sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
RYHDY PLANKUMMIKSI
Paras ystäväni ja minä toteutimme viime vuonna suuren haavemme: otimme kummilapsen Afrikasta. Hän on Mary, 7 vee, Ghanasta. ME halusimme ehdottomasti tytön, koska haluamme pelastaa edes yhden naisen köyhältä, julmalta afrikkalaiselta kohtalolta: ei koulutusta ja pakkonaittaminen lapsena. Haluamme antaa Marylle koulutuksen ja vapauden päättää aikuisena itse omasta elämästään. Meillä on Sininen Unelma matkustaa kerran tapaamaan kummityttöämme...
Ryhdy sinäkin PlanKummiksi. Ole elämän tuki apuasi tarvitsevalla tytölle tai pojalle. Jos tunnet, että tämä on juuri se, mitä olet aina halunnut tehdä, ilmoittaudu PlanKummiksi osoitteessa www.plan.fi
PlanKummius antaa enemmän kuin ikinä uskotkaan!
Ryhdy sinäkin PlanKummiksi. Ole elämän tuki apuasi tarvitsevalla tytölle tai pojalle. Jos tunnet, että tämä on juuri se, mitä olet aina halunnut tehdä, ilmoittaudu PlanKummiksi osoitteessa www.plan.fi
PlanKummius antaa enemmän kuin ikinä uskotkaan!
perjantai 24. huhtikuuta 2009
LUMOUS: AUDREY HEPBURNIN ELÄMÄ
Omistan tämän kirja-arvostelun ystävälleni, joka ansiokkaasti ja tunteella vie meitä elokuvien kiehtovaan maailmaan blogissaan nimellä Sooloilija.
Rakastin lukea yhdysvaltalaisen filosofian tohtori Donald Spoton kirjaa Lumous – Audrey Hepburnin elämä (Enchantment: The Life of Audrey Hepburn, Ajatus Kirjat, 2009) ja syy on se, että Spoto on kuin magneettikuvauslaite: hän viipaloi Audreyn ja hänen elämänsä millin tarkasti taustoittaen ja kartoittaen pienimmätkin yksityiskohdat kuitenkin tähteään kunnioittaen, mutta voimatta olla paljastamatta enemmän kuin mitä ehkä haluaisikaan paljastaa.
Audrey Hepburn syntyi 4.5.1929 Belgiassa varakkaaseen englantilais-hollantilaiseen perheeseen. Hänen lapsuutensa oli kuitenkin täynnä varjoja, jotka saattavat selittää sen oudon surun tunnon, joka tarttui minuun lukiessani Spoton pilkun tarkasti ja hyvin kiinnostavasti esille tuomia aikuisen Audreyn elämän kuvioita.
Audreyn äiti oli Ella van Heemstra, paronitar, joka kasvatti tytärtään varsin tunteita osoittamattomasti ja opetti: ”Älä puhu paljon itsestäsi. Sinä et ole kiinnostava, vaan muut ovat tärkeämpiä.” Ella ja miehensä Joseph Ruston keräsivät rahaa natsimielisille englantilaisille ja jopa kävivät Münchenissä lounastamassa Hitlerin kanssa. Sitten isä hylkäsi perheen ja Ella lähti lapsineen asumaan isänsä luo Hollannin Arnheimiin. Aluksi sodan käsi ei tuntunut yltävän rauhaisaan paikkaan ja Audrey sai aloittaa jopa balettitunnit. Hän ei halunnut mitään niin kovasti kuin tulla ballerinaksi!
Joseph isä asui kuitenkin nyt Englannissa ja Ella päätti lähettää tyttärensä englantilaiseen sisäoppilaitokseen myös ehkä toivoen, että isä näin joskus tapaisi tytärtään. Näin englannin kielestä tuli yksi tärkeä Audreyn kieli. Kaikki muuttui kuitenkin ilman ennakkovaroitusta, kun natsit tunkeutuivat 10.5.1940 Alankomaihin. Nyt Audrey ei saanut puhua englantia vaan hänen piti äkkiä opetella sujuva hollanti.
Audrey kertoo: ”Puhuin hollantia kahdeksan kehitysvuoteni ajan. Äitini oli hollantilainen ja isäni englantilainen, mutta synnyin Belgiassa. Olen siis kuullut kotona englantia ja hollantia, kodin ulkopuolella ranskaa. Ei ole olemassa sellaista puhetapaa, jota voisin väsyneenä vain kuunnella rentoutuneesti, sillä korvani ei ole tottunut mihinkään tiettyyn puhemelodiaan. Minua on arvosteltu oudosta puhetavasta, sillä minulla ei ole varsinaista äidinkieltä.”
Juuri se, että Audrey vietti lapsuutensa monikielisessä ympäristössä, selittää hänen omalaatuisen äänenkäyttönsä: aikuisena hänen englannin ääntämiselleen oli tyypillistä sananloppujen hienostunut nieleminen, musiikin tavoin aaltoileva puhemelodia ja sanojensisäisten vokaalien venyttäminen. Hänen puhetapansa oli aivan omaa luokkaansa, eikä sitä voinut verrata mihinkään tunnettuun murteeseen. Kenenkään toisen ääntä ei voinut erehtyä luulemaan Audreyn ääneksi.
Sotavuodet Hollannissa olivat rankat ja käänsivät koko perheen myötätunnon ja tuen Hollannin vastarintaliikkeen puolelle. Audrey oli 174 senttiä pitkä ja painoi vain 41 kiloa. Hän näki juutalaisiin kohdistuvia julmuuksia ja jopa murhia. Hän luki Anne Frankin päiväkirjan ja koki elämänsä ensimmäisen depression.
Sodan päätyttyä perhe siirtyi Lontooseen ja Audrey jatkoi tanssiopintojaan vain saadakseen kuulla, että oli liian pitkä, lihaskunto oli heikko ja hän oli aloittanut liian myöhään. Pitkä, hoikka, hieman etäinen olemus ja tyyni arvokkuus olivat kuitenkin juuri muotikuvaajien unelmaa.
Donald Spoton kirjan mukana saamme seurata Audreyn uraa Hollywoodin yhdeksi kuuluisimmaksi näyttelijäksi. Muistamme varmasti elokuvat Loma Roomassa, Kaunis Sabrina, My Fair Lady, Nunnan tarina ja Aamiainen Tiffanylla. Viime mainittu elokuva teki Audreysta todellisen tyyli-ikonin, mutta itse hän tuntui pitävän tärkeimpänä roolinaan Sisar Luken roolia Nunnan tarinassa. Väitetään jopa, että Hepburnin Sisar Luken roolisuoritus on yksi elokuvahistorian upeimmista!
En voi olla mainitsematta erästä tragikoomista asiaa, joka kohtasi Hepburnin filmi filmin jälkeen. Audrey oli nuori ja näytti vielä ikäistään nuoremmalta, mutta hänen vastanäyttelijäkseen ei millään tunnuttu löytävän muuta kuin vanhoja miehiä. Huippu oli Arianen lemmentarina, johon pyydettiin Cary Grantia, mikä olisi vielä ollut suhteellista, sillä Grant oli hyvin ’säilynyt’. Hän kuitenkin kieltäytyi ja rooliin tuli Gary Cooper, 55 –vuotias känkkäränkkä näyttelijä, joka näytti ikäistään kymmenen vuotta vanhemmalta. Mitkään suodattimet eivät kätkeneet ensirakastaja Flannaganin elämän tyhjyyden katkeroittamaa ja holtittoman nautiskelun riuduttamaa vanhusolemusta. Bogartin kanssa oli ollut sama ongelma kauniissa Sabrinassa, mutta silloin rakkauskohtaukset voitiin ottaa etäältä. Niinpä Cooper kuvattiin lähikuvissa täysvarjossa tai takaapäin tai harson läpi tai niin, että ensirakastaja oli osittain piilossa lavasteen, seinän, verhon tai oven takana!
Audrey Hepburnin yksityiselämä oli kaukana unelmasta. Sitä varjostivat avioerot, keskenmenot, depressiot, joita siihen aikaan kutsuttiin ’hermoromahduksiksi’. Audrey tupakoi paljon. Hän painoi välillä 36 kiloa ja se on todella vähän 174 sentin pituiselle naiselle. Lukiessani kirjaa sain jo puolessa välissä ylleni surun varjon, sillä Audrey oli niin hauras ja herkkä ja sensitiivinen, että oli pakko tajuta hänen kaipaavan jotain suurempaa ja merkityksellisempää.
Kirjan ansioista mainitsin jo Donald Spoton tarkkuuden, hän kirjoittaa kuin tiedemies. Teksti on kuitenkin kuin seikkailukertomusta, sillä hän tarjoaa lukijalle koko värikkään Hollywoodin kuuluisasta ohjaaja Fred Zinnemannista jumalaiseen Grace Kellyyn. Kirjan lopussa on täydellinen viiteluettelo ja sen jälkeen vielä nimihakemisto.
58 –vuotiaana Audrey halusi elämäänsä jonkin uuden ja syvemmän tarkoituksen. Hän antoi nimensä ja maineensa Unicefin käyttöön. Audrey Hepburnista tuli 1988 Unicefin hyväntahdonlähettiläs. Hän matkusti Itä-Afrikkaan, Etiopiaan, Guatemalaan, Salvadoriin ja Meksikoon. Vietnamin ja Thaimaan slummit tulivat hänelle tutuiksi eikä hän suinkaan matkustanut ykkösluokassa, vaan sotilaskoneissa istuen riisisäkkien päällä.
Varjo väistyy, näen valon, näen Audreyn viimeinkin toteuttavan ominta sisintään. Näen hänet Somaliassa vuonna 1992 pitämässä sylissään kuolevaa lasta ja kuulen hänen sanansa: ”Antaminen merkitsee elämistä. Jos ei enää halua antaa, ei ole enää mitään, minkä vuoksi elää.”
Audrey Hepburn syntyi 4.5.1929 Belgiassa varakkaaseen englantilais-hollantilaiseen perheeseen. Hänen lapsuutensa oli kuitenkin täynnä varjoja, jotka saattavat selittää sen oudon surun tunnon, joka tarttui minuun lukiessani Spoton pilkun tarkasti ja hyvin kiinnostavasti esille tuomia aikuisen Audreyn elämän kuvioita.
Audreyn äiti oli Ella van Heemstra, paronitar, joka kasvatti tytärtään varsin tunteita osoittamattomasti ja opetti: ”Älä puhu paljon itsestäsi. Sinä et ole kiinnostava, vaan muut ovat tärkeämpiä.” Ella ja miehensä Joseph Ruston keräsivät rahaa natsimielisille englantilaisille ja jopa kävivät Münchenissä lounastamassa Hitlerin kanssa. Sitten isä hylkäsi perheen ja Ella lähti lapsineen asumaan isänsä luo Hollannin Arnheimiin. Aluksi sodan käsi ei tuntunut yltävän rauhaisaan paikkaan ja Audrey sai aloittaa jopa balettitunnit. Hän ei halunnut mitään niin kovasti kuin tulla ballerinaksi!
Joseph isä asui kuitenkin nyt Englannissa ja Ella päätti lähettää tyttärensä englantilaiseen sisäoppilaitokseen myös ehkä toivoen, että isä näin joskus tapaisi tytärtään. Näin englannin kielestä tuli yksi tärkeä Audreyn kieli. Kaikki muuttui kuitenkin ilman ennakkovaroitusta, kun natsit tunkeutuivat 10.5.1940 Alankomaihin. Nyt Audrey ei saanut puhua englantia vaan hänen piti äkkiä opetella sujuva hollanti.
Audrey kertoo: ”Puhuin hollantia kahdeksan kehitysvuoteni ajan. Äitini oli hollantilainen ja isäni englantilainen, mutta synnyin Belgiassa. Olen siis kuullut kotona englantia ja hollantia, kodin ulkopuolella ranskaa. Ei ole olemassa sellaista puhetapaa, jota voisin väsyneenä vain kuunnella rentoutuneesti, sillä korvani ei ole tottunut mihinkään tiettyyn puhemelodiaan. Minua on arvosteltu oudosta puhetavasta, sillä minulla ei ole varsinaista äidinkieltä.”
Juuri se, että Audrey vietti lapsuutensa monikielisessä ympäristössä, selittää hänen omalaatuisen äänenkäyttönsä: aikuisena hänen englannin ääntämiselleen oli tyypillistä sananloppujen hienostunut nieleminen, musiikin tavoin aaltoileva puhemelodia ja sanojensisäisten vokaalien venyttäminen. Hänen puhetapansa oli aivan omaa luokkaansa, eikä sitä voinut verrata mihinkään tunnettuun murteeseen. Kenenkään toisen ääntä ei voinut erehtyä luulemaan Audreyn ääneksi.
Sotavuodet Hollannissa olivat rankat ja käänsivät koko perheen myötätunnon ja tuen Hollannin vastarintaliikkeen puolelle. Audrey oli 174 senttiä pitkä ja painoi vain 41 kiloa. Hän näki juutalaisiin kohdistuvia julmuuksia ja jopa murhia. Hän luki Anne Frankin päiväkirjan ja koki elämänsä ensimmäisen depression.
