maanantai 14. maaliskuuta 2011

MAJAKKAMESTARIN TYTÄR


Prologi

Bräutigams, Göteborg 1962


Arvid nousi ja veti Elinille tuolin. Elin oli vieläkin kauniimpi kuin Arvid muisti. Vaaleat hiukset oli koottu ylös, ja hänellä oli yllään hihaton sininen mekko, jossa oli rinnan alla vyö. Hän hymyili Arvidille, ja kaikki ympärillä tuntui katoavan. Arvid näki itsensä Elinin vihreissä silmissä, joissa oli häivähdys meripihkaa.


”Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt”, hän sanoi. ”Tarkoitan…tuntuu kuin olisin hengittänyt ulos eikä minun tarvitsisi enää koskaan hengittää sisään.”

Ann Rosmanin esikoisteos Majakkamestarin tytär (Fyrmästarens dotter, Bazar 2011, suomennos Anu Koivunen) kantaa mukanaan kaikkia niitä elementtejä, joista hyvät kirjat on tehty: loistava tarinankerronnan taju, salaperäisyys, yllätyksellisyys, kaksi aikakerrostumaa, persoonalliset ihmistyypit, vanhanaikaista romantiikkaa, menneisyyden piilotetut synnit ja etenkin niiden paljastuminen. Tämän päälle bonuksena tulee vielä sopiva tahti, ilman pakotettua toiminallisuutta ylilyönteineen sekä kaikkialle ulottuva meren ja levän tuoksu.

Tapahtumien näyttämönä toimii monen turistinkin kokema ja ihailema Marstrandin saari. Ja tapahtumat saavat alkunsa, kun vuonna 1868 rakennettu Pater Noster –majakka aiotaan siirtää alkuperäiselle paikalleen pienelle saarelle Marstrandin kupeeseen. Rakennustöissä olevat puolalaiset tekevät rakennuksen kellarissa kaamean ruumislöydön ja sen lisäksi löytyy sormus…

Tapauksen saa hoitaakseen rikostutkija Karin Adler, joka aloittaa hänestä kertovan dekkarisarjan lumoavasti sekä menneen ajan että suolaisen meren tuulissa liikkuvalla rikostapahtumalla, jonka alkujuuret ovat kuitenkin romantiikassa sekä toisen maailmansodan tapahtumissa, jolloin idealistinen pariskunta päättää perustaa yrityksen auttaakseen kolmannen valtakunnan hirviöiden tuhoamisleireiltä paenneita juutalaisia. Kukaan ei voi kuitenkaan aavistaa, miten pitkälle pahan juuret yltävät...

Kirja on täynnä kiinnostavia henkilöitä, mutta kuin tarkkailijaksi nousee loppuunpalamisen vuoksi sairaslomalla oleva Sara, joka oli ollut työssään niin tehokas, että hänen jälkeensä tehtäviä tuli hoitamaan kolme konsulttia. Saran olotilaa ei mitenkään paranna se, että hänen anoppinsa on varakas ja häikäilemätön Siri von Langer. Nainen, joka suosii mistään piittaamatta vain tytärtään Dianea ja tämän perhettä jättäen kahden muun sisaruksen perheet ja lapsenlapset täysin osattomiksi niin huomiosta kuin taloudellisesta avustaan. Saran mies Tomas ei kykene kertomaan äidilleen, miten väärin hän tekee ostaessaan Dianen perheelle arvokkaan kiinteistön ja Saran olo vain pahenee. Kuvaukset Saran käynnistä vakuutusvirastossa, jossa ei tajuta hänen sairauttaan sekä henkisen pahoinvoinnin ja uupumuksen vaikutukset fysiikkaan ovat kuin suoraan todesta.

Hän seisoi flanellipyjamassa keskellä kuistin lattiaa eikä kyennyt rauhoittumaan sen vertaa, että olisi käynyt istumaan. Hänen ruumistaan raastoi edelleen. Tuttu paine rinnassa palasi sellaisella voimalla, että hän lysähti polvilleen ja haukkoi ilmaa lyhyin hengenvedoin. Ahdistus ryöppysi säälimättömästi hänen ylitseen ja tunkeutui pienimpäänkin soluun. Tarkoitus? se kysyi. Mikä on elämäsi tarkoitus? Elämällä ei ole mitään tarkoitusta.


