sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Leena Lumin kevätarvonnan 2016 voittajat ovat...


Kevätarvonnan voittajat ovat: Mai/Kirjasähkökäyrä, Paula/Kirjan pauloissa, Bleue, Sanna P. ja Manu Honkonen. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistumisesta♥

Toivon voittajien ottavan ystävällisesti yhteyttä leenalumi@gmail.com voittojärjestyksessä ja ilmoittavan palkintovalintansa sekä postitustietonsa. Merkitsen sitten valitun kohdalle 'varattu'. Palkintolista löytyy täältä 

Odotan ma 4.4. klo 12 asti ja sitten nostetaan lisäarpa ellei joku voittajista anna kuulua itsestään. Tällä kertaa en lähde etsimään, sillä taitaa puutarha alkaa tuolloin jo kutsua meistä monia. Niin minuakin.



Nuoret ja koiruudet ovat vielä ilonamme, mutta kohta alan puutarhassa tositoimiin. Ensin tosin sisällä istutan persiljat laakeaan, isoon ruukkuun itämään ja ruusupavut syvään, isoon ruukkuun. Sitten talvituhojen kimppuun. Nyt minulla oli sokea piste hemlokin kanssa eli luulin sen kärsivän vain kevätahavasta, eikä mikään kello soinut päässäni, että nuori hemlokki kärsii myös hallasta. Nyt yritän korjailla sitä, mitä tammmikuun kolme viikkoa -30 astetta ilman lunta on aiheuttanut. Luonnollisesti hemlokki on nyt hallaharsolla huputettu ja sulattelen sen juuristoa, että pääsen antamaan sille tehohoitoa. Sain kuulla aineesta nimeltä havupuubalsami ja sen pitäisi auttaa. Olen ollut yhteydessä luottopuutarhuriini ja saanut täsmäohjeet. 


Ja sitten alan odotella tätä...Viime vuonna istutimme lisää onnenpensaita, joten kohta pitäisi olla sinikeltaista, sillä esikot ja scillat aikovat säestää: Lehdet ovat jo pinnalla paikoissa, missä ei ole lunta.

Mukavatunnelmaista sunnuntain jatkoa ja keväistä alkavaa viikkoa!

Love
Leena Lumi


Pupukuva Marjaana Rinne-Loikala

*****


Lumimies ja koiruudet Taika ja Dina 


lehtomme sillalla, jonka alta ei vielä juokse vesi, mutta parin viikon päästä sitten...ja se kuuluu kivasti sisälle. Dina-neitoa odottaa trimmaus eli kevätkaunistus ensi viikolla.

22 kommenttia:

  1. Kevät koittaa iloineen. Sydän sykähtää jokaisen uuden piikin nähdessä lumen alta esiin tullessa. Toisaalta vähän pelottaakin, jaksaako taas kaiken. Kun puukorikin painaa enempi kuin viimetalvena, onko kaikki sitten jo vastaavasti raskaampaa. No, ilolla vastaanotan kaikki mikä tulossa on.
    Ihanaa huhtikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, niin tekee, aina uudestaan ja uudestaan.Kävin just ihastelemassa omia 'piikkejäni'. Eipä ihme, sinulla on laaja puutarha ja paljon upeita istutuksia. Niin se menee. Mekin olimme niin uupuneita, että aloitimme Upiqinon -kuurin:) Tehkäämme näin ja kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  2. Kiitos Leena, tämä piristää toipuvaa potilasta. Olo on vielä kehno, mutta huomenna töihin. Ikävä yllättävä sairaus, enkä ole pystynyt lukemaan moneen päivään, mutta eiköhän tämä ala olla jo voitetun puolella. Ajatukset ovat vain vakavasti sairastuneiden luona ja mietin miten onnekas sitä ihminen on, kun on terve.
    Kiitos Leena ja rauhallista sunnuntai-iltaa.
    ps. nyt harmitti, kun en päässyt Turun puutarhamessuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, onnea! Nyt paranet ihan tänään jo:) Ellet halua masentua, älä luen edelleisen jutun loppupuolen kommentteja. Terveys on kaikki!

      Kiitos samoin<3 Odotan valintaasi, että saan korvamerkitä sen ja seuraava pääsee sitten valitsemaan.

