sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Syyskuinen terassi-ilta kotisaarellamme!

Tässä meidän ruokapöytämme eiliseltä illalta. Menu oli nyt Lumimiehen toivomuksesta punaista lihaa, veneperunoita ja tomaattisalsaa, juomana punaviini ja vesi. Lämpöasteita oli vain noin +10, joten suuret, pehmeät fleecehuovat tulivat tarpeeseen. Kuten huomaatte, villiviini alkaa jo lupaavasti punertaa. Tämä on siis yläterassin järven puoleinen pääty, jossa ruokailu on Sun Grade -katoksen alla, joten pieni sadekaan ei olisi tehnyt haittaa. Tämän suven super tässä on ollut se, kun tyttären poikaystävä Teemu asensi kameran katokseen ja se kuvasi 5 sekunnin välein auringonlaskua Päijänteeseen: Sitä sitten katsoimme jälkeen puolen yön terassin ikkunalaudalle asetulta läppäriltä, kuin ulkoilmaelokuvissa. Sen jälkeen minut yllätettiin suosikkibiiseilläni, jotka Teemu oli valinnut ja Mamas&Papas oli ehdottomasti mukana. Kiitos Teemu♥ Soitimme hiljaa, sillä emme halunneet häiritä suviyötä.
Perunat pestiin hyvin, lohkottiin ja sitten laitoin ne jo aamusta marinoitumaan öljyseokseen, jossa paljon valkosipulin kynsiä paloina, suolaa ja paprikajauhetta. Välillä kääntelin lusikalla, että maut tavoittaisivat kaikki perunat. Tomaattisalsa on muunnelma tomaatti-mozzarellasalaatista, eli tämä on sama, paitsi nyt ei mozzarellaa, sillä tuhti ruoka ei sitä kaivannut ja tomaatit silppusin pieniksi. Katsoin eilen muuten viiden vuoden välin labrani ja HDL-kolestrolini on nyt 2,26! Kiitän siitä Sinikka Piipon kirjaa Puhdasta ravintoa, jonka jälkeen aloimme nauttia capresea pari kertaa viikossa. Se voi olla jopa pääruoka kera uunituoreen patongin ja juomaksi sopii vesi tai lasillinen punaviiniä. Hyvä kolestrolini on petrannut niin paljon, että olen jo viidelle lääkärille saanut kertoa capresen ohjeen. Kiitos Sinikka♥ Ensin veneperunat foliovuoassa grilliin ja siinä 45 minuuttia 150 asteessa. Sitten pihvien grillaus nopsasti. Pihveihin olin hieman päivän mittaan lorauttanut öljyä ja valkosipulinkynsiä, joilla niitä sitten vähän hieroin. Kaiken kruunuksi tuli rasva, sillä laitoin grillimaustevoinapit sekä perunoihin että pihveihin. Jos kalaa on kaksi kertaa viikossa ja punaista lihaa harvoin, tämä sallittakoon.
Me ainakin nautimme hyvällä omallatunnolla niin ruoasta kuin keskustelusta, illan hiljaisuudesta, pimeän putoamisesta ja siitä kun lepakot alkoivat lennellä suih, suih, suih...
Set fire in to the rain

Love
Leena Lumi

Ruokareseptit Leena Lumissa

34 kommenttia:

  1. Oi kun herkkuja ja miten tunnelmallista♥

    Ihania syyspäiviä ja iltoja!

    VastaaPoista
  2. Ihana iltahetki teillä terassilla. Vieläkö ruuat säilyi lämpimänä ruokailun ajan kun jo niin viileitä nuo illat?
    Hyvää jatkoa syyskuun iltoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos oli. Sinäpä osasit kysymyksen esittää, sillä eilen illalla Lumimies sanoi ensimmäisen kerran, että lautaset pitää alkaa lämmittää ennen ulkona ruokailua. No, sitten vaihtuvat lautaset, sillä näitä käisnmaalattuja ei saa pestä edes koneessa, puhumattakaan että saisi laittaa mikroon. Nämä ovat supersuuret, joten ihan hyvä vaihtaa tavallisiin Arctican lautasiin.

      Kiitos samoin sinulle 'lumiasterien' odotuksessa.

      Poista
  3. Ihanan herrrrkullista;))
    Kiitos, Leena-IhaNainen ja hyvää alkavaa syysviikkoa sinulle ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos, niin oli minustakin!

