keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Sade ja ruusut, sade ja ruusut...

Sade ja ruusut ovat herkkää ja kaunista. Niitä ei voi vastustaa. Kuvasin pitkää sarjaa sateessa ja olin totisesti hetkessä läsnä. Oli vaikeaa valita viittä, sillä jokainen pisara, jokainen ruusun terälehti kertoi omaa tarinaansa.
Vaatimattomuuden Valtiatar eli ristinummiruusu saa nyt kaiken huomion. Tästä ruususta olen kirjoittanut jo juttuuni Leena Lumi's Flower Power ja liitän näitä kuvia myös mukaan ristinummiruusujuttuuni.
Noudin tänään kirjastosta Anna Ahmatovan sekä Marina Tsvetajevan Valitut runot sekä yhden romaanin. Kesken on dekkari, jota en nyt ahmi, vaan nautiskelen hitaasti. Juhannus antaa minulle siihen luvan. Juhannus alkaa kohta. Saunaa jo pestään. Kuulen miten ihan pian sydänsuven kellot pysähtyvät hetkeksi. Ruusun hetki. Ja sitten jo päivä kääntyy lyhenemään, mutta sametti-illat, nuo hellät hämärät, käärivät meidän syleilyynsä. Ja kaiken aikaa ruusun makea tuoksu...
Ensi viikolla on uudet kujeet ja varmaan kirjojakin. Viikon lopulla saapuu blogiystävä kaukaa ja ruoka tulee näyttelemään tapaamisessamme jälleen huomattavaa osaa. Olen jo hiljalleen alkanut valmistautua, sillä haluan olla yllättäjien sukua;)
Sitä ennen kuitenkin sade ja ruusut, sydänsuvi ja ruusut, ruusut ja rakkaus...ja juhannus. Mittumaarina jos sataa tai paistaa, se on kuitenkin Suomen suvea, jolle vertaista en tiedä. Meren selkä, järven selkä, yösukellus tiiran huudon kannattelemana, saunan ja vihdan tuoksu, suvikattaus ja kesäviiniä, sydänsuven pysähtynyt makeus...Kaikille suloisinta juhannuksen aikaa ja pohjolan valkeiden öiden kuisketta♥

Love
Leena Lumi 

 Sade ja ruusut 2016

Juhannusta 2016

76 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, joissa silmä lepää!

    Myös sinulle Leena oikein ihanaa juhannusta. Toivotaan auringonpaistetta, mutta sovitaan, ettei sadekaan haittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, en tajua, että minä kuvasin nämä;) Kiitos.

      Kiitos samoin! Toki, toki, mutta nautitaan olipa sää mitä hyvänsä.

      Poista
  2. Herkän raikasta kauneutta!
    Mukavaa ja keijumaisen akileijaistakin Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileija, kuvasin samalla tunnilla sateessa myös akileijoja, mutta ripottelen niitä sitten vaikka ensi viikolla. Tämä on nyt mun ruusujuttu. Jotenkin vain en voi olla ilman ruusuja, vaikka välillä niissä on kirvoja, usein saan piikin sormeeni ja välillä ne täytyy leikata alas, kuten kävi tänä suvena mustialanruusun kanssa...

      Kiitos ja kiitos samoin sinulle! Ei ole keijua ilman akileijoja...

      Poista
  3. "Some people feel the rain. Other just get wet." totesi osuvasti Bob Marley. Näistä kuvista selkeästi huomaa, kumpaan ryhmään kuulut.

    Ihastuttavia!

    Meinasin vielä huomenna lyhyen juhannuspostauksen laittaa, sitten on taas (mini)tauon paikka juhlan merkeissä.

    Kaunista juhannusta!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, iiik, miten upea lause: Yksi uusi motto minulle lisää, kiitos♥ Juu, myönnän;)

      Kiitos!

