keskiviikko 27. marraskuuta 2013

'Lebensraum!', vaativat natsit,' tuhotkaa tulokaslajit, vaadimme me', mutta kuka vetää rasismin rajat...

Ajamme usein ohi paikasta, jossa kasvaa tienvarrella vain heinää. Siis sellaista rikkaruohoheinää. Mutta joka vuosi ilahdumme suuresti, kun sieltä pientareelta alkaa vilkkua pieni sitkeä kurtturuusu, joka sitten ilahduttaa meidä samassa paikassa aina pakkasiin asti. Kurtturuusu on tulokaslaji, joka katsotaan uhaksi kotoperäisille kasveillemme. No, ehkäpä tämä ruusu on sitten kauhean vaarallinen vaikka kukkii vuodesta toiseen siinä yhtä pienenä ja sievänä ja ilahduttaa ohikulkijoita.
Luin tänään pikaseltaan Suur-Jyävskylän lehteä ja siitä Minna Vilkunan juttua Tarkastelussa tulokaslajit. Juttu kertoo taiteilija Anna Ruthista ja hänen näyttelystään Vahinko, joka on esillä Keski-Suomen museossa. Anna innostui tulokaslajiaiheesta vieraillessaan Etelä-Afrikassa, josa kauniisti kukkivia jakarandapuita vihattiin, koska ne olivat tulokaslaji.
Anna käsittelee näyttelyssään lähinnä lupiinia ja jättipalsamia. Näin Anna:

"Saavuin Suomeen Pohjois-Amerikasta Manner-Euroopan kautta, aivan kuten lupiini kaksisataa vuotta aikaisemmin. Me molemmat päädyimme Suomeen hyvien päämäärien tuomana ja molemmat jäimme tänne vahingossa. "

"Aloin miettiä, olenko minäkin kuin lupiini, kun olen tullut Suomeen, perustanut tänne perheen ja menestynyt. En tosin onneksi ole itse kohdannut Suomessa rasismia."
Ruth ei halua ottaa kantaa siihen, miten lupiinien kohdalla tulisi toimia. Hän toteaa kuitenkin lupiinien olevan kotimaassaan Yhdysvaltojen itäosassa uhanalaisten kasvien listalla, josta taas on aiheutunut ongelmia niistä riippuvaisille hyönteisille.

Lehtikuvassa Anna Ruth poseeraa upeiden lupiinikuviensa edessä. Kuten Anna, minäkään en antaudu keskusteluun tulokaslajeista. Kaikki ääripuhdasoppisuus on itselleni vierasta ja niinpä jätän lupiinien vihaajat inttämään keskenään. Sillä aikaa minä kerään rannoilta lasia ja perkaan pujoa tai
käyn vaalimassa kuupuutarhaani, jonka ensimmäiseksi kasviksi valitsin valkoisen lupiinin. Eipä ole kovasti levinnyt, vaikka niin olisin sitä toivonut...ehkä pitää siirtää kuupuutarhani toiseen paikkaan. Valkoinen akileija säestää...
Kuvassa hansaruusunterälehtiä Jaelin kuvaamana. Kuva on jutusta Blogiystävyyden tähtihetkiä

Vaatimattomuuden Valtiatar, kurtturuusu hansa, on vielä syyskuussakin näin upea ja kun lumet ovat sataneet
se jaksaa vieläkin jakaa kauneuttaan, ilahduttaa puutarhuria. Mikä muu kukka jaksa kukkia kesäkuusta lokakuun lopulle. Tämän saman kuvan löydät muuten Ilona Pietiläisen kirjasta Talven taikaa.

"Ainoa velvollisuus on kauneus, ainoa voima on rakkaus, ainoa todellisuus on uni."

- Armi Ratia -

Epäsuomalainen kirsikkalikööri on pullotettu ja sitä ennen hyväksi havaittu. Uusi satsi lähtee kohta muhimaan, mutta ensin nautin vähän epäsuomalaista teetä eli venäläistä ja luen kirjaa, joka vie minut isoon itänaapuriimme. Huomenna on jo torstai, joka lupaa toivoa ja uusia juttuja.

