Lukemista laiturille, terdelle, puutarhaan, veneelle, mökille, sadepäiviin...ja hidastelun opettelua...

Kiitos kahdelle kirjailijalle, jotka minut tuntevat. He saivat minut pysähtymään. Luen jo, mutta katsotaan, milloin postaan, sillä nyt jo uutuuksissa. Luen hitaasti nauttien. Toinen minut tunteva totesi, että "Lepää, Leena, olet ollut kovilla, ei ihminen jaksa paahtaa loputtomasti ilman luovia taukoja..." ja toinen: "Kiitos Leena luottamuksesta! Toivon, että saat aikaa itsellesi. Se, mitä olet vuosien aikana tehnyt kirjallisuuden hyväksi, on erittäin tärkeää. Kiitos kaikkien kirjailijoitten puolesta. Kirjan tie toisen luo on aina arvoitus, ja hyvä niin. Sydämestäni toivon sinulle lepoa ja onnellista kesää läheistesi kanssa." Kiitos teille♥♥ Perille meni.

Milloin sitten tietää, milloin on aika pysähtyä? Minulle se kävi samoin kuin muistaakseni oli uusimmassa Kotilääkäri -lehdessä, joka nyt on lainassa. Henkilö luki työhönsä liittyvää kirjaa ja sen luettuaan hän ei muistanut mitään. Minullakin oli menossa viisisataasivuinen teos ja jo puolessa välissä pysähdyin, sillä olin ihan kuutamolla. Ei hajuakaan, mitä olin lukenut. 

Kuten muinakin vuosina listaan teille jotain luettavaa, uutta ja vanhaa, loma-ajan sade- tai poutapäiviin. 

Johanna Lehtinen ja Tanja Hakala: Laiturilla

Kaikille merta rakastaville ja tietysti tämä on sisustuskirja kaikille!

Ilona Pietiläinen: Tummuvien iltojen taikaa

Kohtahan illat jo tummenevatkin. Olen itse heinäkuun lopusta alkaen nauttija eli oma terde on silloin kultaa. Siellä syödään ja katsellaan auringon laskeutumista Päijänteeseen. Lepakot suihkivat, suih, suih ja ilmassa alkaa tuoksua puutarhan raukea makeus.

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Lukuvuoteni paras teos ja mikä kansi♥

Ville Hytönen: Johannes Andreas

Tässä yksi vuoden parhaista. Jos on lukenut vain arvostelun Helsingin sanomista, joka tietysti oli hyvin kirjoitettu ja faktaa, mutta minun mielestäni väärin painotettu, moni jättää kirjan väliin. Tässä on teos kuumaan ryhmään♥ Eikä sillä tavalla väkivaltainen kuin voisi luulla.

Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

Kirja joka vei minut Wieniin ja ystäväni Nizzaan. Kirja joka ei unohdu!

Elisabeth Stroutin teokset ovat kaikki kultaa!

Ann-Marie MacDonald: Armon yö

Kirja joka viistää mieltä kuin isokoskelon siipi vedenpintaa...

Simone de Beauvoir: Erottamattomat

Jokainen sivu on onnea, onnea yhä vain isommiksi paisuvin kirjaimin. Ja minä rakastan teitä tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, rakas menneisyys, rakas nykyisyys, oma rakas erottamattomani. Rakkaat terveiset, Zaza-kulta.

S. de Beauvoir

Anne Svärd: Jackie

Hän odottaa tiettyä junaa, joka veisi hänet elämän sykkivään keskiöön. Jotain joka valtaisi hänet niin tyystin, että muusta ei väliä. Junat voivat jäädä tulematta, mutta ei Jackien. Pimeydestä häntä kohti tulee juna ilman valoja. Juna kuin yö. Juna juuri Jackielle. Siihen hän nousee eikä tämän jälkeen tarvitse enää murehtia elämän tapahtuvan jossain muualla. Se on nyt hänessä ja miehessä, joka täyttää Jackien odotukset hänen ihmisparistaan. Hänen kaltaisestaan.

Bengt Jangfeldt: Axel Munthe  - tie Caprin huvilalle

Yksi parhaimpia elämäkertoja!

Carol Shieldsiä ei ole ohittaminen♥

Ann Patchett: Hollantilainen talo

Tässä suositus lapsuudenystävältäni, kiitos♥ Kirjassa on lukuromaanin lumoa!

 Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla

Ankarat Alaska -kirjat taitavat olla minua varten

David Vann: Kylmä saari

Alaskassa ollaan...hyytävää.

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla

La Scalan pimeydessä tenorin jatkaessa harjoituksiaan, Pino pakenee henkensä edestä sekä mahdollisia tappajiaan, että omaa pimeyttään. Mitä hän olikaan tehnyt? Miksi hän vaikeni, kun piti huutaa ja puolustaa? Mielettömänä, musertuneena Pino kuulee tutun aarian:

”Ridi, Pagliaccio, sul tuo amore infranto.”  (“Naura ilveilijä särkynyttä rakkauttasi”)

“Ridi del duol, che t`avvelena il cor!”  (“Naura surulle, joka myrkyttää sydämesi.”)

