MILLÄ SANOILLA MINUA HAETAAN NYT;-)

On aina yhtä jännitävää katsoa, millä hakusanoilla omaan blogiin on tultu. Tämä on jo vanha hupi, mutta virkistää aina. Pari sitkeää sanaa minulla pyörii mukana, mutta niihinkin on selitys:

Leena Lumi

Varmaan ihan luonnollista ja huh!, mikä helpotus;-)

Perunasalaatti uusista perunoista

Ihan ymmärrettävää, sillä olen kerran tai kaksi julkaisssut reseptin, miten hyödynnetään herkullisesti uudet, keitetyt pernat, joita jää yli. Ja tämä on aivan muuta kuin tavallinen perunasalaatti ja kastike on tzaziki. Tarjosimme muuten eilen grillatun lohen kanssa vieraillemme perunasalaattia uusista perunoista kera tzazikin sekä vihersalaatin ja jälkkäriksi suklaakahvia ja vaniljakermajäätelöä lakoilla. Ei mitään ylijäämäperunoita nyt, vaan ihan vasiten teimme;-)

Perunasalaatista en voi olla manitsematta, että sitä nautitaan myös Siri Hustvedtin kirjassa Kesä ilman miehiä

Pimppi

Johtuu Juan Manuel de Pradan hauskasta kirjasta Pimpit, josta julkaisen yhden tarinan aina vappuna.

Pionit

Tätä oli pakko selvittää, sillä vaikka puutarhassani on yli kolmesataa kasvia, niin ei ole pioneita. 'Syyllinen' tähän hakusanaan on Leena Ruoste Raumalta, jonka pionikuvia olen joskus julkaissut. Kiitos Leena♥

Eroottiset runot

Pidin Tommy Tabermannista ja pidän hänen runoistaan. Eroottiset runot on edelleen oikeassa palkissani.

Köynnöshortensia

Tein tästä arkkitehti Alvar Aallonkin suosimasta kasvista jutun vähän aikaa sitten. Asun Aallon huvilasaarella ja olen luvannut käydä kuvaamassa hänen hortensiansa joko huvilalla tai pääsaaren kunnantalolla, kun se kukkii. Kuvaa tästä hurmaavasta kasvista on enemmän täällä.

Leenalumi

Sopii minulle.

Lokinpoikanen

Sisareni miehen Pekka Mäkisen loistava kuva, johon yleensä liitän Tabermannin runon Road Map.

Lumi Cavazos

Olen usein kehunut Alfonso Araun elokuvaa Como aqua para chocolate eli Suklaata iholla, joka perustuu Laura Esquivelin romaaniin Pöytään ja vuoteeseen. Leffa on elämäni huippu ja täydellisesti latinalaisamerikkalaista maagista realismia, jossa on 'se jokin'. Naispääosassa on Lumi Cavazos, joka ensimmäisessä kuvassa palvottavana sekä tässä kuvassa vasemmalla.

Hautajaisvärssyjä

Tämä on aika uskomatonta, sillä olen joskus vain maininnut, että luen hautajaisilmoituksia löytääkseni tietynlaisia runoja...

Siis olen kirjablogisti ja onneksi tiivistahtisimpina aikoina kirjojen nimillä on haettu Leena Lumin jälkeen runsaasti. Mieleen on jäänyt, miten kauan Siilin eleganssi pyöri hakusanoissa, mutta se onkin ollut yksi kaikkien aikojen kommenntisuosikki Harjukaupungin salakäytävien lisäksi. Viimeksi uusista kirjoista on ollut yllättävän etsitty Ajattelen sinua kuolemaasi saakka. Siilin eleganssi olen uusinut kahdesti, joten kannattaa harrastaa yhteenlaskua, jos joku innostuu katsomaan...

***'*

Mutta huomenna ajattelinkin laittaa yhden listan noin 300 blogiin tekemäni kirjan innoittamana ja sitten palaamme kirjojen mereen...toivottavasti.

*****

Jos voisin blogimaailmassa muuttaa yhden asian, se olisi se, että jokaisen nimi olisi myös blogin nimessä. Muistan teistä monet nimellä, mutta kun kävisin blogissa, en jaksa enää muistaa blogin nimeä eli jos minua ei kuulu ja näy, se johtuu tästä. Viimeksi luin jonkun arvostelua Ian McEwanin Poltteesta ja halusin ystävällisesti tehdä linkitykset kaikista, jotka ovat ko. kirjan tehneet, mutta kun laitoin kirjan nimen ja niiden henkilöiden nimet, joiden muistin kirjan tehneen, sain muutaman kohdalla tehdä töitä ennen kuin löytyi.

*****

Bis Morgen!

Minette Walters: Kuvanveistäjä

Prologi

Dawlington Evening Herald, tammikuu 1988


Raaoista murhista 25 vuoden tuomio

Eilen Winchesterin käräjäoikeudessa Olive Martin, 23, os. Leven Road 22, Dawlington, tuomittiin elinkautiseen vankeuteen äitinsä ja sisarensa raaoista murhista; oikeus suositteli että hänet pidetään vangittuna kaksikymmentäviisi vuotta. Tuomari, joka nimitti Martinia ’hirviöksi vailla inhimillisyyden häivää’, sanoi ettei tämän kahta puolustuskyvytöntä naista kohtaan osoittamalle julmuudelle voinut olla mitään puolustusta. Oman äidin murha oli rikoksista luonnottomin ja edellytti ankarinta rangaistusta, minkä laki voi määrätä. Oman sisaren murha oli vähintään yhtä kammottava.’ Tapa jolla Martin silpoi ruumiit’, tuomari jatkoi, ’oli anteeksiantamatonta ja barbaarista häpäisyä, joka jää rikoshistoriaan pahuuden huippuna.’ Martin ei osoittanut minkäänlaisia tunteita, kun tuomio luettiin…


Minette Waltersin Kuvanveistäjä (The Sculptress, WSOY, 1993) omaa dekkariharrastajien keskuudessa jo kulttimaineen. Eikä syyttä! Kirjan silpomismurhien tekijä on nuori rankasti ylipainoinen Olive, jonka harrastus vankilassa on muovailla mistä tahansa vahakuvia, joita hän sitten pistele neuloilla tai joilta irrottaa päät ruuvaamalla…

