keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Suvilukemista -arvonta!

Nyt käynnistyy Suvilukemista -arvonta, jossa kolme onnekasta ja innokasta lukijaa voi saada palkinnoksi haluamansa kirjan alla olevalta listalta. Kirjat ovat pääosin uusia ja kertaalleen luettuja. Lähdemme nyt suvea kohti Ada Thilénin viehättävällä maalauksella Lukeva tyttö maisemassa, johon ihastuin Riitta Konttisen kirjassa Taiteilijatoveruutta

Osallistua voivat kaikki kirjautuneet lukijani. Ellet tiedä, oletko vakituinen seuraajani, klikkaa blogini oikeasta reunasta auki jäsenet, etsi sieltä itsesi ja osallistu samalla nimellä, jolla olet Lumiin kirjautunut. Jos et ole vakilukijani voit kirjautua sellaiseksi ja se ei maksa mitään. Pääset mukaan kommentoimalla tähän juttuun. Ellei sinulla ole aktiivista blogia, ilmoita sähköpostiosoitteesi. Osallistumisaika alkaa nyt ja päättyy klo 12 su 14.6. Sunnuntai-iltapäivän aikana Lumimies toimii onnettarena ja julkaisen voittajat. Systeemi edellyttää aika pikaista ilmoittautumista, jonka viimeinen pvm on ke 17.6. klo 12. Ellei siihen mennessä kuulu mitään, nousee lisäarpa etc.

Listalla on myös kirjoja, joita olen vasta lukemassa. Linkitän niitä sitä myöten kun saan luettua. Jos haluat muistella maaliskuista Kevätarvontaa, mene tänne

Arvonnat ovat lukuilon jakamista teidän kanssanne. Jotkut kirjat vain pitää omistaa ja voihan hyvänkin kirjan sitten lainata ystävälle tai jos pystyy, laittaa kiertoon. Tai muistaa kirjalla ystävää merkkipäivänä. Sanotaan että rakkaus ei kuole koskaan ja se on niin totta, niin totta, mutta ei kuole kirjakaan. Itse olen hurahtanut jopa vanhoihin kirjoihin ja niitä säilytämme  kuin kultaa. En kerää enää astioita, en edes vanhaa Arabiaa, mutta kerään kirjoja ja elämyksiä.

Kiitos teille kaikille runsaan kuuden vuoden mukanaolosta kuin myös kiitos uusille lukijoilleni, ei ole Leena Lumia ilman teitä♥ Arvonnan jälkeen siirrymme blogistanian kesäaikaan, sillä alkaa se huumava kausi, jolloin uiminen, puutarha, vierailut, grillailu ja chillailu vievät mennessään.

Mukavaa viikkoa, kuukauden vaihtumista ja puutarhailua! Lumimies on nyt rämpimässä ystävän metsissä toisella paikkakunnalla etsimässä lehtikuusta, sillä sellaiselle löytyy meillä nyt kevään pakollisten puun kaatojen jälkeen paikka lehdon yläosasta. Itse otan tosi, tosi löysästi, sillä eilen tein jotain liikaa, istutin, siirsin taimia, poistin voikukkia, kastelin ja mitään tajuamatta tein vielä käsivarsilihassarjan, joten kyllä nyt tuntuu.

Eilen alkoi brittiläinen tv-draamasarja Happy Valley, jonka käsikirjoittaja Sally Wainwright on myös sellaisten sarjojen kuin Scott&Bailey ja Viimeinen tango Halifaxissa takana. En tiedä, pidänkö vai en, sillä meidän on tallennettu. Kiinnostaa kuitenkin, sillä olen yleensä pitänyt Yorkshiren maisemiin sijoittuvista brittisarjoista.  Eilisessä Helsingin Sanomien jutussa Yorkshiren karumpi puoli, Leena Virtanen kirjoittaa sarjasti mainiten mm. Paul Abbottin Tehtaan, josta katsoimme jokaikisen jakson.

Audrey Magee: Sopimus

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe  lukuromaanin aatelia!

