maanantai 9. syyskuuta 2013

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

Rakas Ivan, voiko rakkauskirjettä kirjoittaa ihmiselle, jota ei ole koskaan tavannut? Yritän ainakin. Minähän olen nähnyt sinusta vain kuvia lehdissä, kammottavien otsikoiden alla…

Yksinäisyys on kauhea asia, ja olen valitettavasti joutunut kokemaan oman osuuteni siitä vuosien varrella. Oletan että sinäkin, lukitussa huoneessasi sairaalan muurien sisällä, tunnet itsesi toisinaan yksinäiseksi. Yön hiljaisuudessa, kun kukaan…

Onko mitään, mitä voisin tehdä puolestasi?

Teen ihan mitä vain, Ivan.

Mitä vain.

Johan Theorinin uusin jännitysromaani Sankta Psykon kasvatit (Sankta Psyko, Tammi 2013, suomennos Outi Menna) lunastaa täydellisesti kaikki ne huimat odotukset, joita olen lastannut göteborgilaiskirjailijan tasolle hänen aikaisempien romaaniensa hemmottelemana. Hämärän hetki, Yömyrsky ja Verikallio olivat ja ovat dekkkaritaivaan tähtiä, joista yksikään ei ole toistanut itseään ja samaan tähdistöön liittyy nyt Sankta Psykon kasvatit. Itsevarmana Theorin julkaisee harvoin, mutta laatua. Tässä hän kulkee samoilla linjoilla maanaisensa, ihaillun Åsa Larssonin kanssa. Molemmat taitavat psykologisen jännitteen kutomisen ja molempia voi suositella myös heille, jotka eivät yleensä lue dekkareita. Sankta Psykossakin on niin paljon enemmän hurjasta kannesta huolimatta ja dekkarimaanikolle tämä tietysti on odotuksen täyttymystä.

Sankta Psykon kasvatit kirjan punainen lanka on päiväkotityöntekijä Jan Haugerin elämän seuraaminen aina lapsuudesta aikuisuuteen. Tässä kehityskertomuksessa on kolme matkapylvästä: Nupo, Ilves ja Sankta Patrician sairaala eli kansan suussa Sankta Psyko. Janin persoona on kirjan suuri mysteeri, jota lukija saa ihmetellä aina kirjan uskomattomaan loppuratkaisuun saakka. Jan on kaiken keskiössä, eikä tämä 29-vuotias, aidosti lapsista välittävä nuorimies tiedä, mihin ryhtyy, kun pestautuu Metsäkedon päiväkotiin. Kyseessä ei ole mikään tavanomainen päiväkoti, vaan rakennusta ympäröivät suuret muurit ja niiden päällä kulkevat piikkilangat. Samassa rakennuskompleksissa toimii vaarallisten mielenterveyspotilaiden sairaala, joka vaikuttaa enemmän vankilalta kuin paikalta, jossa hoidettaisiin sairautta.  Päiväkodin lapset saatetaan maanalaista käytävää pitkin tapaamaan tarkoin vartioidusti hoidossa olevaa vanhempaansa. Tässä kohtaa saamme kirjaan Theorinille luonteenomaisen kummitusmaisen tematiikan, joka toimii värisyttävästi rinnan Janin elämästä ilmaantuvien paljastusten rinnalla. Väistämättä lukijan myötätunto kallistuu Janin puolelle, mitä enemmän hän lukee rankasti koulukiusatun Janin elämästä Nupo–jaksoissa. Myös Janin kiintymys lapsiin vaikuttaa todella aidolta:

Jan katselee tytön perään, kunnes tämä on muiden lasten luona.

Jan henkäisee ja muistelee Ilveksen lapsia, vaikka ei haluaisi. Lapsen katoaminen käy käden käänteessä – riittää kun polku kulkee hetken aikaa isojen kuusten lomassa niin että näkyvyys estyy.

Jan pitää myös eläimistä aina pienintä myöten:

Jan menee katsomaan, millä lapset oikein leikkivät.