Sodan päätyttyä perhe siirtyi Lontooseen ja Audrey jatkoi tanssiopintojaan vain saadakseen kuulla, että oli liian pitkä, lihaskunto oli heikko ja hän oli aloittanut liian myöhään. Pitkä, hoikka, hieman etäinen olemus ja tyyni arvokkuus olivat kuitenkin juuri muotikuvaajien unelmaa.
Donald Spoton kirjan mukana saamme seurata Audreyn uraa Hollywoodin yhdeksi kuuluisimmaksi näyttelijäksi. Muistamme varmasti elokuvat Loma Roomassa, Kaunis Sabrina, My Fair Lady, Nunnan tarina ja Aamiainen Tiffanylla. Viime mainittu elokuva teki Audreysta todellisen tyyli-ikonin, mutta itse hän tuntui pitävän tärkeimpänä roolinaan Sisar Luken roolia Nunnan tarinassa. Väitetään jopa, että Hepburnin Sisar Luken roolisuoritus on yksi elokuvahistorian upeimmista!
En voi olla mainitsematta erästä tragikoomista asiaa, joka kohtasi Hepburnin filmi filmin jälkeen. Audrey oli nuori ja näytti vielä ikäistään nuoremmalta, mutta hänen vastanäyttelijäkseen ei millään tunnuttu löytävän muuta kuin vanhoja miehiä. Huippu oli Arianen lemmentarina, johon pyydettiin Cary Grantia, mikä olisi vielä ollut suhteellista, sillä Grant oli hyvin ’säilynyt’. Hän kuitenkin kieltäytyi ja rooliin tuli Gary Cooper, 55 –vuotias känkkäränkkä näyttelijä, joka näytti ikäistään kymmenen vuotta vanhemmalta. Mitkään suodattimet eivät kätkeneet ensirakastaja Flannaganin elämän tyhjyyden katkeroittamaa ja holtittoman nautiskelun riuduttamaa vanhusolemusta. Bogartin kanssa oli ollut sama ongelma kauniissa Sabrinassa, mutta silloin rakkauskohtaukset voitiin ottaa etäältä. Niinpä Cooper kuvattiin lähikuvissa täysvarjossa tai takaapäin tai harson läpi tai niin, että ensirakastaja oli osittain piilossa lavasteen, seinän, verhon tai oven takana!
Audrey Hepburnin yksityiselämä oli kaukana unelmasta. Sitä varjostivat avioerot, keskenmenot, depressiot, joita siihen aikaan kutsuttiin ’hermoromahduksiksi’. Audrey tupakoi paljon. Hän painoi välillä 36 kiloa ja se on todella vähän 174 sentin pituiselle naiselle. Lukiessani kirjaa sain jo puolessa välissä ylleni surun varjon, sillä Audrey oli niin hauras ja herkkä ja sensitiivinen, että oli pakko tajuta hänen kaipaavan jotain suurempaa ja merkityksellisempää.
Kirjan ansioista mainitsin jo Donald Spoton tarkkuuden, hän kirjoittaa kuin tiedemies. Teksti on kuitenkin kuin seikkailukertomusta, sillä hän tarjoaa lukijalle koko värikkään Hollywoodin kuuluisasta ohjaaja Fred Zinnemannista jumalaiseen Grace Kellyyn. Kirjan lopussa on täydellinen viiteluettelo ja sen jälkeen vielä nimihakemisto.
58 –vuotiaana Audrey halusi elämäänsä jonkin uuden ja syvemmän tarkoituksen. Hän antoi nimensä ja maineensa Unicefin käyttöön. Audrey Hepburnista tuli 1988 Unicefin hyväntahdonlähettiläs. Hän matkusti Itä-Afrikkaan, Etiopiaan, Guatemalaan, Salvadoriin ja Meksikoon. Vietnamin ja Thaimaan slummit tulivat hänelle tutuiksi eikä hän suinkaan matkustanut ykkösluokassa, vaan sotilaskoneissa istuen riisisäkkien päällä.
Varjo väistyy, näen valon, näen Audreyn viimeinkin toteuttavan ominta sisintään. Näen hänet Somaliassa vuonna 1992 pitämässä sylissään kuolevaa lasta ja kuulen hänen sanansa: ”Antaminen merkitsee elämistä. Jos ei enää halua antaa, ei ole enää mitään, minkä vuoksi elää.”
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
ELÄMÄNI MUSIIKKI: 25 TOP
WALKING IN THE AIR/ TARJA TURUNEN
SUMMER WINE/ NANCY SINATRA JA LEE HAZELWOOD
THESE BOOTS ARE MADE FOR WALKING/ NANCY SINATRA
MUN TÄHTENI/ TEHOSEKOITIN
LEVOTON TUHKIMO/ DINGO
SUZANNE/ LEONARD COHEN
SWEET SIXTEEN/ BILLY IDOL
THE WINNER TAKES IT ALL/ ABBA
MYSTERIET/ LISA NILSSON JA AKI SIRKESALO
AVE MARIA (LUCCI)/ JOHANNA RUSANEN
LOVE STORY/ (tunnari samannimisestä leffasta, en tiedä esittäjää)
SUMMERTIME/ BILLY HOLIDAY
CON TE PARTIRO/ ANDREA BOCELLI
EAGLES/ HOTEL CALIFORNIA
VALOT/ RAULI BADDING SOMERJOKI
YÖ SUN KANSSAS/ RAULI BADDING SOMERJOKI
SURRENDER/ ELVIS
SEALED WITH THE KISSES/ (parasta esittäjää en tiedä nyt, koska minulla vain Brian Hylandin biisi ja se ei ole hän; saattaa olla Bobby Vinton...)
KIELLETYT LEIKIT/ TAPANI KANSA
VALSE TRISTE/ SIBELIUS
LA BOHEME/ CHARLES AZNAVOUR
WHEN A MAN LOVES A WOMAN/ MICHAEL BOLTON
BEIJO DE SAUDADE/ MARIZA
PEQUENAS VERDADES/ MARIZA
UNFORGETTABLE/ NAT KING COLE
SUMMER WINE/ NANCY SINATRA JA LEE HAZELWOOD
THESE BOOTS ARE MADE FOR WALKING/ NANCY SINATRA
MUN TÄHTENI/ TEHOSEKOITIN
LEVOTON TUHKIMO/ DINGO
SUZANNE/ LEONARD COHEN
SWEET SIXTEEN/ BILLY IDOL
THE WINNER TAKES IT ALL/ ABBA
MYSTERIET/ LISA NILSSON JA AKI SIRKESALO
AVE MARIA (LUCCI)/ JOHANNA RUSANEN
LOVE STORY/ (tunnari samannimisestä leffasta, en tiedä esittäjää)
SUMMERTIME/ BILLY HOLIDAY
CON TE PARTIRO/ ANDREA BOCELLI
EAGLES/ HOTEL CALIFORNIA
VALOT/ RAULI BADDING SOMERJOKI
YÖ SUN KANSSAS/ RAULI BADDING SOMERJOKI
SURRENDER/ ELVIS
SEALED WITH THE KISSES/ (parasta esittäjää en tiedä nyt, koska minulla vain Brian Hylandin biisi ja se ei ole hän; saattaa olla Bobby Vinton...)
KIELLETYT LEIKIT/ TAPANI KANSA
VALSE TRISTE/ SIBELIUS
LA BOHEME/ CHARLES AZNAVOUR
WHEN A MAN LOVES A WOMAN/ MICHAEL BOLTON
BEIJO DE SAUDADE/ MARIZA
PEQUENAS VERDADES/ MARIZA
UNFORGETTABLE/ NAT KING COLE
LISTALEIKKI
Meillä on useimmiten viikonloppuisin syöty hartaudella ja ajan kanssa. Pöytään ovat aina olleet tervetulleita myös tyttäremme ystävät, jotka usein viettivätkin meillä viikonloppujaan. Puhelimet ovat kiinni. Kynttilät palavat. Keskustelua. Nuorten äänten kuuntelua. Ja niitä raikkaita mielipiteitä! Meri, Hanna, Tuuli, Laura, Pilvi...kaipaan teitä! Laura tekee lähtöä Amerikkaan, Pilvi asuu Anttinsa kanssa Tampereella, Meri, Tuuli ja Hanna ovat vielä Jyväskylässä - toistaiseksi.
Pitkiin sunnuntai-iltapäiviin on kuulunut myös kaksi leikkiä. Toinen on sanaleikki, jossa sanotaan alkukirjain ja sitten pitää keksiä niin monta substantiivia kuin mahdollista, jotka alkavat tuolla kirjaimella. Siitä ei kannata jättää pois helppoja sanoja, sillä leikin on voittanut se, jolle jää eniten sanoja, joita muilla ei ole, mutta sitä ennen pitää saada 'kumitettua' toiselta ne helpotkin pois. En nyt viitsi mainita, kuka on lajissa suveriini...
Toinen leikki on listaleikki. Jokainen kirjoittaa paperille vaikka 20 suosikkibiisiään tai elokuvaa ja lopuksi yliviivataan ne, jotka ovat päässeet toistenkin listoille. Tässä voi hakea joko samaa makua/tyyliä tai sitten näyttää, kuinka uskomattomia löytöjä on tehnyt leffamaailmassa tai kirjojen parissa etc.
Kolmas 'leikki' on ollut Master Mind, johon meillä ei taida kyllästyä koskaan kukaan.
Laitan vielä yhden listan tämän jälkeen. Nyt on listaviikko, sillä lähden hetkeksi paussille lukeakseni teitä varten yhden kirjan. Kirjan 'arvostelu' saa nyt ensi kertaa osoitteen, sillä aion omistaa sen eräälle yhteiselle ystävällemme.
Tarvitsen siis nyt vähän lukuaikaa, mutta sitä ennen minun viimeinen lista - toistaiseksi.
Pitkiin sunnuntai-iltapäiviin on kuulunut myös kaksi leikkiä. Toinen on sanaleikki, jossa sanotaan alkukirjain ja sitten pitää keksiä niin monta substantiivia kuin mahdollista, jotka alkavat tuolla kirjaimella. Siitä ei kannata jättää pois helppoja sanoja, sillä leikin on voittanut se, jolle jää eniten sanoja, joita muilla ei ole, mutta sitä ennen pitää saada 'kumitettua' toiselta ne helpotkin pois. En nyt viitsi mainita, kuka on lajissa suveriini...
Toinen leikki on listaleikki. Jokainen kirjoittaa paperille vaikka 20 suosikkibiisiään tai elokuvaa ja lopuksi yliviivataan ne, jotka ovat päässeet toistenkin listoille. Tässä voi hakea joko samaa makua/tyyliä tai sitten näyttää, kuinka uskomattomia löytöjä on tehnyt leffamaailmassa tai kirjojen parissa etc.
Kolmas 'leikki' on ollut Master Mind, johon meillä ei taida kyllästyä koskaan kukaan.
Laitan vielä yhden listan tämän jälkeen. Nyt on listaviikko, sillä lähden hetkeksi paussille lukeakseni teitä varten yhden kirjan. Kirjan 'arvostelu' saa nyt ensi kertaa osoitteen, sillä aion omistaa sen eräälle yhteiselle ystävällemme.
Tarvitsen siis nyt vähän lukuaikaa, mutta sitä ennen minun viimeinen lista - toistaiseksi.
NAISNÄYTTELIJÄT ELÄMÄSSÄNI:KYMPIN KÄRKI
Helen Mirren
Julianne Moore
Meryl Streep
Nicole Kidman
Jessica Lange
Kate Winslet
Sara Paavolainen
Sally Field
Diane Keaton
Linda Henry
Julianne Moore
Meryl Streep
Nicole Kidman
Jessica Lange
Kate Winslet
Sara Paavolainen
Sally Field
Diane Keaton
Linda Henry
tiistai 21. huhtikuuta 2009
MYYRIEN KARKOTTAJAKASVI
Monet pelkäävät näinä päivinä, mitä tuhoa myyrät ovat saaneet aikaan puutarhassa. Löysin vuosia sitten tehokkaan myyräkarkotteen: keisarinpikarililjan (Fritillaria imperialis). Se on kukkivana aivan liian korea minun makuuni ja etenkään en pidä siitä oranssin värisenä. Olenkin alkanut nyt istuttaa keltaista, joka sopii hyvin sinisten idänsinililjojen (scillojen) ja helmililjojen (muscarien) joukkoon.
Kyseessä on siis sipulikukka, joka istutetaan syksyllä, asumisvyöhykkeestä riippuen syys-marraskuussa. Minä istutan Keski-Suomessa lokakuussa nämä tehokukat. Kukka ja siis myös sen sipuli on hyvin myrkyllinen, joten istutuspuuhissa on käytettävä kunnon puutarhakäsineitä ja silti kannattaa pestä kädet heti puuhan jälkeen.
