Tahdon ruusujen luo...

Tahdon ruusujen luo, puistoon muistojen,
kätköhön aitojen uneksuvien, luo varjojen ammoisten.

Siellä patsaat minut nuorena muistavat
ja minä muistan, kuinka Nevan vedet heitä huuhtoivat.

Majesteettisten lehmusten katveessa, tuoksuvassa
hiljaisuudessa, laivan mastojen kitinä kummittelemassa.

Ja joutsen kuin muinoin, kautta aikain purjehtien,
kaksoisolentonsa kauneutta rakastaen.

Ja jäisessä horroksessa, vihollisten ja ystäväin,
ystäväin ja vihollisten, kumu satojen, tuhanten askelten.

Eikä loppua näy kulkueelle varjojen,
graniittimaljalta oville palatsien.

Siellä valkeat yöni rakkaudesta, niin salaisesta, korkeasta,
jonkun toisen, kuiskailevat.

Ja kaikkialla hehku jaspiksen, helmiäisen,
mutta piilossa valon lähde, kätkö salainen.

- Anna Ahmatova -
Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö, Kirjokansi 2016)
kuva Elin Danielson-Gambogi

Ehtoon rauhaa ja harmoniaa

Rauhaa ja harmoniaa. Olisiko sitä tässä Janne Vilppulan mustakurkku-uikun kuvassa....Minusta ihan tuntuu siltä. Ollaan oltu hämyvuokon tunnistamisessa ja tehty puutarhaa niin, että kropassa tuntuu. Nyt haluan tämän linnun harmonian ja rauhan. Kultainen valo hohtaa hänestä ja kaikki on ihan hyvin. Toivottavasti myös jääkiekossa. Katson vasta loppupelit. Ne sitten sitäkin tiiviimmin. Seesteistä iltaa kaikille makunsa mukaan....

Leena Lumi

kuva https://www.instagram.com/vilppula_wildlife/

Tänään puutarhan riemut ja murheet

Jos jostain varhaiskesän hetkestä pidän, se on siniset scillan peittämät alueet. Niitä tunkee myös kivikkopenkkien kivien väleistä ja saakin tulla

.

Valkoista scillaa on istutettu ja sekin leviää, mutta ei yhtä reippaasti kuin sininen. Nyt kun scillat alkavat olla jostain jo ohi, tulevat tilalle

lemmikit ja lemmikit

Lemmikkien sinessä on jotain ainutlaatuista. 

Puutarha sinistä lisäävät myös alppikärhöt, joista osa on jo auki.

Niitä on niin paljon, että olemme löytäneet jopa vaeltajan, joka on itse valinnut puunsa. Niittykukissa, joiden annan valloittaa isoja osia tylsän nurmikon sijasta, löytyy myös sinisiä kellokukkia. 

Suurin odotus on atsaleoissa ja hyvältä näyttää eli paljon nuppuja tulossa ja nyt emme ole poissa, kun ne kukkivat. 

Ison kalliomme reunaa koristavat nyt valkovuokot ja niiden jälkeen samaan paikkaan tulevat valkoiset maitohorsmat Sissinghurstin tyyliin ja ylempänä reunuksena ovat kuunliljat,, joiden muistaisin olevan Golden  Tiaraa.

Syyshortensia Wim's Red oli viime suven kuvatuin. Niitä on nyt myös pohjoisrinteessä. Tämä pensas on kukiltaan ensin valkoinen, sitten vaaleanpunainen ja lopulta ihan pakkasiin asti tummanpunainen. Tässäpä luettelen nyt talven tappiot, jotka on saatu tietää johtuneen liian kovista ja pitkistä pakkasjaksoista. Menehtyivät yksi helmiorapihlaja, monta nuorta tuijaa ja erilaisia havukasveja, joiden nimeäkään en muista, nyt ollaan vasta alussa, joten pian nähdään mitä muuta on mennyt. Uutta on istutettu: korvattu muutama tuija, valkoisia ja punaisia gladioluksia, vuosien jälkeen alapihalle kehäkukkaa ja kehikkoa pitkin kiipeävää krassia sekä kaadetun männyn kannolle pensaskrassia ja tuurenpihlajaa lisää. Ehkä vielä härmesalviaa...Terassihortensioita isoissa ruukuissa ja pienemmissä verenpisaraa.

