lauantai 13. lokakuuta 2018

Tuurenpihlaja: suosikkipuuni juuri nyt!


Vuosia sitten istutimme tuurenpihlajia vähän enmmänkin. Yksi kuivui eli oli ihan väärässä paikassa. Yhden söivät kahtena vuonna rungosta jänikset ja se on nyt kolmatta vuotta verkoilla suojattu. Siitä on tulossa todella komea pensas.


Kolme voi normisti ja mitä enemmän auringossa sitä uskomattomampi ruskaväri. Tämä on ns. ykkösrinteessä. Oikealla lehtomme suurine lehmuksineen, vasemmalle jää sisääntulo.


Vasemmalla takana näkyy villiomenapuu, jota Lumimies vaalii. Sen jälkeen on Moskovan kaunotar syreeni ja...


Tämä on syksy!

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Tuurenpihlajan istutus lumisateessa ja jäätävässä viimassa 7.5.2024


Tämä on niin meitä. Istutetaan kasveja jäätävässä viimassa tai siirretään isoja hortensioita +30 asteen helteessä. Kaadatimme etupihalta suuren ja roskaavan männyn. Lisäksi mänty varjosti villikukkaniittyämme, jonka yhden rajan näette vihreänä oikeassa reunassa. Pidän puuolivarjon puutarhoista, mutta etupihalle saa porottaa. Nyt monet männyn aiheuttamat haitat ovat ohi. Koska kasveillamme pitää olla syksyllä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ruskaväri, kuten vaikkapa atsaleat, helmiorapihlajat, köynnöshortensia, villiviini etc, tulipa mieleen se ehkä kaunehin: tuurenpihlaja. Mikään ei pidätellyt kun olin soittanut Jyväskylän vanhimpaan taimimyymälään Hyytiäisen taimipihalle ja saanut itse isännältä kuulla, että on loistavia tuurenpihlajia ja jo ulkona pidettyjä. Tässä se nyt nuorikkona seisoo. Ympäristö ehtii lykätä vielä kukkaniittyä ja nuo risunnäköiset ovat mongolianvaahteroita, joita meillä on kolme isoa ja pieniä taimia siellä sun täällä. Yöt ovat hirveän kylmät, joten onneksi puutarhuriystäväni kehotti vetämään hallaharson vielä kylmiksi öiksi etteivät upeat lehdet palellu.

Jänikset ja muut metsän eläimet ovat tälle puulle hyvin persoja, mutta olemme tottuneet suojaamaan, kunnes kasvin runko on vahva ja ei niin maistuva enää. Yksi täysimenetys oli alkuaikoina, mutta nyt meillä on kuitenkin kolme täysmittaista tuurenpihlajaa ja tämä uutukainen. Toivottavasti lumihiutaleet toivat onnea.

ruskaterveisin toukokuussa
Leena Lumi

torstai 11. lokakuuta 2018

Mitä kuuluu Leena Lumi?


Juuri tänään tulivat mieleeni nämä viime syksyn kuvat, jolloin esittelin Marimekkopuseroani, BoyFrend-farkkujani sekä vaaleanpunaista kevyttoppista. Olin vihdoinkin toipunut liikuntakuntoon suven 2016 leikkauksesta sekä sitä seuranneesta komplikaatiosta. Onneksi en vielä tiennyt, että olisin operaatiossa jälleen 5.12.2017! Kaikkihan alkoi tästä


Myös Marimekon uusin leninkini pääsi kuvaan. Tähän on nyt Hahnilta tilattu suloinen neulejakku, jonka näette alakuvan kollaasissa:


Kissanviiksissä juhlistamassa tapaamisemme merkkipäivää 3.3.2018 eli minulla oli sytot koko kevään kolmen viikon välein, mutta toisella viikolla alkoi hiukan aina helpottaa. Viimeinen hoito oli huhtikuun vikalla, joten olin toukokuun ekalla heikoilla, kun oli synttäriviikkoni. Elämä on.


Olin päättänyt, että tästä asiasta ollaan varsin hiljaa, mutta ei ihan. Nyt palasin aiheeseen siksi, että taas oli kontrolli ja nyt vaste oli hyvä eli ei etäpesäkkeitä. En osaa kuitenkaan hihhuloida, sillä sattumakortit tekevät mitä niitä huvittaa. Oli vähän pakkokin tulla kertomaan, sillä kun sain vaihteen vuoksi hyviä uutisia, putosin täydelliseen uupumukseen. Nyt minä vasta väsynyt olenkin! Lumimies tosin muistuttaa, että lääkäri oli sanonut sytojen voivan uuvuttaa jopa vuoden, mutta en minä sitä kuullut...Kastelinhan puutarhaa iltamyöhällä pitkin läkähdyttävää kesää ja hyppäsin uimaankin korallinpunaisessa leningissäni, kun tuli 2,5 miljoonaa kävijää blogissani täyteen. Nyt tämä kilpailuhenkinen likka lukee hidastetusti ja myös blogi saa virrata miten huvittaa.