Kommentti: 

Heikki28. toukokuuta 2020 klo 23.58

Olen suositellut tätä kirjaa monelle. Niin lämmin tarina jossa tuoksuu Italian maalaisruoka viini ja valkosipuli kaiken kauheuden keskellä. Paras kirja jonka olen lukenut toisesta maailmansodasta. Uskomaton tarina joka päättyy suureen suruun kaiken ilon keskellä. Pino Lellan tarina on jotakin poikkeuksellisen kaunista. Sota päättyy ja onnistut vaikka missä mutta sydämesi jäi johonkin.

Sotien kirjat Leena Lumissa...

Ikävän ajankohtaista...

Tästä kollaasista löytyvät myös uusimmat dekkarit! Itsekin nyt yhtä luen...

Nyt päivälläkin, sillä kerrankin olemme saaneet kunnolla sadetta♥

Tätä kirjaa on odotettu, sillä Edvardssonin Aivan tavallinen perhe oli yllätys niin 

minulle kuin yli 4 000 siitä kiinnostuneelle.

Riitta Jalonen: Kirkkaus

Ilmestymisvuonnaan lukuvuoteni paras♥

Keräsin muutaman kollaasin ranskalaisesta kirjallisuudesta, tässä niistä yksi. En ole lukenut ranskaa, mutta jokin minuun vetoaa ranskalaisessa kirjallisuudessa ja musiikissa.

Ian McEwanin kirjoja.Tässä herra joka vie ja mie vikisen.

Heli Heiskasen Erityisherkän lapsen kanssa. 

Vaalitaanhan luovuutta♥

Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja

Loistava kirja avioliitosta ja naisen elämän suppeudesta Italiassa juuri ennen kuin 

alkoivat villit hippivuodet.

Runous on aina ollut rakas lehtolapseni. Ilman sitä en saa happea♥

Runokirjoissa tietenkin mukana  Leena Kellosalon tuotanto. Veikkaanpa, että 

hänestä ja upeakantisista kirjoistaan vielä kuullaan...uutisia♥

Brit Bennet: Mikä meidät erottaa

Toivoisin jokaisen lukevan tämän nykypäivän rotuerotteluun liittyvän romaanin!

Venla Hiidensalo: Suruttomat

Taas yksi kertomus siitä, miten naisen lahjakkuus voidaan tuhota. Ja puolison ainoa 

meriitti ovat rumat kuvat kauniista vaimostaan!

Lukuiloa toivottaen♥ Meille on tulossa perhekokoontuminen, jossa mukana sekä

iäkkäin että nuorin. Casper Julian kohtaa osan perheestä vasta nyt kokonaan.

Voikaa villisti♥

Leena Lumi

Emme juo samasta lasista, emme...

Emme juo samasta lasista,

emme vettä, emme makeaa viiniä

emme suutele toisiamme varhain aamulla  

ja illalla emme samasta ikkunasta katsahda.

Sinä hengität auringossa, minä kuutamolla,

mutta sama rakkaus pitää meidät elossa.

Luotettava, hellä ystävä on siinä aina kanssani,
sinun kanssasi iloinen ystävättäresi.
Minä tunnen pelon harmaissa silmissäsi
ja sinä olet syyllinen minun tautiini.
Tapaamme lyhyesti, mutta usein emme,
niin rauhamme säilytämme.

Sinun äänesi soi runoissani,
sinun runoissasi minä hengitän.
On olemassa nuotio, mitä ei rohkene koskettaa,
ei unohdus, ei pelkokaan...
jos tietäisit, kuinka ovat rakkaat,
kuivat, vaaleanpunaiset huulesi.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova: Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö, Kirjokansi 2016)

kuva Pekka Mäkinen

Somevapaalla, koska en ole aikoihin...

 Haluan kertoa, että jään somevapaalle, mutta muistan teitä silti joskus runolla, kirjalla, jollain jutulla yms. Koska luen yöt ja kirjoitan aamupäivät, se ei toimi enää. Olen uupunut. Unirytmini on ihan sekaisin ja eräs, jota arvostan sanoi, että hänen mielestään olen  valvonut  viimeiset 13 vuotta. Nyt alan tehdä juttuja, joita ennen tein: kokkaamme yhdessä Reiman kanssa herkkuja, puutarhailemme, valokuvaamme, nautimme Casper Julianista ja nyt minäkin alan osallistua von Lumimiestä vievään sukututkimukseen. Esimerkiksi ensi viikolla kiertelemme vanhoja hautausmaita ja oppaat on saatu. Etsimme edesmenneitä kadonneita, joista ei löydy kirjallista aineistoa. Olen aina viihtynyt hautausmailla...Luviallakin ne jouluyön kävelyt hautuumaalla.

