Välähdyksiä puutarhastamme!

Huitaisen nyt tähän puutarhan sekalaisia tuulia, joista kuitenkin löytyy polku syistä ja seurauksista, jos ne kiinnostavat. Olen aina ollut hurmaantunut hortensioihin ja se onkin kyllä näkynyt blogissani. Vaikka puutarhassamme on aina ollut niitä suuria kuunliljoja, joiden nimestä en ole edes varma, sinikuunliljoja?...niin en ole niihin ryhtynyt ennen kuin löysin pienen kuunliljan, jonka lehdet ovat melkein siniset. Se on Halcyon Hosta ja olen nimenomaan ihastunut sen lehtiin. Niin kaunismuotoiset...Se leviää ihanasti paikassa, jonka saa vallata. Kun avaa tuosta pienestä kaunottaresta sivun, kuulee syyn hurmioon, sillä pieniä, sinisiä sydämenmuotoisia lehtiä kehutaan ja mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan, miksi se on niin haluttu. On mennyt monta vuotta kasvien virrassa, mutta kun katsoin yhtenä päivänä ystävältäni saatuja kuunliljoja, joiden nimeä en edes tiennyt, huomasin, että

nämä kallion yläreunan koristajat olivat kuin harventuneet. No, enhän ollut muuta niille tehnyt kuin alussa kastellut. Niihin valuu kalliolta vettä koko kasvukauden. Nyt alkoi hermostuttaa, sillä olinkin salaa niihin tykästynyt. Vasta mahdollisuus menettää ne, toi kiintymyksen. Selvitin nimen ja se on Golden Tiara, otimme multaa ja nostimme nämä kaikki ylös erittäin tiivistyneestä maasta. Ne kiertävät myös yhtä syreeniä samassa kohdin, joten niillä oli kilpailijoita. Teimme kunnon kuopat, täytimme ne hyvällä mullalla ja kastelimme juurtumista odotellessa. Onneksi tulivat isot sateet. Nyt näyttävät niin hyviltä, että oli ihan pakko jatkaa. Kun tein naapurini Tuulan pihasta juttua, näin kuvia selatessa

nämä muutamat kauniit kukat. Kysyin Tuulalta, että mitä ovat nimeltään. Hänkään ei tiennyt. Sitten kysyin naapuriltani, jolta olin alun perin saanut ne Golden Tiarat ja sain sen verran vinkkiä, että jotain hämykuunliljoja. Mehän lähdimme seuraavana päivänä Taimipiha Hyytiäiselle, jossa selvisi kyseessä olevan todellakin hämykuunlilja ja tarkemmin Hosta Undulata, 'Erromena'. Niitä oli vain muutama, mutta ostin ne ja tilasin lisää. Ei ollut varma, että saako niitä enää. Eikö mitä, sain enemmän kuin uskalsin toivoa. Ensimmäiset istutin seinän viereen puolivarjoon, jossa leimut olivat lakanneet viihtymästä liian varjon takia ja niille tuleekin ihan oma, uusi paikka keskipihan aurinkoon ensi vuonna. Nämä siis ovat kuin puutarhani eli puolivarjon kuunliljoja. Kun sain lopun satsin, istutin ne

etupihalle puolikaareen vanhan mongolianvaahteran ympärille runsaalla mullalla. Niitä noin 40+ ikäisiä mongolianvaahteroita on etupihalla kolme. Nuo kuivat rihmat ovat elämää, sillä tätä etummaista puuta kiertävät myös siniset kärhöt, jotka ovat suloisia roikkuessaan puusta. Pitää vain olla tarkkana etteivät ne vallan valtaa puuta.

Tässä ne nyt sitten ovat vaalittuina ja ensi kesä toden näyttää. Ihan sattumaa, että toisella puolella on nuori kartiovalkokuusi ja toisella  vuosi sitten istutettu timanttituija.Meillä kuvaan tulee melkein aina kartiovalkokuusi, sillä niitä on isossa puutarhassamme yli kymmenen.

