Peili ei voi uskotella että...

Peili ei voi uskotella että vanhenen
kun olet samanikäinen kuin nuoruus,
vaan kun näen ajan uurteet sinussa,
aavistan: elämäni päättyy kuolemaan.
Sillä kaikki kauneus joka lepää ylläsi

on vain vaate joka verhoaa sydäntäni, 
se elää rinnassasi niin kuin omasi minussa.
Miten silloin voisin olla vanhempi kuin sinä?
Voi rakas, pidä huolta itsestäsi
niin kuin haluan, en itseni, vaan sinun tähtesi,
ja kannan sydäntäsi, pitelen niin varovasti
kuin hellä hoitaja vaalii vauvaa pahalta.
     Enää et omista sydäntäsi kun särkyi omani,
     lahjoitit sydämeni, en anna sitä takaisin.

- William Shakespeare -
William Shakespearen sonetit (Gaudeamus 2010, suomentanut ja toimittanut Kirsti Simonsuuri)

Äitienpäivälahjaehdotuksia

Mitä äidille lahjaksi äitienpäivänä, jos lahjatapa perheessä on? Muistan aina miten lähdin äitienpäiväaamuina poimimaan ensimmäiset sinivuokot ja tietysti olin leiponut kakun. Joskus jotain käsityöyritelmääkin. Jo monta vuotta kirja ja hortensia, joskus lahjakortti. Hyvin usein olemme viettäneet äitienpäivää Luvialla ja käyneet Merimestassa syömässä. Nyt korona teki sen, että äiti ei halunnut ensimmäistä kertaa ulos syömään. Koska minullakin on maanantaina tärkeä meno jo varhain, sovimme, että nyt jätämme väliin. Postitin äidille kirjan kauniilla kortilla. Voisin listata teille muutaman kirjan, mutta äitejä on niin moneen lähtöön ja kirjamakuja yhtä paljon, mutta näistä ehkä joku käy tai sitten ei:

Anna-Stina Nykänen Yksin kotona kertoo koronajan erityisolosuhteista kirjoittajan osuvaan ja humoristiseenkin tyyliin.

Pirkko Soinisen Valosta rakentuvat huoneet Ullan kuvalla ja luvalla Kölnistä. Teimme vaihtarit ja hän sai sidotun Soinisen uutuuden.

Elizabeth Stroutin Pikkukaupungin tyttö, joka on todella hyvä!

Vaikuttava esikoisromaani Koko Hubaralta Bechi, joka kertoo äideistä ja tyttäristä.

Paula Ritanen-Närhiltä Unelmia puutarhasta. Huikea puutarhakirja, jossa puutarhoja moneen makuun.

Pirjo Rissanen Äitienpäivä

Annamari Marttinen Häiriömerkintä

Venla Hiidensalo Suruttomat

Nicci Frenchi Keskiviikkoa odottaessa

Koska isätkin aina saavat Harry Potter -kakun, myös äideille♥ Mestariteos on Sari Kalliomäen.

Ilman muuta hyvä ruoka kotona tai äidin suosikkiravintolassa.

Villasukkia♥ En tunne yhtäkään naisihmistä, joka ei haluaisi villasukkia.

Tohdin ehdottaa äitienpäivälahjojen joukkoon apteekkikosmetiikkasarjaa Aco, jota olen koekäyttänyt jo kasvo- ja jalkavoiteena. Nyt aloin käyttää Acon Body Lotion Richiä ja puhdistusmaitoa. Tuotteet ovat edullisia ja minusta laadukkaita. Olen käyttänyt Vichyä jo kymmeniä vuosia ja jatkan edelleen Vichyn kasvovoiteilla vaihdellen Lancomen voiteiden kanssa. Ja äiti saa minulta lahjaksi edelleen Vichyn parasta ihovoidetta jouluisin ja äitienpäivänä, jos tapaamme. Nyt äidille lähti kirja, sillä olemme pitkästä aikaa äitienpäivänä kotona. Ostin myös tyttärelle Body Lotion Richin miedolla tuoksulla. En pidä täysin tuoksuttomista tuotteista, sillä ne voivat yllättäen tuoksahtaa pikkasen 'eltaantuneilta'. Tässä edullinen ja varmaan myös mieluinen äitienpäivälahja. Tuotteita on parhaissa apteekeissa hyvä valikoima, joten niistä voi koostaa kivan lahjapaketin.

Magnolia 'Black Tulip', jonka vyöhyke on I, mutta magnolia -ryhmässä ollaan hulluja ja intohimoisia eli tätä voi yrittää missä vain. Kuvakaappaus Mustilan sivulta.

Jotain kivaa Wrendalesta. Vaikka rakastuneet pöllöt mukeja tai 

suloisia kirjanmerkkejä!

Hortensia lienee maailman sisustuksellisen kukka ja monen mieleen, joten ei mene pieleen, jos sellaisen äidille antaa. Tämän veimme kerran äidille ja lokakuulla se oli ulkopöydällä aivan tummanpunaisena♥

äitienpäiväviikkoa kohden
Leena Lumi

PS. Ihan kaikkein parasta olisi tietysti yhdessäolo, mutta pitkien matkojen takia se ei aina ole mahdollista...Meiltä tosin on harvinaista nyt olla pois Luvialta ensi viikonloppuna.

