maanantai 5. marraskuuta 2012

REVOLUTIONARY ROAD JA TUNNUSTUS

Jos joku ei ole vielä nähnyt elokuvaa Revolutionary Road, niin tänään siihen on tilaisuus, sillä filmi tulee subilta klo 21. Me näimme tämän ensin elokuvateatterissa ja sen jälkeen ostimme omaksi. Katsomme hyvät filmit monasti ja nyt tunnen jo jokaisen Aprilin (Kate Winslet) henkäyksenkin kuin se pyyhkisi ihoani.  Filmi palvoo Richard Yatesin samannimistä kirjaa Tuskin asiaan vaikuttavat pelkästään suosikkinäyttelijäni Kate Winslet ja Leonardo di Caprio. Ohjaaja Sam Mendes on tehnyt loistavaa työtä, mutta kaiken ydin on ehkä kuitenkin aihe, josta saankin nyt aasinsillan saamaani tunnustukseen:

Sain Beatelta Sunshine Award -tunnustuksen, kiitos Beate♥ Kysymyksiä on vain viisi, mutta minä taidan nyt niitä hieman lisätä sekä muunnella po. filmin ja erään lehtijutun innoittamana. Tilasin viikon kevennykseksi Anna -lehden ja mistään kevennyksestä ei tietoakaan, sillä numero 44 räjäytti tajuntani. Henna Hietamäen jutussa Kyllästyin järkeviin päätöksiin bisnesmaailmasta maailman kiertolaiseksi ryhtynyt Päivi Kannisto kertoo elämänmuutoksestaan. Ja tätä ette minusta tienneet: Haluaisin olla Euroopan kiertolainen ja myydä sitä ennen kaiken omaisuuden pois! Meidän perheen Järki on toista mieltä, sillä hänestä vähempikin reissaaminen riittää. Tosin sitten taas, jos minä kysyisin, että muutetaanko pysyvästi vaikka Kreikkaan tai Portugaliin, hän olisi heti valmis. Minusta tässä on joku outo ristiriita...Ja nyt osin muutettuihin kysymyksiin:

1) Pitääkö elämän suuri unelma saada/uskaltaa toteuttaa, kuten halusivat elokuvan Revolutionary Road April ja Frank, vai pitääkö vain tyytyä sovinnaiseen: matkustaa kerran vuodessa etelään ja merkkipäivinä kaupunkilomille? Olisitko sinä valmis muuttamaan kaiken? Minusta pitäisi toteuttaa, sillä elämä on niin lyhyt ja sitten se on ohi. Olen tyytyväinen mitä on, mutta minä meillä olisikaan ilman unelmia...:

Ilman unelmia
meillä ei ole mitään.
Ei tulevaisuutta,
ei toivoa paremmasta.
ei uskoa uuteen.
Ilman unelmia
taistelumme on turhaa,
sanamme tyhjiä ja tarkoituksettomia.
Ilman unelmia
kuljemme toistemme ohi
näkemättä, tuntematta,
rakastamatta.
Ilman unelmia
kuolemme pystyyn
kuin kelohongat,
täynnä palokärjen
varsin vakavia,
ylen yksitotisia
ja pelkistetyn puisevia
päiväkirjamerkintöjä.

- Sinikka Svärd -
Kerron Sinulle Unelmista (Minerva 2009)

2) Jos elämässäsi olisi koko ajan kuin harmaa kalvo, vaikka kaikki näyttää ulospäin upealta ja tuntisit, että jossain on toinen juna johon nousta, uskaltaisitko jättää kaiken ja nousta uuteen junaan muiden kauhisteluista huolimatta? Minä muuten tein sen kolmikymppisenä eli jätin taakseni koko entisen elämäni, sillä tunsin, että en elänyt 'minun elämääni'. Piti hypätä yksin pimeään löytääkseen valon! Lähdin uuteen elämään käytännössä jenkkikassi kädessä, mutta olen niiiin onnellinen, että kerrankin kuuntelin sydämeni ääntä ja suunnistin tunteiden koordinaattien mukaan.

3) Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi? Minulla perhe, terveys ja intohimo.

4) Jos ryhtyisit kaksoiskansalaiseksi, mikä olisi toinen kotimaasi? Minulla Englanti.

5) Elämäsi parhain saavutus? Minulla se, että tulin vahvaksi, mutta en kovaksi.