Kaikista istutuksista  löytyy kuvia ja juttua 

Leena Lumin puutarhassa

PS. Kaikki hedelmäpuut ovat selvinneet kovasta talvesta. Uusi valkea kuulas Casperille, nuori keltakaneli, kahta eri sorttia luumupuita ja jopa päärynäpuu. Ja nuori rautatieomenapuu.

puutarhaterveisin 

Leena Lumi

Helmiorapihlajan kukintaa odotellessa...

Toukokuulta

Sinihimmeä ilta,

meren häipyvä kuvastin, -

häikäisten nousevat vaahterat

kultaisia kukkia täynnä.

Kuka maalannut lie,

kuka mestari,

tämän elävän, kukkivan toukokuun,

nämä iltojen kultaiset terälehdet,

pian varisevat,

sinihimmeää taustaa vasten

katoavaisuuden -?

- Aila Meriluoto -

Lasimaalaus (WSOY 1951)

Betina Anton: Mengelen vuodet Etelä-Amerikassa

Sunnuntaina 9. kesäkuuta 1985

Evelyn oli sunnuntaina 9. kesäkuuta 1985 perheensä kanssa Náutico Paulista - purjehdusklubilla Guarapirangan tekojärven rannalla, kun äkkiä hänen katseensa kiinnittyi juuri ilmestyneeseen Veja-aikakauslehden numeroon. Hän huomasi siinä kookkaan otsikon: " Tapaus Menegele saattaa ratketa pian."  Artikkelissa todettiin: "On löydetty muutamia Mengelen lähettämiä kirjeitä, joista kaksi on osoitettu itävaltalaiselle avioparille Wolfram ja Liselotte Bessertille." Toisessa kohdassa kerrottiin, kuinka "rouva oli purskahtanut itkuun ja myöntänyt, että hän ja hänen miehensä olivat São Paulossa piilotelleet Josef Mengeleä". Jutun lukeminen oli Evelynille šokki. Hänen kahden pikkulapsensa opettaja Liselotte oli suojellut miestä, joka oli järkyttävällä tavalla vaikuttanut hänen perheensä elämään.

....Mengele itse erotti hänet vanhemmistaan, jotka lähetettiin kaasukammioon.

Varttuessaan Evelyn kuuli jatkuvasti kertomuksia juutalaisiin kohdistuneesta vainosta, jota hänen äitinsäkin oli joutunut kohtaamaan, sekä Auschwitzista ja kaikkialla läsnä olevasta kuolemasta. Hän hylkäsi oman tyttönimensä, joka kuulosti hänen mielestään liian juutalaiselta, ja otti aviomiehensä sukunimen Hän antoi kastaa lapsensa kristinuskoon....Mutta kaiken pelon keskelläkään hän ei nähnyt ongelmaa panna lapsiaan saksalaiseen kouluun. 

Betina Antonin teos Mengelen vuodet Etelä-Amerikassa(Baviera tropical - A história de Josef Mengele, o médico nazista mais procuraro do mundo, que viveu quase vinte anos no Brasil sem nunca ser pego, Minerva kustannus 2024, portugalista suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä) kulkee yhden etsityimmän natsin jalanjäljissä ja hyvin likellä, sillä kirjan kirjoittajakin oli kuusivuotiaasta Mengeleä kaikin tavoin suojellut opettaja Liselotte-täti. Kun opettaja yllättäen katosi se jäi kaivamaan hänen mieltään. Opettaja oli pyörittänyt Brasiliassa 20 vuotta verkostoa, jonka tärkeä tehtävä oli suojella tiettyjä natseja ja etenkin Josef Mengeleä. Eichmannin jälkeen etsityintä paossa olevaa natsia.

