Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Prologi

’Tämänkin hämärän’ on meidän tarinamme ja tiedät sen. Sinä voit paeta jokiini ja minä teen paollasi mitä haluan. Senkun heität surusi verkot ja lähetät punaisia hätämerkkejä, sinä olet kuitenkin syyllinen tähän julmaan leikkiin ja kulutat kaiken, kaiken…,mutta minä teen tästä muistojen korun, jota kannan ylläni kunnes taivas tulena palaa. Yöllä näin sinun kirjoittaneen nimeni tähtien sekaan savukirjaimin. Luota minuun. Minussa on päiviesi harha ja loppuelämäsi usva. Syksyllä kohtaat minut roosassa baskerissani Kirkkopuistossa  ja silloin vihdoinkin huomaat silmieni vihreät linnut…


Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät (Atena 2010) järisytti tajuntani. Minussa soi tunnusmusiikki Fellinin elokuvasta La Strada. Myöhemmin musiikki vaihtuu Cherbourgin sateenvarjoihin, joka liittyykin yhteen elämäni cinemaattisimmista kokemuksista, mutta lopulta Love Storyn iki-ihana melodia hukuttaa kaiken alleen…Kun kirjoitin vuosia sitten lehteen Rakkaudella Jyväskylä, Rakkaudella Muuratsalo, en tiennyt mitään Pasi Ilmarista, en Harjukaupungin salakäytävistä, enkä siitä, että sekä Olli Suominen että minä saamme samana päivänä viestin vuosikymmenien takaa. Kun arvostelin teoksen Schaumannin linna, tein sen tutustuakseni kaupunkiin, jossa olisin halunnut syntyä, enkä saanut vihiäkään salakäytävistä. Otin Pasin kirjan lukuun, koska ihan viattomana menin Susalle katsomaan, mitä hän on viimeksi lukenut ja minähän en koskaan tee kirjaa, josta olen jo ehtinyt lukea jonkun muun arvostelun! Pasi Ilmari Jääskeläinen on poikkeus, joka vahvistaa säännön, sillä minä en pysty häntä vastustamaan.


Kustantaja ja kirkkovaltuutettu Olli Suominen saa 14. helmikuuta viestin kolmenkymmenen vuoden takaa. Kerttu oli ollut hänen ensirakkautensa, jolle hän oli lukenut Pablo Nerudaa, jota hän oli rakastanut nuoren miehen huumalla: kiihkeänä poikana ja päärynähameista tyttöään palvovana ritarina. Montako sekunnin tuhannesosaa vie vastata. Vai jättääkö hän vastaamatta ja kohtalo tekee sen hänen puolestaan. Miten vastata kolmenkymmenen vuoden taakse, kun viereisessä huoneessa nukkuvat rakas vaimo ja yhteinen lapsi. Vai onko vastaus Elokuvallinen elämänopas, kirja, jonka kannessa on päärynänkuva ja painettu omistus: Elämäni rakkaudelle, päärynämekkoiselta tytöltä!

Pasi Ilmari Jääskeläinen on sijoittanut kirjansa Suomen viehättävimpään kaupunkiin, Jyväskylään. Teoksen pinnallinen poikkeavuus on cinemaattisuus, josta saadaan upeita viittauksia lukuisiin kuuluisiin elokuviin, näyttelijöiden lausahduksiin, heidän nimiinsä ja eri elokuvien tunnelmiin. Mutta se on vain pintaa, vaikkakin vaikuttavaa sellaista:


Pyhä elokuvallinen kolminaisuus syntyy kauneudesta, toivosta ja tuskasta. Kauniilla tarinalla on kaunis alku ja kaunis loppu. Siinä missä alun tekee kauniiksi onnen kangastus, loppu ammentaa kauneutensa tuskasta.


Jotta voisi elää elokuvallisen syvästi, on antauduttava täydellisesti sille tarinalle, jota kulloinkin on alkanut elää todeksi, vaikka se vaatisikin moraalisesti arveluttavia tekoja tai, kuten jotkut sanoisivat, synnillisyyttä.


Kirjan syvimmän toden minä löysin muualta. Lukijani tietävät, että kun kohtaan vaikuttavan, todella vaikuttavan kirjan, minä joko lähden itse mukaan kirjan tarinaan, polvistun arvostelun lopuksi tai käytän liikaa sitaatteja upeasta kielestä huumaantuneena. Nyt voisin käyttää viime mainittua, sillä Harjukaupungin salakäytävät on verbaalisen ilotulituksen yläviivastoa, mutta sitä on niin paljon, etten osaisi valita, joten tyydyn ensimmäiseen vaihtoehtoon, te vain ette nyt huomaa minua, sillä kulkuni on yöeläimen, mutta minä olen mukana juuri näillä kaduilla, juuri näissä öissä, näissä kesissä…paitsi, että siinä missä Kerttu syö mansikkatuuttia, minun sankarini tuo minulle Harjun rapuille päärynätöttörön!


Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät on unta, unelmaa ja surrealismia! Kirjailija Jääskeläisen ote ei herpoa hetkeksikään. Minä olen petona suomalaisten mieskirjailijoiden perässä, sillä jälkeen Waltarin ei ole montaakaan tullut, joka minulta armon saa, paitsi runoilijat, mutta Pasi Ilmari saa aikaan aivan uudet tuulet. Tätä kirjaa ei ole kirjoitettu ennen. Tästä ei ole kirjoitettu ennen näin. Dialogin kanssa ei tarvitse myötähävetä, kuten liian usein on laita suomalaisherrojen kirjojen kanssa ja vaikka tarinaa viedään kahdessa aikajaksossa, niin miten lempeästi ja soljuen se käykään, kuin nuoltaisiin Harjun rapuilla samaa valuvaa jäätelöä ja pehmeät huulet kohtaisiva eli kirja on kuin rakastelun esileikkiä. Eikä mikään pääty esileikkiin, vaan mukaan tulevat monimuotoiset huipentumat niin erotiikan kuin ihan tarinankin myötä. Suuri yllätys on luvassa ja kaikkea säestävät alati Olli Suomisen sateenvarjojen humahdukset, jotka ovat niin suloisia…

Nyt on pakko toivoa, että Pasi Ilmari Jääskeläinen on luovana esimerkkinä, miten kirjoittaa jännittävästi, kiinnostavasti, mutta ei kyynisesti. Kirjoittaa suloisesti kuin…pieni poika, mutta olla kuitenkin mies, jonka kirjan rivien välistä voi lukea rakkautta, ihailua ja ymmärrystä naisiin – monimuotoisesti, unessa tai todesti:

Nainen pysähtyy, hän on alasti. Vihreät, hämmästyttävän pitkät häpykarvat hulmuavat vedessä kuin meriheinä.


Sitten nainen huokaa, ohjaa Ollin pään alemmaksi ja laittaa toisen rinnoistaan hänen suuhunsa. Siitä virtaa maitoa. Nainen kuiskaa, että se on suolaista kuin merivesi, mutta vapauttaa kaikista suruista.


Epilogi


The hallowing of Pain
Like hallowing of Heaven,
Obtains at a corporeal cost –
The Summit is not given


To Him who strives severe
At middle of the Hill –
But He who has achieved the Top –
All is the price of All –


- Emily Dikcinson -

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin  Marika  Sannabanana  Annika K  Aili Suketus  Sonja  Kirsi  Susa, Penjami, Erja, Ilse, Katja/Lumiomena, Valkoinen kirahvi, Sanna, Morre ja Elma Ilona