Sara tunsi vatsansa alkavan herätä. Hän nousi, ja kun silmissä pimeni, hän joutui ottamaan tukea seinästä. Silmissä musteni vaikka hän nousi todella hitaasti, sillä se oli hänen syömiensä lääkkeiden sivuvaikutus. Hän ehti juuri ja juuri istahtaa pöntölle ja vetäistä peltiämpärin syliinsä. Tuntui kuin hän olisi pissannut, vaikka hän ulosti. Uloste ryöppysi samaan aikaan kun hän oksensi ämpäriin. Kylmä hiki sai otsan kiiltämään.

Saran mies Tomas ei myöskään mitenkään ymmärrä pidemmän päälle vaimonsa kotona oloa ja ihmettelee, että mitä kummaa nainen voi tehdä kotona kaksilapsisessa perheessä neljäkymmentä viikkotuntia, joka on laskettu kulumaan sen kokoisen perheen huoltoon. Tomas olisi voinut olla täysin huoleti vaimonsa joutenolosta, sillä oudosti Sarasta tulee salaisuuksien paljastaja, joka yhtäkkiä liikkuu paljon vaarallisimmilla vesillä kuin voi ikinä edes kuvitella. Ja anoppinsa suhteen hän on tarkkavaistoisempi kuin kukaan muu. Hänestä tulee tahtomattaankin oiva apu Karinille, jonka keskittymistä verottavat yksityiselämän ja ikävän työparin harmit.

Mutta kuka on kellariin muurattu ruumis? Mikä on pitkä numerosarja, joka häneen on tatuoitu? Mitä on tapahtunut majakkamestarin tyttärelle Elinille? Ja mikä on kirkonmiehen, Simon Neveliuksen osuus tarinaan, hänen joka toimi Marstrandissa pappina 1960 –luvulla? Ja mitä olivat kultalaivat, jotka matkasivat Bergenistä New Yorkiin?


Ann Rosmanin esikoisteos on vievä ja minulle tuli yksi valvottu yö elämäni kirjaöihin lisää. En vain voinut lopettaa! Pidän vanhanaikaisista dekkareista, joissa on vähän mystiikkaa, historiaa ja paljon salaisuuksia. Koin Majakkamestarin tytärtä lukiessa samoja fiiliksiä kuin lukiessani Öölannin saarelle tarinansa sijoittavan Johan Theoronin Hämärän hetkeä tai Yömyrskyä. Kummankin kirjailijan kirjoissa menneisyyden varjot pimentävät nykyisyyttä, kummankin kirjoissa on sukudraaman aineksia sekä tietysti rikos tai useampia. Ann Rosman asuu Marstrandin pikkukaupungissa ja tuntee saaristonsa hyvin, sillä hän rakastaa merta ja purjehdusta, mikä näkyy selkeästi hänen suolan ja levän tuoksuisessa esikoisessaan.

Epilogi

Kaiken parantava lääke on suolavesi
- hiki, kyyneleet tai meri.

- Karen Blixen -

Ann Rosman

*****

Minun lisäkseni tästä kirjasta ovat kirjoittaneet ainakinTuulia  Norkku, Hanna ja Linnea.

25 kommenttia:

  1. Ihana, että teit tämän kirja-arvion! Teoksessa on aivan huumaavan kaunis ja mystinen kansi, tähän kansikeskusteluumme palatakseni. :)

    VastaaPoista
  2. Hanna, täysin samaa mieltä ja siksi kanis pääseekin palkkiini;-)

    Kirjakin on kaunis ja mystinen.

    VastaaPoista
  3. Voi, tämän merkkaan itselleni heti ylös, sen verran kiehtova dekkariuutuus tuntuu olevan kaikkine elementteineen, joista minäkin pidän!

