sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Leena Lumin huhtiarvonnan 2013 voittajat ovat....

Leena Lumin huhtiarvonnan onnettarena toimi Lumimies kuten aina ennenkin. Arpainnostus oli ilahduttavan suurta, joten kiitos teille kaikille♥ Minne joutuisinkaan näiden kaikkien ihanien kirjojen meressä ellei teitä olisi!

Voittajat ovat: Suketus, Sude, Bikke, Tuija ja Jenni Onnea voittajille♥ Ensin palkintolistalta saa valita Suketus, sitten Sude etc. Kun olette tehneet valinnan, ilmoittakaa minulle sähköpostilla leenalumi@gmail.com sekä valintanne että yhteystietonne. Toivon mahdollisimman pikaista yhteydenottoa kaikilta ettei jono ala seisomaan paikallaan, kiitos.

Tämä oli kivaa ja sain vähän lukuaikaa, mutta ensiviikolla sekä pakkaan voittajille kirjoja, että liehun kaupungilla kuin myös tarjoilen teille brittijännitystä että puutarhaa. Taitaa olla tulossa sisustustakin, mutta vielä ei ihan varma ehtiikö ensi viikolle.

♥♥♥

En voi lopettaa vielä, vaan on pakko kertoa ihan aiheen vierestä, että asioilla on tapana järjestyä. Olemme kohta vuoden jahkanneet, että mikä on kakkosremonttivaiheemme ykköskohde. Yhtenä päivänä se on ollut valokate parvekkeelle, yhtenä  päivänä alakerran vierasmakkarin vessa ja eteinen, yhtenä yläkerran olkkarin ja eteisen sekä tämän kirjaston lattiat uusiksi. No, kun ei keksitty, mikä on tärkeintä, lykkäsimme koko projektin hamaan tulevaisuuteen tai niin me luulimme. Eilen sitten lähdimme Kodin Ykköseen ostamaan uusia kevätverhoja keittiöön ja löysimmekin todella kivat, joissa luonnonvalkoista ja tietty vaaleanpunaista, jotka sopivat pinkkeihin talouskoneisiimme sekä country&cosy vihreisiin kaapistoihimme:
Vaeltelimme siellä siis melkein ohi kodin rakennuspuolen, kunnes kuitenkin joku vei meitä kohden wc-altaita yms. Niinpä olimme tunnin sisällä tilanneet  kakkosvessaamme peilin valoilla, lavuaarin ja siihen kaapistot. Nyt ei tarvitse enää jahkata, mikä on remonttikohde vielä tänä suvena. Vähän huimasi, mutta nyt alan olla jo aika innostunut. Kaikki on valkoista, kun aina on ollut värikästä, mutta suunnittelen seinistä korkeakiiltoista valkoista ja yksi seinä vahvaa turkoosia. Haluaisin takaseinän turkoosille, jolloin se näkyisi peilin kautta katsojalle, mutta serkku ja etenkin R. on sitä mieltä, että se seinä, johon tulevat valkoiset kaapistot ja lavuaari sekä peili, turkoosiksi. Minä olen nyt ihan toista mieltä. Onko tähän kenelläkään mielipidettä? Se takaseinä olisi sitten ilman mitään hyllyä ja saisi olla vain kaunis ja sieluväriäni...Alakerrassa saavat näkyä turkoosi, sininen ja kaikki se merellisyys, joka minussa virtaa. Ja siellähän on myös uusittu saunaosasto, joten kaikki liittyy jotenkin veteen.

Ja valokatetta meille ei tule ikinä, sillä tapahtui muutakin, mutta se onkin sitten jo toisen jutun väärti.

Sunnuntai-iltapäivän rauhaa!

Love
Leena Lumi

The Winner Takes It All

lumikellokuva Allu

46 kommenttia:

  1. Onnea kaikille voittajille! Mitähän kummaa valokatteeseen liittyvää oikein tapahtui, jäi mietityttämään. Hienoa, että remonttikohde selvisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, kiitos psta!

      No, paljastan sen verran, että kun näimme jotain täysin valokatteen korvaavaa, tajusimme, että haluamme sen tai ainakin sen tapaista. Nyt tässä kärvistellään, kun hiukka suolainen hinta kaiken muun päälle, mitä kohta seuraa. Kerron sen sulle, jos hirveästi haluat tietää, meilissä;) En halua tästä vielä julkista, jos se vaikka siirtyy vuodella.

      Valokatteet ovat parantuneet, mutta ihan saletti, että tällaisessa kaksikerroksisessa talossa tulee sen puhtaanapidosta ongelma, on sitten paienpesuri tai ei. Meillä on vielä ison partsimme edessä vaahtera, jota emme halua kaataa, sillä se antaa ihanaa varjoa kuumalla. Löysimme jotain, jossa sekä suoja auringolta että sateelta, jonka voi pitää ulkona kesät talvet, eikä ole muovia, joka aikaa myöten muuttaa aina väriään. Mies on muovialan expertti.

      No huh helpotus, että jahkaaminen päättyi tähän. Olimme aika poikki keittiö- ja saunaosastoremppamme jälkeen, mutta nyt alkaa olla uutta virtaa, sillä R. jää kesäkuulla vapaaherraksi.

      Poista
  2. Oooo, ihanaa! Ja ajattele, melkein unohdin osallistua!

    Laitan ihan kohta sähköpostia, täytyy hetki punnita vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, onnea! Olet selvästi sunnuntailapsi;)

      Kiitos, odotan ja merkkaan sitten valintasi varatuksi.

      Poista
  3. Onnea voittajille ja onnea teidän uudelle remonttihankkeellekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos psta! Muistat, miten tätä kaipasin, mutta sitten alkoi se jahkailu kaikesta muusta;)

      Poista
  4. Voi miten kivaa..! Katson listaasi ja minä voisin ottaa Johanna Vireahon ja Sari Tammikarin; onnellisen puutarhurin vuosi, jos sitä ei kukaan mua ennen ota. Jos niin ilmoitelle Leena mulle sitten...:)
    jippiii..kivaa.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut voittajille! Yritän nyt miettiä, että mitenpäin se vessa onkaan. Luulisin, että laittaisin värikkääksi sen seinän, joka on vastassa, kun ovesta tullaan sisälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, kiitos psta.

      Katsos, se vessa on todellakin kakkosvessa eli aika pieni. Teemme kaiken itse alkaen vessan lattian ja alaeteisen lattian piikkaamisesta laatoitukseen, mutta emme aio siirtää lavuaarin emmekä pytyn paikkaa. Ovesta kun tullaan vastaseinä on suurin ja täysin ehkä seinä, jossa vain oikealla käsipyyhkeet. Se olisi liikaa turkoosia jopa minulle;) Sen pitää olla jompikumpi päätyseinistä. Tätä joku nyt nauraa, mutta kuvittele istuvasi pytyllä ja näet edessäsi valkoisen lavuaarin ja kauniit kaapistot sekä sen peilihyllyn valoilla, niin eikä olisi kiva, kun kasvojesi lisäksi peilistä heijastuisi takaasi kuin Välimeri...

      Me emme ole tätä taloa suunnitelleet ja kaikki muu on ollut ok, mutta tuo pikkuvessa olisi kaivannut lisäneliöitä ja vähän enemmän suunnittelua. En anna neliöitä pois pyykinkäsittelyhuoneesta, jonne mahtuu nyt koko pyykkihomma kaikkineen.

      Poista
  6. Oi miten mukavaa,käyn heti laittamassa valintani, joka olikin aika selvä.

    VastaaPoista
  7. Onnea paljon voittajille! Sinulle hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Onnea voittajille!

    Voi että tuo lumikello-kuva on kaunis. Nyt huhtikuussa tuntuu, etten jaksa tätä sohjoa ja raskasta lunta, riippuvia pilviä. Haluaisin hypätä toukokuuhun. :)

    Ihailen aina sinun keittiötäsi. Tuo vihreä on ihana sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos psta!

      Se on Allulta. Minulle myyrät eivät lumikelloa salli eli on niin epistä. Lupaan sinulle, että se on ennen kuin huomaatkaan. Hellaakoski kirjoitti hihtikuusta Elliotia pahemmin: http://lumikarpalo.blogspot.fi/2011/04/ei-ankeampaa-tuttavaa-kuin-hajoava.html

      Minäkin olen edelleenkin tyytyävinen siihen. Ehkä se osoittaa, että se meni just oikein. Kiitos.

      Poista
  9. Onnittelut kaikille voittajille!

    Laita turkoosiksi ihan mikä tahansa seinä, mutta älä sitä, mikä heijastuu takaa kun olet peilin edessä :)
    Saas nähdä mitä turkoosia muuten tarttuu mukaan seuraavalta Istanbulin matkalta....jos olisin ihan varma, että vielä ensi vuonna asun tässä missä asun, toisin kotiinkin sen turkoosin päiväpeitteen - mä olen vallan rakastunut siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, kiitos psta!