Myös kalliolle vievä kallionauhusrinne on kuin harvennut, kun katsoo vanhoja kuvia. Emme yleensä kaadata puita kuin pakon edessä, mutta talvella saa lähteä mänty joka varjostaa koko etupihaa ja sotkee mielettömästi.

Tässä toinen työmaa ensi suvelle. 

Tässä kuva viime vuodelta! 

Suuret kuunliljat kalliolla ja eläinten pieni juoma-allas. Takaosassa kalliota on suurempi, jossa isommatkin linnut käyvät pärskyttelemässä.

Ja sama kauempaa. Yksi vanhimmista kartiovalkokuusista oikealla.

Vasemmalle jäävät sisääntulossa kaksi helmiorapihlajaa, kolme mongolianvaahteraa, yksi ikivanha pihasyreeni, magnolia, nuori timanttituija, niitä hämykuunliljoja, nuorin kartiovalkokuusi ja syyshortensia Wim's Red, joka on vetänyt jo vähän vaaleanpunaiseksi...lupuksi tulee aivan tummanpunaiset kukat sekä revontuliatsalea Northern-Hi-Lights.

Jos menette atsaleasivustolleni, näette tämän runsaampana. Revontuliatsalea Northern Hi-Lights.

Polku kalliolle vasemmalle. Edellisen kuvan atsalea on jo lopettanut kukintansa, mutta kohta se saa upean ruskavärin. Useimmat kasvini valitsen sen mukaan, että niihin tulee myös syysväritys-

Sisääntulo oikealla sisältää kaksi ikivanhaa syyshortensiaa Grandi Floran, pienen syyshortensian Bombshellin, kaksi Amber Jubileeta, joista äiti halusi eroon. Ne ovat tosi janoisia...ja yhden helmiorapihlajan, yhden kartiovalkokuusen, syreenin Moskovan kaunotar, muutamia alppikärhöjä ja näkyvät nousevan tyttäreltä saadut gladiolukset sekä lyhtykoisot.

Ulos mennessä on kuin hortensiatunnelissa.

 

Yhtenä syksynä syyshortensiamme saivat tällaisen värin. Samana syksynä köynnöshortensiamme muuttuivat keltaisen sijasta limenvihreiksi.

Etupihaa parin vuoden takaa. Tähän tähtäämme!

puutarhaterveisin Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Syyshortensia Wim's Red   29.8.2023

Mila Teräs&Nora Surojegin: Myyrä joka katsoi kuuta

 Olen hurmioitunut lastenkirjoista. Olen ollut aina, mutta nyt niiden uudet tekijät tuovat mukaan kuvituksia, jotka ovat kuin taideteoksia. Myös lapsille sopiva ikä on ilmoitettu. Toisia voi lukea jo varhemmin vanhempien kanssa ja sitten vähän ajan kuluttua yksin. Nämä uutuudet eivät mitenkään vie meiltä vanhoja klassikkoja, vaan tuossa hyllyssä Eemeli Vaahteramäeltä ja Jasonit sekä H.C.Andersenin tarinat odottavat oikeaa aikaansa. Kuvitus on muuttunut paljon, mutta tarinat kuljettavat lasta erilaisten seikkailujen myötä uusille poluille.

Mila Teräksen ja Nora Surojeginin Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023) on suloista suloisin tarina niistä suurenmoisen kauniista hetkistä, jotka löytää vain pysähtymällä ja antamalla itsemme avautua tarinalle...

Milli myyrällä on siivouspäivä kotikolossaan. Nyt hänellä on oudon levoton olo. Talvi tekee tuloaan ja Milli pohtii, onko ehtinyt varastoida riittävästi pitkän kylmän kauden ajalle. Hän päättää lähteä noutamaan lisää syötävää. Matkalla hän törmää aina ahkeriin muurahaisiin, jotka eivät ehdi alkaa rupatella.