Jollakin pienellä. Polulla lojuu harmaanruskea mytty, kuin rutattu kankaanpalsa. Se on pieni metsähiiri.

Hiiri makaa lehtien keskellä suu auki, se hengittää vaivalloisesti kamppaillen elämästään.

Silkinpehmeässä turkissa näkyy veritahroja. Jan ymmärtää, että lapset tökkivät hiiren haavoille leikkiessään.

Ei, se ei ollut mitään leikkiä. Vaan sadistinen rituaali, jonka taustalla oli halu määrätä elämästä ja kuolemasta.

Vaikka Jan on kirjan keskiössä, mukana on myös Janin yksinäisen elämän ainoa ystävä Alice Rami, johon hän oli tutustunut Nupolla eli nuorisopsykiatrian poliklinikalla sekä Sankta Psykon kovin rikollinen Ivan Rössel, jolle naiset ympäri Ruotsin lähettävät rakkauskirjeitä. Häneen saattaa olla ihastunut joku muukin, joku likellä…

Mielettömän kiinnostavaa, että Johan Theorin on ottanut tapahtumapaikaksi niin tavanomaisen ympäristön kuin päiväkoti. Päiväkodin johtaja ja henkilökunta, heidän vuorojensa vaihtuminen, kahvitaukonsa, lasten pukemiset sisälle ja ulos, sekä myös niiden lasten nukuttamiset, jotka viettävät öitä päiväkodissa, tuovat tarinaan tavanomaisen arjen kodikkuutta, joka piirtää vahvaa kontrastia pimeän luolastoihin niin ihmisten mielissä kuin Sankta Psykon maanalaisissa sokkeloissa. 

Laatudekkarilla on muutama kriteeri, mutta varmaan aika monille yksi on se, että loppua ei voi arvata, yllätys ei mene pilalle. Sankta Psykossa on yksi yllättävimmistä lopuista - ikinä. En ole vieläkään ihan toipunut…

Johan Theorin, palkittu kirjailija, taitaa rauhallisen ja selkeän tarinavirran, jossa ei turhia henkilöitä ole katkaisemassa jännitteen säilymistä. Oikeastaan hän on niin tyylikäs ja huolellinen kirjoittaja, että uskallan verrata Johania P.D.Jamesiin hänen vahvimpina vuosinaan. Kumpikin luottaa omaan tyyliinsä ja uskaltaa luovia turvallisesti ohi kikkailevien karikoiden. Lukija kiittää ja laatu löytää aina lukijansa!

ORAVA HALUAA KIIVETÄ AIDAN YLI.

ORAVA HALUAA PÄÄSTÄ POIS PYÖRÄSTÄ.

MITÄ SINÄ HALUAT?

Minä haluan olla vapaa, haluan olla auringonsäde joka kuivattaa pestyt lakanat. Olen metsässä piileskelevä hiiri, olen majakanvartija kivitalossa, olen paimen joka kaitsee eksyneitä lapsia.
Minun nimeni on Jan.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Elegia  Susa  Annami Annika K. ja Kirjasähkökäyrä

29 kommenttia:

  1. Kirja vaikuttaa siksi kiinnostavalta, että saattaapa hypätä yöpöydälleni luettavien joukkoon. Kiitos esittelystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, en nyt muista oletko dekkarihullu, kuten minä, mutta tämä on mielestäni kiinnostava kaikille, joita ihmispsyyke ja sen kolhut kiinnostavat. Ole hyvä.

      Poista
  2. Oh, en todellakaan nyt uskalla arviotasi lukea koska aloitan tämän illalla. Vaikuttaa mielettömältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, et tietenkään, mutta lupaan kiinnostavia lukuhetkiä. Tätä ei olisi voinut lukea päivällä, jos sellainen rako edes olisi löytynyt;)

      Poista
  3. Onpa erikoinen dekkariympäristö...taidan lukea kirjan jossakin välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Theorin on aina yllättäjä, vain laatu samaa kaikissa neljässä kirjassaan. Suosittelen!