Käydessäni Waltersin nettisivuilla, huomasin, että Kuvanveistäjää pohditaan edelleen ja siitä ovat kiinnostuneet myös psykologian opiskelijat. Kirja ei jätä myöskään rauhaan parasta ystävääni, joka palaa aina kuvanveistäjään, kun minä puhun Minetten dekkareista yleensä. Rauhaa ei anna Kuvanveistäjä eli Olive myöskään journalisti Rosalind Leighille, joka saa työnantajaltaan toimeksiannon kirjoittaa kirjan murhaajasta. Rauhaa eivät saa myöskään ketkään silpomismurhista kuulleet, eivätkä etenkään he, joilla on ollut jotain tekemistä asian kanssa. Mutta miten voi saada rauhaa tältä:


Kummallista että niinkin pitkän ajan jälkeen hän yhä herätti uteliaisuutta. Ihmiset, jotka näkivät hänet joka päivä, seurasivat hänen menoaan pitkin käytävää kuin ensimmäistä kertaa. Mikä heitä oikein kiehtoi? Yksistään hänen kokonsako, kun 178-senttinen nainen painoi 165 kiloa? Hänen maineensa? Inho? Kukaan ei hymyillyt. Useimmat katselivat ilmeettöminä, kun hän kulki ohi, peläten ehkä herättää hänen huomionsa. Hän oli leikellyt äitinsä ja sisarensa pieniksi paloiksi ja järjestänyt palaset veriseksi taideteokseksi keittiönsä lattialle. Harva, joka hänet näki saattoi unohtaa sitä. Rikos oli niin hirvittävä ja pelko, jota hän oli herättänyt kaikissa oikeussalissa olleissa, niin suuri, että hänet oli tuomittu elinkautiseen, suosituksena että hän pysyisi vankilassa vähintään kaksikymmentäviisi vuotta. Itse rikoksen lisäksi hänessä oli erikoista se, että hän oli tunnustanut syyllisyytensä ja kieltäytynyt esittämästä puolustusta.

Rosalind eli Roz joutuu täysin Oliven lumoihin vieraillessaan hänen luonaan vankilassa. Edes hänen tuntemansa pelko ei estä häntä jatkamasta tutkimuksia kirjaansa varten. Rozin uteliaisuus nostaa pintaan outoja tapahtumia, joiden yhteydessä hän tutustuu Oliven aikanaan pidättäneeseen ylikonstaapeli Hal Hawksleyhin, entiseen sellaiseen, sillä Hal pitää nykyään Salametsästäjä nimistä ravintolaa enemmän tai vähemmän epäonnekkaasti.

Kuvanveistäjässä Minette Walters on omimmillaan, sillä hän on nimenomaan psykologisen, hienovireisen kauhun taitaja. Kauhu löytyy jo Oliven vaappuvasta, lihavan ihmisen kävelystä tai siitä miten Oliven paksut sormet käärivät sätkää. Kirjasta näkyy, että Walters on pohjustanut kirjoittamisensa aitoutta ahkerilla vankilavierailuilla, sillä uskottavuus on koko ajan läsnä. Ja vankilaelämää tuntematon saa reippaasti tietoa niistä vankiloiden käytännöistä, joita ei aina julkisuuteen tuoda.

Roz ja Hal joutuvat outojen tapahtumien myrskyyn, jonka tyynnyttyä, kuin ajopuuna, rannalle ajautuu lihava, mutta syytön Olive Martin. Vähäisintä osaa ei esitä tarinassa hopeinen ranneketju, johon on tehty kaiverrus U.R.N.A.R.N.I.A eli sinä olet taivas. Täysin uskomatonta, mutta sen on joskus antanut Olivelle mies, jolle sairaalloisen lihava Olive on ollut kaikkien toiveiden täyttymys! Olive vapautetaan syyttömänä, mutta:

Epilogi


Kello puoli kuusi pimeänä ja kylmänä talviaamuna Kuvanveistäjä astui vapaana ulos vankilan portista. Roz ja sisar Bridget, jotka oli hälytetty puhelimitse, seisoivat ulkopuolella katulampun valossa, tömistelivät jalkojaan ja puhalsivat käsiinsä. He hymyilivät tervehdykseksi, kun rautaovi avautui.


Ainoastaan Hal, joka odotteli kymmenen metrin päässä auton lämmössä, näki sen vahingoniloisen voitonriemun, joka vilahti Oliven kasvoilla, kun hän kietaisi käsivartensa naisten ympärille ja nosti heidät ilmaan. Hal muisti sanat, jotka oli tekstannut työpöytäänsä ollessaan vielä poliisi. Totuus mahtuu pieniin ja varmoihin rajoihin, mutta erhe on suunnaton.

Ilman mitään näkyvää syytä, häntä puistatti.

*****

Tämän ovat lisäkseni lukeneet ainakin Elegia  Irene  ja Susa/Tunteella ja järjellä

SILMÄNI SAMMUTA: MINÄ NÄEN SINUT, KORVANI VISKAA POIS: YHÄ...

Silmäni  sammuta: minä näen sinut,
korvani viskaa pois: yhä kuuntelen sinua,
jalkoja vaillakin voin tavoittaa sinut,
suuta vaillakin nimeesi vannoa.
Käteni katkaise, minä sinua halaan,
sydämelläni syleillen luoksesi palaan,
jos sydämen torjut, aivoni alkavat hakata,
jos aivoni tuhoat tulessa:
minä veressäni säilytän sinut.

- Rainer Maria Rilke -
Hetkien kirja - Runoja vuosilta 1899-1908 (WSOY 1992)
suomennos Anna-Maija Raittila
kuva Jael 

TÄMÄN MOSKOVAN KAUNOTTAREN MYÖTÄ JULISTAN...

Tämän Moskovan kaunottaren myötä julistan Suloisen Suviarvonnan voittajaksi Susan! Onnea♥

Kiitos kaikille nopeille osallistujille. Testasin vähän kiihdytysvauhtia;-)

Toivotan kaikille oikein nautinnollista ja rentoa suven viikonloppua!

Love or leave me

SULOINEN SUVIYLLÄTYS!

Tämä on edelleen kirjablogi, vaikka suvella meneekin helposti puutarhaksi. Todistan sen laittamalla pystyyn miniarvonnan, jonka aika alkaa tänään klo 12 ja päättyy keskiyöllä. Kuka kommentoi tähän postaukseeni ja on kirjautunut lukijakseni, on mukana arvonnassa, jossa palkintona on Ilona Pietiläisen hurmaava Villa Charme -kirja. Olen niin helteen ja kärhöjen lumon viemä, että ryhdyn tähänkin;-) Anonyymit eivät osallistu, vaan reippaasti nimi näkyviin.

Aika alkaa nyt!