Johanna Lehtinen&Tanja Hakala: Laiturilla - Kesäkoteja rannikolla ja saaristossa

John Williams: Stoner  varattu!

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo

Sarah Waters: Parempaa väkeä  

Peter Cowie: Francis Ford Coppola

Kari Martiala, Helena Lylyharju: Kesäruokaa paratiisista - Havaijilaisia herkkuja kotikeittiöön

Saila Routio: Kukkia sipuleista

Ingrid&Pelle Svensson: Herkkuja sienistä

Anna Örnberg: Rouhea maalaistyyli - Ideoi ja sisusta

Karin Slaughter: Näkymätön 

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia

Kerstin Engstrand: Uusia ideoita puutarhaan - Pengerrykset, kiveykset, muurit ja altaat

Suomen kauneimmat puutarhat, toimittanut Kirsi Tuominen

Peter James: Kuoleman kello käy

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James

Peter James: Kuolema leikkii tulella

Colm Tóibín: Äitejä ja poikia

Silvia Avallone: Teräs

Ian McEwan: Vieraan turva

Paul Auster: Mielen maisemissa

Karin Slaughter: Rikollinen

William March: Komppania K

Erik Axl Sund: Unissakulkija

Paul Werner: Roman Polanski. Henkilökuva  varattu!

Eva Fanqvist Skubla: Puutarhan ystävät ja viholliset - Hyötyeläinten ja tuholaisten luonnollinen tasapaino

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta  

Karin Slaughter: Yli rajan

David Suchet: Hercule Poirot ja minä  

Denise Mina: Ampiaiskesä

Peter Sandström: Valkea kuulas

Riku Lumiaro, Juha Laaksonen, Mikko Lagerström: Luonnon kaunis pihapiiri - Miten saan puutarhani kukoistamaan

Hjorth&Rosenfeldt: Mykkä tyttö

Ruediger Schache: Sielunkumppani

Peter Høeg: Susanin vaikutus  varattu!

(linkitän sitä mukaa kun ehdin...)

Iloista arvontaa!

Love
Leena Lumi

toinen kuva Sir John Lavery, Girl in a red dress reading by a swimming pool

kolmas kuva Oscar Bluhm, In the pergola, 1892

130 kommenttia:

  1. Minullakin on Happy Valley tallennuksessa, mutta ihanaa että kirjoittaja on tehnyt ne kaksi muuta sarjaa, joita katselin mielelläni. Uskon, että Happy Valley on myös viihdyttävä sarja.

    Luen parhaillaan Diana Gabaldonin kirjoja kun ne kirjat ovat odottaneet hyllyllä 10 - 15 vuotta ja tv-sarja alkoi jo. Luin jo ensimmäisen kirjan ja yllätyin, että tv-sarjassa edetään ihan samalla tavalla kuin kirjassa. Jopa puheetkin. Kirjan kirjoittaja eli Diana Gabaldon oli mukana tv-sarjan käsikirjoitustiimissä, että oikea päätös juuri oikean tunnelman kannalta.

    Osallistun arvontaan vanhana lukijana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, joku muu lehti, kuin Hesari, kirjoitti, että se on aika väkivaltainen, mutta en aina usko kaikkeen painettuun ja pitäähäm poliisisarjassa jännitystä olla. Tässä pääosassa on Halifaxin rehtorinainen!!!

      Minulle ei uusi tuttavuus. Kiva, että seurataan kirjaa käsikirjoituksena. Usein muutetaan liikaa.

      Olet mukana!

      Poista
  2. Oi, listallasi on useampikin kirja, jotka olisi ihana lukea juuri kesällä (onneksi tuleva kesäni ei tule olemaan yhtä kiireinen kuin viime kesä, nyt aion vain nauttia)! Siispä mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, olet mukana.

      Kesän pitäisikin olla kiireetön. Me puolitimme menomme, mutta puutarha pitää huolta, että paljon ei luppoaikaa tule. Tosin heinäkuussa emme yleensä tee oiekin mitään, vaan kuuntelemme miten kukat kukkivat ja sukeltelemme Päijänteessä;)

      Poista
  3. Mukana myös arvonnassa. Mahtavia nuo maalaukset.