Pyydän, ei tsemppejä, kiitos♥ Näytän vahvalta, mutta olen fragile...Tämä kaikki teille uskolliset lukijani vain tiedoksi. Kaikesta huolimatta lähden huomenna ostamaan Upiqinonia, joka on joskus auttanut väsymykseen eli toivossa on hyvä elää. Toivottomuus vie mehut, virta pysähtyy. Ja uskokaa tai älkää, nukun 12 tuntia vuorokaudessa! En lue enää yöllä tai siis en puolenyön jälkeen. Nytkin on menossa niin mehukas kirja, että...Itsekuria, itsekuria!

Mukavaa syysviikonloppua teille kaikille♥

♥:lla Leena Lumi

Fragile

maanantai 8. lokakuuta 2018

Ilona Pietiläinen: Tervetuloa jouluun! Säteilevät kodit, satumaiset ideat ja lempeät tarinat


Mitä olisikaan joulu ilman Ilonan joulukirjaa! Joka vuosi sitä kiihkeästi odotan jo hyvissä ajoin voidakseni jakaa joulun odottamisen ilon teidän kanssanne. Ilona Pietiläisen joulukirjat ovat matka jouluun, joulun odottamista ja unelmointia. Suurin osa Ilonan kirjoista on sisustuskirjoja, mutta joulukirjat erottuvat ominaan hänelle, jolle Pietiläinen on uusimman kirjansa kirjoittanut: ”Tämä kirja on kirjoitettu jokaiselle, jonka mielestä joulun odotus on ihmisen parasta aikaa.”

Ilona Pietiläisen Tervetuloa jouluun! Säteilevät kodit, satumaiset ideat ja lempeät tarinat (Docendo 2018) on tänä vuonna makuuni erityisen paljon: Runsaasti reseptejä, kohtuullisesti askartelua, luonnollisesti sisustusta ja koiruuksia, paljon nautittavia kuvia. On myös terveisiä lapsiperheiden jouluista sekä ihastuttavia ideoita Ilonan tyyliin. Mistä pidän eniten, sanon heti: Kirjan mattaiset sivut, edulliset ideat eli kuka vain voi toteuttaa, paljon lunta, paljon koiria ja yllättävä harmonia kirjan upean kannen henkeen. Kuvat ovat hengästyttävät ja niitä on sekä Ilonalta että jouluperheiltä. Kaikkien mukana olevien nimet löytyvät kirjan sivulta 190. Lähdetään matkaan!

Olen tänä vuonna ollut paitsi omannäköisiäni ruokakirjoja. Koska olen innokas kokki, arvostan nyt erityisesti uusia reseptejä. Ja osaa näistä ei heti yhdistä jouluun, mutta siinä se onkin: Tuodaan joka joulun aikaan mukaan edes yksi uusi resepti, jonka ei tarvitse olla mitenkään jouluisena tunnettu.


Jouluiset vohvelit belgialaiseen tapaan saamme Willen Olohuoneesta.

3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
4 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
2 kananmunaa
2 dl maitoa
150 g rasvaa sulatettuna

Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä maito ja kananmuna ja lisää seos kuiviin aineisiin.

Lisää joukkoon rasva. Vatkaa koko komeus hyvin sekaisin ja anna taikinan levätä hetki.

Paista herkut vohveliraudalla ja nauti parhaassa seurassa.

Päälle ainakin kermavaahtoa. Joku voi haluta kinuskikastiketta, jota säestää aurajuusto.

Kukka-asetelmia, suklaisia joulupipareita, Ilonan kuistin joulu, jossa mm. ruukkukynttilöitä ja paljastetaan, mikä on ehkä kaunein reikäpaikka vaikka vanhalle räsymatolle, nautitaan joulupizzaa Arjan ja Matin tapaan, piipahdetaan pikku Melinan joulussa, ilahdutaan Anniinan ja Antin Kuohun kodista, jossa he ovat tarjonneet kodin Espanjasta tuoduille katukoirille, vietetään kestit Kirsin ja Timon kotona Äänekoskella, kohdataan pikku Minkan joulu, jossa

Joulussa on viisi kirjainta, jotka näyttävät yhdessä satumaiselle.