Tiedän, että muistat häntä tänään, kun...

Tiedän että muistat häntä tänään

kun nautit halpaa cavaa toisen kanssa.

Tiedän että kuulet yöllä mustarastaat

vaikka valvot vieraan unen äärellä.

Tiedän että katsot seepianväristä kuvaa
villitiiroista, vaikka ne tuovat hänet mieleesi.

Tiedän että suussasi maistuu vanha aamu
vaikka unessasi nuolet merisuolaista ihoa.

Tiedän että kaivat esiin vanhan kuvan
Merikarista, jossa sinä ja hän ennen.

Tiedän että haluat nyt silliä ja ryypyn
sillä olitte vain yössä ohittavat laivat.

Tiedän että tiedät, mitä kuiskaan nyt:
Tule silliaamiaiselle Tiirakariin aamulla kello viisi.

- Leena Lumi -
kuva Pekka Mäkinen

Koko Hubara: Bechi

Äidit ja tyttäret. Tyttäret ja äidit. Äiti ja tytär…Elämäni mullistui tyttärestä. Sitä se teki monellakin tapaa, mutta etenkin, koska olin päättänyt olla omasta äidistäni poikkeava kasvattaja ja äiti. Ei sillä, etteikö äitini ollut ja ole rakas, mutta toiset teinit voivat olla tosi haastavia. Halusin olla hieman hippi-style, joka todellakin maustoi minun ja tyttäreni suhdetta just kuin sahrami zarzuelassa. Toisaalta olin perinteinen rajoja ja rakkautta äiti, mutta sääntöjä oli vain yksi tai kaksi: Ei ole sellaista asiaa, jota et voi äidille kertoa, älä ikinä valehtele minulle. Meillä oli avoimet ovet kaikille Merin ystäville ja ne kerrat, jolloin löysin nuoret keittiöstämme teineinä aamuyöstä syömässä jääkaappiamme tyhjäksi, ovat hiillos joka lämmittää vieläkin. Ja miten usein ruokapöydässämme istui viikonloppuisin joku tyttö, joka ihmetteli, ’miten ihanaa kun teillä on aina kynttilöitä, keskustelua ja hyvää ruokaa ja kaikki saavat sanoa mielipiteensä.’ Ne ruokailut kestivät ja kestivät... Opetimme tyttäremme keskustelemaan eri asioista monelta kantilta ja niinpä hänestä tuli uskontotieteilijä. Missä sitä enemmän ristiriitoja löytyykään kuin uskonnoista. Sanoin usein: ”Kaikki mun tyttäret!” Ja heistä osa on muistanut meitä vieläkin vaikka omatekemillä ’cookies’ -herkuilla, mutta ohjetta en ole saanut vieläkään! Pilvi hoi! Eilen illalla myöhään sain yhdeltä kuvan hänen vauvansa yksivuotissynttäreiltä. Kiitos Tuuli! Olin se äiti, joka istui odottamassa tytärtään tanssikoulun eteisessä kirjaa lukien. Tai kirjoittaen runon tai kaksi. Olin Shoshana Ayin. Olin kaikki tyttärien äidit. Kaikki ne äidit, joita on niin helppo moittia kuin kiittää monesta. Jossain vaiheessa kun napanuora kiristyy, on pakko löysätä tai tulee lopullinen repeämä. Sitten joskus tulee se päivä, kun aikuinen tyttäresi sanoo sinulle, että haluaa lapsensa saavan mahdollisimman paljon samanlaisen suhteen omaan lapseensa kuin mitä hänellä on ollut. Ja se ripaus hippiä myös. Äidit eivät sittenkään ole syyllisiä kaikkeen!

Koko Hubaran Bechi (Otava 2021) lävisti minut kuin linnunpoikasen nokka rikkoo kuoren päästäkseen ulos maailmaan. Se maustoi lukemani yön tunnit niin vahvasti, että melkein unohdin hengittää. Koko Hubaran esikoisteos on merkittävä majakka, suunnistus kohti suomalaisen kirjallisuuden uutta aaltoa. Bechistä on takuulla vapauttajaksi monelle kirjoittajalle. Pioneereja on aina ollut ja kaivattu. Koko Hubara on nyt majakan uudelleen säädetty valokulma: Näinkin voi suuntia ilman haveria.

