tiistai 20. lokakuuta 2020

Luvia -koostetta lokakuussa!


Viime torstaina lähdimme kohti Luviaa, kohti sitä merenrantakylää, jota pidän varmaan sateenkaaren tuolle puolen kotipaikkanani. Vietimme torstai-illan äidin kanssa ja minä hissuksiin purin pakaaseja.


Lumimies jaksoi kohta vähän teetä ja siikaleipää saatuaan alkaa säätämään äidin televisiota, josta joku oli sekoittanut säädöt. Menikö puolituntia, niin vävy nappasi toisen kaukosäätimen pois ja sanoi, että 'nyt Eila vain yksi säädin ja ykkönen on ykkönen, kakkonen on kakkonen etc." Itseasiassa äidillä on siinä 96 kanavaa nyt käytettävissä...


Ai niin, ihan ensimmäiseksi nappasin kuvia komeamaksaruohosta, joka suvella käydessä oli komea, mutta vielä vihreä:


Tämä upea kuva äidin puutarhasta on heinäkuulta, jolloin teimme vaikka mitä! Kuvautimme itsemme siskon kanssa äidin puutarhassa:


Söimme esikoisellani Jaakolla paistettua merisiikaa kera Jaakon tartar -kastikkeen ja melonisalaatin:
 

Mitä muuta oli silloin voit lukea vaikka 


skoolatessasi tyrnidrinkeillä merelle!


Torstaina ehdin vajota jo merinostalgiaani eli se tunne kun tulee kotijuurilleen, jotka vieläkin kiinni Luvian savipelloissa...Samalla tavalla kuin haistan Keski-Suomen saarellamme lumen tulon, haistan meren heti autosta noustua. Takana neljä kovaa vuotta....en ole ikinä enää sama henkisesti enkä ulkoisesti.


Tässä minä vuosi sitten samanlaisessa poissaolevuudessa kesken mitä hauskimman reissun joulun välipäivinä Merin luo Aurinkolahteen. Ei, enkä juo kahdesta lasista vaan...


Ja kohta jo taas tässä hetkessä kiinni.


Kevät 2018 meni sytostaateissa. Kertaakaan en lähtenyt sinne ilman Tuula-Marjan kutomia sydänvillasukkia!


Jo viime Luvian käynnillä sain uudet sukat, jotka kätkeytyvät joulupakettiin. Olin pyörtyä kun näin nämä värit♥ Kutojallamme on absoluuttinen värisilmä! Ja sen lisäksi hän on ystäväni lapsuudesta asti ja tyttäremme Merin kummitäti. Meillä on yhteisiä suunnitelmia ensi suvelle...


Perjantaina menimme Tuula-Marjalle eli Tipsulle ja sain nämä järkyn kauniit sydänvillasukat käärittäväksi joulupakettiin jollekin rakkaalle.... Samalla kahvittelimme ja nautimme himskatin hyvästä punaviinimarjapiirakasta.
 

Tipsu yllätti ja sain valita itselleni vielä jotakin. Ei kahta kysymystä: Tyrnilapaset minulle♥


Sitten oli aika siirtyä nauttimaan poikani Jaakon Salaisesta Herkusta. Jaakko oli kokannut sitä tunteja, joten jotain erikoista takuulla luvassa.


Kattila pöytään ja syömään! Myönnän syöneeni elämäni parasta ruokaa. Ennen se oli Marstrandissa halstrattu siika kokonaisena ja tunnustan silloin nauttineeni niitä kaksi. Jaakkokin muistaa tapahtuman...Jos hyvin käy, saamme tällä viikolla reseptin tähän salaisuuteen, jota nautin kaksi lautasellista ja vielä patonkiakin! Oli ihanaa vaihtaa kuulumisia hyvän ruoan äärellä, kun aurinko laski metsän taa ja merenrantaan oli ihan lyhyt matka vain. Söimme tunteja ja niin pitääkin. Meillä on keskusteltu aina ruokapöydässä ja puhelimet silloin kiinni. On vain tämä hetki ja makunautinto♥


Siskospäivän vietto alkamassa. Ensin voitonmerkit Kim Wallin muistolle. Sitten kohti Poria ja Ratsulaa.



