tiistai 4. tammikuuta 2011
LYHYT KIRJAKATSAUS
maanantai 3. tammikuuta 2011
ELIF SHAFAK
Annetaan Elifin itse kertoa: The politics of fiction
kuva Ebru Bilun
Elif Shafak: Rakkauden aikakirja
Paikkani on paikaton, jäljettömyyden jälki.
Gummeruksella on suloinen tapa muistaa jouluyllätyksellä! Viime vuonna tuli postissa ihan pyytämättä Siilin eleganssi, josta kovasti nautinkin ja joka oli myös vuoden kommentoiduin kirja. Tänä vuonna sain Elif Shafakin Rakkauden aikakirjan (The Forty Rules of Love, Gummerus 2010, suomennos Maria Erämaja), joka oli Turkin myydyin kirja vuonna 2009. Eikä suotta! Kirja, jolla aloitin kirjablogini oli Amin Maaloufin Samarkand, jolloin sain todella järisyttävän viehtymyksen historialliseen seikkailuun itämaisin maustein. Tulin äärimmilleen hemmotelluksi mainitussa lajissa Kirjan kansassa, joka vei lukijaa huikealla tasolla juutalaisen kirjoituskokoelman, haggadan matkassa Sarajevosta Venetsiaan ja Sevillaan eri aikatasoissa. Ja sitten Elävältä haudatut, jossa olemme Afganistanissa tarinassa, joka on rankin ja kaunein, mitä olen koskaan lukenut. Ja nyt pääsee ääneen Elif Shafak, Turkin suosituin, monesti palkittu naiskirjailija, kosmopoliitti ja kirjailijoiden sananvapauden puolustaja. Selvimmin edellä mainituista Shafakin tuotannossa tulee esille länsimaisen ja itämaisen kertomaperinteen yhdistäminen, joka voi osalle lukijoista tuoda kirjaan hieman helpotusta säilyttäen kuitenkin idän mystiikan.
Ennemmin tai myöhemmin meidän oli määrä kohdata. Ja kun tapaisimme, saisin tietää, miksi hänen lempeät pähkinänruskeat silmänsä olivat alituiseen murheelliset ja kuinka minut murhattaisiin eräänä alkukevään yönä.
Kirja kulkee äärettömän taitavasti kahdessa aikatasossa ja kulttuurissa. Vuosisatojen yhdistyminen tapahtuu, kun kotirouva Ella Rubinstein vuonna 2008 Northamptonissa alkaa tehdä kotona työtä kirjallisuusagentuurille ja lukee Aziz Zaharan käsikirjoitusta Suloinen rienaus. Sulavasti olemme milloin 1200 –luvun Turkissa, milloin nykyajan Yhdysvalloissa. Ja miten merkillistä: Tarina kirjan vahvasta päähenkilöstä Shamista alkaa Majatalosta Samarkandin ulkopuolella maaliskuussa 1242…En voinut olla tuntematta outoja väristyksiä…
Älä kulje virran mukana. Ole virta.
Kontrasti on aina erinomainen tehokeino ja kun sitä käytetään tyylillä, ei alleviivaten, se toimii. Tässä kirjassa Ella Rubinstein, kolmen lapsen kotiäiti versus 1200-luvun Turkki. Miellyttävä, tavallinen Ella, joka pitää ruoanlaitosta poikkeuksellisen paljon. Hän jopa kokee herkullisen aterian valmistamisen paitsi ilahduttavaksi ja tyydyttäväksi myös oudon sensuelliksi tapahtumaksi. Mieleen tulee eittämättä maagisrealistinen Laura Esquivelin teos Pöytään ja vuoteeseen, jossa myös ruoanvalmistus toimi sanattomana viestinä, kätkettynä kaipuuna…Ellan päivän menyy voi olla: Simpukkakeittoa sahramilla, kookoksella ja appelsiinilla höystettynä/ Viiden juuston sieni-yrttiuunipastaa/ Rosmariinissa haudutettua vasikankylkeä viinietikan ja paahdettujen valkosipulien kera/ Limetissä huuhdottuja vihreitä papuja ja kukkakaalisalaattia. Aterioiden taso ei putoa senkään jälkeen, kun Ella saa päähänsä ottaa yhteyttä Suloisen rienauksen kirjoittajaan Aziziin. Moni asia muuttuu, mutta eivät ateriat. Ella on vuosien myötä alistunut keskiluokkaiseen elämäänsä, jossa häntäheikkiaviomies Davidilla on suhde toisensa jälkeen. Ella on hiljaa, eikä halua aiheuttaa myrskyä, joka kaataisi kodin. Vaieten hän jatkaa ruokien valmistusta ja yhä kiihtyvää sähköpostikirjeenvaihtoa Azizin kanssa, kunnes tapahtuu väistämätön ja Ellasta tulee virta. Tällöinkin hän kertoo tapahtumasta perheelleen laatien loistavan aterian, vaikka ei olekaan sitä itse nauttimassa, vaan jo aivan muualla. Kirjat joissa aterioilla on symboliarvo ovat jo sinänsä mystiikkaa, mutta
…sitä äiti ja lapsenpäästäjä eivät tienneet, ettei lapsia ollut yksi vaan kolme. Kaikki olivat poikia. Veljeni olivat ryhtyneet sotaan äidin sisällä. Yksi kolmosista oli kuristanut toisen veljistään napanuorallaan, ja kuin kostaakseen kuollut vauva oli tukkinut kulkureitin ja esti siten muita tulemasta ulos…
Idän 1200-luvun mystiikka ja uskonnolliset ristiriidat ovat kulisseina kahden miehen Shams-i Tabrizin, kiertävän dervissin ja kuuluisan islamilaisen oppineen Jalaladdin Rumin ystävyydelle, sen ensimmäisestä näytöksestä viimeiseen. Rumia pidettiin kaikkien muslimien esikuvana, mutta Shamsin sielukumppanuuden myötä Rumi muuttui valtavirran edustajasta vannoutuneeksi mystikoksi, runoilijaksi ja rakkauden puolestapuhujaksi:
Ulkopuolelle suuntautuneen jihadin sijaan – jota luonnehdittiin sodaksi vääräuskoisia vastaan ja jota monet toteuttivat noina päivinä samoin kuin nykyäänkin – Rumi kannatti sisäistä jihadia, jossa päämääränä on taistella ihmisen omaa egoa, nafsia, vastaan ja lopulta voittaa se.