Kukkivana kasvi on pahanhajuinen, mutta se taitaa olla monien vanhojen puutarhojen menestymisen salaisuus, sillä joku lapsi sanoi, käydessään meillä keisarinpikarililjojen kukinta-aikana, että 'täällä haisee mummolan pihalta'. No, mitäpä sitä ei kärsisi (puutarhan) kauneuden tähden!
Kyseessä on siis sipulikukka, joka istutetaan syksyllä, asumisvyöhykkeestä riippuen syys-marraskuussa. Minä istutan Keski-Suomessa lokakuussa nämä tehokukat. Kukka ja siis myös sen sipuli on hyvin myrkyllinen, joten istutuspuuhissa on käytettävä kunnon puutarhakäsineitä ja silti kannattaa pestä kädet heti puuhan jälkeen.
Kukkivana kasvi on pahanhajuinen, mutta se taitaa olla monien vanhojen puutarhojen menestymisen salaisuus, sillä joku lapsi sanoi, käydessään meillä keisarinpikarililjojen kukinta-aikana, että 'täällä haisee mummolan pihalta'. No, mitäpä sitä ei kärsisi (puutarhan) kauneuden tähden!
HUHTIKUUN NOITA
Majgull Axelsonin Huhtikuun noita (Aprilhäxan, WSOY, 2000) on aiheeltaan ja tarinankuljetukseltaan traaginen, maaginen ja hämmentävä kirja. Tarina antaa pääosan ja suurimman vallan sille, jolta on viety kyky liikkua ja puhua. Hänelle, jolta elämän viime metreillä viedään jopa kyky niellä. Hänen nimensä on Desirée, joka tarkoittaa kaivattua. Hän syntyy vaikeasti vammaisena 50 –luvun Ruotsiin, kansankotiin, jossa tuolloin jopa kampurajalkaiset hävitettiin laitoksiin, pois silmistä, pois mielestä, pois pilaamasta maisemaa.
Se, miksi Ellenille syntyy vammainen lapsi, on köyhyyden syytä. Mutta Ellen selviää köyhyydestä pystypäin, saa kunnon miehen ja haluaa elää ’säällisen’ elämän saaden siistin kodin ja ihania lapsia. Ellen ei tiedä, mitä tuhoja ’nälkämato' on hänessä tehnyt ja niin syntyy Desirée, joka piilotetaan ja unohdetaan Hubertssonin johtamaan sairaskotiin.
Kohtalo on kuitenkin päättänyt tasoittaa ja antaa Desiréelle yliluonnollisia kykyjä. Hän pystyy näkemään ajan läpi, leijumaan ja ottamaan ihmisen haltuunsa. Hän voi asettua lokin tai variksen silmään ja kulkea näin paikasta toiseen Hän voi levätä sadepisarana puunoksalla samanaikaisesti, kun hänen fyysinen olomuotonsa vääntelehtii epileptisten kohtausten kynsissä.
Huhtikuun noita on toisenlainen. Hän tietää mikä on. Ja opittuaan tuntemaan kykynsä hän pystyy näkemään ajan läpi ja leijumaan tilassa, hän pystyy piiloutumaan vesipisaroihin ja hyönteisiin yhtä helposti kuin ottamaan haltuunsa ihmisiä. Mutta omaa elämää hänellä ei ole. Hänen ruumiinsa on aina ohut, epätäydellinen ja liikkumaton.
Desirée saa tietää, että Ellen on ryhtynyt kasvattiäidiksi kolmelle eri kodeista ja eri olosuhteista tulleille tytöille: Christinalle, Margaretalle ja Birgitalle. He kaikki ovat jo aikuisia ja nyt Desirée haluaa kirjeellä tehdä kaikille tiettäväksi, kuka oli Ellenin oikea lapsi, sillä eiväthän tytöt tienneet. Ellen istui visusti synkän salaisuutensa päällä ja täytti kunnialla roolinsa kolmen huostaan otetun tytön äitinä.
Christina vetää keittiölampun lähemmäs, pitelee sitä oikeassa kulmassa roosanvärisen paperin yllä ja lukee:
”Minä olen se jota on kaivattu
Minä olen se joka ei koskaan tullut
Minä olen unohdettu sisar”
Ja pari senttiä alempana kiemuraisella miniatyyritöherryksellä:
”Minäkin istuin Ellen-tädin kirsikkapuussa.
Vaikkette te sitä huomanneet!
Ellen-täti, tant Ellen, tantellen, tarantella!
Hämähäkki vai tanssi?
Hämähäkki!”
Niin, kolme tyttöä kirsikkapuussa. Kerran tytöt kiipesivät kaikki sinne, vaikka Christinaa pelotti ja hän jäikin alimmalle oksalle ja korkeimmalle kiipesi tietenkin Birgitta ja Margareta jäi puoliväliin. Ellen oli tuomassa tytöille tarjottimella mehua ulos, kun näki ’tyttönsä’ puussa. Hän juoksi hakemaan kameran ja sai ihastuttavan kuvan, joka sen ajan mukaisesti väritettiin valokuvausliikkeessä. Birgitta sai haluamansa roosan värisen mekon, Margareta keltaisen ja Christina joutui tyytymään vihreään, vaikka rakasti roosaa.
Tuo kuva seisoi vuosikausia Ellen tädin piirongin päällä tarjoten Ellenille hauskan, tytöille ristiriitaisen muiston. Surullisin kuva oli Desiréelle, jolle se oli kuin huutomerkki hänen osattomaksi jäämisestään.
Majgull Axelsonin tarina on kiehtova, mutta se olisi ollut liian yksipuolinen ja rankkakin ellei hän olisi ottanut Desiréen rinnalle mukaan Ellenin kasvattityttöjä, jotka huomattavassa erilaisuudessaan tuovat arjen liikettä sairaskodin ahdistavaan, aikataulutettuun laitoselämään ja Desiréen maagisiin suorituksiin.
Lukija alkaa väistämättä kiinnostua lääkäri Christinasta, fyysikko Margaretasta ja alkoholisti Birgitasta jääden pohtimaan, voivatko geenit aiheuttaa näin kovat erot kasvattisiskojen välille, sillä kotihan oli kuitenkin Ellenin hellyydellä ja huolella vaalima. Jokainen tytöistä kantaa kuitenkin omaa raskasta tunnevammalastiaan mukanaan ja näin heidän tiensä kulkevat toisistaan pois ja kohtaamista tuskin olisi tapahtunut ilman Desiréen asioihin puuttumista.
Kirjassa on hieman mielipuolista, mutta toki kyseenalaista kepeyttä, sillä Birgitta on todellakin kaikkea sitä, minkä hän kirjan loppupuolella viinakahjuissaan tuo esille: ”Äpärä. Lehtolapsi. Räkänokka. Saatanan penska. Sottapytty. Viemärirotta. Paskiainen. Ällö. Kauhukakara. Ongelmalapsi. Kännärikersa. Letukka. Lutka. Huora. Kinkku. Panopuu. Rassi. Narkkaripimu. Doupparihoratsu. Diilerihuora. Yhteishyvä. Kurahaara. Noita-akka. Kyykäärme. Eukkorähjä. Alkis. Dokuämmä. Bluffari. Fuskupelaaja. Sosiaalitapaus. Kerjääjä. Homssu. Petturi. Varas. Tappaja. Murhaaja. Valehtelija.”
Minä pidin kirjassa eniten Desiréen asettumisesta kauniiseen naiseen ravintolassa, sillä silloin hän sai viettää yön rakastamansa tohtori Hubertssonin kanssa. Sai maistaa, mikä on Hubertssonin iho ja sai kokea mikä on rakkauden ilo. Se oli yhtä kaunista kuin lepääminen vesipisarana puun oksalla.
Kaunista olisi lopettaa vesipisaraan, mutta en saata olla tarjoamatta teille kirjan viimeisessä luvussa olevaa Stig Dagermanin runoa, sillä se soi tummasti:
”Niin pian jo valkenee poski.
Vesihuuliltas suutelon saan.
Katso liidulla piirtää lokki
runon yöhön mustimpaan.”
Se, miksi Ellenille syntyy vammainen lapsi, on köyhyyden syytä. Mutta Ellen selviää köyhyydestä pystypäin, saa kunnon miehen ja haluaa elää ’säällisen’ elämän saaden siistin kodin ja ihania lapsia. Ellen ei tiedä, mitä tuhoja ’nälkämato' on hänessä tehnyt ja niin syntyy Desirée, joka piilotetaan ja unohdetaan Hubertssonin johtamaan sairaskotiin.
Kohtalo on kuitenkin päättänyt tasoittaa ja antaa Desiréelle yliluonnollisia kykyjä. Hän pystyy näkemään ajan läpi, leijumaan ja ottamaan ihmisen haltuunsa. Hän voi asettua lokin tai variksen silmään ja kulkea näin paikasta toiseen Hän voi levätä sadepisarana puunoksalla samanaikaisesti, kun hänen fyysinen olomuotonsa vääntelehtii epileptisten kohtausten kynsissä.
Huhtikuun noita on toisenlainen. Hän tietää mikä on. Ja opittuaan tuntemaan kykynsä hän pystyy näkemään ajan läpi ja leijumaan tilassa, hän pystyy piiloutumaan vesipisaroihin ja hyönteisiin yhtä helposti kuin ottamaan haltuunsa ihmisiä. Mutta omaa elämää hänellä ei ole. Hänen ruumiinsa on aina ohut, epätäydellinen ja liikkumaton.
Desirée saa tietää, että Ellen on ryhtynyt kasvattiäidiksi kolmelle eri kodeista ja eri olosuhteista tulleille tytöille: Christinalle, Margaretalle ja Birgitalle. He kaikki ovat jo aikuisia ja nyt Desirée haluaa kirjeellä tehdä kaikille tiettäväksi, kuka oli Ellenin oikea lapsi, sillä eiväthän tytöt tienneet. Ellen istui visusti synkän salaisuutensa päällä ja täytti kunnialla roolinsa kolmen huostaan otetun tytön äitinä.
Christina vetää keittiölampun lähemmäs, pitelee sitä oikeassa kulmassa roosanvärisen paperin yllä ja lukee:
”Minä olen se jota on kaivattu
Minä olen se joka ei koskaan tullut
Minä olen unohdettu sisar”
Ja pari senttiä alempana kiemuraisella miniatyyritöherryksellä:
”Minäkin istuin Ellen-tädin kirsikkapuussa.
Vaikkette te sitä huomanneet!
Ellen-täti, tant Ellen, tantellen, tarantella!
Hämähäkki vai tanssi?
Hämähäkki!”
Niin, kolme tyttöä kirsikkapuussa. Kerran tytöt kiipesivät kaikki sinne, vaikka Christinaa pelotti ja hän jäikin alimmalle oksalle ja korkeimmalle kiipesi tietenkin Birgitta ja Margareta jäi puoliväliin. Ellen oli tuomassa tytöille tarjottimella mehua ulos, kun näki ’tyttönsä’ puussa. Hän juoksi hakemaan kameran ja sai ihastuttavan kuvan, joka sen ajan mukaisesti väritettiin valokuvausliikkeessä. Birgitta sai haluamansa roosan värisen mekon, Margareta keltaisen ja Christina joutui tyytymään vihreään, vaikka rakasti roosaa.
Tuo kuva seisoi vuosikausia Ellen tädin piirongin päällä tarjoten Ellenille hauskan, tytöille ristiriitaisen muiston. Surullisin kuva oli Desiréelle, jolle se oli kuin huutomerkki hänen osattomaksi jäämisestään.
Majgull Axelsonin tarina on kiehtova, mutta se olisi ollut liian yksipuolinen ja rankkakin ellei hän olisi ottanut Desiréen rinnalle mukaan Ellenin kasvattityttöjä, jotka huomattavassa erilaisuudessaan tuovat arjen liikettä sairaskodin ahdistavaan, aikataulutettuun laitoselämään ja Desiréen maagisiin suorituksiin.
Lukija alkaa väistämättä kiinnostua lääkäri Christinasta, fyysikko Margaretasta ja alkoholisti Birgitasta jääden pohtimaan, voivatko geenit aiheuttaa näin kovat erot kasvattisiskojen välille, sillä kotihan oli kuitenkin Ellenin hellyydellä ja huolella vaalima. Jokainen tytöistä kantaa kuitenkin omaa raskasta tunnevammalastiaan mukanaan ja näin heidän tiensä kulkevat toisistaan pois ja kohtaamista tuskin olisi tapahtunut ilman Desiréen asioihin puuttumista.
Kirjassa on hieman mielipuolista, mutta toki kyseenalaista kepeyttä, sillä Birgitta on todellakin kaikkea sitä, minkä hän kirjan loppupuolella viinakahjuissaan tuo esille: ”Äpärä. Lehtolapsi. Räkänokka. Saatanan penska. Sottapytty. Viemärirotta. Paskiainen. Ällö. Kauhukakara. Ongelmalapsi. Kännärikersa. Letukka. Lutka. Huora. Kinkku. Panopuu. Rassi. Narkkaripimu. Doupparihoratsu. Diilerihuora. Yhteishyvä. Kurahaara. Noita-akka. Kyykäärme. Eukkorähjä. Alkis. Dokuämmä. Bluffari. Fuskupelaaja. Sosiaalitapaus. Kerjääjä. Homssu. Petturi. Varas. Tappaja. Murhaaja. Valehtelija.”
