Valitse Vuoden 2022 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa ja Arvonta!

Jälleen on koittanut se aika vuodesta, jolloin valitsemme tämän vuoden kauneimmat/mieluisimmat kirjan kannet. Arvonta alkaa nyt ja päättyy tiistaina 15. marraskuuta klo 15. Osallistua voivat vakituiset lukijani ja sellaisiksi liittyneet. Katso kuva oikeasta palkista 'Lukijat' oletko mukana. Toivon tietysti osoitetta tai sähköpostia. Palkintoja jaetaan viisi. Ilmoita sen kirjan nimi, jonka kannesta pidät eniten. Hollantilainen talo on ensimmäinen, Euforia kolmas ja niin edelleen. 

Joulun lähestyminen vaikuttaa niin, että koska emme kaikki ole neulojia/kutojia, mukana on myös jotain pehmeisiin paketteihin. Meillä on ollut 'lahjasääntö', kova paketti eli kirja, pehmeä paketti ja makea paketti. Casper Julian tulee ehkä muuttamaan vähän.

Olethan ystävällinen ja seuraat arvontaa, sillä ehdin ehkä postittaa kaikki, jos olette nopeita. Olemme lähdössä Casperin syntymäpäiville ja voimme viipyä muutaman päivän. Ensi viikon olen menossa parikin päivää eli kommenttinne avautuvat, kun olen paikalla. Jos on kysyttävää, niin s-postini on leenalumi@gmail.com

Ensin saa valita voittaja, sitten toiseksi tullut, kolmantena kolmossijalle osunut ...Kirjat ovat siististi yhteen tai kahteen kertaan luettuja ja pehmeät ja jouluiset ovat tietysti koskemattomat.

Iloista arvontamieltä♥

Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti, Julia Savtchenko: Murkens ja hirmuinen syysmyrsky varattu!

Cristal Snow ja Kati Vuorento: Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus  

Riitta Jalonen: Omat kuvat

Ilona Pietiläinen: Olisipa aina joulu  varattu!

Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet

Ann Patchet: Hollantilainen talo

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat  varattu!

Leila Tuure: Elämä kerrassaan

Håkan Nesser: Koston jumalatar

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi   varattu!

Brit Bennet: Mikä meidät erottaa?

Heikki Tiilikainen: Kolmen rintaman mies  

Romy Hausman: Lapsikulta

Simone de Beauvoir: Erottamattomat

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla

Paula Ritanen-Närhi: Unelmia puutarhasta

Tuomas Mattila: Hammasratas  Lumimies luki innolla!

Venla Hiidensalo: Suruttomat

Alain M.Bergeren, Michel Quintin&Sampar: Uskomatonta! Krokotiilit

Per Petterson: Miehet minun tilanteessani

Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291

Lisa Wintage: Ennen kuin olimme sinun

Anne Hakulinen, Laila Nevakivi: Lapsen oma perhoskirja

Alex Schulman: Eloonjääneet

Håkan Nesser: Kirjailijan viimeiset päivät  varattu!

Joni Pyysalo: Putoamispaikka

Anna Jansson: Katoavat jäljet

Jane Harper: Luonnonvoimat

Antti Tuomainen: Jäniskerroin

Helena Steen: Herrasväen kerroksissa

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

Elin Cullhed: Euforia

Herman Koch: Pääosassa Sophia

Nicci French: Lauantain sielumessu

Helena Steen: Paikka hyvässä perheessä  nid.

Tommy Tabermann: Olisipa kaipaus viiniä

Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta 

Nyt palkintolista on aika selvä. Luen mitä ehdin, mutta kaikki listalla olevat ovat mukana. 

Ja sitten otetaan kirja käteen, kun ensin on käyty vähän lenkillä ja kädessä ovat Tuula-Marja Sainion kutomat/neulomat tyrnikuvioiset lapaset

ja jalkaan laitetaan vaikka Tuula-Marjan neulomat villasukat:

tai Pepi Nikamaan neulomat villasukat pilkuilla

Kotiin tultua asetutaan takan ääreen ja

 

vedetään jalkaan kauniit, vaaleanpunaiset vähän pidemmät villasukat. Naapurin Eevalta, kiitos♥♥

Ennen sisälle menoa kuitenkin tarkastetaan, että linnuilla ja oravilla on ruokaa laudat ja mökit täynnä. Kuva on Ilona Pietiläisen.

Marraskuuterveisin

Leena Lumi

Lokakuuta lujaa!

Älkää ihmetelkö, missä olen, on vain niin paljon kaikenlaista. Länsirannikolla käytiin viettämässä förskottina äidin synttärit ja myös joulu. Marraskuulla Casper Julianin yksivuotissynttäreille. Vaikka luen vähemmän on tarkoitus ehtiä pitää 'Valitse vuoden 2022 paras kirjan kansi ja arvonta!' Nyt luen kirjaa, joka tulee polttamaan monien sormissa:

