perjantai 4. kesäkuuta 2010

Nadeem Aslam: Elävältä haudatut


Talon omistaa englantilainen Marcus Caldwell. Talo sijaitsee Afganistanissa, veren, kuoleman ja unikkojen maassa. Maassa, jossa talojen seiniin liimataan shabnameja, uhkakirjeitä. Uhkakirjeiden jäljillä kulkee hidas, kiduttava kuolema. Talo sijaitsee Ushassa. Usha tarkoittaa kyyneltä. Talo on lukijoiden talo, jossa on lävistetty kirjasto. Talo on tarinoiden talo, jossa Marcus kaipaa vaimoaan Qatarinaa, tytärtään Zamenia sekä tyttärenpoikaansa Bihzadia. Talo on tuulen ja hiljaisuuden talo, jonne lopulta kerääntyvät kaikki kantaen menetystensä ja kaipuunsa taakkaa. Tämä on talo, jota ympäröivät dukhit, mutta kun aamu-usvan käpälä kurottaa alaspäin vuorilta kaikki peittyy appelsiininkukkien huumaavaan tuoksuun ja yöperhoset laskeutuvat levolle.

Nadeem Aslamin Elävältä haudatut (Wasted Vigil, LIKE 2010, suomennos Vuokko Aitosalo) vaeltaa maassa, jonka neljännesvuosisatainen sota on kuorruttanut verellä, vihalla, kidutuksella ja Koraanilla. Melkein jokaisella Koraanin sivulla käsketään tarttua aseisiin ja teurastaa vääräuskoiset. Lukija vaeltaa Nadeemin mukana läpi vuorten, joiden onkalot kätkevät keskenään kilpailevat sotapäälliköt, talibanit, heimot, eri uskonsuunnat, al-Qaidan, Fedallan johtaman salaisen upseeriryhmittymän. Hämmentyneenä kohtaat venäläisiä naisia, jotka etsivät kadonneita poikiaan, miehiään, isiään. Kohtaat amerikkalaiset sotilaat, sekä heitä vastustavat että tukevat afganistanilaiset. Ja tietysti pahinta kaikesta, kohtaat jälleen naiset, jotka eivät saa näkyä, eivät kuulua, tai heidät kivitetään elävältä kuoliaiksi. Kuitenkin kohtaat myös sen mystiikan, jonka takia jäät tarinan lumoon. Vuorilta putoavat usvan hohtavat köynnökset ja puristavat sinut syliisi niin lempeästi laulaen, että tiedät tässä syleilyssä löytäväsi paitsi kyyneleesi, myös oudon lohdun: Ymmärrät Marcusta, joka ei palaa Englantiin, ymmärrät pahan aivopesemää Casaa, huumaannut tuoksuista ja yöperhosista…kuitenkin tiedät, että mikään syleily ei saa ikinä sinua unohtamaan, antamaan anteeksi…

"David, meillä on uudenlainen vihollinen. Heidän annetaan lukea Koraania Guantanámossa, se on heidän uskonnollinen oikeutensa ja ihmisoikeutensa. Oletko lukenut Koraania? Eivät he tarvitse jihadiin yllyttävää kirjallisuutta - heillä on Koraani. Melkein jokaisella sivulla käsketään tarttua aseisiin ja teurastaa vääräuskoisia."

Aloin lukea Aslamin kirjaa jo valmiilla asenteella ja ahdistuneena. Meni kirjan puoliväliin ennen kuin antauduin, vaikka Nadeemin teksti poltti minua heti. En edes tiedä, miksi otin tämän kirjan lukuun, sillä olen niin täynnä Afganistania, että lainatakseni Nadeemilta: ”On vaikea erottaa maan kauneutta, jos epäilee sen olemassaolon oikeutusta”. Miten lukea maasta, jossa maaperä on pelkoa, jossa hengitämme kuolemaa. Miten nähdä riikinkukkojen kauneus maassa, jossa kohtaavat kaksi tuulta ja niiden risteyksessä pahuus. Minä tein sen ja lumouduin! Veri muuttui runolauluksi, syleilyt tuhansien perhosten leikiksi ja Qatarinan elävältä kivitys sattui syvästi vain alleviivatakseen Nadeem Aslamin kirjaan taiotun salakielisen viestin: Tämä paha loppuu ja löytyy uusi Afganistan, runonlaulajien maa, jossa naisten korvarenkaat saavat soida ja pienet tytöt pääsevät kouluun ja Marcuksen taloon syystä tai toisesta eksyneet onnettomat löytävät rauhansa.