Matkalla oli monenmoista kulkijaa. Essi Etana eteni vaivalloisesti ja Milli auttoi Essiä työntämällä häntä mäkeä ylöspäin, sinne missä vietettiin kuun katsomisjuhlaa. Upea täysikuu valaisi koko metsän ja sen asukkaat.

Kuun mystinen kirkkaus sai katsojat pienimmästä suurimpaan hurmoksiin.

- Joka päivä on juhlapäivä, tuumi Lulu Lauri Leimu, yksi kesän myöhäisistä kukkijoista.

Tässä kohtaa kuva on niin maaginen, että melkein söin sen! Katsokaa sinisen sävyjä, innoittukaa Noran kuvista ja Milan teksteistä. Tämähän on kuin maalaus. Taivaalle syttyy uusia tähtiä ja ne antavat juhlaan luovuuden tarvetta aina Essi Etanasta Kalevi Kukon myötä

Valde Vaahteraan, 

joka havisi haikunsa heti Essi Etanan jälkeen:

kurotan oksat

kirjoitan valon viivat

yksin sinulle

Kun yleisö taputti, Valde Vaahtera rusotti mielihyvästä. 

Sitten se päästi tuuleen joukon väkevän värisiä lehtiään.

Milli Myyrä tuntee kuin hän olisi ikänsä ollut paitsi jotakin kaunista ja ihmeellistä. Hän ottaa saksensa esiin ja alkaa leikata huikeaa yötaivasta itselleen verhoiksi. Tähtitaivaalla on kuitenkin salaisuutensa.  Sen tähtitomu sammui leikattuna.

Milli Myyrällä on tämänkin jälkeen jännitystä matkassa, mutta lukijan täytyy itse löytää se  säde, joka kertoo

kuinka ihmeellistä olikaan nähdä,

hengittää

ja olla olemassa.

*****

Sen verran muistutan, että aikaisemmin olen tuonut blogiini Pikkupöllön  sekä Untu ja sydäntalven salaisuus, jotka ovat Nora Surojeginin ja hänen äitinsä Pirkko-Liisa Surojeginin vaikuttavaa yhteistyötä. 

Vahva suositus sekä uudelle kirjalle, jossa Nora onkin nyt kuvittajana ja Mila Teräs kertojana

kuin myös varhemmille teoksille.

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

*****

4800. teksti Leena Lumissa

Krista Launonen&Susanna Lehmuskoski: Kesken kaiken

Kaksi hyvää ystävää sairastuu parantumattomaan syöpään melkein samalla ajoituksella. Krista ja Susanna. Kirjassa he käyvät vuoropuhelua monista sairauteen ja kuolemaan liittyvästä asiasta, mutta myös muistelevat mitä kaikkea ovat ehtineet kokea. He ovat eläneet täysillä ja matkustaneet minne mieli on vienyt. Kerran Susanna lepäsi autiomaassa Joshua Treehessä  todeten miehelleen voivansa jäädä siihen, kuolla siinä. Kumpikin naisista on hyvin elämyshakuinen, joten ei ainakaan tarvitse kärsiä elämättömästä elämästä, mutta kun olisi vielä niin paljon annettavaa. Krista on joitakin vuosia sitten menettänyt kuolemalle sisarensa, josta hän kirjoitti surumatkakirjan Ofelian suru tavoitellen monia kuolemantuntoja maalauksissa ja maailmoissa. Mitä enemmän hän katsoi Ofelian kuvaa, sitä enemmän se helpotti. Krista tulee ns. syöpäsuvusta, joten Susannan mukaan jossain on tapahtunut virhe...

Krista Launonen&Susanna Lehmuskoski (Avain 2023), käyvät kirjassa vuoropuhelua menneistä, tästä päivästä ja tulevaisuudesta, joka pakenee yhä kauemmas. Koska joitakin voi kiinnostaa niin Susannalla on leukemia, Kristalla luuytimen syöpä. 

