Näin reippaasti alkaa Astrid Lindgrenin satuklassikko Metsässä ei ole ryöväreitä (Ingen röväre finns i skogen, WSOY 2010, suomennos Laila Järvinen). Tuttu satu teoksesta Pekka Peukaloinen alkaa elää uutta elämäänsä Ilon Wiklandin hurmaavalla kuvituksella, jossa jokainen kuva on kuin kaunis taulu ja silti ryövärit ovat ihan riittävän hurjan näköisiä.
Pekka on ollut ulkona leikkimässä Juhosen poikien kanssa ja kun hän tulee takaisin isoäitiä ei näy missään. Tuli palaa kaakeliuunin luukkujen takana, pimeä ulkona alkaa pudota, olohuoneen nurkat ovat varjoisia, mutta urheasti Pekka heiluttelee puumiekkaansa ja huutaa: - Metsässä ei ole ryö-vä-rei-tä!
Nurkassa nököttää nukkekoti, joka oli ollut Pekan äidin, kun hän oli pieni. Siellä istuu nukke nimeltään Mimmi ja Pekka tähtää nallipyssyllään kohti Mimmiä ja huutaa jälleen – Metsässä ei ole ryö-vä-rei-tä! Ja nyt alkaakin tapahtua, sillä Mimmi nousee tuolista ja vastaa: - Sinä valehtelet. Kyllä metsässä on ryöväreitä.
Tästä alkaa ihastuttavan vanhahtava ja lapsen mielikuvitusta kiehtova satu, jossa vilisee rosvopäällikköä, arvokkaita helmiä, puun takana väijyviä ryöväreitä, askelten ääniä, hyökkäystä ja kaikkea sitä, mitä pitävät sisällään ne lastenkirjat, joita me itse luimme lapsina. Tämä kirja houkuttaa aikuistakin sekä tarinallaan että vanhahtavalla kuvituksellaan. Vaikka olen itse lukenut tämän sadun monasti Astrid Lindgrenin kootuista, niin näin omana kirjanaan tarinasta tuli enempi elämyksellinen. Tätä linjaa voisi aivan hyvin jatkaa muillakin Lindgrenin saduilla. Ainakin minuun on kovasti kolahtanut Astridilta Soittaako lehmus, laulaako Satakieli? (Spelar min lind, sjunger min näktergal, WSOY 1984, suomennos Kerttu Piskonen), joka meillä onkin omana kirjanaan. En voinut koskaan lukea Merille iltasatua orvosta Malinista joutumatta suorastaan tunnevyöryyn.
Metsässä ei ole ryöväreitä on yksi tämän joulun lahjakirjasuosituksistani ja siitä kiinnostuvat kaikki seikkailusta pitävät ikään katsomatta.
Joku kulki ovesta. Isoäiti tuli olohuoneeseen. Hän sytytti valon. Nukkekodin edessä Pekka istui katselemassa Mimmiä, pientä sinipukuista nukkea, jolla hänen äitinsä oli leikkinyt pienenä.
Tämä on tyttäreni lempisatu. Fiolito on niin hurjan pelottava, että aikuisenkin henki salpautuu Pekan ja Mimmin puolesta!
VastaaPoistaItselläni tämä satu löytyy Astrid Lindgrenin satuantologiasta "Satuja", mutta tuo kuvakirjaversio olisi ihana omistaa. Bongasinkin sen Uppo-Nallen kirjakerhon esitteestä (ainoa kirjakerho, johon kuulun :)). Ilon Wiklandin kuvitus on ihanaa eikä _kukaan_ voita Astrid Lindgreniä sadunkertojana.
Lumiomena, Fiolito on aivan hirveä;-)
VastaaPoistaMeillä on myös se Satuja. Muistan aina kaiken, että 'kootut'. Ei ole ollut Lindgrenin voittanutta meilläkään. Hyvänä kakkosena tulee eräs, joka asui Odensessa ja siellä piti sitten pikaisesti käydäkin, eli H.C.Andersen. Ja tietysti Mauri Kunnas on ollut kova sana ainakin Suomalainen tottukirja, joka toi taloomme pysyvästi mm. Välikaton Feetun ja sauantonttu Nippe Nokinokan. Nippe määräsi miten valasimme saunamme remontissa ja Nipen takia meillä on Ristomatti Ratian Saunatonttu-kiuas;-)
Nämä kuvat ovat ihan...syötäviä.