Minä pidin kirjassa eniten Desiréen asettumisesta kauniiseen naiseen ravintolassa, sillä silloin hän sai viettää yön rakastamansa tohtori Hubertssonin kanssa. Sai maistaa, mikä on Hubertssonin iho ja sai kokea mikä on rakkauden ilo. Se oli yhtä kaunista kuin lepääminen vesipisarana puun oksalla.
Kaunista olisi lopettaa vesipisaraan, mutta en saata olla tarjoamatta teille kirjan viimeisessä luvussa olevaa Stig Dagermanin runoa, sillä se soi tummasti:
”Niin pian jo valkenee poski.
Vesihuuliltas suutelon saan.
Katso liidulla piirtää lokki
runon yöhön mustimpaan.”
RUNOILIJAT ELÄMÄSSÄNI: KYMPIN KÄRKI
Edith Södergran
Pablo Neruda
Lauri Viljanen
Kaarlo Sarkia
Paul Eluard
Rainer Maria Rilke
Aila Meriluoto
Tommy Tabermann
Eino Leino
Emily Dickinson
KIRJAT ELÄMÄSSÄNI: KYMPIN KÄRKI
John Irving: Leski vuoden verran
Philip Roth: Ihmisen tahra
Mika Waltari: Turms kuolematon
Bo Carpelan: Axel
Marcel Reich-Ranicki: Eurooppalainen
Axel Sandemose: Kadonnut on vain unta
Paul Coelho: Portobellon noita
Thomas Mann: Taikavuori
Richard Powers: Laulut joita lauloimme
Amin Maalouf: Samarkand
Philip Roth: Ihmisen tahra
Mika Waltari: Turms kuolematon
Bo Carpelan: Axel
Marcel Reich-Ranicki: Eurooppalainen
Axel Sandemose: Kadonnut on vain unta
Paul Coelho: Portobellon noita
Thomas Mann: Taikavuori
Richard Powers: Laulut joita lauloimme
Amin Maalouf: Samarkand
maanantai 20. huhtikuuta 2009
SAIMAANNORPPA
Meinasi aamulla mennä Robert'sin herkullinen kahvi ns. väärään kurkkuun, kun luin maakunta-aviisistani STT:n seuraavan uutisen:
HENKI VOI OLLA KIINNI YHDESTÄ VERKOSTA
Markku-kuutti kuoli toissa keväänä vain kuuden ahvenen tähden. Sen enempää saalista ei mökkiläispariskunnan verkkoihin ollut koko keväänä tarttunut, mutta verkot laksettiin silti joka ilta, sillä se oli mukava tapa.
(Ei mene jakeluun minulla, että on olemassa ihmisiä, jotka laskevat verkkonsa norppa-Saimaaseen vain siksi, että: se on niin mukavaa!)
Suru-uutinen särki norppavalokuvaaja Juha Taskisen sydämen; tuttu kuutti oli ollut hänen sylissään vain hetkeä aikaisemmin. Taskinen yritti lohduttautua ajatuksella, ettei Markun kuolema ollut turha: sen ansiosta voitaisiin pelastaa muita saimaannorppia.
Markun elämää oli seurattu radiolähettimellä, jotta kuuttien liikkeistä saataisiin lisää tietoa. Sen ja muiden kuuttien seuranta paljasti, että nuoret norpat liikkuvat keväisin isolla alueella. Näin ollen tarvittiin myös aiempaa laajempia suojelutoimia.
Tänä keväänä Taskinen joutui pettymään katkerasti. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (keskusta) päätti, ettei keväistä verkkokalastusta Saimaalla edelleenkään kielletä norppien suojelemiseksi.
Norpille 30 viime vuotta elämästään omistanut valokuvaaja on vakuuttunut siitä, että kielto olisi ollut tarpeen.
- Ilman lainsäädäntöpäätöksiä norppa ei pelastu, se on ihan selvä asia.
ENEMMISTÖN TAHTO?
Anttilan mielestä suojelun täytyy perustua vapaaehtoisuteen, sillä Saimaan alueen asukkaat pahastuisivat verkkokalastuskiellosta ja menettäisivät halunsa pelastaa norpat. Hän sanoo päätöksensä noudattavan alueen asukkaiden toiveita.
(Hohhoijaa! Kyllä on hirveätä, kun joku voi PAHASTUA, mutta ei ollenkaan hirveätä, kun ainutlaatuiset Saimaan norpat KUOLEVAT! Mahtaisiko maailma kaatua, jos pari huvikalastajaa vähän pahastuisi?)
-Höpö höpö, Taskinen kuittaa.
Hän on itsekin Saimaan rantojen asukki, ja hänen käsityksensä mukaan verkkokalastuskieltoa vastustavat lähinnä muutamat iäkkäät vapaa-ajankalastajat, joilla on valtaa joissakin vesialueiden omistajien osakaskunnissa.
-Ministerit kuuntelevat niin sanottua maakunnan ääntä, joka on todellisuudessa pieni vähemmistö.
Norppakuvaaja huomauttaa, että Suomen luonto -lehden tänä talvena teettämässä mielipidemittauskessa suomalaisten selvä enemmistö kannatti verkkokalastuskieltoa. Vahvinta kannatus oli nimenomaan Itä-Suomessa.
VERKOT KATISKOIKSI
Katiskalla kalastaminen ei aiheuta norpille vaaraa. Jos Taskinen saisi päättää, yhdellä katiskalla kalstamisesta tehtäisiin lupamaksuton jokamiehenoikeus, jotta mahdollisimman moni innostuisi nostamaan verkkonsa naulaan.
-Jotkut ajattelevat, ettei katiskalla saa kalaa, mutta nykyiset laitteet ovat tosi hyviä.
(Elleivät saa katiskalla kalaa, menkööt ostamaan kalansa kaupasta!)
Verkoilla kalastamisen norppakuvaaja kieltäisi keväisin ja alkukesästä koko Saimaalla. Vesialueiden omistajille hän antaisi rahabonuksen jokaisesta alueella syntyvästä kuutista. Saimaan rannoille rakentavilta hän puolestaan perisi luonnonmenetysveroa, joka käytettäisiiin järviluonnon suojeluun.
(Kukaan ei voi omistaa vettä, Saimaan vesi on yhtä hyvin minun kuin jonkun himoverkkokalastajan!)
Näitä suojelutoimia Taskinen ehdottaa tänä keväänä, WSOY:n kustantamassa valokuvateoksessaan Paluu Saimaalle. Kirjassa hän kertoo myös Markusta ja muista kuuttiystävistään.
- Norpan henki voi olla yhdestä verkosta kiinni, Markkua yhä lämmöllä muisteleva norppakuvaaja muistuttaa.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
KARTIOVALKOKUUSEN HAASTE
Kartiovalkokuusi (Picea glauca) on sellainen sokeritopan näköinen kaunis ja haasteellinen havuistutus. Se kasvaa hyvin hitaasti, mutta voi kasvaa jopa 2 metrin mittaan. Mitä iäkkäämpi, sen viehättävämpi havu on, sillä siitä tulee hyvin persoonallisen mallinen riippuen monista eri seikoista. Yksi muotoon jännästi vaikuttava asia on se, että jos siitä pääsee vaikka yksi oksa kevätahavan takia ruskettumaan ja leikkaat sen pois, minkä voi tehdä, kasvi pyöristää vähitellen oksansa peittäen leikkauskohdan. Näin syntyy myhkyröitä ja persoonallisia muotoja.
Kasvin haaste on se, että havu alkaa kevätauringossa ja tuulessa haihduttaa kosteutta, mutta se ei saa mistään uutta kosteutta, koska maa on vielä roudassa, joten kasvi alkaa ruskettua ja pahimmillaan se kuolee. Monet eivät tämän takia uskalla hankkia tuota persoonallallista kaunotarta ollenkaan. Mutta pelastus saapuu nyt!:
Minulla on noita kasveja nyt kymmenen! Kaikki ovat eri-ikäisiä ja valon ja maan suhteen aivan erilaisissa paikoissa tontillamme. Yksikään ei ole kuollut. Tosin kerran istutin kartiovalkokuusen likelle valkoisen kivitalomme seinää ja se oli minun mokani. Kasvi alkoi kuivua ja suutuin niin, että revin sen maasta ja viskasin takametsään. Iltapäivällä saapui naapurin rouva kahville ja ihmetteli, että 'missä se sun upea kartiovalkokuusi on tuosta seinän vierestä'. Johon minä: 'Se makaa juuret ilmassa takametsässä!' Tomerana Tuula lähti hakemaan 'reppanaa' ja kaivoi sille kuopan kaarisiltamme varjon puoleiseen nurkkaan. Kastelin sen kerran ja sanoin: Kuole, jos haluat! Eikö mitä, siinä se vain paisuu ja kasvaa ihan komeana.
Ja syy, miksi nyt julkaisen tämän jutun on se, että jos sinulla on pihallasi kartiovalkokuusia, suojaa ne nyt puutarhaliikkeistä saatavalla hallaharsolla tai juuri tähän tarkoitukseen valmistetulla hupulla. Huolehdi, että kasvi saa ilmaa eli huppu ei saa olla mikään ilmatiivis pussi. Tämän huputuksen lisäksi kastele kasvin juuristoa huoneenlämpöisellä vedellä, millä nopeutat juuriston sulamista.
Minä laitan huput noin huhtikuun alussa ja otan pois vappuna. Mutta sen lisäksi tuuletan kartioita aika ajoin ottamalla suojat pois varjoisina päivinä.
Kartiovalkokuusen menestymisvyöhykkeet ovat I-III, mutta olen kaatanut jo tämänkin teorian, sillä asumme IV vyöhykkeellä kymmenen hyvin viihtyvän Picea glaucan kanssa. Myönän kyllä, että saareme saattaa olla III-vyöhykettä, sillä Päijänne ympäröi meitä hyvin.
Muistathan, että tämä kaunotar ei pidä siitä, että jokin toinen kasvi hipelöi sitä. Itse olen esimerkiksi nyt istuttanut yhden kartiovalkokuusen liian likelle kaunista jalosyreeniä ja aion hoitaa asian niin, että leikkaan syreenistä pois sen oksan, joka uskaltaa koskettaa haasteellista havuani. Syreeni kestää moisen pikkuleikkauksen hyvin.
Olen huomannut, että kartiovalkokuuset pärjäävät niin auringossa kuin puolivarjossa. Jos kysyt tätä puutarha-alan liikkeestä, saat joka kerta eri vastauksen. Minun tietoni perustuu käytännön kokemukseen 28 vuoden ajalta. Jos edellä kerrottu tuntuu kovin työläältä niin voin luvata, että iän myötä kasvin sietokyky kevätahavan suhteen paranee. Minulla on jo nyt neljä kartiovalkokuusta, joita en peitä ollenkaan, korkeintaan kastelen pari kertaa huhtikuun puolivälin jälkeen.
Tähän kauniiseen havuun tulee melkein riippuvuus. Syksyllä kun kaikki alkaa jo olla kuollutta, nämä 'sokeritopat' näyttävät hyvin viehättäviltä. Ja talvella, kun ne ovat saaneet lunta päälleen, ne ovat todellisia lumipatsaita. Ja ihan kohta, kun nostan huput pois, kartiovalkokuuset ovat ensimmäiset kevään katseenvangitsijat. Nämä kaunottaret ovat vaivan väärti!
Katso täältä pääjuttu ja kuvia tästä viehättävästä ikivihreästä!
Leena Lumin puutarhassa
RAKKAUDELLA JYVÄSKYLÄ - RAKKAUDELLA MUURATSALO
Olen kiinnostuksella seurannut Suur-Jyväskylä -lehden sarjaa, jossa haastatellaan tunnettuja jyväskyläläisiä ja sitten he myös mainitsevat, mikä heidän mielestään on Parasta Jyväskylässä. Kaikki minunkin jo ihailemat kohteet Lyseosta siltojen valoihin ja paljon niiden väliltä on tullut mainittua. Kuitenkin vasta Laatikaisen haastattelu suisti minut tähän vuodatukseen Jyväskylästä ja Muuratsalosta.