    VastaaPoista
  4. Happy Valley tallentuu myös täällä myöhemmin katsottavaksi. Mukan arvonnassa tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimon mami, toivon parasta. Katsoimme just vasta tallennetut Wallanderit ja sitä ennen toiseen kertaan sellaisen brittisarjan, jossa pieni poika katosi ja löytyi sitten hadattuna...en muista nyt nimeä, mutta oli kuten tämä eli noin 6 jaksoa.

      Olet mukana.

      Poista
  5. Kylläpäs tuolta listalta löytyy monenmonta mielenkiintoista kirjaa, jotka haluaisin lukea. Tai jopa me molemmat täällä päässä. Mukana siis arvonnassa.
    Minulla on tällä hetkellä työn alla useampi kirja. Johtuu ihan siitä, että sänkylukemisena on "Ja vuoret kaikuivat", sohvalukemisena on "Chimamanda Ngozi Adichie-kotiinpalaajat" ja lisäksi kännykällä luen "appelsiinikuorten katu". On siis kirja joka paikassa, jossa vaan voisi haluta lukea. Meillä on nyt kirjastoissa remppa, joten emme saa sieltä haettua luettavaa. :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viltsu, kiva kuulla. Olet mukana.

      Minulla on vähän sama tyyli, eli jos saan päivästä aikaa lukea, mikä ei aina ole selviä, luen silloin tietokirjoja, sänkyyn menen jonkun lukuromaanin ja myös mieluusti dekkarin kanssa.

      Ei sinua haittaa kirjaston remppa, kun nyt on tämä mun arvonta;)

      Poista
  6. Paljon hyviä ja ihania kirjoja mukaan arvontaa. iloista kesää sinulle <3

    Tällä on aina niin ihan kävästä ihana blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina, kiva kuulla ja kiitos samoin sinulle <3

      Oletko siis mukana eli lukijani?

      Poista
  7. Muutamakin sellainen kirja, jotka houkuttaisivat, mukana arvonnassa.
    Kivaa alkukesää!

    Sonja/Lukemisen kartasto

    VastaaPoista
  8. Voi tottahan toki mukana arvonnassa! Lämpimiä päiviä sinulle ja pääskysten siipien suhahtelua, se on kesä nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, olet mukana. Kiitos samoin sinulle&co! Kesä on<3

      Poista
  9. Osallistun arvontaan :) Happy Valleyn ensimmäinen osa oli oikein kutkuttava, kuten käsikirjoittajan muutkin ohjelmat. Pääosan esittäjä on erinomainen, mutta nähty jo aika monessa sarjassa. Happy Valleyn jälkeen on femmalla Todistaja, joka on jälleen taattua tehokasta skandinaavista osaamista loistavilla näyttelijäsuorituksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, olet mukana.

      Ihanaa kuulla! Äitini, joka rakastaa yleensä näitä brittiläisiä sarjoja, kertoi, että jossain .lehdessä oli varoitettu, miten väkivaltainen tämä on, mutta en uskonut. Katsomme viikonloppuna. Pääosan esittäjä oli loistava ainakin sarjassa Viimeinen tango Halifaxissa. Scott&Bailey oli taas ihan suosikkini.

      Ihan tosi...Nyt täytyykin terästäytyä: Kiitos vinkistä.

      Poista
  10. MInulle on kyllä jo kerran käynyt tuuri. Mutta voihan sitä koettaa onneaan toisenkin kerran. Mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, muutamalle on onnetar antanut suosiota jo kolmasti ellei neljästi! Yrittänyttä ei laiteta. Olet mukana.

      Poista
  11. Mielenkiintoisia kirjoja. Mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  12. Onnea kuudesta vuodesta! Minähän en vielä Stoneria ole lukenut, eli mukana tietysti :)

    <3

    ps. mainostan!

    VastaaPoista
  13. Oijoi! Tahtoo kyllä. Olen innokas lukijasi (en vanha tietenkään :) ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, sää juksasit, en löytänyt sanaa vanha lukija tekstistäni tai sitten en vain huomaa;) Et tietenkään edes tunne sanaa vanha.