Miten nuori mies ehtiikään montaa kokea lyhyessä ajassa. Vaikka luen tätä ennen kaikkea elämäkertana kiihkeästä ja levottomasta liekistä, olen vaikuttunut, miten kiinnostavasti Heikki Tiilikainen kirjoittaa. Luen hitaasti. Olen nyt ihan muuttunut nainen. Kuka uskoo! Ei, yritän tosissani, sillä minulla on ongelma siinä, että käyn sataa. Ketkä minut tuntevat, sanovat, että olen aina käynyt sataa. Erittäin valitettavaa, että pulssikin on aina sata. Siitä on nyt tullut muutamiin rientoihin menon este. Reima lohduttaa, kun en päässyt Riitta Jalosen tilaisuuteen, johon heti ilmoittauduin. Reima: 'Käydään Multialla Kalevantulen myymälässä ja muistatko miten hyviä munkkeja siinä viereisessä kuppilassa on!' Hyvä hänen on, kun voi syödä vaikka viisi, eikä missään näy! Käydään vain. Minä lihon ja saan ihania kynttilöitä. Meillä on ollut monenlaista muutakin kuin että en ole aina parhaimmillani, vaikka kohta piha on valmis odottamaan ensilunta. 

Tämä kuva on huono näpäys, mutta halusin ottaa sen, sillä voihan tämä joskus olla historiaa. Reima kutsuttiin ryhmään, joka kehittää lääketieteellistä laitetta liittyen syövän tutkimukseen. Kutsu tuli 47 vuoden muovikokemuksen perusteella. Kotiin tuli uusi tietokone, jolla voi työskennellä 3D -ohjelmistoja käyttäen. Nyt hän raasu tuossa vielä olkkarin lasipöydällä. Taidan luovuttaa oman työnurkkani isolla pöydällä hänelle, sillä mitä minä laitan, voin kirjoittaa vaikka missä päin taloa. Todella jännittävää! 

Koneen näytönsäästäjä on hieno tähtitaivaineen. Halusin nyt tämän iglun vain tähän. Onnea tuokoon meidän kaikkien hyödyksi ♥♥

Kun nuoret olivat jokunen aika sitten täällä, Casper löysi peilin, jota saa kosketella. Tilanne oli hänelle nyt omana uutena hetkenään elämys! Onneksi äitinsä oli virkkuna kameran kanssa, joten saimme tilanteesta videonkin. Yleensä en saa tänne tietenkään enää kuvia Casper Julianista, mutta minulla on jo nyt niin ikävä pikkumiestä, että tyttäreni armahti. Tosin olen kyllä lasten kuvista somemaailmassa samaa mieltä eli pidämme rajaa, myös minä. Olkoon lapsenlapseni ilme valoa lokakuulle, heille, jotka eivät tästä kuukaudesta valoa löydä. Voi pieni rakas...minun valoni. Onneksi marraskuulla ajelemme yksivuotissynttäreille ja ehkä viivymme muutamia päiviä.

"Pyhä elokuvallinen kolminaisuus syntyy kauneudesta, toivosta ja tuskasta. Kauniilla tarinalla on kaunis alku ja kaunis loppu. Siinä missä alun tekee kauniiksi onnen kangastus, loppu ammentaa kauneutensa tuskasta." (Löytyy sitaateistani!)

Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee.

Susan Fletcher Meriharakat

suomennos Jonna Joskitt

Lokakuu on silmänräpäys. Omenat, jotka hetki sitten saivat puun oksat notkumaan, ovat poissa, ja puun lehdet kellertyvät ja ohentuvat. Pakkanen on purrut miljoonat puut heleiksi kautta maan. Ne, jotka eivät ole ikivihreitä, ovat yhdistelmä kauneutta ja sameutta, lehdet punaista oranssia kultaa, sitten ruskeaa ja varisevaa.

- Ali Smith -

Syksy, suomennos Kristiina Drews

(Tilasin tämän itselleni ihan rakkaudesta syksyyn)

Lokakuuterveisin

Leena Lumi, Casper Julianin nana

Ympäri saarta kiertävä kaislikko...

Ympäri saarta

kiertävä kaislikko on 

tiheä aita

jonka seassa tuhat 

tietä kuljettaa kotiin.

***

Pimeys kaatuu 
kiinni horisonttiin kuin
käärepaperi.
Tähdet ja kuu tulevat 
koristamaan matkaani.

***

Istun rannassa
ja tiedän ettet tule.
Kaulakorussa
hikinen tuoksu muistaa
kallion kuumat kohdat.

***

Hanhet lentävät
pois pohjoisen kylmästä.
Tietävätkö ne
mitä kohti suuntaavat
noin määrätietoisesti?

***

Taivas räväyttää
väripaletin kirjon
mustalle yölle.
Ripustan revontulet
koristamaan kotini.

***

Tilhien parvi
tien varren pihlajissa.
Minä tarjoan 
punertavat marjani
huulillesi kun tulet.

- Eija Aromaa -
Tankapyöräilijän talvi (ntamo 2014) 
Kallio. Tankoja (ntamo 2013)

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Herman Koch: Pääosassa Sophia

Kauniista nuorista naisista ei  koskaan tule rumia. Tämä olisi voinut olla sellainen kirjan aloitus, joka muistetaan. Se on kuitenkin mukana Herman Kochin uusimassa suomennetussa teoksessa kohdassa, jossa elokuvaohjaaja Stanley Forbes kuuntelee vanhenevan, mutta vielä kauniin  näyttelijättären puhetta vanhenemisesta. Monet ehkä tietävät, että kauniin naisen on vaikeampi vanhentua kuin tavallisemman näköisen. "Tietäisin mitä tekisin, jos en olisi naimisissa", sanoin. "Ah, Stanley, en minä lankea, katsoin aamulla peiliin, tiedän kyllä, miten asia on." Minun ei edes tarvinnut näytellä. Olin oikeasti sitä mieltä. Minusta vanhemmat näyttelijättäret ovat kiehtovia...Annan heidän huomata, että ihailen paitsi heidän lahjakkuuttaan näyttelijöinä myös heidän vartaloaan. Se on nimittäin vanhempien naisten yleinen valituksen aihe: ettei kukaan enää kosketa heitä.