Olen vuonna 1985 tuulten pienestä merenrantakylästä Luvialta tänne tuoma. Lukio-, toimitusharjoittelija- ja henkilöstösihteeriurakaupunkini oli Pori. Siellä ovat vieläkin ystävät 40 vuoden takaa. Olin niin rannikkolainen, että mieheni epäili, että muutamme täältä pikaisesti takaisin, koska jokainen hiusjuurenikin oli Luvian saviperäisessä maassa. Nyt on paljon vettä virrannut ja vielä enemmän multaa puutarhaamme, sillä pelkästä ikävästä merenrantakylääni loin kiinnostavan puutarhan. Sitten aloimme rankan remontin, jossa ylitimme niin omat voimavaramme kuin budjettimme, mutta onneksi myös unelmamme! Viime vuonna, kun sitten istuimme uuden uutukaisen saunamme lauteilla mieheni taiteilemia kiviseiniä ihaillen, sanoin yllättäen: En koskaan jätä Jyväskylää, olen sielultani pikkukaupunkilainen ja tänne jään. Mieheni oli äimänkäkenä, koska tuntee rakkauteni mereen. Siis, mitä oli tapahtunut.
Oli tapahtunut Jyväskylän kasvu keskieurooppalaistyyppiseksi kaupungiksi. Olin rakastunut yliopiston valkeisiin rakennuksiin Jyväsjärven rannalla, olin rakastunut kaupunkimme siltoihin ja uusiin valoihin kävelykadulla. En voi elää ilman Ranskalaisten korkojen korvasienikeittoa ja saman paikan pöytää numero kolme: Pöytä kahdelle, pöytä rakastavaisille! Lyseo on niin kaunis, että voisin sitä halata ja kirkkopuistossa istun jäätelöllä joka kesä. Olen salaa kosketellut kaupungin vanhoja mukulakiviä ja ajatellut: Mitä, jos olisinkin syntynyt tänne, onhan äitini suku kuitenkin Keuruulta...Olen pienten putiikkien vakiasiakas ja mikään ei ole liian kaukana kävellä. Kun ajan Viherlandiaan kuin kotiin, saan ihailla matkalla Kuokkalan kaunista kartanoa.
Oli tapahtunut myös Muuratsalo-ilmiö. Talviset hiihdot ympäri saaren, patikoinnit metsissä jyrkkien, suoraseinäisten kallioiden välissä, romanttiset yöuinnit, puutarhani synty, suvet kuin Tahitilla, maailman paras ja kaunein kirjasto ja tietenkin Päijänne, joka on riittävän suuri tällaiselle meri-ihmiselle.
Oli myös tapahtunut ikimuistoisia tapahtumia: veneilysuvet Lokki-veneellämme pitkin Päijänteen selkiä, jolloin todeksi koimme 'vöin hopeisin hohtelee'; ystäviemme kokoontuminen pyöreille synttäreilleni ja yllätysristeily Rhea -veneellä, jolloin kovimmatkin merikarhuystäväni vakuuttuivat järvemme ainutlaatuisuudesta; teatterikokemuksia, joista kirkkaimpina helminä Gabriel, tule takaisin ja Alvar Aallosta kertova Maestro; Johanna Rusasen joulukonsertti Taulumäen kirkossa ja hänen uskomattomat Ave Maria -tulkintansa; tyttäremme painoi valkolakin päähänsä maineikkaassa Jyväskylän Lyseossa ja riemuylioppilaat ilahduttivat; ystävämme häät Pihlajaveden korpikirkossa ja monta muuta ikimuistoista tapahtumaa, joista viimeisimpänä hevosen selkään nousu Petäjävedellä 30 vuoden tauon jälkeen.
Jyväskylä rakkaani, Muuratsalo rakkaani, sylissänne olen riemulla pyryt ja tuiskut, helteet ja suvisateet. Toivon, että suhteemme on 4-ever ja edelleen elämyksiä täynnä. Ehkäpä minäkin olen antanut teille jotain kiintoisaa niin kritiikeissäni kuin kiitoksissani, sillä ainahan nyt jotain sanottavaa löytyy satakuntalaishämäläiskarjalaiselta, kynä toisessa kädessä, kirja toisessa kädessä syntyneeltä merensuolatuulissa kasvaneelta naiseläjältä. Jos olen jossain lyönyt yli, sanon sitä vain tyylikeinoksi tai syytän vilkasta varttikarjalaisuusosuutta itsessäni. Uskon, että erilaisuus on rikkautta ja vain lisää intohimomme syvyyttä!
Olen vuonna 1985 tuulten pienestä merenrantakylästä Luvialta tänne tuoma. Lukio-, toimitusharjoittelija- ja henkilöstösihteeriurakaupunkini oli Pori. Siellä ovat vieläkin ystävät 40 vuoden takaa. Olin niin rannikkolainen, että mieheni epäili, että muutamme täältä pikaisesti takaisin, koska jokainen hiusjuurenikin oli Luvian saviperäisessä maassa. Nyt on paljon vettä virrannut ja vielä enemmän multaa puutarhaamme, sillä pelkästä ikävästä merenrantakylääni loin kiinnostavan puutarhan. Sitten aloimme rankan remontin, jossa ylitimme niin omat voimavaramme kuin budjettimme, mutta onneksi myös unelmamme! Viime vuonna, kun sitten istuimme uuden uutukaisen saunamme lauteilla mieheni taiteilemia kiviseiniä ihaillen, sanoin yllättäen: En koskaan jätä Jyväskylää, olen sielultani pikkukaupunkilainen ja tänne jään. Mieheni oli äimänkäkenä, koska tuntee rakkauteni mereen. Siis, mitä oli tapahtunut.
Oli tapahtunut Jyväskylän kasvu keskieurooppalaistyyppiseksi kaupungiksi. Olin rakastunut yliopiston valkeisiin rakennuksiin Jyväsjärven rannalla, olin rakastunut kaupunkimme siltoihin ja uusiin valoihin kävelykadulla. En voi elää ilman Ranskalaisten korkojen korvasienikeittoa ja saman paikan pöytää numero kolme: Pöytä kahdelle, pöytä rakastavaisille! Lyseo on niin kaunis, että voisin sitä halata ja kirkkopuistossa istun jäätelöllä joka kesä. Olen salaa kosketellut kaupungin vanhoja mukulakiviä ja ajatellut: Mitä, jos olisinkin syntynyt tänne, onhan äitini suku kuitenkin Keuruulta...Olen pienten putiikkien vakiasiakas ja mikään ei ole liian kaukana kävellä. Kun ajan Viherlandiaan kuin kotiin, saan ihailla matkalla Kuokkalan kaunista kartanoa.
Oli tapahtunut myös Muuratsalo-ilmiö. Talviset hiihdot ympäri saaren, patikoinnit metsissä jyrkkien, suoraseinäisten kallioiden välissä, romanttiset yöuinnit, puutarhani synty, suvet kuin Tahitilla, maailman paras ja kaunein kirjasto ja tietenkin Päijänne, joka on riittävän suuri tällaiselle meri-ihmiselle.
Oli myös tapahtunut ikimuistoisia tapahtumia: veneilysuvet Lokki-veneellämme pitkin Päijänteen selkiä, jolloin todeksi koimme 'vöin hopeisin hohtelee'; ystäviemme kokoontuminen pyöreille synttäreilleni ja yllätysristeily Rhea -veneellä, jolloin kovimmatkin merikarhuystäväni vakuuttuivat järvemme ainutlaatuisuudesta; teatterikokemuksia, joista kirkkaimpina helminä Gabriel, tule takaisin ja Alvar Aallosta kertova Maestro; Johanna Rusasen joulukonsertti Taulumäen kirkossa ja hänen uskomattomat Ave Maria -tulkintansa; tyttäremme painoi valkolakin päähänsä maineikkaassa Jyväskylän Lyseossa ja riemuylioppilaat ilahduttivat; ystävämme häät Pihlajaveden korpikirkossa ja monta muuta ikimuistoista tapahtumaa, joista viimeisimpänä hevosen selkään nousu Petäjävedellä 30 vuoden tauon jälkeen.
Jyväskylä rakkaani, Muuratsalo rakkaani, sylissänne olen riemulla pyryt ja tuiskut, helteet ja suvisateet. Toivon, että suhteemme on 4-ever ja edelleen elämyksiä täynnä. Ehkäpä minäkin olen antanut teille jotain kiintoisaa niin kritiikeissäni kuin kiitoksissani, sillä ainahan nyt jotain sanottavaa löytyy satakuntalaishämäläiskarjalaiselta, kynä toisessa kädessä, kirja toisessa kädessä syntyneeltä merensuolatuulissa kasvaneelta naiseläjältä. Jos olen jossain lyönyt yli, sanon sitä vain tyylikeinoksi tai syytän vilkasta varttikarjalaisuusosuutta itsessäni. Uskon, että erilaisuus on rikkautta ja vain lisää intohimomme syvyyttä!
perjantai 17. huhtikuuta 2009
TOMMY TABERMANN
Arvoisat lukijani, olen jo aiemmin kirjoittanut teille Tommy Tabermannin Eroottisista runoista (Gummerus, 2009). Alla näette muutaman makupalan kyseisestä kirjasta. Jos haluatte enemmän erotiikka, menkää kirjakauppaan, mutta älkää lukeko näitä runoja yksin, vaan yhdessä Kumppanin kanssa, mielellään kynttilöiden valossa, malvanvärisessä lasissa kuohuviiniä ja pukeutuneena kuun valoon tai tähtipölyyn.
Tähän kohtaan oli tarkoitus tulla Tommyn kuva isona, mutta koska en ole tekniikan ihmelapsi, se kuva ei onnistunut suurentumaan postimerkkiä isommaksi. Sitä en laita, sillä Tommyn kuvan pitää tulla isona: ne ihanat kiharat hiukset etc. Ja tiedättekö, Runoilija Tabermann osaa pukeutua: miehellä pitää olla joko housut tai takki vakosamettia! Tulee mieleen ihan hurja, romanttinen nuoruus ja: Make Love Not War.
Toivotan teille Villiä, Eroottista Viikonloppua!
Tähän kohtaan oli tarkoitus tulla Tommyn kuva isona, mutta koska en ole tekniikan ihmelapsi, se kuva ei onnistunut suurentumaan postimerkkiä isommaksi. Sitä en laita, sillä Tommyn kuvan pitää tulla isona: ne ihanat kiharat hiukset etc. Ja tiedättekö, Runoilija Tabermann osaa pukeutua: miehellä pitää olla joko housut tai takki vakosamettia! Tulee mieleen ihan hurja, romanttinen nuoruus ja: Make Love Not War.
Toivotan teille Villiä, Eroottista Viikonloppua!
AISTIEN ALAMAINEN
Minä olen sinun silmäsi
verkkokalvosi ripsesi
Minä olen sinun kielenpääsi
ja vesi sillä, minä nuuhkin sinussa
kätkettyjä niittyjä
Minä virtaan sinussa
näkymättömänä jokena
Minä olen aistit, sinä olet alamainen
Kun etsit omia kasvojasi, etsit
minua, kun etsit nimetöntä kadonnutta
etsit minua
Minä olen aistit
ja sinä olet niiden alamainen
Yhdessä olemme
täydellinen
Me olemme sileäkarvainen eläin
joka silittää itsensä näännyksiin,
me olemme peto,
meitä ei kesytä kukaan
Minä olen aistit ja sinä olet alamainen,
sinun on nuoltava
minut kiihkoon
jalkoja kielenpäätä
sielun pimeää puolta
kätkettyä niittyä
sinun on nuoltava,
oltava minun ehdoitta
Minä olen sinun kätesi,
kosketusten merkitys
ja yhdessä meidän on kavuttava
korkeille vuorille
nelinkontin, ihanat haavat sormissamme,
nuoltava ihanat veripisarat
nuuhkittava ihoa
ohutta kuin ilma
Me olemme sileäkarvainen eläin,
täydellinen ja kesyttämätön
Minä olen sinun veresi,
jokainen miljoonista soluista,
sinä purjehdit minua pitkin
merta kohti
Minä kihisen sinussa,
minä murisen ja nuolen,
minä huudan ja vaadin,
minä en anna rauhaa
Minä olen aistit
minä olen verkkokalvot ripset
kielenpäät,
niityt, joet,
minä olen peto ja veri
Minä hiivin sinussa
enkä jätä sinua rauhaan,
sinun on nuoltava minut
kiihkoon, polvillasi, ehdoitta
Minä olen se
jota sinä pelkäät
Minä olen se
jota ilman et voi olla
Minä olen se joka
juottaa sinulle
oman veresi, vie
sinut merelle
Minä olen aistit, sinä olet alamainen
Yhdessä olemme täydellinen
verkkokalvosi ripsesi
Minä olen sinun kielenpääsi
ja vesi sillä, minä nuuhkin sinussa
kätkettyjä niittyjä
Minä virtaan sinussa
näkymättömänä jokena
Minä olen aistit, sinä olet alamainen
Kun etsit omia kasvojasi, etsit
minua, kun etsit nimetöntä kadonnutta
etsit minua
Minä olen aistit
ja sinä olet niiden alamainen
Yhdessä olemme
täydellinen
Me olemme sileäkarvainen eläin
joka silittää itsensä näännyksiin,
me olemme peto,
meitä ei kesytä kukaan
Minä olen aistit ja sinä olet alamainen,
sinun on nuoltava
minut kiihkoon
jalkoja kielenpäätä
sielun pimeää puolta
kätkettyä niittyä
sinun on nuoltava,
oltava minun ehdoitta
Minä olen sinun kätesi,
kosketusten merkitys
ja yhdessä meidän on kavuttava
korkeille vuorille
nelinkontin, ihanat haavat sormissamme,
nuoltava ihanat veripisarat
nuuhkittava ihoa
ohutta kuin ilma
Me olemme sileäkarvainen eläin,
täydellinen ja kesyttämätön
Minä olen sinun veresi,
jokainen miljoonista soluista,
sinä purjehdit minua pitkin
merta kohti
Minä kihisen sinussa,
minä murisen ja nuolen,
minä huudan ja vaadin,
minä en anna rauhaa
Minä olen aistit
minä olen verkkokalvot ripset
kielenpäät,
niityt, joet,
minä olen peto ja veri
Minä hiivin sinussa
enkä jätä sinua rauhaan,
sinun on nuoltava minut
kiihkoon, polvillasi, ehdoitta
Minä olen se
jota sinä pelkäät
Minä olen se
jota ilman et voi olla
Minä olen se joka
juottaa sinulle
oman veresi, vie
sinut merelle
Minä olen aistit, sinä olet alamainen
Yhdessä olemme täydellinen
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
IKÄ
Ikä on vain mielentila. Mitä siitä, jos on kremppaa ja vaivaa, kun sielu liitää haukkana taivaalla.Kolotus ja jomotus on vain luontoäidin viehko varoitus, ettemme kevään hurmoksessa,
aamun autereessa, ryntäisi alasti puutarhaamme, liukastuisi kastehelmiin, löytäisi itseämme
maasta rähmällään, kasvot sinivuokkojen mättäässä, hurmiossa lurittamassa mustarastaan huiluna.
