keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Riitta Tiitu: Wanilla Brocante Chic


Lähde kanssani poimimaan esteettisiä makupaloja Riitta Tiitun kirjasta Wanilla Brocante Chic. Matka on 399 kuvan elämys, jonka tarkoitus on saattaa mieli siihen rauhan auvoon, jonka kauneus kaikellaan, vain vähin sanoin höystettynä, kykenee tarjoamaan. Löydät vaaleita värejä, mutta ziljoonassa eri sävyssä, sillä eihän ole vain yhtä valkoista, yhtä harmaata, yhtä vanhaa vihreää…

Antique Touch herättelee aistejamme pelkistetyllä kokonaisuudellaan.  Kotia asuu nelihenkinen perhe, wanha on täällä arvossaan ja pihapiiristä löytyy antiikkipuoti Mirantik.

Nostalgia Passionissa asuvat käsistään taitava Minna miehensä ja kolmen lapsensa kanssa.  Puutarhassa on wanhan roosan lumoa, puinen vesikelkkakin saa kantaa asetelmaa ja verandalla nautimme hetken pysähdyksestä.

Sisällä vanhat kirjat ovat saaneet arvoisensa paikan, kaikkialla näkyy emännän innostus painaa itse tekstiilinsä ja muutenkin tehdä käsillä. Minnan kädentaidon luomuksia löytyy hänen Penni ja Lilli puodistaan.

Ah, huomatkaa, kaikkialta löytyy ripaus rosaa…

Saavumme kotinurkilleni eli lähelle Luviaa. Olemme Wanhan Rauman sydämessä, jossa komea hirsitalo vuodelta 1864 ottaa meidät kutsuvana vastaan. Vanha kaunotar on kokenut vähän ’liftausta’, kuten ajan henki on, mutta kaikkialta huokuu talon rouvan, Jaanan, intohimo Viva la Vintage.

Keittiö on talon isännän valtakuntaa, jossa kelpaa loihtia kulinaarisia yllätyksiä komean saarekepöydän ympärillä. Toimivaa, kuten huomaatte! Terveisiä Wanhaan Raumaan, jota rakastan!

Läns’rannikolta kohti Itä-Suomea ja tutustumme kauniisti remontoituun kouluun, jota asuttaa Sisustus Country Puodin liikkeen yrittäjäpari neljän lapsensa kanssa. Huoneet ovat ihastuttavan korkeat , neliöitä on huimat 400 ja ilmankos kohteemme onkin Old School Atmosphere.

Kaunis kaappi, jota seinän tapetti palvoo. Rakkaat, kauniit, wanhat astiat ovat saaneet arvoisensa tilan.
Tavallista korkeampi huonekorkeus tuo huoneisiin ilmaa ja kuin huutaa näitä hurmaavia wanhanajan vaatekomeroita. Huomatkaa jälleen lumoava tapetti!

 Romantiikalle on aina tilausta! Kukapa ei haluaisi tällaisen interiöörin kotiinsa…

Mitä jäi kokematta olivat Spring Feeling, Country Treasure Kitchen, Bohemian Chic, Modern Country, Plu Tree, Taru’s Pergola, White Living, Rustic Charm House, Lace Inspirations, A Summer House, Summer Meadows sekä Wanilla Home ja Wanilla Rose, joista kaksi viime mainittua ovat kirjan tekijän, Riitta Tiitun, koti sekä putiikki.

Riitan kirjan houkutus, niin tässä kuin edellisessä, joka on Wanilla Country Chic, on harmonia.  Kodit joita Tiitun kirjoissa tapaamme ovat kierrätyksen ja maalaisromantiikan ylistystä, mutta mitään ei ole liikaa. Jää tilaa unelmille! Kummankin kirjan painoarvoa kohottavaa on, että tekstitys on myös englanniksi ja kotiesittelyjen nimet ovat kuin runoista.

Riitalla on Nurmijärvellä sisustuspuoti Wanilla Rose ja blogi löytyy täältä
Minun piti lopettaa nämä kuvaihanuudet erääseen keväiseen puutarhahulluutta enteilevään kuvaan, mutta koska näitä kaappeja on tässä jo tullut, yllätänkin Riitan julkaisemalla häneltä kuvan, josta olen pitänyt ikuisesti eniten ja onhan tämäkin puutarhaa:

….ja harmoniaan:

Uutta ja wanhaa sulassa sovussa, wanhat esineet ja huonekalut tulevat Ruotsista ja Ranskasta.

Old and new together in harmony, old items and furniture comes from Sweden and France.

Ripaus ranskalaisuutta on elämän Chic

*****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

29 kommenttia:

  1. Huoh, ihanaa, kaunista ja sopivan rosoista. Kauneus ja käytännöllisyys kunniaan. Käyn kyllä kurkkaamassa nuo blogitkin. Pian saat tapettikuvia täältä kun saan mööpelit paikalleen :) Mutta tuntuu että tekisi mieli uusia tai " vanhata" sitä tätä ja tuota. Onneksi ihan kaikkeen ei edes tarvitse rahaa, keseliäisyys arvoonsa. Lamppu/ kruunu vieläkin etsinässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, kauneudeneoso on kaiken sielu!