    VastaaPoista
  4. Susa, Johan Theoronin Yömyrskyä ja Susan Fletcherin Meriharakoita suolaveden toisiinsa liottamina.

    Marstrandissa olen itsekin käynyt ja nauttinut siellä elämäni kampela-aterian. Muistin jopa joitakin kirjassa mainittuja katuja sekä yhden ravintolan.

    Yllättän hyvä esikoisteos! Jännä nähdä mistä hän ammentaa ensi kevänä ilmestyvässä romaanissaan Själakistan...

    VastaaPoista
  5. Taas uusi tutustumisen arvoinen ruotsalainen.Pitääpä heti katsoa löytyykö meidän kirjastosta ja varata.
    Kiinnostaa kovasti, kiitos hienosta arviosta.

    VastaaPoista
  6. Minttuli, tässä on vaihteeksi perinteisen, vanhan ajan dekkarin tyyliä uudessa ajassa sekä merta, merta....Ole hyvä vain!

    VastaaPoista
  7. Tässä jälleen kirja, jonka aion lukea. Majakat ovat aina kiehtoneet minua, käynyt olen vain Bengtskärin majakalla.

    Kaunis kansi!

    VastaaPoista
  8. Meren kaipuu kuuluu jotenkin kevääseen, mutta heti kannesta ajattelin, että tämä taitaa olla dekkari. Ensin hämäsit minua vähän, mutta TÄMÄHÄN ON DEKKARI.

    :D

    VastaaPoista
  9. Marjatta, sama täällä. Majakoissa olisi kiva majoittua - myös. Jopa tämän kirjan jälkeenkin;-)

    Kansi on kerrankin jännityskirjalle vetävä.

    Ilse, käsite dekkari on kuin hiekkaan piirretty viiva, jonka seuraava aalot jo pyyhkii pois. Tämä on jännittävä kirja yhden naisen burn outista, yhden naisen silmittömästä ahneudesta ja röyhkeydestä sekä myös kirja kuolemasta, intohimosta ja merestä.

    Ole hyvä, señora Ilse;-)

    VastaaPoista
  10. Kiinnostava kirja josta en ollut kuullutkaan, kiitos kun vinkkasit tämän meille! Tykkään klassisista dekkareista, tai oikeastaan olen hyvinkin rajoittunut dekkarinlukija, luen pääasiassa Christietä (jolta melkein kaikki jo luettu), Leena Lehtolaista, Mari Jungstedtia (jonka samana toistuvaan kaavaan vähän jo kyllästyin), ja P.D Jamesia. Oletko lukenut Jamesin Majakan? Siinä ei tosin nimestä huolimatta muistaakseni kovin paljon hyödynnetä majakkasaarimiljöötä.

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa kirjalta, jonka minäkin voisin melkein lukea. ;) Ja kirjan nimi on tavattoman hieno.

    VastaaPoista
  12. Pienen mökin emäntä, ole hyvä vain!

    Minäkin pidän klassisista dekkareista ja tässä on juuri niiden tuulia. Christiet olen lukenut niin monasti, että hiukan lisää vielä muistamattomutta, niin voin aloittaa tuolta kirjahyllyn vasemasta yläkulmasta uudestaan: Olen kohta unohtanut murhaajat!

    Minun ykkösdekkaristini ovat: Minette Walters, Ruth Rendell, Denise Mina (Patricia Meehan -sarja), Tess Gerritsen, Inger Frimansson, Karin Fossum Ja Patricia Cornwell. Näistä tiedän, että pitäisit vaikka Waltersin Häpeänaamiosta sekä Kuvanveistäjästä. Kokeile! Sitten voit kommentoida ao. postausten kohdalle, kun olet lukenut.

    Lue myös Inger Frimanssonin Kissa joka ei kuollut, Varjo vedessä ja Pimeyden jäljet. Lupaan, että pidät, jos psykologinen jännitys on sinulle mieleen. Myös Karin Fossumin Harriet Krohnin murha on täydellinen dekkari ilman kovaa toiminnallisuutta, josta en pidä ollenkaan.