Tietenkin luen, mutta en enää aamukahdelta, enkä vihko kädessä. Nyt on menossa omasta kirjahyllystä Patricia Highsmithin Öinen huuto ja sen jälkeen samalta kirjailijalta Viimeiseen hetkeen. Nyt kaikkea kevyttä. Ensi kuussa koko porukan kanssa iso-mummolaan. Asumme koirinemme&co hotellissa, viemme koko poppoon Merimestaan syömään. Jos keli on hyvä,  viihdymme äidin kauniissa puutarhassa, piipahdamme Yyterissä ja olemme varautuneet antamaan nuorillemme aikaa kadota Porin yöhön. Käymme tapaamassa myös lapsuudenystävääni ja Merin kummitätiä. 

Olen kollannut katalogeja ja ottanut tosi vähän kirjoja. Ystävälleni postitin juuri uusimman Stroutin...

Olen saanut monilta kuva-apua. Tässä mm. Nea Siemannin Kesäkauris ja 

tässä Nea Siemann, jonka kuviin löydät oikeasta palkistani Nea Siemann Photography. Kuvan on ottanut Riku Norakari. Kiitos Nea monesta ja villiä kesää♥♥

Jussi Jääsaaren koskelot ovat jo suurennettuna sekä meillä että Merillä. Kiitos Jussi♥♥ Ja kiitos kaikki te luontokuvaajat Aurinkolahdesta ja vaikka mistä, joiden kuvia olen saanut käyttää. Viime ajat ovat olleet hiljaisempia Vuosaareen päin ja Matti Lavin mustarastaatkin ovat jääneet vähemmälle, sillä en vain ole ehtinyt. On ollut pakko hidastaa, mutta kun palaan, toivottavasti virkistyneenä, kurkistan suuntaanne. Kiitos♥♥

Kuvassa vauvaliituri Benjam Pöntisen kirjasta Liituri (Minerva).

Oi, löysinhän yhden Vuosaaren kuvaajaherroista eli Toivo Toivaselta on tästä koko sarja, jossa emo purrauttaa poikaset pois rasittamasta, mutta yksi sitkeä vain pysyy mukana. Loppu hyvin ja kaikki pääsevät taas kyytiin. Kiitos Toivo♥♥

Sweetytanvirin ja minun kohtaaminen on kuin laivat merellä. Emme tunne toisiamme, sovimme vain ehdot. Tässä dramaattinen kuva, jota rakastan! Thanks Sweetytanvir♥♥

Muistan kiittää kaikkia, jos minusta ei löydy kuin on ja off vaihde. Katsotaan...Kaikki te minua yli neljä miljoonaa lukeneet, toivotan teille omenankukkien hurmaa ja kiitos kiinnostuksestanne♥♥ Pakko kertoa, että edellisiltana velloin jo lopettamisessa koska olen tällainen, vaikkakin hidastanut paljon. Juuri silloin puhelimeni piippasi ja sinne oli tullut viesti ihan tuntemattomalta Leenalta: "Olen jo vuosia lukenut mielenkiintoisia kirja-arvioitasi ja toivon saavani lukea vielä vuosia tulevaisuudessakin." Kiitos Leena♥♥

Lukekaa Helsingin Sanomat ti 31.5.2022 Kolumni Anu Kantola:" Kun sosiaalinen media uuvuttaa, toisten ihmisten seura auttaa." Ihan niin totta, mutta koska olen introvertti, se on ensin korkea seurapiikki ja sitten parin päivän harras hiljaisuus. Jutussa oli paljon muutakin kuin someuupumus. Lukekaa!

Love

Leena Lumi

Summerwine

Elizabeth Strout: Voi William!

Elizabeth Stroutin kirjat eivät jätä ketään kylmäksi. Uusimmassa teoksessaan hänet yllättää kirjoittamisen rauhassa kerta kerran jälkeen hänen ensimmäinen miehensä William, jonka kanssa Lucylla on kaksi tytärtä. William keksii aina jonkin tekosyyn, jonka jälkeen vasta alkaa tuoda esiin unettomuuden aiheuttavaa aihettaan. Eikä Lucy voi häätää jo aikuisten lastensa isää, vaikka tällä oli jo avioliiton aikana suhde Joanne -nimiseen naiseen. kun tytöt olivat jo aikuisia, Lucy huomasi Williamilla olleen suhteen Joanneen jo pidemmän aikaa. Se kuitenkin sattui, sillä Lucy kirjoittaa: Minä vihaan häntä. Joannea. Minä vihaan häntä. Lisääkin vihattavaa tuli, mutta Williamin kolmas vaimo Estelle oli aivan eri maata ja sai lapsenkin Williamin kanssa pelkäämättä kurviensa katoamista. Mikä Williamin rauhaa oli nyt alkanut häiritä?

