Vaikka ei vielä ole mätäkuu ja mätäkuun jutut, piti oikein etsiä lukulasit kun menin tänään käymään Anjalla. Ensin siellä oli viattomasti säätiedotusta, jotain rieskan tekoa, hurmaava mustarastaan poikue pesässään, viattomuuden joutsen ja sitten näin koiran kiipeävän puuhun. Ei, se ei voi olla koira, ajattelin ja lähdin etsimään lukulasejani, jotka jälleen oudosta paikasta vihdoin löydettyäni, tunnistin Simo-pojan, mamin oman pikkukullan, joka olikin päättänyt näyttää kurrelle näreet, PUUSSA! Tämän jälkeen älköön kukaan enää sanoko etteikö koira voi mitä vain.
Menkää nyt tänne ja lukekaa koko tarina. Minä olen nyt kahden kirjan loukussa, mutta postaan jotain kevyttä kirjoista, kunhan palaan kaupungilta.
Tämä uutinen Simon urotyöstä saattaa olla blogiaviisini hurjin juttu, jota muistellaan vielä kauan. Lumimies eilen totesi havainneensa Olgamme hurjan kyvyn päättelyyn ja tästä minä taas todistamaan kirkkoherra Voitto Viroon tukeutuen, että koiralla on sielu. Ja kyllä vanhakin koira oppii uusia temppuja, sillä nyt Hänen Majesteettinsa osaa laskea. Tarina on pitkä ja liittyy yhteen iltarituaaliimme, mutta nyt on alettava ylösrakentamaan omaa olomuotoa, sillä tapaan kaupnngilla hurmaavan herran!
*****
Anjan postauksen nimi on muuten Säitä on pidellyt...;-) Juupa...ja muistakaa sitten, että kaikki mummo-sanat ja sen johdannaiset ovat peitenimiä mitä hurjimmille jutuille. Minäkin viattomana ja lumenpuhtaana vaellan mummojen blogeihin ja tulen niistä pois kasvot kuumoittaen. Vasta tänä aamuna eräs blogimummi ilmoitti minulle tilanneensa Pradan kirjan Pimpit! En ole kyllä ihan syytön asiaan...
Oletteko tavanneet miehen joka
tietää kaiken?
minä olen jo monta kertaa
joka kerta hän tietää paljon
enemmän kuin minä vaikka
opiskelen ahkerasti
kun hän on kerran käynyt
diabeteshoitajan luona
hän on jo sairauden asiantuntija
joka neuvoo meille typerille
miten pitää elää ja kuolla
niin viisas hän on
kaikkien alojen
erityisasiantuntija
- Aili Nupponen -
2.3.1934
Catherine-rakkaani,
miten voisin löytää sanat, joilla pyytää anteeksiantoasi? Sellaisia ei ole. Ajatus siitä että olit aamulla lähdössä mennäksesi…
Häpeän suuresti. En voinut sinä iltana nukkua, sillä tiesin menettäväni sinut. Lopulta nousin ja kävelin talolta mökille. Tiesin ettei ovi ollut koskaan lukossa, ja että…
Voi Catherine, minä anon anteeksiantoasi. Jos olet raskaana, minä rukoilen että tulet vaimokseni.
Alex
Mary Higgins Clarkin kirja Perinnön varjo (The Shadow of Your Smile, Tammi 2011, suomennos Henna Kaarakainen) kietoutuu mystisellä tavalla kolmen naisen kohtaloon, kolmeen naiseen, jotka ovat vahvasti vaikuttaneet toisiinsa, mutta eläneet erillään ja osittain toisistaan tietämättöminä. Lastenlääkäri Monica Farrellin saadessa kutsun tulla todistamaan erään nunnan autuaaksijulistamista, koska tämän rukous on täysin parantanut lapsen, jolle Monica on tehnyt diagnoosin parantumattomasta ja kuolemaan johtavasta sairaudesta, hän ei tiedä, kuka on sisar Catherine. Ja kun yli kahdeksankymmentävuotias Olivia Morrow saa kuulla omalta lääkäriltään kardiologi Clayton Hadleylta kuolevansa kahden viikon sisällä, hän kantaa sisällään ja tavaroissaan salaisuutta, joka pakottaa hänet nopeasti löytämään Monica Farrellin ennen kuin on liian myöhäistä.