Aleksandran joulussa ketun askeleet pihamaan lumessa ovat helminauhaa:

Jos on syntynyt tähtisateeseen, kantaa säihkettä silmissään aina.

Alexin mielestä:

Joulu on kaikkein parasta ihmisen aikaa!


Pajumiehen joulussa Kalevi Kolu valmistaa pajusta joulu- ja talviajan pihakoristeita. Syntyy pupuja, koreja, poroja, possuja ja vaikka mitä. Kalevilla on töissään mukana todellinen joulun henki, sillä koristeista saatavat rahat menevät hyväntekeväisyyteen, ovat aina menneet. Pajutarinassa Kalevi paljastaa valmistuksen salat, joten kuka ikinä innostuu...


Tulokkaiden joulu sisältää ripauksen magiaa, mutta sieltä löytyy myös se, mitä itse aion tänä vuonna tarjota jonain monista joulun ajan päivistä eli Waldorfin salaatti. Taidanpa seurata Mirkka Tulokkaan reseptiä, jonka löydät kirjasta.

Villasukassa herkutellaan Katin äidin salaisen reseptin bebe-leivoksilla ja rintamamiestalon joulussa nautitaan bataattisalaattia, jonka kera tarjottu mehu nautitaan peuralaseista.


Ilonan vanha, kauniisti harmaantunut ladonovi saa innoituksensa Minna Immosen korteista, niistä hurmaavista, joita varmaan kaikki rakastavat!


Ilona on valmistanut linnuille koverretuista appelsiineista pirteitä ruokakuppeja, joita voi aina täytellä uudellaan tai valmistaa lisää ja lisää. Riisipuuro hänellä on vähän herkumpi eli mukana on maidon lisäksi kuohukermaa ja vaniljasokeria.


Joulun harmonia vain nauttii pienestä askartelusta, vaikka se ei minun juttuni olekaan, mutta olen aina rakastanut tarjoilutornia! Tervetuloa jouluun antaa tarkat ohjeet tämän kaunistuksen valmistamiseen ja siinä sivussa syntyvät lumipullatkin, mutta joulun koiruus ottaa rennosti tietäen, että joulu saapuu aina ajallaan.


Tosin pian herännee Neilikkakin, sillä kohta tuoksuvat talviletut!


4 munaa
1 l maitoa
4,5 dl vehnäjauhoa
3 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
4 rkl intiaanisokeria
0,5 tl leivinjauhetta
4 rkl sulatettua voita

Vispaa kanamunat maidon joukkoon.

Lisää kuivat aineet ja lopuksi voi. Sekoita taikina tasaiseksi.

Anna taikinan turvota. Paista sitten letut pannulla voissa.

Juuri nyt olen ihastunut talvilettuihin. Niitä voi syödä ilta- ja aamupalaksi ja siinä välissäkin – eli siis aina. Jouluiseen pöytään ne sulautuvat kauniisti kakun tapaan pinoon aseteltuina.  Silloin jokaiseen lettuväliin sujautetaan kerros lakkahilloa ja kermavaahtoa. Koristeeksi nostellaan marjoja, sitruunamelissan lehtiä ja anistähtiä. Pienellä pannulla paistetut letut näyttävät joulupöydässä sympaattisen herkullisilta.

Ilonalta ne parhaat ideat ja reseptit on saatu jo kohta yhdeksän vuoden ajan, joten voin hyvin sanoa hänen uudesta kirjastaan, että mieluisin joulu/talvikirjoista ja kaikkein paras kansi kaikista hänen kirjoistaan! Mitä parahin joululahja niin monelle tai tuliainen ennen joulua visiitille.

Kallionpään tilan kuisti- ja kelkkakuva saavat nyt olla meidän matkamme päätöskuva kohti joulun aikaa, sitä maagista aikaa, joka on kuin oma vuodenaikansa.


Hurmaavaa joulun odotusta Ilona ja kaikki jotka kantavat joulua sydämessään ympäri vuoden

*****

perjantai 5. lokakuuta 2018

Pierre Lemaitre: Tulen varjot


Charles seurasi tilannetta ällistyneenä suu ammollaan. Kuollut kala, hän ajatteli, oikein sydämestä kouraisi, poika oli lähes eloton, turha, ja hänen täysin tarpeeton olemassaolonsa oli syynä Charlesin perikatoon, hänen ja hänen kahden terveen tyttärensä, joilla oli elämä edessään, voi pyhä Maria, tuo lapsenraato oli tuhonnut kaiken, mitä hän oli rakastanut.