Rakkauden aikakirjaa suosittelen kaikille, joita kiinnostaa idän ja lännen vuorovaikutus, mystiikka ja ikiaikainen tieto, että rakkauden iloa seuraa väistämättä aina suru: ”Missä on rakkautta, siellä on oleva sydänsuru.” Tämä on myös kirja heille, joita kiinnostaa historia ja uskontojen väliset ristiriidat. Tämä on kirja kaikille, jotka innoittuvat tarinoista, yllätyksistä, runoudesta ja vaikka siitä, miten meissä jokaisessa asuu virta, joka vain odottaa padon murtumista.
Minun on todettava, että tämä kirja, jonka luvut ovat Maa, Vesi, Tuuli, Tuli ja Tyhjyys on Täydellinen Kirja. Kirjan kaikki kertojat, Ella, Shams, Kerra, Juomari Suleiman, Sultan Valad, Rumi, Portto Aavikkoruusu…kaikki he veivät minua niin, että muusta en tiennyt, muuta en kaivannut. Ehkä minun sydämeeni jäi nyt pysyvä arpi, jolla on tämän kirjan muoto…
’Ole sinä minulle dost, niin minä olen sinulle kismet’, kuiskivat puut minulle yön puutarhassa, jossa lumen valkeudessa ruusut alkoivat kukkia kun…
Silkkiä ei synny ilman silkkiäistoukan kuolemaa.
*****
Tästä kirjasta ovat kertoneet lukukokemuksiaan ainakin Villasukka kirjahyllyssä Irene Ankin kirjablogi Susa, Allu, Mari A, Riina, Joana, Paula, Amma, Anni M ja Elma Ilona.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
ANNILLA ON ARVONTA!
Ian McEwan: Ikuinen rakkaus
Minä olen se nainen, joka pidän liikaa Ian McEwanista. Minä olen nainen, joka omisti kirja-arvostelunsa McEwanin kirjasta Lauantai Elämänsä Miehelle, jota on palvonut intohimoisesti jo neljännesvuosisadan ja Ian McEwanin Sovituksen Ensirakkaudelle, joka hukkui Saharan hiekkaan jo kauan sitten... Minä olen se, joka ei ollut vielä lukenut McEwanin erästä kirjaa, mutta sen luettuaan…olen se nainen, joka valitsee näin: Jos minun pitää lukea ääneen kirja sinulle yönuotiolla, minä luen sinulle juuri Ian McEwanin Ikuisen rakkauden, koska…olen aina rakastanut ikuisesti.
Ian McEwanin Ikuinen rakkaus (Enduring Love, Otava 2008, suomennos Juhani Lindholm) on omistettu Annalenalle. Ian on kirjoittanut kirjan jo vuonna 1997, mutta syystä tai toisesta se saavutti minut vasta monen muun hänen kirjansa jälkeen. Hiukan häiritsee, että niin moni on sanonut: ”Ian McEwanin kirjoista paras on Ikuinen rakkaus.” Olen omien latujeni hiihtäjä jota kaikki ylimainostus hieman häiritsee, mutta miten oikeassa eräs nuori mies olikaan, kun hän sanoi minulle jotain tästä kirjasta…
Ikuisessa rakkaudessa soivat sekä Sovituksen että Lauantain parhaat verbaaliset juoksutukset. Ianin sormet hakkaavat kirjoituskoneen näppäimistöä kuin kuumana hellekesänä, jolloin hän Robbiena kirjoitti: ”Haaveissani suutelen sinun pilluasi, sinun ihanaa märkää pilluasi. Ajatuksissani rakastelen kanssasi kaiket päivät.” Toisaalta Ikuisessa rakkaudessa tapaamme ylemmän keskiluokan Joen, joka rakastaa Clarissaansa ja kuvittelee voivansa hallita elämäänsä aivan kuten Lauantain neurokirurgi Henry Perowne, joka saakin huomata, että ne sinisen hämärän hetket lauantai-iltapäivisin, jotka ovat kuin kohtalon mukava syli pudota vaimon kanssa intohimon syövereihin, ovatkin vain harhaa, jonka seuraava tuuli pyyhkii pois ja kenelle vain voi tapahtua ihan mitä tahansa.