Ystävänpäivänä 14.2.2022 pidin yläkoulussa kaksi oppituntia ja tukiopetustunnin. Kello 16:ksi olin saanut ajan työterveyslääkärille...Kun nousin opettajainhuoneesta portaat kolmannen kerroksen luokkaan, pysähdyin lepäämään ja huohottamaan monta kertaa. Korvissa suhisi. Voimat olivat huvenneet nopeasti vain viikon kuluessa....(Susanna)

Seuraava etappi oli Meilahden sairaalan päivystys. Päivystysosastolla makasin sängyssä ja toivoin hiljaa mielessäni, että saisin loppuviikon sairauslomaa, koska olin niin väsynyt....Hyvin nuoren näköinen lääkäri sanoi minulle: "Minulla on huonoja uutisia. Kestätkö kuulla? Olet vakavasti sairas." (Susanna)

Sain siis 52 vuotta olla täysin terve ihminen ja nyt olen sairas", kommentoin hänelle.

Sellainen ystävänpäivä parhailla ystävillä. 

Kirjan temperamentti tulee mielestäni Kristalta. Siinä saavat lääkärit oppia ja kyytiä sivusivulta. Vain perhe, Susanna ja tietyt muistot saavat hänet kyyneliin. Jo hyvin alussa hän tekee selväksi, että kuolema on kuolema, mutta kipuja ei kuulu olla, Hänkin, kuten moni muu, kaipaa Suomeen eutanasiaa. Krista on kuin vahvat maalauksensa. Hän on tämän kirjan kansi, jonka Susanna valitsi Kristan kuvista. Kuolleet ruusut. Koska toivoton matka, matka vailla hyvää loppua on alkanut, naiset tietysti miettivät ihan arkipäivän asioitakin:

Kun olemme miettineet, millainen elämämme loppuajoista mahtaa tulla, kakkavaipat on mainittu jopa useammin kuin kivut. On rankkaa menettää kehonhallinta mutta kaikista nöyryyttävintä on menettää suolensa kontrolli. Silloin on totaalisesti muiden armoilla ja joutuu pyytämään apua siihen kaikista intiimeimpään toimeen, jonka mieluusti hoitaisi siististi yksinään.(Susanna)

Koen hiukset naiseuden ja terveyden symbolina. En halunnut peilistä jatkuvaa muistutusta siitä, kuina sairas olin. En pitänyt siitä, miltä näytin. Tunsin itseni rumaksi, olin turvonnut ja oudonnäköinen, niinpä välttelin peilejä. Lopulta en voinut edes käyttää kallista peruukkia kovin usein, koska se ahdisti ja kutitti.(Krista)

Itse melanoomaan 2016 sairastuneena, tunsin olevani outo, kun päätin pitää hiuksistani kiinni. Ne ovat olleet aina osa minäkuvaani, vaikka ovatkin 'vain' hiukset. Sain pitää hiukseni! Tuo myönnytys oli kuin lääkettä. 

Kristalla oli ollut niin huonoja lääkärikokemuksia, että hän kirjoitti lääkäreille ohjelistan vakavasti sairaan kohtaamisesta. Lisäksi hän koki lääkäri Ärhäkän kanssa karmean yhteenoton, jossa molemmat huusivat ja haukkuivat toisiaan.

Krista oli päättänyt, että kukaan ei kävele hänen ylitseen eikä nöyryytä. Hän teki myös lääkäri Ärhäkästä kipakan palautteen.

Itselläni oli tuuria lääkäreissä, vaikka vastoinkäymisiäkin tuli. Kun Kristan tai Susannan lääkäri ei katsonut edes silmiin, omani katsoi kohti ja otti kädestä kiinni: "Minä kuljen tämän matkan kanssasi." Ihan uskomatonta! Ja toinen lääkäri ja jälleen mies, antoi minulle lääkkeen joka ei vie hiuksia. Huomatkaa, että tämä ei ole mahdollista vielä kaikissa syövissä.