Tästä alusta jo huomaamme, että Murhakuningatar Clarkin, pelkästään Yhdysvalloissa yli kahdeksankymmentä miljoonaa kirjaa myyneen kirjailijan palikat ovat kasassa ja jännittävä näytös voi alkaa. Jo kirjan kohtalokas kansi sekä erittäin kaunis alkuperäinen nimi The Shadow of Your Smile antavat odottaa parasta Clarkia, mutta siihen emme aivan yllä, sillä liikkeellä oleva ’liikaa miehitystä’ –virus on tarttunut myös Clarkiin, mutta toivottavasti vain hetkellisesti. Kirjan perusrakenne kantaa täydellisesti, mutta tarjoaa aivan liikaa henkilöitä, jotka häiritsevät keskittymistä edellä mainittuihin päähenkilöihin, jotka kaikki ovat kovasti kiinnostavia. On aivan turhaa tuoda mukaan Monican entinen poikaystävä, lakimies Scott Alterman ja myös Gannon säätiö olisi voitu korvata vaikka yhdellä kiinnostavalla, mutta todella pahan luonteen omaavalla psykopaatilla. Hädin tuskin pysyin mukana, kuka kuului säätiöön, joka ryhtyi vastustamaan Olivia Morrowin hanketta tavata Monica. Piti aina välillä palata luku tai kaksi takaisin ja tarkistaa, kuuluuko juuri Olivian lääkäri säätiöön tai mikä rooli on lutkamaisella Pamelalla tässä kokoonpanossa tai kuka olikaan Doug Langdon…
Kaikesta huolimatta, kun säätiön jäseniä tarkastelee jälkikäteen, he alkavat erottua toisistaan ja onneksi yksi heistä, Peter, on aivan eri maata kuin muu sakki, vaikka onkin säätiön johtajan veli. Siis en kerro, miksi näin piti olla, mutta se selviää kirjasta, minä en dekkarien juonia paljasta. Sen sijaan kirjassa on pienissä mutta tärkeissä sivurooleissa ei niinkään vähäisiä henkilöitä, jotka siihen ehdottomasti kuuluvat ja saavat armon jopa minulta. He ovat Greg Gannonin iäkäs sihteeri Esther Chambers ja Morrowin siivooja Sophie Rukowski. Kummallekin on annettu varsin ratkaiseva osuus tapahtumiin kuin myös Monican vastaanottoapulaiselle Nanille ja tämän eläkkeellä olevalle rikospoliisiystävälle.
Murhia tapahtuu ja on erittäin vaikea ensin ymmärtää, mitä ihmeen tekemistä Monican yhden lapsipotilaan äidin, Renéen, tekemisillä on teoksen tapahtumien kuluessa, mutta kärsivällinen lukija saa siihenkin kyllä tyydyttävän vastauksen.
Kaikella kunnioituksella Clarkia kohtaan, jota olen alkanut arvostaa vasta muutama vuosi sitten, mutta suosikkiini Kodin suojassa tämä ei yllä, tavoittaa kyllä Missä olet nyt?, mutta jää jälkeen kirjasta Murha Sydämellä. Tämä on vain osoitus siitä, että kuuluisilla ja menestyneilläkin kirjailijoilla on välityönsä tai pieni uupumus tai että jokin tässä kirjassa ei vain täysillä vienyt minua, mutta jollekin toiselle tämä voikin olla se kaikkien aikojen paras Clark. Kirjan naisroolituksesta en valita yhtään! Mihinkään ei kuitenkaan tarvita niin paljoa miehiä kuin nyt on tässä kirjassa...
Kun Olivia Morrow heräsi tiistaiaamuna, hänestä tuntui kuin valtaosa hänen jäljellä olevasta energiastaan olisi kadonnut hänen nukkuessaan. Jostakin syystä hänen mieleensä muistui elävästi kohtaus Pikku naisia –kirjasta, jota hän oli rakastanut teini-iässä. Yhdeksäntoistavuotias Beth, joka on kuolemassa tuberkuloosiin, kertoo vanhemmalle siskolleen tietävänsä ettei hän enää parane, että on laskuveden aika.
Minunkin elämässäni on laskuveden aika, Olivia ajatteli. Jos Clay on oikeassa, ja minun kehoni kertoo että on, minulla on alle viikko elinaikaa.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Olivia Morrow tekee parhaansa ja lopultakin hän vielä kuolleenakin on ratkaisija. Hän joka rakasti miestä, joka näki vain Catherinen, joka näki vain Jumalan…
Surullisena seuraavat Alexander Gannonin silmät suuresta seinällä roikkuvasta muotokuvasta niin perillistensä touhuja, kuin aikalaistensa aatoksia ja kaipauksia, mutta etenkin omaa mennyttä, yksinäistä elämäänsä, jonka ainoa tähti oli ollut Catherine.
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Aino.