Raymond sopersi jotain hämmentyneenä ja laskeutui toisen polvensa varaan lommoontuneen autonoven viereen.

Hän otti pikkupojan syliinsä, nousi seisomaan, ja niin Paul-herra palasi kotiin puutarhurin kantamana, katse pysähtyneenä ja sääret velttoina heilahdellen.

Pierre Lemaitren Tulen varjot (Couleurs de l’incendie, Minerva 2018, suomennos Susanna Hirvikorpi) oli minulle yksi kirjavuoteni odotetuimmista teoksista, sillä olen omavaltaisesti julistanut tätä edeltävän pankkiiri Péricourtin suvusta kertovan teoksen Näkemiin taivaassa huomisen klassikoksi. Teos sai ilmestymisvuonnaan Ranskan arvostetuimman kirjallisuuden alan tunnustuksen, Goncourt-palkinnon. Tulen varjot on itsenäinen jatko-osa kantaen suuren lukuromaanin viittaa poimut täynnä kieroilua, äkillisiä tragedioita, intohimoa, sodan jälkeistä lamaa, vihaa, vilppiä ja nimenomaan tässä kirjassa naisen kostoa.

Kaikki alkaa pankkiiri Marcel Péricourtin hautajaisista vuonna 1927. Sodan jälkeinen lama on riistänyt kansaa ja kiristänyt mieliä, mutta Péricourt on nauttinut laajaa arvostusta ylitse sosiaaliluokkien. Jopa niin että heille

Marcel Péricourt edusti tuota entistä Ranskaa, maata, joka oli ennen hoitanut talouttan hyvän perheenisän lailla. Ihmisten oli vaikea käsittää, mitä hautausmaalle oltiin saattamassa, merkittävää ranskalaista pankkiiria vai hänen edustamaansa aikakautta, joka oli nyt ohi.

Hautajaisia ei kukaan voinut unohtaa: Tuskin oli Péricourtin arkku saatu hautausmaalle, kun hänen tyttärensä Madeleinen seitsemänvuotias poika Paul hyppäsi korkealta ja suoraan isoisänsä arkun päälle luonnollisesti järkyttävin seurauksin. Kun käy ilmi pojan jääminen henkiin kuin ihmeen kautta, kaikkien ilo ei ole aitoa. Ilmeet vain happanevat perukirjan lukemisen jälkeen, sillä Péricourt on jättänyt miltei kaiken tyttärelleen ja tämän pojalle. Ahne Charles –veli saa vain murusia, hän jolla on kaksi vähemmän viehkoa neitoa naitettavana ja monta, monta rahareikää. Alkaa syntyä vaarallinen kaunaisten ja pettyneiden kehä Madeleinen osaamatta varoa, sillä hänen kaikki huomionsa on nyt Paulin kuntouttamisessa vaikka lääkärit sanovatkin ettei hän kävele ikinä, Madeleine on päättänyt tehdä poikansa elämästä elämisen arvoisen. Kaiken hän tekee Paulin eteen samalla kun alkaa ottaa hoitoonsa isänsä pankkiiriliikettä. Kotiopettaja André Delcourt palkataan ja ennen kuin huomaakaan Madeleine on rakastunut mieheen. Sen sijaan Paul on yhä tuskaisempi, yhä masentuneempi. Lastenhoitajaa toisensa jälkeen testataan, kunnes löytyy puolalainen Vladi, joka ei osaa sanaakaaan ranskaa: Paul on haltioissaan. Vladi laulaa aina, flirttailee kaikkien kanssa, menee pidemmällekin ja on aina hyvällä tuulella. Juuri Vladi huomaa Paulin rakkauden oopperaan. Levyt joita Vladi alkaa soittaa herättävät Paulin elämälle ja tätä kautta hän ryhtyy kirjeenvaihtoon italialaisen primadonnan, Solagne Gallinaton kanssa. Tästä alkaa minulle teoksen rakkain osuus. Tästä alkavat myös tapahtumat, jotka vievät Paulin pyörätuolineen jopa samaan konserttiin Hitlerin kanssa. Kun hän kuuntelee Solangea a capella

Ich wurde mit dir geboren...

Ich will mit dir sterben...

Morgen werden wir zusammen sterben…

hänen sielunsa itkee ilosta, musiikin kauneudesta, uhkean primadonnan ystävyydestä.