Love
Leena Lumi

26 kommenttia:

  1. Tulokaslajit jotka soveltuvat luontoon leviävät nopeasti. Kurttulehti- ja juhannusruusu ovat kauniita, mutta repivät vaatteita, kun kulkee metsässä ja on todella ikävä väärässä paikassa. Jättibalsa on eräin paikoin ongelma, kuten jättiputki, joka aiheuttaa palovamman tapaisia ongelmia.

    Lupiini lienee lievästi myrkyllinen ihmiselle, mutta sopii tien vieriin, ja on vähemmän haitallinen kuin pujo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Deekoo, tieädn ja tiedän myös, että tulokaslajeja on yhteensä 600, joista 120 on VALITTU haitallisiksi. Minä vaalin isossa puutarhassani mitä haluan ja mm. lupiinia ja hansaruusua, mutta myös 400 muuta kasvia, joissa myös paljon niittykukkia. Kaikki mahtuvat puutarhaamme, kaikki me mahdumme tänne.

      Minusta todella haitalisia ovat pujo ja Kaukasian jättiputki, joista molemmat pitäisi kieltää nidien aiheuttaman terveysvaaran vuoksi.

      Lupiini on todella kaunis ja toimii myös maanparannuskasvina, sillä tuo maahan typpeä. Meillä on naapurin kanssa yksi yhteinen huono raja-alue, jossa ei kasvanut oikein mikään ja istutimme sen oikein toimella yhdessä lupiinille ja nyt siinä kasvaa jo muutakin: Kultatyräkkiä, valkovuokkoja, esikoja, kallionauhusta, lehto-orovokkia....

      Meillä kasvaa kahdessa paikassa palsamia, mutta sen leviämistä valvomme, mutta ei muun takia kuin, että se todellakin valloittaa kaiken. Niin meillä kyllä kävi saniaisenkin kanssa;) Saniainen on kaunis, mutta sen pölytys on niin tehokasta, että ellei sitä rajaa, se vie tilan syksyn kukkijoilta. Täsäs ei siis n nyt rahjoiteta vain vierastulokkaita...

      Poista
    2. Saniainen on tosiaan varsin sitkeä ja hyvä leviämään varjoisassa :)

      Puutarhaa vaalivat ihmiset eivät ole ongelmia, omien havaintojen mukaan vieraslajeja pääsee metsään ainakin niin, että ihmiset vievät kukkien varsia tai pensaiden oksia metsään eikä kompostiin, jolloin siemenet pääsevät luontoon, myös villiintyneet puutarhat (talo putettu pois) ovat ilmeisesti yksi mahdollisuus. (tämä ei ole mitenkään tahallista).

      Moni kukka on todella kaunis, meidänkin takapihalla on esikkoja erilaisia ja liljoja.

      Juhannusruusukin on, ja se pyrkii leviämään juuria kasvattamalla. Joskin viime talven jälkeen koko ruusu meinasi kuolla, mutta sain sen elvytettyä leikkaamalla kuolleet oksat (eli miltei koko pensaan).

      Jättiputkiesiintymät ovat valitettavia niitä on etelässä jo monin paikoin.

      Poista
    3. Meillä on puolet tontista vaalittua lehtoa ja lehtohan on isojen puiden takia kesällä varjoinen. Siellä saniaiset olkoon, mutta kun erehdyimme tuomaan niitä kukkarinteisiimme...Sitä asiaa on nyt korjattu mennyt kesä;)

      Puutarhurit eivät todellakaan ole ongelma, vaan jakavat kauneutta ja terveellistä harrastustaan muillekin. Minullakin kirjablogi meinaa aika ajoin ryöpsähtää puutarhablogiksi. Olen kasveista ollut aina innostunut ja siis ihan myös luonnonkasveista.

      Esikot ovat mielettömän kiitollisia leviämään ja niitä voi sitten ystäville jakaa. Liljoissa olen siirtynyt vaativaan lajiin eli varjoliljat ja etenkin valkosiet: Kuolen keväällä, jos myyrät ovat syöneet valkoisen varjoliijani sipulit: Ne olivat kalliimmat ikinä ja miten kauniita niistä kasvaakaan...

      Me joudumme aika ajoin leikkaamaan juhannusruusumme ihan alas. Sieltä ne sitten nousevat entistä ehompina kunnes taas...Juhannusruusun tuoksu on myös ihan sydänsuven tuoksu. Kuten valkolehdokinkin.