    P.D.Jamesilta olen lukenut viimeksi Yksityispotilaan, jossa hieman väsynyt ote. Onhan rikosladymme jo varsin iäkäs. Häneltä olen pitänyt eniten Kirjoista Totuus ja toiveet ja Kuoleman maku. Majakkaa en nyt muista, sillä luen niin paljon liikaa...

    Koska sen nyt sanoit, niin minäkin sanon: Mari Jugstedtia en enää jaksa. Sama kaava. Boring!

    VastaaPoista
  13. Katja, ihan tosi;-) Katso vastaukseni Ilselle.

    VastaaPoista
  14. Kiitos vinkeistä, kurkin listaasi seuraavan kerran dekkarihyllyn luona! Rendelliltä olen lukenut jonkun, luulen että se on sama, johon viitaat profiilikuvauksessasi. Pidin, mutta tavallaan se oli liiankin hyytävä minun hermoilleni :). MAinitsemasi Jamesit ovat hienoja!

    Mietin samaa tuon Yksityispotilaan kohdalla; harpoin monia kohtia yli kun jännite ei oikein pitänyt. Jamesissa koukuttavat myös hahmot, Dalglies ym. Mitä mieltä olet: onko Jungstedtin Knutas vähän kuin Dalglies, Karin vähän kuin Kate jne? Minua jotenkin häiritsi hahmojen ja ihmissuhdekuvioiden samankaltaisuus.

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  15. Onpa taas kiinnostava dekkari ja tuo miljöö kiehtoo tietysti! En ole tästä ruotsalaisesta dekkaristista kuullutkaan. Laitan tämän muistiin ja on kirjan yhdellä henkilöllä hyvä nimikin heh! Kiitos Leena paljon postista, joka tuli tänään! :)

    VastaaPoista
  16. Hieno uusi löytö dekkareiden ystävälle. Kuulostaa niin mielenkiintoiselta, sinä osaat houkutella lukemaan. Ja vannoutuneena dekkarifanina tätä ei voi jättää väliin. Kiehtova miljöö ja niin hieno kansi!

    VastaaPoista
  17. Pienen mökin emäntä, ole hyvä vain! Kun tutkit kirjastonhyllyjä, älä välttämättä ota ihan Rendellin uusimpia, sillä hän on ilm. kokemassa jotain kriisiä. Hän ilmoitti jokin aika sitten, että 'perinteinen dekkari on tullut tiensä päähän' ja sen jälkeen rouvalta tuli pari, joita en olisi Rendelliksi edes tunnistanut. Lueppa häneltä vaikka Väärinkäsitys, Rukoile, sinä viaton ja Krokotiilinvartija. Siinä vlissäkin on hyviä, mutta en omista niitä kaikkia. No, sinähän tarkka olet, Veden lumo tosiaankin lumosi minut niin, että vein sen profiiliinikin;-)Mielestäni Rendell on jo palannut loistaville juurilleen...kunpa muistasin millä kirjalla...

    Itseasiassa pidin Dalghliesistä, etenkin koska katsoin ne tv-sarjat ja siinä oli hyvä roolitus. Se voimalajuttu, oli mahtavin P.D. Jamesilta, muistathan sen voimalan yhden 'tärkeän', yli-itsevarman naisen, joka juoksi öisin ja sitten jätti ne lenkkarit siihen rannalle kun meni pimeässä uimaan ja lenkkarien pohjassa oli se keltaisen ampiaisen kuva ja hemmetti kuinka herkullinen ukko se voimalanjohtaja olikaan ja kaikkeen syypää oli tarinan viehättävin vanha lady! Parasta P.D.Jamesia ikinä! Siis Dalghlies on vähän kuin liian haalea kylpy, mutta menee paremman puutteessa.