Nadeem Aslam on kirjoittaja vailla vertaa. Hänellä on lumottu kynä. On aivan sama kastaako hän kynänsä kidutetun vereen, vai hekuman kosteikkoon, teksti soi, sanat laulavat, tarina juoksee hopeapurona ja lumous, lumous…Älkää kaihtako tätä aihetta Afganistanin takia, vaan lukekaa se Afganistanin paremman huomisen puolesta. Minä olin kolmesataa valkoista kyyhkystä, jotka Gul Rasul syötti haukoilleen, mutta minusta tuli kirjan luettuani miljoona unikon kukkaa! Lupaan saman teille!

Tämä kirja on niin hellä ja niin kova, että lukunäytteiden valinta on melkein mahdotonta, koska niitä ei ole ottamatta mukaan koko kirjaa. Koko teksti on loppuun asti vietyä täydellisisyyttä. Olin valinnut niitä ja tajusin: Tässä on Elävältä haudatut. Tässä on Marcus ja hänen katkaistu kätensä, tässä on Lara etsimässä veljeään, tässä on Zaneem rikkomassa tuoksupulloaan antaakseen isälleen merkin, tässä olen minä, joka päätin nähtyäni talibanit tuhoamassa Bamiyanin Buddhan patsaita, että en ikinä, ikinä enää halua lukea mitään Afganistanista, tässä on valkoisten kyyhkysten parvi vapaassa lennossa…mutta muutaman lainaan ja tämä on sitaatti Julius Caesarilta:

Kelttien hallinnon heikkous oli druideille myönnetty suunnaton valta. Mikään valtio, jota papisto johtaa yliluonnollisin perustein, ei kykene todelliseen kehitykseen.

Minä en tiedä…tuntuu…en ole varma…Elävältä haudatut kukkii miljoonien unikkojen veripeltona…Onko tämä kirja nyt siirtyvä Elämäni Kymmeneen Parhaaseen Kirjaelämykseen?

Kynttiläntynkä sammuu sihisten. Tähtiä lukuunottamatta on täysin pimeää, sillä kuu ei ole vielä noussut. Jokainen tähti on kuin pisara läpikuultavaa nektaria, joka riittää täyttämään yöperhosten vatsan.

Matkalla kohti rakkainta elät kuollen joka askeleella.


Sen tiedän, että jos neito- ja lumikurjet voisivat itkeä, ne tekisivät sen juuri nyt!

*****

Kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Peikkoneito  Susa   Minna Jaakkola  ja Katja/Lumiomena

6 kommenttia:

  1. En lukenut (vielä arvosteluasi), mutta varasin tämän kirjastosta. Sitä odotellessa...

    VastaaPoista
  2. Lumiomena, nyt minä odotan enemmän kuin kukaan toinen, että ehdit lukea tämän kirjan;-) Minulle tämä oli todellinen yllätys! Kirja, jonka valintaa ensin kaduin, sillä tiedäthän...Afganistan...onneksi kansi myi. Tietenkään emme päästä toisiamme vaikuttamaan alitajuntaamme ennen kuin olemme tehneet oman arvostelumme...

    VastaaPoista
  3. Se on muuten juuri niin, että tämän luettuaan ymmärtää kaikkia eikä ketään.

    Olen työssäni ollut tekemisssä muutaman afganistanista tulleen (pakolaisen) kanssa. Kun he kertovat koko perheensä kuolemista tajuaa vain sen, ettei mikään ole samaa sen jälkeen, ei mikään näytä tai tunnu samalta kuin minusta ja silti olemme saman maan päällä. Syömme ja nukumme. Ja hän kumartuu rukoilemaan omaa Jumalaansa ja minä omaani. Hmm. Tämä kirja toi jotain lisää, hitusen ymmärrystä, niin ajattelen.

    Toivottavasti löytyy uusi Afganistan.

    VastaaPoista
  4. Anni, ainakin minut tämä kirja käänsi nurin ja pystyn jälleen katsomaan Afganistania. Mitä auttaa selän kääntäminen? Sehän on äärimmäinen teko, joka kertoo melkein eniten sitä, että katsoja ei kestä edes katsoa sitä, mitä muut kokevat.

    VastaaPoista
  5. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista