maanantai 18. kesäkuuta 2012

Carol Shields: Kivipäiväkirjat

Kuumana heinäkuun iltapäivänä 1905 Mercy Stone GoodwIll valmistaa Malvernin vanukasta, jolla aikoo yllättää miehensä Cuyler Goodwillin, joka palaa louhokselta kävellen kello viiden paikkeilla, kuten aina. Eristyneenä kotiinsa kuten naiset siihen aikaan, Mercy suunnittelee tarjoavansa kylmää suolalihaa kotitekoisella pikkelssillä höystettynä, kuoriperunoita, kuppikaupalla makeaa teetä ja lopuksi hienoa vanukasta. Äkkiä hän kuitenkin…

…tuntee olevansa todella syvässä haudassa ikään kuin hän, Mercy Goodwill, olisi pelkkä veren tykytys oman lihansa holvissa, leveissä kasvoissaan, paksussa taikinaniskassaan, suurissa riippurinnoissaan ja vankassa vatsanmöhkäleessään.

Carol Shieldsin Kivipäiväkirjat (The Stone Diaries, Otava 2000, suomennos Hanna Tarkka) on sirpaleiksi pirstottu omaelämäkerta vuonna 1905 heinäkuun kuumana iltapäivänä syntyvästä Daisy Goodwillistä, jonka äiti ei edes tiennyt odottavansa lasta. Hän syntyi äidistä, joka oli kasvanut Stonewallin orpokodissa täysin tynnyrilapsena oppimatta elämästä oikeastaan mitään. Sitten tuli kivimies Cuyler, joka halusi hänen kanssaan naimisiin ja siitä sai sitten alkunsa kirjan päähenkilö Daisy, yllätys kaikille, jotka osuivat tunkkaiseen, kuumaan keittiöön tuona heinäkuun hetkenä, naapuri Clarentine Flett, aviomies Cuyler, tohtori Horton Spears sekä vanha juutalainen kaupustelija Abram Gozhdë Skutari, jonka pojanpoika Skoot Skutar myöhemmin kertoo, miten isoisä oli kokenut Daisyn kohtalon vastasyntynyttä katsoessaan:

Mutta sen vastasyntyneen lapsen murhe ei koskaan lähtenyt hänen mielestään. Hän olisi voinut vannoa, ettei ollut ikinä nähnyt toista niin yksinäistä olentoa. Hän eli pitkän elämän, ansaitsi miljoonan dollarin omaisuuden, rakasti vaimoaan ja oli hyvä isä pojilleen. Mutta sitä lasta hän suri koko ikänsä, sen yllä leijuvaa kirousta, sen hirvittävää hätää.

Näin alkaa tarina Daisysta, josta tulee aviopuoliso, äiti, leski, lehden viherpalstan pitäjä, isoäiti, yksinäinen, masentunut, rauhan löytänyt ja vihdoin sairas vanha nainen, jonka katkerat unetkin todistavat vain poissaolon ja kenellekään kuulumattomuuden kaikua. Lapsistaan ja lapsenlapsistaan huolimatta Daisy tuntee olevansa yksinäisyydelle pyhitetty ja on aamuja, jolloin hän makaa sängyssä katsellen kattoa ja voimatta tajuta, miksi hänen pitäisi nousta ylös. Yli seitsemänkymmentävuotiaana, valkoisena, varakkaana naisena hän löytää yhteyden vain tyhjyydentunteesta, johon heittäytyy täysillä ennen kuin Floridan julma valo pakottaa hänet toimintaan ja yrittää vielä kerran sovittaa itsensä näytelmään, jossa hänellä on vastentahtoinen rooli, sillä hän, älykäs nainen, ei löydä enää mitään todellista sisältöä elämäänsä.