Elizabeth Stroutin Voi William! (Oh William!, Tammi 2022, suomennos Kristiina Rikman) on Strout -faneille jälleen kiinnostava sukellus mielen sokkeloihin. Mitä me muistamme menneisyydestämme? Miksi jossain vaiheessa ikää, jokin vanha asia alkaa vaivata? William on tarinan alussa kuusikymmentäyhdeksän vuotias ja hän alkaa nähdä ympärillään vain ikääntyneitä miehiä rullatuoleissa tai muuten raihnaina. Juuri ennen kuin täytti seitsemänkymmentä vuotta William kutsui Lucyn, jota edelleen kutsui Nappulaksi, kuulemaan, mikä häntä öisin vainoaa. Ei mikään pettäminen, ehei, sillä edelleen komea William ei moisesta yöuniaan voinut menettää, vaan hänen vaiettu saksalaisuutensa. Hänen isoisänsä oli saksalainen perunanviljelijä ja hänen isänsä taas oli tuotu toisen maailmansodan jälkeen sotavankina Maineen työskentelemään perunapelloilla. Täällä perunapellon työntekijä oli tavannut vaimonsa, Williamin äidin.  William tiesi, mitä Saksassa oli sodan aikana tapahtunut, mutta hänellä ei ollut todellista tai edes osittaista kosketusta asiaan. Kaikki tapahtui heidän avioliittonsa aikana, kun Lucy oli ehdottanut lomaa Euroopassa. He kävivät Dachaussa, jonne Lucy ei suostunut sisälle, mutta William kiersi kaikki tapahtuneen kurjuuden näyttämöt. Tästä jäi hänelle ikuinen trauma ja hän katui koko matkaa. Nyt kaikki kuitenkin peittyi vereen. Hänen isoisänsä oli aikanaan rikastunut perunanviljelijänä ja William sai rahat täytettyään kolmekymmentäviisi vuotta. Nyt hän teki yöt katumusvalvontaa saamatta unta. Tapahtunutta ei voinut peruuttaa.

Vuodet kulkivat ja William täytti seitsemänkymmentä vuotta. Estelle piti isot juhlat heillä kotona. Lucy osti kolme kimppua valkoisia tulppaaneita. Hän osti juuri sitä, mite itse eniten rakasti. Ja ajan vuo vei Lucylta myös hänen toisen, rakkaan miehensä Davidin. 

Monien tapahtumien jälkeen Lucy ja William lähtevät matkalle menneisyyteensä. Mistä he ovat kotoisin? Keitä he ovat? Aika- ja ajomatkan pääosassa on Williamin käsitys siitä, että hänen äitinsä Catherine olisi jotenkin hylännyt häntä. Lucy taas joutuu muistamaan, miten köyhiä he olivat ja miten koulussa muut sanoivat heidän haisevan:

Olen muutaman kerran - siis ihan äskettäin - tuntenut lapsuuteni verhon laskeutuvan ympärilleni vielä kerran.  Hirveä eristys, hiljainen kauhu: siltä minusta tuntui koko lapsuuteni ajan, ja tunne humahti ylleni taannoin. Miltä tuntui muistaa se niin äänettömänä ja silti elävänä, miten tuo tuomion tunne saattoi palautua mieleeni tuolla tavoin, tunne etten voisi ikinä päästä pois kotoa (paitsi kouluun, mikä oli minun koko maailmani vaikkei minulla ollutkaan siellä yhtään ystävää, mutta olin sentään päässyt pois siitä talosta) - sen paluu merkitsi minulle tylsyyden valtakuntaa ja pelottavaa ikävyyttä: sitä ei voinut paeta.

Elizabeth Strout on kirjailija minun makuuni yhtä hyvin kuin arvostan Kristiina Rikmania suomentajana. Näihin kirjoihin uppoudutaan ja löydetäänkin odotettua suurempaa syvällisyyttä ja psykologisuutta. Aivan kuin olisi vahingossa sukeltanut liian syvälle, mutta sitten kuitenkin nähnyt valon kajastuksen ja löytänyt takaisin pintaan. Lohtukirja, lomakirja, lempikirja...ulkona sataa suloista suvisadetta. Nautin. Pöydälläni on valtava kimppu valkoisia tulppaaneja. Näen miten Lucy kumartuu suutelemaan jokaista niistä erikseen yhtä suurella antaumuksella. Pidäkkeettä ja itsensä löytäneenä.

*****

Elizabeth Strout Leena Lumi -bogissa. Antautukaa lukunautinnolle♥

Nanso asustaa minut kaikkina vuodenaikoina!

Nanso asustaa minut vuodenajasta toiseen. Marimekko toinen vahva. Ja kolmas on KappAhl!  Ihan eniten on blogissani katsottu Nanson kuviamme tunikalle Yaya -25 asteen pakkasella. Oli hauskaa. Niin hauskaa, että yllättäen tunikaa ei saanut enää mistään ja yhden etsin vauhdilla ystävälleni Saksaan. Olen vaeltanut etsimässä kaunista suvimekkoa ja eilen se sitten löytyi, kun aikani kollasin netissä. Tuote löytyi tutusta liikkeestä, joten hyvä, hyvä!

Tämä Jasmiini -leninki on superihanaa puuvillaa, tekisi mieli sanoa suvipuuvillaa. Viileää, kuin hyväily iholla...Koko on reipas, joten kun R. toi kotiin kaksi sovitettavaa, saatoin ottaa pienemmän. Leningissä on sivutaskut. Pidän mielettömästi myös noista pussihihoista, jotka ovat 1/3. Ja kaula-aukon leikkaus on kaunis.