Ian McEwanin romaani Ikuinen rakkaus kertoo hyvin psykologisen tarinan sekä onnellisesta parisuhteesta että sen harhoista kuin myös mielisairaudesta, joka voi horjuttaa ympärillä olevia täysin kaiken käsityskyvyn yläpuolelle. Hulluuden ja sovinnaisen yläluokkaisuuden paritanssi vaatii ensimmäiseksi uhriksi tohtori John Loganin, joka putoaa yrittäessään pitää kiinni kuumailmapallon narusta. Pallon korissa on poika joka lentää suoraan kohti kuolemaa ja kenenkään ei pidä irrottaa otettaan ja viimeinen ei irrota ollenkaan ja hän, John kuolee. Muut uhrit selviävät tai eivät, mutta Johnin kuin patsasmaisen ruumiin äärellä Jed Parry kohottaa katseensa John Roseen, mieheen, joka rakastaa Clarissaa, ja rakastuu ikuisesti ensikatseesta lukien taivaan tähdistä ikuisen rakkauden harhaisen viestin, joka sinetöi muiden kohtalon. Poloinen Jed Parry osoittaa, että hulluuden voima on ääretön ja se päihittää aina jopa ne pariskunnat, jotka uudelleen ja uudelleen löytävät parisuhteestaan jotain jännittävää kliimaksia, älyllistä tai ei:
Minä makasin selälläni ja olin lukevinani sanomalehteä. Kun hän vei minut sisäänsä ja huokaisi ja kiemurteli ja värähti, olin tahallani kuin en olisi häntä huomannutkaan, kääntelin vain sivuja ja kurtistelin kulmiani kirjoituksille. Clarissa sai pientä masokistista nautintoa siitä, että tunsi itsensä laiminlyödyksi; häntä ei huomattu, ikään kuin hän ei olisi siinä ollutkaan. Pois pyyhitty! Sitten hän ryhtyi nautiskelemaan vallasta luhistamalla keskittymiseni ja kiskomalla minut julkisuuden pauhusta ja höyrinästä siihen syvään todellisuuteen, joka oli kokonaan häntä itseään. Nyt olin minä vuorostani se, joka oli määrä hävittää, ja minun mukanani kaikki muukin mikä ei ollut häntä.
Ian McEwanin ystävät tietävät, että herra on mestari kirjoittaessaan kätketyistä, alitajuista virroista, kuin myös kirjoittaessaan hyvinkin suoraan vaikkapa peräaukon sulkijalihaksen toiminnasta. Hän on myös kotikentillään kirjoittaessaan erotiikasta, yliopistomaailmasta tai hyvin oudoista sairauksista, kuten vaikkapa De Clérambaultin oireyhtymästä. Oudon perinnöllisen oireen tiimoilla liikuttiin myös Lauantaissa… Myös ikuinen ja tosi rakkaus, se oikea tai se harhainen on McEwanin kultaista kotikenttää, kuten hän todisti Sovituksessa. Kuitenkin kaikelle, mitä hän kirjoittaa löytyy yhteinen nimittäjä, jossa vahvinkin, neroinkin, on vain vesilinnun askeleen painallus rantahiekassa ja jo kohta seuraava aalto hävittää sen pois.
Ikuinen rakkaus jätti minut edelleenkin polvilleen brittikirjailijan eteen. Sovitus ja Lauantai on jo tehty blogiini, samoin kuin upea Rannalla, joka ei kaikille aukene – valitettavasti, sillä Rannalla on hyvin monimutkaisesti hienovireinen kirja, jota pitää osata lukea rivien välistä ja eläytyen, mukaan mennen. Ilman eläytymiskykyä Rannalla ei paljasta koskaan huippuaan! Huomionarvoinen on myös McEwanin esikoinen Sementtipuutarha sekä viimeisin Polte. Olen lukenut myös Amsterdamin, mutta paljon ennen blogia, joten aion jatkaa brittimestarin maailmassa, jossa mikään ei ole siltä miltä näyttää. Vastikään koin sen kovimman kautta viime vuoden viimeisessä kirjassani eli McEwanin Vieraan turvassa, joka on syväpsykologinen trilleri ja vaatii toipumisaikaa. Aion elää koko McEwanilaisen syväsukelluksen antautuen ja pohjaimupelon unohtaen...
Ei ole aikomustakaan tehdä mitään juoniselostusta, joten lukekaa itse Ian McEwanin Ikuinen rakkaus ja ette enää ihmettele, miksi minä aina niin paljon hänestä kuumana käyn. Ja tiedättehän, minä en ole koskaan osannut oikein sanoa, kumpi McEwan on minusta parempi Sovitus vai Lauantai ja nyt asia vain mutkistui, sillä Ikuinen rakkaus liittyi ryhmään. Tämä on muuten sitten kai kovinta luokkaa oleva kirjasuositus, mitä voin antaa…
Epilogi
Hyväksyn sen tosiasian, että Parry on hullu tavalla, jota en ikinä olisi osannut arvata. Käsitän siitä huolimatta, miten hän on saattanut saada sen vaikutelman, että sinä yllytit häntä. Hän nosti sinusta esiin jonkin piirteen.
Elämäämme tunkeutui tuntematon ihminen, ja siinä samassa sinä muutuit tuntemattomaksi ihmiseksi minulle.
Olemme olleet niin onnellisia yhdessä. Olemme rakastaneet toisiamme intohimoisesti ja uskollisesti. Minä kuvittelin aina, että meidän rakkautemme oli juuri sellaista, joka jatkuisi ikuisesti. Ja saattaa se jatkuakin. Mutta juuri nyt en tiedä.
Clarissa
*****
Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirjallisia kosketuksia
*****
Ian McEwan Leena Lumissa
perjantai 31. joulukuuta 2010
UNELMIA
jätän joukon meluisan,
kun yllä tammien
näen kalpeiden tähtien kukkivan.
Tiet haluan silottaa,
harvoin kulkee kukaan
iltaniittyä kalpeaa!
Hellin yhtä unelmaa:
Tulet mukaan.
Illalla puutarhan hämyssä
mielimme kaukaisuuksiin.
"Ovat kätesi valkeaa silkkiä..."
Hän hämmästyy: "Sanot sen niin..."
On jokin astunut puutarhaan
veräjän narahtamatta.
Läheisyydessä sen eivät ruusutkaan
voi olla vapisematta.
- Rainer Maria Rilke -
suomennos Eve Rehn
LEENA LUMI KIRJASTO 2010 JA...
torstai 30. joulukuuta 2010
ONNELLISTA JA ELÄMYKSELLISTÄ VUOTTA 2011!