Herman Kochin uusin suomennettu teos Pääosassa Sophia (Een film met Sophia, Siltala 2022, suomennos Mari Janatuinen) todistaa jälleen väitteeni, että Koch ei toista itseään. Olen lukenut hänen suomennoksistaan kaikki paitsi en Suomen päivät. Halusin hänet hollantilaisena omana itsenään ja aina erilaisena ja eksoottisena kaikessa hellyydessään ja hulluudessaan. Kevyesti muisteltuna Illallinen ei jätä minua rauhaan, Lääkäri vei ystävääni, minun on ehkä luettava se uudelleen ja Pormestari saa minut ja mieheni vieläkin nauramaan vaikka siinä päähenkilön isä teki jotain kauheaa. Sanoinko väärin? Koch muka ikinä hellä? On hän tässä Stanleyna hellä näyttelijättärilleen. Ainakin. Toisaalta teksti riisuu hänet myös alastomaksi suhteessa ystävänsä alaikäiseen tyttäreen. Onko Sophia ehkä hieman naiivi vai vain hemmoteltu isän tyttö? Minusta hän melkein koko ajan osasi pitää välimatkaa, kunnes...

Elokuvaohjaaja Stanley Forbes kutsutaan moniin juhliin. Hän taitaa olla sekä introvertti, että tottunut saamaan ihmisistä kyllikseen. Mutta ellet vastaa kutsuun, syytä kysytään ja voi alkaa vaikka mikä alamäki. Stanley elää omassa kuplassaan, mutta ei aio paljastua. Sen edestä hän pohtii sitäkin enemmän kirjailijoita, joiden kirjoista hän tekee käsikirjoituksia, eivätkä nämä hänen ajatuksensa ole kovinkaan kilttejä. Kirjailijat ovat hänen mielestään aina korostamassa omaa egoaan ja yliherkkiä eli sama mitä sanoi Saksan kirjallisuuspaavi Marcel Reich-Ranicki kirjassaan Eurooppalainen (Mein Leben) ja vielä tämä:

On kirjailijoita jotka kirjoittavat leveyttä, kirjahyllyn leveyttä, senttimetrejä, jotka heidän teoksensa pian kirjakaupan hyllystä vie (tekstinkäsittelyohjelmien tultua, kun jokaista uutta versiota ei enää tarvitsekaan kirjoittaa koneella alusta uudelleen, kirjoista on tullut yhä paksuimpia.)

Olenhan kertonut, että ihan kuin Koch kirjoittaisi suoraan minulle. Nyt hän kirjoittaa julki uniani! Samaa mieltä hänen kanssaan. Ongelma kirjailijoiden kanssa on kuitenkin hänen, sillä hän on ajatellut filmata ystävänsä Karl Hermansin tunnetuimman kirjan, Taivasrakkauden. Suunnitelmaan liittyy vain pieni ongelma, sillä hän haluaa naispääosaan Karlin alaikäisen tyttären Sophian. Nuoren naisen, vielä tytön, jonka on tavannut jo ihan vauvana, Aikaa kuluu ja Stanley saa Sophian filminsä naispääosaan. Hänen ajatuksensa on olla isällinen hahmo Karlin tyttärelle, mutta joku piru mato kaivautuu häneen. Hän alkaa viedä Sophiaa illallisille ja saa paheksuvia katseita sekä henkilökunnalta että muilta asiakkailta. Kukapa pitäisi vanhasta miehestä kuusitoistavuotiaan tytön kanssa iltaa viettämässä. Miten kehtaa flirttailla tytön kanssa, jonka isä voisi olla?!!

Voisi ajatella, että kuuluisa ja iäkäs Stanley Forbes olisi nyt voittaja, mutta  mies pääosaan tuleekin Michael Bender, jolla on elokuvaohjaajaan melko sekainen suhde. He ovat ystävät, mutta Bender on vieläkin järkyttävän hyvän näköinen, mutta Stanley on pääsemättömissä: Hänen on palkattava itseään komeampi ikämies elokuvaansa. Hän antaa julmia ohjeita kuvaajille ja leikkaajille. Alkaa niin tragikoominen meno, ilman meteliä, joka huutaa vain Stanleyn pään sisällä. Vastustaja on paha, mutta hän osaa maksaa takaisin. Bender tekee filmauksissa jotain odottamatonta. Nyt Stanleyn selvän ajattelun raja ylittyy ja hän on valmis mihin vain. Kaikkein huumaavinta on, että kukaan ei halua nähdä muuta kuin Sophian. Sophia on niin kaunis, että koko filmiryhmä kuin sekoaa hänestä. Stanley on sekoamassa ja miksi? Kaksi vanhaa kukkoa miettii yhtä ja samaa kaiken aikaa.

Bender oli huippunäyttelijä, ja jos hän ajatteli esittävänsä toimintamiestä parhaiten työntämällä leukaansa eteen, keitä me olemme häntä kieltämään?

Kyse on enintään parista millimetristä, Stanley. Mistä sinä oikein puhut? Keskivertokatselija ei edes huomaa sitä. Oletko oikeasti kutsunut minut tänne Michael Benderin leuan takia?

Koch on vahvoilla, mutta ehkä hänkin on alkanut miettiä, miltä hän alastomana näyttää. Hän ei halua katsoa enää itseään peilistä. Hän ei voi enää olla kauniin nuoren naisen himoitsema. Hän ei ole mitään.

Kirja koskettaa takuulla ikämiehiä. Ehkä toisia lohduttaakin...Melankolian kukat nousevat routaisesta maasta ja...

Siinä on minun junani. Kun se tulee hiljaa vierelleni ja lopulta pysähtyy, huomaan, että se on aivan tyhjä.

      Nousen kyytiin.

*****

Herman Koch/Maarten Kools/ Siltala

Porist ja Luvialt kiihkeä viuhahdus!

Misä mää oon? Kuvaamas Poris laatoi! Toine kotikaupunkin, josa ei ikin ol tylssä Kaikkee ei kerrot...

Lik voi lähte Porista ja jääkiekost, mut Pori ja jääkiekko eivät lähde likast

 

Lauantaipäiväämme mahtui brunssi äidin ja siskon kanssa Ratsulassa. Sitten äiti meni kotiin lepäämään ja me lähdimme  Reiman kanssa rakkaan lapsuudenystäväni ja tyttäremme Merin kummitädin luo katsomaan, mitä neuloja oli saanut aikaiseksi. Kävi katsokaas niin, että se valkoinen norjalaisneule ei ollut minulle hyvä. Ja olin tilannut uuden. Samalla sain idean teettää Casperille ja hänen kumminsa lapselle, Leolle, samanlaiset. Kävikin niin, että Casperin vaaleanharmaa lanka oli jo mennyt, joten nyt minulla ja Leolla on vähän tummemmat. Lanka on pehmeää, joten sopivat sekä sisäkäyttöön että kerrospukeutumiseen. Ihanaa nähdä pojat noissa neuleissa♥

Tässä parit tillukkaat, joista sydänvillasukat ovat minulle, niiden suurkuluttajalle, Niissä sama harmaa kuin neulepuserossani. Vielä en tiedä kenelle menevät värikkäämmät. Nämä ovat sitten kestävämpää lankaa.

Tässä myös Tipsun eli Tuula-Marja Sainion neulomat. Vasemmanpuoleiset hänen kummitytölleen Merille ja oikeanpuoliset minulle.

Tämä kuva on Tipsun ottama ja kuulemma näitä salmiakkisukkia hän ei ehdi tehdä kaikkia, sillä näistä on tullut kuuma hitti!

Tyrnilapaset ovat niin länsirannikkoa. Toimme mukanamme muutaman purkin Tyrnihilloa, jonka on valmistanut Koivun Tyrnitila, Luvia.

Sitten alkoi tapahtua maagisia asioita. Tipsuhan on entinen opettaja, mutta ei yhtään toimeton. Hän sanoi minulle opettajaäänellään, että 'tän o ny paras soppi.' Vedin kettuneuleen päälleni ja tiesin saaneeni mitä  olin aina halunnut♥ Lykkäsin kamerani Tipsulle ja mitä tapahtui, olin kuin ripityksessä oleva koululainen! No, tästä jäi iso muisto ja kettuneule on ihanin neule, mitä minulla on ikinä ollut♥ Löysin myöhemmin

kettuneuleeseen sopivan poolon♥ Poolo on tehnyt paluun.

Sitten takas äidille ja vietimme hänen syntymäpäiviään kirjalla, jonka tiesin äidille kiinnostavaksi sekä pyynnöstä ja nyt kehyksissä äidin suosikkikuva Casper Julianista kehyksissä:

Tässä on kokonaan lasia pinta ja kuva on 'fine'. Äiti halusi piirongille, jossa se ilahduttaa häntä joka päivä. Ja sen jälkeen maistoimme kirsikkalikööriä ja äiti sai testata vuoden sadon eli mikä oli onnistuneinta. Parasta kaadoimme Wirkkalan pulloon, jossa myös poro ja punaista lasia. Äidille parasta! Näkemisiin äiti♥♥

Ja sitten olimme kutsutut pojalleni Jaakolle nauttimaan kantarelli-kanasoppaa, joka herättää kuolleetkin. Kiva tunnelma,  kun hirsiseinistä osa jo auki ja olohuoneen rempassa oli saatu aikaiseksi kirsikan värinen pääty.

 

Jaakolle veimme mm. Kalevantulen punaisen pallokynttilän, sen jossa ne lumiviirut. Tässä Jaakkokin nyt näkee, miten siitä tulee valo läpi, kun kynttilä on saanut palaa rauhassa jonkin aikaa. Pitkät paloajat. Kiitos Jaakko♥♥

Tontut jo heräilevät ja se merkitsee ihanimman vuodenajan lähestymistä♥♥

Syystähden  veimme myös äidille, mutta unohdin kuvata, joten kuvakaappaus Plantagenilta, josta kohta tilaamme...