      Minusta just se olisi ainoa oikea. Jos siihen olisi tullut sama Stonestin hyvin karkea verhoilukivi, joka meillä on saunassa, se olisi ollut jopa R:n mielestä just tuo takaseinä. Mikä ero tässä on! Odotan Bessun käyntiä...Ja eihän sitä tiedä, mitä laattaihmeitä löydän kun ehdin niihin liikkeisiin, mutta tila on pieni ja nyt siitä tehdään isompi konstilla jos toisella, mutta ei oteta milliäkään pyykinkästtelyhuoneesta.

      Se on todella upea peitto!

      Poista
    2. Sinulla ihan varmasti löytyy jotain turkoosia kankaana, otapa mukaan se ja mene peilin eteen niin että kangas on takanasi - näet mitä tarkoitan :)
      Niin ihana kuin se värinä onkin!

      Istanbul kutsuu taas heinäkuussa :)

      Poista
    3. Ihan huippua!!! Ihana Lumimies ja ihana Lumikello JA ihana kadonnut lumivalli! Valitsin ja valitsin jaa jaa.. vaikea päätös :)
      Aurinkoa sinne!!

      Poista
    4. Pepi, ehkä mä luovun koko turkoosista, vaikka alakerrassa on vierasmakkarissa turkoosi Ashleyn tapettikin...ja takkahuoneessa on Marimekon pitkät turkoosit verhot (Mustapippuri).Mitään vaakaboordeja en laita, en.

      Eiks siellä ole silloin kuuma...Minua kutsuvat alpit teis monennenko kerran. Ja silloin olen poissa koneelta yli kaksi viikkoa;)

      Poista
    5. Bikke, onnea! Juu, ihana hän on;) Meilläkin ovat lumet nyt saaneet kyytiä. Rakastan lunta, mutta en huhtikuista. Koitas nyt päättää, sillä miten minä voin...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  10. Onnea voittajille!

    Uteliaana jäin miettimään valokatteen kohtaloa, mutta tulihan tuossa jo vähän lisäpaljastuksia vastauksessasi Pirkolle. Ja koska mulla on melkein aina mielipiteitä kaikesta, kommentoin remppaa kylppäristä jota en ole koskaan nähnyt. Myit kyllä mulle tuon ajatuksen peilikuvan takaa heijastuvasta Välimerestä...Mutta onko turkoosi sitten huono taustaväri monelle ihmiselle, vai mihinköhän Pepi viittaa? Toisaalta, voisin myös kuvitella miten kauniisti valkoinen lavuuari ja kaapisto tulisi esiin turkoosilta seinältä. Näin, tälleen ympäripyöreesti.;)
    Jäin vaan miettimään teidän remonttilistaa, että eikös teillä ollut aikomus puhkasta olkkariin/ruokatilaan iso ikkuna? Se kuulostaa musta niin hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos psta!

      No meilasin jo Pirkkolle koko jutun, en tuo sitä vielä blogiin, kun asia on kesken, mutta valokatetta ei tule, se on sataa varma.

      R. totesi jo äsken, että laita vaaleanpunainen;) En laita! Alakerta on merellisyyttä ja sen pitää näkyä myös siellä vessassa. Voit olla oikeassa tuossa, mutta päätin nyt jättää kaiken niille kerroille, jolloin vaellamme laattaliikkeissä. Nythän jotenkin kiire on ohi ja rauha maassa, kun tiedämme, mihin tarttua, kun hetki on. Se lattioiden aukipiikkaaminen tarkoittaa, että just silloin ei voi olla esim. yövieraita etc. No onneksi ne kaikki ostetut nyt ovat valkoisia, joten jos löydän jonkun unemaisen laattaerikoisuuden, voin ottaa senkin. Onhan siellä sitä turkoosia jo aika reippaasti;) Olen teinistä asti tykännyt turkoosista, mutta sitä ei saa päästää kaikkialle. Yläkerrassa ei ole mitäään muuta turkoosia kuin mun korut.

      Juu, se ikkuna on unelma, josta näin jo untakin. Se puhkaistaan olkkarin päätyseinään katosta lattiaan, jolloin saamme näköalan omaan eritasopuutarhaamme ja myös Päijänteelle puiden välistä. Se on kai R:n listan häntäpäällä, siellä jossain kaukana. Se on sitten jo elämän hunajaa, bonusta. Nyt on kyse välttämättömyydestä, sillä kuvittele nyt 35 vuotta vanhan kivitalon kakkosvessaa, jolle ei ole ikinä tehty mitään...Juu, arvasin ettet halua edes kuvitella;)

      Se ikkuna kuulostaa kaikkein hienoimmalta ja se tulee ennen kuin kuolen...Kuka muu voi nähdä unta ikkunaremontista kuin minä!

      Poista
  11. Onnea voittajille!
    Minäkin ihailen keittiösi värimaailmaa ja käytännöllisyytä. Vessaremontista tullee hieno valitsette varmaan oikein hienon kokonaisuuden.