Bechi on kieleltään rohkea ja rosoinen. Se on kuin ihmismieli kaartaen kiukusta iloon, hämmennyksestä oivallukseen. Se raastaa ja repii itseään eikä säästele äitiään. Äitiä on arvosteltava, äitiä on myös vähän suojeltava. Äidille on annettava anteeksi, että toisinaan Bechi tuntee olevansa ei toivottu. Äidille kirjoittaminen tuntuu olevan tytärtä enemmän. Joskus äiti on vähän hullu ja hänellä on ympärillään luova kaaos, joka tavallaan on oltava, sillä välillä äiti siivoaa suorastaan maanisesti pitääkseen itsensä kasassa. Äiti ei aina ole ihan kunnossa:

…mutsi näyttää siltä kuin olisi lähdössä jonnekin kauas, valovuosien päähän istuessaan siinä kirjoittamassa, sen posket on ainaisessa alkuiltapäivän loisteessa niin pyöreät oksentamisesta, sen imusolmukkeet niin turvonneet, että se näyttää tietyssä valossa siltä kuin sen päässä olisi astronautin kypärä.

Mutsi on kirjoittanut mun lauseeni ylös mumisten samalla itsekseen: liikaa, hehe, liikaa, joskus vähän liikaa. Sana on saanut siinä aikaan…Se nauttii sekä siitä mitä mä juuri sanoin että itse kirjoittamisesta. Sen sormien karvat nousee pystyyn, kuin todella pienet, laihat hattivatit vilkuttaisi ja pyytäisi pelastamaan itsensä. Kirjelehtiön sivut kääntyy, harakanvarpaita hyppelehtii esiin. Mä odotan.

”Kiitos, Bechi, tämä on mainiota”, se mumisee itsekseen.

Kun mutsi kirjoittaa, mä näen millainen se olisi jos se ei olisi koskaan saanut mua. Se näyttää paremmalta niin.

Ulospäin ei näy, että mutsi on hullu.

Bechi on tarina Bechistä, joka on syntynyt Suomessa Holonista kotoisin olevalle äidilleen Shoshanalle ja tämän suomalaiselle miehelle Hannulle. Minulle kirjan kiinnostavimmat asiat koskivat Shoshanaa. Peilasinko? Ehkä tai sitten en. Kun Shoshanan äiti ja isä erosivat, tytär lähetettiin pohjoisessa sijaitsevaan maatalouskoulu-lastenkotiin. Eikä kukaan halannut häntä hyvästiksi. Koko ikänsä Shoshana Ayin. mietti, oliko äiti koskaan halannut tai suudellut häntä hellästi. Sanonut rakastavansa.

Yö toisensa jälkeen on kulunut, eri vuoteissa, eri maissa, eri vuosikymmenillä, mutta unet ja fantasiat, koko kesyttämätön aivokapasiteetti jota Shoshanalla on keskimääräistä enemmän, onhan hän sekä nomadi että tarinankertoja, halusi tai ei, eivät pysty luomaan sellaista kohtausta, missä äiti tulisi niin lähelle, että hänet voisi tuntea.

Koko Hubara todistaa, miten oikeassa Lauri Viita olikaan sanoessaan, että kaikki tarvittava on sanottu kolmella sadalla sivulla. Hubara pistää paremmaksi ja kertoo kolmen sukupolven naisista päälle kahdella sadalla sivulla. Kuin kunnioituksesta epilogi on Soshanan äidin, Rivkan, jolle varmaan tyttären muutto kaukaiseen Pohjolan maahan Suomeen on ollut hämmästyttävin.

Bechin kieli on sekaisin puhekieltä ja hyvää kirjakieltä. Bechi ei ole sokea äitinsä bulimialle eikä myöskään taiteellisuudelle taikka kauneudelle. Äidillä on visusti komerossa piilotettuna jotain runsaaseen paperiin käärittyä, paljon kuplamuovia ja teippiä. Jotain kaunista. Yhtä kaunista kuin on Koko Hubaran kirjan kansi.

Bechi itse on matkalla itseensä. Hän raivaa polkuaan vimmaisesti. Usein gradu saa jäädä, kun on houkuttavampaa lähteä naku-uinnille öiseen Aurinkolahteen. Hänen paras ystävänsä Maija on kuuntelija ja sanoo myös Bechille vastaankin. Tajuamattaan Bechi kulkee paljonkin äitinsä polkuja, mutta hänen intuitiivisuutensa ei ole yhtä rankka kuin Virginia Woolfin. Etenkin viimeisessä kirjassaan Vuodet Woolf paljastaa, millaista on kun kaikki on toisintoa, kun tietää, mitä tapahtuu tai sanotaan, ennen kuin on tapahtunut tai sanottu. En tarkoituksella avaa tätä yhtään, sillä se olisi spoilaamista. Haluan kaikkien kokevan samat väristykset mitä itse koin. Myös kirjan pohjaimun, sen joka valvotti aamuyön tunteina.

Koko Hubaran kieli on antavaa ja jopa hiukan raakaakin. Kuin olisi lukenut Durasia. Silti läpikuultavana virtana herkkyys.  Kirja, jonka kirjoittajalta voi odottaa monenlaista. Kuumia kirjoja. Herkkiä kirjoja. Haasteita. Koska Bechi on kuitenkin kuin se sydän, jonka aina piirrän äiti ja tytär perään. Joskus sen reunat repsottavat, mutta aina se sydän on ja pysyy. Shoshanakin tiesi sen. Becha tunsi sen. Sukupolvinen virta jatkuu.