      Poista
  4. En ole hankkinut tätä vielä luettavakseni, mutta ehdottomasti haluan tämän lukea ;)

    VastaaPoista
  5. En tienytkään, että Theorinilta on ilmestynyt uusi kirja. Olen lukenut kaikki hänen edelliset kirjansa ja pitänyt niistä todella paljon, varsinkin Yömyrskystä. En minäkään uskaltanut arviotasi vielä lukea, mutta luen sen sitten, kun olen saanut tämän uuden kirjan jostain käsiini ja lukenut sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, Yömyrsky saattaakin olla paras, mutta kaikki ovat todella hyviä.

      Palataan;)

      Poista
  6. En ole lukenut Johan Theorinia, mutta tästä kiinnostuin jo keväällä niin paljon, että tämä kuuluu ehdottomasti syksyn lukulistalleni. Kovin yllättävä lopetus kuulostaa lupaavalta, janoan sellaisia.

    Hetki minun on odotettava kirjaa kirjastosta, mutta odotan vieläkin hieman enemmän sanojesi jälkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, Theoron on minulle ihan must. Nyt et arvaa loppua;)

      Hyvää kannattaa odottaa.

      Poista
  7. Kuulostaa jännältä, koskahan minä saisin mitään kirjoja auki enää.
    Ennen näitä netti yhteisöjä luinkin paljon ja missä vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijastiina, joskus yöllä, täydenkuun aikaan...ellet ole silloin kuvaamsssa;)

      Minäkin tein ennen blogia monenlaista...huoh.

      Poista
  8. Olin aiemmin sillä kannalla, että en enää lue Theoriniä, koska hänen kirjansa ovat PELOTTANEET minua liikaa... Mutta tämän arvostelusi kun luin niin kai se on pakko hankkia Theorinin uusinkin kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhantuomari, ihan tosi! Se on varmaan Theoronin tarkoituskin. Hän kasvattaa pelkoa ja antaa aavistaa monenlaista jännän vanhanaikaisella tavalla, osittanin kummitustarinaa, osittan muuta.

      Suosittelen!

      Poista
  9. Theorin on ollut pitkään "kiinnostuslistallani" ja hänen kirjojaan saa tuosta meidän lähikirjastostakin. Ongelmani on vain aina ollut, etten muista kirjojen järjestystä. Nyt googletin, joten sekin epäkohta on korjattu. Eli ei muuta kuin "metsästämään"! ;-)

    En olekaan pitkään aikaan lukenut kunnon jännitystä saati edes dekkareita, joten niitähän alkaa olla jo vähän ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, hienoa! Minähän luin ensin tokan ja koska se oli niin hyvä, luin sitten perään vielä eknakin.

      Miten nuo ruotsalaiset aina vain ovat näissä jännäreissä niin , suorastaan ylivoimaisia ja sitten vielä se tv-sarja Silta...

      Minun on välillä luettaava dekkarim, sillä se rentouttaa.

      Poista
  10. Kiitosta, taas sain kirjan listalle varattavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, ole hyvä. Dekkari rentouttaa remontin keskellä;) Minä tarvitsen niitä kohta paljon...

      Poista
  11. En ollut kuullut tästä kirjailijasta ennen, mutta tämä kirja on jo ehtinyt herättää huomioni. Kirjakaupassa kävin jo vähän silittelemässä kantta... =D Kuulostaa sellaiselta dekkarilta, joka voisi upota minullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, tartu kirjaan: Lupaan, että nautit. Olen lukenut nämä kaikki neljä ja näissä ei ole mitään juoksevaa juonta tai koukutushenkilöä eli voit lukea näistä minkä haluat ja KAIKKI ovat dekkarien aatelia.

      Poista
  12. Taattua laatua luvassa taas. Tämän tahdon kyllä lukea. Hukeita dekkareita aiemmatkin. Voi suositella, Verikallio jäi minulle vahvimmin mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, aivan yhtä jännittävä kuin aiemmatkin Theorinit ja huomaathan, että Cornwell on jo ilmestynyt...