Lähdemme nyt kohti vuoden vaihdetta ja haluan kiittää menneestä vuodesta niin teitä kaikkia, jotka olette sulostuttaneet käynneillänne Leena Lumi blogia kuin myös uskomattomia kustantajiani, joilta on riittänyt niin kirjoja kuin kannustusta ja kiitosta. Kiitos♥
Vaihdoin blogini vuoden viimeisten päivien postaukset toisiksi Even poismenon takia, vaikka hän itse varmaan jostain nyt minua katsookin ja viestittää, että 'Leena, mehän sovittiin...' Niinpä, mutta minusta ei ole nyt bilettämään. Olen pahoillani ja haluan siirtyä uuteen vuoteen hiljaa, mutta kauniisti Even kääntämillä runoilla, jotka laitan teille tänä iltana tai huomenna. Runoja siis sekä Lumikarpalossa että Leena Lumissa ja Eve Rehnin suomennoksina.
Erityisesti kiitän Tuurea eilisestä: Ei ihme, että Eve aina ilostui sinusta, sillä sanasi osuvat just aina kohdilleen ja Lumimieskin väitti, että aivan muutuin, kun vähän vaihdoin kanssasi ajatuksia. Sinä tajusit Eveä ja tajuat nyt minua. Voin jo paremmin. Kiitos♥
Ensi vuodesta sen verran, että aloitan kirjailijalla, jonka edessä olen aina autuudesta antautuneena, mutta silti suuria odottavana lukijana. Hän yllättää minut aina, aina vaan... Aloitan Ian McEwanilla! Myös vuoden viimeinen kirja Vieraan turva tuli McEwanilta.
Luen vähemmän ja siirrän hiukan painopistettä kauniiseen turhuuteen eli sisustukseen. Tämä vuosihan on ollut keittokirjoista yltäkylläinen, seuraava ehkä sisustuskirjoista. Olen myös etsimässä kivoja sisustusblogeja, joissa patinaa, rosoa, kiveä, countrya, ripaus ranskalaisuutta, tanskalaisuutta ja myös brittiläistä hipaisua voisi olla. Ei liikaa valkoista tai jos sitä on, niin värejä mukaan mausteeksi. Seuraan jo paria, joista pidän, mutta otan vastaan suosituksia, joista muutamia voisin alkaa seurata.
Intohimoisena puutarhurina lupaan puutarhakirjoja edelleen. Niissä onkin tekijöillä pohtimista miten uudistua eikä velloa vain samassa ja liian tutussa. Juuri erilaisuuden takia valitisn vuoden parhaaksi puutarhakirjaksi Luontopihan.
Tällä hetkellä menossa jo uutuusromaani, jossa olen jälleen idässä! Ja 1200 -luvulla. Nautin joka hetkestä!
Ystävänpäivänä blogini täyttää kaksi vuotta ja silloin on tietysti juhlan kunniaksi arvonta, jossa palkintona kirjoja.
Kohta saapuu kummipoika Karri, 6 vee, ja meillä on nyt pari päivää vauhtia. Lumimieskin pääsee vähän pelaamaan lätkää. Karri aikoo aloittaa myös tenniksen, joten hän mitä ilmeisemmin on tuleva tennisvalmentajani...Karri harrastaa myös golfia, sillä isänsä pelaa sitä monilla Euroopan kentillä ja sen lisäksi Karri...;-)
Siis koska enää tulee pari postausta, joista toinen blogini luonteen kannalta ehdoton ja toinen pyhitetty molemmissa blogeissani runoille Even muistoksi, toivotan teille kaikille jo nyt Onnellista ja Elämyksellistä Vuotta 2011!
kiittäen
Leena Lumi
kuva Ina Agency/Toivekoti & Puutarha
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
RAKKAUDELLA EVESTÄ♥
Pitkällisen sairauden uuvuttamana Eve Rehn poistui eilen luotamme. Minulle hän on kirkas tähti taivaallani, kirkas kuten oli eläessäänkin.
Koska uudet lukijani eivät ehkä tiedä Evestä, kerron vähän. Eve on suomentanut Rainer Maria Rilken runoja ja me tutustuimme niin että ensin löysin Rilken Aila Meriluodon kautta, hänkin on kääntänyt Rilkeä ja sitten löysin Even, joka on tehnyt kirjan Tahto tahtojen.
Alkoi ystävyys, jossa kirjoitettiin paljon sähköpostiviestejä. Eve aloitti näin: Leena-Honey...ja minä aloitin näin: Eve-Unikko... Eve oli säteilevä ja valovoimainen. Alla olevasta kuvasta eräs Kustannusherra nimesi hänet Säihkysääreksi, josta nimityksestä Eve kovasti piti
Eve oli upea nainen kaikissa muodoissaan. Hän oli entinen kilpatanssija, laulaja, kääntäjä, yrittäjä ja suuri eläinten ystävä. Hänellä oli myös vahva itsetunto, jonka suojissa minäkin kehityin ja ymmärsin asentaa blogiini kommenttivalvonnan. Even nenälle ei hypitty ja sitä hän opetti myös minulle. Ystävällinen hän oli kuitenkin aina ja aurinkoinen. Hän oli myös rohkea. Hän sanoi minulle, ettei pelkää kuolemaa, vain kipuja. Hän teki heti selväksi, että kaikesta voidaan puhua, myös kuolemasta. Eve oli eettisistä syistä myös kasvissyöjä, mutta kun aikani pyysin, hän suostui syömään kalaa ja usein kun soitin hänelle, hän olikin juuri laittamassa lohta. Minun kuha suppilovahverolla tuli ylistetyksi taivaisiin ja hän sanoi 'ettei ikinä ollut syönyt mitään niin hyvää'. Jos haluatte löytää kuvia ja tarinaa Even vierailusta meillä, löyty varmasti klikkaamalla Leena Lumi ja sitten Eve tai Eve Rehn. Evellä on maailmakaikkeuden upeimmat kotisivut ja ne löytyvät täältä
Eve-Unikko on poissa, mutta hänen säteilynsä ei milloinkaan! Itselläni on häneltä saatu laaja kuva-arkisto, jonka pidän vain suurena lahjana ja omanani. Olen kuitenkin saanut elää erikoisia tähtihetkiä Even mukana, sillä hänhän suunnitteli ja käänsi jo lisää Rilkeä ja antoi minun ensijulkaista blogissani runon, ehkä jopa kaksi. Eve personoitui tutuksi myös niille lukijoilleni, joita hän ei ehtinyt tavata. Monet olivat hänen ystäviään ja Eve kirjoitti heidän kanssaan. Luettuani Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret, halusin perustaa kirjallisen piirin Tulenkantajien henkeen. Mutta mistä nimi? Eve keksi, että olemme Roihuavat Soihdut! Aikeissa oli järjestää ensimmäinen tapaaminen Even rakkaaseen Berliiniin, mutta sitä emme ehtineet toteuttaa. Sen sijaan, ensimmäinen Roihuavien Soihtujen ilta helsinkiläisessä ravintolassa on jo vietetty ja mukana oli Tuure, 'Even Poitsu', josta Eve aina jaksoi minulle kirjoittaa ylistyskirjeitä. Tuure onkin minun tavallani syttynyt Rilkeen ja tuonut Eveä innoittuneesti esille. Tuure on myös muistanut Eveä nyt täällä Ja tässä eräs aivan erityinen muisto, joka koskee Eveä ja Tuurea...