      Olet mukana.

      Poista
  14. Totta kai mukana!Taidan olla jo koukussa tuohon sarjaan :)ihanaa kesän alkua sinulle ❤ maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, olet tottakai mukana. Ihanaa kuulla, että se on noin hyvä. Kiitos samoin sinulle Maria ♥

      Poista
  15. Mukana toki.:)

    Kerrassaan hieno kuvitus arvontaan.:)

    VastaaPoista
  16. Mukaan arvontaan. Aurinkoisia päiviä toivotellen. :)

    VastaaPoista
  17. Moi.
    Mukana arvonnassa, kiitos.
    Kyllä kesällä kuuluukin tehdä kaikkea muuta kuin tuijottaa tietokonetta, vaikkakin se Sinulle intohimo on. Sen aika on kun hämärtää.... Nyt luonto on kauneimmillaan eli nauttimaan kaikki. PS. Minäkin nauhoitin sen uuden sarjan, mutta on K16 ja lehdessä puhuttiin väkivallasta, joka puhutti saarivaltakuntaa, kun sarja siellä esitettiin. Eli saas nähdä, katsonko.
    Mukavaa keskiviikkoiltaa!!
    Lämpöisin terveisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja, olet mukana.

      Hah-hah, kohta, kohta...;) Nytkin tulin just istuttamasta lehtikuusta, joka ei ollutkaan ihan pieni ja lähden takaisin istuttamaan siperianpihtaa, sitten niitä tarvii kastella tosi, tosi paljon viikkoja. Hesari kehui! Onhan niistäkin brittisarjoista, joista olet pitänyt, sekin jossa se poika oli kadoksissa, ollut K18. Se josta just kerroin sulle että katsoimme sen uudelleen.Me katsomme. Monet lukijani, kuten huomaat, ovat jo koukussa ja toivottavasti minäkin kohta.

      Kiitos samoin!!!

      Poista
  18. Ihana Arvonta <3 ...mukaan! Laitoin jo linkin blogiini!
    :)

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa tavoittelemassa jotain hyvää kirjaa kesän ratoksi ;) Huominen tentti vain ja sitten kesä onkin virallisesti täällä korkattu.

    Ihania alkavan kesän hetkiä Leena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, olet mukana arvonnassa. Onnea kesällesi<3

      Kiitos samoin sinulle Anni!

      Poista
  20. Gillian Flynniä odotellessa....ensimmäinen oli hyvä, toinen ei niinkäään, kolmas..?
    Noh, jos viimein ehtis alkaa lueskellakin. Tänään toin Lillaan ne viime kesänä pois kuljetetut (jotka piti talvella ehtiä lukea) ja muutaman muunkin...jos huomenna parkkeerais keinuun :D

    Odotin vuosikausia kuin hullu puuroa Gabaldonin kirjoista sarjaa -ja nyt kun se alkoi olen ehtinyt toisella silmällä katsoa ekan jakson!!! Kirjoista viimeisin odottelee tuolla hyllyssä :/
    (onneks ei tarvitse työkseen lukea, mä olisin jo saantu kenkää :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, minä olen koukussa Flynniin! Tulee päiviä, jolloin sinäkin pysähdyt ja luet Lillallassa.

      Linnea Borealis ylhäällä mainitsi saman nimen, josta en ole ikuna kuullutkaan. Tätä ennen. Hyvä, että ehdin suvella Hesarin kulttuurisivut lukea. no, jos olisit kustannustoimittaja tekisit sitä työksesi.

      (Laitoin sulle privaattipostia...)

      Poista
  21. Taas mukana, ties kuinka monennen kerran. Tähän asti aina turhaan, mutta jospa jossain vaiheessa lykästäisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaarina, olet mukana. Jotkut ovat voittaneet montakin kertaa, kuten Pepi edellä ja pari muutakin. Toivotaan.

      Poista
    2. Kaarina, laitatko vielä sähköpostiosoitteesi. Kurkkasin blogiasi ja sitä on viimeksi päivitetty joulukuussa...