      Verikalliossa on ollut myös paras kansi Theoronista jos puhutaan.

      Poista
  13. Sopiikohan laittaa tänne erilaista näkemystä? Mielestäni tuo teos oli pettymys. Koin sen aika mitään sanomattomana enkä ollenkaan jännittävänä. Olen lukenut muut Theorinin teokset ja pidin niistä, mutta en tästä. Tämä oli liian heppoisen oloinen. Hyvä silti että moni muu tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purple Shade, ole hyvä vain;) Ihan tosi. Minullekin tulee jopa pitämissäni dekkaristeissa pettymyksiä, kuten oli vaikka Hjorth&Rosenfeldtin Tunturihauta, mutta Theorinin kohdalla en ole vielä notkahdusta tavannut. Mutta sehän on vain makukysymys. Minulla on ikävä tapa jättää kesken kirjat, jotka eivät kiinnosta, joten paljon teilauksia ei blogistani voi lukea.

      Muistan tästä kirjasta juuri kiinnostukseni Janin persoonaan ja sen erityisen miljöön, jonne tarina oli viety. Pidin. Nyt vuoroaan odottaa Theoronin uusin, josta en vielä tiedä mitään. Dekkaristi, johon en ole kertaakaan pettynyt on Åsa Larsson, joka julkaisee harvakseltaan, mutta aina laatua.

      En tiedä, mitä pidät Karin Slaughterista, mutta häneltä vaikka Yli rajan on aika vahva näyttö ja sitten Anne Holtilta Kuollut kulma.

      (Huhu kertoo, että olisin muka kieltänyt arvostelemasta Ian McEwania blogissani, mutta ei kannata uskoa kaikkea kirjoitettua;) Mukavaa kirja ja muutakin kesää!

      Poista
    2. PS. Mutta tämän kirjan kannesta en pitänyt!

      Poista
  14. (olen jo pari kertaa aiemmin yrittänyt tämän postata, katsotaan onnistuisiko nyt :))
    Tykkään kovasti Theorinin tyylistä. Jos Sankta Psykon lopetus olisi ollut parempi, kirja olisi mielestäni ollut todella hyvä. Jälkijälkimaku on kyllä kirjasta ihan hyvä, nyt kun aikaa on hieman kulunut.
    En ole lukenut Karin Slaughteria, mutta kaimansa Alvtegenia kyllä ja pidin hyvinkin paljon Varjosta, suosittelen!
    Anne Holtia yritin lukea, mutten päässyt kovin pitkälle, tyyli ei ehkä miellyttänyt...
    Hah, en ole kuullut tuota huhua ja vaikka olisinkin, voisin silti mainita, että mielestäni McEwan ainakin teoksessaan Lauantai jaarittelee ihan liikaa ja ihan liian suurista asioista. Kirja olisi paljon parempi ilman ´olen merkittävä kirjailija ja yritän todistaa sen käsittelemällä asioita, jotka eivät välttämättä luentevasti istu tarinaan ´ - yritystä. :)
    Kiitos, hyvää kesää sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purple Shade, mutta eihän tämä ollut kuitenkaan paras Theorin...Toivottavasti en ole niin väittänyt;) Luen nyt neljättä, mutta en ole saanut keskittymisrauhaa...

      Alvtegenin Varjon voinkin ottaa tänään, kun haen lisää Watersia.

      Holtilla oli kultakautensa ja sitten lopetin. Nyt löysin hänet uudestaan, kun luin Kuollut kulma. Super!

      Höpö, höpö, Launtai on kultaa!!! Don't push me over the line;) Tänään on isot stressikertoimet päällä...Minusta Ian on suuri kirjailija ja ihmetellen odotan hänelle Nobelia. Missä se viipyy!!! Lue asitten McEwanin Vieraan turva, jos uskallat. Äläkä katso kirjasta tehtyä eokuvan traileria, sillä se on vain niin järkyttävä.

      Kiitos samoin! Nyt ryntään kuvaamaan Aalon kirjastoa...

      Poista