 Kuvassa Liselotte, hänen lapsensa ja 'Pedro-setä' eli Mengele. Lapset olivat häneen hyvin ihastuneita ja niin taisi olla Liselottekin, sillä loppuun asti hän kielsi Mengelen hirviömäiset teot.

Bossertien talo São Paulon Brooklynissä, jonne Mengele kutsuttiin usein päivälliselle ja ja jopa yöksi.

Talo, jossa Mengele vietti viimeiset vuotensa. Se sijaitsi São Paulon ja Diademan rajalla Elrodaron kaupungintalossa. Koska hänen välinsä häntä neljätoista vuotta  majoittaneisiin  Geza ja Gitta Stammeriin olivat katkenneet...syytä voi vain arvailla: Syrjässä olevalla tilalla asuivat viikolla vain Gitta ja Mengele, sillä Geza oli viikot töissä muualla kuvaan astuivat itävaltalaiset Bassertit. Mengele valitti usein yksinäisyyttään, joten tukijoukot keksivät hankkia hänelle kotiapulaisen. 

"Pedro-herra" eli Mengele on kutsunut uuden kotiapulaisen Elsa Gulpianinin syömään São Bernando do Comossa olevaan ravintolaan. Mengele kutsui Elsaa saksankielisellä nimellä Perle (helmi). Hän antoi tytölle kalliita koruja ja kävi tämän kanssa ulkona, joten suhde lienee ollut tosi. Kun Elsa lähti ja löysi toisen miehen, se oli Mengelelle tuskallista, mutta ei niin paljoa, mitä hän itse  oli aiheuttanut!

Mengelen ystävät olivat vähissä ja etenkin sen jälkeen kun Eichman oli Mossadin toimesta saatu kiinni ja hirtetty. Wofgang Gerhard, Josef Mengele ja Wolfram Bossert.  Rahaa kuitenkin riitti, siitä Guinzburgin klaani piti huolta. 

Mengelen poika Rolf vieraili Brasiliassa. Ja nyt tuli se kohta, jossa suosittelen lukemaan Gerald  L. Posnerin ja John Waren teoksen: Josef Mengele. Elämä ja teot (Minerva) Kerran Sveitsin alpeilla tavattu "Pedro-setä" olikin nyt isä. Asianajaja Rolfille ei ollut koskaan ollut mieluisaa, että perhe tuki näin rankkaa rikollista, mutta hän kirjoitteli isänsä kanssa ja toi nytkin tullessaan rahaa. Posnerin ja Waren kirjassa näemme toisenlaisen Rolfin ja samoin tv-haastatteluissa, joita olen kuunnellut. Mielikuva Rolfista on aivan eri näissä kahdessa kirjassa. Ja Rolf on eronnut Guinzburgin perheestään ja muuttanut nimensä.

Rolfille hänen isänsä läsnäolo Auschwitzissa oli anteeksiantamatonta. Muille Mengeleille se oli epämiellyttävä tehtävä, jota Josef ei voinut välttää. Tänään nämä kaksi Mengelen leiriä eivät puhu toisilleen. Heidän käsityksensä Josefin rikoksista ovat sovittamattomassa ristiriidassa. (Posner ja Ware) 

Aiempi kirja oli elämäkerta, mutta tämä ei. Betina Anton ei halua nostaa Mengeleä framille edes elämäkerran määrää. Kaikki hänen kirjoittamansa perustuu kirjeisiin, asiakirjoihin ja keskusteluihin tuttujen henkilöiden kanssa, sillä Anton oli hyvin liki Mengeleä.

Vaikka kirjan alussa on myös Mengelen rikoksia "tieteen nimissä", en halunnut tuoda niitä nyt esiin kuin tšekkiläisen Ruth Eliasin verran. Ruth oli synnyttänyt keskitysleirillä lapsen. Natsilääkäri käski sitoa Ruthin rinnat niin piukkaan kuin voi, jotta hän ei voisi imettää tyttövauvaansa. Kokeen tarkoituksena oli tutkia, kauanko vastasyntynyt kestää ennen kuin kuolee. Ihminen, luomakunnan pahin peto.