      Laita ihmeessä. Minusta voimme nyt pitää juhannusloman. Me aina juhannus kahdestaan, ennen juhannus paatissa lasten kanssa. Nyt olemme tehneet juhannuksesta juhlan, joihin emme kutsu ketään, emmekä ota kutsuja vastaan. Vain olemme ja nautimme puutarhamme ja Villa Lenan sylissä. Ja mikä parasta: Ei hyttysiä! Herkkuja kokataan kuin olisi armeija koolla;)

      Käyn huomenna kierroksella niin monessa blogissa kuin ehdin ja tietysti, rakas ystäväni niin monessa, ehdottomasti sinulla.

      Kiitos samoin!

      Poista
  4. Kirjapaketti tuli perille tänään! Kiitos sinulle, Leena! Tuosta Anna Ahmatovasta tuli mieleeni, että meillä on täällä Hyvinkäällä vanhassa parantolassa oleskellut joskus 1915 paikkeilla tämä ihana runoilija. Täällä on hänen muistolaattansa ja paikallinen Venäjä-seura järjestää Anna Ahmatova -puistotapahtumia. Ylpeänä suosittelen! Ja onhan tuo Helene Schjerfbeckin elämäkin piänyt sisällään pitkähkön jakson Hyvinkäätä. Tänä kesänä täällä on asuntomessujen lisäksi kaikenlaisia tapahtumia, joita kannattaa tutkailla esimerkiksi kaupungin nettisivuilta! Menipäs mainokseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkkumaaria, kiva kuulla. Se tulikin nopeasti. Ole hyvä.

      Ihan tosi...minua kiinnostaa IHAN KAIKKI MIKÄ KOSKEE ANNA AHMATOVAA. Oooh, kunpa sinne kerran oikeaan aikaan pääsisin...Yritän!

      Schjefbeckin elämästä Hyvinkäällä tiedänkin. Taisit arvata, että hän on taiteilijasuosikkini...

      Jestas, onpa Hyvinkää nyt esillä. Hyvinkäältä on valokuvaaja Arto Rantanen, joka otti ihanat kuvat puutarhastamme aikanaan Viherpiha -lehteen. RISTINUMMIRUUSUNI TULI SIIS HYVINKÄÄN KAUTTA, SILLÄ SAIN SEN ALUN ARTO RANTASELTA.

      Kaikkea kulttuuria ja kaunista saa mainostaa.

      Ihanaa juhannusta sinulle!

      Poista
  5. Herkät, kauniit ruusut ♥
    Kiitos vielä postista ja ruusuntuoksuista juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos♥

      Ole hyvä ja kiitos samoin sinulle!

      Poista
  6. Kauniit ja herkät kuvat Leena! Meillä taas tänään oli ensimmäisen kerran hiostavan kosteaa,en tykkää...
    OIkein ihanaa juhannusta Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, mutta kohta olet täällä, jossa kaiken pitäisi nyt olla sopivasti;)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  7. Multakin löytyy tuollainen kaunotar. Tilasin sen vahingossa, kun piti klikata Ritausma. Mutta tästä vahingosta olen kyllä hyvilläni;)
    Mukavaa juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, ahaa, taidat kuulua ruususeuraan tai sinulla on siellä ystävä. Tilasit? Tämä on ns. läytöruusu ja kun sain sen puutarhakuvaaja Arto Rantaselta, joka on innokas ruususeuralainen, se ei vielä ollut mistään kaupasta saatavana.

      Tämä on ihanuus, vaikka kukinta on melkein yhtä lyhyt kuin juhannusruusulla. Pidän tässä ruusussa kaikesta: sen vaatimattomuus, sen väri, sen leviäminen, sen yksinkertaiset, mutta suuret kukat, sen villiruusun olemus...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
    2. Kaunis ruusu, mutta minkä niminen..?

      Poista
    3. Anemone, se on mainittu jutussa ja jos googlaat ristinummiruusu leena lumi, löydät koko tarina. Siis löytöruusu, jonka sain puutarhaani kuvanneelta lehtikuvaajalta.

