KIEHUU! - UUSI SUOMALAINEN KEITTIÖ

Jos haluatte hämmästyä ja yllättyä yhtä paljon kuin minä, lukekaa Christer Lindgrenin Kiehuu! – Uusi Suomalainen Keittiö (Otava 2010), missä mikään ei ole kuin muissa ruokakirjoissa, vaan löytyy potkua, makua, eettisyyttä, ekologiaa, oivallusta. Lindgrenin omin sanoin liikumme kirjassa alueella, jossa ’homo creativus, luova ihminen, kohtaa homo ludensin, leikkivän ihmisen.’ No todella juu!, tunnen itseni keittiöapulaiseksi, en kymmeniä vuosia ruokia hellan edessä eläneeksi intohimoiseksi kokeilijaksi jonka piti vastata niin maku- kuin allergiavaateisiin, sillä niin huimaavat ovat kirjan reseptit.

Kiehuu! ei tyydy olemaan vain upea keittokirja: Se on suuri kokonaisuus uutta ruokakulttuuria, jossa kaksikymmentäkolme suomalaista kokkia esittelee oman 3-6 ruokalajin menunsa. Kirja alkaa siitä mitä oletetaan ihmisten nyt haluavan: puhdasta, lisäaineetonta ruokaa ja mielellään lähituotantoa. Suositaan alkuperäisrotujen ja –kasvilajien käyttöä, jossa tietenkin lähituotanto on kova sana, samoin villikasvikset. Tästäkin huolimatta Lindgrenin kirjan ruokakulttuuri 2010-luvulla soittaa myös rajat rikkovaa, kansainvälistä ruoan maailmanmusiikkia. Lienee luontevaa kovastikin, sillä ainoa tiehän on muutos, runsas matkustaminen on rikkonut ruokakulttuurien raja-aitoja ja ainakin minua henkilökohtaisesti kiinnostaa italialaisen keittiön ohella myös japanilainen, josta saammekin Kiehuu! –kirjassa näytteen, sillä yksi kokeista on Satomi Sugimoto, joka rakastui Suomeen lumen ja laskettelun takia ja jäi sille tielleen. Luku, joka esittelee Satomin sekä hänen menunsa on nimetty hurmaavasti Lumen ja kirsikankukkien keittiöksi!

Kirjan täydellisen upeat kuvat ovat Sami Revon taidokasta jälkeä. Niin taidokasta, että kun huomasin lisäksi kunkin kokin perinpohjaisen esittelyn ennen kunkin oman menun esittelyä ja luin hauskan jutun Stadin klassikkoravintolat, päädyin toteamukseen, että kädessäni on ruokaromaani. Vai mistä keittokirjasta voi lukea, että Sea Horse eli ”Sikala” on saanut asiakkaakseen joskus 1950-luvulla kuuluisan ranskalaisen filosofi-kirjailijan Jean-Paul Sartren tai että vuonna 1965 ”Sikalassa” kävi chileläinen Pablo Neruda!


Harva metropoli voi ylpeillä sellaisilla kortteliravintoloilla kuin Helsinki, kulttipaikoilla, joissa ovat aikojen vaihtuessa juoneet, väitelleet, riemuinneet ja murehtineet niin herrat kuin narrit. Ja siinä sivussa syöneet ravitsevaa, maukasta ruokaa, jonka ohjeet ovat ainakin vuosisadan ikäisiä.


Kunnon kortteliravintoloissa annokset noudattavat perinteisiä normeja ja tyylejä. Kengänpohjankokoinen Wieninleike melkein roikkuu yli lautasen reunan, jättipyttipannua tuodaan isolla teräsvadilla, kuusitoista silakkaa rapisee muusivuoren vierellä, ja vino pino lettuja kallistuu kuin Pisan kalteva torni.

Siis, mitä juuri luitte on osa kirjan antia, mutta löydämme myös fine diningin ja kokeellisen keittiön. Kirjan reseptit on tehty neljälle viidelle ruokailijalle, ellei toisin mainita. Löytyy Jouni Toivasen Naudanlihaa ”Yakiniku”, Sasu Laukkosen Tarte tatin tomaatista, Heikki Ahopellon Luomutilan kainuunharmaskaritsaa, Vesa Parviaisen Tarte tatin, kinuskikastiketta ja vaniljajäätelöä, Jouni Toivasen Kuhaa Mannerheim 2010 sekä monta, monta muuta kiinnostavaa, uusia makupolkuja aukovaa ruokaohjetta.

Tätä kirjaa minä suosittelen kokkailusta ja kokeiluista kiinnostuneelle. Tämä kirja on erinomainen joulu- tai valmistujaislahja nuorelle kokille. Tämä kirja voi olla oivallinen teos juuri sinulle, joka päivästä toiseen mietit: Mitähän uutta keksisin tänään valmistaa? Ohjeet eivät ole ylivoimaisia, vain hieman haastavia. Ellei ruoanlaitossa ole mitään haastetta, ketä se sitten jaksaa kiinnostaa…

Haluan painottaa sitä kohtaa kirjan tarinoista, joka erityisesti säväytti minua positiivisesti:


Eettisyys ja ympäristöstä välittäminen ovat ominaisia ruokakulttuurin ylellisyyden suomalaisille ilmentymille. Esimerkiksi Hauhalan Hanhifarmin tuottama eettisesti kasvatetun hanhen vaalea maksa toki perustuu tämän lintulajin luontaiseen ahmimisviettiin. Luonnossahan hanhet varastoivat ravintoa maksaansa pitkiä muuttomatkoja varten. Ilmiötä hyödynnetään hanhitilalla niin, että linnuille pidetään riittämiin tarjolla laadukasta, valkuaispitoista ravintoa. Siten vaalea suomalainen foie gras syntyy ilman kipua tuottavaa pakkosyöttöä. Hauhalan foie gras on kansainvälisesti ihailtava keksintö. Tiettävästi vastaavaa tuotetta on kehitelty vasta yhdellä espanjalaisella lintufarmilla.

Tämä ruokaromaani on kokkitaidon aatelia, joten emme voi sysätä syrjään kaviaaria, hanhenmaksaa (jos se on tuotettu ilman eläinrääkkäystä) tai tryffeleitä. Silti monen mielestä ehdotonta ylellisyyttä ovat puhtaus, hiljaisuus, aika, koskematon, villi luonto, itse pyydetty siika ja sitten: vastanostettu varhaisperuna, nokare oikeaa voita ja siihen mukaan ohuita graavisiikafileitä. Aurinko siivilöityy hellästi puiden lehtien välistä. Suutuntuma on pala autuutta. Onni.