sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Kamila Shamsie: Poltetut varjot
Tämä tarina on nimeltään Poltetut varjot ja sen kertoo teille Kamila Shamsie. Tämän kirjan kustantaa Gummerus A.D. 2010 ja koska Kamila on kertonut tarinan englanniksi nimellä Burnt Shadows, sen ovat teille suomentaneet Kristiina Drews ja Tommi Uschanow. Tämä tapahtuu Japanissa, Intiassa, Pakistanissa, Afganistanissa, Amerikassa…,mutta tämä alkaa rakkaudesta ja päivästä, jolloin amerikkalaiset pudottivat atomipommin Nagasakiin vuonna 1945 elokuun 9. päivänä, joka olisi ollut liian harmaa mitään pommia varten, sillä pitäähän lentäjien nähdä…ja valo tuli, sillä Hiroko ja Konrad olivat juuri tavanneet ja hyvästeltyään toisensa, Hiroko tunsi olevansa aivan eri kuin koskaan ennen. Hän riisui vaatteensa ja tarttui silkkikimonoon, jonka heitti ilmaan antaen sen sitten kauniisti laskeutua käsivarsilleen. Hän kietoo hyväilevän silkin alastomalle iholleen ja menee verannalle tähyten vuoria. Hän seisoo siinä kuin upea, valkoinen silkkipilari selässään liihottamassa kolme mustaa kurkea Ja juuri silloin Nagasaki on kauniimpi kuin koskaan ennen ja samalla hetkellä pilviin repeytyy aukko…ja sen jälkeen maailma oli pelkkää valkoista.
Poltetut varjot on julmien varjojen kirja, mutta sitä ei tarvitse silti pelätä, ei kavahtaa, sillä jopa suojelevilla hämähäkeillä on kirjassa varjonsa ja muistilla ja sisäpihan vanhalla, ystävällisellä puulla. Toki poltettu varjo pakottaa miettimään ja turhautumaan ja tuskaantumaan kaikkeen käsittämättömään, mitä maailmassa tapahtuu uskonnon nimissä, mutta ainakin tämä kirja tarjoaa mahdollisuuden kaikille osapuolille selitykseen, jos sellaista on mahdollista löytää. Yllättäen tarinaa kuljettaa Hiroko Tanaka sen viimeiseen loppuun. Tämä nainen, joka menettää rakastettunsa yhdessä ainoassa valonvälähdyksessä. Tanakan luonteen ongelmia ohittavan taituruuden, hämmentävän suoraluonteisuuden ja epätavallisen käytännön läheisyyden vuoksi kestämme hänen kanssaan hiilenmustat, linnunmuotoiset palojäljet selässämme ja alamme upota tarinaan, jossa siirrytään maasta toiseen ja kaksi sukua nivoutuu toisiinsa käsittämättömällä tavalla päätyen lopulta New Yorkiin ja erään syyskuun 11. päivän jälkeisiin tapahtumiin.
Oli hämähäkkitanssi ja oli sen varjo. Kaksi sukua, kaksi muunnelmaa hämähäkkitanssista. Ashraf-Tanakat, Weiss-Burtonit –heidän yhteinen tarinansa oli pommin tarina, kadotetun kotimaan tarina, satamaan ammutun miehen tarina, käyttämättä jätettyjen luotiliivien tarina.
Kamila Shamsie kertoo kirjassaan suurta tarinaa, jossa seurataan nuorta Hirokoa Nagasakin jälkeen kuolleen rakastetun sukulaisten luokse Intiaan. Sukulaiset ovat Englannin siirtomaaherruuden viimeisiä lähettiläitä ja tietävät jo, että heidän lähtölaskentansa on alkanut, mutta vielä ehditään viivähtää hetki ennen kuin Intia jakautuu ja syntyy Pakistan. Viivähdetään se tovi, että tutustutaan Burtonien perheeseen ja heidän palvelijaansa intialaiseen Sajjadiin. Viivytään varhaisaamun puutarhassa se hetki, että rakkaus ehtii kutoa seittinsä Hirokon ja Sajjadin ympärille yhdistäen näin kaksi eri rotua, kulttuuria ja aloittaakseen alusta ihan muualla kuitenkin alati kantaen mukana Hirokon muistoreppua ja Sajjadin alituista ikävää Delhiin.
Poltetut varjot on kaunis kirja. Kuoleman kaunis kirja. Kun Hiroko pommin jälkeen etsii rakkaintaan ja löytää kiveen palaneen laihimman varjon, hän tietää, että siinä on Konrad ja hän laskeutuu pitkäkseen Konradin varjon päälle ja painaa huulensa vasten Konradin tummaa rintaa. ”Miksi sinä et jäänyt”, kuiskasi hän kivelle. Ellei tämä ole kuoleman kaunista, niin mikä sitten! Ja Intiassa alkaa uusi rakkaus, sitten pako sodasta ja vihdoin koti Pakistanin Karachista ja lapsi Raza.
Aivan väistämätöntä ja kiehtovaa on, että törmäämme islamilaiseen kulttuuriin ja maailmaan, jossa japanilainen äiti, Hiroko on hieman poikkeava. Kaikki kuitenkin sujuu, kunnes tulee Afganistan ja talibanit. Sitten muuttuu kaikki. Me heittelehdimme tarinan matkassa varsin tietoisina siitä, että kirjassa on liikaa miehiä ja naisia ei näy missään. Emme odota kohtaavamme heitä vaarallisissa vuoristosolissa, mutta toki kaduilla, kaupoissa, kotien pihoilla, mutta ei, heitä ei näy. Jossain vaiheessa nuori Raza ymmärtää, että hän ei oikeasti koskaan näe naisia. Hän näkee toisinaan tukahduttaviin burkhiin vangittuja hahmoja, jotka liikkuvat ryhminä kuin naakkalauma, mutta muistuttaen enemmän elävältä haudattuja, kuin mitään, jolla on oikeus tuntea kasvoillaan sade, tuuli tai aurinko.
Minua ärsytti Kamila Shamsien hienostunut tapa ’yliymmärtää’! Ehkä minäkin olisin yliymmärtänyt, jos olisin pakistanilaisbrittiläinen nainen kuten hän. Sen verran tiedän Pakistanin oloista ja naisen ihmisoikeuksien puuttumisesta maassa. Silti...
Shamsie on kirjassaan osannut erittäin hienosti kuvata miehiä. Eri-ikäisten ja rotuisten miesten kuvaukset ovat kuin sisäiskokemuksia. Vaikuttavaa Karachissa 1973 syntyneeltä nuorelta kirjailijalta!
Hirokoa seurataan tarinan matkassa New Yorkiin, jossa hän vielä 77-vuotiaana on hyvin oma itsensä ja paljon ikäistään nuoremman oloinen sekaantuen ja seikkaillen vieläkin uskontojen ja rotujen välitilassa. Mukanaan hän on kuljettanut ’lintunsa’ eli arvet selässään, Sajjadilta kymmenvuotishääpäivälahjaksi saamansa kahta sylikkäin nukkuvaa kettua esittävän japanilaistyyppisen maalauksensa sekä kauhunsa atomiaseisiin.
Poltetut varjot teos on suuri lukuromaani, josta löytyy niin historiaa, rakkautta, politiikka, uskontoa kuin ihmisten välisiä suhteita ja ihmisiä suurten mullistusten pyörremyrkyssä, sen keskiössä. Minä luin kirjaa hyvin nälkäisenä, sillä kaikki tässä oli kiinnostavaa. Tämä romaani on kuitenkin ennen kaikkea kertomus miehistä ja naisista, jotka vaeltavat varjomaailmassa etsimässä rakkaitaan, sillä aina jotain oleellista uupuu tai tarinan henkilö ei tiedä, mikä on hänen kotimaansa, rotunsa, uskontonsa. Oi, jospa he unohtaisivat kaikki rajat ja seuraisivat jännittyneenä joen virtausta ja sitä kuka kirjoittaa punaisella rakastettunsa nimen jään alle juuri ennen ennen sen jäätymistä!
*****
Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet minun lisäkseni ainakin Annika K. Kaisa/Kannesta kanteen, Aili Norkku Anni M. La petite letrice Karoliina Mari A ja Liisa/Lukemattomat lukemattomat
lauantai 20. helmikuuta 2010
LUMEN VALO
Lauluyhtye Lumen Valo on yksi suomalaisen vanhan musiikin kantava voima ja on vuonna 1993 tapahtuneesta debyytistään lähtien ollut nostamassa esiin ennen kaikkea suomalaisittain harvoin kuultua renesanssiajan säestyksettömän vokaalipolyfonian aarteita. Vuosien varrella kahdeksasta laulajasta koostuva Lumen valo on yhä syventänyt renesanssiajan tutkimuksiaan, mutta myös laajentanut ohjelmistoaan kattamaan myös keskiajan, barokin ja oman aikamme musiikkia.
Tämän päivän Hesari toi Lumen Valon tajuntaani huumaavalla otsikolla Kärsimyksen hekuma! Hienon otsikon alla arvostelija Veijo Murtomäki kertoo Lumen Valon uusimmasta levystä Requiem, jota myydään Sigillum -levymerkillä. Murtomäki kirjoittaa, että Requiem-otsakkeen alla tehty äänite ei esittele näännyttävää kärsimyksellisyyttä, vaan ennen kaikkea intohimoista kuolemalla ja tunteen ääritiloilla hekumointia.. Ah, nämä sanat ovat ominta minua!
Veijo Murtomäki jatkaa: Mukana on toki kirkasteisuutta, mistä Palestrinan Missa breviksen osat pitävät huolen. Mutta ennen kaikkea kyse on vahvojen tekstien inspiroimasta musiikin ilmaisumahdollisuuksien tutkimisesta. Heinrich Schützin puhuttelevat motetit, Giaches de Wertin kokeileva madrigaali, Lasson patologiset tutkielmat ja Mussolinin aikaisen Ildebran do Pizzettin Dies irae -näyt toteutuvat ehjästi, sillä Lumen Valo yltää täysipainoiseen laulantaan ja affektien täyteyteen.
Tänään blogi Leena Lumi löysi Lumen Valon ja tämä tapahtuma jättää blogiini vahvan jäljen. Kunpa olisin löytänyt Lumen Valon jo ennen joulua, mutta...se oli tarkoitettu näin, sillä pari päivää ollut outo olo...semmoinen kuin pudotettaisiin lentokoneesta alas ilman laskuvarjoa...vapaa pudotus tai vaihtoehtoisesti pohjaimu. Ilmassa on outoja väreitä...
Tämän päivän Hesari toi Lumen Valon tajuntaani huumaavalla otsikolla Kärsimyksen hekuma! Hienon otsikon alla arvostelija Veijo Murtomäki kertoo Lumen Valon uusimmasta levystä Requiem, jota myydään Sigillum -levymerkillä. Murtomäki kirjoittaa, että Requiem-otsakkeen alla tehty äänite ei esittele näännyttävää kärsimyksellisyyttä, vaan ennen kaikkea intohimoista kuolemalla ja tunteen ääritiloilla hekumointia.. Ah, nämä sanat ovat ominta minua!
Veijo Murtomäki jatkaa: Mukana on toki kirkasteisuutta, mistä Palestrinan Missa breviksen osat pitävät huolen. Mutta ennen kaikkea kyse on vahvojen tekstien inspiroimasta musiikin ilmaisumahdollisuuksien tutkimisesta. Heinrich Schützin puhuttelevat motetit, Giaches de Wertin kokeileva madrigaali, Lasson patologiset tutkielmat ja Mussolinin aikaisen Ildebran do Pizzettin Dies irae -näyt toteutuvat ehjästi, sillä Lumen Valo yltää täysipainoiseen laulantaan ja affektien täyteyteen.
Tänään blogi Leena Lumi löysi Lumen Valon ja tämä tapahtuma jättää blogiini vahvan jäljen. Kunpa olisin löytänyt Lumen Valon jo ennen joulua, mutta...se oli tarkoitettu näin, sillä pari päivää ollut outo olo...semmoinen kuin pudotettaisiin lentokoneesta alas ilman laskuvarjoa...vapaa pudotus tai vaihtoehtoisesti pohjaimu. Ilmassa on outoja väreitä...
perjantai 19. helmikuuta 2010
torstai 18. helmikuuta 2010
TALVINEN ELEGIA
Ah, kuinka surulliset ovat päiväni!
Ulkona käy kylmä tuuli.
Siellä jossain
alastomien puiden keskellä
lepattaa sydämeni tuulessa
niin outona ja viluisena.
Siitä on niin kauan,
kun maa oli kukkia täynnä,
siitä on niin kauan,
kun aurinko oli suuri ja kuuma,
siitä on niin kauan,
kun vielä rakastin sinua,
kun vielä ikävöin sinua.
Nyt en tiedä.
Kaikki on niin kaukaista,
niin raskaan hämärän kietomaa,
rakkaus, viha, tuska, riemu.
Himmeästi tajuan vain nimittämättömän kärsimyksen
ja kuoleman kauhun.
Olen kuin syvään veteen uppoava.
- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)
kuva Tuure Niemi
Ulkona käy kylmä tuuli.
