. Sain monta vinkkiä sekä sivuja tätä:

Ruoanlaitto on mietiskelevä kokemus, joka saavuttaa ajatuksemme ja tunteemme ja koskettaa niitä syvältä.


Ruoanlaitto on viettelyä ilmapiirin luomisesta ja rakkauden antamisesta ja jakamisesta aistien ja olemassaolon kumulatiiviseen sitoumukseen.


Ruoanlaitto on taiteen laji ja vaatii meiltä luovuutta haistamisessa, koskettamisessa, maistamisessa ja…


Ruoanlaitto on kuin soittaisi jazzia: koskaan ei voi valmistaa aivan samaa ruokalajia kahdesti tai nauttia aivan samasta kokemuksesta tai tunnelmasta.


Ruoanlaitto on terveellistä.


Ruoanlaitto hoikistaa.

***

Kyllä ranskattaret tietävät♥

***

Täältä löydät muut keittokirjat Leena Lumissa.

25 kommenttia:

  1. Nyt tekee mieli ratatouillea...

    Ja jääkaapissa on viikonlopulta vielä jäljellä kuohuvaa, kaipa se täytyy nautiskella pian pois :)

    Tämä kirja on "must have"!

    -Tuija-

    VastaaPoista
  2. Mielnkiintoista! vaikuttaa kivalle kirjalle! mä olen löytänyt pavut- paseerattu tomaatti ja valkopavut tai punapavut tekee aika mukavia makuelämyksiä :D

    upea vertaus ruuantlaitosta ja jazzista! mä en juurikaan käytä keittokrijoja, vaan improvisoin..lopputulos on parempi kun antaa rytmien viedä! :D

    VastaaPoista
  3. Ai, tämä olikin keittokirja ! Mutta kuulostaa tutulta tuo muu sisältö. Ainoat järkevät kirjat, joita olen lukenut painonhallinnasta ovat ne tämän edeltäjät ja Patrick Borgin teokset. Noinhan sen pitäisi mennä, ilman mitään kuureja. Pyrin tähän ajattelutapaan itse, mutta pientä ajatustyötä se kyllä vaatii.

    Mukavaa alkanutta viikkoa !

    VastaaPoista
  4. Suuri kiitos arviosta, vaikka olenkin lukenut kirjan ja listannut sen suosikkilukemistoon jo aikapäiviä sitten :) Kiteytit oivallisesti ajatukseni teoksen sisällöstä ja Guillianon tavasta tuoda esille ihmisen fyysiset, psyykkiset ja emotionaaliset tarpeet, jotka kaikki nivoutuvat yhteen ja vaikuttavat myös syömiskäyttäytymiseen. Lukukokemuksen jälkeen aloin kaivata Ranskaan takaisin, sekä suuren kulinaristin, Ranskan rakastajan että ravitsemusopiskelijan ominaisuudessa =) Mutta kirja oli myös ihanan realistinen sanoessaan, että vaikka ns.ranskalainen paradoksi onkin olemassa, ei ranskalaisilla ole mitään ihmeellisiä laihuusgeenejä! Kyse on opituista tavoista ja niissä pitäytymisessä, elämästä nauttimisessa ja itsensä arvostamisessa. Opin myös kirjan kautta sen että ranskalaisten "hienostelevaisuus" ja jopa pinnallisuus eivät ole pelkkää itsen esille tuomista. Se on sitä tervettä itsekunnioitusta ja itsensä arvostamista. Sitä kautta voi arvostaa myös muita ihmisiä :)

    Kiitos tästä! Palautit minut vanhan lukumuiston äärelle ja kaipaamaan Ranskan maalle.

    VastaaPoista
  5. Tuija, oletko varma, että jääkaapissa on vielä kuohuvaa;-) Siitä vajaasta pullosta kuohuvaa on kirjassa oma ajatuksensa...

    Juu, ja 'must have' on sekin kun sitten valmistamme samppanjakanaa...Vaikka minulla on ollut haukskaakin tiukan ja lahjakkaan Mireillen kanssa, olen myös oppinut jotain. M.O.T.

