Me suomalaiset edustamme maailman vaurainta kansaa, johdamme Pisa-tutkimuksissa, olemme maailman paras maa asua ja mitä kaikkea erinomaista me olemmekaan, mutta mikä onkaan ollut sen hinta? ’Menestyksemme’ näkyy kotona. Lapsemme kärsivät uniongelmista, oppimisvaikeuksista sekä käyttäytymis- ja keskittymishäiriöistä. Itse olemme lopen uupuneita. Lapsemme katsovat videoita, televisiota, viedään puuhamaahan kun jaksetaan ja laitetaan varmuudeksi harrastamaan jotain niin usein kuin mahdollista ettei vain tulisi tyhjää hetkeä. Mihin jää yhteinen rauhallinen aika vanhempien ja lasten kohdata? Mistä löytyvät ne mitääntekemättömyyden tuokiot, jotka ruokkivat lapsen mielikuvitusta? Mitä tapahtuu kun sekä vanhemmuus että lapsuus on ohjelmoitu minuutilleen?
Isän kasvatusoppi tarttuu vanhemmuuden ja isyyden ydinkysymyksiin ja tarjoaa osuvaa kritiikkiä tehokkuusyhteiskunnan vaatimuksia kohtaan. Miksi olemme tehneet elämästämme niin nopean, tehokkaan ja monimutkaisen, että perusasiat uhkaavat unohtua? Mielipidemittaukset osoittavat, että haluamme tasapainoa työn ja muun elämän välille. Haluamme kiireettömiä hetkiä itsemme ja läheistemme parissa. Miksi emme kuuntele itseämme?
Hakala puhuu kirjassaan hitaasta kasvusta ja siitä, kuinka kasvun luonnollista rytmiä on kunnioitettava. Lapsi voi esimerkiksi vaikuttaa toimettomalta olematta sitä. Kasvatuksen tulisi tapahtua lapsen ehdoilla, ilman että vanhemmat täyttävät kaikkia näennäisiä aukkoja.
Kirjan tarkoituksena on saada vanhemmat punnitsemaan, mihin kannattaa käyttää aikaa ja mihin perheen keskellä kannattaa satsata. Hitaus on usein, kasvatuksessakin, laatua määrän sijaan, Hakala sanoo.
Hakala on paketoinut teoreettisen tiedon selväsanaiseen, jutustelevaan kirjoitustyyliinsä ja runsaisiin käytännön esimerkkeihin. Seitsemän lapsen isä ja kasvatustieteen professori lähestyy muita isiä virheitä tehneenä, tavallisena isänä. Hän kannustaa jokaista löytämään oman, perustellun kasvatusnäkemyksensä.
Vanhemmuuden tärkeimpiä tehtäviä on tarjota lapselle hänen lapsuutensa. Lapsuus on suojelukohde ja siihen kuuluvat myös pysähtyneet hetket, jolloin kukaan muu ei keksi hänelle tekemistä ja hän, lapsi voi vaikka vain seisoa katselemassa kuinka lumihiutaleet tanssivat ympärillä, satavat kasvoille ja sulavat. Hämärä putoo ja vanhan vänkyräisen omenapuun takana ihan kuin livahti joku hahmo, jonka jälkiä voi seurata ja yhtäkkiä aukeaa juuri se mielikuvituksen maailma, joka on lapsuuden suurin aarre. Sallitaan tämä lahja hänelle niin tänä kuin tulevinakin isänpäivinä ja pudotaan 'flow'-tilaan, jossa aika on äärettömyys, eikä kukaan suorita isyyttä. Näin on ihan hyvä.
Tuleekin erilainen Isänpäivä nyt itselläni ensi kertaa kun ei ole enää omaa isää. Sytytän taas kynttilöitä hänen muistolleen.
VastaaPoistaTällainen asia tuli nyt tästä kirjasta mieleen.
Soolis, juuri jollekin ehdin kommentoida ennen pyhiä, että kymmenen vuotta isän kuolemasta tuli täyteen ja nyt alkaa vasta helpottaa. Olin niin isän tyttö.
VastaaPoistaÄsken olin Kirlahin blogissa kommentoimassa sitä tapaa, että sytytetään kynttilä johonkin yleiselle muistelupaikalle ellei omaisen hauta ole omalla asumispaikkakunnalla. Se on pitkä juttu, mutta voit sen sieltä lukea jos haluat.
Sulla on kaikki nyt eka kertaa. Eka isänpäivä ilman isää. Eka joulu ilman isää. Vasta kun vuosi on vierähtänyt puristus lakkaa, mutta ikävä ei katoa.