Roihuavat Soihdut jatkavat Even hengessä ja se tarkoittaa inothimoa ja palavaa rakkautta runouteen ja kirjallisuuteen. Joka kerta kun kokoonnumme, muistamme nostaa maljan Evelle, Kuningattarelle!
Otamme osaa Even perheen suruun ja yritämme itse selvityä tästä tyhjyyden tunteesta, jonka Even poismeno toi. Kuitenkin: Onhan kukittu kerta!
tiistai 28. joulukuuta 2010
IN MEMORIAM EVE
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
- Katri Vala -
Minä, Reima, Olga, Roihuavat Soihdut, kaikki, jotka Even tunsivat, muistamme häntä rakkaudella ja kaivaten ja otamme osaa omaisten suruun.
VUODEN 2010 KIRJALLINEN ELÄMYSTUSINA SEKÄ...
VUODEN 2011 LUPAUKSET
Ihme tapahtui ja äiti parani täysin ja minä otin härkää eli itseäni sarvista kiinni.
Nyt kaikki sitten odottavat, että minä kerron uuden vuoden lupaukseni, mitkä kolme uutta asiaa aloitan tai muuttuvat elämässäni ensi vuonna. Ja ilolla sen teenkin!
Olen varhain liikkeellä, sillä kohta saapuu kummipoika yökylään ja sitten haluan myös jatkaa välipäiviksi sovittua lomaani. Olen käymäseltään, silti muutama juttu vielä…
Ensin kuitenkin pieni kertaus kahteen aiempaan vuoteen, jolloin tämän oudon, uuden elämäni aloitin:
1) aloitin ratsastuksen uudelleen 30 vuoden paussin jälkeen
2) opin sanomaan 'ei'
3) otin kummitytön Afrikasta
♥♥♥
1) liityin Daamien Kuukauden Ravintolaan
2) lakkasin miellyttämästä epämiellyttäviä ihmisiä
3) aloitin kirjallisen blogin
Nämä eivät ole kronologisessa järjestyksessä, enkä enää muista, miten olivat…
Nyt lupaan:
1) selvitä hengissä siitä tyhjyydestä, johon Hänen Majesteettinsa lähtö auttamatta minut suistaa
2) kiivetä vuorta ylös kolmasti viikossa
3) muuttaa loppuvuodesta passini vanhetessa sukunimekseni virallisesti Lumi
Pidin parikymmentä vuotta ns. uuden vuoden lupauksia huuhaana, joka ei kosketa minua. Nyt olenkin saanut huomata, että tässä minun lupaustyylissäni on sitkeyttä, joka pitää pinnalla silloinkin kun tekisi mieli luovuttaa. Uskon yhtä riemuissani kuin teininä, että jokaisen kulman takana odottaa uusi seikkailu!
Elämyksellistä uutta vuotta teille kaikille lupauksilla tai ilman♥
teidän
Leena Lumi
I will survive by Gloria Gaynor
ALWAYS AGAINST ANIMAL CRUELTY
Suomessa on viime päivinä uutisoitu kovimman luokan koiranrääkkäystapauksista. Tämän päivän Keskisuomalaisessa mainitaan tapaus, jossa koiranpentu ruskikoidaan kuoliaaksi. Asia tapahtui Äänekoskella ja siitä kertoo toimittaja Anssi Koskinen. Se, mikä jutussa minua hämmästytti oli ylikonstaapeli Marko Forsin lausunto, että törkeään eläinrääkkäykseen osallistuneiden nimiä ei saisi levittää Facebookissa. Miten ihmeessä pitää suojella viattoman eläimen hitaasti kiduttaen tappanutta rikollista! Miten ihmeessä voi estää, että tällaiset rikolliset pidetään loppuelämänsä irti lemmikeisä ellei tiedetä keitä he ovat! Mitä moraalia on suojella rikollista eikä rikollisen uhria!
Olen kuluttanut paljon elämästäni siihen, että yritän tuntemieni kansaedustajien ja ministereiden kautta saada aikaan pysyvän eläintenpitokiellon eläinrääkkäykseen syyllistyneelle. Mitään ei ole tapahtunut! Paljon on kyllä luvattu...
Facebookissa on nyt sivusto, jonka nimi on Koiraa ei saa palauttaa kiduttajalle ja minä liityin siihen heti. Tämä Facebook -ryhmä syntyi marraskuussa Turussa sattuneen eläinrääkkäystapauksen jälkeen. Ryhmällä on jo 40 000 jäsentä.
