torstai 6. toukokuuta 2010

ANNA JA MUUT YSTÄVÄMME


Ihan kaikenikäiset äidit haluavat aina palata Prinssi Edwardin saarelle!

Niin kauan kuin Emilia saattoi muistaa, hänestä oli aina tuntunut, että hän oli hyvin lähellä ihmeellisen kaunista maailmaa. Hänen ja sen välillä oli vain ohut verho; hän ei koskaan kyennyt vetämään verhoa syrjään, mutta joskus tuuli leyhäytti sitä, hetken vain, ja silloin hänestä tuntui kuin hän olisi nähnyt vilauksen sen takana olevasta maailmasta ja kuullut ylimaallista musiikkia.

Minulla on nyt edessäni Sisko Ylimartimon kirja Anna ja muut ystävämme – L.M. Montgomeryn elämä ja sankarittaret (Minerva 2008). Palaamme jälleen kerran Prinssi Edwardin saarelle, jossa tapaamme ystävämme Annan, Emilian, Saran, Patin ja Marigoldin. Aloituksen teki Emilia kirjassa Pieni runotyttö (Emily of New Moon, 1923), haaveellinen, romanttinen Emilia, joka joi sanoja, eli sanoista, eikä ymmärtänyt niitä, joille romanttinen haavemaailma ei avautunut, joille keijut eivät näkyneet ja olleet osa todellisuutta.

Minä hengitin ja elin nuoruuteni Anna ja Runotyttö –kirjojen tahtiin, joten en osaa kuvitella, mitä meistä monista, jotka niin teimme olisi tullutkaan ilman Vihervaaran Annaa tai Uuden Kuun Emiliaa. Saraa ja Janea ei silloin vielä suomeksi ollut ja Pat ja Marigold tulivat paljon, paljon myöhemmin. Meihin moniin kuuluu myös Sisko Ylimartimo, taidehistorian lehtori, lastenkirjallisuuden dosentti ja tietokirjailija, jota saamme kiittää tästä loistavasta, perinpohjaisesta ja ’leimahdusta’ ymmärtävästä teoksesta, Hopeisesta Polusta takaisin lapsuuteen, jossa kylvemme kuun valossa ja vaellamme Kuiskausten kujilla.

Tekisin kuitenkin suurta vääryyttä Ylimartimolle, jos nyt sallisin itseni hurmioitua liikaa Tummana päilyvään aallokkoon (Lake of Shining Waters) tai antaisin järkeni kokonaan kadota Suloisuuden valkealla tiellä (The White Way of Delight) tai heittäytyisin suutelemaan tähtiä Orvokkien laaksoon (Violet Vale) vaikka Gilbert kutsuukin minua Rakastavaisten polulle (Lover’s Lane), jossa vihdoinkin saisin suudella häntä pitkien odotusten vuosien jälkeen…


Sisko Ylimartimo kuljettaa kirjailija Montgomeryn, jota tuttavallisesti kutsumme jatkossa myös Maudiksi tarinaa rintarinnan tyttöjen tarinoiden kanssa ja yhtähän ne ovatkin. Maud on kirjoittanut sankarittariensa tarinoihin niin oman lapsuutensa ja nuoruutensa suloiset muistot Prinssi Edwardin saarelta kuin myös elämänsä pettymykset tavalla, jossa hän soi tytöille sen, mitä itse jäi paitsi.

Oi, maailma on nyt niin ihana! On kesäisen päivänkoiton suurenmoinen hetki. Omenatarhat pursuavat vaaleanpunaisina, kirsikkapuut henkäilevät tuoksuvaa lunta; aamuisin raikkaan kostea ilma huumaa suloisilla tuoksuilla, joissa tuntuu häivähdys kuusenpihkaa. Nurmikko levittäytyy vihreänä samettina, koivujen ja vaahteroiden vihreä lehvistö keinuu kuin esirippu. Oi, rakas, kaunis maailma!

Tyttöjen tarinoissa heijastuu vahvana Maudin oma rakkaus luontoon, jolla ei ollut mitään tekemistä kasvitieteellisyyden kanssa, vaan se oli suurta hurmioitumista vanamoista kuusten juurella, haltioitumista kuun valaisemista koivun rungoista, hengästymisestä talven sinisellä hetkellä. Montgomery purki tuntonsa pieniksi impressioiksi, jotka tulvivat väriä, tuoksuja ja ääniä. Hän oli surullinen, kun hänen puolisolleen Ewanille, nämä asiat eivät merkinneet mitään. Eniten rakastetut hetket, aamurusko ja iltahämärä saivatkin sitten suuren huomion tyttöjen elämässä ja myös tyttöjen kosijat kirjoitettiin ymmärtämään luonnon romantiikan ja mielikuvituksen ylimaaliset kokemukset. Iltahämärä oli tärkeä hetki, jolloin sekä kohdattiin että erottiin. Illan hämyssä tuskaisena ja kalpeana Emiliakin kertoo Deanille, että hän ei rakastakaan tätä. Lumoutumisen kyky on niin oleellista, että Emilian Jimmy-serkkukin pääsee tästä taidosta osalliseksi. Hän juuri kertoo Emilialle, että metsissä on keijuja ja Uuden Kuun puutarhassa kasvatetaan akileijoja juuri keijuja varten. Nyt minäkin muistan, miksi minun puutarhassani akileija saa kasvaa, missä ikinä haluaa!

Tytöt ovat yksinäisiä lapsia, orpoja tai puoliorpoja tai muuten vain yksinäisiä ja vailla leikkitovereita. Orpous oli myös Maudin henkisen kehittymisen kasvualusta, sillä hän menetti äitinsä ennen kolmatta syntymäpäiväänsä ja joutui myöhemmin myös muuttamaan pois suuresti rakastamaltaan punaisten teiden saarelta isänsä uuden perheen luokse Prince Albertaan. Yksinäisyys on kuitenkin tunnetusti muheva kasvualusta mielikuvitukselle ja nykyajan lapset jäävätkin usein paitsi sitä tilaa, jossa mielikuvitus mahtuisi kasvamaan, kun jokainen hetki on topattu täyteen ulkoa tarjottua virikettä ja harrastusta. Niin ei ollut meidän lapsuudessamme, vaan muistamme pitkät kesäpäivät vaahterapuussa kirjojen ja mielikuvitusleikkien parissa.


Anna kyllä villitsi minut täysin. Tajusin vasta nyt, että vaikka olin henkeen ja vereen runotyttö etsimässä tähteäni ja kirjoitin päiväkirjaa joka ikinen päivä, olin Annan hengenheimolainen. Silloin kun läimäytin ratsupiiskalla innokasta kosijaani, olin Anna, joka löi rihvelitaulun halki Gilbertin päähän tämän kutsuttua häntä: "Carrot! Carrot!"

Punaisiin kutreihin kietoutuukin pari Annan nuoruusvuosien keskeistä kohtausta. Ensimmäisessä kohtauksessa Gilbert tarttuu hänen palmikkoonsa ja suhahtaa: ”Tuli on irti! Tuli on irti” Ilmaisu on suomennettu varsin vapaasti, sillä alkuteksti puhuu porkkanoista. Temperamenttinen Anna vastaa lyömällä kivitaulunsa säpäleiksi Gilbertin päähän. Hän päättää vihata poikaa ikuisesti.

Toisessa kohtauksessa Anna yrittää värjätä hiuksensa korpinmustiksi kulkukauppiaalta ostamallaan tökötillä, mutta tukasta tulee vihreä. Tämän jälkeen Annan hiukset tietty leikataan pois…Tämän muisteleminen hiukan lohdutti minua myöhemmin, kun kärsin mustasukkaisuudesta Annan saadessa ihanan Gilbertin…


Maudin lempilukemista oli muuten Louisa M. Alcottin Pikkunaisia (Little Women, 1868), ja hänen päiväkirjansa vilisevät mainintoja kirjoista. Hän ahmi kaunokirjallisuutta, historiaa, elämänkertoja, psykologiaa, uskonnollista kirjallisuutta, mystiikkaa… Hän myös toteutti omassa elämässään tiukasti periaatetta ei päivääkään ilman riviä – nulla dies sine linea. Kirjoittaessa haavat aukenivat uudelleen, mutta myrkky valui pois ja vain arvet jäivät tuskan kadotessa.

Montgomery kirjoitti päiväkirjassaan säälivänsä ihmisiä, jotka eivät koe leimahdusta, sitä hetkeä, jolloin näkyviin välähtää jotakin Ikuisesta ja Äärettömästä. Alkukielinen sana on flash, mutta ymmärrämme asian ehkä paremmin eräällä nykyajan kulttisanalla eli flow. Flow kuvaa täydellistä keskittymistä tekeillä olevaan työhön, jolloin katoaa ajantaju ja kaikki muu menettää merkityksensä, paitsi käsillä oleva tehtävä, vaikkapa yrittäessä kääntää Emily Dickinsonin runoja suomeksi tai kirjoittaa kirjaa.