Paras ja mieleenjäävin lause on, että "vanhemmuuden tärkeimpiä tehtäviä on tarjota lapselle hänen lapsuutensa". Siinä on haastetta kerrakseen. Jokaiselle nuorelle isälle ja äidille pitäisi antaa tämä kirja evääksi vanhemmuuteen.
VastaaPoistaAnja, juuri niin. Ja olen samaa mieltä siitä, että tämä kirja olisi ehdoton käsikirja pikkulasten ja vähän isompienkin lasten vanhemmille. Maalta on helppo huudella, kun merellä on hätä, mutta en tajua, miten täyteen jopa alle kouluikäisten aika pakataan harrastusta ja ohjelmaa ja siitä se vaan kiihtyy. Ei siinä ole sitä oikeaa lapsuuden makua, joka antaa mielikuvitukselle ja omille ideoille tilaa kehittyä.
VastaaPoista(talven rakastajille laitoin vähän vihjeitä :)
VastaaPoistaTuo kansi on puhutteleva! Tämän olisi pitänyt olla myös mukana kilpailussa :)
VastaaPoistaKyllähän se niin on, että vanhemman homma on olla vanhempi ja lapsen homma on olla lapsi niin kauan kuin siihen on mahdollisuus.
Tuntuu kyllä siltä, että nykyisillä on aika hyvin hanskassa tämä kasvatuspuolikin. Täällä on nyt "in" järjestää juttuja isille ja tyttärille sekä äideille ja pojille.
Hei!Isäni kuolemasta tuli syyskuussa 10 vuotta ja vieläkin välillä tulee mieleen, että tämä minun pitää kertoa isälle.. Sitten muistan, etten näe häntä maallisin silmin enää.
VastaaPoistaTuntuu, että vauraus ei ole hyväksi meille, kun sen avulla touhotamme aivan turhia ja luulemme, että lapset ovat onnellisia. Lapset tosiaan eivät saa vaan olla, vaan kaikki on ohjelmoitua ja järjestettyä - ja aina kiireen kanssa! Olisiko joku niin rohkea, että järjestäisi lapselleen vanhanajan synttärijuhlat kotona, kakkua, mehua karkkia ja jätskiä ja vain yhdessäoloa ilman ohjelmaa ja tekemisen saa keksiä ihan itse. Varmaan moni lapsi ilahtuisi ja yhtä moni saattaisi olla tyytymätön...Syysiloja t.mallamarja
Hannele, piipahdan kohta, kiitos! Vedän kohta 'haalarit' päälle ja lähden lumitöihin, sillä nyt sitä saatiin: paljon valkeutta.
VastaaPoistaKansi on vauvahullujen unelmaa, mutta minusta se olisi poikennut liikaa kollaasin varsin homogeenisesta yleisilmeestä. Haluan säväyttää, mutta ehkä en vauvoilla;-) Ja täytyyhän munkin saada jotain päättää, lukijat saivat päättää kuitenkin kauneimmat.
Johanna, minusta taas tuntuu, että nyt on hukattu juuri se lapsuus. Yhdyn täysin professori Hakalaan. Näen hyvin pieniä, uupuneita lapsia, joilla on 'harkat' kolmena iltana viikossa ja salivuorot ovat myöhään. Viikonloppuisin sitten pelimatkat joskus kauskin ja sitten itse pelit. Palataan sunnuntai-iltana pimeällä ja maa´nantaina kouluun aikaisin ja taas rumba käynnistyy. Myös lomat ovat täysin ohjelmoituja. Vakuután, että olen kartalla, sillä ystäväni ovat 40+ ja toislla toinen kierros etc.
Mallamarja, katso yllä, mitä vastasin Johanalle. Tämä vastaus sopii tukemaan sinunkin mielipidettäsi. Missään ei ole nähty niin väsyneitä ja uupuneita koululaisia kuin Suomessa!
Lapsen ilahtuminen pienestä kasvaa vain tottumuksen kautta. Jos perhe yhtäkkiä muuttaa suuntaa, lapset ensin varmaan kiukkuavat, kun eivät ole muuhun tottuneet ja 'kun kaveritkin', mutta ihmeellinen rauha ja omaperäinen viihtyvyys syntyy hiljaa, mutta varmasti.
Olen lukenut Hakalan haastatteluja lehdistä ja hänelle on annettu roppakaupalla käytännön järkeä, jonka hän osaa yhdistää teoriaan ja tuottaa sellaisia ajatuksia, joihin on helppo yhtyä.
VastaaPoista