liekin hämärässä:
tuoksuivat tammelta ja ruusuilta;
kuolemalta. Muinainen talvi.
Hakivat jyväsiänsä linnut
ja olivat äkkiä lunta;
samaten sanat:
Hitunen päivää, enkelin hohtoa,
ja sitten sumu; sekä puut
ja me aamussa ilmasta tehdyt.
- Salvatore Quasimodo -
suomennos Aale Tynni
Vain Unen varjo (Otava 1997)
kuva Unelma
Ruusu ja tammi, tuoksuvatko ne kuolemalta? No ehkä tammiarkku ja ruusukimppu päällä... Minä vain katselen noita meidän vielä lehdessä olevia tammia ja kovin näyttävät eloisilta :)
VastaaPoistaHaleja!
Johanna, minä kuivatan ruusuja ja niiden tuoksu on kuoleman...Meidän tammien lehdet ruskeita ja käppyrässä eli kuin runossa.
VastaaPoistaMinusta tämä on huikea ja kohtalokas runo, joka juoksee ihoani pitkin...
PS. Kuolema ei ole minulle tabu ja Suomessa ainakin sytytetään tänään kynttilät vainajille. Huomenna on pyhäinpäivä.
VastaaPoistaKOhtalokas. Sitä kaikellaan. Minut yhtälailla lumosi tuo kuvasi. Ruusu, joka kaipaa lämmintä kosketusta...
VastaaPoistaHuomenna me viemme kynttilät haudalle. Se hetki siinä hiljaa pimeydessä tuhansien tuikkivaisten liekkien joukossa saa minut pysähtymään joka kerta. Tyttö pienin lähettää enkeleille terveisensä hymy taivaalle nostettuna. Lapsen uskollaan.
Tinttarus, tämä Unelman kuva on niiiin huikean kaunis!
VastaaPoistaIsälleni sytytän minäkin kynttilän ja hän vilkuttaa minulle tähtenä taivaalla.
Vaikuttavaa. Minulle ei tästä olisi tullut mieleen kuolema ollenkaan, jos sitä ei olisi sanallisesti mainittu. Pikemminkin tuli sellainen kuulaan talviaamun olo, jolloin voi pysähtyä hetkeksi ja vetää keuhkoihin raikasta ilmaa - ja jatkaa siitä eteenpäin.
VastaaPoistaAnne, minulle ne molemmat. Pidän kuulaasta talviaamusta, pysähdyn mielelläni hautuumaalle tai katson kuuraista ruusua. Sitten jatkan matkaani ja ajattelen, miten monissa runoissa on mukana kaunis kuolema.
VastaaPoistaAi joku runoilijakin nimeltä Quasimodo, minä tunsin vain Notre Damen kellonsoittajan.
VastaaPoistaAllu, siis tiedät! Tunsit? Nyt tiedät enemmän.
VastaaPoistaLeena tämä kosketti minua, kävin juuri sytyttämässä kynttilät haudoille. Siellä oli niin kaunista.
VastaaPoistaHitunen päivää, enkelin hohtoa,
ja sitten sumu; sekä puut
ja me aamussa ilmasta tehdyt.Huomiseen kaivaten, eilistä koskettavasti muistellen. Kiitos, saattelit minut syvään tunnelmaan ja onko kauniimpaa ruusua koskaan nähty, vain hetki ennen kuolemaa.
Anne, ole hyvä, sinä ystäväni kaikessa.
VastaaPoistaUnelman kuva on todellakin kuin...joutsenlaulu!
Olen nyt jotenkin koukussa romaaniseen kirjallisuuteen. Upea runo!
VastaaPoistaTuure, minulla kaikkea laidasta laitaan, mutta samasta suunnasta minullakin on tavallista enemmän tuullut niin kirjoissa kuin runoissa.
VastaaPoistaMinäkin pidän tästä - paljon.
Rauhaisaa pyhäinpäivää.
VastaaPoistaOlit löytänyt vahvan runon.
Olen iloinen, että olit löytänyt minun ruusuni. :)
Oi Unelma, sinä olet ottanut blogini koko historian kauneimman kuvan! Seuraava onkin jo Sandy Pimenoffin linnunpesä, joten let kovassa sarjassa.
VastaaPoistaUnelmainen, kuurainen ruususi löytyy vielä Lumikarpalostakin. Kerään sinne parhaat runot ja kuvat. Ja minua miellyttää juuri tämän runon vahvuus ja yhdessä dramaattisen ruususi kanssa.
Kiitos samoin, Unelma♥
Minusta tuo kuvan ruusu on kaunis noin.
VastaaPoistaSe on jo kuollut, mutta siinä näkyy vielä elämä. Niin kauan kuin on jäässä.
Sulaessaan varmaan lakastuu.
Vai lakastuuko.Jospa virkoaakin eloon. Oliko kurttulehtiruusu sittenkin pakkasenkestävä, tai jos tämä on joku jalompi. Miten minä näitä enää muistaisin.
Kuoleman muistan ,eikä se pelota. Kyllä sen kanssa aina toimeen tulee.
Avletto, kuka pelkää kuolemaa! Vain kipu, suuri kipu pelottaa...
VastaaPoistaKurttulehtiruusut kukkivat vielä pakkasellakin ja niistä kaunein on hansaruusu, joka suvella on myös tuoksultaan upea.
Tämä on joku jalo kaunotar, mutta sulosti kohtaa kuolemansa joutsenlaulunsa...