      Me ei ikinä toimeennuta mihinkään messuille, paitsi Helsingin kirjamessuille ja olisi kiva käydä myös Turussa kirjamessuilla. Mun puutarha on nyt puutarhamessut, sillä puutarha alkaa viedä...

      Poista
  3. Onnea voittajille!
    Hauska tuo kuva koirista miehesi kainalossa.

    VastaaPoista
  4. Onnea voittajille. Onhan teillä siellä lunta vielä, mutta pian se sulaa. Ja kevättä puskee maasta kiihtyvällä vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, kiitos psta! Sulaa ja lujaa nyt. Keväsadetta toivoisin.

      Poista
  5. Onnea voittajille! Arvonnat ovat kivoja. Söpöjä ovat nuo Taika ja Dina. - Mukavaa alkanutta huhtikuuta sinulle Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli kiitos psta! Ehdottomasti blogistanian kevennyksiä. Meidän 'lapsenlapsia'. Kiitos samoin sinulle Anneli!

      Poista
  6. Onnea voittajille! Kyllä vain se kevät jo tulee, ja mitä ihania koiruuksia ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisiahiutaleita, kiitos psta! Se on jo täällä, melkein: Mieli palaa tulessa nyt pihahommiin!

      Ne ovat, ne ovat...ihanuuksia♥♥♥

      Poista
  7. Mikä hemlokki sinulla on? Minulla on hieman heikossa hapessa oleva kanadanhemlokki...Tää V-vyöhyke on vähän liikaa sille. Kolmas talvi kuitenkin mentiin :) Pitääpä juottaa sille tuota havupuubalsamia, jos se siitä saisi uutta puhtia itseensä! Ihania koiruleja Lumimiehen kainalossa <3 <3 Onnenpensasta minäkin tänään kävin katselemassa toiveikkaana. Se innostui viime kesänä hurjaan kasvuun, koreaonnenpensas on tämä. Seuraavaksi kokeilen sit komeaonnenpensasta. Yhdellä puutarhaystävällä on Ruotsista tuotu sangen hyvinvoiva yksilö. Ehkäpä minäkin onnistun. Auvoisia kevätpäiviä Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, meillä on lännen hemlokki. Olisimme ottaneet kanadanhemlokin, mutta kun se on ilmeisen arka tällä korkeudella vaikka mille. Me olemme IV-vyöhykettä, joten ei se paljon parempi olisi ollut. Tosin tämä saari alksetaan III:sta levan, mutta...Puutarhurini oli sitä mieltä, että tämä talvi on ollut erityisrankka nuorille havuille ja nyt ei auringosta ole kyse, vaan siitä pakkasjaksosta, jolloin ei ollut lumen suojaa. Minä en muistanut, että nuori havu voi kärsiä MYÖS hallasta. Olen nähnyt uskomattomia kuvia siitä, miten ihan ruskeita kartiovalkokuusia on saatu havupuubalsamilla vihreiksi. Tosin en voi aloittaa sitä ennen kuin saan sen maan siitä sulaksi. Äitini asuu länsirannikolla ja hän aikoo hoitaa omaa kärsinyttä havuaan jo tällä viikolla, mutta siellä on niin eri roudan syvyys kuin meillä.

      Koirulit on meidän lapsenlapsia <3

      Viime kevät olikin erityisen hyvä onnenpnesaiden suhteen ja se sai minut oikein innostumaan, joten niitä tuli sitten lisää.

      Oi, sinulla siis se koreanonnenpensas...Vielä minä snekin istutan! Olisin ottanut sen, mutta siinä oli taas jotian vaikeusastetta, mutta jos sinä sitä vitosvyöhykkeellä kasvatat, niin kyllä minäkin täällä.

      Kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  8. Kiitos paljon arvonnasta ja voitosta. Käynpä heti laittamassa sinulle postia.

    VastaaPoista
  9. Paljon kiitoksia voitosta. Lähetin sähköpostia.

    VastaaPoista
  10. Onnea voittajille =)

    Ja voi että miten ihana kuva R:stä ja koiruuksista <3.

    Nyt sade sulattaa täällä kovasti lumia, joten kevät tulee kohinalla ja räystäiden laululla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos psta!

      Kiitos psta:)

      Täällä satoi viime yönä, mutta ei päivällä. Odotna nyt yöksi ja huomiseksi sellaista sadetta, että saa tuntea kevään todella alkaneen.

      <3

      Poista