- Leena Lumi -
RUUSUJA ÄIDILLE
Ruusuja Äidille (Minerva, 2009) on esteettisesti ’syötävän’ kaunis runokirja, joka sisältää runoja rakastetuilta suomalaisilta runoilijoilta kuten Aale Tynniltä, L.Onervalta, Edith Södergranilta, Eino Leinolta, Immi Helléniltä ja Saima Harmajalta. Sanon ’syötävän’ kaunis siksi, että kirjan kuvat ottanut Seppo J.J. Sirkka on todellakin vanginnut ruusun olemuksen, sielun, ikimystiikan. Ken on nähnyt Sirkan kuvan runoon Valon valvattia, on humalluttanut iiriksensä ylimaallisesta! Kuvitelkaa valon ja kerrotun valkoisen ruusun kuohuva vaahto ja kuulkaa, miten sen sanoittaa J.H Erkko:
Sinikukkasesta syntyi perho,
Sinivärinsä se siltä otti;
Punahtava punakukan luota
Heräsi ja purppuraisna lensi;
Tumma perho
Tumman orvonkukan
Povelt’ aivan synkeäksi syntyi;
Päivänperho valkea se liljan,
Valkokielon huulilt’ ilmaan lähti.
Jokainen ne toukkina jo joivat
Itsehensä värin ympäriltään.
Minä synnyin, piennä uinaelin
kaikkivärisien kukkain luona,
Ilon, toivon, tuskan tuutimana:
Siks on kaikki kukat kultiani,
Värit kaikki värjyy mielessäni,
Tunnossani kaikissakin kukkasissa
Minä valvon valvattia lemmin:
Valohan on kukkasien äiti.
Oih!, voiko mitään kauneimmin sanoa! Tämän uskomattoman sielukkaan ja kauniin, Kirsi Pekosen toimittaman kirjan, toivon löytävän mahdollisimman monen äidin tykö. Onko mitään niin ikikaunista kuin ruusu!: sen huumaava tuoksu, sen salattu syli, sen terälehtien kaino, mutta itsetietoinen avautuminen melkein auki, tuskin koskaan ihan…ruusun salaisuus säilyy iäti.
Ja runon kieli on Rakastajien, mutta myös Rakastavien kieli. Näin Edith Södergran ja Öinen Madonna:
Kun ne mustat pilvet vaelsivat tietään,
valvoi eräs äiti, nukkui lapsonen.
Joku enkeleistä lauloi ylistystä
maailmoiden kaikkien.
Ja se nuori äiti kuuli sisimmässään
ylistyksen yölle, kai’un hiljaisen:
miten avartuikaan silloin maailma,
kun nukkui lapsonen.
Sinikukkasesta syntyi perho,
Sinivärinsä se siltä otti;
Punahtava punakukan luota
Heräsi ja purppuraisna lensi;
Tumma perho
Tumman orvonkukan
Povelt’ aivan synkeäksi syntyi;
Päivänperho valkea se liljan,
Valkokielon huulilt’ ilmaan lähti.
Jokainen ne toukkina jo joivat
Itsehensä värin ympäriltään.
Minä synnyin, piennä uinaelin
kaikkivärisien kukkain luona,
Ilon, toivon, tuskan tuutimana:
Siks on kaikki kukat kultiani,
Värit kaikki värjyy mielessäni,
Tunnossani kaikissakin kukkasissa
Minä valvon valvattia lemmin:
Valohan on kukkasien äiti.
Oih!, voiko mitään kauneimmin sanoa! Tämän uskomattoman sielukkaan ja kauniin, Kirsi Pekosen toimittaman kirjan, toivon löytävän mahdollisimman monen äidin tykö. Onko mitään niin ikikaunista kuin ruusu!: sen huumaava tuoksu, sen salattu syli, sen terälehtien kaino, mutta itsetietoinen avautuminen melkein auki, tuskin koskaan ihan…ruusun salaisuus säilyy iäti.
Ja runon kieli on Rakastajien, mutta myös Rakastavien kieli. Näin Edith Södergran ja Öinen Madonna:
Kun ne mustat pilvet vaelsivat tietään,
valvoi eräs äiti, nukkui lapsonen.
Joku enkeleistä lauloi ylistystä
maailmoiden kaikkien.
Ja se nuori äiti kuuli sisimmässään
ylistyksen yölle, kai’un hiljaisen:
miten avartuikaan silloin maailma,
kun nukkui lapsonen.
tiistai 14. huhtikuuta 2009
KUN MERI MUUTTI KOTOA...
Kun tyttäremme Meri muutti kotoa, teimme hänen huoneestaan vierasmakuuhuoneen varsin pienellä vaivalla ja rahalla. Sinne oli vähän aikaisemmin uusittu punapyökkiparketti, joten lattialle ei tarvinnut tehdä mitään. Meri tosin vei mukanaan oman 120 cm:ä leveän runkopatjasänkynsä, joten samanlaisen ostimme tilalle. Siinä nukkuu yksi leveästi ja kaksi yön tai pari. Varsin uusi vaatekaappi vetolaatikoilla, peileillä ja valoilla jäi myös paikalleen. Suuri kysymys oli, mitä teemme alakerran kulmahuoneen tummalle mäntypaneeliseinälle. Loppujen lopuksi piti myöntää, että olemme varsin innokkaita valokuvaajia ja suvussa on myös oikea luontokuvaaja, joten se jäi kuvaseinäksi, jota ei tarvinnut 'sääliä', vaikka kuvat välillä laitetaan uuteen muodostelmaan.
Ja sitten näin jossain aikakauslehdessä seinän, jossa unelmatapettini: kananmunan valkoinen pohja, turkoosia köynnöstä ja siellä täällä valkeita kukkia. Se oli Laura Ashley ja huimaava tarjous: soitin siitä paikasta ja tilasin rullat ja vielä yhden päälle varoiksi. Tuo tapetti määritti sitten vierasmakkarin värit, se määritti myös värejä lähellä olevaan takkahuoneeseen ja kun täytän seuraavat pyöreät, minulla on vierasmakkarin vieressä turkoosi toalet, jossa istun juomassa synttäripäivänä kuohuviiniä malvanvärisestä retrolasista!
Sängyn päälle hankittiin valkea päiväpeitto sinisillä koristeilla. Kivituikut rottinkipöydällä ovat turkoosit ja verhot ylipitkät ja luonnonvalkoiset. Tuoli on Lumikenkä -rottinkituoli ja ikkunalaudalla ovat ympäri vuoden kotilot ja merenrannan kivet. Talviaikaan myös pieniä kirkkaita lamppuja, joiden valossa on kiva levätä tai nukahtaa tms. Tumma pajukori sisältää varatyynyt ja ruskea tuoli on kodin peruja ja siihen voi laskea vaikka huovan. Ikkunassa on myös tummat, kirsikkapuiset sälekaihtimet, mutta niitä ei ole laskenut alas kukaan muu kuin jetlagista kärsinyt Kanadan vieraamme.
Laura Ashleyn tapetti yllätti hauskasti: Lehtikuvasta en nähnyt kuviosta kaikkea ja saimme lisäbonuksena köynnöksen lomassa lentelevät valkeat perhoset!
HÄRKÄ 20.4.-20.5.
Härkä on järkkymättömän määrätietoisuuden ja tahdonvoiman merkki. Jos olet syntynyt Härän merkissä, tiedät todennäköisesti jo elämäsi varhaisessa vaiheessa mitä haluat. Pääset ehkä hitaasti alkuun mutta olet päättäväinen ja itsepintainen, ja kun olet kerran asettanut itsellesi päämäärän, tuskin mikään voi estää sinua saavuttamasta sitä.
Pohjimmiltasi sinä arvostat aineellisia asioita - rahaa, turvallisuutta ja joskus jopa valtaa; olet luonnostasi varovainen eivätkä sinua kiinnosta keinotteluun vivahtavat uhkayritykset, joiden avulla voi rikastua nopeasti. Sinä et usko onneen etkä kohtalon oikkuihin - sitkeästi uurastaen pyrit päämäärääsi ja kärsivällinen luonteesi on ihanteellinen apu hitaan mutta varman menestyksen saavuttamiseksi.
Merkkisi hallitsee rahaa ja yleensä tulolähteitä; sinä pidät maallisista hyvyyksistä ja ne ovat yleensä kalliita. Vaikka olisit omistautunut liikeasioillesi tai työllesi miten täydellisesti tahansa, sinun on saatava saavutuksistasi myös aineellisia todisteita.
Härkä on kiinteä merkki, ja olet ehkä tyytyväinen kun voit tehdä juuri sitä mitä olet aina halunnutkin tehdä. Sinun on tosin vaikea mukautua uusiin tilanteisiin ja oloihin, mutta ihmisen jolla on sinun merkkisi edellytykset ei pitäisi rajoittua vain yhteen toimintapiiriin eikä luopua yhdestäkään mahdollisuudesta ilmaista itseään.
Monet härät havaitsevat, että heillä on kykyjä sellaisellakin alalla, jota he ovat pitäneet vain harrasteena. Sinun merkkisi edustajat kaipaavat usein purkautumista taiteen keinoin, ja koska hallitseva planeettasi Venus merkitsee ilmaisun kauneutta huomaat todennäköisesti, että jokin taiteenala - maalaustaide, musiikki tai näyttämötaide - tyydyttää tuon tarpeen.
Kiinteissä merkeissä syntyneillä on usein ristiriitainen luonne, eikä Härkä ole poikkeus. Olemuksesi on viehättävä ja puoleensavetävä, ja silloin kun olet rakastettava ja auttavainen, sinun on helppo miellyttää ihmisiä ja saada sopivia tilaisuuksia. Miinuspuolellasi sinulla on sokea pilkku: sinun on vaikea eritellä itseäsi. Et pidä vastaväitteistä etkä arvostelusta - vaikka ne tarkoittaisivat pelkkää hyvää. Muutut helposti kerrassaan riitaisaksi ja omaksut jyrkän "hyväksy-minut-sellaisena-kuin-olen" -asenteen.
Härkä on maamerkki, ja sinä olet luja, kestävä ja luotettava. Tarvitaan melko paljon, ennen kuin luja luonteesi horjuu tai luovut aikeistasi. Tavallisesti olet rauhallinen ja hillitty, mutta kun kärsivällisyyttäsi on koeteltu äärimmilleen tai tunnet joutuneesi petetyksi, toisten on parasta varoa, sillä silloin sinusta voi tulla raivostunut härkä.
Härkä-Venus -yhdistelmän ansiosta sinulla on niin monia hyviä ominaisuuksia, että sinun on pyrittävä voittamaan ne huonot puolet, jotka voivat vähentää mahdollisuuksiasi. Sinun ei tarvitse muuttua yhtäkkiä kokonaan toisenlaiseksi vaan sinun on käytettävä hyväksesi päättäväisyyttäsi ja sinnikkyyttäsi, jotta pääsisit sellaisista epämiellyttävistä piirteistä kuin aineellisten arvojen ihaileminen, itsepäisyys ja uppiniskaisuus.
Olet sangen fyysinen olento ja pidät maallisista nautinnoista. Kaikki mikä ei sinua miellytä jättää sinut kylmäksi ja välinpitämättömäksi etkä yritäkään esiintyä muunlaisena. Härät arvostavat yleensä aistillista mielihyvää tuottavia asioita kuten hajuvesiä, tyylikkäitä vaatteita, hyvää ruokaa, kauniisti sisustettua kotia ja fyysistä vastakaikua.