Sairaalasänky ilmestyy Susannan kotiin ja kotisairaanhoito käy kolmasti päivässä. On käynyt selväksi, että Susanna lähtee pian. Kristan aika on tuntematon, sillä sellaista ei voi antaa. Puhutaan kuitenkin vuosista, jotka Krista aikoo maalata. 

Susannan viimeiset muistiinpanot alkavat 19.12 2022. Aloitetaan palliatiivinen hoito, jossa voi hetkittäin voida hyvinkin. Ystävät käyvät jopa ulkona syömässä.

24.1.

Huoneessa tuoksuu vahvasti liljakimppu, jonka Krista toi...Krista tietää, että valkoiset liljat ovat lempikukkiani ja että aikoinaan koristelin niillä hääjuhlapaikkamme, ja että minulle liljat ovat elämän, eivät kuoleman. Sitä paitsi Susanna on alun perin hepreankielinen nimi, joka tarkoittaa liljaa.

Tämä ei ole surukirja. Haluan sen antavan toivoa. Kukaan ei saa viedä toivoa! Ystävykset ovat kirjoittaneet vahvan kirjan, joka käsittelee enemmän elämän ja kuoleman kysymyksiä,, kuin hoitotoimenpiteitä. Hyvä ratkaisu, joka antaa sitä kaivattua toivoa.

Valkoiset liljat tuoksuvat....

Kiitos taas kerran teille lukijani♥♥

 Kiitos taas kerran lukijani, te jotka olette lukeneet minua 4,5 miljoonaa kertaa yhteensä♥♥

Numerot eivät ole tarkoitus, vaan blogini tunnelma, jota vaalin kuin lasta. Numerot kertovat olenko onnistunut. Toivon kovasti minua lukemaan heidän, jotka jutuistani pitävät♥♥ 14.2. tuli 14 vuotta kirjablogia täyteen. Siinä aikani mietittyäni päädyin olemaan hitaampi ja postaan, milloin mistäkin huvittaa. Silloinkin ajattelen teitä. Tulee olemaan edelleen kirjoja, mutta pidempiä aikoja hiljaisuutta ja enemmän puutarhaa ja mitä sitten vastaan tuleekin. Kiitos miehelleni, joka on tärkeä tekninen tukeni, mutta usein myös paljon muuta. 

Ihanaa syyskesää kaikille ja nauttikaa näistä kuukausista, jolloin puutarhasta leijuu kypsyvien hedelmien huumaava tuoksu, kirsikat muhivat kellarissa odottaen pääsyä joululikööriksi, lepakot suihkivat suih, suih, suih ja monet yöneläimet liikkuvat kun viivymme terdellämme.

Kiitos kaikille lukijoilleni♥♥

Leena Lumi&co

Nyt kun en enää rakasta sinua....

 Nyt kun en enää rakasta sinua
runoissani on vähemmän toukokuun päiviä
vähemmän syreeneitä
eivätkä kylän kadut enää haukottele 
orvokin tuoksusta päihtyneinä
vähemmän on lunta, tuulta ja merta
niin kuin kaikki vuodenajat
menisivät yhdessä ohi
myös runoni muuttuu paljaaksi, harmaantuu
nyt kun en enää rakasta sinua