Siitä on kauan aikaa, kun luin Kivipäiväkirjat, Shieldsin läpimurtoromaanin, joka on voittanut useita palkintoja sekä saanut Pulitzer-palkinnon vuonna 1995. Kivipäiväkirjat yhdistelee fiktiota ja faktaa ja jopa mustavalkoiset valokuvat tuovat Daisyn tarinan todemmaksi. Minä en mitenkään muistanut teosta näin. Eri-ikäisenä kokee eri tavalla, tuntee toisin, näkee lävitse, kärsii kärsivien kanssa, tai sitten ei. Tämä kirja aloitti aikanaan Carol Shields -sarjani ja nyt on tarkoitus lukea blogiini hänen vanhemmista kirjoistaan ainakin tämän lisäksi vielä Ellei ja Larryn juhlat. Kivipäiväkirjat on ollut minulle tähän asti häneltä vaikuttavin, mutta pidän ehdottomasti eniten tänä vuonna suomeksi saadusta Ruohonvihreää romaanista. Pikkuseikkoja lunasti paikkansa kirjastossani olemalla edellisen sisarromaani. Ilman Kivipäiväkirjojen ärsyttävimpiä ja eniten henkilökuvaa pirstovia sivuja eli sivukaupalla lasten ja lastenlasten pohdintoja äidin ja isoäidin tilanteesta, puhelinsoittoja, kirjeitä, nopeita tapaamisia, tämä teos olisi käynyt liian rankaksi henkisesti, sillä Shields on todella tiennyt, millaista on kun julma valo tunkeutuu aamulla kaihdinten välistä, eikä löydy mitään syytä aloittaa uutta päivää.

Kirjassa on kuitenkin paljon myös Shieldsin napakkuutta ja tarkkailua, havaintojen tekemistä, mutta menetettyään kolumnipalstansa Daisy muuttuu kuin toiseksi ja jo syntymästä hänen päälleen asetettu yksinäisyys alkaa hallita kaikkea. Hauska nyanssi minulle tulee kuitenkin Fraidyn, Daisyn ystävän, piristyskirjeestä hänelle, jossa on lause, jota olen käyttänyt sitaattina monessa syntymäpäiväpuheessa:

Olen huomannut, ettei viisikymmentä ole puoliksikaan niin paha ikä kuin väitetään – vanhassa naamataulussa on ehkä vähän pusseja ja pikku ryppyjä, mutta ”kaikki millä on jotain väliä” toimii edelleen hyvin eikä hitto vie…


Daisy luulee, että mitään elämyksellistä hänelle ei voi enää tapahtua, mutta niin vain hän lähtee matkalle Brittein saarille, josta löytää Clarentine-tädin miehen, appensa Magnus Flettin, johon liittyy monta äärimmäistä asiaa ja etenkin teos Kotiopettajattaren romaani, mutta millä tavalla...ette ikinä usko!

Minusta Kivipäiväkirjat on ehdottomasti Shieldsin avainromaani! Carol aloitti kirjailijan uransa noin neljäkymmentävuotiaana ja ehti julkaista kuusi romaania ennen Kivipäiväkirjoja. Läpimurtoromaanillaan kirjailija loi sen omaperäisen mosaiikkityylinsä, joka on hänen tavaramerkkinsä ja joita myöhemmin syntyneet heijastavat eri painotuksin: huumori, tarkkailu pieneen ilkeyteen asti, pikkutarkkuus, mielen sisällä oleminen, ihmisten väliset suhteet, pirstaleisuus, tyhjyyden pakeneminen sekä lahjakas kuvailu ja hyvä tempo.

Näemme Daisyn hoitokodin vuoteella, mutta hän ei ole enää täällä, vaan Clarentine-tädin puutarhassa seitsemänvuotiaana:

Hän poimii ruoholaukan lehden ja imee sitä. ”Daisy”, hän kuulee. Häntä kutsutaan syömään. Clarentine –täti on luvannut tehdä tänään pannukakkua. Kaikki tämä: ajatus pannukakusta, ruoholaukan väkevä maku, kukkien näkymätön nielu, aurinko, hänen nimensä kaiku korvissa – yhtäkkiä häntä alkaa pyörryttää tämä aistimusten paino, hän pelkää kuolevansa siihen.


Lähitalojen päälle satoi lunta, ja heti saivat talot ja niiden pienet aidatut pihat pehmeän, valkoisen karvapeitteen, jota siihen aikaan sanottiin myös lumisorbetiksi. Hän kahmaisi sitä kourallisen huoneensa ikkunalaudalta ja piti sitä otsallaan niin pitkän kuin sielu sieti. Se oli koe. Rohkeuskoe. Kuutamo oli kylmä ja kirkas.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Suketus   Marile  ja Kirja vieköön!