Siellä jossain
alastomien puiden keskellä
lepattaa sydämeni tuulessa
niin outona ja viluisena.
Siitä on niin kauan,
kun maa oli kukkia täynnä,
siitä on niin kauan,
kun aurinko oli suuri ja kuuma,
siitä on niin kauan,
kun vielä rakastin sinua,
kun vielä ikävöin sinua.
Nyt en tiedä.
Kaikki on niin kaukaista,
niin raskaan hämärän kietomaa,
rakkaus, viha, tuska, riemu.
Himmeästi tajuan vain nimittämättömän kärsimyksen
ja kuoleman kauhun.
Olen kuin syvään veteen uppoava.
- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)
kuva Tuure Niemi
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
IN THE SUMMER HOUSE...
Rilke with Lou Andreas-Salome (1897). They had just began their affair...,which ended 1901 when Rilke married Klara Westhoff, one of Auguste Rodin's pupils.
On the balcony of the summer house left to right Professor Andreas, August Endell, Rainer Maria Rilke and Lou Andreas-Salomé.
Read here more about this amazing 'femme fatale' http://www.kirjasto.sci.fi/salome.htm
On the balcony of the summer house left to right Professor Andreas, August Endell, Rainer Maria Rilke and Lou Andreas-Salomé.
Read here more about this amazing 'femme fatale' http://www.kirjasto.sci.fi/salome.htm
LOU ANDREAS-SALOMÉ
Kaipauksen laulun kohde Lou Andreas-Salomé syntyi 12.2.1861 Pietarissa ja kuoli 5.2.1937 Göttingenissä. Lou oli kirjailija, esseisti ja psykoanalyytikko, joka työskenteli vielä yli 70 -vuotiaana. Hän oli kollega sellaisille aikakautensa suuruuksille kuin Friedrich Nietzsche, Sigmund Freud ja Rainer Maria Rilke. Viime mainitun kanssa hänellä oli suhde 1897-1901.
Jahrtausende zu denken und zu leben
Wirf deinen Inhalt voll hinein!
Hast du kein Glück mehr übrig, mir zu geben,
Wohlan - noch hast du deine Pein.
Vuosituhansia ajatella, elää,
lähde mukaan sieluin, sydämin!
Kun minulle et onnea voi antaa enää,
sinulle jää vielä tuska kuitenkin.
- Lou Andreas-Salomé -
Hymni elämälle
suomennos Eve Rehn
Jahrtausende zu denken und zu leben
Wirf deinen Inhalt voll hinein!
Hast du kein Glück mehr übrig, mir zu geben,
Wohlan - noch hast du deine Pein.
Vuosituhansia ajatella, elää,
lähde mukaan sieluin, sydämin!
Kun minulle et onnea voi antaa enää,
sinulle jää vielä tuska kuitenkin.
- Lou Andreas-Salomé -
Hymni elämälle
suomennos Eve Rehn
EPPULUOKAN KUVAN KERTOMAA
Asuimme pari vuotta Kerimäellä, jossa isäni oli pitämässä leskeksi jääneen isoäitini sisaren kauppaa. Menin siis epulle siellä. Opettajana oli tiukka, mutta ihana ruustinna Sylvi Koskimies. Muistan olleeni kipeä kun koulu alkoi, joten en ehkä saanut kaikkea tarvittavaa informaatiota, mitä muille oli jaettu ensimmäisinä päivinä...Niinpä vietin ensimmäisen koulupäiväni nurkassa ja olinkin sen jälkeen pihan sankari. Minulla ei millään mahtunut päähän, että pulpetissa istutaan katse katederiin päin ja sitten ollaan vielä hiljaa...Ehkä minusta tuli tuon tapauksen siivittämänä ikuinen auktoriteettien vastustaja, jonka sai kovimmin kokea lukioaikainen saksan opettajani. Anteksi Hilkka!, mutta kirjoitinhan kuitenkin saksasta C:n, vaika uhkasit minua improbaturilla;-)
Tähän luokkakuvaan putosin siksi, kun Allu ja Lumiomena ovat alkaneet penkoa vanhoja valokuviaan. Mikä enempi tarttuu kuin kuvien nostalgia!
Olen luokkakuvassa se kaikkein kaljuin, sillä olin pari päivää ennen kuvan ottoa pehmentänyt muovailuvahan lieden päällä ja sotkenut sitä kiltisti paikallaan seisovien ystäväni Katriinan ja itseäni nuoremman serkkuni Tarjan päähän. Kun Tarja tajusi, mitä olin tehnyt, hän uhkasi kannnella. Pelästyin niin, että lupasin sotkea omatkin hiukseni ellei hän 'kreetua.' No, serkku lupasi. Mutta kiinnihän siitä jouduttiin, sehän on selvä ja minua vietiin lujaa parturiin.
Tämä kaikki ei suoraan korreloinut koulumenestykseeni, sillä osasin jo lukea kouluun mennessäni, mistä tuli vain harmia. Ja olin lukioon asti aina luokkani kolmen parhaan oppilaan joukossa. Jos kuitenkin haluat tietää enemmän, mitä vilkas mielikuvitukseni ja poikatyttömäinen seikkailumieleni aiheuttivat, kirjoita hakukoneeseen Ja me kaikki oltiin Vihervaaran Annoja
Jos et vieläkään löydä kuvasta minua, olen se, jonka jalka jo vie kuvasta pois ja katse tähyää jotain kiinnostavampaa...
Tähän luokkakuvaan putosin siksi, kun Allu ja Lumiomena ovat alkaneet penkoa vanhoja valokuviaan. Mikä enempi tarttuu kuin kuvien nostalgia!
Olen luokkakuvassa se kaikkein kaljuin, sillä olin pari päivää ennen kuvan ottoa pehmentänyt muovailuvahan lieden päällä ja sotkenut sitä kiltisti paikallaan seisovien ystäväni Katriinan ja itseäni nuoremman serkkuni Tarjan päähän. Kun Tarja tajusi, mitä olin tehnyt, hän uhkasi kannnella. Pelästyin niin, että lupasin sotkea omatkin hiukseni ellei hän 'kreetua.' No, serkku lupasi. Mutta kiinnihän siitä jouduttiin, sehän on selvä ja minua vietiin lujaa parturiin.
Tämä kaikki ei suoraan korreloinut koulumenestykseeni, sillä osasin jo lukea kouluun mennessäni, mistä tuli vain harmia. Ja olin lukioon asti aina luokkani kolmen parhaan oppilaan joukossa. Jos kuitenkin haluat tietää enemmän, mitä vilkas mielikuvitukseni ja poikatyttömäinen seikkailumieleni aiheuttivat, kirjoita hakukoneeseen Ja me kaikki oltiin Vihervaaran Annoja
Jos et vieläkään löydä kuvasta minua, olen se, jonka jalka jo vie kuvasta pois ja katse tähyää jotain kiinnostavampaa...
tiistai 16. helmikuuta 2010
KAIPAUKSEN LAULU
Olen valmis, odotan sinua,
hiljaa hymyilen eksyessäsi.
Yksinäisyyksien alhosta
astut vastaan suurta onnea
minun käteni löytäessäsi.
Vaellan kanssasi arjessa,
neuvon sinua ymmärtämään,
on oma arvonsa kaikessa,
ja jokaisessa kukkasessa,
kevään ihanan näkemään.
Rainer Maria Rilke Loulle 31.5.1897
suomennos Eve Rehn
kuva Stefanos Jakovlev
hiljaa hymyilen eksyessäsi.
Yksinäisyyksien alhosta
astut vastaan suurta onnea
minun käteni löytäessäsi.
Vaellan kanssasi arjessa,
neuvon sinua ymmärtämään,
on oma arvonsa kaikessa,
ja jokaisessa kukkasessa,
kevään ihanan näkemään.
Rainer Maria Rilke Loulle 31.5.1897
suomennos Eve Rehn
kuva Stefanos Jakovlev
MUSTA ENKELI
Joku kuiskasi: ”Senkin paskiainen.”
Joku toinen möläytti huoneen takaosasta: ”Sinun pitäisi jäädä sairauslomalle, Gunnarstranda. On seikkoja jotka viittaavat siihen, ettet ole soveltuva siihen työhön jota teet.”
Kjell Ola Dahlin Musta enkeli (Svart engel, LIKE 2010, suomennos Outi Menna) alkaa heti tummissa tunnelmissa, sillä Norjan omalaatuisin apulaispoliisipäällikkö on joutunut kollegoidensa vihan kohteeksi. Ja viha saa vain tulta alleen, kun poliisi Ivar Killi löytyy kuoliaaksi ammuttuna sairauslomallaan, jonne on joutunut Gunnarstrandan tekemän tutkintapyynnön takia. Häntä pidetään petturina ja viha on niin tihkuvaa, että hän joutuu syrjään tutkinnasta virallisesti, mutta epävirallisesti itsepäinen poliisipäällikkö roikkuu mukana vihattuna, mutta vaistoiltaan varmempana kuin koskaan. Kun vihikoira on saanut jäljen, se ei lopeta ennen kuin saalis on löytynyt.
Musta enkeli on todella hämmentävä kirja. Minulle se oli vaativa, sillä vaikka luen dekkareita paljon, luen enemmän naisdekkaristeja ja etenkin psykologisia jännityskirjoja. Dahlin kirjat eivät ole sitä, vaan ne ovat noiria, niissä lukija jätetään keskelle synkkää metsää ilman kompassia ja tuhat väärää hajujälkeä polulla. Tosin Dahl kykenee halutessaan lyyrisyyteen, jossa turhan monimutkainen juonikuvio ja kovien miesten maailma pehmenee, mutta tässä nyt kirjaa mieslukijoilleni, jotka ovat valittaneet kun en arvostele Remestä! Myönsin jo Dahlin Neljättä tekijää esitellessäni, että otin kirjan kansikuvan perusteella ja myös nimi oli hyvä. Nyt ihan sama juttu. Kansikuvan tekijänä Tommi Tukiainen on omaa luokkaansa ja hänen takiaan yritän teille tässä nyt kertoa kirjasta, jossa on aivan liikaa epäiltyjä. Liikaa epäiltyjä ja näin monimutkaisesti sekoitettuna on vain miehen tekemässä dekkarissa. Naiskirjailija panostaa enemmän muutamaan pääepäiltyyn ja ’vihikoiraan’ ja lisää psykologista jännitettä, mieskirjailija juoksuttaa sinua väärillä jäljillä, kunnes olet ihan uupunut ja läähätät kieli ulkona suusta ja karjaiset: Sanokaa jo v…u, kuka sen lopulta teki!
No, sainhan minä tähän lopulta tolkkua ja myötätuntoni alkoi vahvasti kallistua Gunnarstrandan puolelle. Tämän huonokeuhkoisen tupakoitsijan, leskimiehen ja mehiläiskasvattajaharrastajan. Kun löytyy uusi kuolemantapaus, asianajaja Arne Werner Welhavenin ruumis koskesta, tutkinnasta syrjässä oleva Gunnarstranda tutkailee mehiläiskennojen painoja ja seurustelee työläisten ja kuhnurien parissa yrittäen samaistua toiseen leskimieheen, Welhaveniin. Mehiläisyksilö menettää merkityksensä, jos se eksyy pesästään: Olivatko Gunnarstranda ja Welhaven menettäneet suuntavaistonsa leskeydyttyään? Eksynyt mehiläinen on tuhoon tuomittu. Näinkö oli käynyt asianajaja Walhavenin ja näinkö kävisi myös hänen?
Kysymyksiä on ilmassa paljon ja niitä eivät vähennä kolme erikoista naista: Welhavenin leski, joka löytyy reippaasti viinaksia nauttineena milloin mistäkin; Veronica, joka on suljetussa hoidossa ja suuressa itsemurhavaarassa sekä psykologi Maria Hoff, jonka seksuaaliset mieltymykset ovat aivan omaa luokkaansa. Ja miksi surmatun poliisin, Ivar Killin tietokoneelta löytyy sadomasokistisia valokuvia…
Kirja on rankka, mutta onneksi kevennyksiä löytyy muualtakin kuin mehiläisten hoidosta. Gunnarstranda lähtee parantamaan muistiaan kouluaikojen suhteen nähtyään erään luokkakuvan ja päätyy ystäviensä Hilmarin ja Lauritsin luo lammasaterialle. Ja siinä vasta pari, sillä heidän kotinsa suuret nimittäjät ovat ruoka ja kirjat, joita pursuilee kaikkialla. Heidän kotonaan on myös juomapakko, joten väistämättä ateriat kestävät kauan, ovat hyvin kirjallisesti haastavia ja seuraava päivä vielä haastavampi, mutta heiltä löytyy aina vastaus mihin tahansa. Kuka muu kuin Hilmar ja Laurits voivat tietää, mitä tarkoittaa ja mistä on lause: ”Palkitse valheella vilppi.”
Ja mitä puuhailee tällä kertaa Frank Frølich, joka Neljännessä tekijässä joutuu jäävätyksi poliisityöstä, koska sekaantuu murhasta epäillyn sisareen. Voi, kaikki on ihanasti ennallaan, sillä Frølich häärii peniksensä kanssa jälleen tosi oudoissa tilanteissa. En tajua, mikä tässä tyypissä viehättää, mutta hän on outojen naisten magneetti!