      Poista
  22. Voi, miten paljon mielenkiintoisia kirjoja tarjolla, toivottavasti onni on myötä arvonnassa.
    Pihallani on monta mukavaa paikkaa jossa voi lukea ja kuunnella samalla luonnon ääniä.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aila, kiva kuulla. Toivotaan, toivotaan...Olet mukana.

      Sama täällä eli oi autuutta.

      Poista
  23. No ilman muuta mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  24. Useita kiinnostavia kirjoja, tietysti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veera, kiva kuulla. Olet mukana. Laitatko vielä sähköpostiosoitteesi.

      Poista
  25. Ihania kirjoja jälleen sinulta!

    Kaunita alkukesän päiviä ja osallistunhan minäkin♥

    VastaaPoista
  26. Ihania kirjoja,ihanaa lukemista..olen mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, olet mukana.

      Onkohan minulla sun osoitetta....?

      Poista
    2. Laitatko sähköpostin, joka saattaa olla vai onko, mutta en muista...;)

      Poista
  27. Kirjoja on ihana omistaa! Sellaisia, joita haluaa lukea uudelleen ja uudelleen!
    Mukana siis arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  28. Oh mitä ihania kirjoja ja kiva arvonta! Tietysti mukana, jos vaikka saisi Stonerin omakseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, suven kynnyksellä;) Olet mukana. Stoner johtaa tänä vuonna lukemistani kirjoista edelleenkin, se on vain jotenkin niin vaikuttava monellaan.

      Poista
  29. Aijai, miten hyviä kirjoja listallasi on -jälleen kerran. Stoner on minulla lukematta, joten olisipa kivaa, jos arpaonni osuisi kohdilleen. ;-) Mukana ollaan. Aurinkoisia päiviä sinulle Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kiva kuulla. Sitä en voi kuin suositella! Olet mukana. Kiitos samoin sinulle Kaisa!

      Poista
  30. Kesälukemista kyllä tartteisinkin joten arvontaan mukaan. Ihania alkukesän päiviä sinulle ♥

    VastaaPoista
  31. Olisipa mukavaa voittaa Tulppaanitarhan lumo. Käytän sähköpostiosoitetta manuhonkanen(at)hotmail.com ja omaa blogia ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manu, suosikkipuutarhakirjani! Kiitos sähköpostiosoitteesta. Olet mukana, jos olet kirjautunut lukijakseni.

      Poista
  32. Osallistun. Listallasi on pari kirjaa, joita on mainostettu sen verran paljon, että ne kai on joskus pakko lukea... Ainakin Stoner ja Kaikki se valo jota emme näe.
    p.s. Leena, uusin Herman Koch on jo painoon menossa...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SannavL, olet mukana. Molemmat tosi, tosi hyvä.

      Luuletko ettent tiedä;) Varmistin, että se tulee minulle heti kun vielä tuoksuu painomusteelta;) Kochissa on ripaus Ian McEwanina, Koch on vain julmempi.

      Poista
  33. En osallistu arvontaan, halusin vain tulla toivottamaan Sinulle ihanaa, aurinkoista ja suloista suvea!

    VastaaPoista
  34. Ilmoittaudun arvontaan.

    Huomasin sivupalkistasi, että pian on tulossa juttua Flynnin Terävistä esineistä. Odotan kovasti, mitä mieltä olet. Itse tykästyin siihen vallan kovin. Enemmän kuin Kilttiin tyttöön.

    Hyvää kesän aloitusta, aurinkoa ja puutarhailua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, olet mukana.

      Olen Flynn-narkkari. En tiedä, miten hän sen tekee, mutta olen tiukasti koukussa. Aloitan Flynnin vasta about huomenna, sillä Lena Anderson kesken. Olen nyt erityisen hidas, sillä puutarha vie päivät, kaiken, kaiken...,mutta antaa niin paljon.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  35. Kiva arvonta! Ehdottomasti mukana ollaan :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Lapissa jaksaa sataa mutta tämän kaiken pelastaa "Jänis jolla on meripihkan väriseet silmät". Suosittelit niin vastustamattomasti tätä kirjaa, että tilasin sen tänne seurakseni. Mukavaa kesän aloitusta. Ja titenkin osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kunpa nyt saisimme sadetta. 'Jäniksen' lukijana sadepäivät ovat vain nautintoa. 'Jänis' on minulle niin tärkeä, että luen sen uudelleen ja uudelleen.