*****

Carol Shields Leena Lumissa

33 kommenttia:

  1. Lukemaan kutkuttava kuvaus tarinasta.

    VastaaPoista
  2. Maksaisin nyt vaikka mitä jos saisin tämän mukaani lomalukemiseksi. Totuus on, että minulla ei ole matkalle mitään luettavaa:(. Joskus en osaa ennakoida en sitten millään. Laitan siis kirjan taas listaan. Odottamaan sitä autuasta hetkeä, kun kirjaston ovet minulle aukeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, arvaan sen...Luin itse Larryn juhlat Zürichissä ja oli oikein sopivaa matkalukemista.

      Ennakointi on kaiken a ja o, mutta vie joskus mennessään yllätysten ilon.

      Kirjastolaitos on yksi Suomen mahtavimpia asioita.

      Poista
  3. Ei voi olla totta, Leena! Juuri pyörittelen tätä käsissäni ja mietin, otanko tämän seuraavaksi lukuun vai palautanko kirjastoon ja katson, mikä puhuttelisi juuri nyt. Taisi tulla valinta tehtyä! Nyt vain vilkuilin sinun tekstiäsi, mutta sellainen tunne tuli, että tämä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kirjatelepatiaa. Ota lukuun. On kiva saada heti tuoreeltaan lukea, mitä joku muu on mieltä ja sinä varmaan nostat täältä esille hiukan eri asioita tai ainakin eri painotuksin.

      Poista
  4. Kivipäiväkirjat oli ensimmäinen lukemani Shieldsin kirja noin kymmenen vuotta sitten. En tiennyt kirjailijasta mitään, mutta upea kansi houkutti ja kirjassa tuntui olevan jotain taikaa. Ostin kirjan omakseni ja luinkin pian, mutta vasta Larryn juhlat ja etenkin Rakkauden tasavalta tekivät minusta Shields-fanin. Jostain syystä Kivipäiväkirjat, niin huikea kuin se onkin, jätti minut aavistuksen kylmäksi. Ehkä minun pitäisi lukea kirja uudelleen, voisin aloittaa Shields-lukukierroksen alusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Se Kirja oli taas juuri tämä ja samalla tämä oli ensimmäinen Shields, jonka luin. Hämmästyttää vain, miten toisin tämän muistin...Minut jätti kylmäksi Pikkuseikkoja, onneksi sitten tuli Ruohonvihreää. Minäkin luen nämä nyt ihan blogin takia. Mutta olihan tämä sellainen kokemus, että kannatti, sillä Daisyn yksinäisyys,irrallisuus ja myös katkeruus on kuvattu upeasti, suorastaan satuttavasti.

      Poista
  5. Hei Leena, olen lukenut Shieldsiltä tämän Kivipäiväkirjat ja Jane Austenin elämäkerran. Tarkoituksena olisi tutustustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon, mutta Kivipäiväkirjat ei minuakaan oikein sytyttänyt. Tuo alku kyllä palautui tosi hyvin mieleen, nyt kun luin tekstiäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, sama tarkoitus täällä...Se on nyt suvijuttuni, Shields. En aio tappaa itseäni kirjoilla, joten en nyt lupaa enempää ulkopuolelta pinon.

      Poista
  6. Tuo kirja juuri löysi kirjahyllyyni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, uskon, että pidät. Jos postaat siitä suomeksi luettuasi, minä linkitän sinut;-)

      Poista
  7. En ole vielä lukenut ainuttakaan Shieldsiä, mutta minusta on jo pitkään tuntunut, että juuri tämä kirja on minulle avain Shieldsin maailmaan. Kerotmasi vahvisti mutu-tuntuani. Silti pähkäilen aloittaisinko Shields-"urani" Ruohonvihreällä vai tällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, nimenomaan: Avain Shieldsin maailmaan.

      Molemmat ovat minusta parasta Shieldsiä. Jos aloitat tällä, löydät kaikki samat piirteet ruohonvihreästä, mutta olisiko enemmän tyylikästä, pitkää liukua,kirjoittamisen siloa, roson vähenemistä. En muuten pysty sanomaan, kumpi on parempi, mutta pystyykö kukaan...Kaikille olen aina sanonut: aloita Shields Kivipäiväkirjoista.

      Poista
  8. Taisi olla raskasta luettavaa?
    Kuitenkin pidit siitä...