      Tässä kirjassa upeita tapetteja.

      Tuunaus on päivän trendi.

      Kävitkö jo siellä Keski-Suomen parhaassa? He myös tilaavat vaikka mitä...

      Poista
  2. Ihana kirjoitus Leena, Riitan kirjasta, tykkään hänen molemmista kirjoistaan tosi paljon..koska rrrrrakastan kuvien katselua..hih..
    Toivottavasti Riitta ínnostuu vielä tekemään kirjoja, koska kuvia hänellä varmasti on.
    Leena, täällä sataa lunta...taita tulla talvi.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos. Ja sinähän sait olla osa hänen toista kirjaansa...muistelisin.

      Mihin hän tätä Chic-sarjaansa nyt lopettaisi!

      Arvaa mitä: Niin täälläkin eli taivaalta tulee jotain ihanaa ja valkoista...

      Poista
    2. Hei Leena,
      Sydämellinen kiitos sinulle kauniista postauksestasi.
      Täälläkin sataa lunta hiljalleen,
      Joulumieli pääsee täydellisesti valloilleen lumen ja pikkupakkasen myötä :)
      Lämpimin terveisin, Riitta

      Poista
    3. Riitta, ole hyvä ja kiitos itsellesi kauniista kuvista.

      Valkeaa ihanuutta satelee...

      Joulu...kaikista vuodenaikajuhlista lumoavin!

      Poista
  3. Ah, kuinka ihania kuvia. Niin kodikkaita, niin tunnelmallisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, eikö vain! Tässä erinomainen joululahjavinkki vaikka itselle;-)

      Poista
  4. Huonekorkeus on yksi niistä syistä miksi etsin vain vanhaa taloa omaksi kodikseni. Ihan käsittämättömän kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, sepä siinä: On vaikea löytää nykyään riittävää huonekorkeutta. Toki sellaisen voi teettääkin...Meillä on tässä talossa, kodissamme, osin hiukan korotettu huonekorkeus, johon taidan nyt olla tyytyväinen, sillä suunnittelemme jo uusia remontteja...eli kaikki kodin merkit ilmassa.

      Ostakaa joku vanha koulu tai asemarakennus: Niitä on nyt Suomi pullollaan. Ei kai niitä kaikkia ole vielä myyty...

      Poista
  5. Oi oi oi, meinasin jo sanoa, että täytyy kirjoittaa joulupukille, mutta eihän mul ole sitä pukkia!
    Pitää pistää ihan ite ostoslistalle....ja sitten tuohon isoon pinoon ihania lukemista ja katselua odottavia sisustuskirjoja :D

    Nimim. Pakko saada

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, tämä on nyt myös arvonnassani mukana;-)

      No pakkohan nämä on...sisustuskirjat ja suklaa!

      Poista
    2. No nyt täytyy suunnata kaikki telepaattiset ajatukset onnettareen :DD

      Poista
  6. Hei Leena:
    Joka päivä tarvitaan annos kauneutta ja
    Kiitos:
    Tuon kirjan esittelykuvien kera tämän päivän annoskin tuli saatua
    :)
    Asuuko joku todella tuollaisen kauneuden keskellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, täysin samaa mieltä!

      Yritin parastani ja Riitta pani vieläkin paremmmaksi eli kiitos hänen;-)

      Tässä kirjassa on esitelty monia koteja ja kyllä se siltä nyt näyttää...

      Poista
  7. Olen lukenut tämän :D Riitta on uskomattoman aikaansaava ja taitava nainen ja niin lämmin persoona. Kävin juuri tänään hänen puodissaan fiilistelemässä. Kirjassa on tosi paljon kuvia ja siihen on kiva palata aina uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, tämä onkin jo ollut myynnissä jonkin aikaa...minä vain myöhästyin.

      Alleviivaan tuon kaiken: Hänen kanssa on ilo tehdä näitä juttuja.

      Minäkin vielä käyn...odota vain;-)

      Eli kaikki hyvän sisustuskirjan tunnusmerkit!

      Poista
    2. Onpa kauniita kuvia vaikka elämäähän noissa ei juuri näy, mutta kukapa sitä kuvista lähtisi hakemaankaan - inspiraatiota noista varmasti voi saada moneenkin kotiin :D

      Poista
    3. d-malli, kauniita kuvia tosiaankin, mutta vaikka elämää ei näy, niin kyllä sitä täytyy olla, sillä monissa kodeissa oli useampikin lapsi mainittu. Muutamia kuvia oli, joissa lapsia kuvissa, mutta minä halusin esitellä sisustusta.