      Meidän edesmennyt noutajamme seurasi minua pentuna postilaatikolle ja siinä, ei meidän maalla!, kasvoi jättiputki. Kumarruin ottamaan postia ja sitten näin miten suuriruhtinatar Olga joi tuon myrkyllisen putken lehdeltä. Ryhdyimme heti toimiin ja yhdessä eläinlääkärin kanssa saatoimme seuraavana aamuna huokaista, että pentu jäi henkiin. Asiasta tuli aika kuuluisa, sillä niin pienen koiran ei pitänyt olla mahdollista siitä selvitä. Se putki sitten hävitettiin, mutta kyllä niitä näkee kun reissaa. Minä en tajua, mikä siinä on, että jotkut, onneksi harvat, niitä oikein kasvattavat. Se on valtavan vahva leviämään ja oikeasti vaarallinen myös ihmisille, koirille, kaikille. Leikkivät lapset ovat kaikesta kiinnostuneita ja saattavat alkaa vaikka taitella putkesta oksia tietämättä, mitä on odotettavissa.

      Sanainen on muuten keväällä niin kaunis, kun se avaa niitä kiharoitaan jo hyvin varhain ja tuohan se viidakkomaista tunnelmaa, mutta meillä sen asian saavat nyt puutarhan puolella hoitaa kärhöt.

      Poista
  2. Minä rakastuin siihen kurtturuusuusi ja etenkin sen tuoksuun! Munhan piti ottaa niitä lehtiäkin mutta unohdin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, niin, se on se ihana kuva, jossa ne siinä maljassa...Kiva, että muistutit, lisään sen tähän. Otat toisella kertaa sitten. Hansan tuoksu on ainutlaatuinen!

      Poista
  3. Minä rakastan lupiineja. Villejä ja kesyjä:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, niin minäkin! Oikein odotan kuvia tulevasta puutarhastasi kera lupiinien.

      Poista
  4. Eikö suurin osa Suomen puutarhakasveista ole tulokkaita, muualta tänne tuotuja mm. kaikki hedelmäpuut. Eikä jalopuutkaan ole aitoja suomalaisia kasveja.
    Laitoin kerran muutaman palsaminsiemenen kompostin ympärille ja seuraavana kesänä 2-3m korkuinen palsami oli valloittanut kasvimaan. Se oli hurjan kaunis, mutta revin ne pois ja pikkualut aina kun niitä nousi.
    Kun menin saareen ensimmäisen kerran, yksi pelto oli rauniorautayrtin valloittama. Mies sanoi, että sille ei voi mitään. Minä ostin round uppia muutaman litran ja sinne katosi viheliäinen yrtti, joka taitaa olla ihan alkuperäisiä suomalaisia lajeja (?) mutta ärsyttävä leviämään.
    Täälläpäin ihmiset vievät ylimääräiset perennat metsiin (?) ja ne leviävät sinne. Olen käynyt hakemassa omalle pihalle perennoja metsistä mm. töyhtöangervoja.
    Lupiinin saa pidettyä aisoissa poistamalla varret kukinnan jälkeen.
    Minä rakastan ruusuja ja ilostun aina tienvarren kauniista kurtturuususta tai hansaruususta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, niin minustakin. Siksi sanoinkin, että epäsuomalainen kirsikkaliköörimme, sillä tuonnistahan kirsikkapuut ovat Suomessa saaneet alkunsa. Ja niistä on sitten jalostettu paremmin ilamastoamme kestäviä lajikkeita. Ja nyt etupihallani kasvaa magnolia!

      No, meillä se toinen paikka, jossa palsami saa kasvaa on just meidän kolmen kompostin muodostama systeemi, kun ne verhoavat mullantuotantolaitoksemme niin kätevästi. Mutta kurmuutamme niitä kovalla kädellä aika ajoin, joten hävikkiä on. Toinen paikka on jättikiven edusta kalliollamme, jossa ne pysyvätkin paremmin kurissa. Lapset rakastivat pienenä paukutella palsameja, kun siemenet kypsyivät. Nehän oikein paukahtavat silloin ja he puhuivatkin paukkukukkakuukaudesta;)

      Moni suomalainen laji ärsyttää ja syynä on just tuo, että ihan aidosti ne tukahduttavat kaiken tieltään, mitä en ole mitenkään huomannut lupiinin kohdalla. En edes tiedä, minkä viheliäisen sain yhden ystävällisen ihmisen taimituliaisen mukana, mutta siitä olemme pääsemättömissä. Ohje vain kuuluu: Kuka ikinä näkee, että kasvaa kuin porkkanan verso, heti kitke se!