      Poista
  8. Niin ihanat ruusut ja pisarat :) meilläkin ruusut aloittelevat kukkimista, osa vasta nupulla kuten pohjantähti. Viime kesänä intouduin ruusuja ostamaan ja se olikin sitten menoa. Meillä on hieman erilainen juhannus kun sunnuntina hautajaiset ja olen nyt niihin leiponut. toivotan sinulle oikein herkullista ja ihanaa juhannusta :) Kiitos äänestämisestä, tällä hetkellä olen kärkisijalla, mutta se kerkiää vielä muuttumaan, kaikkeen sitä ihminen ryhtyy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu, niin...kiitos! Minusta vain ei voi olla puutarhaa ilman ruusuja...Ja kiitollinen hansaruusu kukkii sydänsuvesta lokakuun pakkasiin. Olen kuvannut sen kukkimassa lumestakin.

      Mustiala piti leikata nyt eka kerran alas...

      Otan osaa. Ja toivotan kaunista jäähyväistilaisuutta.

      Sinun ehdottomasti piti ja mun perustelu oli tyhjentävä ja tosi. Ole hyvä.Minäkin aina lähden nopeasti juttuihin ja sitten ihmettelen;)// Olen kollannut sinulla ja tiedän, mitä sieltä aion tuoda esiin, odota vain;)

      Poista
  9. Oih, mitkä kauniit ja herkät kuvat. Oikein ihanaa keskikesän juhlaa sinulle <3

    VastaaPoista
  10. Leena, kuvistasi tuli oikein juhannusmieli.

    Täällä mökillä on niin kaunista: tyyni vesi, vähitellen laskeva aurinko, joskus kalan polskahdus, tiiran huuto, rantasipi ja tietysti sydänkuikkani. Västäräkki hautoo terassin alla. Panin maton siihen kohtaan, että alapuolella olisi rauha.

    Pelto on täynnä ketokukkia, juuri niitä juhannukseen kuuluvia. Ruusuja täällä ei ole, mutta tuossahan niitäkin nyt sain. Kiitos.

    En haluaisi olla missään muualla juuri nyt.

    Onnellista oloa sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, sitten olen onnistunut, kiitos.

      Oi, aivan tunnen mökkirauhasi ja sydänkuikkasi...ja toki västäräkelle pesintärauha. Meillä lähtivät eilen räystäslaudan alta sinitiaisen poikaset lentoon. Miten me ollaankin nähty niiden lähtö niin usein...Kiva on ollut ruokapöydässä seurata emolintujen ruokintatouhuja. Eilen oliat kuin vähän hämillään poikasten löhdöstä, joskus ovat niitä taas oikein tuuppineet lähtemään;)

      Meillä niitä on nyt siellä sun täällä, sillä vähennän nurmikkoa: puna-ailakkia, metsäkurjenpolvea, kissankelloa, lehtosinilatvaa sekä sinisenä että valkoisena, unikkoja...Tällainen löytöruusu sopii jopa mökille. On kuin villiruusu, eikä vaadi mitään. Ole hyvä.

      Ymmrrän ja sama täällä.

      Kiitos samoin sinulle & co!

      Poista
  11. Onpa kyllä kauniit kuvat. Vesipisarat terälehdillä, jotenkin taianomaista. Annikan nostamat Bob Marleyn sanat jäävät nyt minunkin mieleeni.

    Hyvää juhannusta, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, onnenkantamoisia;) Kiitos. Sydänsuven taikaa. Minä kirjoitin jo Marleyn sanat seinäkalenteriini ja siitä ne sitten kulkevat mukana seuraavaankin vuoteen, kuten eräät kirjalliset sitaatit...