Tutkintaa johtaa nainen, Vibeke Starum, joka ennen pitkää tarvitsee tuekseen Gunnarstrandan huolimatta muiden poliisien kaunasta ja kekäleinä hehkuvasta vihasta tätä erikoista rikostutkijaa kohtaan. Tutkinnan myötä myös Vibeke saa uutta näkökulmaa miehiseen ajatteluun.
”Minä en voi sietää psykologeja”, Starum mutisi. ”Asuin kerran yhden psykologin kanssa ja hän sanoi aina että minun pitää sulattaa vihaiset tunteet, kätkeä ne mahaan. Hän väitti että viha tekee vähemmän hallaa mahassa kuin päässä.”
”Siinä saattoi hyvinkin olla jotain perää”, Gunnarstranda sanoi.
”Niinkö sinusta? Jopa minun entisen aviomieheni oli välillä pakko käyttää päätään.”
”Mutta kuka väittää että ajatukset ovat aina päässä?”
Vibeke Starum pysähtyi ja katsoi Gunnarstrandaa. ”Eivätkö ajatukset muka ole päässä?”
”Olen vakuuttunut siitä, että jotkut ihmiset varastoivat ajatuksensa jonnekin ihan muualle.”
”Kuten minne?”
”Otetaan esimerkiksi vaikka Frank Frølich, hänellä on kaikki ajatukset ja tunteet, niin vihaiset kuin iloisetkin, tiukasti jalkojen välissä.”
Joku toinen möläytti huoneen takaosasta: ”Sinun pitäisi jäädä sairauslomalle, Gunnarstranda. On seikkoja jotka viittaavat siihen, ettet ole soveltuva siihen työhön jota teet.”
Kjell Ola Dahlin Musta enkeli (Svart engel, LIKE 2010, suomennos Outi Menna) alkaa heti tummissa tunnelmissa, sillä Norjan omalaatuisin apulaispoliisipäällikkö on joutunut kollegoidensa vihan kohteeksi. Ja viha saa vain tulta alleen, kun poliisi Ivar Killi löytyy kuoliaaksi ammuttuna sairauslomallaan, jonne on joutunut Gunnarstrandan tekemän tutkintapyynnön takia. Häntä pidetään petturina ja viha on niin tihkuvaa, että hän joutuu syrjään tutkinnasta virallisesti, mutta epävirallisesti itsepäinen poliisipäällikkö roikkuu mukana vihattuna, mutta vaistoiltaan varmempana kuin koskaan. Kun vihikoira on saanut jäljen, se ei lopeta ennen kuin saalis on löytynyt.
Musta enkeli on todella hämmentävä kirja. Minulle se oli vaativa, sillä vaikka luen dekkareita paljon, luen enemmän naisdekkaristeja ja etenkin psykologisia jännityskirjoja. Dahlin kirjat eivät ole sitä, vaan ne ovat noiria, niissä lukija jätetään keskelle synkkää metsää ilman kompassia ja tuhat väärää hajujälkeä polulla. Tosin Dahl kykenee halutessaan lyyrisyyteen, jossa turhan monimutkainen juonikuvio ja kovien miesten maailma pehmenee, mutta tässä nyt kirjaa mieslukijoilleni, jotka ovat valittaneet kun en arvostele Remestä! Myönsin jo Dahlin Neljättä tekijää esitellessäni, että otin kirjan kansikuvan perusteella ja myös nimi oli hyvä. Nyt ihan sama juttu. Kansikuvan tekijänä Tommi Tukiainen on omaa luokkaansa ja hänen takiaan yritän teille tässä nyt kertoa kirjasta, jossa on aivan liikaa epäiltyjä. Liikaa epäiltyjä ja näin monimutkaisesti sekoitettuna on vain miehen tekemässä dekkarissa. Naiskirjailija panostaa enemmän muutamaan pääepäiltyyn ja ’vihikoiraan’ ja lisää psykologista jännitettä, mieskirjailija juoksuttaa sinua väärillä jäljillä, kunnes olet ihan uupunut ja läähätät kieli ulkona suusta ja karjaiset: Sanokaa jo v…u, kuka sen lopulta teki!
No, sainhan minä tähän lopulta tolkkua ja myötätuntoni alkoi vahvasti kallistua Gunnarstrandan puolelle. Tämän huonokeuhkoisen tupakoitsijan, leskimiehen ja mehiläiskasvattajaharrastajan. Kun löytyy uusi kuolemantapaus, asianajaja Arne Werner Welhavenin ruumis koskesta, tutkinnasta syrjässä oleva Gunnarstranda tutkailee mehiläiskennojen painoja ja seurustelee työläisten ja kuhnurien parissa yrittäen samaistua toiseen leskimieheen, Welhaveniin. Mehiläisyksilö menettää merkityksensä, jos se eksyy pesästään: Olivatko Gunnarstranda ja Welhaven menettäneet suuntavaistonsa leskeydyttyään? Eksynyt mehiläinen on tuhoon tuomittu. Näinkö oli käynyt asianajaja Walhavenin ja näinkö kävisi myös hänen?
Kysymyksiä on ilmassa paljon ja niitä eivät vähennä kolme erikoista naista: Welhavenin leski, joka löytyy reippaasti viinaksia nauttineena milloin mistäkin; Veronica, joka on suljetussa hoidossa ja suuressa itsemurhavaarassa sekä psykologi Maria Hoff, jonka seksuaaliset mieltymykset ovat aivan omaa luokkaansa. Ja miksi surmatun poliisin, Ivar Killin tietokoneelta löytyy sadomasokistisia valokuvia…
Kirja on rankka, mutta onneksi kevennyksiä löytyy muualtakin kuin mehiläisten hoidosta. Gunnarstranda lähtee parantamaan muistiaan kouluaikojen suhteen nähtyään erään luokkakuvan ja päätyy ystäviensä Hilmarin ja Lauritsin luo lammasaterialle. Ja siinä vasta pari, sillä heidän kotinsa suuret nimittäjät ovat ruoka ja kirjat, joita pursuilee kaikkialla. Heidän kotonaan on myös juomapakko, joten väistämättä ateriat kestävät kauan, ovat hyvin kirjallisesti haastavia ja seuraava päivä vielä haastavampi, mutta heiltä löytyy aina vastaus mihin tahansa. Kuka muu kuin Hilmar ja Laurits voivat tietää, mitä tarkoittaa ja mistä on lause: ”Palkitse valheella vilppi.”
Ja mitä puuhailee tällä kertaa Frank Frølich, joka Neljännessä tekijässä joutuu jäävätyksi poliisityöstä, koska sekaantuu murhasta epäillyn sisareen. Voi, kaikki on ihanasti ennallaan, sillä Frølich häärii peniksensä kanssa jälleen tosi oudoissa tilanteissa. En tajua, mikä tässä tyypissä viehättää, mutta hän on outojen naisten magneetti!
Tutkintaa johtaa nainen, Vibeke Starum, joka ennen pitkää tarvitsee tuekseen Gunnarstrandan huolimatta muiden poliisien kaunasta ja kekäleinä hehkuvasta vihasta tätä erikoista rikostutkijaa kohtaan. Tutkinnan myötä myös Vibeke saa uutta näkökulmaa miehiseen ajatteluun.
”Minä en voi sietää psykologeja”, Starum mutisi. ”Asuin kerran yhden psykologin kanssa ja hän sanoi aina että minun pitää sulattaa vihaiset tunteet, kätkeä ne mahaan. Hän väitti että viha tekee vähemmän hallaa mahassa kuin päässä.”
”Siinä saattoi hyvinkin olla jotain perää”, Gunnarstranda sanoi.
”Niinkö sinusta? Jopa minun entisen aviomieheni oli välillä pakko käyttää päätään.”
”Mutta kuka väittää että ajatukset ovat aina päässä?”
Vibeke Starum pysähtyi ja katsoi Gunnarstrandaa. ”Eivätkö ajatukset muka ole päässä?”
”Olen vakuuttunut siitä, että jotkut ihmiset varastoivat ajatuksensa jonnekin ihan muualle.”
”Kuten minne?”
”Otetaan esimerkiksi vaikka Frank Frølich, hänellä on kaikki ajatukset ja tunteet, niin vihaiset kuin iloisetkin, tiukasti jalkojen välissä.”
NELJÄS TEKIJÄ
HE RAKASTELIVAT. Kynttilän lepattava valo loi seinille isoja ja epäselviä varjoja. Elisabeth oli sängyllä kontallaan, vasen poski tyynyä vasten. Musta tukka lainehti tuuheana. Hän käänsi Elisabethin selälleen ja jatkoi, yhä edelleen ja edelleen. Elisabethin ruumis tärisi kun hän sai orgasmin, mutta Franken ei ollut huomaavinaan mitään. Hän halusi nussia Elisabethin hajalle, rynkyttää tämän rikki alaruumiillaan työntäen kovaa ja armottomasti, kerta toisensa jälkeen. Kun Elisabeth laukesi toisen kerran, hän tunsi alkavan huudon ampaisevan liikkeelle jostain syvältä vatsanpohjasta. Elisabeth huomasi sen heti, avasi silmänsä aivan kuin olisi herännyt uuteen todellisuuteen ja peitti hänen suunsa omalla suullaan, hapuili ääntä kielellään tarttuen hänen kaluunsa tiukasti, hellittämättä. Ääntä ei voinut enää pysäyttää, alkava huuto muuttui täriseväksi kouristukseksi joka lähti liikkeelle varpaista ja eteni sieltä ylöspäin, levisi pohjelihaksiin, reisiin, selkään, vatsaan – mutta sitä ohjasi äänen alkulähde, jota Elisabeth puristi kädessään aiheuttaen huudon joka kohosi henkitorvea pitkin suuhun, missä Elisabeth odotti omine suineen ja huulineen ja imi huudon ahnaasti sisäänsä.
Kjell Ola Dahlin Neljäs tekijä (Den fjerde raneren, LIKE 2009, suomennos Outi Menna) on hurja sekoitus kovaa panoa, karskeja miehiä, Kjell Ola Dahlin lyyristä kyvykkyyttä, mustaa huumoria ja mutkikasta juonikuviota. Kirja on kertomus miehen kiimasta ja kuumeesta, josta hän ei ui kirkkaille vesille kuin viime metreillä ja silloinkin joku hukkuu. Vai hukkuuko kuitenkaan? Oslolaispoliisi Frank Frølich joutuu yllättäen työtehtävänsä aikana suojaamaan omalla ruumiillaan naista, josta alkaa hänen kärsimystiensä. Frank sekaantuu rikollisen ja epäillyn sisareen ja joutuu lomavapaille, kun tulee tietoon, että hän nussii epäillyn sisarta Elisabethia. Elisabeth katoaa, tapahtuu useita murhia, mutta Frølich vain haluaa löytää janonsa sammuttajan.
Dahlin juoneen kietoutuu rahanpesua, kostoa, seksiä sekä Giovanni Bellinin aito maalaus Madonna ja lapsi. Frank on muodollisesti jäävätty poliisityöstä, jota näkyvästi johtaa Norjan omalaatuisin poliisipäällikkö Gunnarstranda, jota suuresti ’jurppii’ hänen alaisensa muhinoinnit ’melkein’ rikollisen naisen kanssa. Lopulta hän antautuu kuitenkin hoitamaan rikosvyyhteä yhdessä Frankin kanssa ja saa samalla jaeltua suuria elämänviisauksiaan, kuten:
FRANK FRØLICH ISTAHTI auton rattiin. Hän odotti kunnes Gunnarstranda oli ehtinyt kyytiin ennen kuin käynnisti moottorin. ”Tajusin juuri että tässä tilanteessa on jotain tuttua”, hän sanoi ja pani vaihteen silmään.
”Katso sinä vain eteenpäin”, Gunnarstranda tokaisi. ”Ainoa myönteinen asia mitä menneisyydestä voi sanoa on se ettei se enää palaa. Toivottavasti opit joskus että sama koskee myös naisia.”
Kjell Ola Dahlin kirja hämmensi minua suuresti, sillä siinä oli virtausta ns. kovaksikeitettyihin miesdekkaristien tuotoksiin, joita kartan kuin ruttoa! Valitsin kirjan Tommi Tukiaisen kannen takia;-) Minulla ei ole mitään vastaan jännityskirjoja kirjoittavia miehiä elleivät he tuhoa kirjan psykologista jännitettä tuomalla mukaan agenttijuttuja, liikaa toimintaa, liikaa henkilöhahmoja, monimutkaisia ulkovaltojen suojelupoliiseja yms. Melkein kaikki miespuoliset dekkaristit ovat tähän sortuneet, mutta esim. Colin Dexter ei koskaan! Omistan kaikki Morset ja se ainoa, jota en omista on haussa. Kjell Ola Dahl on luovimisen mestari, sillä hän sortui vain kahteen: liikaa henkilöitä (jaksoin laskea kolmeenkymmeneen) ja ehkä juuri tämän henkilömäärän takia juonikuviosta, joka itsessään oli tyylikäs, kiinnostava ja mustalla huumorilla maustettu, tuli hieman monimutkainen. Mutta kaikki miehet takuulla löytävät Dahlin Neljännen tekijän!
