EDUSTUSKEITTIÖ - LINNAN JUHLISTA KODIN KUTSUILLE

Opiskeluaikainen vuokraemäntäni ja ystävättäreni markiisitar de la Salmoniére on sukua vanhoille kuninkaille, joista ovat jääneet elämään nimi ja tavat – sekä koti, joka hänen tapauksessaan on linna.

Alinette, kuten tapaan häntä kutsua, löysi monien vanhapiikavuosiensa jälkeen uudelleen nuoruudenrakastettunsa, joka oli kreivi, kuinkas muuten. Heidän kutsuminaan sain viettää yhden elämäni unohtumattomimmista illoista.

Verna Kaunisto-Feodorovin teos Edustuskeittiö – Linnan juhlista kodin kutsuille (Gummerus 2010) vie meitä aateliskotien kirppuisista vuoteista kuninkaallisiin päivällisiin ja kaikkea muuta siltä väliltä. Saamme tutustua ranskalaisen keittiön saloihin, sillä Verna innostui kokkaamisesta opiskellessaan maassa muusikoksi. Ranskan vuosien keittiötaidoista oli myöhemmin hyötyä hänen toimiessaan Suomen Portugalin suurlähettilään puolisona. Verna kokosi kirjaansa herkullisimmat reseptinsä ja kertoilee reseptien lomassa tarinoita niin ruoasta, seurapiirien menneestä maailmasta kuin nykyisestäkin. Kirja esipuheen on kirjoittanut Ajuda-palatsin johtaja Isabel Silveira Godinho.

Kirjan reseptit ovat hurmaavia ja joukossa on niin ruokakuvia kuin kuvia seurapiirien kuuluisuuksista. Minua kiehtoi hauska tarina eli Markiisitar de la Salmoniéren illallinen, jota tarjoilen teille kursivoituna muutamia pätkiä. Alla pieni osa kulinaarista historiaa eli 1600-luvulta peräisin olevassa keittokirjassa kuninkaallinen kokki ehdottaa tarjottavaksi kokonaiset kahdeksan eri kattausta, joissa kussakin on vähintään kahdeksan eri ruokalajia, kaiken kaikkiaan 64 eri ruokaa!

Linnaan saapuessamme oli kirkas, kuurainen talvipäivä ja olimme pukeutuneet talvitakkeihin. Suuressa takkahuoneessa oli esi-isien muotokuvia ja tornin kokoisia paperipinoja (kreivi on ammatiltaan asianajaja). Raivasimme tiemme kaikkein pyhimpään eli takan ääreen, siihen kahden metrin kultaiseen sädekehään, jonka loimuava tuli ympärilleen loi. Kuten muissakin eteläeurooppalaisissa maissa, myös Ranskassa on totuttu ajattelemaan, että talvi on vain ohimenevä ilmiö, vuodenaikojen iskias, joka loppuu ajallaan.

Resepteistä sen verran, että löytyy mm. Herttuattaren perunat Pommes Duchesse, Hirvifileet suolamantelissa Filet d’élan au gros sel, Rakuunakana pinjariisin kera Poulet à l’estragon, Lohta voitaikinakuoressa Saumon en croûte, jonka jo lupasinkin joulun aikaan valmistaa sekä Kyöpelinvuoren pääsiäisherkku Pasha avec sa sauce au chocolat ja Kalkkunankoipi portviinissä Cuisse de dinde au Porto. Löytyy myös Vegaanin paahdetut tatit simpukoiden tapaan Coqilles St. Jacques mode végan. Hanhenmaksavoileipien kohdalla toivon, että leipien maksa on tuotettu eettisyys huomioiden ja saimmehan jo Kiehuu!-keittokirjan kohdalla lukea, että eettisesti tuotettua hanhenmaksaa saa Suomesta Hauhalan Hanhifarmilta!

Isäntämme tarjosivat samppanjaa. Alinette uskoo, että todella hieno nainen juo vain rosee-samppanjaa, ja sitä juotiin. Kylmä piti ajatukset kirkkaina – sisällä oli tuskin kymmenen lämpöastetta – ja istuskelimme, keskustelimme ja musisoimme iloisesti sekä unohdimme ajan kulun kokonaan.


Puolenyön aikaan havahduin kohtalaiseen nälkään ja kysäisin ystävättäreltäni Alinettelta, oliko hän ajatellut meidän vielä syövän jotakin. Kutsussa muistin olleen maininnan myös illallisesta. ”Joitakin illallistarvikkeita päivällä kaupasta haettiin”, muisteli Alinettekin, ja kohottauduimme lämpimiksi käyneiltä paikoiltamme ja vaelsimme keittiöön.

Tämä Edustuskeittiö ei ole ollenkaan hankala resepteiltään, sillä katsoin kirjaa sillä mielellä, että jos Verna on nämä tehnyt, niin miksen sitten minäkin. Olen myös ranskalaisen keittiön ystävä ja pidän heidän tavastaan valmistaa ruokaa usein padassa. Ja koska en ole vegaani, heidän runsas lihatarjontansa sopii minulle hyvin, kunhan se ei ole kania tai hanhenmaksaa. Olen ruoan suhteen ranskalainen nautiskelija ja haluan, että ruokaa tehdään hartaasti ja keskittyneesti ja sama tunnelma siirtyy sitten myös valmiin ruoan nauttimiseen: Pöydässä viivytään kauan sekä syöden että keskustellen ja kynttilät saavat palaa loppuun ja vielä on karahvissa tippa viiniä ja sitten vaikka...jälkiruokaa.

Yö oli kuitenkin kamala, sillä patja oli ikivanha ja vietti niin, että olin jatkuvasti pudota vuoteeltani. Kirput purivat kaikkien vaatekerrosten läpi odotettuaan kauan nälkäisinä yövieraita, ja täysikuu mollotti huoneen suurista ikkunoista. Kaiken kruunasi ulkona meuhkaava huuhkaja, jonka ilmeisenä tarkoituksena oli ajaa tunkeilijat pois omalta reviiriltään linnan lähettyviltä.