LEENA LUMI'S GARDEN

Leena Lumi's Garden

TÄNÄÄN:KAIKKI TEILLE ELI ITSENSÄ LIKOON LAITTAMISEN SYVYYDESTÄ

 Hei!

Tänään on se päivä, jolloin julkaisen teille aivan henkilökohtaisen syntymäpäivälahjani, jonka sain toukokuussa vanhalta ystävältäni. Ihan hiukan jopa minä olen miettinyt, sillä sitä ei saatu julkaistua kuin yuotuben kautta ja se ei minua yhtään miellytä, sillä halusin sen vain lukijoilleni eli teille.

Tämä filmi on tavallaan muistelo, sillä tämän jälkeen katson puutarhassani eteenpäin. Olen julkaissut blogissani mielettömästi puutarhajuttuja ja kertonut myös, mistä saa lukea juttuni Intohimolla puutarhasta eli se on Viherpihassa, joka ilmestyi 29.4.2003. Sitä löytyy kyllä kirjastoista. Lukijat valitsivat pitkän ja upeasti kuvitetun juttuni lehden parhaaksi. Sen jälkeen mm. SuurJyväskylän lehti teki aivan loistavan jutun puutarhastamme.

Olen julkaisstu mm. Kartiovalkokuusen haaste ja viehätys, Köynnöshortensiasta, Narsisseista, Puutarhan lumo , Lumipuutarhan lumoa ja varmaan kymmeniä puutarhaan liittyviä juttuja, joita en kaikkia itsekään enää muista. Nyt olen tullut tienhaaraan, jossa viitta on eteenpäin ja edelleen kohti luonnonmukaista puutarhaa, mutta kaikki on nyt toisin. Haluan minimoida nurmikon, lisätä siimeksiä, antaa akilleijojen, malvojen, digitalisten, kärhöjen, unikoiden ja monien muiden minua viehättävien kukkien levitä minne ikinä haluavat. On myös projekti tehdä kivisestä leikkimökistä hurmaava pieni huvimaja, jossa voi istua kynttilöiden valossa vaikka jouluna. Myös kasvihuone ruukutushuoneella on tilauksessa. Näen jossain pienen viitan, jossa lukee: Villin Naisen Villi Puutarha.  Villi nainen on kuitenkin romantikko ja tunteellinen ja nyt hän on istuttanut kaksi valkoista särkynyttä sydäntä, joita vaalii kaikellaan.

Filmi ei ole täydellinen, sillä keskellä oleva tv-nauhoitus on otettu ajastimella ja puheeni katkeaa kesken lauseen, sillä lähetys oli myöhässä. Se tuskin oli mitään niin kuolematonta;-) Ajatuskin  joskus katkeaa. Youtubeen onneksi sai kiellon, että sinne puutarhaani tai filmiä ei voi kommentoida. En halua, että ystäväni esikoisfilmityötä kukaan arvostelee. Se on tehty sydämellä, joskin mukana on hieman tekijälle ominaista teekkarihuumoria, mutta sekin oli tarkoitettu vain minulle. Olen kuitenkin saanut ystävältäni, joka on myös lukijani, luvan tämän filmin esittämiseen.

Vävykokelas Teemu eli tyttäremme Merin kihlattu laittoi filmin yuotubelle ja  hän olisi 'alan miehenä' osannut tehdä laadukkaamman filmin puutarhastani ja ehkä vielä tekeekin, mutta sitten se näyttääkin jo ihan eriltä. Tämä on nyt tehty enempi muistoksi minulle eräästä pitkästä ajasta, jolloin olen saanut nauttia puutarhan lumosta kaikkina vuodenaikoina. Kiitos Peukaloinen, Teemu, Meri ja Reima!

Ihan kohta: Kaikki teille!

♥:lla Leena Lumi 

PS. Sanottakoon nyt kuitenkin se, etten itse ollut kovin tyytyväinen tv-ryhmän kuvaukseen, sillä kaikki kaunein on poissa eli sitä ei kuvattu. Tosin myös suvi oli outo, sillä kaikki näyttävimmät perennat olivat kaksi viikkoa jäljessä ja kuvauksia oli jo kerran siirretty. Nyt kaikki kukkii kaksi viikkoa etuajassa!

Kirstin puutarhassa

Piipahdimme eilen iltakävelyllä saaremme eräässä kauneimmista puutarhoista eli Kirsti Vauhkosen unelmapihalla. Kuvien ottoon keli oli täysin väärä, sillä edes ilta-aurinko ei ole armelias kuvaajalle, mutta yritetään nyt saada hahmoa puutarhaan, joka ei ole kolmessa tasossa kuten minun vaan ehkä kymmenissä.

Tässä yksi rinne keväällä varhain, jotta tajuatte, miten haastavissa olosuhteissa tätä lumoavaa puutarhaa vaalitaan. Itselläni on vastaavia rinteitä ja illalla kun kastelin vielä Kirstiltä tultua taisi mennä polvi...

Kirsti rakastaa kiviä ja sen tulette huomaamaan, vaikka suurin niistä olikin projektin alla eikä vielä kuvattavissa. Melkein kaikki sininen mikä kuvissa näkyy nyt on pikkutalviota, mutta tässä orvokkeja ja sitten tuota jumalaisen vaaleanpunaista sammalleimua, jonka upeaa väriä auringonvalo 'syö' kuvissa. 

Näitä kivikukkapenkkiryhmiä tontilla on monta, kuten myös puistonpenkkejä.

Vasemmalla vierasmökki ja oikealla puistonpenkki, jonka ympärillä taas sitä lumoavaa vaaleanpunaista sammalleimua.

Tässä puistonpenkki katse talolle päin. Penkin takana jyrkkä rinne puutarhan yhdelle tasolle. Muistaakseni siellä kulkee tämä mukulakivipolku. 

Ja tässä yhdet raput alas. Huomatkaa jyrkkyys.

Ja nyt lähestymme suihkulädettä, jossa Pariisin kirpputorilta löytynyt pissaava poika.

Yhdellä monista alemmista tasoista sijaitsee pikkusuihkulähde, josta saimme loistavan kuvan, mutta Supportti on poissa, enkä osaa kääntää väärinpäin olevaa kuvaa, joten saatte sen ehkä myöhemmin koko jonon jatkoksi. Tässä yhdet raput alaspäin viitteenä siitä, mikä on puutarhan pinnan muodostus.

Pinkkien tulppaanien lumoa.

Ja sama puistonpenkillä.

Eräs asetelma.

Parveke, josta näkymä järvelle.