      Kävin vähän aikaa sitten eka kertaa Ilonan kotona ja ajattelin, että kuvat ovat kuvia, sillä eihän koti, jossa on ala-asteikäinen poika ja noutaja, voi olla kuin kuvat. Mutta olinkin ällikällä lyöty, kun kaikki oli niin ja vieläpä enemmän. Mieti sitä;-) Ilona oli jättänyt kertomatta kodin eräistä mukavuuksista, jotka sopivat tosi, tosi hyvin yhteen kaiken vanhan maalaisromantiikan kanssa.

      Joskus kaikki voi olla vieläkin kauniimpaa - ja silti toimivaa.

      Poista
  8. Tässäpä taas teos, jonka tahtoisin... Aivan ihastuttavia kuvia, kiitos näistä! Tyylikästä ja tuo rosa, oi!

    Ilonaltakin on tulossa uusi kirja, kylläpä meitä hemmotellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, löydät Riitan oikeasta palkistani;-) Ja eikös nyt ole tulossa joulu...ihan kohta, ihan kohta.

      Kaikki kaipaa rosaa!

      Kevättalvella ilmestyy Ilonan uusi...

      Poista
  9. Suloisia sisustuskuvia!
    Riitan edellinen kirja minulla onkin - ei vielä tätä.
    Kaunis koti lataa energioita parhaiten.
    Miten tämä kirja eroaa edellisestä? Molemmat liikkuvat valkoisessa maisemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iren eikö vain!

      Niin totta! Minulle on tullut vaikeaksi, jos on paljon tavaraa/liikaa mööpeleitä eli tilaa, tilaa...

      Kertoisin hyvinkin perusteellisesti, jos tuo edellinen olisi minulla nyt tässä, mutta se on mennyt ilm. arvonnassani. Siitä tulee ihan ensimmäiseksi mieleen tuo alin kuva, joka on puutarhasta...Olisiko siinä ollut enemmän puutarhaa? Ainakin kodit ovat eri ja eiväthän ne kai toistensa klooneja voi olla;-)

      Poista
  10. Aivan ihania kuvia!
    Tykkään itsekin niin paljon valkoisesta kaikkinen vivahteineen..
    ja roosaa piste lisänä ..
    ihana pelkästään jo selailla vastaavia kirjoja tai lehtiä..
    ehkä jotain voi toteuttaa omassa kodissaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, nautitaan kauniista!

      Minäkin, mutta sipaus rosaa sopii näin talviaikaan, suvella vähän turkoosia.

      Kuin söisi suklaata, mutta ei lihota;-)

      Aina sieltä voi poimia idean sieltä, toisen täältä, niin minä teen.

      Poista
  11. Tuota Riitan kirjaa minulla ei olekaan. Riitta on niin monipuolinen ihminen ja hänen kirjansa ovat niin ihania.
    Tässä olisi hyvä joululahjatoive itselle:)

    Mukavaa torstaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, mites sinä intohimoinen sisustaja silleen;-)

      Kauniita ja harmonisia ovat. Nyt vain sitä pukinkirjettä rustaamaan.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Vau, miten romanttisia ja kauniita koteja. Asuin joskus sellaisessa vanhassa puutalossa ja täytyy kyllä myöntää, että siellä oli ihan erilainen ilma kuin kerroskivitalossa. Olisi mahtavaa elää tuollaisissa isoissa taloissa (tai pienemmissäkin) joissa huonekorkeus olisi suuri. Kenties sitten pystyisi itsekin tekemään entisöintiä ja korjauksia niihin huonekaluihin, joista ei halua luopua, mutta joita pitäisi kuitenkin käsitellä jollain tapaa.

    Täällä on nyt muuten lunta ja maa on valkoisenaan. Tein aamulla yli tunnin ylimääräistä työmatkaa, mutta eipä haitannut, olin niin haltioissani lumesta ja tuiskusta. Taidan olla kyllä ainoita, jotka täällä nyt juhlii tästä säästä ;-) Mahtavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, minulla on ollut sama onni. Oikein sali ja kaikki. Siellä viihtyivät kentianpalmut ja peikonlehdet ja oli kaakeliuunikin.

      Mieti, miten kivaa olisi lähteä kurssille opiskelemaan entisöintiä!

      Olen tänään siitä saanut kuulla. Oikein on meilattu;-) Täällä on ollut raju myrsky jo vuorokauden ja vain riapus lunta maassa. Odotan, että huomenaamulla kaikki on toisin...Haluan herätä valkeuteen. Mikään ei voita lumipyryä...ja merta. Kun odotin, oli kaksi nimiehdotusta: Meri tai Pyry.

      Toiset eivät ymmärrä hyvän päälle. Minä en kyllästy lukeen ennen kuin huhtikuussa. Siinäpä kuukausi joka raittaa minua, mutta onneksi sinne on matkaa.

      Mahtavaa tosiaankin. Mukavaa viikonloppua sinulle! Minä en nyt oikein taida viettää viikonloppua paljoakaan, kun aamulla on Blogistanian Kuopus -äänestys ja sunnuntaina arvonta. No, huomenna kyllä mattokauppaan, sillä alppivalkoinen (alpenweiss) nukkamattoni on saapunut...ja lounas jossain ja....;-)

      Poista