      Sitä on täälläkin. Varmaan koko Suomessa...Ja minä olen istuttanut meidän lehtoon töyhtöangervoa! Se on kätevä: Suvella komea kuin pensas ja antaa näkösojaa ja upeaa kukintaa ja sitten voi leikata syksyllä alas, että ei ole edes lumitöiden tiellä. Olen päässyt jo monta jakamaan.

      Teen tuota osalle lupiineista, mutta en ikinä valkoisille. Ja myös oikein tummanpunainen lupiini on suojelukohde, mutta se ei meillä lisäänny.

      Meillä on etupihan aidanne kokonaan hansasta ja kahdesta erivärisestä kurtturuususta. Helpompaa aitaa saa hakea. Leikkaamme matalaksi noin 6 vuoden välein ja aina kukkii kuukausikaupalla ilman mitään hoitoja. Hansa on todellinen kaunotar!

      Poista
  5. Kurttulehtiruusu on kaunis, harmittaa kun kaupunki raivasi syksyllä kävelytieni varrelta ne pois, olivat ahkeria kukkijoita, eikä ne olleet kenenkään tiellä taikka tontilla. Samoin on lupiini kaunis kukkiessaan ja sen lehdetkin ovat hienon näköisiä varsinkin pisaroiden kaunistamina, oikein kuvauksellisia vieläkin.
    Mutta tuo jättiputki, sitä tännekin eräs naapuri vuosikymmeniä sitten istutti,, Kaupunki ja tontinomistajat ovat häätäneet sitä vuosikausia, mutta vieläkin näyttää nousevan. Onni ettei meidän pihalle ole tunkenut kumminkaan.
    Samoin jättipalsamia on levinnyt jopa metsiköihin. Valitettavastii täällä jotkut edellen vievät puutarhajätteensä salaa lähimetsiin ja olen havainnut siellä vanhoissa kuusikoissa kasvavan vaikka mitä sinne kuulumatonta.

    Hienoja, kauniita kuvia valitsit tähän postaukseen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, täysin samaa mieltä. Kuvittele nyt, miltä näyttäisivät just kaikki tien penkat ilman valkeaa pitsiä sinessä eli siellä koiranputket oikein korostavat lupiinien hurmaa. Epäilenpä vain, että sitä tahtoa/rahaa ei löydy, että niiden tilalle saataisiin luonnonkukkaniityt: Pelkkää heinää ovat olleet ne, joista on hävitetty eli rumasti katkottu kauniit lupiinit. Sama koskee just julksiten alueiden kurttulehti-istutuksia. Meillä niitä on onneksi vielä näkyvillä kaupungilla, mutta kuinka kauan ennen kuin Siperia alkaa...

      Lupiini kantaa pisaroita kuin kuninkaallinen!

      Otaksun, että sen kasvattaminenkin olisi kiellettyä, mutta varma en ole. Se on kauhistava.

      Se on tosi hurja leviämään: Ampuu ne siemenensä varsin pitkälle. Meillä lapset kilpailivat kenen lentää pisimmälle, kun vähän koskettivat siemenkotaa;) Täällä sama meno. Hyvin pienesti varmaan linnut levittävät ja sehän on sitten vain osa luontoa. On meillekin tullut onnenkantamoisia, joista viimeisin on lehtikuusi! Olen siitä aika iloinen.

      Kiitos ♥Ainakaan kolmea ekaa en ole kierrättänyt - vielä. Tänään tuli pimeä klo 15 ja vaikka rakastan marraskuuta, se oli vähän liikaa etenkin kun lenkki aamupäivästä oli märkä eli kaikki aivan toisin kuin eilen...

      Poista
    2. Voi tuota sinun tarmoasi paitsi kirjoissa niin myöskin kasveissa!