    ***

    Akiss, kuvasin tänään, mitä syön nykyään lounaaksi, mutta en ole varma julkistanko. Sinä voisit ihan hauskain takia hankkia tämän kirjan.

    Ruonalaitto on taidetta! Minulla soi silloin musiikki ja sävellän itse kaiken. Muutan kaikki reseptit, en tykkää noudattaa sääntöjä. Siis me kumpikin olemme sisäistäneet ruonalaitosta kaikkein oleellisimman: Luovuuden!

    VastaaPoista
  6. Petriina, mutta tässä on paljon, paljon muutkain kuin reseptejä, sillä Mireille on syntynyt kirjoittamaan - ja sparraamaan.

    Minä en tykkää semmoisista dieettijutuista, kun elämä ei ole mikään dieetti. Näin sen pitää mennä, kuin tässä kirjassa sanotaan.

    Mennään hitaasti ja tehdään se niin, että se on osa nautinnollista elämää.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  7. Minä en ole koskaan lopettanut ihmettelemään ranskattarien hoikkuutta, vaikka he syövät niin hyvin ja juovat aina viiniä ja tietenkin paljon vettä.

    VastaaPoista
  8. Maama, miten hienosti kaiken toteatkaan ja vielä tuo kuviteltu 'ylhäisyys'. Katso oikeassa palkissani Catherine Deneveuta, hän näyttää vain Aikuiselta, Itsestään Varmalta Naiselta. Suomessa tuota pidetään ylpeytenä...

    Hyvänen aika, en tiennytkään, että olet ravitsemuksen asiantuntija...Minua ovat nämä aiheet kiinnostaneet niinkin pitkälle, että eräs lääkäri kysyi minulta kerran 'olenko ravitsemustieteen maisteri'. Minua nauratti. En elä yhtään ortodoksiesti, sillä olen innokas kokkaaja ja kulinaristi, mutta minun sisälläni asuu pieni Mireille...

    Niin... pitäisi aina muistaa, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, josta ei voi repiä jostain kohtaa yksittäistä toimintorutiinia erilleen muusta.

    Ole hyvä! Ja kiva,että sain sinut melkein takaisin Ranskaan...

    VastaaPoista
  9. Allu, tässäkin kirjassa on kerrottu, miten luontevasti ranskattaret ottavat ylimääräiset pois. Se on kuin osa jotain elämänmittaista aikataulua, joka ei mitenkään katkaise elämästä nauttimista. Tässä sitä on sisäistettävää, mutta ainakin minulle tämä sopii paljon, paljon paremmin kuin dieetit ja jojoilut, joiden jälkeen kaikki tulee tuplana takaisin.

    VastaaPoista
  10. No nyt sitten laitoit tämän kirjan,joka niin sinua järkytti;D Oliskohan se nuo pienet annoskoot,todella pienet,vieköhän nälän pois..Ihan hyvältä kuulostavia ohjeita sieltä löytyykin:) Lohta tein Suomessa usein en papillote,tykkäsin siitä sellaisena.Täällä se on vähän liian tyyristä,mutta voisi kokeilla toisen kalan kanssa.

    VastaaPoista
  11. Jael, sekä järkytti, ihastutti että myös sai minut nauramaan. Järkytys tuli annoskoosta, mutta minäpä ostinkin meille arkilautaisiksi Arctican alkupalalautaset. Sinä muistat ne minun jättimäiset Qvintit, käsinmaalatut, niitä käytetään vain kun on vieraita.

    No, yksikin jälkiruokamousse oli mielestäni KOLME RUOKALUSIKALLISTA. Toki siinä oli sitä ennen alkuruoka ja sitten kunnon pääruoka, mutta...Tuo en papillote me tehdään ensi viikonloppuna, koska ei me nyt grillata kun on -20 astetta. Uuniin kun laitan lohen, niin on kiva kokeilla vaikka mitä ja kirjassa on ohjeita, mitä kaikkea sinne voi laittaa mukaan. Kuvittele nyt: Parsaa!