      Tänäänkin joku pakinoitsi Hesarissa 'sateen luvasta' saada olla sisällä ja vaikka katsoa telkkaria;) Aurinko on kuin määräys olla prteä, innostunut, seurallinen, tehokas...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Ruusujen aikaa, todella!
    Kähvelsin tänään töissä sisäpihan ruusupensaasta muutaman ruusun työhuoneeseeni,oi mitä ihanan kesäisiä fiiliksiä tuoksu herättikään!

    Ja, oi juhannuksen juhlaa ja kaikkia noita siihen liittyviä asioita joita luettelit, sydänsuvea parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, parhaimmillaan, tosin hansat jatkavat pakkasiin ja lumiin saakka.

      Ruusussa on taikaa!

      Juhannus on jotenkin niin kaikkien aistien vaalimisen juhlaa. Sitä parhaimmillaan sinulle toivotan!

      Poista
  13. Onko kauniimpaa kuin ruusunkukissa viipyilevät sadepisarat! Ihania kuvia, kesän aistii niistä todella.
    Juhannukseksi on luvattu lämmintä ja aurinkoista säätä. Nautitaan Mittumaarista. Oikein mukavaa Mittumaaria, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, en tiedä...ehkä ensilumi hansaruusun kukassa, mutta valitaan nyt sade ja ruusut;)

      On luvattu upeaa keliä, tosin meillä se ei meinaa, sillä olemme koko ajan ulkona sataa tai paistaa. Grilliruokaa päiväkausia;)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  14. Upeita kuvia!

    Toivottavasti juhannuksenne on ihana. Omani ainakin on, sillä V palaa maailmalta viiden kuukauden reissultaan ja lähdemme aamulla Pohjois-Karjalaan, saareen, nauttimaan ruoasta ja juomasta ja kirjoista ja tietysti toisistammekin. ;)

    Hyvää ja lempeää juhannusta siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, kiitos.

      Juhannuksemme on aina ollut unelmaa ja jo monta vuotta kuin romanttinen katkos kaikkeen vöyhötykseen, aikaa vain meille. Oijoi, viisi kuukautta on pitkä aika...kaikki irti kaksinolosta ja Pohjois-Karjalasta♥

      Kiitos samoin sinulle & co!

      Poista
  15. Ruusu ja sadepisarat, herkkiä asioita molemmat. Kiitos postista, loma alkoi parahiksi ja huomenna kellahdan aurinkotuoliin lueskelemaan. Makoisaa mittumaaria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, ole hyvä ja minusta valintasi oli oikein hyvä, laadukasta lukunautintoa.

      Minäkin olen kaiken aikaa ulkona sataa tai paistaa. Tosin en aurinkotuolissa ellei se ole varjossa...Puutarhamme on täynnä siimeksiä ja harrastan puolivarjon kasveja, joista ruusut ovat iso poikkeus.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  16. Hienot kuvat upeasta ruusukaunottaresta. Oikein mukavaa ja rentouttavaa juhannusta, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaiselämää, kiitos.

      Kiitos samoin sinulle & co ja Mikille suukkonen!

      Poista
  17. Täydelliset ruusukuvat. Onnittelen.
    Oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  18. Lämmin kiitos ihanaisesta postauksesta Leena!
    Oikein suloista ja viekoittelevaa juhannusta sinulle & Co, LeenaIki-IhaNainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos!

      Kiitos samoin sinulle&co, Aili-IhaNainen!

      Poista
  19. Sadehelmet ja kumisaappaat kuuluvat juhannuksen viettoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, juu, ehdottomasti! Nyt on vain luvattu hellejuhannusta, mutta ans katsoa. Meille ei sää merkkaa, sillä olemme ulkona kelillä kuin kelillä.

      Mukavaa juhannusta!

      Poista
  20. Kaunottaret!

    Etenkin toinen kuva upposi syvälle sieluun. Pisarat ovat aivan sulostuttavia kasvien pinnalla. Oh, voin niin kuvitella, miten ajan taju on kokonaan unohtunut näiden kuvien ottamisen yhteydessä!