Natsilääkärit tuomiolla Nürnbergissä, mutta yksi on joukosta poissa: Mengele, joka sai kuolemaansa asti elää suhteellisen mukavaa elämää. Hän jopa kuoli mieliharrastuksessaan. 

Gitta Stammer, jonka luona Mengele asui neljätoista vuotta maatilalla Brasiliassa, toimittajien tentissä.

Tämä on hyvin tarkka kirja. Lukija kauhistelee, miten niin kauheiden tekojen tekijä voi esiintyä ja luulla olevansa tiedemies. Tässä kirjassa on ehkä enemmän sitä Mengelen sisintä luonnetta kuin Posnerin ja Waren kirjassa, jossa on päällä enemmänkin jahti. Lue molemmat ja hämmästy. Anton itse sanookin, että kirja tuo esille erilaisen  Mengelen. Mitä hän ajatteli ja kertoi sitten harvoille ystävilleen Ja tosiaankin olot olivat varsin hyvät kaikki ne 34 vuotta, jotka hän sai elää varakkaan sukunsa ja ystäviensä avustamana. Ja hyvin cinemaattinen loppu, jota hän ei ollut ansainnut!

*****

Tästä kirjasta on kirjoittanut lisäkseni ainakin Kirjojen Kuisketta

Koko helteinen päivä menossa ja huomenna taas...

Just vasta tultiin kotiin ja huomenna sama juttu. Kasveja, kasveja...ja muutakin. Kirja luettu, mutta kirjoitan kunhan ehdin. Voikaa keväisesti vai jo peräti kesäisesti. Onnenpensaat, scillat, esikot ja valkovuokot kukkivat, Nyt istuttamaan muratteja. Eilen sain gladiolukset maahan ja kaikissa isot juuret, koska sain naapurin Toinilta vinkin liottaa sipuleita, kunnes niissä on kunnon juuret. Valkoista ja punaista. Nauttikaa auringosta, ketkä voitte, muistakaa silti suojakerroin 50.

Olen itse nyt kovin ihastunut apteekin Vichyn kasvojen aurinkosuojaan UV-Age Daily, jonka suojakerroin on 50. Tätä tuotetta myydään kolmella vaihtoehdolla: mieto tuoksuisena, tuoksuttomana ja vielä kevyen värin kera. Kaikki näistä suojaavat ihoa ja hoitavat sitä. Kysyin myös ihotautilääkärin mielipidettä ja hän fanitti. Pieni purkki on helppo kuljettaa mukana käsilaukussa. Muuten käytössä on aina PizBuin tai Nivea korkealla suojakertoimella muuhun kuin kasvoihin.

Aurinko on hallittava ystävä!

Varjoon suojaan....pois alta polttavan auringon.

Leena Lumi

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille ja isoisoäideille!

Tunnelmallista äitienpäivää kaikille äideille kera herkkujen ja kohtaamisten♥♥

Äidin kanssa Savonlinnassa ja kohta kuuntelemassa Carmenia♥♥

Kukkivan helmiorapihlajan oksan ojennan omalle äidilleni tänä vuonna♥♥

Toukokuun tyttäreltä Äidille kukkiva helmiorapihlajan oksa♥♥

Tässä pieni bonus:

Neljä sukupolvea Reposaaren Merimestassa heinäkuussa 2022. Isoisomummo Eila, minä Nana, lapsen isoäiti, Meri tyttäremme ja Casper Julianin äiti.♥♥

Casper Julian on isoisomummon sylissä näyttäen miten paljon tykkää♥♥

Kaunis, rakas isoisomummo♥♥

Illan rauhaa...

Niin siro, kaunis on haapana naaras.

