maanantai 23. helmikuuta 2015

Leena Yliportimo: Small Talkia Rakkaudesta

Mitä saamme kun yhdistämme mainonnan ammattilaisuuden, runollisuuden sekä vimman ryhtyä sanoista tekoihin: Saamme Leena Yliportimon Rakkaus on pyöreä ja nyt saman runoilijan Small Talkia Rakkaudesta.

Monet kirjoittavat ns. pöytälaatikkoon ja ovat tarjoamatta runojaan kustantajille, sillä sanotaan liian usein, että ’runo ei myy’. Muut voivat tuohon uskoa ja tuota hokea, mutta ikuisesti runohulluna en jaksa tajuta, olenko yksin runoja lukemassa...Tuskin.

Leena Yliportimon innovatiivinen vimma näkyy hänen tempauksessaan saada uusimmat runonsa kansiin: Hän julkaisi joulukuun 18. päivänä 2014 joukkorahoituskampanjan runokirjalleen Small Talkia Rakkaudesta.

Pöytälaatikkoni on täynnä julkaisemattomia runoja; toivoisin saavani ne kauniisti kansiin muillekin luettavaksi. Omannäköisesti. Siksi päätin tehdä joukkorahoituskampanjan, kertoo Leena, jolle on tarjottu myös kustannussopimusta.

Rahoitushankkeen minimitavoite oli 4000 euroa ja se ylitettiin kaksi päivää ennen kampanjan päättymistä.

Yliportimon myötä voimme hyvästellä romanttisen mielikuvan nälkärunoilijasta, sillä Leena aukoo uusia uria ja tekee sen haluamallaan tavalla: Omannäköisesti ja urbaanisti. Hänen runonsa ovat helppoja, viihteellisiä, hauskoja, tunteellisia, sellaisia, jotka madaltavat runon lukukynnystä.

tob secret

olen salarakas

mutta koska se
on huippusalaista

en tiedä itsekään
kenen rakas oikein olen


tunnekuva

kävelin suoraan silmiesi ansaan
ja näin saman minkä sinäkin

kaikki uhkakuvat poistuivat
ja tilalle tuli auringossa
kylpevä purjelaiva
joka on juuri saapumassa satamaan

perille on ollut pitkä matka

Ihan arjen käyttörunoutta, sanon minä. Tiedän heti kenelle lähtevään korttiin kirjoitan tunnekuvan.

Mainonnan ammattilaisena Leena osaa määrittää kohderyhmänsä:

Tämän päviän urbaanit ihmiset, jotka kaipaavat elämäänsä taiteellista viihdettä, joka ei ole liian vaikeaa, mutta joka koskettaa ja saa ajattelemaan. Populäärin tyylinsä vuoksi tekstejäni lukevat mielellään hekin, jotka eivät muuten runoudesta välitä.

Arjessa nautitaan myös soppaa:

yhtä rakkauden
sekametelisoppaa

ehtymätön kattilallinen
johon lusikka hukkui
ja jonka perään minä 
hullu sukelsin

välillä ihania sattumia
välillä ihan vain sattuu

Kiinnostavaa on nyt nähdä, liikahtaako runollinen maailmamme Yliportimon omien latujen hiihtämiseen eli hankkia kirjalle itse rahoitustuki ja tehdä näin omannäköistään runoutta haluamatta antautua kustantajan tangoon.

aivan loppu

otit rakkautemme maljan
joit sen ahnaasti tyhjiin

röyhtäisit
kiitit kauniisti

ja poistuit
hymyillen pöydästä


olet sittenkin

en tarkoituksella testannut

en edes tiennyt
sinun olevan läsnä

kun toista suudellessani
palasit ajatuksiini


*****

8 kommenttia:

  1. Voi ihanaa kun taas pääsin blogiisi eikä tullut esteeksi tuo inhottava läpyskä haittaohjelmasta. Pääsin lukemaan nuo ihanat runot jotka laitoit meille. Luin ne kahteen kertaan, ensin ahmien, sitten ajatellen.
    Oikein hyvää helmikuun loppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiva kuulla, että taas toimii. Nämä runot ovat takuulla monen makuun.

      Kiitos samoin sinulle & co!

      Poista
  2. Voi miten hienoja small-talk -runoja!
    Erityisesti tuo tunnekuva kolahti, mutta kyllä muutkin!
    Ja voi kyllä runoja vielä luetaan - ja myös kuunnellaan, sillä moni upea runo löytyy myös lauluista!
    Kivaa tiistaipäivää, Leena ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of The Mess, tunnekuva -runo on minunkin suosikkini, mutta muistakin löytyy omakohtaisuutta.

      Luetaan niitä: Minusta suomalaiset ovat oikein runokansaa. Minä olen silleen kranttu, että haluan runoni hiljaisuudessa, joten musiikki musiikkina ja runot runoina. Tietysti jotkut ulkomaisett klassikot vuodelta koivu ja tähti ovat jo kuin runoa, sillä niihin liittyivät teinirakkaudet etc. Eilen lauloin miehelleni autossa Blowin in the windin pariinkin kertaan eli ovatpa sanat säilyneet mielessä;)

      Kiitos samoin sinulle, Lady of The Mess ♥

      Poista
  3. Kiitos ihanasta erilaisesta runoilusta, kuin ajatusten aforismeja. Juuri minuun osuvia, lyhyitä aika selkokielista nykyrunoutta. Kainiisti sanoja soviteltu ja saatu tunteiden selkeyttä olla mukana ei kadoksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, mielessäni kävi,että voisit näistä pitää;) Ole hyvä <3

      Poista
  4. Olin niin iloinen kun seurasin tämän joukkorahoituksen loppumetrejä. Jotkin asiat ovat muuttuneet lähiaikoina ja tämäntapaiset asiat kuuluvat juuri niihin hyviin ja uusiin.

    Pidin Leenan edellisestä runokirjasta todella paljon. Minuun se lyhyys, helppous, sanaleikit ja pirskahtelevuus sopii kuin nenä päähän.

    Lisää runoja tähän maailmaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, eikö vain. Tee sinäkin 'Leenat'!

      Minuista Leenan runot ovat sinulle kuin se kuuluisa piste iin päälle.

      Runoja ei voi koskaan olla liikaa <3

      Poista