      Poista
    3. Reijo!, sä naurat mulle;) Minkä sitä itselleen mahtaa, että aika-ajoin tulvii yli ja onhan mulla iso puutarha. Olen kiinnostunut muustakin kuin lukemisesta, mutta viime yönäkin meni vähän myöhään, kun erään Reijon mieliksi luin Rasputinia;) No ei vainkaan, olisin sen muutenkin lukenut, mutta en näin nopeasti. Olisi voinut mennä vaikka tammikuulle. Kunpa perustaisit kirjablogin ja voisin sieltä lukea, mitä sinä pidät Pelon kirjasta...

      No ok, saat nauraa mulle. Niin tekee Lumimieskin. En vain tajua miksi nauratte, sillä päätin jo 11-vee, että 'minusta tulee viileä Grace Kelly.'

      Syytän kaikesta äitini suvun puoleisia karjalaisgeenejä...

      Poista
    4. Enhän nauranut, vähän vaan hymyilin, mutta vastaus kyllä nauratti ääneen vaikka silmät oli ristissä kun joutui yöllä erään Leenan vaatimuksesta lukemaan Pelon kirjaa. Ja pysäyttävään kohtaan jäikin. Kunhan saan luetuksi niin yritän kyllä jotain kommenteerata.

      Poista
    5. Reijo, odotellaan puolin ja toisin;) Minulla on ollut 'mahoton' viikko, siksi Rasputin on edennyt niin hitaasti, mutta tänä iltana taas...

      Pitäisin nyt siitä, että lukisit Peloa hitaasti ja keskittyen, maista niin kuumat kesäpäivät, kuin Marinan epävarmuus, mutta myös mikä on Marinan ja Ariadnan äiti-tytärsuhde...

      Lupaan sinulle taas vähintäin hymyt, kun luet, miten mnä koin Rasputinin - tällä kertaa. Olen historiahullu ja sellainen kun lukee tällaista kirjaa sattuu yhtä sun toista.

      Poista
  6. Minä olen myös aika ajoin miettinyt tuota vieras-/tulokaslajijuttua sekä myös alkuperäisten (?) lajien katoamista samassa hengessä kuin sinä ja Mai.
    Maailman sivu on lajeja kadonnut ja kuollut myös sukupuuttoon, mutta uusia on ilmestynyt tilalle mikä milläkin tavalla. Ymmärrän suojelun tarpeen, mutta ymmärrän myös kaikkeen maapallon elolliseen liittyvän muutoksen. Nykypäivän ihminen vain kuvittelee olevansa jumaluus, joka voi tai haluaa hallita kaikkea elollista. En usko, että pystymme hallitsemaan/hillitsemään sen paremmin ilmastonmuutosta kuin kasvi- tai eläinlajien katoamista/kehitystä. Enkä tunnusta totaalista kyynistymistä, ainakaan vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, kiinnostava mielipide! Näin on tapahtunut, mutta saan kylmiä väreitä, kun kuulen, että joku eläinlaji on häviämässä. Tämän vuoksi luonto-ohjelmat ovatkin suosikkejani ja yritän omalta osaltani pitää puustomme sellaisena, että mukana on aina myös vanhaa haapaa: ensin tikat, sitten oravat ja sitten liito-oravat...

      Kaikkea emme todellakaan pysty hallitsemaan, mutta nykyajan ihminen on kuin jumaluus, kaiken hallitsija, luulee olevansa. Olen varma, että jos ryhdytään joihin äärimmäisiin tehotoimiin, onpa se sitten mitä tahansa, siinä tulee takkiin toisaalla.

      Emme kumpikaan kyynisty, vähän vain ihmettelemme, miksi varpuset alkavat kadota Euroopasta, mutta samalla voimme ihailla lupiineja ja huomata, että siellä, missä on vielä orapihlaja-aitoja, kuuluu varpusten musiikki. Soivat pensaat!

      Poista
  7. Kesää ja sen kauneutta on mukava katsella ja muistella tämän loskan keskellä.
    Minä tykkään lupiineista eikä haittaa vaikka kaikki maanteiden ojanpientareet olisivat sitä täynnä. Erityisesti toivoisin lupiinitarhoja ankeille ratapihoille, sinne missä nyt rehottavat pujot ja muut rikkakasvit.
    Ihmettelen aina junan ikkunasta, kuinka noita ratapihoja ei ennätetä tai viitsitä pitää siisteinä. Niistähän matkustajat muodostavat ensiarvionsa paikkakunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, no just ne muuten rumat tienvarret ovatkin kiitos lupiinien suvella niin kauniita eli täysin samaa mieltä.