    Meillä on niin monen
    laisia kohtaloita, minä olen vähän niin kuin Daisy---.

    Leppoisaa juhannusviikkoa, Leena-IhaNainen.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kuule, voisitko sinäkin lukea tämän?

      Pidin, mutta toi ihmisen todellisen kohtalon likelle. Tuota muistutusta kevensi hurjasti, että kirja sisälsi myös Daisyn vahvat päivät, jolloin hänellä ei ollut aikaa huomata yksinäisyyttään, sekä mukana hänen lapset ja lapsenlapset.

      Niin...minäkin olen Daisy sekä Shieldsin Ruohonvihreän Charleen...

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!

      Poista
  9. Minäkin olen tätä jo aloitellut - vaikuuttaa ihanalta, mutta erilaiselta kuin aiemmin lukemani Shieldsit :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, Shields-kuumetta liikkeellä...

      Niin monet sanoivat Ruohonvihreästäkin. Minusta molemmat ovat juuri parasta Shieldsiä.

      Poista
  10. Minäkin aloitin aikoinaan Shielsin lukemisen tästä kirjasta. Muistan kyllä pitäneeni kirjasta jo ensimmäisellä lukukerralla, mutta täysillä innostuin Shieldsistä vasta myöhemmin. Olen kuitenkin lukenut Kivipäiväkirjat kaiken kaikkiaan kolme kertaa ja joka kerta kirja jotenkin yllättää minut.

    Hyvin muuten kuvailit ja analysoit Shieldsin tyyliä ja hänen tavaramerkkejään. Hieno kirjoitus, taas kerran, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anaa Elina, minäkin pidin jo eka kerralla, sillä tämän kirjan takia jatkoin Shieldsin lukemista, mutta nyt koin tämän aivan eri tavalla, toiset asiat vahvistuivat, kun toiset jäivät katveeseen, johtuu omasta iästä.

      Varmaan yllätyt sittenkin, kun luet Kivipäiväkirjat vaikka 10 vuoden kuluttua.

      Näin minä hänet koen. Kiitos!

      Poista
  11. Tuttu kirja vuosien takaa. Täytyisikin lukea uudestaan ja maistella miltä se nyt tuntuu.
    Silloin pidin siitä.
    Larryn juhlat on toinen hänen kirjansa minkä olen lukenut.

    Mukavaa juhannuksen odotusta!

    VastaaPoista
  12. Hanne, taas bloggeri temppuilee eli en pääsyt vastaamaan suoraan...

    Nyt kokisit aivan eri tavalla, maku olisi vieläkin vahvempi.

    Pitäisit nytkin, mutta saisit myös pitkän jälkimaun.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Larryn juhlat minulla on pokkarina ja taidan lukea senkin uudelleen.

      Poista
  13. Olen lukenut Shieldsiltä (peräti) yhden kirjan, Ellein, ja tykästyin kovasti kirjailijan tyyliin. Olen metsästellyt dekkareiden väliin hyvää kertomakirjallisuutta, mutta sillä saralla olen äärimmäisen nirso. Kivipäiväkirjat voisi olla hyvä askel siihen suuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rachelle, minä otin nyt kirjastosta sekä Kivipäiväkirjat että Ellei. Sain viime mainittuun lisäaikaa, sillä teen muutaman muun väliin.

      Rachelle, lue sinä Ruohonvihreää. Siinä on Charleen ja hänen suhde äitiinsä. Olet ainoa, jolle olen suositellut muuta kuin Kivipäiväkirjat, mutta lue se näin päin. Kivipäivkirjassa on yhden naisen elämänkaari ja sitten sitä elämän menetystä myös. Toisaalta: Kivipäiväkirjat on Shieldsin palkituin teos...Valinta on sinun ja minä tulen lukemaan molemmat arviosi, kun vain vinkkaat. En aina huomaa, kun seuraan niin montaa blogia ja häslään itse syvällä kirjojen meressä.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, näin tehdään! Minulla on melkoiset pinot kirjoja varauksessa, kuten myös kotona, mutta nyt on ollut sellainen "hyvien jännäreiden putki" jo pitkään päällä, että sen voisi rikkoa draamalla.

      Poista
    3. ole hyvä. Olen melkein hirveän varma, että pidät Ruohonvihreästä.