Lukemisen kautta, keskustelun kautta, riitojen kautta, anteeksipyynnön ja anteeksiannon kautta, kieltämisen kautta ja rupattelun kautta, yhteydenpidon kautta. Silloin kun äiti kirjoittaa tyttärelleen, ei tapahdu virheitä…Pienet ja epävakaat piruetit ja arabeskin yritelmät, harsohameet, oppilasnäytökset, varhaisbaletti-itsekuri nopeammin kuin Shoshana Ayin. osasi odottaa, jonottaminen, hengitys ja Shoshan Ayin.in oma kurinalaisuus, teksti joka pääsee alkuun juuri kun tunti päättyy, enimmäkseen hänen päässään eikä paperilla. Hän katuu monia asioita, muttei tätä. Että on Bechin äiti, tässä kaupungissa, tässä maassa, jossa voi kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa.

*****

Omistan tämän tekstin Holonissa asuvalle ystävälleni Jaelille♥

Sinä istut siinä ja...

Sinä istut siinä ja ompelet.

On lähelläs ikkuna avoin.

Sen takana vaiheemme entiset

ja raskaat monella tavoin.

Syvä rauha yllä on maiseman,

tien yli käy sumujen sillat.

Minä suljen varoen ikkunan;

- Rakas, vielä on hallaiset illat.

- Oiva Paloheimo -

Tämän runon haluaisin kuulla (Toimittanut Satu Koskimies, Tammi 2014)

kuva Iines

Sorsapari saapui, kirjosiepon aamuherätys, syksyn kirjat kasassa, Kirsin kukassa ja kohti viikonloppua!

Keväämme suuri ilahdutus jo kolmatta kertaa on sorsapariskunta, joka viettää pihallamme nyt vielä aikaa yhdessä, mutta kohta uros lähtee aamulla töihin eli pesänrakennukseen ja naaras nukkuu sen aikaa puutarhassamme hyvin maastoutuneena. Viime vuonna vain noin viisitoista kotiloa kun ennen sorsia ziljoona. Illasta uros saapuu ja he huilaavat, sitten alkavat syömään ja tietysti ruokalevot, sillä uroksella ollut kova päivätyö. Tämän jälkeen alkaa kalliomme ja pienen lehdon läpi virtaavan ojan vesissä riemuitseminen. Sitten paljon syöntiä ja hoitavat myös lehtoa, joka on kotiloiden kuningasmaata. Illasta kylvyn jälkeen nousevat lentoon salaiseen yöpaikkaansa. Hyvä juttu, sillä pihallamme vierailee monenlaisia yöeläimiä. Lumimies oli pihalla sorsien saapuessa ensi kertaa tänä vuonna ja ne olivat aika rauhallisesti. Armaani oli suorastaan liikuttunut kun siipien suhina lähestyi ja juoksi heti kertomaan, että 'nyt ikkunaan.' Osa innosta menee kyllä hyötypiikkiin, sillä ei mitään kotilojahteja iltamyöhällä, mutta myös sorsauroksen huolehtivaisuus on tehnyt vaikutuksen. Oi riemua! Ja kun pesä on valmis, sanomme hyvästit seuraavaan kevääseen.

Nukumme ikkunat auki, kunnes alkaa kuulua muita kuin luonnon ääniä. Tänään heräsimme kirjosiepon aamukonserttiin ja voi, mikä puutarhurin ystävä lintu onkaan, sillä se on hyönteissyöjä. On jo valinnut pesänsä, joten toivossa elämme. Kirjosiepon ääni on kuin satakielen, mutta siitä uupuu se loppuluritus. Meiltä ei uuvu mitään, kun saamme olla luonnossa kiinni.

Nyt on se aika vuodesta, jolloin olen menossa milloin minkäkin kasvin perässä, joten eipä ole ollut aikaa lukea ja puutarhahommien jälkeen ei vain jaksa kuin jotain sarjaa NetFlixiltä tms. Sain kuitenkin aikaiseksi eli valittua syyskauden kirjat ja ne löytyvät täältä Avaimelta tulee vielä yksi kirja, mutta voisi sanoa, että paketti on kasassa. Muistakaa uusi hiljainen virtani...eli terveys edellä mennään. Haluan myös nauttia lukemisesta, joten ei kiire minnekään.

Eilen oli menopäivä, jonka kruunasi käynti paikallisessa kukkakaupasta, josta sain muutamia viikkoja sitten ostettua jo ruukkuihin valkoisia, kukkivia muscareita, eilen multaa ja kauniin onnittelukortin, mutta huomenna olemme cityssä ja palatessa noudamme taas jotain Kirsin kukasta Ihana putiikki, josta saa kukkien lisäksi kivoja lahjojakin. Aina huomaan jotain uutta.