Olen lukusalla, mutta myös muuta...En olisi uskonut lokakuuta näin kiireiseksi. Odotan lunta ja joulukauden rauhaa...Muistakaa aloittaa pikkulintujen ruokinta ja jos on itse poissa välillä, pitää saada naapuriapua. Voi hyvänen aika sentään Mikkelin Jukurit, te kaksi komistusta buukkaamassa ulos kuten mekin: Olisihan pitänyt heti tajuta, että te ette siellä möykänneet yöllä. Huomasitte miten pyytelin anteeksi ja kehuin jääkiekkoa ja...Tatu Kokko, kirjailija on Savosta. Savolaisten miesten kanssa on vaarallista. Mieheni näki Jalosen eikä edes vinkannut mulle. No, ranskalaiset ilmaan suutelut vain.

Love

Leena Lumi

tonttukuva Pekka Mäkinen

Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti, Julia Savtchenko: Murkens ja hirmuinen syysmyrsky

Jo kauan olen fanittanut lasten tietokirjoja. Niitä, jotka on kohdennettu sekä lapsille että heidän vanhemmilleen. Toivottavasti valitsen oikeita kirjoja, sillä olen armoton visualisti, joka voi syödä erikoisen hienot kuvat suuhunsa. Maaret Kallion ja Kati Vuorennon tapasin viimeksi kirjassa Välillä olet varpuseni ja heidän yhteistyönsä on kyllä kultaa. Nyt pari on saanut kuvittajaksi juuri jotain sellaista uutta, jota olen kaivannut: Julia Savtchenkon kuvitus vie toiseen maailmaan, jossa kaikki ennen nähty on saanut taikahipaisun jotain hentoista...Olisikohan kirjan yksi päähenkilöistä, itse Hentola, vähän liidellyt kuvien yllä.

Maaret Kallion, Susanna Ruuhilahden ja Julia Savtchenkon satutietokirja Murkens ja hirmuinen syysmyrsky (WSOY 2022) käsittelee lasten tunteita, nyt pelkoa ja jännitystä.  Kirja myös antaa tietoa miten toimia vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Se on nykyään todella tärkeää, sillä sosiaalinen äly on jo kauan ollut tärkeä selviytymiskeino. Tässä kirjoittaa Nana, joka haluaisi myydä rakkaan kodin ja muuttaa ensimmäisen lapsenlapsen lähelle Lohjalle. Pidän myös vanhoista lastenkirjoista, mutta nyt on aika lastenkirjoihin tulla myös jotain uutta: sykähdyttävä kuvitus sekä psykologinen tieto/taito ilman paasausta ja pelottelua. Sain neljävuotiaana sukulaiselta Aapisen jossa se hirveä jöröjukka kynsineen...ja mikä häntä uhkasikaan! Heitin sen pois ja opettelin lukemaan Aku Ankoista. sen jälkeen on tullut luettua niin paljon, että koulussakin, vaikka aamulla piti herätä, luin peiton alla taskulampun avulla varsin myöhään. Arkena ei olisi suotu lukea, vaan nukkua ajoissa. Vielä hengissä!

Kirjan alussa esitellään kuvin henkilöt, joita on neljä. Tutustutaan heihin lukumatkan aikana. On syksy ja valtavan korkea vaahterakasa. Kyseessä on mahalaskun maailmanennätys. Kasa näyttää pelottavan korkealta ja koko Käpykylän väki heiluttelee lippuja. 

Mäen pinta kiiltää, mahaliuku on

kovempi kuin koskaan! Hurja hyppyri

lähestyy, ja he kimpoavat melkein tähtiin.

"Hurraa, kaikkien aikojen ennätys!" Murkens ja Hentola kiljuvat kurkku suorana. Mutta sitten...

On tapahtunut jotain, joka sai Hentolan nauramaan siten, että ei meinannut lopettaa ollenkaan, kun ei pystynyt. Ystävykset istuvat ison ja jo lehdettömän puun anna. Hentolan tulee kylmä ja hän ehdottaa kaakaota Murkensin tuvassa, joka on ihan liki.

Minäkin rakastan kaakaota ja samaa kodikkuutta kuin ystävyksillä on Murkensin luona. Suloinen lämpö ja kodikkuus sekä kaakaosta nousevat höyrykiehkurat sulostuttavat samaan aikaan kun ulkona alkaa myrskytä ja sataa oikein kunnolla

.

Kun taivas repeää ja salamat leimahtelevat, olemme suoraan tämän satutietokirjan ytimessä: Pelossa ja jännittämisessä. Sähköt menevät pois ja on kauhistavan hipihiljaista. Kynttilöistä saisi valoa ja vähän lämpöäkin, mutta kun...Tapahtuu asia, jonka tähden heidän on lähdettävä kammottavaan myrskyyn ja pimeään. Murkens tekee kaikkensa pitääkseen pelon loitolla ja onnistuukin joksikin aikaa, mutta sitten kammotus vain kasvaa kasvamistaan.