Yritin kuvata täältä järveä, mutta aurinko oli suoraan kohti. Sen sijaan sain tämän pihanäkymän.

Aivan huikeaa. Tämä on toinen kerta, kun esittelin teille Muuratsalon saarelta muuta kuin omaa puutarhaani. Viime suvenahan olimme Toivolan puutarhassa.  Suuomen Tahiti on todellinen paratiisisaari! Kiitos Kirsti!

On elokuun 2014 viimeinen päivä ja kävelemme Kirstin ohi. Ketään ei ole kotona, joten nappaan vain nopeasti muutaman kuvan etupihalta. Tämän vuoden puutarhavierailu meni mönkään Kirstistä ja minusta riippumattomista syistä, mutta päätinpä napata edes jotain näin syyskesästä. Tässä syyshortensia, jolle kuva ei tee oikeutta. Vain osa näkyy...Pointti tässä on nyt se, että melkein koko etupiha on Kirstin miehen upeasti laatoittamaa tms. eli rosoista kiveä, sileää kiveä, laattaa etc.

Olisipa kiva tietää, mikä on tämäkin kukka...ja seuraava...

Ehkä ne ovat daalioita, joiden mukulat pitää kaivaa maasta talveksi ylös. Nämä tosin olivat etupihalla isoissa ruukuissa, jotka kannettaneen sitten talveksi sisään.

Tässä hortensiaa ja suihkulähteeseen pissaava poika. Kun kulkee Kirstin ohi, kuuluu ihana solina...

Tässä on sitten jotain tavoittelemisen arvoista: Valtava kivi, josta sain kuvaan vain osan, kun en ymmärtänyt kuvata myös kauempaa, ja kiveä ympäröi luonnonkivistä muurattu kasvatusallas erilaisille salaateille, yrteille, rönsymansikalle ja vaikka mille. Ei huolta rikkaruohoista, ei penkkien kanttaamisista ja aina näyttää hyvältä. En muista mitä Kirstillä on ollut tässä vaikka lokakuulla, ehkä callunoita, kanervia, katajaa...

Kirstin puutarhan uusia kukkijoita ovat nämä upeat valkoiset tiikerililjat. Katsotaan mitä tapahtuu ensi suvena, sillä varmaa on, että tässä puutarhassa muutos on ainoa varmuus;)

Ja vihdoin: Kirstin pieni suihkulähde!

Love
Leena Lumi

Kirstin puutarhassa - osa kaksi

Puutarhavierailuja Leena Lumissa

AJATTELEN SINUA KUOLEMAASI SAAKKA

Kesällä 2006 Mirjam Nordegrav on matkalla kotisaarelleen Gotlantiin kahdeksan pitkän ja rankan vuoden jälkeen. Mirjam nojaa veneen reelinkiin ja antaa ajatustensa lainehtia, sulkee silmänsä ja mietti terveyskeskuslääkärille varsin uskomatonta kurssia, jolla oli ollut terveyskeskuslääkärille vielä uskomattomamman ystävänsä Hervorin kanssa. Kurssilla oli esitelty ongelmaratkaisumetodi, joka perustui affirmaatioihin eli voimalauseisiin. Ajattelemalla toistuvasti jotain asiaa tapahtuvaksi, voi siirtää vaikka vuoria, poistaa päiviltä epämukavia ihmisiä, tulla rikkaaksi, löytää ihmisparinsa…

Marianne Cederwallin romaani Ajattelen sinua kuolemaasi saakka (Svinhugg, Atena 2011, suomennos Ulla Lempinen) on täydellisen hulvaton kirja, jossa Gotlannin Thelma ja Louise puuhailevat kuoleman ja elämän kohtalottarina johtotähtenään kirkas ajatus koston oikeudenmukaisuudesta. Tämä ystäväpari on kuin yö ja päivä, sillä Mirjam on huoliteltu lääkäri, nainen korkokengissä, Lady in red. Hervor puolestaan on itseoppinut parantaja, joka keittelee yrttijuomia, tienaa elantoaan povaamalla ja pitämällä viikkolehdissä neuvontapalstaa, käyttäytyy kuin aito lapinnoita ja saa aikaan paljon puhetta ja tekoja, mutta kaikki suurella sydämellä.

Kahdeksan vuoden jälkeen Mirjam on palaamassa Kuivalihavaarasta kuin maanpaosta kohtaamaan niitä kolmea miestä, joiden takia hän on ollut velkasaneerauksessa todella isosta summasta, menettänyt tyttärensä Annan kiintymyksen veljelleen Aronille, etsinyt vaatteensa kirpputoreilta, syönyt niukkaa ravintoa ja kävellyt, koska autoon ei ole ollut varaa. Hän saapuu kuin punainen Kohtalotar upeampana kuin koskaan, sillä niukat vuodet ja runsas kävely ovat vieneet painosta parikymmentä kiloa ja sisäinen vahvuus on tuonut uljaan ryhdin sekä punaisen mersun, jolla nainen hurauttaa päin ikäviä muistojaan ja etenkin niiden aiheuttajia.

Ja Hervor seuraa tietenkin mukana, sillä Lapin vuosien aikana Mirjam on täydesti uskoutunut Hervorille, jolla on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Ja etenkin oikeudenmukainen sellainen, sillä pitäähän Mirjamin elämän pilanneiden miestenkin syödä vähintäänkin samaa soppaa kuin ovat hänen ystävälleen keittäneet!

Mirjam jätti Visbyn kauniin maiseman hetkeksi ja kääntyi katsomaan Hervoria. Hervor madalsi ääntään ja yritti kerrankin olla huomaamaton. Tavallisesti hän puhua kailotti mahtipontisesti. Mirjam kumartui lähemmäs kuullakseen paremmin.


”Mietin vaan, että voisiko sillä ajatusvoimalla, mitä kurssilla opeteltiin, ottaa ihmiseltä hengen pois? Luulisi sen tehoavan, jos voimalausetta vain jaksaa hokea tarpeeksi monta kertaa.”


”Tarkoitatko murhaa?” Mirjam kuiskasi. ”Että murhaisi jonkun ajatuksen voimalla?”


Hervor virnisti riemukkaasti.


”Sitä justiinsa! Täydellinen murha. Eikä jää jälkiä.”

Jos joku nyt luulee minun paljastaneen jotain juonesta erehtyy pahan kerran. Sitä en ikinä tee, ennenkin yritän vähän harhauttaa, mutta aina pientä toden perää saattaa olla…Erittäin kiinnostava on tämä ikiaikainen täydellisen murhan teema. Joku voisi luulla, että olen itse sitä käsitellyt novellissani Da Capo, mutta väärin, väärin, siinä tapahtui vahinko.