    Läsnäolo. Siinä on sana, joka merkitsee niin paljon.

    Läsnäolevaa juhannusta, pysähtymisen hetkiä, sydänsydänsydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiitos.

      Minustakin siinä on jotain taikaa...On niin ihanaa elää intensiivisesti jostain kiinnostuneena ja unohtaa aika, kaikki aika ja sen vaateet. Luonto armahtaa!

      Läsnäolo on kaikki. Eikä aina ollenkaan itsestäänselvyys.

      Kiitos just samoin sinulle, sydän, sydän, sydän...

      Poista
  21. Oi, miten kaunista !
    Kesäistä juhannusta sinnekin päin ! Sadekuvia ei tänä vuonna ilmeisesti juhannuksena saa (onneksi ?) otettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, kiitos.

      Kiitos samoin sinulle! Sadekuvat on nyt otettu ja toivon aurinkoa etenkin runsaslukuisen festarikansan takia. Siellä jossain tyttäremekin...Meille on sama sataako vai paistaa, kaikki sopii ja ulkona ollaan ja grillataan monta päivää.




      Poista
  22. Voi miten herkän kauniita vaaleanpunaisia ruusuja. Ne ovatkin todella kauniita kantaessaan vesipisaroita hennoilla terälehdillään.
    Juhannukseen olen nyt valmistumassa kaupunkiasunnossa. Aamulla Hakaniemen hallista tuoreet herkut ja auton nokka kohti Mäntyharjua ja ystävien mökkiä. Nuoriso levittäytyy ystävineen Lohjan maisemiin.
    Kaunista ja herkkää Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, tämä meidän 'villiruusumme' on sielun ryövääjä. Kiitos.

      Sinä jaksat kahta asuntoa. Minä kypsyin parissa vuodessa isoon, asuttavaan paattiin ja omakotitaloon, sillä aina oli jotain kotona tai veneellä...Ihanaa mökkijuhannusta, kauniita muistoja, auringonlaskuja, laheita löylyjä, naurua, herkkuja, itä ikinä keksitkään kaivata!

      Meidän nuoret ovat festarreilla, mutta onneksi asuntoautolla, jos säätiedotus pettää.

      Poista
  23. Kaunis postaus!
    Oikein Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
  24. Ristinummiruusu on vanhojen ruusujemme aatelia.. Niin kaunis, herkkä kuvasarja!

    Toivotan sinulle ihanaa, ikimuistoista sydänsuvenjuhlaa! <3

    VastaaPoista
  25. Kaunista mettumaaria Sinulle Leena ja kiitoksia näistä sateenraikkaista uskomattoman ihanista ruusuista.

    VastaaPoista
  26. Oi, miten kauniita kuvia!

    Suloista suvenjuhlaa sinullekin, juhannuksen taikaa!

    p.s. Pieni lisä epätoivooni: Sain Pelon kirjan nyt kirjastosta (kirjaston kirja tuskin riittänee minulle), mutta luulen, etten pysty aloittamaan sitä vielä nyt juhannuksena. Se ei aiheuta epätoivoa, vaan se, että Tsvetajevan runon suomennos kirjan alussa on melko lailla erilainen kuin samaisen runon suomennos Kootuissa...Täytyykö mun nyt tosissani jatkaa niitä venäjän opintoja, jotta saan selville kumpi on lähempänä alkuperäistä? Ja jos joskus vaikka pystyis lukemaan venäjäksi...se on kyllä jo aika kaukainen haave.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Tarkoitat ehkä saman runon suomennos kirjassa Valitut runot. Minä sain vain tällaisen noin 120 sivuisen kirjasen, mutta suomennos on Liisa Viitanen, Sergei Tšerašov ja Hannu Helin. En löytänyt hakemistosta runon alulla enkä 'Lopun runoelmalla', mutta luen kokonaan kunhan ehdin. Alkupala on jo Lumikrapalossa.