en rakasta edes lapsuuttani
vaikka niin hyvä olisi piiloutua siihen
juosta kesästä kesään
poppelipuulta poppelipuulle
jotta voisin näyttää sinut
kirkossa leikkivälle pikkutytölle
niin pienelle
että hän melkein hukkui 
vastapuituun viljaan
nyt kun en enää rakasta sinua
kiinni puristetut leuat
sulkeutuvat nyyhkytyksen ympärille
lapsen haavoilla kahdenkymmenen vuoden kultapöly
isoäidin petuniat ovat orpoja
ja vaikka japanilaiset kanat
asettuvat yöksi hapankirsikkapuun oksalle
en piittaa edes niistä
tahmeita, haaveksivia päiviä pääksytysten
minulla ei ole enää mitään tekemistä
minua ei enää jännitä en pidä kiirettä
en enää asetu raekuuroon taputtamaan käsiä
maassa on nyt yksi noita vähemmän
yksi haltijatar vähemmän
linnut lentävät kauas minun luotani
en passita niitä enää sinun luoksesi
nyt kun en enää rakasta sinua
en halua kirjoittaa runoja
haluan keksiä uusia sanoja
uusia vuodenaikoja, uusia kukkia, uusia jokia
haluan antaa uudet nimet kaikille
sillä entiset tekevät kipeää
nyt kun en enää rakasta sinua
maanosa jossa olin elänyt sinun kanssasi
uhkaa minua alati
niin kuin tulivuori valmiina purkautumaan
maanosa jossa en ole tarvinnut muiden kesää
muiden leipää, muiden kädenlyöntejä
maanosa jossa olin askeetti otsasi valossa.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

Elokuun alusta lyhyesti, sillä...

 Wim's Redistä tuli viime suvena kirjoitettua kai liikaakin, mutta tämä hortensia kiinnostaa nyt niin, että istutin jo viime suvena toisen, mutta pohjoisrinteeseen Sielläkin se on hyvässä kukassa ja tulen varmaan näihin palaamaan. Sitä ennen Lohjalle ja tekisi mieli tehdä oikein kooste hortensiahulluudestani. Tästä kuvan hortensiasta lisää tietoja täällä Aluksi kukat valkoiset. (4.8. 2023)

Kellarissa ovat kirsikat muhimassa. Näistä tulee joululikööriä. Muutamaan purkkiin on lisätty hiukan vadelmia. Kerran parissa viikossa, keikautan purkit ylös siten, että sokerit sulavat ja maut tasaantuvat. Taitaa olla kahdeksan purkkia, sillä on tullut toivomuksia jouluksi. Kellarimme on äärettömän sopiva tähän hommaan, samoin kuin kukkien talvehdintaan. Tosin saisi kokoa olla tuplat neliöitä.

Nyt kuunliljat on jaettu ja saaneet uuden mullan tiivistyneen väliin. Nämä ovat niitä naapurilta saatuja, mutta näiden myötä alkoi kiinnostus hämykuunliljoihin ja niitä on nyt varattuna meille Taimipiha Hyytiäisellä. Aika menee puutarhassa viuhuen ja sitten lähdemme Lohjalle. Yritän selvittää edes kuvin, miten montaa sorttia kuunliljaa meillä yhtäkkiä onkaan. Nimi olisikin sitten kiva yllätys. Nämä liljat kiertävät kalliota, josta valuu kivasti vettä.

Jos löydätte kantarelleja, voitte kokeilla tätä herkullista munakasta kantarellipinaattifrittata

Luen nytkin, mutta hitaasti. Nyt menossa kirja, jossa sivuja vähän, mutta vahvaa sisältöä senkin edestä.

Leena Lumi

Istutimme tänään 7.8.2023 kovimpaan helleaikaan ensimmäiset hämykuunliljat. Luvassa on sadetta. Toivoin saavani enemmän, mutta kyllä nämä neljäkin kauniisti kaartuvat mongolianvaahteran kupeessa ja ovat hyvän kokoisia. Hosta undulata 'erromena', 50-80 cm. Hämykuunliljat hämyiset ja utuiset saavat sydämen sykkimään. Näin näitä ensin jutussa, jonka tein Tuulan puutarhasta ja hyvä etten pyörtynyt. Minulla oli ennestään naapurin Seijalta saatuja, joista innostuin etenkin limereunaiseen Golden Tiaraan. Silloin syttyi tämä rakkaus! 