Minä lyyrisenä naisena, joka kuitenkin luen kaikki maailman parhaat dekkarit, hämmästyin Dahlin maalailevaa verbaliikkaa: ”Yön aikana kaikki pilvet olivat väistyneet ja tehneet jälleen kerran tilaa kylmyydelle levittäen sinisen taustakankaan jäätävälle marraskuun lopun aamupäivälle. Pakkanen oli liimannut öisen usvan jääksi asvaltin pintaan.” Ja tämä on vain yksi esimerkki kirjan monista sulokielivirkkeistä. Onkohan Dahl kirjoittanut muutakin kuin dekkareita…
Toivon naislukijoitteni kuitenkin löytävän Neljännen tekijän, sillä kirja on täynnä eroottista kuumetta, mustaa huumoria oikeissa kohdissa ja taitavaa sanan käyttöä. Yksi toiminnallinen juttu kyllä nyt sytytti minut. Väärin! Ei tällä kertaa rakastelukohtaus, joita kirjassa on useita ja hellempiä kuin unikohtaus, jolla aloitin, vaan Frankin syttyminen raivotoimintaa turhautuneena, kun ei löydä Elisabethiaan: Hän murtautuu pääepäillyn miljonäärin taloon, sitoo miehen, kaivaa esille aidon Giovanni Bellinin maalauksen Madonna ja lapsi, valelee sen rikollisen edessä konjakilla ja heittää takkaan! Siinä on mallia miehille, että mitä vain: naisen tähden! Minä melkein ihastuin kuumaveriseen Frankiin, mutta lopulta sydämeni ryöväsi ei Norjan, vaan ehkä koko maailman omalaatuisin poliisipäällikkö ja hänen kultakalansa:
OLI ENSIMMÄINEN PÄIVÄ kahdeksaantoista vuoteen, kun apulaispoliisipäällikkö Gunnarstranda jätti menemättä töihin. Edellisenä iltana hän oli huomannut että Kalfatrus ui vinosti. Hän kaatoi itselleen lasillisen viskiä ja istuutui katselemaan, kuinka huntupyrstö uiskenteli maljassaan edestakaisin kaarevan lasin suurentamana – vinosti. Levottomuus ei suostunut päästämän häntä otteestaan. Hän oli ollut varma, että pieni huntupyrstö eläisi kauemmin kuin hän. Ja häntä huolestutti, että saattaisikin käydä toisinpäin. Oliko hän huolissaan kalasta, vai oliko hän oikeasti huolissaan itsestään? Ilmensikö huolestuminen hänen pelkoaan yksinäisyydestä – elämästä ilman Kalfatrusia – vai oliko se pohjimmiltaan epäitsekästä siinä mielessä että hän oli aidosti huolissaan kalan hyvinvoinnista. Hänen innostuksensa työntekoa kohtaan oli hiipumassa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ja kaikki muu jäi tärkeysjärjestyksessä toiseksi, kun hän katseli kullanpunaista kalaa, joka uiskenteli hieman vinossa. Piru sinut periköön, hän ajatteli, piru sinut periköön jos menet kuolemaan nyt, ennen minua.
Mies, joka saa sinut nauramaan, on se oikea, joten tahtoo Dahlin kanssa lounaalle;-) Tuli mieleen elokuva Kala nimeltä Wanda. Siis Neljäs tekijä saa nauramaan loppuratkaisun jännitteen yhtään siitä kärsimättä! Erittäin kiinnostavaa oli taas kerran huomata, kuinka onnistunutta on tuoda yhteen vastaparit eli tässä tapauksessa Frølich ja Gunnarstranda. Maailman tai ainakin Euroopan kuuluisin poliisivastapari lienee Morse ja Lewis. Sama täydentyminen ja herkullinen verbaliikka kantaa myös norjalaista poliisityöparia. En voi olla lopettamatta kirjaa etulehden T.S.Eliotiin:
There will be time to murder and create
And time for all the works and days of hands
That lift and drop a question on you plate;
Time for you and time for me,
And time yet for a hundred indecisions
And for a hundred visions and revisions,
Before the taking of a toast and tea.
In the room the women come and go
Talking of Michelangelo
Mutta yllättäen toiminnallisesti räjähtävä Frank haluaakin viimeisen sanan:
”Rakastaminen vaatii keskittymistä.”
Kjell Ola Dahlin Neljäs tekijä (Den fjerde raneren, LIKE 2009, suomennos Outi Menna) on hurja sekoitus kovaa panoa, karskeja miehiä, Kjell Ola Dahlin lyyristä kyvykkyyttä, mustaa huumoria ja mutkikasta juonikuviota. Kirja on kertomus miehen kiimasta ja kuumeesta, josta hän ei ui kirkkaille vesille kuin viime metreillä ja silloinkin joku hukkuu. Vai hukkuuko kuitenkaan? Oslolaispoliisi Frank Frølich joutuu yllättäen työtehtävänsä aikana suojaamaan omalla ruumiillaan naista, josta alkaa hänen kärsimystiensä. Frank sekaantuu rikollisen ja epäillyn sisareen ja joutuu lomavapaille, kun tulee tietoon, että hän nussii epäillyn sisarta Elisabethia. Elisabeth katoaa, tapahtuu useita murhia, mutta Frølich vain haluaa löytää janonsa sammuttajan.
Dahlin juoneen kietoutuu rahanpesua, kostoa, seksiä sekä Giovanni Bellinin aito maalaus Madonna ja lapsi. Frank on muodollisesti jäävätty poliisityöstä, jota näkyvästi johtaa Norjan omalaatuisin poliisipäällikkö Gunnarstranda, jota suuresti ’jurppii’ hänen alaisensa muhinoinnit ’melkein’ rikollisen naisen kanssa. Lopulta hän antautuu kuitenkin hoitamaan rikosvyyhteä yhdessä Frankin kanssa ja saa samalla jaeltua suuria elämänviisauksiaan, kuten:
FRANK FRØLICH ISTAHTI auton rattiin. Hän odotti kunnes Gunnarstranda oli ehtinyt kyytiin ennen kuin käynnisti moottorin. ”Tajusin juuri että tässä tilanteessa on jotain tuttua”, hän sanoi ja pani vaihteen silmään.
”Katso sinä vain eteenpäin”, Gunnarstranda tokaisi. ”Ainoa myönteinen asia mitä menneisyydestä voi sanoa on se ettei se enää palaa. Toivottavasti opit joskus että sama koskee myös naisia.”
Kjell Ola Dahlin kirja hämmensi minua suuresti, sillä siinä oli virtausta ns. kovaksikeitettyihin miesdekkaristien tuotoksiin, joita kartan kuin ruttoa! Valitsin kirjan Tommi Tukiaisen kannen takia;-) Minulla ei ole mitään vastaan jännityskirjoja kirjoittavia miehiä elleivät he tuhoa kirjan psykologista jännitettä tuomalla mukaan agenttijuttuja, liikaa toimintaa, liikaa henkilöhahmoja, monimutkaisia ulkovaltojen suojelupoliiseja yms. Melkein kaikki miespuoliset dekkaristit ovat tähän sortuneet, mutta esim. Colin Dexter ei koskaan! Omistan kaikki Morset ja se ainoa, jota en omista on haussa. Kjell Ola Dahl on luovimisen mestari, sillä hän sortui vain kahteen: liikaa henkilöitä (jaksoin laskea kolmeenkymmeneen) ja ehkä juuri tämän henkilömäärän takia juonikuviosta, joka itsessään oli tyylikäs, kiinnostava ja mustalla huumorilla maustettu, tuli hieman monimutkainen. Mutta kaikki miehet takuulla löytävät Dahlin Neljännen tekijän!
Minä lyyrisenä naisena, joka kuitenkin luen kaikki maailman parhaat dekkarit, hämmästyin Dahlin maalailevaa verbaliikkaa: ”Yön aikana kaikki pilvet olivat väistyneet ja tehneet jälleen kerran tilaa kylmyydelle levittäen sinisen taustakankaan jäätävälle marraskuun lopun aamupäivälle. Pakkanen oli liimannut öisen usvan jääksi asvaltin pintaan.” Ja tämä on vain yksi esimerkki kirjan monista sulokielivirkkeistä. Onkohan Dahl kirjoittanut muutakin kuin dekkareita…
Toivon naislukijoitteni kuitenkin löytävän Neljännen tekijän, sillä kirja on täynnä eroottista kuumetta, mustaa huumoria oikeissa kohdissa ja taitavaa sanan käyttöä. Yksi toiminnallinen juttu kyllä nyt sytytti minut. Väärin! Ei tällä kertaa rakastelukohtaus, joita kirjassa on useita ja hellempiä kuin unikohtaus, jolla aloitin, vaan Frankin syttyminen raivotoimintaa turhautuneena, kun ei löydä Elisabethiaan: Hän murtautuu pääepäillyn miljonäärin taloon, sitoo miehen, kaivaa esille aidon Giovanni Bellinin maalauksen Madonna ja lapsi, valelee sen rikollisen edessä konjakilla ja heittää takkaan! Siinä on mallia miehille, että mitä vain: naisen tähden! Minä melkein ihastuin kuumaveriseen Frankiin, mutta lopulta sydämeni ryöväsi ei Norjan, vaan ehkä koko maailman omalaatuisin poliisipäällikkö ja hänen kultakalansa:
OLI ENSIMMÄINEN PÄIVÄ kahdeksaantoista vuoteen, kun apulaispoliisipäällikkö Gunnarstranda jätti menemättä töihin. Edellisenä iltana hän oli huomannut että Kalfatrus ui vinosti. Hän kaatoi itselleen lasillisen viskiä ja istuutui katselemaan, kuinka huntupyrstö uiskenteli maljassaan edestakaisin kaarevan lasin suurentamana – vinosti. Levottomuus ei suostunut päästämän häntä otteestaan. Hän oli ollut varma, että pieni huntupyrstö eläisi kauemmin kuin hän. Ja häntä huolestutti, että saattaisikin käydä toisinpäin. Oliko hän huolissaan kalasta, vai oliko hän oikeasti huolissaan itsestään? Ilmensikö huolestuminen hänen pelkoaan yksinäisyydestä – elämästä ilman Kalfatrusia – vai oliko se pohjimmiltaan epäitsekästä siinä mielessä että hän oli aidosti huolissaan kalan hyvinvoinnista. Hänen innostuksensa työntekoa kohtaan oli hiipumassa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ja kaikki muu jäi tärkeysjärjestyksessä toiseksi, kun hän katseli kullanpunaista kalaa, joka uiskenteli hieman vinossa. Piru sinut periköön, hän ajatteli, piru sinut periköön jos menet kuolemaan nyt, ennen minua.
Mies, joka saa sinut nauramaan, on se oikea, joten tahtoo Dahlin kanssa lounaalle;-) Tuli mieleen elokuva Kala nimeltä Wanda. Siis Neljäs tekijä saa nauramaan loppuratkaisun jännitteen yhtään siitä kärsimättä! Erittäin kiinnostavaa oli taas kerran huomata, kuinka onnistunutta on tuoda yhteen vastaparit eli tässä tapauksessa Frølich ja Gunnarstranda. Maailman tai ainakin Euroopan kuuluisin poliisivastapari lienee Morse ja Lewis. Sama täydentyminen ja herkullinen verbaliikka kantaa myös norjalaista poliisityöparia. En voi olla lopettamatta kirjaa etulehden T.S.Eliotiin:
There will be time to murder and create
And time for all the works and days of hands
That lift and drop a question on you plate;
Time for you and time for me,
And time yet for a hundred indecisions
And for a hundred visions and revisions,
Before the taking of a toast and tea.
In the room the women come and go
Talking of Michelangelo
Mutta yllättäen toiminnallisesti räjähtävä Frank haluaakin viimeisen sanan:
”Rakastaminen vaatii keskittymistä.”
MITÄ TEET JOULUYÖNÄ?
Suhtauminen kirjallisuuden erääseen osa-alueeseen eli dekkareihin on kirjava ja kiinnostava. Olen tehnyt empiiristä tutkimusta ja havainnut, että monikaan asia ei saa aikaan niin voimakkaita kuohuja kuin se, että ovatko dekkarit kirjallisuutta vai eivät! Toiset suhtautuvat omahyväisen ylimielisesti: MINÄ en lue dekkareita! Toiset sanovat: En pysty, ne ovat niin raakoja. Ja jotkut eivät lue mitään. Ja toiset taas kuuluvat dekkarikirjakerhoon.
Minä olen vannoutunut dekkarien lukija ja olen jopa sitä mieltä, että nainen tarvitsee dekkareita yhtä kipeästi kuin omaa huonetta, suklaata ja elämyslehtiään. Dekkarit ovat lääkettä! On olemassa ihmisryhmä, joka ei tiedä pahempaa kuin seisova vesi, sillä se haisee. Veden pitää olla virta, mieluiten jopa koski. Ja myös veren pitää juosta kohisten. Mikä siinä enempi auttaa kuin hurja psykologinen jännäri, jossa murhaajaksi ryhtyy se, jota vähiten arvaat: diakonissa, nunna, vanha herttainen mummeli, lapsi....