6) Suosikkiharrastuksesi?  Minulla lukeminen, kirjoittaminen, puutarhailu, elokuvat ja issikkaratsastus aina kuin vain ehdin laittaa koko päivän likoon, sillä sen se vie. Matkustamista en tähän laita, sillä minulle se on tapa elää, ilma jota hengitän...

7) Suosikkimusiikkisi? Minulla vanha jazz, ooppera ja Adele.

8) Paheesi? Minulla herkut...

9) Suosikkivuodenaikajuhlasi? Minulla aina vain joulu, jota kannan sydämessäni läpi vuoden. R. on huomannut minun hyräilevän joululauluja juhannuksenakin...
Jaan tätä tunnustusta seuraaville:

Annika K
Opuscolo
Katja/Lumiomena
Helmi-Maaria
Hanne/Valkoinen leinikki
Tuulia/Lukutuulia
Susa
Ketjukolaaja

Mukavaa viikkoa teille kaikille! Minulla on menoviikko, joka huipentuu lauantaina Ilonalle. Siis tosi sopiva viikkoa vastata tähän tunnustukseen sekä myös erääseen toiseen loppuviikosta.

Love
Leena Lumi

Set fire to the rain

48 kommenttia:

  1. Kiva kun muistutit leffasta. Kate tekee tosi vaikuttavia rooleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka, ole hyvä.

      Kate on uskomaton näyttelijä...ja britti.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, olen otettu :) Vastaan siihen tällä viikolla. Haastoin itse asiassa sinut eilisillan postauksessani, mutta muistaakseni olet jo vastannut siihen jonkun toisen haastamana. Ota ainakin tunnustus "ytimekkäästä" blogistasi vastaan, sillä senhän toki, ja enemmänkin, blogisi ansaitsee!

    Revolutionary Road on huima elokuva. Näyttelijäsuorituksetkin hienoja.Sinun elämänhalusi ja intohimosi kuulostavat aivan omiltani. Etenkin tuohon 2. kohtaan samaistun niiiiiiin. Ja kyllä myös 1. kohtaan. Ja muihinkin.

    Intoa ja himoa viikkoosi, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, ole hyvä. Vastaat kun sulle sopii.

      Huomasin, mutta aamu on taas hässäkkää ja yritän päästä pois tästä istumasta. Nyt Olga pyytää partsille eli vien sinne lämmitetyt patjat etc. Olen saanut sen haasteen kolmelta, mutta en ole vielä tehnyt. Tällä viikolla on aikaa siihenkin. Otan vastaan: Kiitos♥

      Se on kohtalo, että syntyy virraksi;-)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Revolutionary Road on todellinen helmi niin kirjana kuin elokuvana.

    Ja voi, olen mietiskellyt erityisen paljon viime aikoina noita kysymyksiä vapaudesta, uskalluksesta, heittäytymisestä - ja myös matkustamisesta, kaipuusta muualle.

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, se on niin paljon...Minulle eka kerta kun näin filmin, oli kuin wake up call.

      Minä en juuri nyt muuta teekkään kuin tätä pohtimista. Myönnän R:lle,että ratkaisut ovat iso juttu, mutta entä ellei: Aprilin ja Frankin tiekö sitten...

      Uskon, että tämä haaste tulee sinulle vaikka Katjan kautta, mutta ellei, nappaa tästä vain. Koskaan ei voi tietää, kenellä on aikaa ja halua näitä tehdä, joten valinta täysin sattumanvaraista.

      Minä en sinuna epäröisi hetkeäkään! Kun olimme 40+ vee, R. oli vielä valmis vaikka mihin.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  4. Kyllä, leffa menee tallennukseen tänään, ehdottomasti odotan innolla sen katsomista! Kate on aina ihana, ja Leonkin viimeisimmät leffat on ollut todella hyviä. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, uskon, että katsot filmin sitten monta kertaa...

      Täysin samaa mieltä! Katelle sytyin heti, mutta Leolle hitaasti;-)

      Poista
  5. Kiitos, ystäväni, kohta ♥

    Minulla on ollut huono omatunto kun en ole jaksanut Jasperille ikäistänsä seuraa hankkia. Tänään vietimme aamupäivän perhekerhossa "taaperotapaamisessa", seurauksena tietysti, että kaikki työt rästiintyivät. No, kivaa oli ja blogia päivitän vielä tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, ole hyvä ja ei kiire. Minäkin teen nykyään, vasta kun sopii ja se on tämä viikko tällä kertaa.