      Jatka ihmeessä! Voiko ikinä katua kieliopintojaan ja venäjästä on muutenkin hyötyä, mutta tietysti kulttuuri ja runojen käännökset merkkaavat paljon. Oijoi, minä tuntisin erään, joka osaisi, mutta missä on se alkuperäinen, venäjänkielinen?

      Kuvittele minua: Yritän lukea The Complete Poems of Emily Dickinson...muinaisenglantia ja runoilija oli nainen, joka rikkoi kaikkia kielioppisääntöjä...upeasti.

      Pelon kirja saa sinut ainakin hetkeksi unohtamaan epätoivosi;)

      Poista
    2. Siis sama kirja. Mä vaan täällä sekoilen (ja sekoitan ehkä muitakin..) ja puhun Kootuista runoista, vaikka siis sehän on Valitut runot. "Runoelma lopusta" s. 70->
      (Sitten kun osaan tarpeeksi hyvin venäjää, ko.runon tai muidenkaan löytäminen on tuskin ongelma. Jos vaivaudun sitä jo nyt etsimään, ehkä lähetän sinulle...;))


      Emily Dickinson on ihana, hurja...ja vaikeaa kieltä! Ihailen Emilyn lisäksi kääntäjiä. Ja alkuperäisellä kielellä lukijoita!:)

      Poista
    3. Se kohtahan on kai sivulla 88: "Sillä ilman mahtipontisia/ turhia sanoja, rakkaus on sauma./ Sauma, eikä side, sauma eikä kilpi./ Oi, älä pyydä apua!/ sauma, jolla kuolleet on ommeltu maahan/ on sauma, jolla minut on ommeltu sinuun kiinni.

      Tämä on tulkittu, toinen on tulkinnut, sillä ei näin eri käännöstä muuten. Runon voi myös tulkita, kuten Nylén teki hienoa työtä Baudelairen Pahan kukissa. Runon tunnelma on hyvin eri.

      Jos vaivaudut ja lähetät, niin ehkä sitten eräs sen meille suomentaisi...

      Emilyä on käännetty hyvin vähän, Jotkut runoilijat joitakin runoja omien teostensa loppuihin ja sitten Merja Virolaisen kirja Golgatan kuningatar. Ihmettelen, miksi kukaan osaava, innostunut ei tartu tähän ja anna meille Emily Dickinsonin Kootut runot suomeksi. Se olisi vain niin mahtavaa.

      Nyt mun on ihan pakko saada Anna Ahmatovan Valitut runot. Enhän kai voi kirjaston kirjaa 'hukata';) Ahmatova soittaa minua mennen tullen ja lumen tomua ja lukikelloja ja se jokin hänessä. On tämä niin ihanaa, mutta mistä kirja omaksi!

      Poista
    4. ...ja Tammeltakin olen jo ruikuttanut uusintapainosta Anna Ahmatovan Valituista runoista, joiden suomennos on Marja-Leena Mikkolan, mutta mitään ei vain kuulu.

      Poista
  27. Mukavaa minttumaaria sinne paratiisisaarelle. Suloisia suven hetkiä, aika kissankellosta ja lepoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, kiitos samoin sinne siniseen kotiin. Just kaikkea tuota, ruusun hetki, pysähtyminen, sitten taas kaikki alkaa, mutta vielä: On hetki ja läsnäolo.



      Poista
  28. Aivan ihanat ja tunnelmalliset kuvat! Hyvää Juhannusta sinulle Leena! <3

    VastaaPoista
  29. Meillä jo juhannusruusut ottivat hieman ennakkoa, mutta tuo sinun kukkijasi on kaunis ja niin herkkä.
    Ihanaa juhannusta ja mukavia juhannustaikoja teille sinne kauniiseen saareenne!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, sama täällä. Yleensä ristinummiruusu ja juhannusruusu ovat yksi yhteen ajassa, paitsi, että minusta tuntuu ristinummi kukkivan viikon tai jopa pari kauemmin. Tietty riippuu myös kasvin sijainnista puutarhassa. Kiitos!, pidän itsekin kovasti.

