Richard
Abbott oli aikaansa seuraava mies, hän oli jo varmaan kuullut mistä Huone
Pariisissa kertoi. Minun saksan tehtäväni – aina läsnä olevat Goethe ja Rilke –
olivat tietysti näkyvillä makuuhuoneessani. Se mikä minua veti kirjastoon,
kumpaan tahansa kirjastoon, ei ollut ainakaan saksan kieli. Ja herra Baldwinin
suurenmoisen romaanin välissä oli käsin kirjoittamia lappusia – myös sitaatteja
kirjasta Huone Pariisissa. ”Lemmen löyhkä” oli luonnollisesti kirjoitettuna
lapulle ja se lause, jota aina ajattelin ajatellessani Kittredgeä. ”Kun kaikki
minussa kirkui Ei! loppujen lopuksi huoahdin silti Kyllä!”
Tämän
kirjakevääni toiseksi odotetuin teos, John Irvingin kirja Minä olen monta (In
One Person, Tammi 2013, suomennos Kristiina Rikman) hämmensi irvingiläisen
mieleni kirkumaan Ei! ja toisaalta niin halusin huoahtaa Kyllä!, sen kuitenkaan
olematta mahdollista – täydellisesti antautuneena.
Kaikki
Irvingin perusteemat ovat niin hyvin kasassa, että alussa intoilin kuin
lukiessa Garpin maailmaa tai jopa Leski vuoden verran tai Oman elämänsä
sankari. Mietin jo, miten ihanaa kun herra kirjailija on palannut juurilleen
hillittömyyteen, painiin, karhuihin, suorastaan absurdeihin ihmiskuvauksiin ja
taitoonsa paljastaa ihmismielen piileviä heikkouksia unohtamatta aina läsnä
olevaa tilannekomiikan tajua, mutta jokin ei vain mennyt nyt kohdilleen. Irving
on juurillaan, mutta erittäin lörpöttelevänä, samoihin teemoihin ja
yksityiskohtiin alati uudestaan palaavana, upeaa tarinaa kertovana, mutta
unohtaen tarinan tiheyden vaateen. Nyt minulle ei niin aiheensa puolesta
mieleinen Viimeinen yö Twisted Riverillä nousi aivan uuteen arvoonsa, sillä siinä
Irvingin tiivis kerronta on kasassa. Tämä kirja suorastaan huutaa tiiviyttä ja
selkeyttä, tarina sinänsä on vakaata Irving-laatua.
Minä olen
monta on väärien rakastumisten kirja. Billyn äiti on Vermontin First Sisterin
harrastajateatterin kuiskaaja, isäpuoli
Richard Abbot armoitettu
ensirakastaja ja isoisä Harry Marshall taitavin naisroolien esittäjä. Näissä
ympyröissä Billy varttuu, saa kirjastokortin ja tutustuu kirjastonhoitaja neiti
Frostiin, josta alkaa hänen elämänsä suuri näytös. Neiti Frost tulee opettamaan
hänelle paljon kirjallisuudesta Humisevaa harjua ja Kotiopettajattaren romaania
myöten, mutta vieläkin enemmän transseksuaalisuudesta aina käytännön
harjoituksiin asti. Tästä tutustumisesta tulee se tienviitta, joka viitoittaa
koko romaanin pitkän ja vaiheikkaan kaaren. Siis sanon vaiheikkaan, sillä pidän
kirjan tarinasta. Tämä on ominta Irvingiä minulle, mutta oudosti jaaritellen,
kun hän, John olisi voinut kertoa tämän upean kertomuksen hieman toisin.
Olen
kuitenkin nyt samaa mieltä kuin lukee kirjan liepeissä, että:
John
Irvingin uskaliain ja kunnianhimoisin romaani on puhdasverinen tragikomedia,
joka palaa rakastetun Garpin maailman teemoihin – vuosikymmeniä viisaampana.
Tuiman katseen tuttu pilke saa aavistelemaan, että tie helvettiin on mitä
luultavimmin moraalisella ylenkatseella kivetty.