      Ole hyvä ja kiitos samoin sinulle ♥♥

      Poista
  4. On helppo uskoa, että teillä on ollut hyvä ilta omalla terassillanne. Ihanaa!

    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos oli, mutta Mummeli osui oikeaan: Pitää alkaa vaihtaa lautase sellaisiin, jotka voi lämmittää etukäteen;) Äiti on löytänyt meille kunnon kokoisia fleecehuopia ja niille kyllä löytyy käyttöä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Ihana parveketerassinne! Voin kuvitella että ne auringonlaskut näyttivät kauniilta videolla. Ja herkkuperunat:) Olen tehnyt uusia perunoita (niitä täkäläisiä,jotka eivät ole ihan suomalaisten uusien perunoiden kaltaisia,mutta aika hyviä kuitenkin) samaan malliin.Olispa täälläkin 10 astetta illalla...asteen on laskenut yöllä ja aamulla ennen klo 6 oli 23 astetta,mutta pian se jo nousi korkeammaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, auringonlaksu näkyy ensi suvena vieläkin paremmin, sillä naapurimme kaadattaa omalta puoleltaan kaksi lehtipuuta edestä pois. Ne suuret männythän eivät mitään siinä haittaa. Jos nuo tekee uunissa, niistä tulee rapsakampia, mutta tämä on nyt vaihtelua. R. tykkää näin. Oli muuten hiukan viileä eli ruoat meinasivat jäähtyä. Täytyy vaihtaa toiset lautaset, että voi niitä sitten esilämmittää. Minä toivoin eilisestä hiukan lämpimämpää, päivällä oli, mutta ilta viilenikin sitten nopsaan.

      Poista
  6. Oih, ihana tunnelma välittyy tekstistä ja kuvista - kiitos! Minäkin harvemmin syön punaista lihaa, mutta kun syön niin mieluiten herkullisen pihviaterian. Täydellinen ruoka lämmittämään viilenevinä syysiltoina, joita niin rakastan - enkä taida olla ainoa. :) -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiitos. No, olisi maistunut vielä paremmalta, kun olisi tietänyt, että tuo eläin olisi saanut laiduntaa. Nykyään ei meinaa lehmiä ulkona nähdä millään, Suomessa, muualla kyllä. Odotan kauppoihin onnellista nautaa ja vieläkin enemmän onnellisia kanoja, sitten en valita. Sanon aina syksystä, että olen silloin enempi minä itte! Ehkä tämä koskee sinuakin;)

      Poista
    2. Olet aivan oikeassa! Nuo eläinten huonot olot ovat minulla myös juuri se syö, miksi lihan syönti on jäänyt vähemmälle. Ja hyvin sanottu tuo, että syksyllä on omin olo - näin minäkin koen! -Taru

      Poista
    3. Minulla on nyt sika jäänyt kokonaan pois, kun näin ne kopit, joissa ne raukat eivät pääse edes kääntymään. Sian kuuluu saa röhkiä iloisena suvella ulkona ja saada tonkia mudassa ja talvella olla tilavassa karsinassa. Kuluttaja voi äänestää omilla ostoksillaan siihen, miten tuotantoeläimiä kohdellaan.

      Tänäänkin paistaa aurinko eli upeaa syyskuun viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Ajatella mitä kaikkea mahtavaa voi nykytekniikalla saada aikaan... heti alkoi kiinnostaa moinen kokeilu.

    Mä sytyttelin myös tänä viikonloppuna kynttilät ulos lyhtyihin. Ihana tumma, kirpeä, kuulas alkusyksyn yö ja kynttilöiden liekit. Tykkään!

    Teidän illallinen kuulostaa täydelliseltä. Koko kokonaisuus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOnna, tekniikka on kiinnostavaa ja pidän siitä, jos joku muu hoitelee sen;)

      Nyt on jo aika tuoda valoja iltoihin. Hyvä että saan pidäteltyä itseäni ledien kanssa, joita meillä on jo valmiina sata tai kaksi pitkien valkoisten verhojen takana: Ei kun töpseli seinään ja satumainen tunnelma alkaa siitä. Ulos pienet kirkkaat ledit pensaisiin ja puihin viimeistään marraskuulla.

      Kiitos. Lautaset pitää alkaa lämmittää eli niin syksy jo on.

      Poista
  8. Herkullista ruokaa ja mikä nautinto on illan viileydessä ja hiljaisuudessa nauttia ruuasta ja viinistä musiikin kera.
    Meilläkin syötiin pitkästä aikaa possunlihaa, sokerisuolattua sisäfilettä ja olipas se hyvää.
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, juu, se oli se suven juttu, kahdestaan ei mitään musiikkia ulkona vain luonnon ääniä.