      Kiitos samoin sinulle&co♥ Eikö olekin outoa, että joka juhannus vieläkin kaipaan meren tuoksua...Heinäkuun lopulla sitten sinne, Luvialle, Reposaareen ja Yyteriin.

      Poista
  30. Hei ihanainen!
    Oikein upeaa juhannusta teille sinne ruusujen, hyvän ruuan ja mahtavan seuran maailmaan. Halaa rutkasti ja juhli mieli kirkkaaksi. Anna kasteisten aamun tuoksujen huumata itsesi ja keinahda villiin tanssiin.

    Love love =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sunny!

      Kiitos samoin teille♥ Juhli kera mansikoiden tuoksun, tanssi kuin akileijakeiju, ole sydänsuven perhonen, nauti ruoasta ja viinistä, pussaile ja naura, kirjoita runo tai kaksi, maalaa ipressionistinen suvikukka,nauti auringosta sinä auringonlapsi, mutta jos sataa, pysähdy pisaran kauneuteen, salli onnen nousuvesi.

      Sydän, sydän, sydän...

      Poista
  31. Ruusuisia kesähetkiä
    sinitaivaan alla retkiä
    vanamoiden tuoksua
    ja kaikkea muuta hyvää kesääsi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marmustoi, kiitos kaikkea samoin sinulle♥

      ...vanamoissa on sitä jotakin, taikaa.

      Poista
  32. Ihanaa ruusuntuoksuista keskikesän juhlaa sinulle!

    Minun juhannusruusuni on jo lakastunut, muutama kukka jäljellä joten on melkein ruusuton Juhannus, mutta ihailen sitten noita pisaraisia ruusujasi, ne on kauniita ja mikä väri, aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos samoin sinulle&co!

      Juhannusruusuissa on tänä vuonna jotain outoa muutakin kuin aikaisuutta, vaikka on ollut ihan kirvaton suvi. Meillä on sitä ruusua niin paljon, että ehkä saamme vielä otettua kuvan tai kaksi...Ja mustialan ruusun jouduimme tänä suvena leikkaamaan alas eli sitä saa nyt sitten odottaa ensisuveen.

      Jotenkin oli kuvatessa niin innoissani, että se tarttui jopa vaatimattomaan kameraani sekä ruusuun;)

      Poista
  33. Hienot kuvat!
    Leena, tulit eilen illalla mieleeni, kun kuuntelimme kuikan ääntä, huutoa, täällä mökkimaisemissa.

    Onnellista ja iloista juhannusta sinulle ja R:lle, nauttikaamme keskikesän juhlasta kaikin aistein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos.

      Ihan tosi. No, kuikka on minulle paattikesien muistolintu. Ehkäpä Raili Mikkanenkin ajattelee minua uidessaan mökillään kuikkien kanssa...Kuikan huudossa on jotain ikiaikaista. Viestiä miljoonan vuoden takaa.

      Kiitos samoin teille ja niin tehkäämme!

      Poista
    2. PS. Kun olet lukenut Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, olisi kiinnostavaa kuulla, mitä pidit.

      Poista
  34. Oih, miten sykähdyttävän ihanat kuvat ! Vesipisarat ovat aina jotenkin kiehtovia ja mystisiä...
    Leppoisaa Juhannuspäivää sinullekin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sariw, kiitos. Sateessa on taikaa...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  35. Lumoavan ruusuntuoksuista keskikesän juhlaa sinulle ja läheisillesi. Minunkin Ristinummi kukkii parhaillaan,perhosmaisia isoja kukkia on tuhlailevan runsaasti ripoteltuna pitkin oksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, kiitos samoin sinulle & co! Juuri sellainen on 'villiruusumme': Vaatimattomuudessaan kauneuttaan tuhlaileva.

      Poista