Ratsulan brunssi oli täynnä väkeä vaikka olimme varhaisessa. Ensin nautimme kuoharilasilliset ja minä nautin siitä, että ihmiset vaikuttivat rennoilta. Koronatilanne onkin vielä hyvin eri Jyväskylässä kuin Porissa.


Merja ilman rillejä ja silmämeikissä muistuttaa jotain jonka tunnen...Nyt tajuan, miksi toiset sanovat meidän muistuttavan toisiamme ulkonäöltä.


Murto-osa Ratsulan brunssitarjonnasta. Tietysti santsimme!


Sitten vähän shoppailua. Punaiset hanskat elämäni ensimmäisten kadottamieni tilalle. Niitä olinkin pitänyt jo yli kymmenen vuotta ja hyvin. Edullinen poolo, pehmeä neule, jota helppo pitää sisällä yms talvella. Hihansuissa leikkaukset ja helmassa. Nuo järeät kengät jäivät ostamatta ja kyllä olen asiaan tyytyväinen, sillä ma löysimme lähtiessä Porista paljon, paljon mukavammat ja noiden hansikkaiden punaiset. Sen sijaan kun pudottauduimme Ratsulan Marimekkoon tein tosi löydön. 


Olen armoton Marimekko -fani ja löysin leningin, jonka kuosin toivon välittyvän teille. Tuota tiettyä vihreää ja puuteripinkkiä. Väriliitto 'match made in heaven'! Kuva on vähän tärähtänyt, mutta halusin näyttää nuo värit. Leningin nimi on Huokaus Tähtiniitty...


Sitten vielä Porin Pieni Lahjapuoti, jossa niin moni kaunis esine aina Wrendalen magneettikirjanmerkeistä rakastuneet pöllöt mukeihin vei mukanaan. (kuva Lahjapuodin)



Sunnuntaina Reima ja Jaakko timpuroivat mummolle uuden kestävän rapun sisältä terassille. Nyt pitäisi kestää!



Sunnuntaina asetuimme perhepotrettiin ennen ruokailua. Tämä on Luvian perheeni eli poikani Jaakko, äiti ja siskoni.


Ja sama toiseeen suuntaan. Perhe♥


Me♥


Äidillä...hämärä putoo. Vuodenaikavalot syttykööt!



Rakkaasti maanantaina hyvästi perhe, Luvia ja meri♥

perheterveisin
Leena Lumi

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

tiistai 13. lokakuuta 2020

Ethän muistuta julmasta kohtalosta, ethän pohjoisen...

Ethän muistuta julmasta kohtalosta,
ethän pohjoisen kaihosta, rannattomasta.
Juhlamme yhteinen, on ensimmäinen
ja viimeinen, ero on nimenä sen.
Ja jos aamu ei meille valkene,
eikä kuu yllämme kulje;
                            Mitä sen väliä!

Sinulle tahdon tänään antaa,
lahjoja, joita ei saata edes kuvitella:
peilikuvani illalla, veden kalvolla,
ennen kuin virta on unen varjoissa,
nääntyneen katseen, liian uupuneen,
kohottamaan tähteä taivaan lakeen,
                ääneni kaiun, sortuneen,
joka aikaa sitten oli kukkean, kesäinen -

meille ihanampi päivä lokakuun loskainen
olisi, kuin päivä toukokuun kuulas, kasteinen,
saattaisit kuulla, levollisena,
kuinka varikset juoruilevat, joka puolella 
                                              Moskovaa,
kalleimpani, älä unohda minua,
ainakaan ennen ensimmäisiä lumia.

- Anna Ahmatova -
Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (Kirjokansi 2016, suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö)

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Carin Gerhardsen: Piparkakkutalo


Viittaaminen ja kysymyksiin vastaaminen osoittautuivat kuitenkin alusta alkaen täysin mahdottomiksi, koska piti varoa uskomasta, että oli jotakin. Jos häneltä kysyttiin jotakin, johon hän osasi jopa vasta, muut lapset alkoivat hihittää ja vaihtoivat merkitseviä katseita…Välitunneilla hän sai selkäsaunoja, hänestä laulettiin pilkkalauluja tai hän vain seisoi yksin ja katseli muiden leikkejä.