      Olet mukana.

      Poista
  37. Mitä pidit Happy Valleysta? Meillä se on katsomatta. Olen nyt aika koukussa Vera Stanhopeen, joka paranee tuotantokausi tuotantokaudelta.

    Osallistun arvontaakin, toki. :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, katsomme vasta viikonloppuna. No minuun Vera ei uponnut, eikä Lumimieheen, joten sen sijasta olemme katsoneet Wallander -nauhoituksia lauantaisin. Ja uusiksi sen järkyttävän hyvä brittisarjan, jossa se poika katoaa, noin 4 vee ja sitten löytyykin haudattuna siitä kodin läheltä. Ikinä en muista sen nimeä, mutta olen 99 prosenttisen varma, että olet sen nähnyt. Sellainen minisarja eli jotain 6 osaa tms. Joku vinkkasi, että kun Happy Valley loppuu alkaa Femiltä toinen jännäri, K16, nauhoitamme nyt myös sitä. Nimi on Todistaja.

      Verasta vielä sen verran, että verasin häntä koko ajan Scott&Baileyn naisiin ja sitten tuntui niin pettymykseltä. Me oelmme tallentaneet jokaisen Scott&Bailyen jaksin;)

      Olet mukana.

      <3

      Poista
  38. Kesälukemista! Totta kai mukana arvonnassa!

    kuntaivaaltasataa@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Luen parhaillaan tuota Doerria ja ai että kun on hyvä! ♥
    Mukana kivassa arvonnassa. Tuo Rouhea maalasityyli alkoi kiinnostaa kovasti, eli jos onnetar ei suosi, niin pitää laittaa kyselyä kirjastoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niina T., se on niin hyvä!♥

      Rouhea maalaistyyli antaa paljon inspiraatiota eli kotona voi mennä jotain uusiksi. Kansi on niin hyvä, että menee vuoden lopun kaunein kansi -kisaan, joka on sitten taas arvonta;)

      Olet mukana.

      Poista
  40. Täältä voikukkien ja rastaiden torailun keskeltä ilmoittaudun mukaan, Virkistävää kesäistä viikonloppua paratiisisaarelle!

    VastaaPoista
  41. Mielelläni tulen arvontaan mukaan. Oijoi, ohi meni Happy Valleyn eka jakso. Taidan tilata sarjan, kun jäin koukkuun Outlander -sarjaan ja se menee tallentimelle, ettei vain jää jaksoja väliin. Se on kesä täälläkin ja alkaa se 'tukkaputkella' -meneminen. Mut kivaahan se on, talvella sitten joutaa lepäilemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate56, olet mukana. Me katsomme sen la. Tallennamme nyt juuri uskomatonta määrää...;) Hallituksen tapaan tein leikkauksia eli postin puolet menoista. Olen tajunnut, että kesissä just se on minua ärsyttänyt, että koko ajan pitää olla jonnekin päin ryntäämässä. Haluan nauttia enemmän puutarhastamme ja vain olla, uida ja grillata, lukea ja nauttia. Joku voi loukkaantua, mutta sille ei sitten voi mitään: Kaikkia ei voi miellyttää;) Lähetän tapaamisen sijasta kirjekortteja...Ei täällä nyt varsinaisesti levätä, kun on 3000 neliön puutarha, mutta sen hoitaminen ja peltikotterossa pitkin suurta Suomen matkustamassa, se on minulle liikaa. Yhtenäkin keväänä oli viidet juhlat touko.kesäkuulla ja kaikkiin yhtä lukuunottamatta matkaa n. 350 kilometriä. Nyt chillaillaan, grillaillaan ja uidaan. Kuunnellaan aikaa vain kissankellon soitosta...

