Olen aina sanonut, että minulle ei koskaan tule TV-tuolia. TV-tuolilla tarkoitan semmoista isoa möhköfanttia (kts. kuva), joka on liian suuri, siinä on makuuasentosysteemeitä ja se on epäesteettinen. Sitten äitini halusi huonekaluostoksille. Minä ja mieheni mukana. Huonekaluhalli oli tylsä, iso ja valtava. Minä en pidä mistään tylsästä! Otin lähimmän tuolin, minkä näin ja annoin äidin ja mieheni alkaa etsiä äidille TV-tuolia. Jotain tapahtui. Minä nukahdin! Heräsin siihen, kun äiti ja Armas seisoivat edessäni ja äiti valitti, että 'täällä ei ole mitään hänelle sopivaa'. Sitten hän alkoi tarkemmin tutkia, mikä on tuoli, joka saa ikivalvoja-tyttären nukahtamaan ja hän osti tuolin altani.
Kun TV-tuolitoimitus saapui olimme jo palanneet kotiimme Muuratsalon saarelle. Viikon oli Luvialta päin ihan hiljaista ja sitten äiti alkoi soittamaan, että 'tuoli on liian iso hänen olohuoneeseensa' ja että 'hän ei pääse sieltä syvältä ylös' ja että 'voisitteko te ottaa tämän'. Muutaman viikon harkinnan jälkeen uhrauduimme ja sijoitimme möhköfantin kirjastoomme/minun toimistooni ja mitä tapahtuikaan: Tuoli on nyt mieheni rakkain mööpeli. Siihen hän sijoittaa väsyneen itsensä ja rentoutuu tuota pikaa unten hellään huomaan.
Tarinan opetus: Never say never!
Itse asiassa kyllä kaikilla pitää olla yksi ihana löhötuoli... Vaikka itse noita telkkarisellaisia kammoksunkin. Tuo teidän tuoli on löytänyt paikkansa ja tuli kuitenkin ennakkoluuloista huolimatta selvästi tarpeeseen. Sopii vielä tuohon huoneeseen hyvin.
VastaaPoistaJuu, saa se siinä olla...kunhan ei vain koskaan (sic!) tule semmoista moottoroitua vuodetta.
VastaaPoista