Anne of Green Gables ilmestyi kesäkuussa 1908 ja kirja oli alusta alkaen menestys. Anna kiinnosti paitsi teini-ikäisiä tyttöjä myös heidän vanhempiaan ja vielä isovanhempiaankin sukupuoleen katsomatta. Myös reippaita poikakirjoja tehnyt Mark Twain kuului Annan ihailijoihin. Erään kanadalaisen koulupojan historian kokeen vastauksesta löytyi Henrik VIII:n vaimojen luettelosta myös Anne of Green Gables!

Sisko Ylimartimon kirja on ehdoton tietokirja jokaiselle Prinssi Edwardin saarella nuoruutensa ja ehkä vielä aikuisikänsäkin eläneelle lukijalle. Kirja on tehty ns. ’vimpan päälle’. Yhtäkään moitteen sijaa ei löydy. Kaunis Martta Wendelin kuva kannessa, otsikot kaunokirjoituksella ja sivunumerotkin koristeltu kiehkuroin! Itse Maud olisi ylistänyt tätä kirjaa. Lukunäytteitä Montgomeryn tuotannosta on runsaasti ja niihin on liitetty aina merkintä kirjainlyhenteellä, joten hakemisto löytyy kirjan nimi. Ennen hakemistoa on myös kiinnostava Lucy Maud Montgomeryn Elämänkerrallisia kiinnekohtia, josta voi ammentaa alkaen 1874 ja päättyen 1974, jolloin tuli kuluneeksi 100 vuotta Maudin syntymästä. Tällöin Stuart Macdonald toimitti äitinsä jälkeenjääneestä käsikirjoituksesta The Blythes Are Quated tarinakokoelman The Road to Yesterday.

Hän asteli ulos tuhatkaunojen keskelle ja aloitti pienen tanssin, jonka Bets oli opettanut hänelle. Tuulenhenki kietoi hänet syleilyynsä hohtavien koivujen keskellä. Jos hän nostaisi kätensä ylös, eikö se tarttuisi niihin? Kevyt suloinen tuoksu nousi kasteisista saniaisista hänen tanssiessaan; jossakin leijui nauru yön läpi…hennon keijun nauru, joka näytti kohoavan Kummituslähteestä. Hän tunsi itsensä niin keveäksi kuin hän olisi pelkkää kuunvaloa. Oi, tämä oli ennen kokematon hetki! Hän pysähtyi varpaisilleen tuhatkaunojen keskelle ja ojensi käsivartensa, jotta hänen laiha lapsenvartalonsa voisi kylpeä rakkaan ja ihastuttavan kuun viileässä tulessa.

*****
Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Sara ja Katja/Lumiomena.

12 kommenttia:

  1. Tätä kirjaa ei voi kuin rakastaa. Se on oikea tietopankki ja tunnelmanvaalija kaikille Annan, Emilian, Marigoldin ym. tunteville ♥

    VastaaPoista
  2. Lumiomena, ellei sinulla ole tätä, osta ihmeessä tai toivo äitienpäivälahjaksi. Tämä on jokaisen Montgomeryn kirjojen ystävän Tärkeä Kirja!

    VastaaPoista
  3. Yhden kirjanlöysin eilen, enkä oikein pääse selville mikä on mikä.. Alkuperäiset eivät lainkaan lastenkirjoja.

    VastaaPoista
  4. Kirja on toki omana, sain sen äidiltäni syntymäpäivälahjaksi maaliskuussa 2009. Joskus tästä kirjoitin omaan blogiini ja kävit sitä kommentoimassa ;) Meillä Montgomeryn fanittaminen kulkee suvussa: Äidinäitini (s. 1921) luki Annoja ja Runotyttöjä, kuten myös äitini (1945) tekee ja minä itse (1973) - ehkä jonain päivänä tyttärenikin (2005) ♥

    VastaaPoista
  5. Hannele, mahdatko nyt tarkoittaa Anna -kirjoja? Ne ovat alunperin nk. tyttökirjoja, nuorille tytöille tarkoitettuja, mutta nyt tutkimus osoittaa, että niitä lukevatkin myös aikuiset.

    VastaaPoista
  6. Lumiomena, minä en muista koskaan mitään. Ehkä siitä voi syyttää liikaa lukemista;-)

    Minunkin äiti on lukenut Annat ja Runotytöt ja osti ne sitten minulle. Ja minä ostin Merille, jota ne eivät kiinnosta. Monet ovat nyt sitten minulla tuplana. Meri oli/on niin Potteria ja sitten mystisiä kirjoja...Ehkä hän sitten kunnolla aikuisena...

    VastaaPoista
  7. Hei, hyvä tietopaketti myös Anna ja Runotyttö-"faneille" on Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittama Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt. Siinä kerättiin suomalaisten lukukokemuksia Montgomeryn teoksista. Kirjoitin kirjasta omaan blogiini aikaisemmin jutun. Täytyypä tutustua tuohon Sisko Ylimartimon kirjaan. Aivan ihana kansi!