Avioliitto, koti ja perhe merkitsevät sinulle paljon ja haluat hankkia perheellesi sitä ylellisyyttä, jota itse pidät niin tärkeänä. Olet ystävällinen ja uskollinen niille joita rakastat, mutta sinulla on taipumus muuttua kovin omistushaluiseksi. Toisaalta jos mielesi jostakin syystä muuttuu, voit katkaista suhteen ehdottoman lopullisesti.
Pohjimmiltasi sinä arvostat aineellisia asioita - rahaa, turvallisuutta ja joskus jopa valtaa; olet luonnostasi varovainen eivätkä sinua kiinnosta keinotteluun vivahtavat uhkayritykset, joiden avulla voi rikastua nopeasti. Sinä et usko onneen etkä kohtalon oikkuihin - sitkeästi uurastaen pyrit päämäärääsi ja kärsivällinen luonteesi on ihanteellinen apu hitaan mutta varman menestyksen saavuttamiseksi.
Merkkisi hallitsee rahaa ja yleensä tulolähteitä; sinä pidät maallisista hyvyyksistä ja ne ovat yleensä kalliita. Vaikka olisit omistautunut liikeasioillesi tai työllesi miten täydellisesti tahansa, sinun on saatava saavutuksistasi myös aineellisia todisteita.
Härkä on kiinteä merkki, ja olet ehkä tyytyväinen kun voit tehdä juuri sitä mitä olet aina halunnutkin tehdä. Sinun on tosin vaikea mukautua uusiin tilanteisiin ja oloihin, mutta ihmisen jolla on sinun merkkisi edellytykset ei pitäisi rajoittua vain yhteen toimintapiiriin eikä luopua yhdestäkään mahdollisuudesta ilmaista itseään.
Monet härät havaitsevat, että heillä on kykyjä sellaisellakin alalla, jota he ovat pitäneet vain harrasteena. Sinun merkkisi edustajat kaipaavat usein purkautumista taiteen keinoin, ja koska hallitseva planeettasi Venus merkitsee ilmaisun kauneutta huomaat todennäköisesti, että jokin taiteenala - maalaustaide, musiikki tai näyttämötaide - tyydyttää tuon tarpeen.
Kiinteissä merkeissä syntyneillä on usein ristiriitainen luonne, eikä Härkä ole poikkeus. Olemuksesi on viehättävä ja puoleensavetävä, ja silloin kun olet rakastettava ja auttavainen, sinun on helppo miellyttää ihmisiä ja saada sopivia tilaisuuksia. Miinuspuolellasi sinulla on sokea pilkku: sinun on vaikea eritellä itseäsi. Et pidä vastaväitteistä etkä arvostelusta - vaikka ne tarkoittaisivat pelkkää hyvää. Muutut helposti kerrassaan riitaisaksi ja omaksut jyrkän "hyväksy-minut-sellaisena-kuin-olen" -asenteen.
Härkä on maamerkki, ja sinä olet luja, kestävä ja luotettava. Tarvitaan melko paljon, ennen kuin luja luonteesi horjuu tai luovut aikeistasi. Tavallisesti olet rauhallinen ja hillitty, mutta kun kärsivällisyyttäsi on koeteltu äärimmilleen tai tunnet joutuneesi petetyksi, toisten on parasta varoa, sillä silloin sinusta voi tulla raivostunut härkä.
Härkä-Venus -yhdistelmän ansiosta sinulla on niin monia hyviä ominaisuuksia, että sinun on pyrittävä voittamaan ne huonot puolet, jotka voivat vähentää mahdollisuuksiasi. Sinun ei tarvitse muuttua yhtäkkiä kokonaan toisenlaiseksi vaan sinun on käytettävä hyväksesi päättäväisyyttäsi ja sinnikkyyttäsi, jotta pääsisit sellaisista epämiellyttävistä piirteistä kuin aineellisten arvojen ihaileminen, itsepäisyys ja uppiniskaisuus.
Olet sangen fyysinen olento ja pidät maallisista nautinnoista. Kaikki mikä ei sinua miellytä jättää sinut kylmäksi ja välinpitämättömäksi etkä yritäkään esiintyä muunlaisena. Härät arvostavat yleensä aistillista mielihyvää tuottavia asioita kuten hajuvesiä, tyylikkäitä vaatteita, hyvää ruokaa, kauniisti sisustettua kotia ja fyysistä vastakaikua.
Avioliitto, koti ja perhe merkitsevät sinulle paljon ja haluat hankkia perheellesi sitä ylellisyyttä, jota itse pidät niin tärkeänä. Olet ystävällinen ja uskollinen niille joita rakastat, mutta sinulla on taipumus muuttua kovin omistushaluiseksi. Toisaalta jos mielesi jostakin syystä muuttuu, voit katkaista suhteen ehdottoman lopullisesti.
NEVER SAY NEVER
Olen aina sanonut, että minulle ei koskaan tule TV-tuolia. TV-tuolilla tarkoitan semmoista isoa möhköfanttia (kts. kuva), joka on liian suuri, siinä on makuuasentosysteemeitä ja se on epäesteettinen. Sitten äitini halusi huonekaluostoksille. Minä ja mieheni mukana. Huonekaluhalli oli tylsä, iso ja valtava. Minä en pidä mistään tylsästä! Otin lähimmän tuolin, minkä näin ja annoin äidin ja mieheni alkaa etsiä äidille TV-tuolia. Jotain tapahtui. Minä nukahdin! Heräsin siihen, kun äiti ja Armas seisoivat edessäni ja äiti valitti, että 'täällä ei ole mitään hänelle sopivaa'. Sitten hän alkoi tarkemmin tutkia, mikä on tuoli, joka saa ikivalvoja-tyttären nukahtamaan ja hän osti tuolin altani.
Kun TV-tuolitoimitus saapui olimme jo palanneet kotiimme Muuratsalon saarelle. Viikon oli Luvialta päin ihan hiljaista ja sitten äiti alkoi soittamaan, että 'tuoli on liian iso hänen olohuoneeseensa' ja että 'hän ei pääse sieltä syvältä ylös' ja että 'voisitteko te ottaa tämän'. Muutaman viikon harkinnan jälkeen uhrauduimme ja sijoitimme möhköfantin kirjastoomme/minun toimistooni ja mitä tapahtuikaan: Tuoli on nyt mieheni rakkain mööpeli. Siihen hän sijoittaa väsyneen itsensä ja rentoutuu tuota pikaa unten hellään huomaan.
Tarinan opetus: Never say never!
maanantai 13. huhtikuuta 2009
TUNDRAURPIAINEN
Älkää lopettako lintujen ruokintaa vielä. Jatkakaa huhtikuun lopulle, niin varmistatte puutarhanne pikkuapulaisten eloonjäämisen. Minä syötän seosta, jossa hakattua maapähkinää, kauraa (varpuset ovat katoamassa!) ja auringonkukansiemeniä. Talipötkö roikkuu ei niin kauniina, mutta hyödyllisenä ison syöttölaudan yläpuolella. Mikäli haluaa tarjota lintujen tarvitseman rasvan kauniisti, voi sulattaa kattilassa kookosrasvaa ja sekoittaa siihen siemenet, pähkinähakkelukset yms. Sitten hieman jäähtynyt seos kaadetaan laakean savivuokaan, joka on ensin kunnolla kastettu veteen. Päälle voi laittaa koristeeksi maapähkinäkekoja ja muutaman hasselpähkinän oravien iloksi. Olen antanut näitä syöttöruukkuja joulun aikaan jopa lahjaksi. Laittakaa muistiin seinäkalenteriin joulukuun kohdalle. Syöttöpisteitä kannattaa olla useita etteivät heikommat ja aremmat jää ilman.
Laudalla ja talilla ovat vierailleet sini-, tali-, töyhtö-, pyrstö- ja hömötiaiset, punatulkut, urpiaiset, tikat ja lajeja, joita en edes tunnista. Myös arka herra närhi on alistunut syöttämiseeni ja tuonut jopa rouvansa mukanaan. Närhen siipipeilin sini ei ole tästä maailmasta...
On jo kiire tarkistaa linnunpöntöt. Puutarhan hyödyllisin tuhoötököiden napsija on kirjosieppo, joka on pönttöpesijä.
Nyt odotan mustarastasta, jota ei ole tänä talvena näkynyt. Luultavasti jossain on paremmat tarjoilut. Kohta kuitenkin alkaa aika jolloin nukun ikkuna auki ja yömusiikkina soi mustarastaan huilu...
SUDEN HETKI
Denise Mina on massasta poikkeava dekkarikirjailija. Varmaan persoonalliseen tyyliin on paitsi henkilökohtainen vaikute myös oma Skotlanti –lisänsä. Kostea Skotlanti, fish and chips, työttömyyden Glasgow, repivät ristiriidat katolisen köyhyyden ja muun väen välillä ja sitten juuri ’se jokin’.
Minan kuudes suomennettu kirja on Suden hetki (The Dead Hour, LIKE, 2009). Dekkari on toinen osa nuoresta paikallislehden toimittajasta Paddy Meehanista kertovasta sarjasta. Paddy Meehanissa ei ole mitään tavallista. Hän on epärikostoimittaja, joka tekee vain yövuoroja päivystysautossa kierrellen yön pahimmat tunnit pitkin Glasgowta etsien elämänsä juttua. Hän ei milloinkaan tyydy vain kirjoittamaan juttua vaan hyppää täysillä mukaan mitä verisimpiin rikoksiin. Teot ovat vaistonvaraisia ja täydellisestä kaaoksesta kertovia.
Suden hetkessä Paddy menee tekemään kotiväkivaltajuttua Glasgown ökyalueelle. Kaunis, menestyvä asianajaja on saanut verisen kuhmun päähänsä. Oven avaa kuitenkin mies, joka lykkää Paddylle verisen 50 punnan setelin ja sulkee oven ennen kuin Paddy tajuaa ottaneensa lahjuksen. Paddy ehtii kuitenkin nähdä naisen ja viestittää silmillään kysymyksen, haluaako nainen lähteä talosta. Nainen puristaa kieltävästi päätään. Hetki on ohi.
Minan kieli on todella ’kroisia’. Sitä kieltä puhuu Paddy ja se väki, jonka kanssa Paddy on tekemisissä, mutta kovin suustaan on suuren sydämen omaava Paddy. Jopa osa poliiseista häviää ’Meehanin likalle’ sanavalmiudessa. Poliisien esimies Sullivankin valittaa: ”Oliko sun pakko ryhtyä toimittajaksi? Etkö voinut pyörittää pitopalvelua tai myydä kosmetiikkaa ovelta ovelle?”
Paddyn suhde poliiseihin, joita hän kuitenkin tarvitsee työnsä takia on hyvin kiintoisa. Nuorena naisena hän joutuu kuulemaan törkeitä ehdotuksia, mutta lataa semmoista tekstiä alle vyön, ettei moni uudesti uskalla. Paddy mielestään mieluummin palaa kuin nai, vaan kuinkas sitten sattuukaan…
Suden hetken kotipahoinpitelyn uhri löydetään kuolleena. Teko on ollut äärimmäisen julma. Ainoa todiste on Paddyn poliisille luovuttama 50 punnan seteli, josta löytyvät rahan ovelta ojentaneen miehen sormenjäljet. Yöpartiossa mukana oleva poliisipari vain on kumman vaitonainen, eikä tunnu havainnoineen partiokeikasta mitään. Paddy tajuaa syyn ja syöksyy vauhtia kiihdyttäen päin kuoleman vaaraa. Tämä nimenomaan on Paddya ja tämä:
”Paddy huomasi olevansa irrallaan muista, yksinäinen sydän maailmankaikkeudessa, aina vähän eri tahdissa kuin muut.”
”Paddy puolestaan oli kertonut, että inhosi ja piti itseään lihavana ja että hänen työtön perheensä oli harmissaan joutuessaan elämään hänen palkallaan, hänellä oli sen takia luonnoton yliote heistä.”
”Hän ei enää uskonut, että pystyisi syömään kurinalaisesti, joten hän päätyi soveltamaan ohjeita puolihuolimattomasti, täydensi aterioita uuniperunoilla tai kylmillä säilykepavuilla. Hän tunsi itsensä alituiseen väsyneeksi, tunsi syyllisyyttä ja luikki häpeissään sivummalle päästämään pahanhajuisia pieruja.”
Ja uusi päätoimittaja Ramage sanoi Paddylle suoraan: ”Kun pääset eteenpäin uralla, saat oppia että uskollisuus menneille sankareille on ajanhukkaa. Sure aikasi, unohda ja ryhdy nuolemaan uuden pomon persettä. Sellaisella alalla me ollaan.”