Olen lukenut kaikki venäläiset klassikot, jotka olen käsiini saanut ja myös Hugon Kurjat ja sen jälkeen tuhansia muita kirjoja, mutta ikinä en ole kieltänyt dekkarien lumoa. Suosikkidekkaristini ovat Minette Walters, Denise Mina, Colin Dexter, Ruth Rendell, Inger Frimansson ja Karin Fossum. Mutta luen muitakin ja kerään montaa dekkaristia hyvin tarkkana. Minua ei lukijana huononna, että saan levätä Veripellolla tai Vedän Viimeistä henkäystä Suden hetkellä. Minä saan dekkareista virtaa!
Mitäkö minä ja paras ystäväni teemme jouluyönä? No, ensin vietämme suloista joulua perheen kanssa, sitten laulamme Oi, jouluyö!, jonka jälkeen lähdemme vaeltamaan hautausmaalle. Loppuyö kuluukin sitten patologian laitoksella Kay Scarpettan kanssa. Vain yhtenä jouluna ei ilmestynyt Patricia Cornwellilta Kay Scarpetta -kirjaa ja silloin kumpikin kysyi toiselta: Apua, mitä sinä luet jouluyönä?
Minä olen vannoutunut dekkarien lukija ja olen jopa sitä mieltä, että nainen tarvitsee dekkareita yhtä kipeästi kuin omaa huonetta, suklaata ja elämyslehtiään. Dekkarit ovat lääkettä! On olemassa ihmisryhmä, joka ei tiedä pahempaa kuin seisova vesi, sillä se haisee. Veden pitää olla virta, mieluiten jopa koski. Ja myös veren pitää juosta kohisten. Mikä siinä enempi auttaa kuin hurja psykologinen jännäri, jossa murhaajaksi ryhtyy se, jota vähiten arvaat: diakonissa, nunna, vanha herttainen mummeli, lapsi....
Olen lukenut kaikki venäläiset klassikot, jotka olen käsiini saanut ja myös Hugon Kurjat ja sen jälkeen tuhansia muita kirjoja, mutta ikinä en ole kieltänyt dekkarien lumoa. Suosikkidekkaristini ovat Minette Walters, Denise Mina, Colin Dexter, Ruth Rendell, Inger Frimansson ja Karin Fossum. Mutta luen muitakin ja kerään montaa dekkaristia hyvin tarkkana. Minua ei lukijana huononna, että saan levätä Veripellolla tai Vedän Viimeistä henkäystä Suden hetkellä. Minä saan dekkareista virtaa!
Mitäkö minä ja paras ystäväni teemme jouluyönä? No, ensin vietämme suloista joulua perheen kanssa, sitten laulamme Oi, jouluyö!, jonka jälkeen lähdemme vaeltamaan hautausmaalle. Loppuyö kuluukin sitten patologian laitoksella Kay Scarpettan kanssa. Vain yhtenä jouluna ei ilmestynyt Patricia Cornwellilta Kay Scarpetta -kirjaa ja silloin kumpikin kysyi toiselta: Apua, mitä sinä luet jouluyönä?
maanantai 15. helmikuuta 2010
MÄÄ OONKIN RINSESSA...
Sain Hannelta tänään ihastuttavan 1 -vuotislahjan. Tästä te nyt kaikki näette, että 'mää olen oikee rinsessa, vaikka joskus sanonkin en mää ainakaan!'
Kiitos Hanne♥
Hannen uskomattomia töitä voitte ihailla täällä http://hanne-runotorstai.blogspot.com/2010/02/ystaville.html
GORILLA-ADOPTIO
Blogiystävälläni S:llä, joka on biologi, on ollut jo kymmenen vuotta adoptiotytär Ruandassa Afrikassa, 15 -vuotias vuorigorilla Amy. S. uusii adoption joka vuosi ja tukee näin 'The Gorilla Organization' -järjestön työtä. Hän myös lahjoittaa joka vuosi gorilloille puun. Vuosittain kummitäti saa tietoja kummilapsestaan ja mm. Gorilla -lehden.
S:n kiinnostava blogi löytyy täältä http://natureisrael.blogspot.com/ ja suoraan gorillasivuille pääset tästä http://natureisrael.blogspot.com/2009/11/amy-update-november-2009.html
Tilasin juuri elokuvan Sumuisten vuorten gorillat (Gorillas in the Mist), joka on Michael Aptedin ohjaustyö vuodelta 1988. Elokuva on surullinen ja rankka, mutta kertoo tarinaa Dian Fosseysta, joka vietti elämänsä Ruandan Virungavuorilla Afrikassa työskennellen ja täysin uhraten itsensä vuorigorillojen pelastamiseksi salametsästäjien kynsistä. Luin vastikään jostain lehdestä, että gorillaturismi on nyt kovassa nousussa. Se on suunnitelmallisen kallista, sillä tarkoitus on opettaa gorillaturistioppaita, suojella vuorigorilloja ja muuttaa ruandalaisten asenteita gorilloja kohtaan. Matkaryhmiin otetaan kerrallaan vain pieni joukko, sillä turismi ei saa tulla gorilloille uudeksi riesaksi, vaan pelastukseksi.
S:n kiinnostava blogi löytyy täältä http://natureisrael.blogspot.com/ ja suoraan gorillasivuille pääset tästä http://natureisrael.blogspot.com/2009/11/amy-update-november-2009.html
Tilasin juuri elokuvan Sumuisten vuorten gorillat (Gorillas in the Mist), joka on Michael Aptedin ohjaustyö vuodelta 1988. Elokuva on surullinen ja rankka, mutta kertoo tarinaa Dian Fosseysta, joka vietti elämänsä Ruandan Virungavuorilla Afrikassa työskennellen ja täysin uhraten itsensä vuorigorillojen pelastamiseksi salametsästäjien kynsistä. Luin vastikään jostain lehdestä, että gorillaturismi on nyt kovassa nousussa. Se on suunnitelmallisen kallista, sillä tarkoitus on opettaa gorillaturistioppaita, suojella vuorigorilloja ja muuttaa ruandalaisten asenteita gorilloja kohtaan. Matkaryhmiin otetaan kerrallaan vain pieni joukko, sillä turismi ei saa tulla gorilloille uudeksi riesaksi, vaan pelastukseksi.
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
PETO ON MINUN ARMAANI, VAAN PETO SOMA...
Peto on minun armaani,
vaan peto soma,
ei tahdo hän olla
pyytäjän oma,
vaan tahtovi tulla,
kun hällä on mieli,
ei silloin kun kutsuu
lempijän kieli,
jos väistyt, hän seuraa,
jos hyökkäät, hän haihtuu,
jos etsit, hän elämänmurheeksi vaihtuu.
Hänet parhaiten voitat, kun suot hänen mennä,
et itkuas näytä,
et vastaansa ennä,
hän kärsiä tahtoo ja
onneton olla,
ja yöstänsä tummasta syliisi tulla.
- Eino Leino -
Nalle ja Moppe (WSOY)
kuva Gustav Klimt
LESKI VUODEN VERRAN
Omistan kirjan Leski vuoden verran itselleni saadakseni sanoa: Voidakseen tulla kirjailijaksi, pitää elää Ruth Colen elämä!, ja siksi, että ehkä minä en olisi minä ilman tätä kirjaa, joka on rohkaissut minua kirjoittamaan ilman pidäkkeitä, ilman moraalin ja normien kahleita ja siksi, että: Amsterdam.
Tarinan yksinkertainen ingressi voisi mennä vaikka näin: Kirjailija Ted Colen perheeseen Long Islandille palkataan kirjailijan autonkuljettajaksi kesällä 1958 16-vuotias Eddie O’Hare, koska kuuluisa lastenkirjailija ryyppää melkein aina korttinsa ’kuivumaan’. Poika saapuu taloon, jonka kaikkien huoneiden kaikki seinät on päällystetty perheen auto-onnettomuudessa kuolleiden poikien valokuvilla. Vain Tedin työhuone on kuvaton. Perheessä on 4-vuotias tyttö Ruth, joka on ’tehty’ vain laastariksi vanhempien suruun. Vanhemmat ovat asumuserossa asuen kahta vierekkäistä taloa ja yöpaikkoja vaihdellaan tiuhaan, sillä Ruthista halutaan huolehtia kaikin tavoin. Kaikkien yrityksistä tai estelyistä huolimatta kesästä ’58 alkaa draama, jolle ei löydy kirjallisuudessa vertaa, kun otetaan huomioon henkilökuvauksien tarkkuus, monitasoisuus, huumori, tragedia ja uskomaton, uskollinen rakkaustarina.
”Se että Ruth Colesta varttui arvostettu kirjailija ja kansainvälisesti menestynyt bestselleristi – harvinainen yhdistelmä – oli vähemmän merkillistä kuin se että hän ylimalkaan onnistui varttumaan aikuiseksi. Valokuvien komeat nuorukaiset olivat varastaneet suurimman osan hänen äitinsä kiintymyksestä, mutta äidin hyljintääkin sietämättömämpää oli kasvaa vanhempien keskinäisessä kylmyydessä.”
Ruthista tulee siis kirjailija. Ruthin kaikkia muita, paitsi omaa vaimoaan, ’häntivä’ alkoholisti-isä oli jo kuuluisa kirjailija, perheen äiti oli opiskellut yliopistossa aineita, joilla tähtäsi kirjailijaksi ja kaiken huipuksi perheeseen kesäksi palkattu 16-vuotias Eddie halusi tulla vain kirjailijaksi. Tätä päämäärää silmällä pitäen hän kuului koulunsa kirjallisuuslehden toimittajakuntaankin ja myös suostui kesätyöhön kuuluisan kirjailijan perheeseen. Kokematon Eddie ei vain tajunnut, mihin työhön oudot aivot omaava Ted oli hänet todellisuudessa palkannut.
Perheen äiti Marion on kaunotar. Viehkeä aikuinen nainen, joka kietoutuu mielellään pinkkiin kashmirvillatakkiinsa, eikä käytä rintaliivejä. On väistämätöntä, että oudossa kahden talon asumismuodossa tulee yö, jolloin nuoren miehen testosteronia pursuava Eddie ja aikuisen naisen nälän ja hellyyden omaava Marion kohtaavat. Eddie on kuudentoista, kun 39-vuotias Marion kuiskaa hänelle: ”Minä näytän sinulle mitä merkitsee täydellinen.”
Kysyin mieheltäni, joka luki tämän kirjan, mikä hänelle jäi päällimmäiseksi mieleen tästä erittäin monisyisestä kirjasta. Hän sanoi, että tapaus, jossa Tedd yritti päästä eroon rouva Vaughnista. No, tässä Irving tuttuun tapaansa liehuttaa keskellä tragediaa huumorin hurjaa lippua, sillä moista näytöstä harva ohittaa ääneen nauramatta. Teddhän harrasti runsaasti naisia, paljon itseään nuorempia naisia, mutta mielellään äitejä. Hän aloitti suhteen pyytämällä äitiä ja lasta mallikseen. Lopulta mallina oli vain äiti ja lopullisissa kuvissa mallin sukuelimet oli kuvattu niin pornahtavasti, että heikompia hirvittää. Tedd ei vain osannut laskea, että joku nainen saattaa olla suhteessa tosissaan ja tunnettuahan on, ettei mikään ylitä naisen raivoa. Tämä hauska, mutta uskalias kohtaus päättyy siihen, kun koko asujamiston kadut, suihkulähteet, talojen pihat ovat täynnä Teddin törkeitä piirustuksia rouva Vaughnin sukupuolielimistä ja rouvan puutarhuri tekee kuolemaa roikkuessaan pää alaspäin likusteriaidasta vailla toivoakaan avun saamisesta.
Ja samaan aikaan Marion kerää seiniltä kuolleiden poikiensa kuvia ja jättää tyttärelleen Ruthille vain yhden kuvan, iloisen kuvan, jossa Marion on pariisilaisessa hotellissa ja vielä vuoteessa nauraen iloisesti ja paksujen peitteiden alta näkyy kaksi lapsen jalkaa, kummankin kuolleen pojan yksi jalka. Marion pakkaa ja katoaa kodistaan ja perheensä elämästä 37 vuodeksi tuntemattomuuteen.
Minä pidän toiseksi eniten kirjan siitä kohtauksesta, jossa squashin mestaripelaaja Ruth Cole hakkaa mailalla murskaksi suuren kusipään ja juristin Scott Saundersin polven. Ruthin treeni ja lämmittely uima-altaalla ennen tapahtumaa ovat unohtumattomat. Kerrankin sikamies sai juuri mitä ansaitsi! Ja sen teki kirjailija Ruth Cole.
Myös Eddiestä oli tullut kirjailija, joten ennen pitkää Ruth ja Eddie tapaavat. Mutta Ruth kulkee omia polkujaan aina Amsterdamiin asti ja joutuu siellä rikoksen silminnäkijäksi tutustuen tätä kautta ylikonstaapeli Harry Hoekstraan, joka yli kaiken rakasti vuoteessa lukemista ja vähän ajan kuluttua myös Ruthia.