    VastaaPoista
  8. Sara, tiedän tuon kirjan, koska minulla on ilo ja kunnia hiukan tuntea Satu Koskimiestä. Asetin hänen kirjansa Hurmion tyttäret viime vuonna lukemistani 140 kirjasta, toiseksi parhaaksi ja parhaaksi koitmaiseksi eli Sadun kirja sai Leena Lumi Finlandian.

    Myöhästyin tavallaan tuosta Aholan ja Koskimiehen kirjasta kaikin tavoin. Niinpä kirjoitin blogiini utun Ja me kaikki oltiin Viherveeran Annoja. Löydät sen hakukoneella.

    Nyt minä tulen sittenkatsomaan, mitä sinä olet kirjoittanut tuosta kirjasta, jonka minä missasisin.

    Voin vakuutta, että tähän nyt postaamani Montgomery-tietopakettiin palataan vielä tänä vuonna!

    Tulossa on myös Montgomery-jatkoa. Pysy linjoilla, sillä syksyllä ilmestyy ennen kääntämätön Montgomery, joka kertoo yhdestä hänen tytöistään.

    VastaaPoista
  9. Hei Leena, kiva, kun tulit kommentoimaan blogi-juttujani. Kirjoitat niin taidokkaasti ja lentävästi! Minä pysyn ehdottomasti kuulolla...

    VastaaPoista
  10. Ja minä liityin heti sun vakilukijaksi! Teet kiinnostavista kirjoista ja paneudutkuten minäkin. En tee yhtään kirjaa huitaisten, siksi laitan mukaan myös muuta, että välit eivät olisi liian pitkät. Minulla on niin iso ja kuuluisa puutarha, että ehdin lukea vain yöt.

    Palaan kohta, sillä en tiedä, oliko minulla aistiharha vai mitä, mutta aivan kuin olisin nähnyt blogissasi nimen Patricia Cornwell...minun salainen addiktini, jota en edes yritä tuoda blogiini...

    VastaaPoista
  11. Ylimartimon kirja kiinnostaa, sillä olen lukenut myös Montgomeryn päiväkirjoja, jotka alkoivat ilmestyä siihen aikaan, kun asuin Kanadassa eli 1980-luvulla. Suomalaisille Montgomery on ikuinen Prinssi Edwardin saaren tyttö, vaikka hän asui suurimman osan elämästään Toronton lähellä ja lopuksi Torontossa. Teini-ikäisenä hän oli vuoden pari isänsä uuden perheen luona Länsi-Kanadassa.

    Hän oli myös teoreettisesti lahjakas, hyvin älykäs ja sivistynyt nainen, varsinainen supernainen, joka lopulta romahti elämän vaikeuksien uuvuttamana. Siihen aikaan masennusta ei osattu hoitaa, ei Ewanin eikä Maudin. Hän itsekin myönsi, että päiväkirjoihin kirjoitetaan synkimmät ajatukset. Hän oli energinen ja iloinen kuten tyttäkirjojensa tytöt. Minusta hän oli melkein kahtiajakautunut persoona. Hän halusi, että hänet muistetaan sellaisena, kuin hän oli kirjoissaan. mutta hän halusi molemmat puolet julkisuuteen, sillä hän kirjoitti puhtaaksi päiväkirjansa!

    Minäkin luin koululaisena Anna-ja Runotyttökirjoja, nuo tytöt ovat koulutyttöjen sisaria. Minusta tuntuu monesti siltä, että meillä jokaisella on oma Montgomerymme. On kiinnostavaa lukea, millainen on Ylimartimon Maud.:)

    Tein Montgomerysta muutaman lehtijutun.
    http://amnellanna.blogspot.fi/2007/01/lucy-maud-montgomery_7616.html
    http://amnellanna.blogspot.fi/2007/01/ihan-oikea-runotytt_9819.html

    VastaaPoista
  12. Anna, kommentoin sinulle äsken pitkästi blogiisi ensimmäisen lehtijutun pohjalta, mutta sitten kun yritin julkaista, sain tylyn vastauksen: 'Tätä voivat kommentoida vain tiimin jäsenet'

    Selitin suhteeni Jalnaan, mietteeni Maudista etc. En ehdi sitä tehdä tähän uudestaan, sillä odotamme nyt vierasta kaukaa ja pitää alkaa valmistella.

    Kiitos kiinnostuksesta ja upeista nyansseista, joita sain lehtijutustasi.

    VastaaPoista