Ihmisen sivistyksen mitta on siinä miten hän kohtelee heikointa ja avuttominta, eläintä, joka on täysin ihmisen armoilla ja luottaa saavansa hyvyyttä sieltä, mistä iskeekin pedoista pahin: Ihminen!
Leena Lumi
PS. Kuten ystäväni Anja kommentissaan sanoo, jos on miestä kiduttamaan, pitää olla myös miestä huutoonsa vastaamaan eli kasvot ja nimet esille! Minä eroan Keski-Suomen Eläinsuojeluyhdistyksestä, koska tämän päiväisessä Keskisuomalaisessa yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Haasanen Anssi Koskisen jutussa toteaa, ettei hän itse lähtisi yhdistyksen nimissä tai yksityishenkilönä missään nimessä levittämään eläinrääkkääjien nimiä! Ja minä taas vuosia jäsenmaksua maksaneena vaadin eläinrääkkääjien kasvot ja nimet esille!
Tästä lähin katson tarkkaan, mitä ja ketä tuen!
maanantai 27. joulukuuta 2010
Ian McEwan: Vieraan turva
Matkustaminen on brutaalia. Se pakottaa ihmisen luottamaan vieraisiin ja kadottamaan näköpiiristään tuon kaiken kodin ja ystävien tutun turvan. Ihminen on lakkaamatta poissa tasapainosta. Mikään ei ole hänen paitsi olennaisuudet – ilma, uni, unet, meri, taivas – kaikki mikä viittaa ikuiseen tai siihen mitä me siitä kuvittelemme.
- Cesare Pavese –
Ostaessani kirjamessuilta minulta puuttuvan ja palvomani kirjailijan Ian McEwanin Vieraan turvan (The Comfort of Strangers, Otava 2010, suomennos Maria Alopaeus), mikään ei varoittanut minua tulevasta. Kirja oli aika ohut, mutta tiesin, että ei ’ohut’, sillä tunnenhan jo ’oman’ kirjailijani, mutta miten minä saatoinkaan aavistaa, vaikka olisi pitänyt, että…
Prologin sitaatti antaa viittauksen ikuiseen, vaan miten ikuista on seitsemän vuotta yhdessä olleen pariskunnan, Maryn ja Colinin lomamatka, jonka suurimmaksi tragediaksi odottaa turistiripulia tai sitä että kuukausi samassa hotellihuoneessa paljastaakin ikävystyttävän totuuden parin suhteesta tai että kaikkein vaikeinta on löytää sopivaa ruokapaikkaa, maassa, joka on kuuluisa erinomaisesta ruoastaan.
Ja sitten minulla välähti, että Ian McEwan oli onnistunut viemään minut maagiseen Venetsiaan, Kirjan kansan, kupan, irstailun ja saastaisen veden ja mielen kaupunkiin, jonne sydämeni jäi täysin perverssistä onnesta huumaantuneena. Kaupunkiin, jossa kuten Mary ja Colin, eksyt ilman karttoja, olet museoiden ja ravintoloiden aukiolojen vankina, etkä koe upeita hiekkarantoja, vilvoittavia niittyjä ja jos erehdyt etsimään ruokapaikkaa illalla liian myöhään, kaupunki määrää kohtalosi ja sen nimi on Rappio tai vieläkin pahempaa… Vieraan turva on seksuaalisen väkivallan pohjaimu, josta The New York Times sanoo ”Musta Maagikko on jälleen työn touhussa.” Osasin varautua osin, sillä olihan takanani jo monta hänen kirjaansa, mutta McEwan on päättänyt tuoda mukaan aina uuden elementin tatuoidakseen palvojansa ikuiseen polviasentoon.
Vieraan turvassa on paljon sitä rivien väliin piilotettua hienovireistä syväpsykologista ihmismielen kuvausta kuin kirjassa Rannalla. Toisaalta, vaikka kaikki eivät tavoita tämänkään kirjan kaikkia sävyjä, tässä on enempi sitä raatoa, jonka haju herättää lukijan kuin lukijan. Lähtö on valheellisen kepeä, sillä Mary ja Colin vain vähän eksyilevät, eivät löydä ruokaravintoloita ja edellisestä ateriasta on aikaa jo kaksitoista tuntia ja silloinkin he jakoivat vain yhteisen lautasellisen pikkusillejä.
”Satutko muistamaan myykö se mies mitään muuta kuin makkaroita?”
”Suklaata? Pähkinöitä?”
He kiristivät vauhtia ja heidän askeleensa kaikuivat meluisasti kiveyksestä, kuulostaen yhden ainoan kenkäparin ääneltä. ”Muuan maailman herkuttelukeskuksia”, Colin sanoi, ”ja me patikoidaan kolme kilometriä makkaroiden takia.”
”Me ollaan lomalla”, Mary muistutti. ”Älä unohda sitä.”
Colin läimäytti joutilaan kätensä otsalleen. ”Ai niin. Minä eksyn liian helposti sivuseikkoihin, kuten nälkään ja janoon. Mehän ollaan lomalla.”
Tämän sitaatin otin mukaan tositarkoituksella. Tämä oli ainoa kohta, jossa vielä hengitin, sillä loppu meni hyperventilaation puolelle. Ja miksi ihmeessä, sillä keskivälissä kirjaa pariskunta löytää uudelleen jo hieman laimenneen intohimonsa ja he kiihdyttävät toisiaan perverssillä kuiskeella rakastellessaan aivan uusiin maailmoihin, joihin eivät ehkä olisi yltäneet New Yorkissa tai Lontoossa, vaan nimenomaan Venetsiassa. He jopa unohtavat ravintoloiden aukiolot kiimassaan ja eräänä iltana pariskunta lähtee liikkeelle liian myöhään vain kohdatakseen pimeyden Venetsian, Robertin ja Carolinen. Mutta etenkin Robertin:
”Naiset rakastavat miehiä. Mitä tahansa naiset väittänevätkään uskovansa he rakastavat miesten hyökkäävyyttä ja valtaa ja voimaa. Se on syvällä heidän alitajunnassaan. Ajattele niitä kaikkia naisia joita menestyvä mies vetää puoleensa. Mikäli tämä mitä sanon ei pitäisi paikkaansa naiset vastustaisivat jokaista sotaa. Sitä vastoin he riemumielin lähettävät miehiään taistelun. Ja naiset haluavat joutua miesten alistamiksi vaikka vihaavatkin sen takia itseään. Se on syvällä heidän tajunnassaan. He valehtelevat itselleen. He puhuvat vapaudesta ja unelmoivat vankeudesta.”