Valitsin monivärisen, koska kaikki sen sävyt sopivat minulle. Nämä kuvat eivät kerro totuutta ärsyttävällä puhelinkamerallani otettuna, mutta menkää Nansolle ja löytäkää oma suvimekkonne. Tätä saa myös pitkänä ja en ole varma, mutta oliko puseronakin... 

Kiitos taas kerran Nanso♥ Ja tästä myös:

Tässä suvella 2019 Plantagenilla ja ylläni on trikoomekko, joita onneksi ymmärsin ostaa heti kaksi! Pidän vielä tämänkin suven. Kanssani kuvassa myymäläpäällikkö Pirjo Uuttana. Jutusta Plantagenilla tänään sitä sun tätä

Nanso piti mitä lupasi eli miten tasokasta palvelua

Sitten tarinaa Yuyu mekon muisteluita ja vähän muutakin:

Uuden jokapaikan mekkoni esittelyä -25 asteen pakkasessa...Sekä jatkot yleisön pyynnöstä

Kiitos Jyväskylän Liivi&Sukka

Mitäs me linssiluteet

Blondi korallinpunaisessa

Kirjabloggaajan vaatetuulahduksia

suvimekkoterveisin

Leena Lumi

PS. Aikuinen nainen löytää trendifarkkunsa Kappahlista♥ Olen Keljon Kappahlin farkkumaanikko ja arvatkaas mitä: Sieltä löytyy vaikka mitä myös pikkuiselle Casper Julianille♥

Casper Julian ja nana hetkellä jolloin rakastuin hyvin kuumasti Casper Julianiin ja sain ihmeellistä vauvarakkaussäteilyä♥

Toukokuulta

Sinihimmeä ilta,

meren häipyvä kuvastin, -

häikäisten nousevat vaahterat

kultaisia kukkia täynnä.

Kuka maalannut lie,

kuka mestari,

tämän elävän, kukkivan toukokuun,

nämä iltojen kultaiset terälehdet,

pian varisevat,

sinihimmeää taustaa vasten

katoavaisuuden -?

- Aila Meriluoto -

Lasimaalaus (WSOY 1951)

Mietin joskus, miksi joku kasvi ei voi olla monivuotinen tai miksi onnenpensas ei voisi....

Olen usein miettinyt, miksi kaunis keijunmekko ei voi olla monivuotinen. Siitä saatoin juuri eilen ajautua miettimään, miksi onnenpensaan haalea keltainen ei voisi olla vahvempi. 

Tämä on vanhin onnenpensaistamme. Nuorempia on kolme. Yhdestä otan kukinnan jälkeen oksia ja yritän juurruttaa. Tämä on lehtoa, jota reunustaa Lumimiehen vaalima pitkä kuusiaita.

Lehto hengittää jo tulevaa kasvua. Täällä viihtyvät hyvin niin suuret lehmukset  ( korkeus 30 - 35 metriä) kuin lehtokuusamat, näsiät, valkovuokot, talvikit, kielot, lehtokuusi ja yksi hemlokkikin, väritarkasti valitut lupiinit, metsäkurjenpolvet, lehtoakileijat, sillassa kiinni jo kolme kartiovalkokuusta ja ziljoona saniaista sekä kantarellit ja mustatorvisienet. Ja tietysti yön kuningatar, valkolehdokki. Kaikkia en nyt luettele, sillä odotan vaativimman kasvini nuppujen aukeamista. Äsken oli hilkulla...Eräs puutarhaherra tietää naisen, joka kasvattaa ykkösvyöhykkeen kasvia nelosella, mutta saariolosuhde armahtaa.

Nämä värithän ovat makumieltymyksiä, ei sen vakavampaa.

Onnenpensas Leena Lumi 

Leena Lumin puutarhassa

Ville Hytönen: Johannes Andreas

 Luin tämän kuun kolmantena päivänä Helsingin Sanomien Kulttuurista Miska Rantasen juttua Psykopaatin jäljillä. Oli jotain kiirettä taas ja laitoin lehden jutun kohdalta taiteltuna hyllylle. Niin paljon olin lukenut, että tiesin aiheen, mutta en muista aikanaan kuulleeni siitä mitään. Siihenhän on selvä syy: Neuvostoliitto vartio uutisia ja elimme siis vielä Neuvosto-Viron aikaa. Johannes Andreas Hanni niminen komeaksi väitetty mies oli syyllistynyt kolmeen poikkeuksellisen järkyttävään murhaan. Hänen vaimonsa Pillen katsottiin myöhemmin salanneen tietoja ja jopa osallistuneen tekoihin jossain määrin. En halua varoitella nyt herkkiä, sillä lehdessä on kerrottu koko tarina ja kirjan kirjoittaja on käsitellyt aihetta sukeltaen päähenkilöiden päiden sisään täyttäen tyhjiöt fiktiolla. Kyseessä ei olekaan tietokirja, mutta faktat ovat kohdillaan. Ville Hytönen sanoo sen, minkä minä olen usein yrittänyt sanoa: "Ihmisten tunne-elämää ei pysty kuvaamaan vain sitä kautta mitä tapahtui, vaan siinä täytyy olla jotain muuta. Fiktio tuo enemmän tietoa esiin kuin faktakirja."