      <3

      Poista
  42. Täytyy koettaa onnea :) Mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  43. Todellakin, minäkin mukana! Ihana arvonta!
    Tänään kannoin taas postista paketin ja siellä oli monta monta uutta kirjaa :D
    Kirjoja ei voi olla koskaan liikaa, (ei ainakaan puutarhakirjoja) <3
    Nythän mulla on sitten aikaa lukea, kun sain opinnot loppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuitiina, olet mukana. Kiitos<3

      Kiva kuulla: Suvi on myös lukemiselle. Täysin samaa mieltä.

      Onnea valmistumisen johdosta <3

      Poista
  44. Ooh, nyt vasta tänne ehdin, on ollut niin kiirus tämän viikon aikana....

    Mutta niin: mukana ollaan, ihaniin arvontoihisi on ilo osallistua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, nyt just on kiirus, kiirus...

      Olet mukana. Ilo kuulla <3

      Poista
  45. Voi Leena, olen täällä nyt niin kesä- ja lomamielellä (olen juuri nyt viimeisessä yövuorossa ja aamulla alkaa loma! <3 ), ja suunnittelen täyttä häkää lomalukemisiani. Ja mahtavassa arvonnassasi on taas vaikka mitä ihanuuksia - monta sellaista, jotka haluaisin nyt kesän aikana ehtiä lukemaan! Olen mukana, totta kai! :)

    Ihanaa kesäistä viikonloppua sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, hienoa! Olet mukana.

      Kiitos samoin sinulle ja ihanaa lomaa <3

      Poista
  46. Mukana ollaan! Mitä ihanuuksia!

    Blogistasi tulee hyvä mieli, kauniita ja seesteisiä kuvia, joista tulee itsellekin harmoninen ja seesteinen olo :) Ihania nuo ylemmän postauksen magnoliat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, olet mukana.

      Olen kuvafriikki. Kiitos<3 Ah, magnolia on...unelma, joka toteutui.

      Poista
  47. Mukava arvonnassa!

    Hyviä kirjoja bongattu listasta =D

    VastaaPoista
  48. Mukana jälleen! Olet ollut kyllä tuottelias taas :) Kiitos hienoista jutuista ja lukukokemuksista.

    VastaaPoista
  49. Osallistun kivaan arvontaan! :) Osoitteeni on lumikukka333 (ät) gmail (piste) com.

    VastaaPoista
  50. Vastaukset
    1. Hanna, olet mukana. Annatko sähköpostiosoitteesi vielä...

      Poista
  51. Hei Leena!
    Mukana ihanassa arvonnassa. Kirjoja ei todellakaan voi olla liikaa. Niiden kanssa on mukava irtautua arjen askareista.

    Mukavia kesäisiä päiviä ♡!

    Ps. Ihana juttu teistä aikakauslehdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hanne!

      Olet mukana. Ei voi!

      Kiitos samoin sinulle!<3

      Sinä siis sait lehden? Pepi kertoi, että kun hän lähti lehteä ostamaan, se oli loppu Tampereen Akateemisesta ja sieltä soittivat muihin Akateemisiin ja niistäkin loppu. Nyt minulla on juttu PDF:nä, jos joku lukijani sitä kaipailee. Kiitos<3 Olihan se aika erikoinen, kun ne tulppaanitkin...;)

      Poista
  52. Osallistun arvontaan ja ilmoittaudun samalla lukijaksesi! Sinulla on ihanan aktiivinen ja monipuolinen blogi! T. Meri

    VastaaPoista
  53. Kaikki kirjat menettelee. Tulee luettua kaikkea laidasta laitaan. Mukana arvonnassa. t. mervi.lahdentausta@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Kivassa arvonnassa mukana! Itselläni ei ole blogia, joten sähköpostiosoitteeni on Lapinvuokko956 (at) gmail (piste) com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapinvuokka, olet mukana. Riittää kun on sähköpostiosoite, kiitos.

      Poista
  55. Vastaukset
    1. Hei Isa, olet mukana. Laitatko vielä sähköpostisi.

      Poista