Ne lapset veivät minulta kaiken: itseluottamuksen, elämänilon, unelmat ja itsekunnioituksen. He veivät minulta jotakin, mitä kaikki muut kantavat mukanaan läpi elämän: joukon aurinkoisia lapsuusmuistoja, joihin voi palata haaveillen tai viitata keskusteluissa…Ei valoa elämänmittaisessa pimeydessä. Kun on kuusivuotias, kuuden vuoden ajanjakso on koko elämän mittainen. Yhtä pitkä kuin neljänkymmenenneljän vuoden ajanjakso, kun on 44-vuotias.

Carin Gerhardsenin teos Piparkakkutalo (Pepparkakshuset, Minerva 2020, suomennos Maija Ylönen) aloittaa suositun Hammarby-sarjan, jossa rikoskomisariona toimii Conny Sjöberg ja hänen väkivaltarikosyksikkönsä. Olen tätä ennen lukenut Gerhardsenilta teoksen Musta jää, joka oli vahva ja erottuva omassa genressään. Hammarby-sarja on kahdeksanosainen ja tämä ensimmäinen osa teki niin kohtalokkaan vaikutuksen, että toivon niidenkin, jotka eivät dekkareita lue, ottavan tämän tarinan lukuun. Mitenkään spoilaamatta voin kertoa, että kyseessä on rankka koulukiusaaminen jo leikkikoulusta alkaen. Kiusattuina ovat Thomas Karlsson ja eräs tyttö. Pääkiusaaja on Hans ja hän on niin suosittu, että saa muut vedettyä mukaansa. Kylmäävää on miten vähän leikkikoulun opettaja välittää tapahtumista. Kun häneltä myöhemmin tiedustellaan jotain luokkakuvaa näyttäen, hän ei ensin muista ketään, sitten muistaa suosikkityttönsä ja lopulta ilmoittaa, että hänelle ei kuulunut mitä koulumatkoilla tapahtui ja hän ei ollut huomannut välitunneilla mitään erikoista. Tämä on jäätävää, sillä teot ovat sitä luokkaa kuusivuotiaiden maailmassa, että lapsirakas Sjöberg miettii omaa lastaan kuusivuotiaana samaan tilaan, yksi pahimmista teoista, ja päättelee itse oman lapsensa kohdalla ottavansa vastaavassa tilanteessa oikeuden omiin käsiinsä. Voitte siis olla varmoja, että ei mitään vaaratonta ja tätä tapahtuu ja on tapahtunut ennenkin! Tämä on monen lapsen arkea, josta hän ei hiisku kenellekään, koska se vain pahentaa asioita. Jotkut ovat kertoneet, ja silloin uhri on siirretty johonkin toiseen kouluun pidemmän koulumatkan päähän. Hänet on leimattu ja kiusaaja saa jatkaa tutussa ympäristössään ja ehkä jopa hakea uuden uhrin.

Hammarby-sarja on ollut tavattoman suosittu ja se on käännetty jo 25 kielelle ja sitä on myyty yli 3 miljoonaa kappaletta maailmalla. Ei mikään ihme, sillä sarjan tempo, tyyli, ääni oli tasokasta. Ihmettelen, miksi sarja on vasta nyt saatu suomeksi, sillä mehän olemme todellinen koulukiusaajien maa. Tiedän asiasta aika paljon ja tunsin mm. henkilön, joka ei kestänyt, vaan lähti oman käden kautta. Hän ei saanut apua mistään. Näin hienosti toimii koulujärjestelmämme. Moni lahjakkuus putoaa vain siksi, että voimat eivät riitä kiusaamisen päälle opiskella. Kaikki energia menee pelkoon ja väistelyyn. Tämä on fakta! Koulumatkat ovat vaaran paikkoja, mutta niitä ovat myös välitunnit…

Mitä tulee kirjan rikoskomisarioon hän on sympaattinen ja mieluusti lukee hänen perheestäänkin. Kiva saada uudenlainen ote ja tarinatyyli, jota tässä maistelen. Tämä ensimmäinen tarina on sitä luokkaa, että toivon kaikkien lukevan tämän. Kysymys on lapsistamme ja heidän lapsistaan.

Rikkinäistä lapsuutta ei voi koskaan korjata. Ei koskaan unohtaa eikä muuttaa, eikä siitä voi päästä yli. Se on eräänlainen krooninen kiputila. Millaisessa maailmanjärjestyksessä tuollaiset pienet onnekkaat pellavapäät, kuten Hans ja Ann-Kristin, saivat lyödä muiden vähemmän onnekkaiden ihmisten elämän pirstaleiksi?

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirjojen kuisketta

*****

Dekkarit Leena Lumissa

lauantai 10. lokakuuta 2020

Viikko on ollut monipuolisesti rasittava, mutta onneksi...


Viikko on ollut monipuolisesti rasittava, mutta onneksi on lauantai ja tänään katsomme kaksi viimeistä osaa BBC:n loistavasta sarjasta Salisburyn myrkytykset. Muistan tapauksen hyvin, mutta en tajunnut asian laajuutta. En sitä, miten tuo venäläisten käyttämä hermomyrkky levisi niin epätodellisen vahvasti. Menee Yle Areenalla!


Vanha työjuhtakoneeni irtisanoi itsensä melkein 12 vuoden bloggaamiseen jälkeen. Nyt on uusi kone ja tietysti läppäri, mutta selväähän oli, että vanha tulostin ei käynyt uuteen, joten sen hankinta vielä ensi viikolla. Viikolla ottamani ruskakuvat kalliotuhkapensaista olivat purppuraisia, mutta kun toin ne tänne koneelle, ne olivat kuin haalistuneet...En tiedä, onko nyt vielä säädöissä varaa vai miten on....Kirjoittaminen on tällä aika kankeaa, sillä en heti löydä kaikkia tuttuja merkkejäni ja kuvahaku on mitä on.

Jotain tuttua kuitenkin....suuriruhtintar Olga alusta asti mukana kaikessa ♥


Luna poseeraamassa keisarinkruunuissa. Hyvä tyttö ♥
  (kuva Kirsi Äikäs)



En ole istuttanut muita sipulikukkia kuin pari pussillista lumikelloja. Tosin myyrät ne useimmiten minulta vievät, mutta kun näin nuo vihreät pisteet, olin myyty. Kävimme ostamassa Galantus Single Woronowii -sipulit Plantagenilta, jonka sivuilta myös kuvakaappaus. Suvella on sen sijaan istutettu vaikka mitä kastanjasta atsaleoihin eli viime mainittuja lisää.


Tuurenpihlajan ruskaa.


Muuten ei niin kivan viikon iloksi, tilasin tyttärelle, joka on ostanut armaansa kanssa vaaleanpunaisen satavuotiaan puutalon, Unelmien Talo&Koti -lehden. On aika piristävä kansi, herkullisia värejä. Ja lehdestä löytyy myös eräs suosikkitapettini, joka vielä muuten tulee..., kun aika on.


Lokakuun plussia ovat mm. huikean HBO:n Babylon Berlin -sarjan uudet jaksot!

Keski-Suomessa ovat alkaneet syyslomat. Aion itsekin ottaa vähän breikkiä, mutta en ihan vielä. Tulossa on kiinnostava kirja, joka monen olisi tärkeä lukea huolimatta siitä, että se on viihteenä pidettyä dekkarigenreä. Nyt haravoimaan ja laittaamaan kaurisverkkoja, joten meillä syödään tänään pizzaa kotiin tilattuna. Illalla saunaa, Salisburyä, brieetä ja rypäleitä.

Hyvää syysruskaista viikonloppua kaikille tasapuolisesti♥

Love
Leena Lumi

PS. Hesarissa tosi kiinnostava  Lauantaiessee Eleonoora Riihiseltä Kulttuurissa: Tekeekö kulttuurimme meistä narsisteja?

torstai 8. lokakuuta 2020

Ympäri saarta kiertävä kaislikko...