Ville Hytösen romaani Johannes-Andreas (Like 2022) kuljettaa toisiinsa rakastuneen parin mukana heidän mustaa lapsuuttaan sekä rikosta yleistä moraalia, Jumalaa ja sosialismia vastaan. Tarinan kertojina vuorottelevat Johannes-Andreas ja Pille. Johannes-Andreakselle Neuvostojärjestelmä  oli kaikki kaikessa. Pillestä ei aina saanut selvää. Hänellä oli varakas täti Suomessa, hän ryyppäsi reippaasti ja harrasti seksiä melko vapaasti. Tietenkin ottaen huomioon, että hänen miehensä ei saanut tietää. Pille oli myös pelottavan mustasukkainen ja sai raivokohtauksia miehensä petettyä häntä. Kaiken ylle lankeaa kuitenkin tiheä sumu, kun vuonna 1982 Nõmmessä tapahtuu kolme raakaa murhaa. Kuin täyttä luottamusta osoittaen Johannes-Andreas kertoo teot Pillelle, joka raivoaa aikansa, kunnes miehensä kuviteltu ihanuus ohittaa tekojen irvokkaan julmuuden. Vain toisinaan Pille:

Minä halusin pois kaikesta. Lintujen luokse, kyyhkysten kujerrukseen.

Johannes-Andreas:

Minä olin Johannes, pappisperheen lapsi, myöhemmin ehkä sosialisti, työläinen ja aviomies Ja minä olin Andreas, öinen saalistaja, salaisuuksien kätkijä ja elämän ja kuoleman ratkaisija.

Minä olin Johannes-Andreas Hanni, papinpoika maailmassa, jossa pappeja ei enää tarvita. Siksi minä olin se mikä minä olin.

Johannes-Andreaksen lapsuus oli täynnä väkivaltaa. Jos isä olisi ollut vähänkin tietoisempi ihmismielestä, hän olisi tajunnut mihin poikaansa ajaa, sillä merkkejä oli kaikkialla...

Pojasta olisi toisissa oloissa voinut olla parempaan. Hän luki mielellään, hän piirsi, hän osasi olla hauska seuramies, hän oli kiinnostunut monesta, mutta viina ja jo lapsena myrkytetty mieli ajoi hänet veriselle tielle. Juodut alkoholimäärätkin jo aiheuttivat väkivaltaa, jonka kutsu voitti kaiken hyvän.

Olin lamaantunut, raskas ja punainen. Olin lunta, olin lintu. 

Eletään Neuvosto-Viron viimeisiä aikoja. Kohta kansa laulaa itsensä vapaaksi. Muistatko missä olit silloin? Minä muistan hyvinkin, sillä olen aina omannut käsittämättömän kiinnostuksen Viroon. Tämä kirja on jonkinlaista tirkistelyä noihin vuosiin ennen vapautta ja miten kaikesta oli pulaa ja miten tärkeä Suomi oli Virolle niin monessa asiassa.

Ville Hytönen on jäätävän huikea kirjoittaja. Ei ollut vaikea arvata, että luen murhista kertojalta, joka on antanut kynänsä hetken viivähtää runomusteessa, meren vaahdossa, nuotiotulien savuissa. Runoilijat ovat parhaita monessa. He eivät rakentele järkyttävän koukeroisia, ylipitkiä virkkeitä. Lauseet ovat pelkistettyjä. Isonkin asian Hytönen kertoo lyhyesti, mutta kaiken perässä voi kujertaa lumikyyhky. 

Johannes-Andreas hyvästeli ikkunakalteriensa takana kyyhkyset poistuen omasta päätöksestään tuonpuoleiseen. Pille tuomittiin, kunnes Lennart Meri hänet aikanaan armahti. Hän muutti Suomeen saadakseen eron tapahtumiin. Psykiatri Antti Liivin mukaan Pilleä ei olisi tullut ikinä vapauttaa vankilasta. On täysin mahdotonta tajuta, että Pille oli niin vietävissä. On asioita, jotka jäävät raskaan sumuverhon taakse niiden koskaan kirkastumatta. Joskus tietämättömyys voi olla armoa pahimmasta. Ja sen lukeminen osa mustesekoituksen parhaimmasta. 

Minä suljen tämän laatikon nyt. Älä koskaan enää palaa luokseni. Auringonnousu...

                                JOHANNES-ANDREAS

...auringonlasku.

Onnenpensas innoittaa!

Olemme istuttaneet ja istuttaneet timanttituijia 'Smaragd', vaikka se oli just se kasvi, jota emme ikinä halua! Never say never! Lisäksi monta ruukullista tetenarskuja ruukuista paikkoihin, joissa niitä ei tallota. Ruukut ovat nyt orvokeilla ja pitkästä aikaa pelakuillakin. Sekä yksi iso hortensia, mutta sen istutamme maahan vasta syksyllä. Osa aikaisemmin istutetuista terassihortensioista on jo silmuilla! Älkää siis uskoko, jos joku sanoo, että 'ne vain oksia kasvattavat, eivät kuki!' Viime vuonna kukki jo kolme.