Harry oli valinnut Yeatsin runon Ruthin ja hänen vihkiäisiin. Ruth rakasti Harrya sen takia entistä enemmän. runo kertoi köyhyydestä, ja köyhähän Harry (Ruthiin verrattuna) oli, ja hän luki runon yhtä jyrkästi kuin poliisi lukee rikolliselle tämän oikeudet:
Jos omistaisin taivaan kirjokankaat,
kudelmat kultavalot, hopeaiset
yön, aamun, hämäränkin sinivaatteet
himmeät ja tummat,
ne levittäisin alle jalkojesi:
vaan köyhänä on mulla unelmani vain,
ne levitän mä alle jalkojesi.
Siis: käy keveästi, unelmillain käyt.
Vain Eddie on yksin. Hän asuu asunnossa, jota tulevat ja menevät junat tärisyttävät. On kiitospäivän viikonlopun sunnuntai, vuoden kaikista sunnuntaista yksinäisin. Eddie odottaa viimeistä eli junaa 23.17 ja menee nukkumaan vasta sen jälkeen. Eddie seisoskelee kuistillaan kuunnellen jo loittonevaa junaa. Luoteistuuli toi mukanaan talven tuntua. Joku nainen lähestyi sumusta. Pimeässä ja sumussa nainen näytti iättömältä. Haluamatta pelästyttää naista Eddie sanoi: ”Anteeksi. Voinko auttaa?”
”Hei Eddie”, sanoi Marion. ”Kyllä, sinä voit varmasti auttaa. Minä olen miettinyt ikuisuudelta tuntuvan ajan, miten kovasti haluaisin sinun auttavan minua.”
Mistä he puhuivat kolmenkymmenenseitsemän vuoden jälkeen? Mitä väliä sillä on! Vain sillä on väliä, että Eddie oli odottanut Marionia kaikki nuo vuodet.
Siis tämä kirja todistaa, että naisen elämä voi alkaa 76-vuotiaana! Kirjan paras kohta:
”Kaksitoista yli kuuden junan jälkeen he rakastelivat hyvin varovasti ja nukkuivat taas sikeästi kunnes itään päin menevä juna toivotti heille aurinkoista, kylmää, kirkasta hyvää aamua kello 10.21”
KIITOKSIA JA TIEDOTUKSIA
Hämärä putoo. Sininen hetki kääntyy jo tummaksi illaksi. Tänään on kuitenkin ollut ihanat synttärit ja muistakaa että arvontaan on aikaa vielä viikko. Oikeat juhlat pyöristyvät somasti loppua kohden ja koska suurta sydäntäni on kommenteissa niin kiitelty, minä ajattelin vaatimattomana ihmisenä (sic!) nyt bilettää ihan omani makuni mukaan, mutta kaikki mukaan. Tässä yksi tämän talven lempikuvistani etenkin jos kuvaa klikkaa isommaksi, jolloin näkyy, miten Dina on nuttunsa kanssa ihan lumessa. What a pity, että Olgaa ei nyt kiinnosta katsoa kameraan, mutta hän on muuten isossa roolissa blogissani. Sain juuri tietää, että Dina tulee huomenna 'hoitoon' muutamaksi päiväksi, kun nuoret häippäävät Helsinkiin, joten kiirettä pitää kahden eri vaatimus- ja ikätasolla olevan koiran ja uusien kirjojen kanssa. En siis ole kuollut, vaikka ei kovasti kuulu.
Laitan nyt yhden vanhan kirja-arvostelun, mutta en kirjan huonolla kannella, vaan kirjailijan kuvalla. Tämä kirja on harvinainen omistus minulle itselleni, sallittaneen;-), erään rakkaan runon, lempimusiikkiani ja silleen. Päätän iltani kaakaota juoden ja nauttien eilen ostamastani Country Livingistä.
Vieraat tekevät juhlat, joten kiitos teille kaikkille rakkaille blogiystävilleni: Kannatti elää, että sai kokea tämän päivän♥
Laitan nyt yhden vanhan kirja-arvostelun, mutta en kirjan huonolla kannella, vaan kirjailijan kuvalla. Tämä kirja on harvinainen omistus minulle itselleni, sallittaneen;-), erään rakkaan runon, lempimusiikkiani ja silleen. Päätän iltani kaakaota juoden ja nauttien eilen ostamastani Country Livingistä.
Vieraat tekevät juhlat, joten kiitos teille kaikkille rakkaille blogiystävilleni: Kannatti elää, että sai kokea tämän päivän♥
LEENA LUMI BLOG 1 YEAR BIRTHDAY PARTY,LOTTERY AND "EN MÄÄ AINAKAAN"
Ihanaiset lukijani!
Minä olen nyt 1 vuotta vanha ja siis ihastuttavan nuori! Huolimatta nuoresta iästäni olen onnistunut keräämään kiinnostavavan, hurmaavan joukon ystäviä, teidät! Kiitän teitä koko sydämestäni kiinnostuksesta kirjojani ja muita postauksiani kohtaan♥ Osa lukijoistani on nyt ystäviäni, joiden kanssa meilataan. Ja kohta taidan tavata ensimmäisen blogimaailmasta löytyneen ystävän ja sitten jo toisen...Jännittävää!
Suuri kiitos myös kustantajille, jotka ovat arvostelukappaleilla tukeneet lukemisen autuuden levittämistä. Kiitän Gummerusta, Tammea, Minervaa, Likeä, Avainta, Otavaa, Ajatus kirjoja ja WSOYtä. Olen tehnyt parhaani ja joskus vähän ylikin, sillä luen liian usein suden hetkeen ja kirjoitan aamut. Vihdoinkin saan tehdä mitä olen aina halunnut: lukea ja kirjoittaa. Kumarran teille, Arvon Kustantajat parhaimman ja syvimmän hovikumarrukseni♥
Kakku on mitä on, sillä en ole leipojana hääppönen, mutta lupasin teille tarinan, miten kaikki alkoi 14.2.2009 eli siis vuosi sitten ystävänpäivänä. En ollut aikonut ruveta tekemään mitään blogia. Ei tullut mieleenkään! Sitten armas mieheni poti ilmeisesti huonoa omaatuntoa, koska ei ollut taaskaan ostanut minulle edes ruusukimppua ystävänpäivänä, eikä vienyt minua yllätysmatkalle Salzburgiin, joten hänpä keksikin, että ainutlaatuisin lahja on jotain muuta kuin tavanomaista tavaraa tai matkaa tms. Hän meni ja avasi minulle blogin minulta mitään kysymättä! Nimi ei takuulla ollut silloin Leena Lumi, vaan se oli mun etunimi ja sitten joku iso kirjain...Riemuissaan suurenmoisesta keksinnöstään hän raahasi minut melkein väkisin näytön ääreen ja sanoi: "Tässä rakas sinulle ystävänpäivälahja, oma blogi!" Minä vääntäydyin irti hänen entisen painijan käsivarsiensa otteesta, otin Scarlet -ilmeeni ja sanoin:" Ei ikinä!" Mieheni väittää minun tosin sanoneen: "En mää ainakaan!" Ja loukkaantuneena minun kiittämättömyydestäni hänen hienoa lahjaansa kohtaan, Reima lupasi, että minun hautakiveeni kaiverretaan sanat: "En mää ainakaan!" Hänen mielestään vastaan kaikkeen ensin noin, mutta sitten viiletänkin jo tuhatta ja sataa...eli olen tyyppiä "vie sie, mie vikisen".
No, ennen kuin vuorokausi vaihtui olin tehnyt elämäni ensimmäiset postaukset ja sen jälkeen onkin virrannut... Nyt on hiukan outo asetelma, sillä nykyään Reima valittaa blogin vievän liikaa huomiotani. Niinpä vietän tämän onnettoman aviomiehen kanssa silloin töllöin laatuaikaa, ettei hän vain keksi aiheuttaa koneelleni mitään onnettomutta. Minulla on äärimmäisen hyvä mielikuvitus, joten uskon tämän hiljaisten vesien ravun pystyvän ihan mihin tahansa. Hän on mies suoraan Irvingin Garpin maailmasta, vaikka muuta esittää!
Toisaalta minusta ei ole tuuleen huutajaksi, joten suurin kiitos teille rakkaat, suloiset, ihanat lukijani ja kommentoijani♥ Tämä on suurta vuorovaikutusta, sillä olen teidän kauttanne löytänyt paitsi uusia, kiinnostavia ystäviä, myös elokuvia ja unohtumatonta musiikkia. En ole koskaan aikuisiälläni katsonut niin paljoa filmejä kuin viimeisen vuoden aikana. Eilen oli vuorossa Jessica Lange ja unohtumaton Frances. Ja elämääni ovat tulleet mm. Concha Buika, Patti Smith ja monta, monta muuta musiikkimaailman uniikkia ääntä. Koska nyt on 'party time' avaan arvonnan eli kuka vastaa tähän postaukseen on mukana kirjapaketin arvonnassa! Aikaa on viikko eli ensi viikon sunnuntaina mieheni saa jälleen toimia onnettarena.
Elämyksellistä Ystävänpäivää♥
♥:lla Leena Lumi
RAKAS YSTÄVÄ, SINÄ!
Rakas ystävä, sieluni kumppani. Haluan olla sinulle valo tunnelin päässä, kun eksyt pimeään. Siltä varalta, että satun olemaan poissa maisemista, kun tarvitset valonkantajaa, lähetän tähdet valaisemaan pimeääsi.
Katsot lokin poikasta ja näet ylitse synkän virran. Kohoat siivillesi uuteen liitoon ja kaikki, ihan kaikki on hyvin. Minä lupaan sen.
Sitten muistat minut, joka rakastan lokkeja, merta ja eksymistä. Sinäkin rakastat silloin lokkeja, merta ja eksymistä.
Me olemme he, jotka tulevat säihkyvin silmin, polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraissa säkeissämme. Mutta me löydämme perille.
Meidän ovat eksyminen ja löytyminen, meidän ovat suru ja ilo, meidän ovat jää ja tuli, meidän on valo ja pimeys, meidän on yösukellus mereen ja kellunta lokin huudon kannattelemana, meidän on hukkuminen ja pelastus, meidän on veden hopea ja pienen linnun sinnikäs askellus, meidän on uskomaton ystävyys ja jakaminen, meidän, sinun ja minun, ovat kaikkien aistien juhlat, sillä me osaamme vaalia ja arvostaa niin ystävyyttä kuin elämän monimuotoisuutta.
Valoisaa Ystävänpäivää Sinulle!
♥:lla Leena Lumi
kuva Pekka Mäkinen
Katsot lokin poikasta ja näet ylitse synkän virran. Kohoat siivillesi uuteen liitoon ja kaikki, ihan kaikki on hyvin. Minä lupaan sen.
Sitten muistat minut, joka rakastan lokkeja, merta ja eksymistä. Sinäkin rakastat silloin lokkeja, merta ja eksymistä.
Me olemme he, jotka tulevat säihkyvin silmin, polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraissa säkeissämme. Mutta me löydämme perille.
Meidän ovat eksyminen ja löytyminen, meidän ovat suru ja ilo, meidän ovat jää ja tuli, meidän on valo ja pimeys, meidän on yösukellus mereen ja kellunta lokin huudon kannattelemana, meidän on hukkuminen ja pelastus, meidän on veden hopea ja pienen linnun sinnikäs askellus, meidän on uskomaton ystävyys ja jakaminen, meidän, sinun ja minun, ovat kaikkien aistien juhlat, sillä me osaamme vaalia ja arvostaa niin ystävyyttä kuin elämän monimuotoisuutta.
Valoisaa Ystävänpäivää Sinulle!
♥:lla Leena Lumi
kuva Pekka Mäkinen
SYDÄMELLISTÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ
Sinä olet paras ystäväni
ja rakastan sinua.
Rakastan sittenkin
vaikka sinulla on
äärettömän ärsyttävä tapa
takertua sanoihini
ja analysoida niitä
aina ja iankaikkisesti.
Rakastan kärkeviä kommnettejasi
ja viiltäviä huomioitasi,
vaikka minua raivostuttaakin
tarpeesi jakaa viisauttasi,
siiloinkin kun en sitä yhtään kaipaa.
En ole kenenkään kanssa
itkenyt niin kuin sinun,
eikä kukaan ole saanut
minua nauramaan
niin kuin sinä.
Kenenkään seurassa
en voi heittäytyä yhtä hervottomaksi,
yhtä huolettoman hulluksi kuin sinun,
ja toisaalta
kukaan ei saa
minua vakavoitumaan hetkessä
yhtä varmasti kuin sinä.
Kun maailmani toisinaan hajoaa,
sinä olet ensimmäisenä
korjaamassa
mitä korjattavissa on.
Rakastan vinksahtaneita näkökulmiasi
ja rohkeuttasi potkia
luutuneita ja puutuneita
rakennelmia hajalle.
Mutta eniten rakastan sinua siksi
että sinulla on sydän
siellä missä pitääkin -
paikallaan.
- Sinikka Svärd -
Kerron sinulle ystävyydestä (Minerva 2009)
kuva Ajan patinaa (Tammi 2009)
ja rakastan sinua.
