Lina Bengtsdotter: Beatrice

Ja niin kerroin poliisista, jolla oli pojan nimi ja joka oli kasvanut talossa äitinsä Betty Lagerin kanssa. Kovaäänisen Bettyn, josta isä puhui niin arvostavasti. Se nainen tiesi, miten hauskaa pidetään. Kerroin Onnelan juhlista, jotka kestivät päiväkausia ja houkuttelivat väkeä kaikkialta kylältä ja jopa kaupungista.

Ja sitten kerroin huhuista, että Betty kummittelee, että useat isän ystävät olivat nähneet hänen tanssivan puutarhassa, vaikka hänen kuolemastaan oli jo pitkä aika. Lasse Smed oli istunut meillä kotona keittiössä ja vannonut nähneensä omin silmin Betty Lagerin punaisessa mekossaan puiden lomassa Onnelan pihalla. Vannon äitini haudan kautta, että Betty oli siellä, hän oli siellä ja pyysi kaikkia mukaansa tanssiin.

Lina Bengtsdotterin kolmas Charlie Lager -sarjan kirja, Beatrice (Beatrice, Otava 2020, suomennos Elina Lustig) on lukijalle kuin haaste, sillä eittämättä alkaa miettiä kolmannen  mahdollisesti toistavan tuttua kaavaa rikostutkija Charlie Lagerin henkilökohtaisen elämän traumoista ilman minkään uudet nousematta esiin. Onneksi Annabelle ja Francesca ovat niin omat tarinansa ja onneksi olin väärässä! Charlie on edelleen yhtä vaarallisen hillitön alkoholin ja psyykelääkkeidensä käytön suhteen ja oikeastaan hän vetää pohjat, vaikka näenkin hänen putoavan vieläkin syvemmälle. Tässä on nyt vain se juttu, että jollakin kummalla tavalla Charlie on niin empaattinen ja hänen onnekseen myös intuitiivinen, että pärjää työssään vaikkakin kyseenalaisin keinoin heikompina päivinään. Mariestads Tidningen kommentoi mm.:"Tässä tarinassa on enemmän ihmissuhteita ja aitoja tunteita kuin kuolleisiin ruumiisiin keskittymistä." Näin se menee, mutta toistosta ollaan kaukana.

Rikos kirjassa on vauvan katoaminen. Tehtävä annetaan Charlielle. Sekopäisimpänä aamunaan, kun ei muista yöstä mitään, Charlie lukee Dagens Nyheteristä: "Sylilapsi kadonnut Karlstadin lähellä. Käynnissä kiihkeät etsinnät." Vauva on ryöstetty vaunuista, joihin äiti oli laittanut tyttärensä nukkumaan talonsa edustalle. Juttu tulee Charlielle ja Andersille, joita on kiinnostava seurata parina, sillä he ovat lähdöiltään aivan kuin eri maailmoista. Anders on yläluokkaa ja Charlie oikein korostaa alaluokkaisuuttaan Andersin seurassa, mikä sekä huvittaa että joskus ärsyttää Andersia. Nyt väittelyt ovat vähissä, sillä kun vauva katoaa, kysymys on tunneista, ei vuorokausista. Ensimmäinen vihje on valokuva, jossa kolme miestä seisoo kuvassa kädet kaverillisesti toistensa hartioilla. Kolme yksityiskoulun kasvattia, jotka myöhemmin perustivat menestyvän firman, mutta jotain tapahtui ja jäljellä on kaksi erittäin varakasta ja kolmas katkera ulkopuolella. Puh, pah, tästä pelistä pois! Kadonnut vauva on menestyneen pariskunnan Frida ja Gustav Palmgrenin.

Tällä kertaa Bengtsdotter kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa, jotka yhtyvät toisiinsa sujuvasti ja toisiaan vahvistaen. Tämä jo erottaa kolmannen kirjan kahdesta aiemmasta. Tutkinta johtaa etsivämme Rödminnetin nuorisokotiin, taloon, joka on ennen toiminut mielisairaalana. Vaikka Charlie ei vielä ole edes Gullspångissa, hän törmää jälleen menneisyyteensä saatuaan eräältä nuorisokodin kasvatilta kasan vanhoja kirjeitä. 

Olen alkanut taas nähdä unia. Viime yönä siinä olimme me kolme, sinä, minä ja pikkutyttö, niin kuin olisi kuulunutkin olla. Kuljimme järvelle vievää polkua, oli syksyn lehtiä ja aurinko, ohitimme kukkulan talon. Mies ei ollut siellä. 

Koko suuressa maailmassa olimme vain me, minä ja tyttäreni, ja kaikki oli niin todellista, että en olisi halunnut herätä milloinkaan.

Eikä minulla ollut tarkoitus pelästyttää sinua. En halunnut viedä vauvaa sinulta. Halusin vain pidellä häntä hetken. Olin haaveillut siitä kauan.

Mutta missä on pieni Beatrice? Kuka tanssii kirsikkatarhassa? Kuka kävelee punaisessa hameessa vastaan tanssien? Kuka seisoo kallion reunalla punainen hame tuulessa hulmuten? Onko Charlien painajainen muuttunut todeksi?

*****

Dekkarit Leena Lumissa