Niinpä niin,
täällä minä seison keskellä koivuista metsää ja haaveilen. Tämä unelmiemme
piilopaikka kantaa nimeä Koivurinne. Tila on metsätila ja koivujen määrä on
huikea. Haaveiluvaiheessa, eli tässä
jossa nyt seisomme kumpparit jalassa savivelliin vajonneena, kaikki tuntuu
riemukkaalta – me omistamme palan maata keskellä ei mitään. Tärkein unelmiemme
piilopaikan vaatimuksista oli ranta, se että voisimme istua tuijottamassa
järven pintaa hetken tai ikuisuuden. Tänne rakennamme piilopaikan, sellaisen
jonne voi paeta arkista kiirettä ja antaa hiljaisuuden valloittaa. Minulla on
valmiina jo suuret suunnitelmat, joista karsitaan ensin mieheni toimesta kaikki
hulluimmat ja vasta sen jälkeen voidaan olla eri mieltä asioista. Voisin vaikka
vannoa, että olen ollut tässä tilanteessa aiemminkin, ja ehkä hämärästi saatan
jopa muistaa kuiskanneeni aiemmin: lupaan, ettei koskaan enää…
Ilona
Pietiläisen uusin kirja Unelmien piilopaikka – Sisustus- ja rakennusideoita
kesäasumiseen (Docendo 2013) alkaa Ilonan omasta unelmasta saada oma
piilopaikka. Kirjassa seurataan saunamökin rakentamista valmiiksi asti ja koska
kyseessä on Ilona, mikään ei ole ihan tavallista tai tavanomaista. Tekee mieli sanoa, että hyvä hänen on, silläIlonalla on salainen ase ja se on hänen miehensä, joka on kuin palvova taikuri
toteuttaen valtiattarensa pienimmänkin kuiskauksen. Vaikka nyt siis tässä esille tuon Ilonaa
kaiken aikaa, niin muistakaamme mies naisen takana!
Saunamökin värit
ovat mutaa, savea ja hiekkaa sekä ripaus valkoista. Kaikkiin väreihin Ilona
jakaa kirjassaan auliisti numerot. Tupaan tulevat hyllyt vanhoista kirkon
penkeistä ja kierrätystä ovat myös vanhan aseman ruudulliset ikkunat sekä
purkutiili. Erityisen kauniit ovat patinoituneet ikkunaluukut, joissa todella
näkyy ikä. Ne ovat Ranskasta ja jatkavat nyt elämää suomalaisella mökillä.
Huomatkaa mökin terassin koristeelliset rautakaiteet!
Piti
aloittaa koko juttu huussista, sillä sitä en ole vielä kokeillutkaan, mutta
huussi on tässä kirjassa tärkeä paikka. Se on kokonaan kierrätysmateriaalista,
siinä on oma terassi ja sinne johtaa laituri. Siellä on myös kaunis komuutti,
jossa on lumpeenmallinen lavuaari!
Ketä
kiinnostaa rakentaminen löytää siis kirjan alusta sivukaupalla vinkkiä ja
ohjetta saunamökin tekoon, persoonallisen huussin syntymiseen aina
grillipaikkaa myöten. Löytyy myös ohje lohisalaattiin, jonka päällä näyttää
olevan kuin joulupipareita, mutta ne ovatkin visionäärimme
piparkakkumuotittamia täysjyväruisleipiä, jotka on paistettu voissa.
Koska itseä
on taas kerran odottamassa työleiri eli remontti, en jää kovin tarkasti näihin
rakentamisiin vaan kerään vähän voimia tuleviin koitoksiin kera Neilikan, jonka
kanssa näemme samaa unta uimisesta ja löhöilystä. Jossain kuuluu ahkera vasaran
pauke, jossain hakkaa tikka, mutta me vaan vähän tässä huilitaan ja
punaturkkinen hyrisee tutusti…
Ilonalta
siirrymme Riikan luo ihailemaan hänen upeaa kasvihuonettaan, jonka
rakennusprojektista Ilona kertoo tarkasti samalla kun nautimme Riikan loihtimaa
Syntisen hyvää Brita-kakkua, jonka ohjeen Riikka on ystävällisesti antanut
minulle lainaan.