Mongolianvaahteroiden lomaan nämä nyt kasvamaan ja katsotaan miten meidän käy. Hämykuun liljalle pitäisi olla olla erinomainen paikka, sillä sietää varjoa ja jonkin verran myös aurinkoa. Neljäs jäi tässä oikeaan reunan kaarrokseen,

mutta nappasin mukaan tähän. Tämä on juuri se mongolianvaahtera, jota kiertää viehkosti

sininen alppikärhö. Kiitos Taimipiha Hyytiäinen♥♥

ihanasti pihalla Leena Lumin puutarhassa

Tuulan puutarhassa

Naapurin Tuulasta on sukeutunut niin innokas puutarhuri, että ei uskoisi, kun muistaa. mitä hän...Juu, juu, en kerro! Nyt sitten menemme niin, että koska Tuulallakin on erilaisia ruskakasveja lisään niitä sitä myöten tänne, kun aika on. Tässä Tuula verannalla kukkiaan hoivaamassa. Sain luvat tulla milloin vain kuvaamaan, mutta

ensin pitää hyväksyä mörön ohitus. Hän on kovasti kiltti pikkumörkö, mutta silmistä näkee, milloin sopii tulla ja milloin ei. Hah, hän vilkutti minulle iloisesti silmiään.

Kevään kukkaloisto on mennyt ja vihreää on paljon, mutta aika moni saa ruskan, joten kuvaan ruskakasvit teille tähän sitten myöhemmin jatkoksi. Vasemmalla kartiovalkokuusi  ja rautatieomenapuu.

Keväällä rautatieomenapuu on kuin morsiushuntu, aivan tiheänä valkoisista kukista. Tuula on keksinyt istuttaa juurelle, kivirakennelman sisään varhaisia kukkia, olisivatko ne esikoita...

Esikoita ovat. Runsaita, mitään vaatimatta ne vain lisääntyvät vuosi vuodelta.

Etupihalla on kaunista kuunliljaa. Olen niihin vasta nyt ihastunut, joten mikä tämän nimi lie?

Tunnen outoja väristyksiä....Kuulen kuiskivaa tarinaa neidosta, jonka sammal peitti. Hän ken lie, sitä tiedä emme. Sammal vastaa: Salaisuuksia ei paljasteta, vaikka neito kuiskiikin tarinaansa, menneitä vuosia, iloa ja surua sammalvaippansa alla. Kerran palvottu oli, vaan tiedä häntä, missä uusi onni aukeaa?

Kuun liljojen vierestä löytyy jasmiini, josta Tuulan kanssa tiedämme tasan yhtä vähän. Minullakin on, mutta ei aavistustakaan, mikä monista se olisi. Kolmekymmentä vuotta on tainnut minulla jo kukkia nimettömän....raukka. Ostin ihan myötätunnosta ahkeralle kukkijalle Mekon, jonka nimi on Jasmiini.

Kauniisti sävy sävyyn ovat räsymatto ja pelakuu sisäänmenossa ja oikealla Tuulalla on aina köynnös. Näyttää villiviiniltä...tai olisiko kärhö. Veikkaan valkoista kärhöä.

Siinä verannalla voi sitten höpötellä tärkeät ja vähemmän tärkeät jutut.

Oi, talon vasenta puolta kuljettaa polku, joka on kuin Salaisesta puutarhasta. Siitä Burnettin klassikosta, joka herätti minusta puutarhan pitäjän jo hyvin varhain. Lienee Tuula lukenut saman kirjan. Minne on kulku?