    Niin...ei sen aina tarvitse olla lohta. Minä pidän eniten merisiiasta, mutta sitä täällä Keski-Suomessa saa harvoin. Viimeksi toimme Luvialta.

    VastaaPoista
  12. Kuulostaapa houkuttavalta tämä kirja. Voisin tämän hankkia oman hyllyni oppaaksi. Niin, ja edelleen ruoanlaitto on aika kivaa puuhaa. Tuosa kiinnitin huomiota tuohon liha-kala ym annoskokoon. Se 100-150 g oli se mitä minä aikoinani ravitsemuksen tunneilla koetin toitottaa eteenpäin. Täytyy kyllä sanoa ettei oppi täällä kotona aina ole mennyt perille...
    Kiitos mukaansa tempaavasta arviosta!

    VastaaPoista
  13. Minttuli, tämä on just eikä melkein niin sinulle kuin minulle. Kumpikin pidetään ruoanlaitosta, mutta kun on 40+, ei voi enää syödä miten paljon hyvänsä. Vain nuoruus antaa anteeksi ylisyömisen ja etenkin kaikki ihanat herkut...

    Minttuli, nyt taitaakin sitten olla niin, että kun minun lapsuudestani lautaskoko on kasvanut tosi paljon (meidän alkupala-Arcticat ovat samaa kokoa kuin olivat lapsuuteni lautaset, joita säästelen muistoksi), niin myös KAIKKI annoskoot ovat nousseet. Luen mielettömästi reseptejä ja jos hemmottelen itseäni ostan joko sisustuslehden tai Ruoka & Viini ja aina se sama 200 grammaa siellä mainitaan. Jos se on kerran 180 grammaa, se ei auta mitään. Ja sitten, se mitä Lumimies jaksaa jatkuvasti muistuttaa, että kaikkialla, etenkin hänen inhoamissaan junk-food -paikoissa myydään megakokoisia jättiaterioita. Myös kaikki chipsi- yms. pussit ovat kasvaneet. Ne eivät ole juuri meidän murhe, mutta varmaan nuorison...Toisaalta, minusta ihminen ei voi olla nälässä ja tyhmää leikkiä sellaista, kun jossain kuolee joka minutti joku nälkään, mutta...minä en nuku, jos minulla on nälkä. Nyt iltapalani on kaksi hapankorppua ja pala hyvälaatuista rasvaista juustoa. Hätävara on minikokoinen mustikkajogurtti tai päärynä, mutta minä syön päivällä kunnolla.

    Kiitos sinulle! Tämä on minulle, ei dieettikysymys, vaan nautinto- ja terveyskysymys. Parhaat reseptini löydän sinun blogistasi;-)Kiitos siitäkin!

    VastaaPoista
  14. Hyvä hyvä. Mulla on se miksi ranskattaret ei liho kirja, hauska se oli, mutta olenko muuttunut. En vielä ainakaan ranskalaiseksi ;-)

    Heti luin miehelle, ehdotuksen aikuisten kahdenkeskisistä illallisista. Meni läpi, joten sitten vaan esivalmiseluihin...

    Oma oppini on ollut, että kaikkea kohtuudella ja säännölliset ruokailut. Mulla lähtee lapanen kädestä jos ruokailujen välit on kovasti yli 4h. Sitten voin tyhjentää jääkaapin + pakkasen + kuimamuonavaraston + lapsen karkkihyllyn. Sellaista ei kroppa kovin pitkään kestä, joten syön tasaisin välein.

    Kiitos taas hyvästä ja koukuttavasta esittelystä =)

    VastaaPoista
  15. Birgitta, no mehän pysytään suomalaisina, mutta sain minä tästä ideoita ja sitten tietysti tuota Mireillen kivantiukkaa otetta ripauksen tulevaan elämääni.