      Minulla vielä odottaa muutama kovan sarjan dekkari niitä sydänsuven laiskoja viikkoja. Tosin sydänsuvi taitaa olla nyt...

      Poista
  14. Lumiomenan Katjan tavoin olen lukenut Kivipäiväkirjat noin kymmenen vuotta sitten. En muistanut koko asiaa ennen kuin selasin vanhaa lukupäiväkirjaani ja huomasin merkinnän. Siis en muista kirjasta mitään, en vielä sinun arviosi luettuanikaan! Jo on huomaamattoman jäljen jättänyt muistiini, ei ole ilmeisesti tunteita paljoa heilauttanut. Melkein tekisi mieli lukea se uudelleen, muistin virkistykseksi. Tai sitten kokeilen jotain ihan muuta Shieldsiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, minulla saattoi olla kauemmin aikaa, ehkä. Minä muistin vain, että pidin kirjasta kovasti, mutta en muistanut, että siinä olisi ollut näin alasti kerrottuna tuota Daisyn elämää ja kuolemaa.

      Minäkin aloitan kahden kirjan jälkeen taas Shieldsin. Otan nyt Ellei, josta en myöskään muista muuta kuin, että pidin siitä aikanaan.

      Kuule, kuka se oli, Siri Hustvedt ehkä, joka sanoi unohtavansa hyvätkin kirjat heti luettuaan. Ei sille mitään voi. Kaikkia tarinoita ei voi kantaa mukaanaan.

      Poista
  15. Luin tämän loppuun viikonloppuna, vaikuttava kirja, mutta loppu jätti hieman pöllämystyneen olon. En tiedä johtuiko sitä, että luin sen loppuuun ulkona aurinkotuolissa. Mutta tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, minulla ei ole tätä kirjaa omasa kirjastossani, joten en nyt voinut ihan tarkasti katsoa, miten menivät viimeiset sivut. Mieleeni loppu jäi Daisyn kuolemana, joka oli kuvattu hienosti, vai olisiko siinä ollut vielä senkin jälkeen niitä tyttärien ja muiden kommentteja..., jotka olivat aika-ajoin hämmentäviä. Kokonaisuutena kirja on upea ja Carol osaa yllättää olemalla myös hämmentävä. Minä olen välillä hukassa juuri eräänlaisten 'lörpöttelyjaksojen' aikana, olivatpa ne sitten puhelinkeskusteluja, kirjeenvaihtoa tai vastakkkain puhumistilanteita. Hyvä kuitenkin, että pidit;-)

      Aurinko? Mikä se on? Meillä on satanut viikkoja. Monet keskikesän kukkani ovat pilalla. Miksi kaikki ääriolosuhteet koituvat yhteen koiran elämään. Olga on kokenut vuosisadan helteet= kaksi edellistä kesää, jotka vietin hänen kanssaan kellarissa ja nyt tämä märkyys, jota hän ei siedä, vaikka onkin uiva koira. Kuka nyt haluaa makoilla puutarhassa, joka kohta valuu Päijänteeseen...

      Poista
    2. Mie en myöskään oikein "ymmärrä" noita lörpöttelyjaksoja kuten kirjeenvaihtoa, mutta se oli tässäkin tarpeen kontekstin selvittämiseksi ja loppukirja pysyy helpommin kasassa.

      Lapissa on kuulemma ihan inhimillinen kesäsää, jopa lämmintä. Kurja kesäsää on aika laajassa osassa Pohjoise-Eurooppaa, toivottavasti aurinko tulee sinnekin vierailulle ja viipyy jonkin aikaa...

      Helena (kommentoin eri koneesta enkä muista tunnuksia)

      Poista
    3. Helena, toiset niihin uupuvat, toiset pitävät, mutta toki niissä päästään tässäkin kirjassa valottamaan, mitä tapahtuu, mitä on tapahstunut ja miten muut sen kokevat.

      Kuule, me ollaan valuttu puutarhnoimme kaikkineen sitä ennen Päijänteeseen. Tämmöistä en muista ikinä olleen ennen. Monet upeat heinäkuun kukkijat ovat pilalla ja nytkin minulla on leivarissa tulet!

      Luulin, että olet Elämäsi Maisemassa nyt suvella, mutta onhan se ihanaa sitten kun lumi...

      Poista