Viihdyn
kovasti Riikan keittiössä, joka on country&cosy ja samalla ihailemme Ilonan
kuvaa hänen valmistamastaan ruukutuspaikasta. Kirjassa on ohje tällaisenkin omin käsin valmistamiseen:
Kaikki
puutarhahullut tarvitsisivat ruukutushuoneen tai edes ruukutuspöydän, sillä
mitään määrää ei ole tilan tarpeella, jonka kevään ruukutukset sekä niiden
vaatimat tarvekalut taimineen aiheuttavat. Välillä käymme istuttamassa Ilonan
mökkitontille Sinikka luumupuita sekä pikkusyreenejä. Sinikka onkin hyvä
valinta, sillä se säilyttää kauniin pienen muotonsa hyvin, toisin kuin vaikkapa
aikaisemmin kypsyvä punaluumu. Piilopaikan kuvissa näkyy paljon ainakin
keijunmekkoa, murattia ja tuijia. Kukkien kielessä saamme tietää, että ruusun
ojentaminen merkitsee aina rakkautta, mutta väri tarkentaa viestin.
Vaaleanpunainen ruusu merkitsee ’antaudun!’.
Käymme
kauniissa kodeissa ja etenkin parissa siirtolapuutarhamökissä, joista
ensimmäinen on Villa Namu. Emäntä taitaakin olla tuttumme…Tiina.
…ja likeltä
löytyy myös Villa Lilla, jonka vauhdikkaan emännän tunnemme hyvin täältä
Tekstitunnistus
auttaa myös: ”Täällä ei pysähdytä kuin hetkeksi, ei pihalla eikä ulkona.
Elämässä on niin paljon mielenkiintoista tehtävää, että vaikka se pieni hetki
joskus tuleekin vietettyä aurinkotuolissa tai pihakeinussa, niin siitä voi olla
varma, että se harhaileva katse tekee silloinkin työtään.”
”Koskaan ei
voi olla varma siitä, että Lilla näyttää ensi kesänä samalta kuin kuluvana.
Päinvastoin, voi olla varma, että aina tapahtuu jotain!”
Miten
minusta nyt tuntuu, että tämän ihanan kuvan syreenillekin tapahtui jotain, vai
näinkö minä unta…
Tämä
rauhoittava ja kaunis kuva vaaleanpunaisilla gladioluksilla on Hannelta Tupa
ja tuvasta näkymä kammariin. Näkyviin
jätetyissä hirsissä 1800 –luvun kuisketta, paljon ihania muistoja. Talon
nykyinen valtiatar kertoo:
”Olemme
halunneet kotiimme väriä, koska se antaa elämäniloa ja energiaa. En ole koskaan
samaistunut ajatukseen, että kyllästyisin väreihin tai miettisin
jälleenmyyntiarvoa. Tätä kotia tehdään meille.”
”Pidän
rönsyilevästä tyylistä, mutta haluan yhdistää hirsiseiniin moderniakin, sillä
en halua asua hiihtomajassa. Seinien esiin ottaminen oli tärkeää, sillä
seinissä ja katoissa on käytetty osittain kierrätyshirttä 1800-luvulta ja ne on
piilutettu käsin. Miksi piilottaisin niin hienoa kädentaitoa pinkopahvien alle.”