Haluan painottaa, että en ole kriitikko. Olen muuten vain jo toistakymmentä vuotta kertonut kirjoista, joista pidän. Minun missioni on saada kaikki lukemaan. Kallio ja Ruuhilahti tekevät loistavaa työtä ja kirjan lopussa on vielä ihan helppo opetus pelkoa ja jännitystä vastaan. Mukana kulkee myös vuoro vaikutus, sillä väsymys, kiukkuinen Tuhis saavat aikaan riitaakin. Sade on kuitenkin loppunut jo ennen Tuhiksen ja Nekun tapaamista. 

Hentolan sadetakin huppuun osuvat pisarat kuulostavat samaan aikaan kiehtovilta ja jännittäviltä. Plip, plip, plop, plop, pienet pisarat sanovat.

Erittäin kiehtovaa, että tästä tulee kirjasarja. Seuraava satutietokirja käsittelee Murkensin ja kumppanien kanssa turvallisuutta ja luottamusta. Kirjan nimi on Murkens Pullopostia mereltä. Murkens -kirjojen ikäraja on lapsille 5+, mutta sitä ennen tietty kuusen alla odottaa tämä kirja vaikka yksivuotiaan vanhempia. Ihan kirjan alussa on esitelty tarinan hahmot ja lopussa on timanttikolmikko, eikun nelikko, sillä kirjan graafinen suunnittelu on Kaisu Sandbergin.

Koska tästä tulee sarja, suosittelen tutustumaan tähän tiettävästi ensimmäiseen Murkens -sarjan kirjaan. Kaikki kirjat tulevat olemaan satutietokirjoja tunne- ja vuorovaikutussuhteista. Kaverit pohtivat: Uskaltavatko he kulkea läpi pimeän metsän? Miten rauhoittaa oma mieli ja kannustaa vielä kaveriakin? Kaikkien näiden kirjojen pohjavire on tunne turvallisuudesta ja luottamuksesta. 

Rakas ja hyödyllinen kirja niin lapsille kuin aikuisille♥

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Ruskassa viikonloppuun!

Safkaa! huutaa yksi orava jo varhain aamusta ja minä liukastelen viemään pähkinöitä märälle terassille. Miksi ihmeessä meidän tammet eivät vieläkään tee terhoja!

Etupiha ennen haravointia. Toivon, että saamme tästä vielä kauniimman version, sillä Wim's Red jatkaa kukintaansa. Ja ehkä huomaatte, että vanhoja mongolianvaahteranoksia on leikattu/sahattu kukkaniityn nimissä eli kukkaniittypiha tarvitsee aurinkoa. Oikealla kartiovalkokuuusi nuorimmasta päästä ja vasemmalla timanttituija tyhjyyttä täyttämässä.

 

Itseasiassa kaikki näkyy jo tässä, mutta Wim's Red taisi olla vielä valkoinen silloin. Juttu löytyy Kallionauhuksilla syksyyn ja miten paljon kahdessa päivässä voi tapahtua

Näkyykö enää lehtimajamme, suloinen kesä- ja syyspesämme yläterassilla? Ei näy. Köynnöshortensia ja villiviini ovat yhdessä lyömätön pari.

Nauttimisiin ruskasta vaikka kera tuurenpihlajan♥

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Antonio Caprarica: Elisabet II

Isoa-Britanniaa 70-vuotta hallinnut Elisabet II (1926-2022) oli kaikkien aikojen pisimpään maataan hallinnut nainen maailmassa. Hän näki pitkän elämänsä aikana toisen maailmansodan kauheudet, teki yhteistyötä 14 pääministerin kanssa Churchillista Johnsoniin, tapasi 7 paavia ja 13 Yhdysvaltain presidenttiä. Hän koki kuningashuoneen suosion huiput mutta myös aallonpohjat ilkeine juoruineen ja paljastuksineen.

Vaikka Elisabet eli elämänsä parrasvaloissa, on hänen yksityiselämänsä jäänyt enimmäkseen hämärän peittoon. Näitä varjoon jääneitä alueita Antonio Caprarica haluaa kirjassaan valottaa ja kertoa totuudenmukaisesti, kuka oikeastaan oli Elizabetf Alexandra Mary Windsor ja millaista hänen elämänsä oli naisena ja hallitsijana.

Luotettaviin sisäpiirilähteisiin nojaava teos kertoo elävästi kuningattaren elämäntarinan. Kiintoisat anekdootit piirtävät kiehtovan luonnekuvan naisesta, joka asetti asemansa tuomat velvoitteet kaiken muun edelle.

                                      "Tämä on elämänikäinen työ."

                                       - Kuningatar Elisabet II

Tästä tarua ihmeellisemmästä elämästä kertoo Antonio Caprarica, joka on palkittu italialainen toimittaja ja kirjailija, joka on toiminut 30 vuotta kirjeenvaihtajana mm. Lontoossa. Caprarica tuntee Windsorin hallitsijasuvun perin pohjin ja on tavannut kuningattaren usein myös henkilökohtaisesti. 

Alkuperäisteos: Intramontabile Elisabetta by Antonio Caprarica

Suomeksi: Minerva Kustannus, 2022

Suomennos Anna-Maija Luomi

Teksti on kirjan takakannesta, sillä on ollut vähän kiire ja halusin saada kaikkien tietoon tämän kiinnostavan teoksen. Sisältää myös yllättäviä kuvia. Elisabet oli yllättävä monessa!

Kuningattaren elämälle ja muistolle.

Älä puhu pelottavasta kohtalosta, älä pohjoisen...