    Juuri se, mikä minut enisn järkytti oli annoskokojen pienuus, sillä jos ruoka on vain kolme kertaa päivässä, takuulla on nälkä, jos syö niin vähän kuin Mireille tavallisina päivinä. Toki hänellä oli sitten myös runsaita ateriakokonaisuuksia, mutta ymmärsin niiden olevan kuin juhlaa, viikonloppua ja ystäviä varten. MINÄkään en voi pitää yli 4 tunnin ruokaväliä, joten otan nyt onkeeni Mireillen annoskokoajattelusta ja ehkä huomasit, että olin hankkinut meille jo uudet arkilautaset: Arctican alkupalasellaiset. Niiden koko on tasan sama kuin oli lapsuudenkodissani eikä perheessä ollut kenelläkään minkään valtakunnan paino-ongelmaa. Minulla on nyt 5-7 kilon ongelma ja sitä voi joku vähätellä, mutta minä en siihen lankea, sillä jos se jää, se on sitten menoa. Vuosi sitten ongelma oli ehdottomasti vain 5 kiloa, joten nyt aion olla skarppina. Mutta ei mitään dieettejä!!!

    Me aiomme alkaa käydä KAHDESTAAN syömässä useammin Siinä Yhdessä Paikassa....Ja ala vain suunnitella tuota ystävänpäivän juttua. Minä en nyt voi sitä, sillä R, treenaa ja minä olen silloin lounaalla parhaan ystäväni eli Bessun kanssa.

    Kiitos, kiitos!

    VastaaPoista
  16. Tämä kuulostaa tosiaan herkulliselta kirjalta! Selailin Guilianon aiempaa opasta, ja näissä opeissa on kyllä järkeä. Mm, tulee nälkä!

    VastaaPoista
  17. Onnea sitten vaan ranskattarille. Minäkin tosiaan selvisin lihomatta vuosikausia. Neljännen lapsen jälkeen onni kääntyi. Tämän kirjan taidan kyllä skipata sillä olen lihansyöjä ilman rajoituksia. Minulle ei sovi kohtuu kaikessa, eikä kalorinlaskemiset. Nirppailen tiettyjen ruoka-aineiden kanssa ja viisainta olisi olla karppi. Mutta kun himottaa ne pullat ja sämpylät ja pizzat.

    Eikö joku voisi armahtaa sitä joka on syntymästään herkkusuu ja pitää ne laihana huolimatta siitä mitä ne suunhunsa ahtaa? Please!

    VastaaPoista
  18. Luru, niin, näissä ei ole mitään ehdottomuutta. Vain nuo pienet annoskoot hieman saivat minut miettimään, mutta en jaksa uskoa kulinaristi Mireillen kärvistelleen nälässä.

    VastaaPoista
  19. Mine: ;-) No älä nyt vaivu mihinkään apatiaan, sillä vesi ei ole vielä maassa. En minäkään enää käytä bikineitä ja taidan ostaa korsetin...Aina kun kysyn joltain pullansyöjältä, miksi olet niin timmi, niin salaisuus on kuristava korsetti!!! Pitää ryhtyä Tuulen viemän Scarletiksi...

    Tässä kirjassa on vaikka mitä lihaa, mutta en tosiaankaan halua mainostaa niin kauheasti ankkaa tms. Syön itse eniten kalaa ja kanaa, mutta myös joskus nautaa ja mieluusti poroa, jos joku laittaa sen tosi hyvin.

    Ei mitään kalorein lasekmista, ei mitään sinnepäinkään, ei ainakana minulle. Minä etsin nyt sellaista salaista ovea ja jos onnistun, niin vaikka meilaan sinulle, jos sallitaan.

    Tunnen viisi karppaaja ja osalla lähti hikset, osa on entistäkin lihavampia huonoilla hiuksilla, että silleen. Kävin muuten muissa asioissa yksityislääkärilläni (gyne) ja juttelin samalla karppaamisesta ja hän sanoi,että ei ikinä ainakaan ruisleipää pois. Jo suomalaiset rintasyöpätutkimukset puoltavat rukiin syömistä! Lopetan aina päiväni kahteen Oululaisen hapankorppuun ja muutamaan lohkoon rasvaista, vahvan makuista juustoa. Minä en muuten ikinä luovu leivästä enkä juustoista!