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on hauska kirja ja kaikkihan tietävät, että minä en pidä hauskoista kirjoista, mutta on muutamia poikkeuksia. Heti kun aloin nauraa tätä kirjaa lukiessani muistin Anne B. Ragden Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt. Tässä on jotain samaa hulvattomuutta, mutta myös niitä syviä pohjaimun kohtia, jotka kannattaa huomata ettei joudu pyörteeseen. Kirjassa on kipeitä kohtia, jotka sopivasti tiukentavat otetta lukijasta. On rankka suhde Aron veljeen, joka yllättäen onkin nyt pappina Mirjamin ja Aronin kotipitäjässä, on Anna, joka ei tahdo tavata äitiään ollenkaan, on velkasaneerauksen tuskaisat vuodet, on puuhailua valkokärpässienen ympärillä, on kolmet hautajaiset ja sitten rakkaus, joka ei saa vastakaikua ja päättyy hmmm…hieman oudosti.

Ajattelen sinua kuolemaasi saakka on minun vastaukseni kaikille, jotka ovat kysyneet sopivaa ’kesäkirjaa’. Tässä kirja, joka on täydellinen suveen jo kanneltaan. Nina Leino on tehnyt upeaa työtä kansikuvassa aina fonttia myöten. Tämä kirja tarttuu kaupassa käteen varmasti! Kirja on myös todella sopiva luettava paatin kannelle, puutarhaan tai mökille. Ei liian raskas, ei liian kevyt. Teksti on vetävää ja soljuu kuin Lapin purot tai tyrksyää kuin Itämeren aallot rantojen kiviin. Kyseessä on Cederwallin esikoisteos ja hänen tarkoituksensa on jatkaa Mirjamin ja Hervorin tarinaa, joten jos haluat lähteä Gotlannin Thelman ja Louisen matkaan, voit aloittaa sen tällä naisen suloisella kostolla. Aikamatkusta ensin syyskuuhun 2008 ja tule kanssani viemään keltainen ruusu kolmelle haudalle Gotlannin saarelle.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni tehneet ainakin Erja, Amma, Susa, Jenni, Kirsi ja Katja/Lumiomena.

LUVATON LIEKKI SYTTYI SÄVELISTÄ JA KIELSIN...

Luvaton liekki
syttyi sävelistä
ja kielsin sanat
ennen syntymistä.

En jaksa
toisten kylkeen kipunoida.
Jos tähän jään,
niin saanko tässä soida?

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)

SULOISTA SUVEN VIIKONLOPPUA!

Linnuilla on nyt touhu ja tohina kuten kai ihmisilläkin. Suomalaiset elävät kesällä koko vuoden edestä ja moninkertaisesti. Se tapahtuu jo eli suvi on täällä nyt: Ole valmis! Suloista suven viikonloppua teille kaikille♥

Play it again...

kuva Pekka Mäkinen

PS. Suomen Kuvalehti 22 Jyviä ja akanoita:

"Vaihdevuosi-ikäinen nainen on upea tutkimuskohde. Vastaavaa muutosta ei tapahdu kuin pallopäävalailla." (Sara toukokuu 2011)

"Mies kaipaa oman kopin. Miehelle on tärkeää, että hänellä on kodissa merkattu reviiri. Pienikin käy, vaikka vessa tai tuoli television edessä." (Helsingin Sanomat 15.5.)

VILLA CHARME - TUUNAA JA KAUNISTA KOTIASI

All you need is faith and trust and a little bit of fairy dust...

Ah!, mikä Helatorstain aamu…: Minä ja iso KoKon mukillinen suklaakahvia, mies ja koiruus nukahtivat uudelleen varhaisaamun puutarhakierroksen jälkeen, linnunlaulu ikkunasta, talon hiljaisuus ja kädessäni on Ilona Pietiläisen uutuus Villa Charme – tuunaa ja kaunista kotiasi. Mitä enemmän kirjaan menen sitä isommin nostaa kuolemansynti ahneus päätään ja arvatkaa mitä: Tämä kirja jää minulle! Tämä on Ilonan paras!

Kirjan koko on pieni ja helposti pideltävä. Sivut kuvineen ovat hurmaavan mattapintaiset ja jälleen on se suloinen coctail että sekaisin sisustusta, ruokaa, puutarhaa ja unelmia. Ja mikä parasta, nyt kaikki kolahtaa täydesti minuun ja varmaan myös sinuun lukijani, jonka tiedän hyvin persoksi kauneudelle ja romantiikalle, kädentaidoille ja villille puutarhalle.

Se mikä ensin yllättää, on kuvien taiteellinen vahvuus. Siis eniten kaikista pidän kuvista, joissa ’rikotut’ reunat ja kuin vanhan kosketus. (Yllä olevassa ei juuri sitä reunusta, mitä tarkoitan, mutta ehkä senkin vielä näemme.) Sen jälkeen kaikki onkin…unelmaa, jonka voi tehdä todeksi. Nyt mennään tunteella:


Puutarha on vanha ja villiintynyt. Se on kestävien maatiaiskasvien ja herkkien tuoksuherneiden syli. Siellä saavat akileijat rehottaa missä ikinä keksivät haluta, sillä vain akileijat tuovat keijuja puutarhaan. Istutamme kukkia vanhoihin balettitossuihin ja isoisän silinterihattuun, rakennamme kivilinnulle pesän, annamme jatkoelämän nuutuneille muscareille ja cottage gardenissa kohtaan vanhan luumupuun alla sielukumppanini Maaritin, jonka puutarha on vielä isompi kuin minun. Me molemmat rakennamme haaveittemme puutarhaa ja vain taivas on kattona kun toteutamme unelmaamme, jossa vanhat hedelmäpuut säilytetään, piha on yhtenä kukkamerenä ja kukkia saa myös kerätä. Rennon huoleton on intohimoisen, mutta nautiskelijan nimitys puutarhalleen. Sormustinkukka on karannut penkistä, mutta ei se siinä viihdykään: Digitalis valitsee aina itse paikkansa missä haluaa olla! Maaritin luumut, varjoliljat, tuoksuherneet ja harmaamalvikit todistivat, että me näemme samaa unta. Varjoliljan väri on aivan erityinen eli en tuota ole ikinä nähnytkän, mutta odotan nyt ensin, miten minun valkoiseni onnistuu siemenestä…sitten lähden etsimään tuota  Lilium martagonia...Maarit, jos viitsit, lähetä upea varjoliljasi kuva, niin kaikki saavat sen nähdä.