Rakastan sittenkin
vaikka sinulla on
äärettömän ärsyttävä tapa
takertua sanoihini
ja analysoida niitä
aina ja iankaikkisesti.
Rakastan kärkeviä kommnettejasi
ja viiltäviä huomioitasi,
vaikka minua raivostuttaakin
tarpeesi jakaa viisauttasi,
siiloinkin kun en sitä yhtään kaipaa.
En ole kenenkään kanssa
itkenyt niin kuin sinun,
eikä kukaan ole saanut
minua nauramaan
niin kuin sinä.
Kenenkään seurassa
en voi heittäytyä yhtä hervottomaksi,
yhtä huolettoman hulluksi kuin sinun,
ja toisaalta
kukaan ei saa
minua vakavoitumaan hetkessä
yhtä varmasti kuin sinä.
Kun maailmani toisinaan hajoaa,
sinä olet ensimmäisenä
korjaamassa
mitä korjattavissa on.
Rakastan vinksahtaneita näkökulmiasi
ja rohkeuttasi potkia
luutuneita ja puutuneita
rakennelmia hajalle.
Mutta eniten rakastan sinua siksi
että sinulla on sydän
siellä missä pitääkin -
paikallaan.
- Sinikka Svärd -
Kerron sinulle ystävyydestä (Minerva 2009)
kuva Ajan patinaa (Tammi 2009)
lauantai 13. helmikuuta 2010
FRANCES
Jessica Lange kuuluu niihin näyttelijöihin, jotka osuvat minuun vahvimmin. Kartan vaistomaisesti filmejä, joissa joku suosikkinäyttelijäni tekee kevyen roolityön. Siksi siis tänään Frances. Filmissä Jessica rotunäyttelijänä riisuu julmuuden alastomaksi ja paljastaa sen ketään ja vähiten itseään säästämättä.
Jätän syvälliset filmianalyysit ilolla Sooloilijalle, sillä... Viime viikonloppuna Sylvia, jossa Gwyneth Paltrow eli runoilija Sylvia Plathina kuin rooliin syntyneenä. Sitä ennen Sovitus (Atonement), josta tuli heti 'minun klassikkoni'. Onneksi ensin luin Sovituksen ja vasta sitten näin elokuvan, joka todellakin ylisti Ian McEvanin kirjaa. Alla näette Keiran Sovituksen Ceciliana. Senkään filmin loppu ei ollut oikeudenmukainen. Hyvitystä ei tullut. Oikeudenmukaisuus ei ole elämän adjektiivi.
Frances...
Jätän syvälliset filmianalyysit ilolla Sooloilijalle, sillä... Viime viikonloppuna Sylvia, jossa Gwyneth Paltrow eli runoilija Sylvia Plathina kuin rooliin syntyneenä. Sitä ennen Sovitus (Atonement), josta tuli heti 'minun klassikkoni'. Onneksi ensin luin Sovituksen ja vasta sitten näin elokuvan, joka todellakin ylisti Ian McEvanin kirjaa. Alla näette Keiran Sovituksen Ceciliana. Senkään filmin loppu ei ollut oikeudenmukainen. Hyvitystä ei tullut. Oikeudenmukaisuus ei ole elämän adjektiivi.
Frances...
LAULAISIN SINULLE LEMPEITÄ LAULUJA
Tässä kirja, joka lohduttaa ja antaa toivoa kaikille ja myös sinulle, joka tunnet eläväsi vailla ystävää: Kirjan tarina paljastaa ystävän voivan löytyä silloin kun sitä vähiten odotat, mutta eniten tarvitset.
Tämän kirjan nimi on Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Tämä kirja on ruotsalaisen Linda Olssonin englanniksi kirjoittama Let me sing you gentle songs. Tämän kirjan on kustantanut Gummerus A.D. 2009 ja suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. Tätä kirjaa ei ole kirjoitettu koskaan aikaisemmin. Tämä kirja on Valonkantaja ja Tähtien Kannattelija. Tämä kirja antaa toivoa, että elämässä on vielä toivoa. Tämä kirja tuoksuu metsämansikoilta ja tanssii usvan kanssa.
Ruotsalainen Linda Olsson muutti miehensä työn perässä Uuteen-Seelantiin ja ryhtyi kirjoittamaan englanniksi vuonna 1990. Kesti yli 15 vuotta ennen kuin hän sai romaaninsa julkaisukuntoon, mutta esikoiskirjasta tuli niin suuri menestys, että se kantaa klassikon huntua syntymästään. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja –kirjan käännösoikeudet on myyty 19 maahan ja kirjasta on tekeillä elokuva.
Prologi
Astrid
Heinäkuu 1942, Västra Sångeby, Taalainmaa, Ruotsi
Kun aurinko vajosi puurivistön taakse, kävimme makuulle ja valkoinen yö nielaisi meidät. Sen jälkeen on ollut yö.
Veronika
Marraskuu 2002, Karakare, Uusi-Seelanti
Yllämme paahtoi armoton aurinko, kun maailma kieppui käsittämättömästi sen hiljaisuuden ympärillä, joka olimme me kaksi. Sitten enää voittoisan meren hurja pauhu.
…nu vill jag sjunga dig milda sånger.
Kirja kertoo kahden naisen ystävyydestä. Vanha nainen, Astrid elää pienessä ruotsalaisessa kylässä lähes erakkona, itseensä käpertyneenä, kuolemaa odottaen. Eräänä ankarana talvipäivänä hän huomaa nuoren naisen kantavan muuttokuormaansa naapuritaloon. Jokin Astridissa liikahtaa. Veronika, suuren menetyksen kohdannut kirjailija, on tullut kylän hiljaisuuteen viimeistelemään uusinta romaaniaan. Metsämansikoiden tuoksussa naiset löytävät hiljalleen polun toisiinsa. Syntyy hiljainen, hellä, ääretön ystävyys.
Muisti on annettu murheita varten, jos mielenrauhaa kaipaat, niin unohda!
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on äärettömän levollinen kirja, joka antaa lukijansa levätä. Se on kirja, joka antaa luvan etäännyttää asioita, luvan hahmottaa, luvan olla uupunut. Se on kirja, joka antaa syvän rauhan.
…ja joka katselee tähtiä ei ole enää koskaan aivan yksin.
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja –kirjan kieli on melkein hypnoosia, sillä luin sitä kuin uiden juuri sopivassa vedessä. Suruissa sukelsin, mutta tuntui hyvältä. Iloissa nousin pintaan haukkaamaan happea ja naurahdin. Metsämansikoiden alkaessa tuoksua kelluin ja unohdin voidakseni elää edelleen.
Tänä iltana sinut kutsutaan tanssimaan usvan kanssa.
Naisten ystävyys on antoisaa molemmille. Veronika toi musiikin ja valonsäteet takaisin Astridin elämään. Veronika sai ystävyydestä syvän tyyneyden ja löysi taidon olla hetkessä läsnä.
Olen unohtanut kuinka elää ilman sinua.
Tämä kirja ei jätä lukijaansa ulkopuolelle ystävyyden, vaan se ottaa sinut mukaan. Minä löysin itseni poimimasta kuusenleppärouskuja lapsuuden aikaisen ystäväni kanssa. Poimittuamme rouskut menimme tupaan ja paistoimme lettuja, jotka söimme metsämansikkahillon kanssa.
Älä pelkää pimeää, sillä siinä lepää valo.
Sinä, hyvä lukijani, ellet lue vuodessa kuin yhden kirjan, lue Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Sinä, joka olet tuulen piiskaama, aaltojen kiviä vasten heittämä, kaipaukseen hukkunut, palasiksi mennyt, olet lempeiden laulujen jälkeen täydellisen ehyt. Lupaan sen.
Epilogi
Hyvää yötä, makeita unia,
te kaikki kulkurit maan.
Nyt laulu loppuu ja lähdemme –
ehkei enää kohdatakaan.
Jotain sanoiksi sain sydänroihusta,
joka niin pian raukeaa
mutta rakkaus, ollut, se ei katoa –
hyvää yötä – nyt nukkukaa.
- Dan Andersson –
Tunnetko metsämansikoiden tuoksun?
Tämän kirjan nimi on Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Tämä kirja on ruotsalaisen Linda Olssonin englanniksi kirjoittama Let me sing you gentle songs. Tämän kirjan on kustantanut Gummerus A.D. 2009 ja suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. Tätä kirjaa ei ole kirjoitettu koskaan aikaisemmin. Tämä kirja on Valonkantaja ja Tähtien Kannattelija. Tämä kirja antaa toivoa, että elämässä on vielä toivoa. Tämä kirja tuoksuu metsämansikoilta ja tanssii usvan kanssa.
Ruotsalainen Linda Olsson muutti miehensä työn perässä Uuteen-Seelantiin ja ryhtyi kirjoittamaan englanniksi vuonna 1990. Kesti yli 15 vuotta ennen kuin hän sai romaaninsa julkaisukuntoon, mutta esikoiskirjasta tuli niin suuri menestys, että se kantaa klassikon huntua syntymästään. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja –kirjan käännösoikeudet on myyty 19 maahan ja kirjasta on tekeillä elokuva.
Prologi
Astrid
Heinäkuu 1942, Västra Sångeby, Taalainmaa, Ruotsi
Kun aurinko vajosi puurivistön taakse, kävimme makuulle ja valkoinen yö nielaisi meidät. Sen jälkeen on ollut yö.
Veronika
Marraskuu 2002, Karakare, Uusi-Seelanti
Yllämme paahtoi armoton aurinko, kun maailma kieppui käsittämättömästi sen hiljaisuuden ympärillä, joka olimme me kaksi. Sitten enää voittoisan meren hurja pauhu.
…nu vill jag sjunga dig milda sånger.
Kirja kertoo kahden naisen ystävyydestä. Vanha nainen, Astrid elää pienessä ruotsalaisessa kylässä lähes erakkona, itseensä käpertyneenä, kuolemaa odottaen. Eräänä ankarana talvipäivänä hän huomaa nuoren naisen kantavan muuttokuormaansa naapuritaloon. Jokin Astridissa liikahtaa. Veronika, suuren menetyksen kohdannut kirjailija, on tullut kylän hiljaisuuteen viimeistelemään uusinta romaaniaan. Metsämansikoiden tuoksussa naiset löytävät hiljalleen polun toisiinsa. Syntyy hiljainen, hellä, ääretön ystävyys.
Muisti on annettu murheita varten, jos mielenrauhaa kaipaat, niin unohda!
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on äärettömän levollinen kirja, joka antaa lukijansa levätä. Se on kirja, joka antaa luvan etäännyttää asioita, luvan hahmottaa, luvan olla uupunut. Se on kirja, joka antaa syvän rauhan.
…ja joka katselee tähtiä ei ole enää koskaan aivan yksin.
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja –kirjan kieli on melkein hypnoosia, sillä luin sitä kuin uiden juuri sopivassa vedessä. Suruissa sukelsin, mutta tuntui hyvältä. Iloissa nousin pintaan haukkaamaan happea ja naurahdin. Metsämansikoiden alkaessa tuoksua kelluin ja unohdin voidakseni elää edelleen.
Tänä iltana sinut kutsutaan tanssimaan usvan kanssa.
Naisten ystävyys on antoisaa molemmille. Veronika toi musiikin ja valonsäteet takaisin Astridin elämään. Veronika sai ystävyydestä syvän tyyneyden ja löysi taidon olla hetkessä läsnä.
Olen unohtanut kuinka elää ilman sinua.
Tämä kirja ei jätä lukijaansa ulkopuolelle ystävyyden, vaan se ottaa sinut mukaan. Minä löysin itseni poimimasta kuusenleppärouskuja lapsuuden aikaisen ystäväni kanssa. Poimittuamme rouskut menimme tupaan ja paistoimme lettuja, jotka söimme metsämansikkahillon kanssa.
Älä pelkää pimeää, sillä siinä lepää valo.
Sinä, hyvä lukijani, ellet lue vuodessa kuin yhden kirjan, lue Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Sinä, joka olet tuulen piiskaama, aaltojen kiviä vasten heittämä, kaipaukseen hukkunut, palasiksi mennyt, olet lempeiden laulujen jälkeen täydellisen ehyt. Lupaan sen.
Epilogi
Hyvää yötä, makeita unia,
te kaikki kulkurit maan.
Nyt laulu loppuu ja lähdemme –
ehkei enää kohdatakaan.
Jotain sanoiksi sain sydänroihusta,
joka niin pian raukeaa
mutta rakkaus, ollut, se ei katoa –
hyvää yötä – nyt nukkukaa.
- Dan Andersson –
Tunnetko metsämansikoiden tuoksun?
perjantai 12. helmikuuta 2010
ANIMALS ARE OUR BEST FRIENDS!