Aika hyvin
sanottu! Minusta tuntuu juuri nyt että Irving onkin halunnut juuri tällä
teoksellaan kuin koota kokoon ’hänen parhaimpansa’. Tässä on Garpin maailman hulvattomuutta, jotain
Oman elämänsä sankarista, tummuutta Ystäväni Owen Meanysta…, mutta puuttuu Leski vuoden verran kaksi uskomatonta, uskollista rakkaustarinaa, puuttuvat Kunnes
löydän sinut teoksen ikimuistoiset sitaatit ja tarinan kokoon tiivistyminen,
puuttuu Ruth Cole…
Minä olen
monta on paljon ’lemmen löyhkää’, biseksuaalisuutta, nuoren pojan kasvukertomusta,
masturbointia eli ’tumputtamista’, myöhemmin lukuisia suhteita, paljon kuolemaa
ja menneisyyteen katsomista,
ääntämisongelmia, ylen määrin transseksuaalisuutta, partaisia ’karhuja’ ja AIDS –taudin
räjähdysmäistä leviämistä. Paljon lohduttomuutta.
Jollain
tasolla odotin enemmän biseksuaalin Billyn ja Elaine Hadleyn suhteelta. He
asuivat vanhempiensa ammatin takia Favorite River Academyn opettajien
asuntolassa ja olivat myöhemmin mukana myös koulun näytelmäkerhossa. Elaine on etenkin aluksi kuin raikas
tuulahdus, sillä hän pistää paljon hanttiin ja myös suree, vaikka sorsia.
Näytelmäkerhon ’itsemurha-altis norjalainen’ ohjaaja Nils Borkman löytää
Elainesta Ibsenin Villisorsan täydellisen Hedvigin, vaikka hän Billyn mielestä
on puolisokea, rinnaton ja kimeä:
Oli
surullista ja hassua, kun tohtori sanoo luodin lävistäneen Hedvigin sydämen. ”Hän
ampui itseään rintaan.” (Eihän Elaine-rukalla ollut rintoja.)
Eniten
Elainea hämmensi näytelmässä se, ettei kukaan kerro miten villisorsan käy. ”Lintuparka!”
Elaine valitti. ”Se on haavoittunut! Se yrittää hukuttautua, mutta kamala koira
noutaa sen lammen pohjalta. Ja sorsa pannaan ullakolle! Miten villisorsa pystyy
elämään ullakolla? Ja kun Hedvig heittää veivinsä niin kuka sanoo, etteikö se
hullu vanha sotilas – tai vaikka Hjalmar, se nynny joka säälii vain itseään –
ammu sitä? Ihan kamalaa miten sorsaa kohdellaan.”
Minua
kirjassa kiehtoivat juuri näyttämötarinat. Osin tosin näin tämän kirjankin kuin
näytelmänä, mutta takuulla tiivistettynä, sillä tehoja on nostettava eli
rönsyjä leikattava pois. Kirjassa on niin paljon panemista, lemmen löyhkää ja irtosuhteita,
runsaat kuusisataa sivua, että ylitarjonta alkoi panna vastaan. Hieman
salaperäisyyttä ja erotiikkaa olisi ollut charmilisää isolle tarinalle. Siis tarina on iso merkityksessä suurenmoinen, mutta se jaarittelu ja toisto himmentävät hohtoa.
Sille en
mitään voi, että ikäni kaiken John Irving on minulle yksi niistä
kirjailijoista, joita seuraan sateenkaaren tuolle puolen. Hän on samassa
joukossa kuin Ian McEwan, Lionel Shriver, Joyce Carol Oates, Mika Waltari,
Carol Shields ja…Alan Hollinghurst.
Minä olen
monta ei ollut Kunnes löydän sinut kaltainen kultaisten sitaattien lähde, mutta
ehkä Richard Abbot osuu kuitenkin oikeaan todetessaan:
Jos elät
kyllin kauan, huomaat että tämä on epilogien maailma.
*****
"Epilogi on muutakin kuin vainajan arvioimista. Epilogi on menneisyyden valepukuun verhottu varoitus tulevasta."
- John Irving -
Garpin maailma
*****
"Epilogi on muutakin kuin vainajan arvioimista. Epilogi on menneisyyden valepukuun verhottu varoitus tulevasta."
- John Irving -
Garpin maailma
*****
Tästä
kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet Mustikkakummun Anna Irene Kirjasähkökäyrä Laura/Lukuisa Katja/Lumiomena Suketus ja Maija
*****
Lukekaa ihmeessä kommentteja ja etenkin Tiukun kiinnostava mielipide kirjaan Minä olen monta!
*****
Lukekaa ihmeessä kommentteja ja etenkin Tiukun kiinnostava mielipide kirjaan Minä olen monta!