Viikonlopun säätiedotus on tällainen, mutta olkaamme kuin tämä kesälumipisara, jonka yhtenä pääsiäisenä löysin Porin torilta kukkivana. Istutimme maahan kotiin päästyä ja niin sitten alkoikin sataa lunta, mikä ihan luonnollista Suomessa tähän aikaan vuodesta. Siis olkaamme kesälumipisaroita, jotka kukimme tuli taivaalta sitten lunta, vettä tai räntää. Aikaa sitten tilaamani kirjat saapuvat vasta tänään, mutta viikonloppu menee ehkä nyt muulle, mutta nousen hevosen selkään aina uudestaan. Nyt on vain tällainen suvantovaihe...

Mukavaa huhtikuun viikonloppua kaikille tasapuolisesti♥

torstaiterveisin

Leena Lumi 

Leena ja kesäfarkut: I just ♥ KappAhl!

Olen huomannut, että farkkuelämäni elää ihan omaa kaartaan. Noin joka toinen vuosi hankin farkut ja niillä on koko ajan entistä enemmän vaatimuksia, koska maku ja samalla kroppa muuttuu.

Vuonna 2013 kun lähdimme kevätmatkalle Itävaltaan, ostin kahdet samanlaiset pinkit farkut ja tietysti KappAhlista, josta aikuinen nainen löytää itselleen farkkuja kaikissa väreissä, revittyinä, vyötärö ylös asti etc. Yleensä haluan, että farkkuni ovat mukavat, mutta niin piukat että soi. No, ne pinkit eivät vielä täyttäneet ihan kaikkea, mutta niin vaan niillä mentiin päivät 2015 syysmatkakin Itävaltaan eli yhteensä viisi viikkoa. Lisäksi oli mukana tummat farkut ja niihin sopivat korkeakorkoiset niittikengät, mustat ja mustaa pitsiä yläosaan iltakäyttöön.

Samaan aikaan pinkkien farkkujen kanssa ostin pinkit koristossut. Vähän myöhemmin toiset, kun ne vaan olivat niin hyvät. Salzburgissa oli myynnissä just samanlaiset tossut, mutta kymmenen euroa tyyrimmällä summalla, mikä ei ole normi, koska matkustamme sesongin ulkopuolella. Hankin sitten vähän mieluisamman laukun samasta putiikista kuin jo kauan, kauan...olen tehnyt.

Olen suuri Marimekko- ja Nanso -fani, mutta farkkuja en ajattele edes yrittää muualta kuin KappAhlista. Miksi taas kahdet? Siksi että ostin ensin yhdet ja sitten meni muutama päivä ja KappAhliin tuli kanta-asiakkaille 25 prosentin alepäivät. Välittömästi toiset. Näin syysreissulle jos vielä pääsee, pärjää hyvin, kun mukana on lisäksi jotain fiininpää illoiksi. Ne tummat farkut! Olin vallan unohtaa, että pinkkien jälkeen ostin KappAhlista kahdet edulliset BoyFriend -farkut. Ne ovat tehneet aivan toisenlaisia kuin alppireissuja yläosat vain ovat vaihtuneet. Nämä tuplahankinnat maksavat itsensä takaisin ajan mittaan. Olen ostanut kahdet valkoiset ballerinat ja niillä menin koko viime suven. Ja menen tämänkin. Nyt on vielä tossuaika. Jakku on hätäostos erääseen tilaisuuteen ja nyt sille tulee käyttöä samoin kuin poncholleni, ja villatakeille, jotka ovat Hahnilta. Sieltä ei nyt ole ollut tarvetta mitään hankkia, vaikka onko mitään niin ihastuttavaa kuin kashmir♥

Istun tätä naputtamassa ikivanhoissa leveälahkeisissa farkuissa, jotka ovat 'überrevityt'. Aika lentää puutarhassa ja tosiaankin, on kirjoja, mutta massiivisia dekkareita, jotka haluaisin lukea suvella. Nyt ei siis luvun alla mitään ellei kohta saavu Olive, taas! tai uusi Barbarotti -sarjan kirja. Luvattu toimittaa. Paitsi että tilasin yhden kirjan, joka kutkuttaa mieltäni. Sen pitäisi saavuttaa minut viimeistään keskiviikkona. En kai nyt kahta vaatekuvausta laita kirjablogiin samassa kuussa....Mekkoja on, joita ette ole nähneet ja voinhan kuvata jonkun vanhemmankin Marimekon: Ne kestävät aikaa. Oi, ette voi uskoa, mikä roosa pitsiunelma...Olen välillä niin rock ja sitten taas lady...riippuu, mistä tuulee.

farkkuterveisin Leena Lumi

Nanson esittelyä -25 asteen pakkasessa

Nur für Frauen, koska Tiia yllytti

Kevättä helmikuussa Bessun yllyttämänä

Uimassa unelmauikkarilla  Kiitos Jyväskylän Liivi ja sukka brittiuikkarista♥

Kirjabloggaajan vaatetuulahduksia!

Nanso on nyt niin suosittu, että osa kuoseista loppunut...

Sunnuntaikävelyllä tulin synnintuntoon eli salattu paheeni ja...

Tajunnanvirtainen kirjalista kirjalliselle herralle, joka pitää...