Eläin on ihmisen luotettavin ystävä. Eläin ei ole koskaan paha. Ihminen on luomakunnan suurin peto. Brigitte Bardot on uhrannut omaisuutensa ja terveytensä eläinten suojelemiseen. Erityisesti koirat ja hylkeet ovat näkyneet mediassa. Brigitten rinnalle on asettunut julkisesti taistelemaan hylkeiden puolesta suomalainen Tanja Karpela (ent. Saarela), joka blogissaan http://www.tanjakarpela.fi/index.php tuo erityisesti esille Kanadan julman hylkeiden elävältä nylkemisen! Miten tätä voi tapahtua meidän aikanamme!!! Ja että minua ei nyt luultaisi kepulaiseksi, niin sanon, etten ole, mutta minulle saattaa tulla tärkeäksi äänestää ihmistä, joka taistelee niiden puolesta, joilta ei kysytä mitään ja joille tehdään mitä vain, sillä ihminen on kekseliäs peto.
Ja tässä Tanja Karpela hylkeiden puolesta Iltalehdessä http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010021211104190_uu.shtml
Edes jotain hyvää eläinsuojelurintamalta, sillä sain kuulla Jaelilta http://appelsiinipuunalla.blogspot.com/ , että Israeliin ei saa tuoda minkäänlaisia turkkkeja, ei turkiseläimiä tms. ja tietenkään maa ei salli turkistarhausta. Brigitte Bardot oli lähettänyt asiasta kiitoksen Isrealin hallitukselle http://go.ynet.co.il/pic/yarok/100210/bardo.pdf
Olen aina heikompien puolesta vahvempia vastaan ja siksi olen eläinten puolesta!
Jokaisen kansan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee heikompiaan. Odotan nyt kovasti Espanjan pääministeriltä, Zapaterolta toimia julman härkätaisteluperinteen kieltämiseksi lailla.
Ja tässä Tanja Karpela hylkeiden puolesta Iltalehdessä http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010021211104190_uu.shtml
Edes jotain hyvää eläinsuojelurintamalta, sillä sain kuulla Jaelilta http://appelsiinipuunalla.blogspot.com/ , että Israeliin ei saa tuoda minkäänlaisia turkkkeja, ei turkiseläimiä tms. ja tietenkään maa ei salli turkistarhausta. Brigitte Bardot oli lähettänyt asiasta kiitoksen Isrealin hallitukselle http://go.ynet.co.il/pic/yarok/100210/bardo.pdf
Olen aina heikompien puolesta vahvempia vastaan ja siksi olen eläinten puolesta!
Jokaisen kansan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee heikompiaan. Odotan nyt kovasti Espanjan pääministeriltä, Zapaterolta toimia julman härkätaisteluperinteen kieltämiseksi lailla.
VALENTINE COMES...
Menestyksessä ystävät tuntevat meidät; vastoinkäymisissä me tunnemme ystävämme.
- Sir James M. Barrie -
Paras ystäväni saa minusta esille parhaat puoleni.♥
- Henry Ford -
Myötätuntoinen ja rohkaiseva katse, ystävällinen kädenojennus. Ja kaikki muu on toisarvoista.
- Maya V. Patel -
Selviät ilman ihmisiä, mutta tarvitset ystävän.
- kiinalainen sananlasku -
Ystävyys on kymmenentuhannen sukulaisen arvoinen.♥
- sanonta -
Uskollinen ystävä...ihminen joka iloitsee menestyksestäsi, suree vastoinkäymisiäsi ja kantaa puolet taakastasi - hän kaksinkertaistaa ilosi ja jakaa murheesi.
- James Gibbons -
Sinä tiedät, miten paljon tai vähän pitää sanoa surun tai huolen aikaan. Sinä osaat lukea sydäntäni.
- Pam Brown -
Ystävä on se, joka tulee luoksesi, kun koko maailma on jättänyt.♥
- Alban Goodier -
Ei kuka tahansa voi olla ystäväsi. Sen täytyy olla joku, joka on yhtä läheinen kuin ihosi, joku jolla on kyky empatiaan, joku joka hädän hetkellä seisoo ehdoitta puolellasi, joku joka antaa tarkoitusta elämääsi.
- Henry Miller -
Me putoamme kuin pikkukivet toistemme sielujen lampeen.♥
- Joan Borysenko -
Ystävien kesken ei ole mitään lopullista.
- William Bryan -
Apu ilman ehtoja on ystävyyden koetinkivi.
- Mahatma Gandhi -
Ystävillä, jotka ovat yhdessä käyneet läpi vaikeita aikoja, on yhteys, jota ulkopuoliset eivät voi koskaan ymmärtää.♥
- Pam Brown -
Ystävä tietää sinusta kaiken ja rakastaa sinua siitä huolimatta.♥♥
- tuntematon -
Kasa CD -levyjä. Espressokahvia. Paljaat jalat ja ikivanhat farkut. Perunalastuja ja popcornia. Asiasta toiseen hyppelehtivä keskustelun virta. Sade hakkaa ikkunaan. Ystävyys.♥
- Pam Brown -
Tyttöjen ilta ulkona - rosvoliiga, jolle ei yksikään isä, poika, puoliso tai suurmies voi mitään.
- Pam Brown -
Vain ystävä saa sanoa: "Minähän sanoin sinulle."♥
- Pam Brown -
Ystävä, joka tietää miten osoittaa ja ottaa vastaan hyvyyttä, on kaikkea omaisuutta parempi.
- Sofokles -
Kaksi ihmistä, jotka pitävät toisiaan pystyssä kuin lentävät tukipilarit. Kaksi ihmistä, jotka luottavat toisiinsa ja huolehtivat toisistaan ja puolustavat toisiaan ulkomaailmaa vastaan.
- Erica Jong -
Yksikin hyvä ystävä pitää pimeyden loitolla.♥
- tuntematon -
Sinunlaisesi ystävä on kuin vanha ja kulunut aamutakki, jonka voin kietoa ympärilleni, kun maailma tuntuu synkältä ja kylmältä.
- Pam Brown -
Älä säästä kauniita sanoja ystävistäsi siihen asti, että he ovat kuolleita; älä kirjoita niitä heidän hautakiviinsä vaan puhu heille nyt.
- Anna Camus -
Viisauden lahjoista suurin on ystävyys. Se tekee elämän onnelliseksi.
- Epikuros -
Puhelu on hyvä. Mutta kirjeen voi lukea uudelleen.
- Pam Brown -
Kypsyköön ystävyys kuin viini vanhetessaan. Ja olkoot viini ja ystävät aina vanhoja ja huolet nuoria.
- tuntematon -
Vanhoilla ystävillä on mukavaa yhdessä - ei kilpailua, ei teeskentelyä. He kasvavat läpi elämän täsmälleen samaa vauhtia.
- Pam Brown -
Enemmän kuin ystävien apu meitä auttaa varma tieto siitä, että voimme luottaa heidän apuunsa.
- Epikuros -
Ylistän ranskalaista, hänen huomautuksensa oli terävä. Kuinka suloista, erittäin suloista on yksinäisyys! Mutta suo silti minulle piilopaikkaani ystävä, jolle voin kuiskata: miten suloista on yksinäisyys!
- William Cowper
Vain ystävillä on merkitystä.♥
- Gelett Burger -
Ystävyyttä ei voi mitata kullassa, siihen kulta ei ole riittävän aitoa. Ystävyys voidaan mitata vain muistoissa, naurussa, rauhassa ja rakkaudessa.
- Stuart and Linda MacFarlane -
Hyvä taivas! Kaikista vitsauksista, jotka voit vihassasi lähettää, säästä minut, oi säästä minut petolliselta ystävältä.
- George Canning -
...anna tuulen selvittää, kuka vierelles jää...♥♥♥
http://www.youtube.com/watch?v=sREk3WmG7Ao&feature=related
♥♥♥♥♥♥♥
- Sir James M. Barrie -
Paras ystäväni saa minusta esille parhaat puoleni.♥
- Henry Ford -
Myötätuntoinen ja rohkaiseva katse, ystävällinen kädenojennus. Ja kaikki muu on toisarvoista.
- Maya V. Patel -
Selviät ilman ihmisiä, mutta tarvitset ystävän.
- kiinalainen sananlasku -
Ystävyys on kymmenentuhannen sukulaisen arvoinen.♥
- sanonta -
Uskollinen ystävä...ihminen joka iloitsee menestyksestäsi, suree vastoinkäymisiäsi ja kantaa puolet taakastasi - hän kaksinkertaistaa ilosi ja jakaa murheesi.
- James Gibbons -
Sinä tiedät, miten paljon tai vähän pitää sanoa surun tai huolen aikaan. Sinä osaat lukea sydäntäni.
- Pam Brown -
Ystävä on se, joka tulee luoksesi, kun koko maailma on jättänyt.♥
- Alban Goodier -
Ei kuka tahansa voi olla ystäväsi. Sen täytyy olla joku, joka on yhtä läheinen kuin ihosi, joku jolla on kyky empatiaan, joku joka hädän hetkellä seisoo ehdoitta puolellasi, joku joka antaa tarkoitusta elämääsi.
- Henry Miller -
Me putoamme kuin pikkukivet toistemme sielujen lampeen.♥
- Joan Borysenko -
Ystävien kesken ei ole mitään lopullista.
- William Bryan -
Apu ilman ehtoja on ystävyyden koetinkivi.
- Mahatma Gandhi -
Ystävillä, jotka ovat yhdessä käyneet läpi vaikeita aikoja, on yhteys, jota ulkopuoliset eivät voi koskaan ymmärtää.♥
- Pam Brown -
Ystävä tietää sinusta kaiken ja rakastaa sinua siitä huolimatta.♥♥
- tuntematon -
Kasa CD -levyjä. Espressokahvia. Paljaat jalat ja ikivanhat farkut. Perunalastuja ja popcornia. Asiasta toiseen hyppelehtivä keskustelun virta. Sade hakkaa ikkunaan. Ystävyys.♥
- Pam Brown -
Tyttöjen ilta ulkona - rosvoliiga, jolle ei yksikään isä, poika, puoliso tai suurmies voi mitään.
- Pam Brown -
Vain ystävä saa sanoa: "Minähän sanoin sinulle."♥
- Pam Brown -
Ystävä, joka tietää miten osoittaa ja ottaa vastaan hyvyyttä, on kaikkea omaisuutta parempi.
- Sofokles -
Kaksi ihmistä, jotka pitävät toisiaan pystyssä kuin lentävät tukipilarit. Kaksi ihmistä, jotka luottavat toisiinsa ja huolehtivat toisistaan ja puolustavat toisiaan ulkomaailmaa vastaan.
- Erica Jong -
Yksikin hyvä ystävä pitää pimeyden loitolla.♥
- tuntematon -
Sinunlaisesi ystävä on kuin vanha ja kulunut aamutakki, jonka voin kietoa ympärilleni, kun maailma tuntuu synkältä ja kylmältä.
- Pam Brown -
Älä säästä kauniita sanoja ystävistäsi siihen asti, että he ovat kuolleita; älä kirjoita niitä heidän hautakiviinsä vaan puhu heille nyt.
- Anna Camus -
Viisauden lahjoista suurin on ystävyys. Se tekee elämän onnelliseksi.
- Epikuros -
Puhelu on hyvä. Mutta kirjeen voi lukea uudelleen.
- Pam Brown -
Kypsyköön ystävyys kuin viini vanhetessaan. Ja olkoot viini ja ystävät aina vanhoja ja huolet nuoria.
- tuntematon -
Vanhoilla ystävillä on mukavaa yhdessä - ei kilpailua, ei teeskentelyä. He kasvavat läpi elämän täsmälleen samaa vauhtia.
- Pam Brown -
Enemmän kuin ystävien apu meitä auttaa varma tieto siitä, että voimme luottaa heidän apuunsa.
- Epikuros -
Ylistän ranskalaista, hänen huomautuksensa oli terävä. Kuinka suloista, erittäin suloista on yksinäisyys! Mutta suo silti minulle piilopaikkaani ystävä, jolle voin kuiskata: miten suloista on yksinäisyys!
- William Cowper
Vain ystävillä on merkitystä.♥
- Gelett Burger -
Ystävyyttä ei voi mitata kullassa, siihen kulta ei ole riittävän aitoa. Ystävyys voidaan mitata vain muistoissa, naurussa, rauhassa ja rakkaudessa.
- Stuart and Linda MacFarlane -
Hyvä taivas! Kaikista vitsauksista, jotka voit vihassasi lähettää, säästä minut, oi säästä minut petolliselta ystävältä.
- George Canning -
...anna tuulen selvittää, kuka vierelles jää...♥♥♥
http://www.youtube.com/watch?v=sREk3WmG7Ao&feature=related
♥♥♥♥♥♥♥
MY FIRST VALENTINE GIFT WAS SEPTEMBER♥
Sain juuri vanhalta ystävältä lahjaksi nostalgisen, iki-ihanan laulun, joka ylistää muistoja ja syyskuuta, lempikuukauttani. Etsin laulua jo syyskuussa, mutta väärällä nimellä. Tässä, olkaa hyvä http://www.youtube.com/watch?v=AwTlZts1Fqs
Ja syksyn kuva on Iineksen loistavasta kuvablogista http://i-kuvat.blogspot.com/
Kiitos molemmille♥♥
Ja syksyn kuva on Iineksen loistavasta kuvablogista http://i-kuvat.blogspot.com/
Kiitos molemmille♥♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)