Epilogi
Vaikka suuri intohimo kokea kaikki mahdollinen maan mullan ja taivaan tähtien välissä valtaakin silloin tällöin kiihkeän mielen, voisiko mitenkään jättää jotain vain vaarallisiksi uniksi tai kirjan tarinaksi. Itsessään loistavaksi. Vieraan turvaksi.
*****
Ian McEwanin kirjat Leena Lumissa
*****
Vieraan turva kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Kuutar Annika K Sara Paula Joana Sanna Jaana Erja Naakku Oksan hyllyltä
SERKKUNI JOULUKOTIA
VÄLIPÄIVIEN TUNNELMIA
Ihmettelen jo itsekin, missä välissä olen lukenut, mutta nyt on menossa taas jotain sellaista, että epäilenpä erään kustantamon Katjan ja Marin tuntevan minun makuni paremmin kuin itse seen teen. Kiitos yllätyksestä♥ Ja lujaa menee;-)
Rollasin äsken kevyesti seuraamiani blogeja ja iloinen yllätys oli jälleen, miten Aila oli vaikuttunut Kirjan kansasta, joka oli minulla vuoden 2009 paras kirja 140 luetun joukosta. Aila on ystävällisesti käynyt kommentoimassa, joten lukekaa täältä Myös Italiassa asuva lukijani sekä hänen italialainen apiikukkonsa olivat innostuneet kirjasta ja Lumimies pitää sitä yhtenä parhaista, mitä on ikinä lukenut.
Linnuille olen tehnyt jo toisen kookosrasvakakun, johon upotan hassel- ja maapähkinöitä sekä auringonkukan siemeniä.
Kohta saatte siis lukea tämän vuoden viimeisen kirjaelämyksen ja tietysti minä tulen paljastamaan joitain asioita ennen vuoden vaihtumista yms. Meillä on nyt todella lumoavaa: valkoisia kukkia, ulkona paljon lunta, takana epätavanomainen joulu, johon liittyi ensin kahdenkeskistä hopeahääpäiväjuhlintaa ja sitten saapui nuoriso ja tietysti myös heidän kanssaan nautimme samppanjat
ja istuimme tuntikausia pöydässä, joka oli kuten meillä yleensä, kalapainotteinen. Lumimies on mestari kalan kanssa, paitsi minä hoitelen silakkamarinadit. Tämä tunnelma jatkuu:
Toivotan teille kiireettömiä välipäiviä♥
toivottaa
Ruth Cole tai Felicia Venhaug (valinta on lukijan!)
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
VALKEAA, UNOHTUMATONTA JA RAUHAISAA JOULUA
toivottaa
Leena Lumi
kuva Toivekoti & Puutarha/ Ina Agency
RAKKAUS ON...
- Aksel Sandemose -
LUMIONNI
Johanna Rusanen Walking in The Air
tiistai 21. joulukuuta 2010
MARIMEKON SATULA-KUOSIA JA KAHVITTELUA SERKUN KANSSA
JOULUNEREL
Kaikil o nii jumalatoin kiiru. Täyty tehr sitä ja tätä. Täyty pan koko huushol mulli mallin. Pest ja kraappij joka nurk ja kolo. Täyty keittäj ja paistas se seittämäs sorti. Täyty ostaj ja tehr lahjoi koko suvul, kumminkaimoi myären. Kauppain kassoil om pitkäj jono ja ihmise ovak kiukkussi ja väsynnyi.
Joulunerel hakatti hankes tuva ja pirti matto ja pantti nep pestyl laattial puras pual ylöspäin. Leevottiin kakko ja nisust. Joulaatton pantti räätikäsloora ja sualane sialihakappal uunin kypsymän. Tehti sallatti ja keitettin ohrankryynvellinki. Pirttin tuattin kuus ja se koristelttin färillisist apteekimpapereist leikatuil rimpsuil. Pari kolm piänt kynttilä naijatti narunkans kuusen oksil. Kuuse larvam panttin täht. Se ol nii vanh ja kulun, ettei siit ol enä jälil muut, kon tyhi ruato. Mut kaunis se ol, eik ilma sitä kuus olis mikkä Joulkuus ollukkan. Siin olivaj Joulvalmistelu.
Mut kon kaik ol reeras, ni äit virit pirtim pessä valu, knapsaut sähköm pois lampust ja sanoi:
- Piretä vähä hämynaikka ja kuulustellan, KO JOUL TULE.
- Kyllikki Wahlström -
Uut ja Wanha Luvialt
kuvat Rappioromantiikkaa
TOIVON JOULULAHJAKSI...
Toivon itselleni aineetonta joululahjaa, että jaksan jatkaa tätä blogiani. ne jotka ovat olleet mukana alusta asti tietävät, että olin pakotettu ottamaan kommenttivalvonnan noin puolivuotta aloittamisesta ja se oli hyvä ajatus. Toivon jokaisen muistavan käyttäytyä myös netissä. Jos on erimieltä jostakin, voi pysähtyä hetkeksi ja miettiä, miten sanoisi asian toista loukkaamatta. Ja ellei millään osaa olla hienotunteinen, voi vaikka jättää kommentoimatta.