      Kaikki olisi vain kuin masentavat ratapihat, ellei olisi lupiineja.

      Keski-Euroopassa kun matkustelin aikanaan junalla, kaikkialla kasvoi unikkoja. Punaisia, suuria unikkoja. Nehän hakeutuvat hiekkaiseen maahan ja aurinkoon. Jostain syystä unikko ei Suomessa näin leviä pihoista ratapihoille.

      Poista
  8. Nuo tulokas kasvit on monelle kuin punainen vaate. Olen nyt pari kesää tuota jättibalssamin leviämistä seurannut kun se jostain tänne rantautui, nyt jo on tien toiselle puolen tullut, omaan pihaan en sitä halua. Ainoa, joka todella on paha on tuo jättiputki, sitäkin täällä yhdessä kohdin on, mutta sen pihan uudet asukkaat sitö nyt innolla tuhoavat ja hyvä niin. Lupiinit on kivoja maanteiden reunoilla kukkiessaan. Ja sitten tuo viehättävä sitkeä kurtturuusu, onkohan sitä jossain ihan haitaksi asti. Täällä en tiedä kuin yhden pikkuruisen sitkeän kaverin. Minä tykkään siitä.
    Tuota lupiiniia ja sen tulokaskasvien joukossa oloa olen joskus ihmetellyt, kun niitähän oli jo silloin, kymmeniä vuosia sitten, kun vielä olin pikkuinen tyttö.
    Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, jättibalsami toimii meillä kolmen erilaisen, eikun neljän, somistajana. Nyhdän sitä pois vasta ihan loppusuvesta, mutta en päästä sitä siitä leviämään eli jos yrittää, revin muualta pois. Eihän se ole ruma ollenkaan, mutta on leviämisessa vahva kuin saniainen ja haluan säilyttää lemmikkini ja akileijat etc.

      Mitä olisivatkaan suomalaiset tienvarret ilman lupiineja! Olen nyt itse kadottamassa nurmikkoa ja tekemässä tilalle luonnonkukkaniittyä, mutta ei se niin vaan käykään. Kuka niitä tienvarsia rikkaruohoista perkaisi ja mikä on rumempaa kun ne on leikattu rumalle sängelle. Lupiinit kukkikoon!

      Minä en ole ikinä kohdannut metsissä mitään kurtturuusuhaittoja. Vain omassa puutarhassa nähnyt ja sitten kaupungin hoidetuilla alueilla.

      Kukaan ei ennen moittinut lupiinia. Suomeen tulee aina joku trendi ja sitten kaikki alkavat ulvoa samassa laumassa mukana: Tappakaa lupiinit! Mulla ei ole muuten yhtään lupiinin (tai kettujen) vihaajaa ystävissäni;)

      Jättiputki on oikeasti vaarallinen riesa ja minä en liitä sitä mitenkään lupiiniin.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  9. Pienesti. Minä valaistuin, kurtturuusua eli hansaa istutan!! Olipa kiinnostava postaus kommenteineen. Ehkä minustakin aikaa myöten jonkinlainen viherpeukalo tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, hyvä sinä. Minä onnistun siis levittämään tätä vierastulokkaiden suvaitsemista. En ikinä pysty kulkemana hansan ohi, tuoksuttelematta sen kukkaa....Puutarhailussa ruokahalu kasvaa syödessä ja työ tekijäänsä neuvoo. Tunnen itseni ihan ammtilaiseksi, kun olen kohta 30 vuotta pitänyt isoa puutarhaa;)

      Poista
  10. Mä olen kyllä niin lepsu tai jotain, että rutturuusut ja lupiinit uppoaa minuun täysillä. Kun on kaunista ja vähän villiä niin olkoon. Mutta ymmärrän kuitenkin niitä, jotka huolehtivat paikallisista kasveista ja niiden säilymisestä. Mulle kaikki kukat saa kukkia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, villihän just on kivaa;)

      Just niin: Annetaan kaikkien kukkien kukkia!

      Poista