VÄRISTYS

Muistan, miten lojuin lumessa kuin kylmenevä punainen täplä, sudet ympärilläni. Ne lipoivat minua, näykkivät ja tunkivat levottomina lähemmäs. Niiden yhteen painautuneet kehot pitivät auringon laimean lämmön loitolla. Jäähileet välkehtivät susien kaulalla ja niiden hengitys muodosti valkeita kuvioita, jotka jäivät ympärillemme leijumaan. Turkin myskin haju toi mieleen märän koiran ja palavat lehdet, se oli mukava ja kauhistuttava. Ihoni suli susien lipaisujen alla, niiden kovakouraiset hampaat repivät hihaani ja tarttuivat hiuksiini, painautuivat solisluille, kaulallani sykkivää pulssia vasten.

Kirjassaan Väristys (Shiver, WSOY 2010, suomennos Laura Honkasalo) Maggie Stiefvater kertoo hyvin liikuttavalla ja nuorella äänellään romanttista tarinaa Gracesta ja Samista kytkien nuoren rakkauden ihmisiä ikiaikaisesti kiehtoneeseen ja myös kauhistuttaneeseen ihmissusitematiikkaan. Heti kertomuksen alussa Grace joutuu lapsena susilauman hyökkäyksen kohteeksi, mutta pelastuu kuin ihmeen kautta, sillä yksi susista, lauman johtaja, keskeyttää muut ja Gracen lapsen mieleen jäävät vain suden keltaiset silmät, joita hän ei unohda koskaan.

Joskus sitä joutuu miettimään kirjan kohderyhmää ja nyt minulle kävi niin, sillä en tiedä, kenelle tämä kirja on kirjoitettu. Arvelen, että nuorille teineille, etenkin heille, joita sudet kiinnostavat, sillä kun Grace kasvoi ja oli teini, hänkin seurasi alati kotinsa metsän takana asustavia susia – vieläkin, aina – hyvin kiinnostuneena. Nyt kohderyhmä olin kuitenkin minä, sillä minä luin tätä suloista kirjaa väristen. Väristystä aiheutti Maggien herkkä kerrontatyyli, joka tekee minulle melkein mahdottomaksi uskoa, että hän on kahden lapsen äiti Virginian maaseudulta. Kertojan äänessä on jotain niin vilpittömästi varhaisteiniä että kirjasta on tullut kuin hauras jää, jonka läpi katsomme uskomatonta rakkauskertomusta. Tarinan kertojina ovat Grace ja Sam. Gracen kerronnassa näemme jään lävitse myöskin hänen omituiset vanhempansa, jotka elävät kuin ikihipit omiaan puuhaten heidän tyttärensä hoitaessa vanhemmille kuuluvia asioita. Näin mahdollistuu Gracen kaksoiselämä, jossa hänen ensirakkautensa on ihmissusi. Kirja on aivan tulvii mäntyjen, lumen, maan, sateen, myskin ja teinirakkauden tuoksuja, joihin lomittuvat susilauman elämä sekä Rilken runot! Yleensä Sam on se, joka kertoo susilauman jäsenistä, mutta kun hän vihdoinkin antautuu:

Menin alemmas suudellakseni hänen vatsaansa. Se tuntui oikealta ja luonnolliselta, aivan kuin olisin tehnyt sen tuhat kertaa aiemmin ja tekisin tuhat kertaa uudelleen.


Näin rumat arvet, jotka sudet olivat jättäneet hänen kaulalleen ja solisluulleen, ja suutelin niitäkin.


Grace veti peiton päällemme ja riisuuduimme alastomiksi. Kun vartalomme painautuivat toisiaan vasten murisin ja luovutin: en ollut susi enkä ihminen, pelkästään Sam.

Tässä kirjassa ei ole sitä mustaa, provosoivaa erotiikkaa, jota löydämme Aksel Sandemosen Ihmissudesta, sillä Grace on täysin Felicia Venhaugin vastakohta ja vasta lapsi. Siinä missä Felicia kulki ylpeänä pää pystyssä kahta miestä rakastaen ja samalla härnäten ihmissutta katoamiseensa asti, nuori Grace rakastuu silmittömästi Samiin jo ensi katseesta. Kirjailija Cynthia Leitich Smith kuvaa Maggien tekstiä näin: ”musikaalista, taianomaista ja romantiikkaa pursuavaa…täydellistä teräville päille ja runollisille sieluille.”

…jäät itse selvittämään elämäsi,
kypsymään yksin, arka jättiläinen,
niin että vuoroin olet kivi jäinen
ja vuoroin tähti loistaa sisälläsi.


- Rainer Maria Rilke -
suomennos Anna-Maija Raittila