Glasgowilainen Denise Mina on kiintoisa kirjoittaja. Hän on opiskellut lakia ja kriminologiaa Glasgown yliopistossa, mutta hänen on täytynyt olla myös likellä elämää, josta kertoo, sillä näin todenmakuinen kerronta ei synny tyhjästä. Meehanin tytön maailma on kova, mutta ei epäempaattinen. Ystävistä ja perheestä välitetään, mutta selvästi Mina laittaa Paddyn kulkemaan kadun varjoisaa puolta, mutta hän antaa pääsankarittarensa pitää päänsä pystyssä, heittää herjaa ja selvitä kovien miesten maailmassa hengissä. Paddyn sallitaan myös pahimpien mokiensakin jälkeen säilyttää outo sisäinen ryhtinsä, johon katolisuudella ei ole mitään osuutta. Vaan shokkiyllätyksiä hän heittää tyttöparan tielle: Oih!, miten ikinä jaksan odottaa seuraavaa Minan kirjaa.
Taidan lukea odotellessa uudelleen Minan ensimmäisen Paddy Meehanista kertovan kirjan Veripelto (The Field of Blood, LIKE, 2008)…
Minan kuudes suomennettu kirja on Suden hetki (The Dead Hour, LIKE, 2009). Dekkari on toinen osa nuoresta paikallislehden toimittajasta Paddy Meehanista kertovasta sarjasta. Paddy Meehanissa ei ole mitään tavallista. Hän on epärikostoimittaja, joka tekee vain yövuoroja päivystysautossa kierrellen yön pahimmat tunnit pitkin Glasgowta etsien elämänsä juttua. Hän ei milloinkaan tyydy vain kirjoittamaan juttua vaan hyppää täysillä mukaan mitä verisimpiin rikoksiin. Teot ovat vaistonvaraisia ja täydellisestä kaaoksesta kertovia.
Suden hetkessä Paddy menee tekemään kotiväkivaltajuttua Glasgown ökyalueelle. Kaunis, menestyvä asianajaja on saanut verisen kuhmun päähänsä. Oven avaa kuitenkin mies, joka lykkää Paddylle verisen 50 punnan setelin ja sulkee oven ennen kuin Paddy tajuaa ottaneensa lahjuksen. Paddy ehtii kuitenkin nähdä naisen ja viestittää silmillään kysymyksen, haluaako nainen lähteä talosta. Nainen puristaa kieltävästi päätään. Hetki on ohi.
Minan kieli on todella ’kroisia’. Sitä kieltä puhuu Paddy ja se väki, jonka kanssa Paddy on tekemisissä, mutta kovin suustaan on suuren sydämen omaava Paddy. Jopa osa poliiseista häviää ’Meehanin likalle’ sanavalmiudessa. Poliisien esimies Sullivankin valittaa: ”Oliko sun pakko ryhtyä toimittajaksi? Etkö voinut pyörittää pitopalvelua tai myydä kosmetiikkaa ovelta ovelle?”
Paddyn suhde poliiseihin, joita hän kuitenkin tarvitsee työnsä takia on hyvin kiintoisa. Nuorena naisena hän joutuu kuulemaan törkeitä ehdotuksia, mutta lataa semmoista tekstiä alle vyön, ettei moni uudesti uskalla. Paddy mielestään mieluummin palaa kuin nai, vaan kuinkas sitten sattuukaan…
Suden hetken kotipahoinpitelyn uhri löydetään kuolleena. Teko on ollut äärimmäisen julma. Ainoa todiste on Paddyn poliisille luovuttama 50 punnan seteli, josta löytyvät rahan ovelta ojentaneen miehen sormenjäljet. Yöpartiossa mukana oleva poliisipari vain on kumman vaitonainen, eikä tunnu havainnoineen partiokeikasta mitään. Paddy tajuaa syyn ja syöksyy vauhtia kiihdyttäen päin kuoleman vaaraa. Tämä nimenomaan on Paddya ja tämä:
”Paddy huomasi olevansa irrallaan muista, yksinäinen sydän maailmankaikkeudessa, aina vähän eri tahdissa kuin muut.”
”Paddy puolestaan oli kertonut, että inhosi ja piti itseään lihavana ja että hänen työtön perheensä oli harmissaan joutuessaan elämään hänen palkallaan, hänellä oli sen takia luonnoton yliote heistä.”
”Hän ei enää uskonut, että pystyisi syömään kurinalaisesti, joten hän päätyi soveltamaan ohjeita puolihuolimattomasti, täydensi aterioita uuniperunoilla tai kylmillä säilykepavuilla. Hän tunsi itsensä alituiseen väsyneeksi, tunsi syyllisyyttä ja luikki häpeissään sivummalle päästämään pahanhajuisia pieruja.”
Ja uusi päätoimittaja Ramage sanoi Paddylle suoraan: ”Kun pääset eteenpäin uralla, saat oppia että uskollisuus menneille sankareille on ajanhukkaa. Sure aikasi, unohda ja ryhdy nuolemaan uuden pomon persettä. Sellaisella alalla me ollaan.”
Glasgowilainen Denise Mina on kiintoisa kirjoittaja. Hän on opiskellut lakia ja kriminologiaa Glasgown yliopistossa, mutta hänen on täytynyt olla myös likellä elämää, josta kertoo, sillä näin todenmakuinen kerronta ei synny tyhjästä. Meehanin tytön maailma on kova, mutta ei epäempaattinen. Ystävistä ja perheestä välitetään, mutta selvästi Mina laittaa Paddyn kulkemaan kadun varjoisaa puolta, mutta hän antaa pääsankarittarensa pitää päänsä pystyssä, heittää herjaa ja selvitä kovien miesten maailmassa hengissä. Paddyn sallitaan myös pahimpien mokiensakin jälkeen säilyttää outo sisäinen ryhtinsä, johon katolisuudella ei ole mitään osuutta. Vaan shokkiyllätyksiä hän heittää tyttöparan tielle: Oih!, miten ikinä jaksan odottaa seuraavaa Minan kirjaa.
Taidan lukea odotellessa uudelleen Minan ensimmäisen Paddy Meehanista kertovan kirjan Veripelto (The Field of Blood, LIKE, 2008)…
TURKOOSI
Hänen takiaan jätin turkoosein koristellut huoneeni.
Häntä muistaen kuljen Theban kaduilla rannerenkaat kilisten
ja vihreät silmäni kosteina etsien...
Ah, sydämeni on vielä nuori ja kukkii muistaessaan sinut.
Meitä erottavat vuodet olivat pitkät.
Ei ollut iltaa, jolloin en olisi kuiskannut nimeäsi tuuleen.
Jokaisen haukan mukana lähti tervehdys sinulle.
Päivän kuumimalla hetkellä levähdän sykomoripensaan varjossa.
Kultaiset sandaalini ovat kadun pölystä sameat.
Laskeudun lootuskukkalampeeni antaen silmieni levätä korujeni
turkooseissa.
Huomaan: yksi turkoosi on pudonnut. Ehkä sen poimi Theban kadulta hän, jolle silmäni ovat vihreämmät kuin Niilin vesi...
- Leena Lumi -
sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
POETICUS ACTAE
Lampeni kultakalat peilailevat kuunliljojen ihailussa.
Lehmukset jo varistelevat mennyttä suvea lammen pinnalle.
Minä ryömin köyrynä puutarhani iholla.
Viillän tuhat haavaa multaan toivon kohduksi.
Viillän tuhat ahnetta haavaa lisää - toivon varmasti syntyä.
Polvillani rukoillen siitän viillot täyteen: "Poeticus Actae, Poeticus Actae..."
Riemusta vavisten suljen haavat suudelmin.
Nyt tiedän: Kevätjuhlieni aikaan yksikään maakohtuni hedelmä ei tohdi olla kumartamatta
valkeaa päätään, levittämättä huumaavaa tuoksuaan
- Runoilijan tulla.
lauantai 11. huhtikuuta 2009
perjantai 10. huhtikuuta 2009
LUMI
Keski-Suomessa, Muuratsalon saarella on satanut aivan valtavasti lunta viimeyön aikana. Aamulla herätessä luulin olevani siinä Muumilaakson tarinassa, jossa Muumilaakso hautautuu suloisesti lumeen. Lumi puhdistaa. Lumi rauhoittaa. Lumi antaa ajatuksille tilaa. Lumi opettaa slow-elämää. Lumi koristaa puut valkeaan huntuunsa. Lunta rakastaa punainen noutajani NovaScotiasta. Lumihiutale on yhtä suuri ihme kuin tähti. Lumikuningattaret ovat oma lajinsa. Lumiukot ilahduttavat, tuovat hymyn huulilta silmiin asti. Lumi saa aikuisetkin hulluttelemaan ja nauramaan. Lumiratsastus on valkoinen onni. Lumienkeli. Lumisuukko. Lumilinna. Jäljet lumessa vievät Salaiseen Paikkaan...seuraa niitä: kuiskaan Lumisalaisuuden.
torstai 9. huhtikuuta 2009
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
tiistai 7. huhtikuuta 2009
MAAILMAN IHANIN TYTTÖ
Rakastettu Maailman Ihanin Tyttö/ The Loveliest Girl in the World on kasvutarina näkyväksi tulemisesta ja itsen hyväksymiestä. Kirja pohjautuu kymmenen lastenkodissa varttuneen tytön ja valokuvaaja Miina Savolaisen vuosikymmenen jatkuneeseen, palkittuun valokuvaprojektiin. Sen satumaisissa kuvissa nuoret ovat saaneet nähdä itsensä vahvana ja ehjänä. Jokaisella ihmisellä on oikeus kokea itsensä arvokkaaksi ja rakastetuksi.
Omakuvan hyväksyminen on itsen hyväksymisen vertauskuva. Maailman ihanin tyttö on esimerkki voimauttavan valokuvan menetelmästä ja taiteen parantavasta voimasta.
Lumoava koko perheen taidekirja lahjaksi omalle maailman ihanimmalle ihmiselle!
Kirjatilaukset ja lisätiedot: http://www.voimauttavavalokuva.net/
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
HEVOSEN HENKÄYS
Teija Sillgren Koskenpäältä järjestää Hevosmiestaito-kursseja. Hänestä löydät enemmän http://www.hevosenhenkays.net/ Kurssien luonteesta kertoo parhaiten Teijan oma runo:
Kun kosketuksesi hevoseen on kuin henkäisy,
se on vahvempi kuin mikään voimakeino.
Annat vapauden hevoselle seurata sinua
omasta tahdosta ja halun olla luonasi.
Sen tunteen haluan jakaa kanssasi.
ELÄIMET ELÄMÄSSÄNI
Kirjojen lisäksi elämässäni on muitakin intohimoja ja nyt käsittelen lyhyesti yhtä. Olen henkeen ja vereen Eläinten Puolesta. Minulla on aina ollut koira ja joitakin aikoja sitten löysin uudelleen nuoruuteni harrastuksen ratsastuksen, kiitos Teija Mäkisen Ihanien Issikoiden. Teijan talli sijaitsee Petäjävedellä ja tulen aika ajoin mainostamaan ja kertomaan tarinoita hänen talliltaan kuin myös tuomaan esille muita eläinmyönteisiä projekteja. Katso enemmän http://www.teijantalli.net/
Nähdessäni ensimmäisen kerran Hrönnin minussa huojahti. Viime kerralla jo kyykin pilttuussa ja hengitimme toisiamme. Ei ollut mitään muuta. Vain puhdas autuus!
perjantai 3. huhtikuuta 2009
NEFERTITIN JÄLJILLÄ
Mikäli olet kiinnostunut historiasta ja Egyptistä, olet lukenut Sinuhesi monasti ja katsonut televisiosta kaikki pyramidien kaivausdokumentit, matkakohteesi saattaa olla Kairo. Sieltä löytyy mm. Papyrus Instituutti, jossa voi tutustua papyruksen valmistukseen ja ostaa kotiin ripauksen muinaista Egyptiä.
CHABLIS JA JUTUN LOPPU
Viikonlopun vinkiksi suosittelen valkoviiniä Chablis 1er Cru Les Vaudevey ja TV1 alkaen klo 22, jolloin esitetään Graham Greenin romaaniin perustuva elokuva Jutun loppu: romanttinen, hieman pateettinen, itkettävä, naispääosassa ihastuttava Julianne Moore. Miespääosissa Ralph Fiennes ja Stephen Rea.
Filmi vie meidät sodan aikaiseen sateiseen Lontooseen, jossa nainen rakastaa kahta miestä. Kerran näinkin päin, sillä kautta aikojen miehet ovat 'rakastaneet' monia naisia!
Sytyttäkää kynttilät ja ottakaa nenäliinat esille, nyt avataan kyynelpuroja!
torstai 2. huhtikuuta 2009
SALAINEN PUUTARHA
Tapetoimme makuuhuoneen päätyseinän kasvitieteilijä Linnén kunniaksi suunnitellulla tapetilla Salainen puutarha. Hyllykkö on vanha, rakas huutokauppalöytö ja kuten näkyy kirjoja on meidän kodissa kaikkialla.
Vanha tuoli on lapsuudenkodista mukaan lähtenyt ja niitä on kaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)