Yllä
Unelmien piilopaikan suosikkisisustuskuvani. Ennen kuin sain kirjan käteeni,
olin just leikannut yhdestä lehdestä kuvan matosta, jonka haluan meille ja se
on melkein kuin Hannen matto. Pidän myös tilasta, vanhoista hirsistä, niiden
tunnelmasta, maalatusta lautalattiasta ja avarasta näkymästä toiseen
huoneeseen. Ja pidän siitä, että tavaraa ei ole liikaa: Jää tilaa myös
sielulle. Rauhaa. Kirjassa on monta ihanaa kuvaa lisää tästä pieteetillä
hoidetusta ja rakastetusta kodista.
Hannen
lisäksi lukija pääsee vielä kyläilemään Sinille, kuva yllä, kuin myös
Anni-Marialle, Riinalle, Arjalle ja Päiville, Elinalle, Mirjalle ja Paulalle.
Kaikki nämä ihanat kodit odottavat lukijaa vierailulle. Kaikissa kodeissa
vaalitaan vanhaa ja kaunista. Kukkia on paljon sekä puutarhoissa että
maljakoissa. Sinillä näin tapetin vaaleanpunaisista silkkiunikoista ja samoja
kukkia kasvaa pihallakin. Onneksi ostin juuri niiden siemeniä. R. on rapu ja
Ilonan kirja tietää kertoa, että silkkiunikko on ravun kukka! Vielä uupuu
silkkiunikkotapetti…
Ilona
Pietiläisen Unelmien piilopaikka – Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen
on aivan yhtä ihana kuin hänen Talven taikaa – 100 ideaa valkoisesta rintamamiestalosta
tai Koti lehvistön varjossa – Rintamamiestalon uusi elämä ja ne kaikki muut,
jotka olen häneltä lukenut ja teille tarjoillut. Kirjan koko on jälleen suuri
ja se tarkoittaa, että sitä katsellaan kauniisti sohvalla tai lukutuolissa
istuen. Se sijoitetaan erityiseen hyllyyn, joka on tarkoitettu
sisustuskirjoille ja ainakin minulla ne ovat vaakatasossa ja päällimmäisenä
kulloinenkin suosikkikirjani. Toiset pitävät näitä näyttäviä teoksia pöydän
kulmalla tai välitasossa. Kuvia on kiitettävän paljon ja ne ovat sekä Ilonan että kirjassa esiteltyjen kotien omistajien ottamia. Käsistään
taitaville ja innokkaille löytyy runsaasti askarteluohjeita kuin myös kunnon rakentamisjuttuja. Unelmien
piilopaikkaa voi tilata Sateenkaarentaa Riikalta täältä
Vielä en voi
olla lisäämättä, että se, miksi Ilonan kirjat minua erityisesti viehättävät, on
maalaishenkisyys, kodikkuus ja rappioromantiikka. Kaikki ei ole juuri maalattua/tapetoitua. Elämänjäljet saavat näkyä, valkoisestakin löytyy sata
sävyä, vanha roosa saa kukkia ja vanha vihreä tuoda kodikkuutta. Rakas matto
saa olla kulunut, kukkaruukussa voi olla lohkeama ja silti Mårbacka kukkii
siinä tietoisena kauneudestaan, perintöpiironki on isoäidin kuiskaus ja vanha
kirstu muisto omista vanhemmista, tyttären balettitossut seinällä saavat hymyn
huulille ja kuluneet ulkoraput ovat kutsuvammat kuin upeinkaan uusi sisääntulo.
Unelmien
piilopaikan tarinat jatkuvat, vakuuttaa Ilona, kun jätämme hänet istumaan mökin
rappusille hämärän jo pudotessa:
…ilman
unelmien piilopaikkaa en olisi koskaan nähnyt, kuinka kymmenet sudenkorennot
kohoavat taivaalle, tai sitä, kuinka pikkuruiset sammakot liikkuvat ryhmissä
eteenpäin pitkin kivistä tietä. En olisi myöskään kuullut joutsenlaulua tai
nähnyt tuon valtavan kauniin linnun nousevan ylös hipoen siivillään meidän
järvemme pintaa.
*****