    Minulla on hirveä pullahimo päällä ikuisesti! No, voin syödä pullaa joskus, mutta en joka päivä, sillä olen pullan kanssa rajaton ja se ei vetele. Löysin nyt hyvän tumman suklaan ja palkitsen itseäni sillä.

    Minä sain syödä mitä vain 40 ikävuoteen ja kun tapasin nykyisen mieheni olin 30 vee ja painoin nippa nappa 50 kiloa ja olen 166 cm pitkä. Lapsiakin on kaksi. Kaikki muuttui ehkä kuitenkin vasta sinä yönä, kun täytin 45...

    Mine, minäkin rukoilen samaa, mutta en ukso, että rukoukseeni vastataan. Jos nyt saisin merkin, että en liho ikinä yhtään, lähtisin jäätelöostoksille heti,vaikka meillä on täällä -20 astetta. Perhe muistaa ikuisesti tämän joulun, sillä olin kuulemma sanonut jokaisen aterian jälkeen: 'Nyt maistuisi kyllä ihana, hieman pehmennyt, ISO jäätelöpallo.' Minun suosikkijälkiruokani on Romanovin mansikat ja siinä olen pilkottuja, tuoreita mansikoita, joiden päälle on valutettu hiukan sitruslikööriä ja kaiken keskellä on iso pallo vanhanajan vaniljajäätelöä...

    En tajua miten tämä keskustelu tähän meni...jäätelöön...olen tuho oma.

    ***

    Liityin taas kerran lukijaksesi. Minulla on sellainen ongelma (kaiken muun lisäksi;-), että kaikki blogit, joihin liityn, eivät näy jostain syystä blogilistallani. Kukaan ei tiedä syytä. Muistaakseni myös Karoliinalla on ollut tätä ongelmaa.

    VastaaPoista
  20. Hah haa Leena, minusta tuntuu, että meillä synkkaisi hyvin ainakin ruokapöydässä:D.

    Ongelma on nimenomaan siinä, kun ihminen tottuu siihen, että saa syödä mitä vaan ja sitten yhtäkkiä huomaa tulleensa petetyksi! Minulla ei siis ole mitään ylipainoa vaan sellainen kirottu 5-8kg joka tulee kun löysään ja lähtee kun skarppaan. Rakastan ruokaa! Karppaaminen minulle sopisi, sillä se vie mukanaan kirotut migreenit, joista kärsin sokeria ja vehnäjauhoa puputtaessani. Taiteilen siis sen välillä, että kummasta nautin enemmän: siitä, että syön mitä mieli tekee vai siitä, että vaatteet ei kiristä, vatsa ei pömpötä ja päätä ei vaivaa särki.

    Kaikkea ei voi saada. Ainakaan joka päivä. Se on lähestyvän nelikymppisen opetus elämästä.

    VastaaPoista
  21. Mine, juu huomasin sen;-) Minä muistan jokaiselta Euroopan reisultakin, mitä olen missäkín syönyt, sisälläni on Euroopan kartta täynnä ravintoloita...Minä ajattelen ruokaa paljon ja tykkään myös kokata, mutta on se julhaa mennä myös ulos syömään. Sitä me aiomme alkaa tehdä entistä enemmän.Koska olen kyllästynyt siivomaan, olen alkanut ehdotella ystävillekin, että tavataan kaupungilla jossain hyvässä ruokapaikassa...

    Sama täällä - OLI! Kaikki aina ihmetelivät, että mihin minä sen kaiken syön. Meillä on samankokoinen paino-ongelma ja otanluvun siitä, että tiedän, mikä on ihanteellinen painoindeksi minulle ja myös siitä, miltä farkkujen vyötärö tuntuu. En ikinä enää kasvata vaatekokoani!