Ihana kuvitus tällä kirjalla.Luulen,että Lindgrenin tuotannosta olen lukenut ainoastaan Peppi-kirjat ja Vaahteranmäen Eemelit.
VastaaPoistaJael, Peppi ja Eemeli ovat jo paljon. Meillä Vaahteramäen Eemeli oli suursuosikki niin lapsilla kuin aikuisilla.
VastaaPoistaHei Leena!
VastaaPoistaIhanan värikäs kuvitus! Tuo Ilon Wikland on tuttu nimi. Mitä muita lastenkirjoja hän on kuvittanut?
Astrid Lindgren on kyllä parhaimpia lastenkirjailijoita mielestäni! Tätä satua en ihan varmasti muista. Veljeni Leijonamieli on jäänyt eniten mieleen omasta lapsuudestani, suosikkini, vaikka muitakin Lindgrenin kirjoja olen lukenut paljon.
Hei Sara!
VastaaPoistaEikö olekin! Ei tule mieleen. Lindgrenin Soittaako lehmus, laulaako satakieli? on ainakin Svend Otto S.:n kuvittama.
No, Veljeni Leijonamieli on aika rankka juttu. Piti ihan tarkkaan harkita, milloin suostuin sen Merille eka kerran lukemaan. Se on hyvin, hyvin liikuttava.
Nyt kun itsellä on eskari-ikäinen kummipoika, näitä ajattelee hänen kannaltaan. Tämä on kirja, jonka käärin hänelle. Pitää olla vähän jännitystä ja puumiekkaa ja pimeää ja hiipimisiä, mutta lopulta kaikki on sulaa rauhaa ja isoäitiä. Ja kuvien pitää olla juuri tällaiset.
Wiklandista: Mielestäni hän on kuvittanut nimenomaan Lindgrenin kirjoja. Kuvakirjoista ja romaaneista ainakin Lotta-kirjat, Melukylän lapset (mutta vain se kuvakirjaversio, jos en ole ihan väärässä), Pekka Peukaloinen, Marikki-kirjat, Veljeni Leijonamieli, Mio poikan Mio, Ronja Ryövärintytär, Saariston lapset... Osassa on nelivärikuvitus, osassa mustavalkoinen.
VastaaPoistaWikland on virolaissyntyinen, mutta muutti Ruotsiin toisen maailmansodan pakolaisena lapsena/teininä.
(oli pakko vastata tähän, kun olen niin Astrid Lindgren- ja Ilok Wikland-fani! Kirjojen ohella minulla on ko. kuvittajan kortteja ja julistekin)
Oi, Astrid Lindgren on minulle pyhä. Myös minulla on tuo Satuja-kokoelma ja sieltä tämäkin satu on tuttu. Olen jo päättänyt hankkia tuon kuvakirjaversion myös.
VastaaPoistaIlon Wikland on kuvittanut suurimman osan Astrid Lindgrenin teoksista ja muitakin lastenkirjoja. Googlaamalla löytyy. :)
Karoliina
Lumiomena, Merin kirjat on nyt suurimmaksi osaksi vierasmakkarin komeron ylimmällä hyllyllä, joten löysin vain tuon Soittaako Lehmus, laulaako satakieli? ja sitten Lindgrenin Eemeli ja pikku Iida, jonka on kuvittanut Björn Berg. En löydä tähän hätään Eemelin kottuja, mutta eiköhän lie Bergin kuvitusta. Oliko Veljeni Leijonamieli Wiklandia? Kiinnitän paljon huomiota kuvitukseen, joten ihme, etten muista...Tosin sinä olet nyt juuri kiinni lastenkirjoissa ja minä vain osittain, mutta ennen sitä oli tavallista enemmän, koska...ne allergiajaksot etc.
VastaaPoista(Miten niin pakko vastata;-) Sunhan pitäis olla intona jokaisesta lastenkirjasta...)
Karoliina, nyt ei ole paljon ehditty googlata.
Meillä on sitten sattunut olemaan juuri niitä Lindgrenin kirjoja, joissa Wikland ei ole ollut useinkaan kuvittajana. Meillä ei oltu kiinnostuneita Marikista, mutta Veljeni Leijonamieli on kylläkin vielä talossa...jossain.