Kiva viikko vain kastella uusia istutuksia ja odottaa viikonloppua, jolloin Bessun kanssa cityyn syömään.

Tänään istutin goottilaisen kukkapenkin. En saanut ihan sitä sävyä gladiolusta mitä kaipasin, joten otin isohkon pussin mustanpunaisia sipuleita. Ne tulevat vasten valkoista kiviseinäämme eli takuulla näkyvät. Tosin ehkä unikonpunainen olisi ollut kivampi, mutta ne olivat loppu. Viime vuonna jäin ilman verenpisaroita, joten nyt ostin ne vappuna, vielä oli muutama jäljellä...

Onneksi olemme lisänneet onnenpensaita! Ne ovat ihastuttavia, kun ei ole kuin ziljoona scillaa, esikkoa ja näsiöitä. Kuva kirjasta Pihan puut ja pensaat (Minerva).

Olen nyt niin kiihkoissani yhdestä kirjasta, että pakko palata sänkyyn miehen kanssa joka kirjoittaa timantisti. Lumimies on pelaamassa korista. Ihanaa viikon jatkoa teille♥

Keväästä humalassa

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Kaunista äitienpäivää!

Kaunista, herkullista, tunnelmallista äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille ja isoisoäideille. Hortensioita, ruusuja, puutarhassa jo scilloja sinisinä ja valkoisina. Erityisesti tänä vuonna äitienpäivä tuntuu, sillä tyttäreni viettää ensimmäistä äitienpäivänsä. Pieni Casper Julian teki minusta nanan ja Reimasta ukin: Uskomattoman ihanaa♥♥

Olin aina ajatellut, että en ole isoäitiainesta, mutta tämä viiden päivän ikäinen Babe nousi syliini kuin olisin niin aina tehnyt. Tämä kuva on tunteiden tulvaa ja tiesin saaneeni jotain sellaista...kuin olisin poiminut taivaalta tähden♥

Tässä äidin kanssa menossa Savonlinnan oopperaan. Koska emme nyt tapaa, rakkaat halit äidille♥♥ Kesäkuussa tulemme koko porukalla. Pitäähän Casper Julianin päästä isomummolaan ja Reposaareenkin. Toivon, että valitsemani kirja ja valokuvat ilahduttivat. Nauttikaa siskon ja Pekan kanssa jotain oikein herkullista yhdessä♥

Rakas tyttäremme Meri, oikein onnellista ensimmäistä äitienpäivää♥ Olen paljon saanut seurata sinua sivusta ja olet aivan timanttinen mama. t. mama&papa

Pienestä kasvu alkaa. Tämäkin babyorava on äitinsä pienokainen...Pienet tarvitsevat rakkautta ja turvaa, luottamusta ja iloisia ihmisiä ympärilleen saadakseen vahvistuksen sille, että he ovat toivottuja ja erittäin rakastettuja♥ (kuva Nea Siemann)

Kaunista äitienpäivää kaikille äideille♥

Rakkaudella

Leena Lumi

Ann Patchett: Hollantilainen talo

Nyt tekee mieli huudahtaa: Suloinen kirja, oi! Sain lapsuudenystävältäni vinkin kirjaan, jota oli nautinto lukea. Joskus kaikki on omaan mieleeni tarinassa niin kohdillaan kuin ikinä voi olla. Olen lukenut monia kirjoja, joissa talot kertovat, mitä sen seinien sisällä on tapahtunut, mitä kuiskivat peilit ja mitkä yläkertaan johtavista rapuista narahtavat niihin astuttaessa. Toisten talojen tarina ovat olleet hyviä, toisten vähemmän mieleen jääviä. Nyt luin perheestä, joka eli ensin kuin pesäturvassa, kunnes yksi sen jäsenistä teki omalaatuisen ja hajottavan ratkaisun. Taloilla on joskus taikansa ja ne saavat pudonneet poikasensa takaisin sitkeydellä, sattumuksilla, kivulla ja rakkaudella.

Ann Patchettin Hollantilainen talo (The Dutch House, WSOY 2021, suomennos Laura Jänisniemi) on kirja tulvillaan kaikkea sitä, mitä odotat ns. lukuromaanilta. Tämä on sellaisia kirjoja, joita ystäväni kanssa nuorina luimme paljon, joten uskon Tipsun suositukseen sataa! Kiitos Tuula-Marja♥ Kertomus on kuin vihreä meri, jonne haluaisi sukeltaa yhä syvemmälle saadakseen tietää vaikka, miksi Conroyn perheen Elna-äiti lähtee salaa mitään sanomatta pois ja jättää miehensä sekä kaksi lastaan, Maeven ja Dannyn. Ei mitään viestiä. Ei mitään, joka olisi viestinyt syystä paeta kauniista, ylellisestä talosta. Maeve on äärettömän monipuolinen persoona ja jo viisitoistavuotias. Hän tavallaan ottaa ohjat käsiinsä. Danny on kahdeksanvuotias ja tästä lapsesta tulee tarkkailija, samalla tarinan kertoja. Hänellä on ihaileva, mutta samalla myös suojeleva suhde sisareensa Maeveen. Perheen palvelijat ovat myös kuin lasten perhettä korvaten äidin katoamisen.