    Pikaista kevääntuloa toivoen, hyvää ensi viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos psta!

      Pidän kovasti keittiöstämme, joka oli ennen liian ahdas ja ei niin kiva ollenkaan.Kiitos.

      Nyt olen aika hukassa sen vessan kanssa. R. sanoi äsken, että laita se vaaleanpunaiseksi;) No en takuulla! Luotan siihen, että kunhan ehdimme laattaliikkeisiin, vastaus löytyy sieltä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Onnea voittajille!

    Siellä on selvästi kevätt rinnassa - minäkin raahasin kotiin uuden maton. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiitos psta.

      Juu, nyt alkavat lumet sulaa ja huhtikuun lumista en niin perustakkaan. Kaikki tuollainen, uusi matto, uudet verhot...se on kevään esileikkiä.

      Poista
  13. Remontit ovat piristäviä! Ihanaa, kun on rahaa laittaa uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja-Leena, me uuvuimme täysin edellisen aikana, sillä remontin keskellä ei ole kiva asua ja teimme itse kaiken, mitä laki sallii. Raha on prioriteettikysymys: Toiset käyvät joka vuosi matkoilla, tai ostavat aikuisten trendileluja IPad, asuun sopiva puhelin...) eli uutta elektroniikka tai ovat muotihulluja tms. Jostain on aina tingittävä, kun kotiaan kohentaa.

      Poista
  14. Onnea arvonnan voittajille! Minulla on remppakuume myös. Keittiö, sauna, pesuhuone ja kolme wc:tä odottavat kasvojen kohotusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaiselämää, kiitos psta! Minulla oli se kuume kauan poissa, sillä keittiö- ja saunaosastoremonttimme kesti kauan. Päätin silloin, että ei ikinä enää remppaa, mutta 'never say never' eli nyt olis taas vähän intoa. Kaikki mainitsemasi ovat just ne, jotka mainitaan usein alan lehdissä ns. 'vähintäin ne on remontoitava'. Minusta siinä on jo paljon ja etenkin keittiökaapistojen hinnat vetivät olivat meille sokki. Mikä ihme niissä oikein makssa...

      Poista
  15. Leena, mitä olet tykännyt Kunniasta tähän mennessä? Mie mietin, että marssin Suomalaiseen ellei postiluukku tänäänkään kolahda. Vaikuttaa hurjan mielenkiintoiselta ja odotan innolla arviotasi kirjasta. Shafak vain on... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, pelkäsin kirjaa, koska tiedät, että kammoan tuota aihetta eli en kestä, mutta se on kirjoitettu yllättävän viihteellisesti, mutta tietty Shafakin taidolla. Olen nyt puolessa välissä ja haluan alkaa lukea hirveän aikaisin, sillä se on kiinnostavaa ja...oudon helppoa. Vielä en osaa sanoa, mitä olen mieltä versus hänen aikaisempansa, jotka ovat olleet minulla kuumassa ryhmässä molemmat ilmestymisvuosinaan. Minusta tuntuu, että pitäisit...

      Poista
    2. Varmasti pidän :) Otin jo Gummerukseen yhteyttä ja kirja on tulossa, huippua! Mulla on inha pikkuflunssa päällä, tuijotan täällä ruutua mutta Momo-postaus ei nyt ota tulta alleen... Vaikka siis ihana kirja onkin! Menee ilmeisesti huomiseen.

      Poista
    3. Oijoi, olin just tulossa katsomaan sun Momoa;) Älä kirjoita väkisin: Anna itsellesi armoa yön ylitse, niin sitten kaikki on toisin. Minulla joskus kirjat viipyvät ihan tämän takia, että halua niiden muhivan tai olen vain väsynyt. Et ole tainnut noudattaa mun D-vitamiinioppiani;)

      Eihän kukaan jaksa maanantaina edes lukea mitään postauksia. Minusta aina tuntuu, että ma voin sulkea koneen tosi aikaisin ja alkaa lukea vaikka...Shafakia.

      Poista
  16. Leena! Veikkaan ääneen, että kun pääset noihin laattaliikkeisiin ja näet uusimmat ihanuudet niin turkoosi vaihtuu vielä johonkin yllättävään - niin upea väri kuin se onkin =:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nette, täysin samaa mieltä! Totesin eilen jo R:lle, että takuulla löydämme aivan jotain muuta;) En aio lukita itseäni tuohon turkoosiin, mikä olisi ihan tyhmää vaikka kyseessä onkin ns. sieluvärini. R. ehdotti minulle pinkkiä vessaa, mutta eihän hän voinut olla tosissaan, eihän;)

      Poista