Veden peiliin saapuu hiljaa haapana uros.

Veden peiliin tahtoo suloinen naaraskin. Kaislikossa suhisee...

Uroksen lempeä katse kohtaa naaraan silmät.

Naaras on vietyä lintua. Kaislikossa suhisee...

Uros sulkee silmänsä ja näkee kaislikkounia.

Naaras sulkee silmänsä ja näkee unia haapanan poikasista. Niissä unissa uros on jo muilla mailla. Naaras tietää roolinsa ja pärjää.

Illan rauhaa...

Leena Lumi

kuvat Janne Vilppula

Tuurenpihlajan istutus lumisateessa ja jäätävässä viimassa

Tämä on niin meitä. Istutetaan kasveja jäätävässä viimassa tai siirretään isoja hortensioita +30 asteen helteessä. Kaadatimme etupihalta suuren ja roskaavan männyn. Lisäksi mänty varjosti villikukkaniittyämme, jonka yhden rajan näette vihreänä oikeassa reunassa. Pidän puuolivarjon puutarhoista, mutta etupihalle saa porottaa. Nyt monet männyn aiheuttamat haitat ovat ohi. Koska kasveillamme pitää olla syksyllä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ruskaväri, kuten vaikkapa atsaleat, helmiorapihlajat, köynnöshortensia, villiviini etc, tulipa mieleen se ehkä kaunehin: tuurenpihlaja. Mikään ei pidätellyt kun olin soittanut Jyväskylän vanhimpaan taimimyymälään Hyytiäisen taimipihalle ja saanut itse isännältä kuulla, että on loistavia tuurenpihlajia ja jo ulkona pidettyjä. Tässä se nyt nuorikkona seisoo. Ympäristö ehtii lykätä vielä kukkaniittyä ja nuo risunnäköiset ovat mongolianvaahteroita, joita meillä on kolme isoa ja pieniä taimia siellä sun täällä. Yöt ovat hirveän kylmät, joten onneksi puutarhuriystäväni kehotti vetämään hallaharson vielä kylmiksi öiksi etteivät upeat lehdet palellu.

Eräs juttuni tästä puusta, Tuurenpihlaja, suosikkipuuni juuri nyt 

Jänikset ja muut metsän eläimet ovat tälle puulle hyvin persoja, mutta olemme tottuneet suojaamaan, kunnes kasvin runko on vahva ja ei niin maistuva enää. Yksi täysimenetys oli alkuaikoina, mutta nyt meillä on kuitenkin kolme täysmittaista tuurenpihlajaa ja tämä uutukainen. Toivottavasti lumihiutaleet toivat onnea.

ruskaterveisin toukokuussa

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Äitienpäiväviikko!

 He, jotka haluavat juhlistaa tulevaa äitienpäivää antamalla kirjan, saavat minulta pikkuvinkkejä. En suosi aina vain uudempia kirjoja, joten nyt on aikaa vielä kollata löytyykö mieluisaa. Oma äitini saa Pirjo Tuomisen Kurtturuusut, jossa neljä ystävää vähät välittää iästään: Paula, Eini, Sirkka ja Erika. Äitini on osa neljän naisen sisarussarjaa, joten voi olla mieluinen. Saara Turusen Hyeenan päivät kaikille, mutta meillä taitaa tytär lukea sitä. Siis nuori äiti. Pidin kyllä itsekin. Paula Ritanen-Närhin Unelmia puutarhasta siksi, että se on yksi parhaista ja puutarhakirjoja on ilmestynyt niin vähän. Hanna Brotheruksen Äitini, tyttäreni luen itselleni. Sofi Oksasen Samaan virtaan Putinin sota naisia vastaan kaikille!