Ympäri saarta
kiertävä kaislikko on 
tiheä aita
jonka seassa tuhat
tietä kuljettaa kotiin.

*****

Pimeys kaatuu
kiinni horisonttiin kuin
käärepaperi.
Tähdet ja kuu tulevat
koristamaan matkaani.

*****

Tulet kuin valo 
yhtä aikaa joutsenten 
kanssa luokseni.
Tarjoan illallisen
sulaa merta lasissani.

Eija Aromaa

tiistai 6. lokakuuta 2020

Peter James: Kuolema käy oikeutta


Tästä alkoi hänen uuden elämänsä ensimmäinen viikko – työpaikka Kempsonilla oli jäänyt lopullisesti perjantaina. Meg oli vapaa! Ei enää herätyskellon eikä suuren yritysmaailman orja – ei ainakaan hetkeen. Kello oli vasta 8.45, taivas oli pilvetön ja päivä lämpimän tuntuinen – ja täynnä lupausta!

Ja kaiken kruunasi Lauran ihana WhatsApp-viesti, joka oli tullut eilen iltapäivällä.

Hienoa, äiti! Sinusta tulee loistava valamies, koska haluat aina kohdella toisia reilusti ja toimia oikein. Pidä hauskaa – ja pidä puolesi!

Peter Jamesin rikoskomisario Roy Gracesta kertovan sarjan kuudestoista osa Kuolema käy oikeutta (Find them Dead, Minerva 2020, suomennos Maikki Soro) vie meidät kiinnostavaan oikeussalidraamaan, jonka valamiehistöön on saanut kutsun myös Meg Magellan. Hänellähän ei nyt olekaan kuin aikaa, sillä hänen ainoa elossa oleva perheenjäsensä, tytär Laura, on lähtenyt ystävänsä Cassien kanssa kiertämään Etelä-Amerikkaa. Meg on helpottunut ettei tarvitse heti tyytyä vain olemaan yksin kotona lukien tai puutarhatöitä tehden. Tosin hänellä on ystäviä, joiden kanssa käydä lounailla ja shoppailemassa, mutta Meg tarvitsee jotain enemmän. Elämä oli heittänyt kaiken nurin, kun hänen miehensä ja poikansa olivat kuolleet auto-onnettomuudessa, josta hän ja Laura selvisivät. Tytär on nyt kaikki kaikessa, mutta pitihän tämän saada elää omaa elämäänsäkin. Onneksi tuli tämä valamiestyö, joka vähän jännitti Megiä.

Olen nyt lukenut kaikki Peter Jamesin Roy Grace –kirjat ja pakko sanoa, että Kuolema käy oikeutta on hänen parhaitaan, ihan kuumaa ryhmää. Osin se tietysti johtuu siitä, että minua kiinnostavat oikeussalidraamat. Toisekseen siinä on se, että vaikka olen pitänyt suurimmasta osasta sarjan kirjoja paljonkin, alkoi Sandy –kuvio hiukan uuvuttaa, mutta se on nyt ohi. Kaiken lisäksi olen kai moittinut Peter –parkaa siitä, että Roy Grace on mielenkiinnoton, hajuton ja mauton kuin häkä. Lisäksi olen valittanut hänen tavastaan pudota kerta kerran jälkeen vääränlaiseen naiskuvailuun eli olen kyllästynyt ns. sterotypioihin, joissa naisia kuvaillaan heidän ulkonäkönsä kautta, mutta miehet pelastuvat tältä. Totta, totta, mutta olen saanut myös jännittää ja olenhan jo paljastanut Peterin ensimmäisen dekkarin Kuoleman kanssa ei kujeilla (Dead Simple), muuttaneen sitten joskus tulevan hautaustapani eli se on ehdottomasti tuhkaus, kiitos Peterin ensimmäisen Roy Grace –dekkarin opetuksen! Ja nyt tulee se paras: Roy Grace on muuttunut lihaa olevaksi mieheksi, joka suuttuu, rakastaa, haisee, maistuu, jopa janoaa kostoa! Onneksi hän edelleen pitää koirista ja vakuutan, että Royn on paras pitää huolta Humphreystä kaikin tavoin ettei minun tarvitse lukea koirarintamalta mitään ikävää. Tämä on vinkki, josta en voi paljastaa enempää, mutta vinkin pitää toimia, joten: Dear Peter, take care of Humphrey, because I cannot read anything else but fine news about Roy’s dog! Peter Jamesin suurin vahvuus kirjoittajana on sujuva ja viekas rikostarina, mutta tätäkin tärkeämpää on hänen henkilökuvuksiensa vahvuus. Nyt paukkuvat kaikki rajat, kun tavallinen nainen, Meg, joutuu valamiestyönsä takia keskelle julmaa ja tavatonta, johonkin sellaiseen, jota tämä älykäs nainen ei olisi ikinä edes voinut kuvitella. Megin reaktiot kaikissa vaiheissa ovat uskottavat ja vaikka miten miettisi, kuka olisi voinut toimia toisin, kun ottaa huomioon mitä hän on aikaisemmin menettänyt ja mitä nyt on pelissä.