Nyt löytyi pari kirjaa ihan tästä likeltä: Eemelin kootut metkut on meillä luettu puhki ja sen kuvittaja on Björn Berg ja Satuja on kuvittanut Ilon Wikland. Viime mainittu on ihan mustavalkoista piirroskuvaa, jonka kanssa keksin taiteellisen tyttäreni kanssa tehdä jotain hurjaa: Annoin Merin värittää jokaiseen kuvaan jonkun kohdan niin, että hän käytti aina kuvaan vain yhtä väriä. Näyttää vieläkin hurmaavalta!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMinä en nyt tähän hätiin löytänyt kuin neljä Lindgreniä ja niistä yksi ja tämänpäiväinen ovat Wiklandin kuvitusta. Muiden kuvittajat jo mainitsinkin.
VastaaPoistaTerveisiä hiirenkolosta sängyn alta, jossa on hyvä olla suojassa pakkaselta ja lumelta. Ei se ole hiiri, joka rapisee...
VastaaPoistaPeukaloinen, arvasin, että se olet sinä, ääni joka ei ole hiiri, mutta...;-)
VastaaPoistaSaralle minä googlesta enemmän vinkkasinkin, mutta näköjään Lumiomena oli jo vastannut aika tyhjentävästi ennen kuin kommenttini tuli hyväksytyksi. :)
VastaaPoistaMeillä oli/on myös ns. yksittäisiä Lindgrenin kuvakirjoja, joissa on Wiklandin ihana kuvitus. Ainakin Minäkin tahdon kouluun, Minäkin tahdon siskon ja Punasilmäinen lohikäärme. Ja minulle vielä Satuja-kokoelmaakin rakkaampi Smoolannin sankari -kokoelma.
Äitini oli juuri ostanut tyttärelleni jonkun muun kirjailijan (hitsi kun en nyt muista nimeä enkä jaksa lähteä yläkertaan tarkistamaan - eikä ystäväni Google tahdo auttaa) vanhan teoksen, jossa oli Wiklandin kuvitus. Se kertoi Anna-nimisestä tytöstä, mutta se oli vielä vähän vaikea nelivuotiaallemme, joten se siirtyi hyllyyn odottamaan tulevaa.
Karoliina
Karoliina, niitä kommentteja tulee silleen, että kun olen täällä vastaamassa tai ihmettelemässä jotian muuta, niin se tulee sillä aikaa odottamaan hyväksyntää ja kun hyväksyn sen sitten hallintapaneelissa, se saattaakin tulla näkyviin ENNEN minun vastaustani edelliselle. Tässä en minä pysy mukana;-)
VastaaPoistaMitä mainitset toisessa kappaleessa ovat minulle täysin vieraita. Minun ongelma nyt näiden Lindgrenin kirjojen kanssa on se, että olen pakannut suurimman osan Merin kirjastosta syrjään, sillä ne eivät mahdu hänen opiskelija-asuntoonsa, enkä voi niitä kaikkia muistaa ulkoa. Muutaman Lindgrenin löysin oman kirjahyllyni päältä eilen. Ekän kirjakaaoksessa, kunnes kirjastoni remontti totetutuu.
Kaikki rakastavat Lindgreniä ja hän on henkilönäkin kiintoisa. Kun hän täytti 90 vuotta, toimittajat kysyivät häneleltä 'miltä tuntuu olla 90 -vuotias'. Astrid vastasi: "Vanheneminen on pelkästään paskamaista!" Hänessä on Peppiä ja Eemeliä, mutta myös surumielisyyttä, jota löytyy Veljeni, Leijonamielestä, Mio, poikani Miosta ja traagisesta Soittaako lehmus, laulaako satakieli? Nämä kolme viime mainittua tarinaa löytyvät kirjasta Satuja, joka on siis Wiklnadin kuvitttama.
Juu, en tarkoittanut tuota mitenkään moitteena sinulle ja blogin ylläpidolle. :) Silloin, kun kommentit ilmestyvät hyväksymisen kautta, tapahtuu joskus "hassusti" niin, että kommentoi asioita, jotka on muissa kommenteissa jo käsitelty. Ei hätää!
VastaaPoistaK
Karoliina, tai: Näyttää siltä, että blogin pitäjä on jättänyt jonkun kommentin heti hyväksymättä ja vastailee muina naisina muille;-) Tämä tekniikka on yksi iso helvetti!
VastaaPoista