      Meillä oli Merin kanssa leikki-iässä sama juttu. Luojalle kiitos seurakunnan viikkokerhon, johon täällä pääsi jo 3 -vuotiaana sekä muskarin.

      Poista
    2. No niin, tein, mutta nuo kuvani on aivan karseita... Toisaalta niin on kelikin :/

      Poista
    3. Olet nopea! Tulen...

      Juu, harmaata.

      Poista
  6. Kiitos muistutuksesta, täytyy taas katsoa. Loistava leffa! Ja unelmat- ilman niitä ei ole elämää :) Lauantaihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, elämän muistuksesta...Ole hyvä.

      Niin...unelmat, joista olemme niin paljon puhuneet: Toiset toteen käyneet, toiset eivät - vielä.

      Bis Samstag!

      Poista
  7. Tulipas sopivasti: meillä on Revolutionary Road seuraavana kirjakerholukemisena.
    Hienot vastaukset kysymyksiin sinulla: inspiroivat uskaltamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, uskallan veikata, että pidät kirjasta.

      Kiitos. Primus motorina olen ehdoton;-)

      Poista
  8. Kiitos leffavinkistä, nyt on jotain mitä odottaa pimeänä iltana. Onnea tunnustuksesta, mielenkiintoisia kysymyksiä ja vastauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, ole hyvä. Tämä on todella hyvä ja saa pohtimaan sekä amerikkalaista yhteiskuntaa kuin myös yleensä elämän valintoja ja niitä sanoiksi lausumattomia esteitä, jotka estävät meitä toteuttamasta unelmiamme.

      Kiitos.

      Poista
  9. Minä en pitänyt tuosta leffasta sitten yhtään. Ja nyt on höhlä olo, kun "kaikki muut" tuntuvat tykänneen (en tarkoita, että tulisi aina tyhmä olo, jos on jostain eri mieltä kuin muut, mutta tällä kertaa olin peilannut näkemykseni myös muihin ihmisiin). Luulen, että pitäisin varmaan kirjasta enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, ellet pitänyt niin sitten kirja on sinun juttusi. Minut tämä suorastaan järisti, vaikka yleensä vaikutun enemmän vaikka brittiläisistä tai ranskalaisista elokuvista kuin amerikkalaisista.

      Minusta tämä on syvällisempi elokuva kuin yhtäkkiseltään voisi edes arvata.

      Poista
  10. Olen nähnyt tuon elokuvan;hieno sellainen,ja se taitaa vieläkin olla koneellani.
    Upeita kysymyksiä sait ja hienosti vastasit. Unelmia täytyy olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, arvasinkin ja ehkä olemme siitä puhuneetkin.

      Minä vähän muokkasin kysymyksiä, alkuperäiset näkyvät Beatella. Kiitos.

      Mukavaa iltaa. Täällä on jo ihan pimeää.

      Poista
  11. Kiitos tunnustuksesta! <3

    Ja Revolutionary Road kolisi kovaa sekä kijana että elokuvana. Tällä kertaa katsoin ensin elokuvan ja se kesti senkin. Hieno, hienoa elokuva, joka käsittelee tärkeitä asioita.

    Unelmia kohti, jokainen askel on oikea silloin, kun kuuntelee sydäntään ja itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, ole hyvä. Vastaan siihen sinun myöhemmin tällä viikolla.

      Niin minullekin: Kumpikin on timanttia! En muista kummin mulla oli, mutta tämä filmi kestää tosiaankin kummin päin vain. Syvällinen elokuva, joka takuulla kolahtaa moniin lujaa.

      Nimenomaan juuri niin! Toiset vain ovat niitä hitaita viinejä;-)

      Poista
  12. Kiitos elokuvavinkistä, laitan tallennukselle, kun en kumminkaan jaksa katsoa loppuun asti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni,ole hyvä. Minullakin on huono katselukestävyys jälkeen klo 22. Onneksi olen ostanut tämänkin filmin.


      Katsot nauttien herkkujen kera vaikka seuraavana viikonloppuna.

