Ian McEwan: Vieraan turva

Prologi

Matkustaminen on brutaalia. Se pakottaa ihmisen luottamaan vieraisiin ja kadottamaan näköpiiristään tuon kaiken kodin ja ystävien tutun turvan. Ihminen on lakkaamatta poissa tasapainosta. Mikään ei ole hänen paitsi olennaisuudet – ilma, uni, unet, meri, taivas – kaikki mikä viittaa ikuiseen tai siihen mitä me siitä kuvittelemme.

- Cesare Pavese –


Ostaessani kirjamessuilta minulta puuttuvan ja palvomani kirjailijan Ian McEwanin Vieraan turvan (The Comfort of Strangers, Otava 2010, suomennos Maria Alopaeus), mikään ei varoittanut minua tulevasta. Kirja oli aika ohut, mutta tiesin, että ei ’ohut’, sillä tunnenhan jo ’oman’ kirjailijani, mutta miten minä saatoinkaan aavistaa, vaikka olisi pitänyt, että…


Prologin sitaatti antaa viittauksen ikuiseen, vaan miten ikuista on seitsemän vuotta yhdessä olleen pariskunnan, Maryn ja Colinin lomamatka, jonka suurimmaksi tragediaksi odottaa turistiripulia tai sitä että kuukausi samassa hotellihuoneessa paljastaakin ikävystyttävän totuuden parin suhteesta tai että kaikkein vaikeinta on löytää sopivaa ruokapaikkaa, maassa, joka on kuuluisa erinomaisesta ruoastaan.


Ja sitten minulla välähti, että Ian McEwan oli onnistunut viemään minut maagiseen Venetsiaan, Kirjan kansan, kupan, irstailun ja saastaisen veden ja mielen kaupunkiin, jonne sydämeni jäi täysin perverssistä onnesta huumaantuneena. Kaupunkiin, jossa kuten Mary ja Colin, eksyt ilman karttoja, olet museoiden ja ravintoloiden aukiolojen vankina, etkä koe upeita hiekkarantoja, vilvoittavia niittyjä ja jos erehdyt etsimään ruokapaikkaa illalla liian myöhään, kaupunki määrää kohtalosi ja sen nimi on Rappio tai vieläkin pahempaa… Vieraan turva on seksuaalisen väkivallan pohjaimu, josta The New York Times sanoo ”Musta Maagikko on jälleen työn touhussa.” Osasin varautua osin, sillä olihan takanani jo monta hänen kirjaansa, mutta McEwan on päättänyt tuoda mukaan aina uuden elementin tatuoidakseen palvojansa ikuiseen polviasentoon.


Vieraan turvassa on paljon sitä rivien väliin piilotettua hienovireistä syväpsykologista ihmismielen kuvausta kuin kirjassa Rannalla. Toisaalta, vaikka kaikki eivät tavoita tämänkään kirjan kaikkia sävyjä, tässä on enempi sitä raatoa, jonka haju herättää lukijan kuin lukijan. Lähtö on valheellisen kepeä, sillä Mary ja Colin vain vähän eksyilevät, eivät löydä ruokaravintoloita ja edellisestä ateriasta on aikaa jo kaksitoista tuntia ja silloinkin he jakoivat vain yhteisen lautasellisen pikkusillejä.

”Satutko muistamaan myykö se mies mitään muuta kuin makkaroita?”


”Suklaata? Pähkinöitä?”


He kiristivät vauhtia ja heidän askeleensa kaikuivat meluisasti kiveyksestä, kuulostaen yhden ainoan kenkäparin ääneltä. ”Muuan maailman herkuttelukeskuksia”, Colin sanoi, ”ja me patikoidaan kolme kilometriä makkaroiden takia.”


”Me ollaan lomalla”, Mary muistutti. ”Älä unohda sitä.”


Colin läimäytti joutilaan kätensä otsalleen. ”Ai niin. Minä eksyn liian helposti sivuseikkoihin, kuten nälkään ja janoon. Mehän ollaan lomalla.”

Tämän sitaatin otin mukaan tositarkoituksella. Tämä oli ainoa kohta, jossa vielä hengitin, sillä loppu meni hyperventilaation puolelle. Ja miksi ihmeessä, sillä keskivälissä kirjaa pariskunta löytää uudelleen jo hieman laimenneen intohimonsa ja he kiihdyttävät toisiaan perverssillä kuiskeella rakastellessaan aivan uusiin maailmoihin, joihin eivät ehkä olisi yltäneet New Yorkissa tai Lontoossa, vaan nimenomaan Venetsiassa. He jopa unohtavat ravintoloiden aukiolot kiimassaan ja eräänä iltana pariskunta lähtee liikkeelle liian myöhään vain kohdatakseen pimeyden Venetsian, Robertin ja Carolinen. Mutta etenkin Robertin:


”Naiset rakastavat miehiä. Mitä tahansa naiset väittänevätkään uskovansa he rakastavat miesten hyökkäävyyttä ja valtaa ja voimaa. Se on syvällä heidän alitajunnassaan. Ajattele niitä kaikkia naisia joita menestyvä mies vetää puoleensa. Mikäli tämä mitä sanon ei pitäisi paikkaansa naiset vastustaisivat jokaista sotaa. Sitä vastoin he riemumielin lähettävät miehiään taistelun. Ja naiset haluavat joutua miesten alistamiksi vaikka vihaavatkin sen takia itseään. Se on syvällä heidän tajunnassaan. He valehtelevat itselleen. He puhuvat vapaudesta ja unelmoivat vankeudesta.”

Epilogi


Vaikka suuri intohimo kokea kaikki mahdollinen maan mullan ja taivaan tähtien välissä valtaakin silloin tällöin kiihkeän mielen, voisiko mitenkään jättää jotain vain vaarallisiksi uniksi tai kirjan tarinaksi. Itsessään loistavaksi. Vieraan turvaksi.

*****

Ian McEwanin kirjat Leena Lumissa

*****

Vieraan turva kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Kuutar  Annika K  Sara   Paula  Joana  Sanna Jaana  Erja  Naakku  Oksan hyllyltä