Älä puhu pelottavasta kohtalosta,
älä pohjoisen ikävästä suunnattomasta.
Nyt juhlimme ensi kertaa yhdessä, 
ja ero on tämän juhlamme nimenä.
Mitä siitä, jos emme kohtaa aamua,
jos kuu ei päittemme yllä vaella;
tänään tahdon sinulle ojentaa
lahjat, joista ei kuunaan kuultukaan:
kuvajaiseni illalla veden kalvossa,
ennen kuin virta on nukahtanut,
väsyneen katseen, joka ei nostanut
pudonnutta tähteä taivaalle,
kaiun äänestä, joka on nuutunut,
mutta on joskus ollut tuoreen kesäinen -
niin että voisit värisemättä kuulla
varisten juoruilun ympäri Moskovaa,
ja sateesta kostea päivä lokakuulla
olisi ihanampi toukokuun kastetta.
Muistathan minut, kalleimpani, 
ainakin ensilumen tuloon asti.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Valitut runot (Tammi 2009, suomennos Marja-Leena Mikkola)

Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset

Ensimmäisestä avioliitosta syntynyt poika löytää äidistään valokuvan, jossa tämä on noin parikymppinen. Poika lukee äitiään kuin kirjaa, mutta tulkitsee lapsena vielä väärin. Hän näkee ne unelmat, joihin äiti vielä uskoi, vaikka kaikki olosuhteet antoivat ymmärtää muuta. Äiti oli elämän alimmalla portaalla syntyen köyhään kotiin. Hän puhui alaluokkaisesti ja oli muutoinkin rahvaanomainen, mutta hänellä oli unelmia, joihin hän uskoi, vaikka oma poikakin lapsena häpesi äitiään. Poika sai käydä koulua, mutta voidakseen elää, piti olla mies. Molemmat äidin valinnat olivat rankkoja virheitä, jotka tekivät äidin ja sitä myötä koko perheen elämästä helvetin. Huonoissa olosuhteissa kukaan ei voi näyttää parastaan, vaan aviomieskin huutaa vaimoaan kantturaksi muiden kuullen. Kaikesta huolimatta tämä kirja on kuin lämmin syleily äidin ja pojan välillä. Huonoistakin lähtökohdista voi kasvaa rakkaus.

Édouard Louisin romaani Naisen taistelut ja muodonmuutokset (Combats et métamorphoses d'une femme, Tammi 2022, suomennos Lotta Toivanen) ammentaa köyhyydestä, häpeästä ja erillisyydestä. Luokkajaon alas painamanakin kaunis, satuttava, mutta lopulta lohduttavakin tarina siitä millaista on kouluttamattoman naisen elämä miltei kaikkien eristämänä. Se on tylsää kuten naisilla vastaavissa tilanteissa naisilla yleensäkin. Naisten keskeistä solidaarisuutta ei tässä löydy, joten äiti elää kaksikymmentä vuotta toisten kynnysmattona vain voidakseen säilyä hengissä. Hän sulkee itsensä unelmiltaan lastensa vuoksi. Poika taas kun kävi jo lukiota, ryhtyy luokkaloikkariksi ja tavallaan antaa ylemmyytensä kasvaa lisäpainoksi äitinsä päälle.

Kun olin lapsi, me häpesimme yhdessä - kotiamme, köyhyyttämme. Nyt minä häpesin sinua, sinun takiasi.

         Häpeämme erkanivat toisistaan.

Pojan muutettua opiskelija-asuntoon, hän alkoi ajatella, että äiti voisikin vielä tarttua parempaan elämään jättämällä häntä likaviemäriin mukanaan vetävän ukkonsa. Alkoi painostus, että äiti saisi toimeksi.

Etääntyminen oli lähentänyt meitä.

Lähentymisemme ei pelkästään muuttanut äidin tulevaisuutta, se muokkasi myös yhteistä menneisyyttämme.

Äiti panee tuulemaan ja kumpikin elää omaa elämäänsä. Tosin äiti lähestyy poikaansa, sillä hänkin muuttaa Pariisiin. Kun he vihdoin tapaavat, niin poika....

Louis kirjoittaa kirkasta kieltä, mutta antaa lukijan löytää sen hellyyden, jonka minä löysin tästä tarinasta. Luin Louisia nyt ensimmäisen kerran ja olen vaikuttunut. Tämä kirja on pieni timantti, jossa runsaalla sadalla sivulla ja muutamalla mustavalkokuvalla, koetaan iso muodonmuutos, sekä löydetään äiti-poika -kiintymys. Unelmat, joista äiti oli niin kauan unelmoinut, alkoivat tapahtua.

" Näetkö, olen ihan eri ihminen! Aito pariisitar nykyään." Minä hymyilin: "Totta. Totta puhut, olet Pariisin kuningatar."