Kotiliedestä poimittua, kampaajalla koronan aikaan, Norjalaisia villapaitoja, huhtikuut eivät siskoja keskenään...

 Kotiliesi no 8 on puutarhanumero. Heidi Haapalahden juttu Potager kuin maalaus ja kuvat Teija Tuisku. On ollut sen verran kiirettä, että luen lehden vasta kunnolla viikonlopun aikana. Yllätys oli vain löytää lehdestä tuttu bloggaaja eli

Cheri, jonka kauriit ovat oikeassa palkissani ja vievät hänen kiinnostavaan Autuas olo -blogiinsa

Meilläkin käy kauriita vielä ompuilla, sillä maa on roudassa ja paikoin on paljonkin lunta, kun taas jossain kukkii jo. Tämä kuva on Cherin ottama, minä saan vain ikkunan läpi otettua...Eilen päivällä saapui nuori kaurispari ja aivan ihanat sarvet uroksella.

Ainoa krookus, joka meillä enää leviää ja leviää, on Merin pikkutyttönä istuttamat mammuttilajikkeet, joita en ollut kirjannut puutarhakirjaani. Viime vuonna vein tästä Merille aimo annoksen, mutta kaikki on korvaantunut jo. Lumen alta pilkistää pieniä teräviä nupun kärkiä ja osa on jo aukikin

mutta tämä on otettu huhtikuussa, jolloin lunta ei enää ollut. Ihan sama paikka. Vain kamera on eri, mikä selittää värieron. 

Kampaajalla koronan aikaan. Toivottavasti tämä jää vain muistoksi...ja sen jälkeen ostimme kotiin mukaan hyvät ateriat sekä tuli hankittua tuplasti farkkuja, jotka ovat kuin toinen iho eli kevyempiä kohti. Pirkko Soinisen Wivi Lönnistä kertovan kirjan Valosta rakentuvat huoneet innoittamana pysähdyimme Älylän alueelle hetkeksi:

Tontille no 2 Wivi Lönn rakennutti itselleen ja äidilleen oman talon, joka on yksi Suomen kauneimmista. Nämä kuvat eivät sitä kerro, joten googlatkaa.

Talo on nyt Kauko Sorjosen yksityiskoti, joten ei haluttu mennä häiritsemään, kun ei ollut sovittu tapaamista. Sorjonen on tehnyt huikean elämän työn pelkästään jo kunnostamalla ja pitämällä Wivin kodin hyvässä kunnossa. Päätimme tulla kiertelemään Älylää ajalla suvella ja sitten jonnekin syömään. 

En nyt ihan aina tarkene olla tässä Nanson ihanuudessa, joka on helteellä armo. Kuvassa Plantagenissa myymäläpäällikkö Pirjo Uuttanan kanssa leimukukkien sulossa. Takana jotain joita tytär haluaa japanilaiseen puutarhaansa, mutta ennen niitä

saan viedä kesäkuun alkupuolella ja istuttaa sinne valkoisten liljojen ja gladiolusten penkin päähän kukkivan Northern Hi-Lights -atsalean. Atsaleat♥  

Kirjasta Erään avioliiton muotokuva: Sissinghurstin puutarhan oli oltava kesytön ja sen oli kartettava järjestystä. Villikukkien oli saatava tunkeutua puutarhaan ja rhododendonit oli karkotettava ja niiden lempeämpi serkku azalea sai korvata ne...

Joku kevätviirotus on meneillään, sillä tilasin viime viikolla kaksi kirjaa. Toista en vielä kerro ja toinen on tämä viime vuonna ilmestynyt Norjalaisia villapaitoja. Enhän minä näitä osaa kutoa/neuloa, mutta ihailen aikani kuvia eikä sitä koskaan tiedä, mitä jouluna kuusen alla odottaa. Otin lukuun myös tämän vuoden Norjalaisia villapaitoja 2...Löytyi WSOYn katalogista. Olen myös istuttamassa elämäni ensimmäiset gladiolukset, punaista ja valkoista. Meri osti edullisesti Lohjalta itselleen ja minäkin halusin. Kaipasin mustanpunaista, mutta niitä ei ollut. Olenkohan matkalla cottage gardenista goottilaiseen puutarhaan. Nyt lähden sulattelemaan kartiovalkokuusten ja muiden havujen juuristoja...

Viime vuodesta viisastuneena sain hyvän vinkin facebookin magnoliaryhmästä, jonka nimi muuten on Magnolia - hulluutta ja intohimoa. Viime vuonna jostain syystä yhdellä sun toisella kukat vaurioituivat, ja kävi ilmi, että linnut nokkivat nuppuja. Nyt olen viisastunut: Ripustin CD-levyjä pieneen pensaaseemme. Magnolia♥

Näitä ruukuista monina pääsiäisinä istutettuja on jo nousemassa eli tetenarsisseja. Tänään tai huomenna istutan jo yhdestä ruukusta lisää. Mitään näin helppoa ja kiitollista ei voi kuin ihmetellä.