Meg on valamiehistön puheenjohtaja asiassa, jossa puidaan ulkoisesti vaatimattoman ja kunnollisen asianajajan Terence Greadyn syytettä koskien suunnatonta humeiden salakuljetusta Englantiin. Kyseessä määrät, joista ei ole kuunaan kuultukaan ja pääapurina olisi ollut Michael Starr, jonka ainoa omainen on Down –syndroomainen pikkuveli Stue, jo aikuinen mies. Michael on luvannut äidilleen ennen tämän kuolemaa pitää kaikin tavoin huolta Stuesta ja hän on päättänyt pitää lupauksensa. Kaiken lisäksi hän rakastaa veljeään aidosti ja on päättänyt ansaita paljon saadakseen heille ravintolan: Stue on kiinnostunut olemaan kokki! Starrista tulee Greadyn oikea käsi, lähin uskottu, vaikka kukaan ei sitä tiedäkään. Tyylilleen uskollisena Gready hallitsee salaamisen. Hän luo itsestään ja perheestään muille juuri sen kuvan,  minkä haluaa ja se on vaatimaton asianajaja, hyvä puoliso ja lasten isä, uskonnollinenkin, runsaalla kädellä monia hyväntekeväisyyskohteita tukenut hyväsydäminen mies. Huonoksi onnekseen Meg kohtaa aivan toisenlaisen Greadyn, joka katsoo täysin Megin vallassa olevaksi miten valamiehet äänestävät ja siitähän helvetti irtoaa. Kaikki teflon karisee niin Roylta kuin hänen alaisiltaan ja finaali on unohtumaton.

Perfecto!

*****

Dekkarit Leena Lumissa

maanantai 5. lokakuuta 2020

Lina Bengtsdotter: Beatrice


Ja niin kerroin poliisista, jolla oli pojan nimi ja joka oli kasvanut talossa äitinsä Betty Lagerin kanssa. Kovaäänisen Bettyn, josta isä puhui niin arvostavasti. Se nainen tiesi, miten hauskaa pidetään. Kerroin Onnelan juhlista, jotka kestivät päiväkausia ja houkuttelivat väkeä kaikkialta kylältä ja jopa kaupungista.

Ja sitten kerroin huhuista, että Betty kummittelee, että useat isän ystävät olivat nähneet hänen tanssivan puutarhassa, vaikka hänen kuolemastaan oli jo pitkä aika. Lasse Smed oli istunut meillä kotona keittiössä ja vannonut nähneensä omin silmin Betty Lagerin punaisessa mekossaan puiden lomassa Onnelan pihalla. Vannon äitini haudan kautta, että Betty oli siellä, hän oli siellä ja pyysi kaikkia mukaansa tanssiin.