Elin Cullhed: Euforia

Nähtyäni aikanaan elokuvan Sylvia, pääosassa Gwyneth Paltrow Sylviana, jossa hänen puolisonaan Ted Hughesia esitti Daniel Craig, olin taas kerran järkyttynyt siitä, miten maailma toistaa etenkin taiteilija-avioliitoissa naisen toiseutta sivuroolissa, jossa ei tehdä uraa, vaan vaalitaan aviomiehen rauhaa saada toteuttaa taidettaan. Elokuva on päässyt Elämäni elokuvat TOP20 -listalle, mutta syy voikin olla rosoisen Craigin, jota vertasin jopa Burtoniin! Tärkeintä on taas kerran muistaa, että kyse on naiskohtalosta, jossa runoilijanainen ei voi kirjoittaa, koska hän passaa miestään ja tämän siittämiä lapsia. Ted Hugheshan oli varsinainen naistenmies, mutta olisi pysynyt sinkkuna! Se ei voinut onnistua, sillä yhdysvaltalaisella Sylvialla oli juurissaan saksan kieli, ehkä jopa mieli ja sitä brittiläinen Hughes tarvitsi. Hän tarvitsi monenlaista ja Sylvia täytti hänen toiveensa, sai  kaksi lastakin. Vanhempi lapsista oli Frieda ja nuorempi Nicholas. Miksi tämä  avioliitto? Siksi, että Sylvia oli kuolettavan rakastunut komeaan runoilijanuorukaiseen! Hän valitsi kohtalonsa.

Elin Cullhedin Euforia (Eufori:en roman om Sylvia Plath, Atena 2022, suomennos Laura Kulmala) kertoo runoilija Sylvia Plathin elämän viimeisestä vuodesta, jossa euforia viimeisillä voimillaan kannattelee ikuiseksi luvattua rakkautta, avioliittoa, jossa nainen on kuin lääkitty saatuaan fyysistä tyydytystä. Hän halusi sitä joka päivä, Tediä sisälleen.

Nyt olimme tässä, kuun loisteessa, ja Teddy työntyisi minuun. Lämpö valuisi meistä pois, meistä molemmista yhtä aikaa. Nojasin kyynärpääni sänkyyn ja painoin suurta takamustani hänen ruumistaan vasten.

Elin Cullhed on vakuuttanut kirjan olevan täysin fiktiivinen, mutta jos on aikaisemmin lukenut Sylviasta, kirja on linjassa tapahtuneeseen. Pitäähän päähenkilön nyt syödä, synnyttää, ajatella, puhua.

Sylvialla on ollut mielenterveysongelmia ja hän on saanut hoitoja. Niitä voi vaikka googlata netistä. Masennus on takertunut häneen kuin hämähäkin seitti ja hänen olonsa riippuu paljon siitä, onko Ted talossa vai ei. Jos hän on poissa, huoneet ovat kuolleita ja Sylviaa vain väsyttää, vaikka hän niin haluaisi olla hyvä äiti. 

Mieleeni tuli tätä kirjaa lukiessani Virginia Woolfin viimeinen teos Vuodet, samoin kuvanveistäjä Camille Claudelin kohtalo, mutta vielä likempää Venla Hiidensalon Suruttomat.

Olen sairas Ted, olet sairastuttanut minut ja olen täysin palasina, joten vähin mitä voit tehdä on pysyä siinä ja suitsia tätä mielettömyyttä, tätä viekasta raskautta, joka tyhmentää minua ja tekee minusta hitaan, vaikka haluaisin olla kaunein Luojan luoma tyttö päällä maan. 

Niin taideopiskelija Helmi Vartiainenkin halusi olla, mutta tuli häijy mies, myös kuvataiteilija, joka tuhosi vaimonsa sirpaleiksi. Lopultakin Tykö Sallisen ainoa kuuluisuus tulee hänen vaimostaan tekemistä hävyttömistä 'Mirri-kuvista'. Sallinen itse ei ollut yhtikäs mitään. Paitsi pahoinpitelijä.

Elin Cullhed ei korosta pahimpia, sillä niitäkin löytyi kun vähän etsin muualta. Elin tuo esiin Sylvian mielentilan, joka heilahtelee äärestä ääreen kuin Britannian kylmä sää, Sylvian inhoama. Sylvian kuvailussa Elin on onnistunut erinomaisesti. Sylvian tyhjyyden tunne, Sylvian raivokohtaukset heidän taistellessaan Tedin kanssa, Sylvian valkohehkuinen raivo hänen tajuttuaan Tedin pettävän häntä yhtä hyvin kuin apaattinen mitääntekemättömyys ymmärrettyään ettei voi Tedille mitään. Hän ei voi haudankaan yli Tedille mitään! Sen luin tämän kirjan sytyttämänä. Mitä Ted tekikään!

Euforia päättyy ennen kuin se lopullisesti on sammunut. Tosin Sylvian virtapiirit ovat jo täysin sekaisin Tedin mentyä toisen naisen luokse tekemään tälle ehkä lasta...Kuka olikaan sekaisin, sillä niinhän siinä kävi. En tietenkään kiellä Sylvian sairautta, mutta kuten kirjoitin Virginia Woolfin kirjasta Vuodet: 

Äärimmäinen intuitio ja herkkyys ovat usein naimisissa suuren lahjakkuuden kanssa. Jollekin kaikki voi olla niin läpinäkyvää, että vaikka kuinka kaipaisi niitä junan suojaverhoja, on pakotettu katsomaan ja kokemaan, kunnes ei vain enää jaksa. Onneksi uskon Woolfin kirjallisen lahjakkuuden kristallisoituneen hänen elämästään, en kuolemastaan.  Samoin uskon Sylvia Plathin kohdalla hänen runojensa hohtavan lahjakkuuden, en hänen kuolemansa kautta.