Tätä odotellessa....Nyt saisi vain sataa öisin, että ilmakin puhdistuisi, puutarha heräisi ja sorsat muistaisivat, missä saavat viettää päivät rauhassa napsien kotiloita ja välillä voi sitten pulahtaa veteen...

 Luvun alla ei nyt mitään kirjaa, josta syttyisin tuleen, mutta tilattu on isoin odotuksin...Luen kaikkia niitä lehtiä, joita tulee, enkä ole ehtinyt lukea ja katsomme jotain jännittävää sarjaa kuten vaikka Murhat maalaistalossa.

Mukavaa viikonloppua♥

Love

Leena Lumi

PS. Totesin olevani tällä hetkellä oman puutarhani ja lehtoni pahin vihollinen, sillä olen haravointimaanikko. Niitä Merin krookuksia, ihan pikkulikkana istuttamia, löytyy nyt kaikkialta sekä ryhminä että yksittäin. Polkuja pitkin on käytävä parit viime vuoden havut herättelemässä....

Tämä on tavallista, mutta niin ihanaa kun niitä voi joskus olla yhtä paljon kuin kohta on scillaa, lemmikkejä ja kevätesikkoja. Facebookin puutarharyhmässä on vaarallista, siellä voi nähdä sellaista, mitä ei ikinä saa...näin ensimmäistä kertaa Tube Roses? 

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Shirley Fallsin pikkukaupunki läähätti armottoman helteen kynsissä. Vaatteet tarttuivat hikiseen ihoon, maissit nuokkuivat matalimpana kuin ikinä, kireys valtasi mieliä, vähän aikaa sitten kauniin vihreät puut näyttivät pölyisiltä, linnutkin läähättivät varjoa etsien ja joen haju toi mieleen pyytää armoa korkeammilta voimilta tämän kidutuksen lopettamiseksi. Helteestä sikisi karkeaa huumoria, liiallista limonadin juontia ja kuka ikinä uskoisikaan, armotonta himoa riisua itsensä alasti jonkun nuoltavaksi. Ei tokikaan tehtaan johtajan sihteeri Isabelle Goodrow, joka salaa ihaili keltahampaista pomoaan Avery Clarkia, ei Isabelle. Hän istui kirjoittamassa koneellaan puhtaaksi toimeksiantoa kuin mikään maallinen ei koskisi häntä. Aina yhtä huoliteltuna, toimiston kähinöistä piittaamattomana. Suorastaan eleganttina.

Elizabeth Stroutin esikoisteos Pikkukaupungin tyttö (Amy and Isabelle, Tammi 2020, suomennos Marja Haapio, ensimmäinen suomenkielinen laitos ilmestyi Otavan julkaisemana 2001) onnistui jälleen kerran yllättämään, vaikka luettuani Nimeni on Lucy Barton, Kaikki on mahdollista ja Olive Kitteridge, olin kouliintunut odottamaan Stroutilta mitä vain. Nimeni on Lucy Barton nousi ilmestymisvuonnaankoko lukuvuoteni kolmanneksi parhaaksi, joten olin valmistunut kohtaamaan jo tutun stroutilaisen armottomuuden. Tiettyyn rajaan voit sisulla ja hammasta purren selvitä, mutta aivan varmasti tulee seitsemäs aalto vieden unelmilla ja sisulla rakennetun mukanaan. Pikkukaupungin tyttö ei ollut poikkeus. Uutta elämää Shirley Fallsista tyttärensä Amyn kanssa hakemaan tullut Isabelle Goodrow esiintyy leskenä ja omaa menneisyyttään toistaen rakentaa huomaamattaan itselleen ahtaan roolin, johon eristää sekä itsensä että rakkaan, kohta kuusitoista vuotta täyttävän Amynsa. He asuvat pienessä vuokratalossaan kuin aikanaan Isabelle äitinsä kanssa pitkien, puuduttavien sunnuntai-iltapäivien tunnelmissa. Kaikki toistuu, vaikka Isabelle oli päättänyt aivan muuta. Isabelle on stroutilaisuuden ylistys huomaten kaiken pikkutarkasti. Kaikki merkitsee. Miten hiuskiehkura kääntyy korvan takana, miten Amyn silmissä vilahtaa pelko, näkyykö hampaissa huulipunaa, miten valo siirtyy huoneissa ja antaa armon nousta yläkertaan omaan huoneeseen seurustelemaan omien pelkoa aiheuttavien ajatustensa kanssa. Isabelle ei ole ikinä rento. Heillä ei koskaan käy ketään. He käyvät yhdessä vain kirkossa. Joskus harvoin ostoksilla ja leivoksella. Isabelle turtuu konttorin naisten riitelystä, helteestä, pettymystä herättävästä tilastaan, jossa hänelle ei löydy kumppania sekä myös omista salaisuuksistaan menneisyyttä koskien.

Jos Isabelle olisi edes osannut kuvitella jotain kiltistä Amystaan, mutta kun ei. Hän lukee vain kauhuissaan uutisjuttua, jossa lähikaupungissa on kadonnut teinityttö. Amy myötäilee äitiään, jota myös säälii. Äiti on tehnyt yksinäisyydestään vaatimatonta esittävän itseriittoisuuden kuplan ja sinne hän haluaa vetää myös Amyn. Aikuinen nainen, äiti, unohtaa teinihormonit ja Amyn herkkyyden, jos vain tulisi joku ja…Amy alkaa viipyä koululla pitkään. Hän kertoo ottavansa milloin lisäopetusta matematiikassa, milloin auttavansa heikompia oppilaita, milloin olevansa ystävällään Stacylla, joka sattumoisin on raskaana! Isabelle hätkähtää tätä tietoa, mutta helle estää ajatuksia kohtaamasta menneisyyttä. Hänellä ei ole hajuakaan, miten Amy alkaa elää erillistä elämäänsä opettaja Robertsonin saattaessa tätä matematiikan sijasta kohtaamaan ’chiaruscuron’, valohämyn, sekä oman uskomattoman halunsa tätä erikoista miestä kohtaan. Miestä, joka ei painosta, ei pakota, vain näyttää Amylle sen, mikä jo kauan on hehkunut tämän ujon olemuksen uumenissa. Siinä, josta R. sanoo: ”Sinä näytät ihan kuusipeuralta.” Stroutin kertomana kaikki saa tässä ylleen tähtisumun eikä voi kuin ihmetellä hänen kykyään hienovaraisesti, mutta kaihtamatta kuvailla eroottisen heräämisen hetkeä. Hetkeä, jolloin Amysta kuoriutuu hän itse. Hän, joka avautuu muulle kuin teinipojalle. Kunpa hän olisi tiennyt enemmän äidistään…

Sade lankeaa lopulta ja sitä kestää puolitoista viikkoa. Lähestytään syyskesää. Vaikertajakyyhkyt kujertavat ja tuhatkaunot hehkuvat. Tragedia on halkaissut monen elämän. Kukaan ei ikinä unohda, miten paksu Bewin laulu kaikui vessasta: ” Sä oot kuin munkki eilinen, ja mä kuljen huomiseen…” 

Kurkistus syksyn 2021 kirjoihin

Alan tähän hiljalleen koota syksyn lukemisia ja osahan ilmestyy jo syyskesänä. Otan vähän, sillä haluan tehdä monenlaista ja olemme Lohjallakin Lumimies remonttihommissa ja minä puutarhailemassa. Tämän mahdollistaa naapurimme Eeva♥, sillä liian iso puutarhamme ei selviä, jos taas saamme kuivan kesän. Kaipaankin suvisateita...yösateita. On ihan pakko aloittaa nyt tähän outoon ajankohtaan blogissani, kesken upeiden romaanien. Yhden saanen loppuun tänään, mutta milloin sen kirjoitan ulos...en ainakaan huomenna, kun olen menossa ja...Älkää ihmetelkö, suurin osa tutuistakin kustantajista puuttuu, laitan tähän nyt niitä, jotka ovat olleet nopeimpia katalogien kanssa ja toivon valinnoissani osuneeni oikeaan. Jos johonkin ei vielä löydy kansikuvaa se on tulossa perässä. Kirjastossakin on tilauksia.

Näin olin nyt ajatellut:

OTAVA

Minna Maijala: Katri Vala Kulkuri&Näkijä  (lokakuu)

Hjorth&Rosenfeldt: Vihan jäljet (lokakuu)

Anne Svärd: Jackie

HarperCollins

Kate Quinn: Ruusukoodi

Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo

WSOY

Joni Pyysalo: Putoamispaikka  (lokakuu)

Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet (kesäkuussa)

Janne Huuskonen: Täydellinen päivä  (elokuu)

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla  (elokuu)

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja  (lokakuu)

Linka Neuman: Norjalaisia villapaitoja 2 (elokuu)

Helena Ruuska: Mary Gallen-Kallela Olisit villiä villimpi  (syyskuu)

TAMMI

Ninni Schulman: Tervetuloa kotiin

Nina F. Grünfeld: Frida - Tuntemattoman isoäitini sota  (joulukuu)

INTO

Christopher Berry-Dee&Aileen Wuornos: Monster

Heine Bakkeid: Nuku lapsi armaani

DOCENDO

Ilona Pietiläinen: Tummuvien iltojen taikaa

GUMMERUS

Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva

ATENA

Kristiina Markkanen&Leena Virtanen: Wivi&Hanna

Andreas Slätt: Kevinin kuolema

MINERVA

Peter James: Kuolemaan jätetty

Anna Ekberg: Vaarallinen nainen  (syyskuu)

Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt  (kesäkuu)

Jerry Hopkins: Kesytön Jim Morrison Legendan elämä 1943-1971

Allie Reynolds: Hyytävä ystävyys

J.R. dos Santos: Auschwitzin taikuri

Harlan Goben: Jäljittäjä

BLUE MOON

Nicci French: Keskiviikkoa odottaessa

SITRUUNA

Minttu Hapuli: Emil

syyskirjakurkistuksin

Leena Lumi

mustarastaskuva Pekka Mäkinen