Nyt olemmekin Ranskassa, jossa nuori pari on toteuttanut elämänä unelman ja ostanut kivitalon Etelä-Ranskan maaseudulta. Minä, jolta puuttuu pariisigeeni, olen lukenut kaiken Provencesta ja sinne vielä lähdenkin. Nuorenparin talo on 1100 –luvulta olevan linnan ’caretakes cottage’ eli talonmiehen asunto. Talon suomalaiselle emännälle on avautunut aivan uusi puutarhamaailma, jonka suotuisa ilmasto tarjoaa. Ranskalaisia hän pitää hyvin ystävällisinä ja vieraanvaraisina, mutta neuvoo aitoa Ranskaa etsiviä suuntaamaan muualle kuin Pariisiin tai Rivieralle eli suunta olkoon Ranskan maaseutu! Terveisiä emännälle, että täällä yksi ei ihan nuori pariskunta unelmoi kivitalosta Englannin maaseudulla, mutta Provence on reissulistalla. Rakastan kotisi värejä, kaikkea siinä! Ja onnea, että olette todellakin toteuttaneet ’make your dreams come true’♥

Suomessa piipahdamme Riikalla, joka on intohimoinen antiikin harrastaja ja se näkyy. Jaan tunteen, sillä antiikkihuonekalut ovat juttuni kuin myös ruukuissa tuoksuvat yrtit ja olen aika perso hyvälle, joten piirakka tuossa pöydällä maistuisi…kiitos!

Sivulla 32 alan tutkia Sacher-kakun ohjetta, mutta katseeni karkaa ja näen pöydällä kauniin kupin, jossa se lintu…Anne, apua!, mikä astia-sarja se on, joka sinulla oli blogissasi turkoosina? Se lintukuppi? Nyt ollaan ranskanpastillin sävyissä ja tämä on romanttisempaa. Kyllä niitä täälläkin turkooseina myös on, mutta eivät näytä niin kirkkailta…Löytyvät muuten sivulta, jossa valmistamme Tuulihattuja. Onko edes tottakaan! Juoniratkaisu kirjaan Kulinaristin kuolema, mutta tämä on vasta ensimmäinen kerta kun paljastan ratkaisun. Syy on näiden Ilonan kuvien…

Rakkaudesta ruosteeseen on vanhan Villan ihastuttavin juttu. Voiko olla mitään niin kuin ruoste, valkoisen patina ja ranskanpastillin sävyiset astiat. Ujoa turkoosia, romanttista myyrää (myyrä on väri;-) ja kätevä kynttilälampetti, joka on valmsitettu lusikasta ja ruostuneesta tarjottimesta.

Oi Ilona, minkä ihanuuden teit ja sitten vielä ne koirakirjatuet siinä pitämässä pystyssä vanhoja kirjoja…

Tässä suven ykköslahjakirja Kaikkien Aistien Juhlien Vaalijalle!

♥♥♥♥♥

kirjan kuvat ovat Ilona Pietiläinen, Johanna Harju ja BigStockPhoto, Unelma Ranskassa -kuvat Toni Lund ja Maaritin luona kuvat Maarit Sievänen

Kirjasta on postannut myös Amma.

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

Tämä kirja on liekitetty verbaalisella lahjakkuudella, suorastaan sitä ennen marinoitu kevyellä iloittelulla, kirpakasti maustettu ironian pippurilla, lavennettu pääkokin salaisella fondilla, friteerattu kaikkien aistien juhlien muistoissa, kostutettu hoviväen kyynelin ja lopuksi viipaloitu tunneveitsen terällä hakkelukseksi, jonka ytimestä löytyy yllättäen itse elämä, vaatimaton muistomaku, joka lopulta onkin ylitse kaiken muun.

Muriel Barberyn Kulinaristin kuolema (Une gourmandise, Gummerus 2011, suomennos Lotta Toivanen) on pieni suuri kirja taitavassa kielen käytössä, toimivassa rakenteessa ja mitä hiotuimmassa tiivistyksen taidossa silti mitään pois jättämättä tai mitään siihen lisäämättä. Tämä kirja tekisi mieli ojentaa mallikirjaksi kaikille kirjailijaksi aikoville, miten näpsäkästi tehdään tiheää, vaivatonta ja herkullista tekstiä. Barbery on oivaltanut, että määrä ei korvaa laatua, että viisisataasivuinen teos voi helposti hävitä alle kaksisataasivuiselle, kun vain kokki osaa rakentaa vastustamattoman tarinan.

Kulinaristin kuoleman rakenne on kiveen hakatun varma: Annetaan muutamien, ei kymmenien, vaan muutamien kertojien ’puhua suunsa puhtaaksi’. Tämä resepti toimii aina. Siitä on loistava esimerkki Elif Shafakin Rakkauden aikakirja ja kuin luontaisella vaistolla, Barberylla on vahva taipumus tähän rakenteeseen, mikä näkyy osin myös hänen toisessa teoksessaan Siilin eleganssi. Kertoja voi olla kuka vain, vaikka päähenkilön kissa, kuten on Kulinaristin kuolemassa. Se voi olla myös katkera ja petetty vaimo tai julmasti laiminlyödyt lapset. Se voi olla jopa satunnainen rakastaja tai kaukainen sukulainen. Pääasia, että kerronta koukuttaa lukijan ja sen Muriel totisesti osaa!

Äiti painoi päänsä, kuten tavallista, kuten aina. Ja sitten isä taas lähti, toisiin ravintoloihin, toisiin naisiin toisille lomille, missä me emme olleet mukana, missä emme olleet mukana edes muistoissa, siitä olen varma; lähtöhetkellä saatoimme ehkä olla olemassa kärpäsinä, ei-toivottuina kärpäsinä jotka huitaistaan pois, jottei niitä enää tarvitse ajatella: me olimme hänen koppakuoriaisiaan. (Laura, Rue de Grenelle, porraskäytävä)

Kulinaristin kuolema kertoo Ranskan kuuluisimmasta ravintolakriitikosta Pierre Arthensista tekemässä kuolemaa. Tämä egoistinen, vahva, menestynyt mies, joka ilmeisesti vallallaan on myös hurmannut, tekee kuolemansa edellä makumatkaa kaikkiin elämänsä kulinaarisimpiin nautintoihin, mutta etsien hukassa olevaa makua. Makua, joka tulee mieleen tavallisista marketeista, ei tuhansista ja tuhansista huippuravintoloiden keittiöistä, vaan rahvaan marketeista. Isoäidin keittiöstä löytyy himoittava, viilentävä sorbetti, joka on niin paljon enemmän kuin jäätelö, mutta näin suloiseen ei langeta, ei tätä Pierrelle, vaan jotain paljon odottamattomampaa. Samalla kun Pierre matkaa elämänsä makukartastolla, hänen omaisensa tekevät kitkerää muistomatkaa niissä tapahtumissa, joissa he muistavat oman läheisensä, isänä, aviomiehenä, setänä, talon asukkaana. Kontrasti on vahva ja satuttava.