Lina Bengtsdotterin kolmas Charlie Lager -sarjan kirja, Beatrice (Beatrice, Otava 2020, suomennos Elina Lustig) on lukijalle kuin haaste, sillä eittämättä alkaa miettiä kolmannen  mahdollisesti toistavan tuttua kaavaa rikostutkija Charlie Lagerin henkilökohtaisen elämän traumoista ilman minkään uudet nousematta esiin. Onneksi Annabelle ja Francesca ovat niin omat tarinansa ja onneksi olin väärässä! Charlie on edelleen yhtä vaarallisen hillitön alkoholin ja psyykelääkkeidensä käytön suhteen ja oikeastaan hän vetää pohjat, vaikka näenkin hänen putoavan vieläkin syvemmälle. Tässä on nyt vain se juttu, että jollakin kummalla tavalla Charlie on niin empaattinen ja hänen onnekseen myös intuitiivinen, että pärjää työssään vaikkakin kyseenalaisin keinoin heikompina päivinään. Mariestads Tidningen kommentoi mm.:"Tässä tarinassa on enemmän ihmissuhteita ja aitoja tunteita kuin kuolleisiin ruumiisiin keskittymistä." Näin se menee, mutta toistosta ollaan kaukana.

Rikos kirjassa on vauvan katoaminen. Tehtävä annetaan Charlielle. Sekopäisimpänä aamunaan, kun ei muista yöstä mitään, Charlie lukee Dagens Nyheteristä: "Sylilapsi kadonnut Karlstadin lähellä. Käynnissä kiihkeät etsinnät." Vauva on ryöstetty vaunuista, joihin äiti oli laittanut tyttärensä nukkumaan talonsa edustalle. Juttu tulee Charlielle ja Andersille, joita on kiinnostava seurata parina, sillä he ovat lähdöiltään aivan kuin eri maailmoista. Anders on yläluokkaa ja Charlie oikein korostaa alaluokkaisuuttaan Andersin seurassa, mikä sekä huvittaa että joskus ärsyttää Andersia. Nyt väittelyt ovat vähissä, sillä kun vauva katoaa, kysymys on tunneista, ei vuorokausista. Ensimmäinen vihje on valokuva, jossa kolme miestä seisoo kuvassa kädet kaverillisesti toistensa hartioilla. Kolme yksityiskoulun kasvattia, jotka myöhemmin perustivat menestyvän firman, mutta jotain tapahtui ja jäljellä on kaksi erittäin varakasta ja kolmas katkera ulkopuolella. Puh, pah, tästä pelistä pois! Kadonnut vauva on menestyneen pariskunnan Frida ja Gustav Palmgrenin.

Tällä kertaa Bengtsdotter kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa, jotka yhtyvät toisiinsa sujuvasti ja toisiaan vahvistaen. Tämä jo erottaa kolmannen kirjan kahdesta aiemmasta. Tutkinta johtaa etsivämme Rödminnetin nuorisokotiin, taloon, joka on ennen toiminut mielisairaalana. Vaikka Charlie ei vielä ole edes Gullspångissa, hän törmää jälleen menneisyyteensä saatuaan eräältä nuorisokodin kasvatilta kasan vanhoja kirjeitä. 

Olen alkanut taas nähdä unia. Viime yönä siinä olimme me kolme, sinä, minä ja pikkutyttö, niin kuin olisi kuulunutkin olla. Kuljimme järvelle vievää polkua, oli syksyn lehtiä ja aurinko, ohitimme kukkulan talon. Mies ei ollut siellä. 

Koko suuressa maailmassa olimme vain me, minä ja tyttäreni, ja kaikki oli niin todellista, että en olisi halunnut herätä milloinkaan.

Eikä minulla ollut tarkoitus pelästyttää sinua. En halunnut viedä vauvaa sinulta. Halusin vain pidellä häntä hetken. Olin haaveillut siitä kauan.

Mutta missä on pieni Beatrice? Kuka tanssii kirsikkatarhassa? Kuka kävelee punaisessa hameessa vastaan tanssien? Kuka seisoo kallion reunalla punainen hame tuulessa hulmuten? Onko Charlien painajainen muuttunut todeksi?