Paul Austerin muistolle, hänelle, joka kirjoitti niin, että valvottuja öitä riitti, Baumgartner. Elisabeth Stroutin Pikkukaupungin tyttö jäi minuun. Claire Keeganin Nämä pienet asiat heitti minut jälleen Galwayn rannoille. Ihanan irlantilaista! Kate Quinnilta olisin voinut valita muunkin, sillä niin olen niistä pitänyt, mutta päädyin Ruusukoodiin. Mikä mestarillinen tarina! Pirkko Soinisen Signe on jälleen niin uutta historiasta esiin tuovaa, etenkin naiskohtaloita, että olisi ollut muutama muukin häneltä tarjota.

Eikä unohdeta äitejä, jotka rakastavat jännitystä. Ninni Schulman aloittaa uuden sarjan. Valitettavasti kirja ilmestyy vasta kesäkuussa, mutta lahjakortti ajaa saman asian...melkein. Korvaukseksi pettymyksestä kerron, mikä kirja on mielestäni joko elämäni jännittävin tai ainakin kympin sarjassa on Kate Quinnin Metsästäjätär.

Luen nykyään aikaisempia 14 vuotta vähemmän ja sen seurauksena tulivat luontokuvaajat ja etenkin linnut! Voihan mustakurkku-uikku♥ Tosin olen kyllä tänään tilannut jo ensimmäisen syksyn kirjani, mutta aika näyttää. Puutarhassa on menty lujaa, mutta nyt on niin kylmä, ettei lähdetty erästä uutta puutakaan noutamaan. Kiinnostavaa viikkoa, minä yritän löytää puuni ja luen sellaista, joka kiinnostaa minua, mutta ei olisi tähän oikein sopinut. Toivon kaikkien lukijaäitien saavan juuri haluamansa kirjan♥♥ 

Leena Lumi

Synttäreistä lyhyesti!

Paikallisen konditorian Brita -kakku hupeni neljällä syöjällä. Oi mikä herkkujen herkku! Vasta illasta alettiin grillata ja sää suosi. Oli tosi kivaa ja vanha sanontahan kuuluu, että vieraat tekevät juhlat: Kiitos!

Armaani kahvia kaatamassa ja sitten Britaa♥♥

Kiitos kaikille onnitteluista♥♥

Kiittäen
Leena Lumi

No menköön nyt tämäkin. Minä en nuku vaan nautin♥♥

Peili ei voi uskotella että...

 Peili ei voi uskotella että vanhenen

kun olet samanikäinen kuin nuoruus,

vaan kun näen ajan uurteet sinussa,

aavistan: elämäni päättyy kuolemaan.

Sillä kaikki kauneus joka lepää ylläsi

on vain vaate joka verhoaa sydäntäni,

se elää rinnassasi niin kuin omasi minussa.

Miten silloin voisin olla vanhempi kuin sinä?

Voi rakas, pidä huolta itsestäsi

niin kuin haluan, en itseni, vaan sinun tähtesi,

ja kannan sydäntäsi, pitelen niin varovasti

kuin hellä hoitaja vaalii vauvaa pahalta.

     Enää et omista sydäntäsi kun särkyi omani,

     lahjotit sydämeni, en anna sitä takaisin.

- William Shakespeare -

William Shakespearen sonetit (Gaudeamus 2010, suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri)

Tiedän, että muistat häntä tänään, kun...

Tiedän että muistat häntä tänään
kun nautit halpaa cavaa toisen kanssa.

Tiedän että kuulet yöllä mustarastaat

vaikka valvot vieraan unen äärellä.

Tiedän että katsot seepianväristä kuvaa
villitiiroista, vaikka ne tuovat hänet mieleesi.

Tiedän että suussasi maistuu vanha aamu
vaikka unessasi nuolet merisuolaista ihoa.

Tiedän että kaivat esiin vanhan kuvan
Merikarista, jossa sinä ja hän ennen.

Tiedän että haluat nyt silliä ja ryypyn
sillä olitte vain yössä ohittavat laivat.

Tiedän että tiedät, mitä kuiskaan nyt:
Tule silliaamiaiselle Tiirakariin aamulla kello viisi.

- Leena Lumi -
kuva Pekka Mäkinen