      Poista
  13. Leena, otan leffan nauhalle tai katson sen heti! En ole vielä päättänyt, mutta odotan elokuvaa, koska en ole vielä nähnyt. Winslet ja di Caprio on jäänyt niin vahvasti mieleen upeana parina Titanicista, että jännä nähdä heitä nyt yhdessä erilaisessa kontekstissa. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, en olisi ikinä uskonut, että et ole tätä nähnyt;-) Vaikutut!!!

      Minulle Titanic oli hauska tapaus, sillä en yleensä käy katsomassa ns. megamainostettuja leffoja, mutta lähdin puoliväkisin tyttären seuraksi. Ja pidinkin kovasti. Vakuutan, että pari Winslet&Caprio on tässä vieläkin parempi. Heidän kemiat vain toimivat - ainakin kameran edessä.

      Kiinnostavaa elokuvakokemusta!

      Poista
  14. Kiitos vinkistä,leffaa en olekaan vielä nähnyt.Kirjasta sekä tykkäsin että en...Kate Winslet on yksi ehdottomia suosikkejani,loistava näyttelijä.
    Mielenkiintoisia haastevastauksia.Kysymyksetkään ei olleet mitään tusinatavaraa:)
    Saapa nähdä onko taas huomenaamulla maassa puhdas ja valkoinen LUMI<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, ole hyvä. Ehkä elokuva on enempi sinun juttusi, mutta aihe on pohjimmiltaan rankka, kuten tiedät.

      Nappaa siitä, jos haluat ja voit sitten jakaa. En kinä tiedä, ketä nämä kiinnoistaisivat, kuka ehtii tehdä ja kuka ei, siksi ihan vapaasti mukaan otettavissa, ole hyvä.

      Miten niin 'taas'. Meillä ei oikein kunnolla ole vielä ollutkaan. Tänne Keski-Suonmeenkin jäimme lumen takia. Länsirannikolla kunnon talvet ovat vain unelmaa. Lumi...joko lumi tuoksuu, mäemmekö kohta lumen valon.

      Kaunista viikkoa sinulle!

      Poista
  15. Kiitos tunnustuksesta ❤. Ja kiitos myös elokuvavinkistä, menin heti laittamaan sen nauhalle! En ole elokuvaa nähnyt, kirja on tällä hetkellä tauolla (olen aloittanut sitä jo aikoja sitten).

    Näitä tunnustuksia on ilo lukea, vaikka olen välillä hidas niihin vastaamaan. Täytyy odotella hyvää inspiraatiota. :)

    Ihanaa joulunodotusta! (voiko nyt jo toivottaa sitä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, ole hyvä♥ Kirja on tauolla...? Ei siis ihan sun juttu. Ehkä luet nyt kirjan vasta elokuvan jälkeen. Nyt on filmi niin, että palvoo kirjaa, joten voi tehdä näin päin.

      Kaikki ottavat vastaan jos jaksavat, tekevät kun ehtivät. Minä en jaksa enää näistä stressata, kun olen muutenkin jo superstressaaja;-) Ota rennosti, en vahdi;-)

      Kiitos samoin sinulle! Luulin, että aina voi toivottaa ihanaa joulun odotusta...

      Poista
    2. Kirja oli erään kerran lukupiirikirjamme, enkä ehtinyt lukemaan siitä siihen mennessä. Sitten kiilasivatkin jo muut kirjat eteen ja Revolutionary Road jäi tauolle. Pidin kirjoitustyylistä aivan valtavasti, vaikkakin kirja kohtalaisen hidastempoinen onkin. Nyt olen kylläkin spoilaantunut kirjan lopusta ja ajattelin josko olisi parempi lukea se vaikka vuoden päästä. Olen nyt kirjassa arviolta puolessa välissä.

      Hih, täällä toinen stressaamisen mestari!

      Poista
    3. Minä sinuna antaisin sen nyt odottaa aikaa lukea rauhassa ja kokonaan.

      Jaettu kärsimys helpottaa;-)

      Poista
  16. Tulla vahvaksi, mutta ei kovaksi. Se on hieno saavutus. <3

    Kiitos tunnustuksesta. Et arvaakaan, miten se lämmittää mieltäni nyt, kun ulkona sataa vettä (eikä lunta, nyyh) ja olo on kuumeinen (kuume on nousemassa). Tällaisina päivinä tulee onnellinen olo, että saa haastemuistamisen. :)

    VastaaPoista
  17. Katja, niin minustakin ja näillä asioilla on niin suuri ero. Kiitos.