Kuin hidastettuna sekunnit vilistävät rauenneiden toiveideni tuskallisella kankaalla: kysymys, vastaus, odotus ja tuho. Hänen silmiensä pilke sammuu yhtä nopeasti kuin se on syttynytkin, Tympääntyneenä hän kääntyy poispäin ja maksaa, ja minä palaan hänen välinpitämättömyytensä vankityrmiin. (Laura, Rue de Grenelle, porraskäytävä)

Laura on Pierren tytär, joka viipyy perheen asuintalon porraskäytävissä voimatta kohdata miestä, isäänsä, jolle hän on ollut vain kärpänen, joku liiskattava, joku turha. Laura olisi halunnut vain oikeuden saada olla hän itse Laura. Hänen tyttärensä…

Yllättäen tämä kirja onkin paitsi kuin todistajien ja päärikollisen todistuskertomus, myös kaksiosainen tarina, jonka toinen puoli on mahtaileva kuva kulinarismin kuninkaan kuolemasta ja kadotetun maun etsinnästä ja kun käännät kuvan, löydät aivan toisen tarinan, sen joka seisauttaa veresi, eikä suinkaan siksi, että kirja on täynnä loistavia makukokemuksia, vaan siksi, että menet kuolevan öykkärin uhrien nahkoihin. Ollaksemme kuitenkin kuolevaa kohtaan oikeudenmukaisia, niin myönnämme, että hän oli myös hurmaava niin halutessaan, piti kissastaan sekä koirastaan Rhettistä ja osasi arvostaa maun salaperäistä yksinkertaisuutta, joka ilmenee aivan huikeasti kertomuksessa leivän syömisestä. Muuta oikeutta en hänelle pysty suomaan, eikä hän hyvänen aika sitä edes alentuisi minulta pyytämäänkään, ei hän:

Olen pilannut ja tuhonnut nuo vaimoni sisuksista putkahtaneet kolme valjua oliota, ne lahjat jotka annoin hänelle ohimennen korvaukseksi koristeena olosta – kamalia lahjoja, nyt kun asiaa ajattelen, sillä mitä muuta lapset ovat kuin kauheita pahkoja rungossamme, ikiajoiksi rauenneiden toiveidemme säälittäviä korvikkeita. Minun kaltaiselleni ihmiselle, jolla jo on iloja elämässään, he ovat kiinnostavia vasta sitten kun lähtevät kotoa ja alkavat olla jotakin muuta kuin poikiamme tai tyttäriämme. En rakasta heitä, en ole heitä koskaan rakastanut enkä kadu sitä tippaakaan.(Pierre, Rue de Grenelle, makuuhuone)

Tässä suvilukemista sekä kulinaristeille, että ihmissuhteista kiinnostuneille. Paljon pienessä kirjassa: Kaikkien Aistien Juhlien vaalintaa – synkkiä pohjavirtoja unohtamatta.

Nyt olen oudoilla fiiliksillä, katson kirjaa, johon olen vetänyt viivoja marginaaleihin, tervehdin ynseän viehkoa Renéetä, joka istuu Rue de Grenellen ovenvartijan kopissa, vilkaisen ohimennen kadulla seisovaa hautausliikkeen autoa, kiirehdin askeliani kohti jäätelökojua nauttiakseni kuin uhmalla jäätelöstä, joka Pierren mielestä oli niin paljon vähemmän kuin sorbetti. Mitä minä hänestä, sillä aurinko leikkii lehmusten lehdillä ja kyyhkyset kujertavat…

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni tehneet ainakin  Jonna Katri  Katja/Lumiomena, Jenni, Ilse, Erique Susa, Erja, Amma ja Linnea 

VALKOISEN JA VILLIN SALKORUUSUN LUMOA

Muistatte varmaankin kun jokin aika sitten postasin villiä, pinkkiä salkoruusua Ässän blogissa. Nyt hän on löytänyt ja kuvannut valkoista salkoruusua. Tämä olisi kuupuutarhan kuningatar! Siis minä rakastan eniten pinkkejä, valkoisia ja sinisiä kukkia.

Menkää tänne, niin näette näitä lisää ja missä ne kasvavat. Saatte myös päivän naurun, kun huomaatte, mikä siellä juoksee salkoruusujen lomassa pakoon;-) Vien Ässän kiinnostavan blogin palkkiini heti kun ehdin palkkien kuvia järjestelemään. Edes hiukan jotain ryhmittelyä saisi olla.

En kehtaa alkaa taas luetella kiireitäni, mutta tänään on jälleen Suuri Istutuspäivä...

Love
Leena

JOS KESKUSTELU KIINNOSTAA, MENKÄÄ...

Jos keskustelu kiinnostaa, menkää tänne 

Kuva Country Homes & Interiors

YÖTARINOITA

Mauri Kunnas on jo Iso Tekijä, kun puhutaan suomalaisesta lastenkirjallisuudesta. Ostin tyttärelle kaikki Kunnaksen kirjat ja niistä riittää muistoja. Tarja Kunnaksen pikkutarkka ja runsas kuvitus on lapselle aina yhtä suurenmoinen riemunaihe kuin vaikka Richard Scarryn pikkutarkka ja runsautta pursuava tyyli. Kunnaksen kirjoissa on kuitenkin aina ollut oma vahva suomalainen leimansa monessa - kuvituksen väreistä tarinoihin. Itse olen ostanut Joulupukkia englanniksi ulkomaisille ystäville, oma suosikkini on kuitenkin ollut Suomalainen tonttukirja, josta muistan vieläkin monta hahmoa ja kaksi heistä asu meillä: saunatonttu Nippe Nokinokka sekä Välikaton Feetu. Feetu on minun oma tonttuni, jolta saan joka joulu erityislahjan. Olen erään Mauri Kunnaksen jouluaiheisen kirjan lähettänyt myös ghanalaiselle kummitytölleni, joten vakuutan, että Mauri Kunnasta luetaan myös Afrikassa!