Valitsin vuoden parhaaksi kirjaksi Pakistanissa syntyneen, mutta teininä Englantiin muuttaneen Nadem Aslamin kirjan Elävältä Haudatut (Wasted Vigil, Like 2010). Kirjan keskiössä on brittiläinen, muslimiksi kääntynyt 70-vuotias Marcus, joka on avioliitossa afganistanilaisen naisen, Qatrinan, kanssa. Qatrina joutuu talebanien kivittämäksi ja...Tämä kirja on rankka ja kaunis. Ja jos lumikurjet osaisivat itkeä niin Afganistan hukkuisi kyyneliin.
Kirjaansa varten Aslam matkusti useita kertoja Afganistaniin ja Pakistaniin ja teki laajoja haastatteluja. Kysymykseen, onko Elävältä haudatut poliittinen romaani, kirjailija toteaa: "Äänestän, joka kerta kun kirjoitan lauseen." (Hesari 13.6.2010/ Nina Paavolainen)
Minäkin äänestän joka kerta kun kirjoitan lauseen tai annan jonkun kirjan tatuoitua sisälleni.
Leena Lumi
PS. Minulla on teille vielä pari joulujuttua, mutta ei enää kirjoja tänä vuonna, vaikka luenkin edelleen hyvin, hyvin myöhään.
kuva Soolis
maanantai 20. joulukuuta 2010
VALKOISET KUKAT TUOVAT JUHLAN
Panostan siihen, miten käärin paketit. Panostan myös tunnelmaan. Haluan olla Kaikkien Aistien Juhlien Vaalija, siksi alan hitaasti, mutta varmasti liukua joulun suloiseen maailmaan...Nautitaan!
VIIME HETKEN KIRJALAHJAVINKIT
Hänelle, jolla on kaikkea, etkä varmasti tiedä makuaan, paketoi lahjapakettiin
Vuoden luontokuvat 2010
Ensilumi
Kylätontun Joululinnut
Hänelle, joka kerää keittokirjoja, kääri pakettiin
Taivaallinen munakoiso
Edustuskeittiö
Sienionni
Hänelle, joka olisi paras naisystäväni, antaisin
Puuma
Sukellus kuumaan aaltoon
Señor Peregrino
Punainen morsian
Välähdyksiä, sirpaleita
Hänelle, jonka kanssa jakaisin elämäni
Viikonloppu
Talviuni Berliinissä
Viimeinen yö Twisted Riverillä
Harjukaupungin salakäytävät
Näkymätön
Kirjan kansa
Vaativalle lukijalle
Elävältä haudatut
Haudankaivajan tytär
Polte
Saturnuksen renkaat
Tiedostavalle
Sade lankeaa
Kosto: Rakkaustarina
Romantikolle, antaisin
Grace Kelly - Seurapiirien kuningatar
Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Siilin eleganssi
Annan jäähyväiset
Nuorisolle
Väristys
Suuri Nuudelikirja
Tätä voisi jatkaa loputtomasti, mutta sitten olisi taas sadan uuden kirjan lista, joten jäädään nyt tähän. Sanna on muuten juuri tehnyt arvostelun Señor Pedegrinosta, joten menkää lukemaan se tänne
Listaan kuuluu ehdottomasti se kirja, jota ilman en itse olisi joulua, eli Jorma & Päivi Tuomi-Nikulan Nikolai II - Suomen suuriruhtinas, mutta minä en saa sitä linkitettyä. En viitsi nyt näin likellä joulua sanoa, mitä olen tekniikasta mieltä...Isä olisi iloinnut tästä kirjasta, mutta minä teen nyt sen hänen puolestaan. Jos näistä ei löytynyt sopivaa, lukekaa 102 kirjan listaani ja kaikkia mahdollisia kirjablogeja, jotka vain odottavat saavansa tarjota teille tarinoiden lumotun maailman.
LOHTA VOITAIKINAKUORESSA
Lohipiiras on ruokaisaa eikä kaipaa paljoakaan lisukkeita. Helpointa lienee tarjota piirakka salaatin kera. Juhlavamman ja hienostuneemman muunnoksen saat koristelemalla piiraspalat pinaattimuhennoksella, Saumon en croûte aux pousses d’épinards, ja uunissa kypsennetyillä kirsikkatomaateilla. Tarjoa salaatti tällöin erillisiltä pikkulautasilta.
500 g lehtivoitaikinaa
400g ruodotonta ja nahatonta lohifileetä
suolaa
1 rkl sokeria
1,5 dl keitettyä riisiä
1 dl kermaa
( 1 nippu tilliä tai ruohosipulia)
¼ tl hienonnettua maustepippuria
1 muna voiteluun
Suolaa ja sokeroi lohifilee, kääräise se folioon ja pane maustumaan kylmään pariksi tunniksi.
Sekoita kerma ja maustepippuri riisiin ja mausta tarvittaessa suolalla. Hienonna joukkoon myös pilkottua ruohosipulia tai tilliä, jos haluat.
Kauli taikina kahdeksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä täytettä tasaisesti toisen taikinalevyn keskelle niin, että 1-2 cm reunoista jää vapaiksi. Leikkaa lohifilee siten, että se täyttää taikinan pinnan mahdollisimman tasaisesti. Nosta toinen taikinalevy lohen päälle ja sulje saumat tiiviisti haarukalla tai sormenpäillä painellen. Jos taikinaa jää yli, voit muotoilla siitä piirakan päälle koristeita.
Voitele piiras munalla ja paista 200 –asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Jos et pääse tarjoilemaan lohta heti, kytke virta pois uunista, peitä piiras foliolla ja pidä uunissa tarjoiluun saakka. Jätä uunin luukku raolleen, jotta piiras pysyy lämpimänä mutta ei kypsy enää.
kuva ja teksti Verna Kaunisto-Feodorow: Edustuskeittiö (Gummerus 2010)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)