    Ole hyvä. Mutta lunta on luvattu...Jos uskoisit minua ja ottaisit 50 mikrogrammaa D:tä. Meillä on kolme jo sen voimin ollut vailla flunssaa yli kaksi vuotta. Osui sitten hyvään saumaan lohduksi. Ja uni paras lääke on, nuku varastoon. Tumma Geisha voisi olla poikaa;-)

    Paranemisiin!

    (

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. D:tä syönkin, mutta vain 20mg, pitäisi varmaan lisätä annostusta. :)

      Poista
    2. Ole hyvä. Voit ihan turvallisesti lisätä. Nyt äitikin lähti mukaan, kun kuuli meidän kolmen annokset ja tulokset.

      Poista
  18. (löysin muuten Catherine Marshallin tyttökirjan
    Musta kahle (Julie’s Heritage 1964), ruattiks Jenny, pitää lukea)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, hyvä löytö. Sen lukee noin yhdeltä istumalta, hyvin kiinnostava ja sujuva teksti.

      Poista
  19. Oletkin entisestään syventänyt kysymyksiä ja panostanut myös vastaamiseen, mikä on todella upeaa!

    Minä uskon, että muutoksen aika on vasta silloin kun yksilö on valmis ja kypsynyt siihen. Joillekin se ei ehkä koita lainkaan, ainakaan tässä elämässä ... Eikä sen aina tarvitse olla edes 'se suuri unelma'.

    Itse tein keväällä (omasta mielestäni pienen) muutoksen siirtymällä töihin 400 km päähän muuttamatta kuitenkaan kokonaan asumaan sinne eli pendelöin kahden kodin välillä. Olen huomannut, että monet ihmettelevät. Useat juuri sitä, että kuljen/kuljemme tätä väliä.

    Meille pieni unelma on nyt se, että voimme jatkossakin pitää molemmat kodit. Ehkä joskus myöhemmin on jonkin toisen unelman aika ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, no kun alkaa vastaamaan, niin ajattelin vähän panostaa;-)

      Minulla ei ollut niin. Olin täysin kypsynyt, sitten sain melanooman ja oli kuin olisin herännyt sokeudesta, sen jälkeen eräässä ratsastusnäytöksessä, silmäni kohtasivat ylitse väen...No juu, olin ihan kypsä;-)Pienet unelmat olen kaikki saanut todeksi pelottavan helposti...

      Karavaani kulkee, koirat haukkuu. Älä välitä mitä muut ovat mieltä. Minä olen sen lopettanut jo aikaa sitten. Minusta sinulta huikea veto! Nyt alankin vähän tajuta sun blogijuttujasi, kun en ole niissä pysynyt oikein kärryillä, kun kirjoitat, että olet siellä sun täällä ja minä en ymmärrä,että 'missä'.

      Noin juuri. Mutta minusta tuo ei ole pieni unelma. Se on iso unelma, joka voi joskus olla ovi johonkin aivan muuhun, josta et ehkä edes osaa vielä unelmoida...

      Vahvaa viikkoa, hyvää mieltä!



      Poista
  20. Onpas täällä monta kivaa postausta. Luin kaikki ja otin elokuvavinkistäkin vaarin. Katsottiin se illalla ja aamulla mies sanoi, että harva elokuva jää mieleen elokuvan kestoa pidempään. Tämä jäi. Tuli kiitollinen mieli, että lähdettiin "Pariisiimme" ja uskallettiin yhdessä:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, miten sinä jaksat/ehdit! Kiitos.

      Juuri niinhän se on: Pääasia, että on uskaltanut lähteä 'Pariisiinsa'.

      Tämä filmi ei todellakaan unohdu.

      Poista
  21. Katselin elokuvan. Se oli koskettavan hyvä!

    Mukavat tunnustukset ja kiitos haasteesta.
    Vastaus tulee ensiviikolla Tallinnan reissun jälkeen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, minustakin: Se Aprilin ja Frankin tarina ei hevin unohdu.

      Kiitos ja ole hyvä.

      Ai niin, teillä on se nyt. Hauskaa irtiottoa!

      Poista