      Possua en ole syönyt aikoihin, sillä äänestän sen ostamattomuudella isompien karsinoiden puolesta sekä haluan possut suveksi ulos röhkimään ja tonkimaan. Jouluna se on kyllä meidän miesväelle must.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  9. Meilläkin syötiin punaista lihaa. Oli juhlat. Silloin ei mietitä kiloja, kolesterooleja eikä mitään muuta kuin keveitä ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, hienoa. Ehkä ekat juhlat Suomessa. Minun ei tarvitse ikinä enää miettiä kolestrolia, muuten se nousee liian hyväksi;)

      Poista
  10. Kesäinen hämära ilta ja hyvää ruokaa sekä ihanaa seuraa.♥

    VastaaPoista
  11. Teen silloin tällöin tomaattisalsaa, mutta en aivan noin monipuolista. Vegemies pitää siitä, joten reseptisi on nyt kopioitu ja kokeilen jo tänään. Kiitos tästä. Oma kolesteronini ei kaipaa suurempaa korjausta, mutta Tapparille tuo on erityisen hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, jos teet sen kunnon caprsen eli siinä mukana mozzarella, se on ihan jo ateria. Mikäli annoksesta tulee iso, säilytä se kellarissa tai jääviileäkaapissa seuraavaan päivään ja sitten vain lisukkeeski toiselle päivälle kn valutat kertyneen nesteen siivilän kautta pois. Terveellinen öljy on imeytynyt ja on kuin nauttisi hyvää lääkettä, joka sopii vaikka minkä oheen.

      Tätä nyt sitten pari kertaa viikossa, niin Tapparin lääkärit pyörtyvät ihmetyksestä. Siis sitä sormisuolaa ja mustapippuria maun mukaan, niin varmasti maistuu.

      Poista
    2. Aa, njam! Tahtoo pyörtyileviä lääkäreitä :)

      Poista
    3. Tuleman pitää. Tee välillä vain salsana, niin Tappari ei kyllästy.

      Poista
  12. Ihastuttava illallinen. Lämpöiset alkusyksyn kelit mahdollistavat vielä hyvin ulkona syömisen.
    Kurkistin tuon capresen, kun tuntenut termiä. Tomaattimozarellasalaatti - sitä syödään meilläkin usein ja paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, kitios. Illallinen, jota ei pitänyt kuvata, mutta sitten minä taas...Perunatkin ovat foliovuoassa etc. Tämä on meidän tavallinen tyylimme kahdestaan, paitsi useammin kanaa tai kalaa kuin punaista lihaa. No, kun maailmalla se tunnetaan capresena, mutta yleensä kirjoitan niin paljon, että kummatkin nimet tulevat esille. Teilläkin on sitten paljon hyvää kolestrolia! Olen aina syönyt paljon tomaatteja ja aina kotimaista ympäri vuoden, mutta nyt kun siinä ovat mukana ölljy, basilika etc. mun kolestroli arvot ovat petranneet huimasti.

      Oijoi, jatketaan vielä tätä, kyllä sitä sitten ehditään pirtissäkin olla eli näen itseni lukemassa huovan alla ja käden ulottuvilla Fazerin sininen...Toivon kyllä tulevasta talvesta kunnollista, sillä haluan hiihtämään. 'Oi, ei vielä', lauloi pieni lintu ja näyttää ihan kirjosiepponaaraalta.

      Poista
    2. Siis: Kiitos! Minulle on ilmeisesti kehittymässä joku kirjoitushäiriö;)

      Poista
  13. ♥Ihana, ihana postaus! Illan tunnelma tuli suoraan meidänkin luoksemme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka, kiitos. Oi, tuulet olivat sinnepäin!

      Poista
  14. No jopas. Tai siis mussa kytee nyt matkaan lähdön lähestyessä sellainen tuollainen kaipuu, että olispas joku kenen kanssa istua iltaa. Siis joku muu kuin pelkkä kaveri. Hienoja syysiltoja toivotan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, on onni kun on kumppani, jonka kanssa on hyvä hiljaisuus, mutta myös kiinostava elinikäinen keskustelu. Se kaikki odottaa sinua ihan nurkan takana, odotas vain. Kiitos samoin sinulle! Poikkean, sillä en edes tiedä, minne nyt olet menossa...

      Poista