    Minulla oli ennen järkyttävä migreeni, mutta se puhkesi aina kun stressi laukesi. En paljonkaan huomannut yhteyttä ruokiin.

    Jos sinusta syömisen jälkeen tulee turvotusta, tuleeko mieleen, että se voisi olla vehnä? Minä olen aikan hulluna italialaiseen ruokaan ja pasta kaikkineen on minulle kuuma juttu, mutta nyt on ollut pakko rajoittaa. Ja sitten pikkuvinkki: Jos menet vaikka ulos tai tulee ystäviä ja haluat tarjota jotain, missä vehnää, ota sellainen luontaistuote, joka pilkkoo ne hiilarit, niin et turpoa. Minä hankin sellaisen purkin nyt ihan viikko pari sitten. Ja se menee siinä samaa kyytiä kun otan laktaasikapselin toivossa saada jälkkäriksi jäätelöä.

    Well...siis vasta lähestyvä nelikymppinen...odotas kun täytät 45 ja 50, niin KAIKKI alkaa himottaa vieläkin enemmän: Elämä on 45 viiden jälkeen Intohimojen Meri!

    Onneksi ei asuta likekkäin, sillä jotenkin tämä keskustelu sinun kanssasi vesitti mun uutta uljasta vahvuutta...Nyt täytyy rukoilla herkkujen unohtamista. Ja lukea tuo Mireillen kirja edes osittain uudestaan. Haluaisin olla edes vähän yhtä topakka kuin hän on.

    Tsemppiä mitä sitten ikinä keksitkään alkaa tehdä!

    VastaaPoista
  22. Aloitin juuri tämän kirjan ja on sre todella hienosti kirjoitettu.... olen vasta alkumetreillä, mutta odotan jännittyneenä, millaisia reseptejä sieltä löytyy..... oliskohan tämä askel kohti sitä kevyempää elämää...?

    VastaaPoista
  23. Leena, juuri tämä on se Salainen Ovi. Kun luet niitä ohjeita: Sovella. Laita lihan ja kalan oheen niitä kasviksia, joista oikeasti pidätte ja joskus kasvikset voi vaihtaa hedelmiin etc. Esim. kana rakastaa appelsiinia. Mutta se kalajuttu parsalla on ihan mun suosikkini.

    Ja huomaa se veden juominen ennen ateriaa. Paljon vettä. Me olimme jo siirtämässä päivän pääateriaa klo 20-21, mutta ehkä se saa olla niin vain kun olemme ulkona syömässä.

    Annoskoot lihalle ovat pienet, mutta ettei nälkä jää, voi syödä vaikka kuinka tuoreita tai tai padassa vaikka kanan kanssa muhineita paprikoita, puolitettuja kirsikkatomaatteja etc. Juustoista en tingi!

    Jälkiruokien annoskoot masensivat, mutta eihän jälkiruokaa, ainakaan meillä, ole kuin juhlapyhinä ja kun on vieraita.

    Ja se KUIVA samppanja tai kuohuviini: Brut!

    Meilataan tästä myöhemmin.

    Mukavaa pakkasviikkoa!

    VastaaPoista
  24. Ikuisuusaihe meillä +40 ihanaisilla..Niin vähän ei voi syödäkään, että täysin ilman liikuntaa meillä kilot karisisivat! Kertokaa onko jollakulla todiste siitä, että sohvaperuna laihtuu jos vain malttaa syödä kuin lintunen - ja on +40..ja kykenee jatkuvaan itsekontrolliin...huokaus ;)

    VastaaPoista
  25. Nette, niinpä!

    Siihen, mitä kysyt, on meillä elävä vastaus omassa suvussa;-) Mieti vähän!

    Liikunta kiinteyttää, mikä sekin on jo paljon - minusta. Ja tuo elastisuutta sekä usein myös ryhtiä. Minun on pakko saada olla paljon ulkoliikunnassa, sillä muuten iho ja sielu eivät voi hyvin. Olen happityyppiä.

    VastaaPoista