    Vertausta Jungstedtiin en voi tehdä, sillä lopetin Jungstedtin jo yli vuosi sitten ja annoin kaikki hänen kirjansa Bessulle=Annelle, joka on maailman intohimoisin dekkarien lukija. En jaksanut yhtään kiinnostua hänen hahmoistaan, enkä muista niistä enää mitään. Paljon on kirjoja virrannut sen jälkeen...

    Tässä sinulle pari uutta vinkkiä: Patricia Highsmithin Viimeiseen Hetkeen ja saman kirjailijan Öinen huuto.

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  18. Sara, tämä on merituuulen raikas ja ihanasti jotenkin vanhanaikainenkin esikoisdekkari. Uskon että pitäisit. Sara on oiken kaunis nimi. Mikä onkaan kauniimpi heinä kuin sara! Ja lisäksi nimi on kansainvälinen. Minulla on ystävä, joiden tyttöjen nimet ovat Sara, Tuuli ja Hilla.

    No, kestipä se kauan tulla...

    VastaaPoista
  19. Anne, sinut ikuisesti tunteneena vakuutan, että sinua ei tarvitse houkutella lukemaan dekkaria;-) Eiköhän se ole ollut toisinpäin. Katso muuten mitä olen mieltä Jungstedtista Pienen mökin emännälle vastatesssani.

    Täällä tämä Majakkamestarin tytär odottaa...

    VastaaPoista
  20. Paljon kiitoksia paneutuneista vastauksista. Dalglies-sarjaa en valitettavasti ole nähnyt, monet ovat kehuneet... Oliko tuo voimalajuoni kirjassa Totuus ja toiveet? Siinä murhaaja taisi tosiaan olla suht sympaatinen rouva, joka taisi paeta maallista esivaltaa klassiseen dekkarityyliin...

    Palaan lukuvinkkeihisi :)

    VastaaPoista
  21. Pienen mökin emäntä, minusta se oli juuri siinä kirjassa. Minulla on se kirja, mutta siinä ingressissä, jonka kiireessä luin, mainittiin vain 'viheltäjä', mutta eikö se viheltäjämurhaaja ollutkin juuri siinä voimalakirjassa.

    Murhaaja oli se voimalanjohtajan äiti, joka vihasi sitä komeaa ja poikaansa vokottelevaa, öisin uivaa naista. Se voimalanjohtajan esittäjä oli kielletyn hyvän näköinen. En ikinä ymmärtänyt kuka näyttelijä oli.

    Jännittäviä lukuelämyksiä!

    VastaaPoista
  22. No niin, nyt olen lukenut Majakkamestari tyttären :). Minäkin symppasin Saran hahmoa (ja monta muutakin), uskon, että suurin osa tämän kirjan "sivuhahmoistakin" jatkaa elämäänsä seuraavienkin Karin Adler -dekkarien sivuilla... :)

    VastaaPoista
  23. Pienen mökin emäntä, kirjailija oli selvästi keskittynyt Saran hahmoon täydesti.

    Tässä oli niin paljon matskusa, että ihmettelen, mistä seuraavaksi ammennetaan, mutta toisaalta, sitä on ihan jännittävä odottaa.

    Olen nyt Öölännin saarella ja sen dekkaristin tarinassa, jonka mainitsin tämän kirjan lopussa. Paljon kovempaa. Erittäin palkittu dekkaristi, vaikka nyt ilmestyi vasta kolmas kirja.

    VastaaPoista
  24. En ollutkaan lukenut tätä sinun arviotasi, Leena. Nyt luin kun itse sain seilattua Majakkamestarin tyttären läpi.

    Tämä oli kyllä ihana dekkari, juuri sopivatempoinen ja mukaansatempaava. Minullakin siirtyi eilen nukkumaanmeno, mies nukkui vieressä ja minun oli PAKKO saada tiedää miten tämä loppuu.

    VastaaPoista
  25. Linnea, minä luen melkein joka yö siinä mieheni vieressä. Onneksi hän ei häiriinny...

    Tämä on sellainen dekkari, joka sopii niillekin, jotka eivät dekkareista perusta, mitä minä en tietenkään ymmärrä ollenkaan;-)

    VastaaPoista