Mauri Kunnaksen Yötarinoita (Otava 2010) sisältää kaksi Kunnaksen jännittävää kirjaa eli Yökirjan ja Hui kauhistus!

Yökirja eli mitä kaikkea tapahtuukaan yöllä sisältää pikkutarkoin kuvin, mitä kaikkea taphtuukaan yöllä. Aluksi mennään nukkumaan iltasadun vauhdittamana, saadaan kurkistaa mitä unia tutut ystävämme näkevät ja hauskoin kuvin näemme, miten eräät nukkuvat. Neiti Näpsä on turhamainen ja nukkuu vatsallaan runsaiden papiljottiensa takia ja onpa papiljotti jopa hännässä! Möttönen kärsii unettomuudesta ja joku on lukenut illalla liian jännittävää kirjaa eikä saa sen vuoksi unta. Partiolaisten leiripaikalla valaisevat kiiltomadot, mutta uni maittaa raikkaassa ulkoilmassa. Sen sijaan kaupunki valvoo. Muusikko Dacapo on menossa kello kolemn lennolle, Ripa Reportteri lopettaa yövuoroaan ja Koiraporin Sanomia jaetaan jo lehdenjakajille, ufojakin on liikkeellä kuin myös lepakkoja ja kummituksia. Kaupungin laidalla sijaitsevassa kummitustalossa valvotaan yöt.

Hui kamala! Kaupungin laidalla oleva kummitustalo herää yöllä eloon. Late Lehdenjaka ei erikoisemmin pidä aaveista - mutta ei auta. Lehti pitää kantaa jokaiselle tilaajalle.

Tapaamme erilaisia yövuorolaisia majakanvartijoista sairaalahenkilökuntaan ja myös rosvot ja poliisit ovat vauhdissa yöllä. Ja tietenkin lävitse yön tapahtumine unissakävelee Herra Hakkarainen, joka aamulla ihmettelee:

Kuinka minulla on lehti kädessäni ja jalkapohjani ovat aivan likaiset. Kyllä tässä nyt on jotain outoa.

Hui kauhistus! kertoo Kummitusten yöstä Pippendorfin kartanossa Pippendorfin kummitusperhe on aivan suloinen tuttia imevästä vauvasta vaariin, joka vinguttaa oopperan ullkaolla viulua. Kummitusten olemassaolon tarkoituskin selviää:

Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme?, kysyy Hemppa.

Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja.

Hui kauhistus! sisältää myös tarinat Vuorten hurja lumimies, Noita Koukkunokka ja lentävä luuta, Vanha Nissinen ja hirveä hikka, jossa olemmekin Skotlannissa ja kohtaamme kuuluisan vesihirviön, josta onkin hikkaan suuri parannus. Käväisemme myös faaraoiden Egyptissä tarinassa Professori Lupsu ja Faarao Pinšerin muumio,  löydämme Mäkisen papan ja mörön pelaamasta šakkia, seikkailemme rauniolinnassa, jossa Luuranko Leo tanssii, kohtaamme Vampyyrikreivin, jolla on ongelma ja kaikki yötarinat kruunaa Lentävä Hollantilainen.

Sade piiskaa, salamoi ja myrskyää, meri synkkä vaahtopäinä tyrskyää. "Katso laiva täysin purjein vastatuuleen kyntää!" Jänishousut kiiren vilkkaa sängyn alle ryntää.

Taru kertoo: Aavelaiva etsii satamaa, ja näkeminen sen, se pahaa ennustaa.

Vaan mitä sanoo majakassan vanhus harmaapäinen? Hänelle ei näky tää ole kerta ensimmmäinen.

"Kuulkaa siis! Voi huomenissa kalastaa ja soutaa. Aavelaivan näkeminen ennustelee poutaa."

*****

Ja Paulan luona täällä voitte lukea lisää Mauri Kunnaksesta!

MINTTU MORSIUSNEITONA

Maikki Harjanteen Minttu -kirjat ovat ilahduttaneet lapsia jo kauan. Niitä on luettu niin vesisateisina suvipäivinä kuin iltalukemiseksi hyvän mielen kirjoina. Minttu-kirjoja on aivan turha analysoida puhki kuten ei tarvitse useimpia muitakaan lastenkirjoja. Lapset tietävät, mikä on kiinnostavaa luettavaa! Minttu nyt vain on tyttö, jonka elämää ainakin pikkutytöt rakastavat seurata. Kirjoissa on vuosien aikana käyty läpi kaikki mahdollinen sisarkateudesta arkipäivien vaatekinasteluihin tai ystäväriitelyihin, mutta tavalla, jossa hyvä mieli lopulta ainaa saa sijansa. Nämä kirjat ovat ehdottomasti hyvänmielen kirjoja, joiden hauskat kuvat jo tuovat lukuhetkeen kepeyttä.

Uusimmassa Maikki Harjanteen kirjassa Minttu morisusneitona (Otava 2011) Mintun Otto-eno on saapumassa Australiasta Suomeen viedäkseen vihille netissä tapaamansa suomalaisen Ainon. Minttua on pyydetty morsiusneidoksi ja tästä alkaa Mintulle jännityksen täyteinen aika, jolloin yölläkin pitää pohtia monia asiaan liittyviä seikkoja. Jännityksen aiheista pienimpiä ei ole mahdollisuus kompastua morsiamen laahukseen, joten Minttu, Ville-veli ja Eiko-ystävä harjoittelevat häitä. Viimeinen yö ennen enon saapumista mietteet liikkuvat jo enon ulkonäössä, sillä Minttu on ollut aivan pieni viimeksi enon tavatessaan.

Kuten Minttu-kirjoissa aina, kaikki menee lopulta hyvin ja tarina sisältää pientä, mutta ei mitenkään osoittelevaa opetusta, jossa saa nauraa ja rentoutua.  Kaikki voikin olla paljon helpompaa kuin Minttu on osannut edes kuvitella. Mukana voi olla aarrekarttaa, sormuksen etsimistä, hiekkarantaa ja lokkien kirkaisuja. Myös morsiusneidon puku on Mintun unelmien täyttymys ja kun hääpäivä koittaa puhaltavat raikkaat merituulet ja perhoset ovat aivan muualla kuin Mintun vatsassa. Kaikki oli niin rentoa ja mukavaa, että onnelliseksi lopuksi Minttu ei voi olla miettimättä:

Olipa hauska olla morsiusneitona, vaikka se vähän jännittikin. Millaistahan olisi olla morsian? 

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Katja.