Sanomattakin lienee selvä, että jossain vaiheessa herra Conroy löytää uuden puolison. Andrealla on tullessaan kaksi lasta, joiden etua hän ajaa pikkumaisista teoista melkein suureen finaaliin asti. Ennen kuin vuorovesi on vaihtunut, niin lyhyeltä tuo aika tuntuu, Maeve ja Danny ovat maailmalla, poissa kauniista kodistaan. Kaksi hyvin fiksua lasta selviävät vaikka mistä ja Maevesta sukeutuu suorastaan talousjuonittelija, kun heidän isänsä on kuollut ja järisyttävä testamentti on luettu. Danny oli hyvin pian lääketieteellisessä Maeven määräyksestä ja Maeve teki uraa toisaalla.

Pidin tässä kirjassa kaikesta. Ei mitään tekotaiteellista kikkailua, ei puuduttavan tylsiä fundeerauksia, ei ihan tavallinen kirja sanoisin, sillä Patchettin kynässä on kultaisten kirjailijoiden taikaa: Kaikkein parasta oli Patchettin kirjoitustyyli! En halua pilata juonta, vain alkupalat tarjosin, mutta jos joku ei tiedä mitä antaisi äidille äitienpäivälahjaksi, se on tässä ja äiti kiittää!

Kirjassa on ripaus maagisuutta ja siitähän minä pidän. Miksi kerta kerran jälkeen Maeven henkilöauto oli hänen entisen kotinsa ulkopuolella hänen edes yrittämättä mennä sisään? Dannyyn suorastaan ihastuin, sillä vaikka hän oli suojeleva siskonsa suhteen, hän oli hyvin määrätietoinen omaan tulevaisuuteensa nähden siitä suurempaa melua pitämättä. Hänellä oli intuitiota kohtaamiinsa ihmisiin nähden ja näin häntä johtivat loistavasti järki ja tunteet. Entä tämän kirjan kansi...kuin herkkä ja viestivä maalaus, joka sulkee vuosikymmeniksi salaisuutensa. Tiedän jo lukevani tämän tarinan uudelleen. Osa minusta jäi vanhaan taloon.

Philip Larkinin runo Home is so sad, suomennos Laura Jänisniemi, on kaunis finaali tälle talo- ja perhetarinalle:

On talo suruinen, tuttuna ennallaan se viimeisiä lähtijöitä muistuttaa, kuin houkuttaisi heitä luokseen palaamaan, vaan hylättynä ei saa ketään rakastaa, nyt riutuu yksin, loukattuna paikoillaan.

Ei unohtaa voi, mitä siltä viety on, ja mahdoton on alun riemuun palata, vaan vanha kuultaa yhä alta rappion, näet menneisyyden nuotit pianotuolissa, nuo kuvat, aterimet. Ja tuon maljakon.

Peili ei voi uskotella että...

 Peili ei voi uskotella että vanhenen

kun olet samanikäinen kuin nuoruus,

vaan kun näen ajan uurteet sinussa,

aavistan: elämäni päättyy kuolemaan.

Sillä kaikki kauneus joka lepää ylläsi

on vain vaate joka verhoaa sydäntäni,

se elää rinnassasi niin kuin omasi minussa.

Miten silloin voisin olla vanhempi kuin sinä?

Voi rakas, pidä huolta itsestäsi

niin kuin haluan, en itseni, vaan sinun tähtesi,

ja kannan sydäntäsi, pitelen niin varovasti

kuin hellä hoitaja vaalii vauvaa pahalta.

     Enää et omista sydäntäsi kun särkyi omani,

     lahjotit sydämeni, en anna sitä takaisin.

- William Shakespeare -

William Shakespearen sonetit (Gaudeamus 2010, suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri)

Tiedän että muistat häntä tänään, kun...

Tiedän että muistat häntä tänään

kun nautit halpaa cavaa toisen kanssa.

Tiedän että kuulet yöllä mustarastaat

vaikka valvot vieraan unen äärellä.

Tiedän että katsot seepianväristä kuvaa
villitiiroista, vaikka ne tuovat hänet mieleesi.

Tiedän että suussasi maistuu vanha aamu
vaikka unessasi nuolet merisuolaista ihoa.

Tiedän että kaivat esiin vanhan kuvan
Merikarista, jossa sinä ja hän ennen.

Tiedän että haluat nyt silliä ja ryypyn
sillä olitte vain yössä ohittavat laivat.

Tiedän että tiedät, mitä kuiskaan nyt:
Tule silliaamiaiselle Tiirakariin aamulla kello viisi.

- Leena Lumi -
kuva Pekka Mäkinen