Tuula ja perheen kuopus sekä kuopuksen kuopus. Ei Tuula yhtään näytä muuta kuin teiniltä vaan. Kuka uskoisikaan, että hänellä on kolme lasta ja kuusi lastenlasta. Nykyajan isoäidit ovat mitä haluavat olla. Ja sitähän me haluamme ja siitä kiinni pidämme. Omista tämän elämämme unelmista eikä ote irtoa. Toki lapset ja lastenlapset kuuluvat kuvioon suurella tunteella♥♥

Minä usein valitan kun puutarha on kolmessa tasossa ja rinteet jyrkät ja viettävät. Tässä on rappu poikineen tulla alapuutarhaan, joka tosin on tarkoitettu enimmäkseen lasten leikkeihin eli täällä saa pallo lentää. 

Näen meiltä kun katson järvelle, samalla Tuulan valamonruusut. Alapihalla on myös muutama vanha omenapuu ja oliko luumuakin...

Tietysti on marjapensaita ja takaa pilkottaa biokompostori Tara Globe, jota parempaa ei löydy, jos kähjää kesät talvet kerran viikossa. Meillä on sama ollut jo 25 vuotta ja talvellakin matoja hommissaan, 

Patiolla kiemurtaa kaunis krassi minne huvittaa ja patio päättyy upeaan marjakuuseen Kasvatan itse samanlaista, mutta liekö siinä käyneet epäkiitolliset kauriit.

Kaunis havu tämä on!

Patiolla on eri tasoja ja kaikki kuin huipentuu paitsi täältä näkyvään Päijänteeseen, myös siihen, että 

lattiaan sahattiin reipas aukko omenapuulle ja sen molemmin puolin istutettiin pallomaiset tuijat. Tämä kaunis ratkaisu on kuin nimittäjä koko patioelämälle. Omenat ovat muuten syötäviä ja herkullisia.

Pergola rakentuu vuosi vuodelta ja tarjoaa erilaisia näkymiä. Japanin marjakuusen takana vilkkuu Päijänne, Huh, onpas kello jo paljon. Jatkan tätä sitten kun alkaa tulla värejä tiettyihin ruskakasveihin.

Kiitos Tuula♥♥

Oih, unohdin Sinisen Naisen. Hän kuulee kaiken, näkee kaiken. Taidankin kiertää alaportin kautta. Eikä, menen pergolapolkua.

Valkoinen rodorendon on ihastuttava kukkiessaan! Tätä kasvia minulla ei ole..., kun atsaleat saavat ruskavärin...Tuulan sijoitus kasville etupihalla on erittäin onnistunut. (26.5.2024)

Tuulan kallionauhukset Desdemona 6.9.2023

Leena Lumi

Puutarhavierailujja

Suolampi, suon lehtien hiljaisuus...

Suolampi, suon lehtien hiljaisuus

niittyvillan, kurkien untuvaa

ja niin olit itsekin
rakastetun käsien jäljiltä

kosteikko

ja kun jonakin päivänä
puhkesi lämmin itku
maanalainen vesi kohosi alhaalta
ja puhkaisi sinuun uuden väylän

ymmärsit että se oli samaa juurta
että elämä alkaa vedestä

henkinenkin, ja sinä halusit kirjoittaa runon
kosteikkojen, kaikenlaisten kosteikkojen puolesta.

- Sirkka Selja -
Pisaroita iholla (WSOY 1978)
kuva Petri Volanen (Paratiisi, Mari Mörö, Minerva 2011)

*****

Stagno di palude, silenzio di foglie della palude
lanuggine di prato, piume delle gru

e cosi eri pure tu
dopo il tocco delle mani dell'amato

la palude

e quando un giorno
un pianto caldo irruppe
l'acqua sotterranea saliva dal basso
e scoppiava dentro di te un nuovo passaggio

capivi che era della stessa radice
che la vita inizia dall'acqua

pure quella spirituale, e volevi scrivere una poesia
per i ristagni di palude.

- Sirkka Selja -
Gocce sulla pelle (WSOY 1978, tradotto in italiano da Tuuli Piuhola)
foto Petri Volanen (Paradise, Minerva 2011)