*****

Dekkarit Leena Lumissa

perjantai 2. lokakuuta 2020

Tove Jansson: Muumi Vieraskirja

Muumi Vieraskirja on aivan ihastuttava tuliainen tai lahja kuusen alle tai kirja itselle. Kuvat ja sitaatit ovat Tove Janssonin. Kirjan on toimittanut Päivi Kaataja. Kansi ja graafinen suunnittelu Riikka Turkulainen ja kustantaja WSOY (2020) Oletko valmis?

Kirjassa on kuvien ja muumien kyläilyjen joukossa paljon tyhjää tilaa, jossa ensin kerrotaan oman kodin tiedot ja sitten on tyhjiä sivuja vieraiden täytettäväksi. Mitää varsinaista tyhjyyttä ei synny, sillä sivun kuin sivun alalaidasta löytyy pienellä sitaatteja eri muumikirjoista. Sivulla, jolla kerrotaan omasta kodista ja sen asukkaista, lukee alhaalla kirjasta Muumipeikko ja pyrstötähti Piisamirotan toteamus:

Minun kotini oli vain kolo, mutta minä viihdyin siellä. Tosin filosofista on yhdentekevää, viihtyykö hän vai ei - mutta se oli hyvä kolo joka tapauksessa.

Kun juhlat ja karkelot alkavat vieraat huutavat eläköötä, jolloin elämä vain muuttui hauskaksi. Tanssi alkoi ja pannukakkuja työnnetään ulos kottikärryillä. Rakettaja paukutellaan ja muumipappa lukee muistelmistaan hurjia tarinoita. 

Omasta suosikkikirjastani Muumilaakson marraskuu on napattu kiva sitaatti:

Juhlavieraat polkivat tahtia ja lauloivat tiluliluu, tilulilaa, Mymmeli potkaisi saappaat jalastaan ja heitti kaulaliinansa lattialle, paperiköynnökset liehuivat lämmössä, kaikki läiskyttivät tassujaan, ja nyt Nuuskamuikkunen lpetti soiton huikeaan hihkaisuun! Ja Mymmeli nauroi ylpeänä.

Piisamirotta ohjeistaa ensimmäiseksi tarjoamaan 'hienointa mitä löytyy, myöhemmin on yhdentekevää mitä he saavat, sillä he ovat iloisia joka tapauksessa.'

Sivuja vieraiden täytettäväksi ja joku kiva piirroskuva vaikka tanssimisesta ja löytyypä kuva Tuitusta ja Nyytistäkin istumassa kotilon sisällä...

Kuva ihastuttavalla aukeamalla ja sen vastasivuna teksti Vaarallisesta juhannuksesta:

Paljon tyhjiä sivuja vieraiden terveisille, mutta ne eivät tunnu tyhjiltä ollenkaan, sillä joka sivulla jotain muumimaista. Ja sitten se tietty muumimainen rentous, josta voisimme kaikki ottaa mallia.


Arvatkaapa mitä? Kenen syntymäpäivää vietetään lokakuun kolmantena?

Kirjassa eri muumikirjojen sitaatit käyvät kuin keskustelua. Se on ehkä muumimaista seuranpitoa. Ja kaikki ovat mukana juhlien ja riemuiten väsymykseen asti. Hemuli kantaa vielä vieraskahvit salonkiin. Taikuri tosin halusi paljon pannukakkua ja hilloa, jolloin kaikki lakkasivat vierastamasta häntä, sillä 'sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen, hänen kanssaan voi puhua.'

Hemulin sivun muistelo virailusta muumilaaksoon on yksi suloisimmista ja se pättyy näin:

Kahvi odotteli kuistilla, kaikki järjestyi. Kaikki oli yksinkertaista ja sujui itsestään.

Tämän huikean kirjan lopussa on vielä Muistoja ja merkintöjä, jonne voi kukin merkitä puumerkkinsä, märän tai kuivan, värillisen tai värittömän, tai liimata valokuvia. Muumien perhekuva on päivätty Helsingfors 1878 3.10.

Sitä ennen:



Lopulta viimeinenkin vieras vaelsi sillan yli ja hillokellari oli aivan tyhjä.

*****