Madeleinella puolestaan on helvetti irti, sillä katkeruus vie tuhkatkin pesästä, kun luottaa vääriin ihmisiin tai antaa huomionsa hetkeksikin herpaantua. Hän on kuitenkin isänsä tytär ja valmis taisteluun. Madeleinen taistelusta tulee kuin Alexander Dumasin seikkailutarina! Pimeiden, sateisten kujien tapahtumia, joissa Lemaitre muistuttaa, mistä hänet todella tunnetaan: Pelottavat jännitysromaanit! Tulen varjot on kuitenkin enemmän: Se on aikalaiskuvausta tuon ajan Pariisista, näemme sisustuksia, törmäämme rakasteleviin pareihin, tutustumme Pariisin alamaailmaan, luotamme pahimpiin pettureihin, nautimme ranskalaisherkkuja, sukellamme vihan ja koston yöhön, juomme yötä kunnes...

Miten kiinnostavaa onkaan lukea kirjan lopusta Lemaitrea innoittaneita kirjailijoita, kuten Alexander Dumas, Saul Bellow, Charles Baudelaire, Gustave Flaubert, Leo Tolstoi...

Hän laskeutui portaat. Hän tunsi olonsa hauraaksi, vatsaa kaihersi ontosti. Nyt hän saattoi vain todeta, millaisten raunoiden keskellä hänen täytyisi elää.

Hän kohotti päätään.

Pihassa odotti auto, jonka moottori kävi.

Hän käveli auton luo ja kumartui katsoman kuljettajaa lasin läpi.

”Pyydän saada saattaa teidät kotiin, Madeleine. On jo myöhä.”

Madeleine hymyili hiukan ja nousi kyytiin.

”Kyllä, olette oikeassa, on turvallisempaa liikkua autolla. Kiitos, herra Dupré.”

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet Tuijata. Kulttuuripohdintoja Kirja vieköön!  Arja/Kulttuuri kukoistaa   Mai/Kirjasähkökäyrä  Donna mobilen kirjat  Kirjaluotsi

tiistai 2. lokakuuta 2018

Pimeys kaatuu kiinni...


Pimeys kaatuu 
kiinni horisonttiin kuin
käärepaperi.
Tähdet ja kuu tulevat
koristamaan matkaani.


Pimeys vyöryy
taivaan täydeltä alas.
Maa kimaltelee
kevyen ensilumen 
kosketuksen hurmassa.


Ympäri saarta
kiertävä kaislikko on
tiheä aita
jonka seassa tuhat
tietä kuljettaa kotiin.

- Eija Aromaa -
Tankapyöräilijän talvi (ntamo 2014)

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu


....täytyy tiskata, täytyy pestä pyykkiä, täytyy mennä suihkuun, täytyy kirjautua sisään verkkopankkiin ja siirtää säästötililtä rahaa käyttötilille, täytyy mennä kauppaan ostamaan talouspaperia...täytyy kirjautua uudelleen sisään verkkopankkiin ja siirtää säästötililtä lisää rahaa käyttötilille, täytyy päivittää CV, täytyy kirjoittaa työhakemuksia, täytyy mennä museoon ja löytää sivistynyt ja tiedostava poikaystävä, täytyy muuttaa yhteen ja miettiä perheen perustamista, täytyy soittaa mummille, täytyy soittaa vaarille, täytyy vastata Messengerissä viestiin, jonka sai vastaukseksi omaan viestiinsä, täytyy...

Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus 2018) sekä oli että ei ollut minun kirjani. Enemmän oli, koska siitä tässä kirjoitan. Kirjan kertoja on nuori nainen, 34 –vuotias, joka elää jatkettua nuoruutta, kuten niin moni nuori aikuinen tänään. Hän myös muistaa, että hänen äitinsä oli saanut hänen iässään jo lapset, oli ammatissa ja vakiintunut. Kertoja elättää itsensä jotenkuten vapaana kirjoittajana, mutta myöntää suoraan, että ei olisi selvinnyt ilman vanhempiensa taloudellista tukea. Vanhemmat tietenkin odottavat tähänkin asiaan muutosta, mutta kun huomaavat tyttärensä risat jalkineet, ovat valmiit ostamaan uudet. Katuojaan kertojamme ei konkreettisesti joudu, vaikka henkisesti ja vahvaa ironiaa omaten näkeekin itsensä milloin missäkin äärestä ääreen. Tinder –treffit tuovat huonoja valintoja, mutta yksi olisi ollut jopa sellainen, jonka kanssa olisi voitu ostaa kakkoskoti Ranskasta ja saada lapsia, mutta onnettomuudeksi mies jättää hänet. Tästä alkaa henkinen katuoja, jota vastaan nuori nainen taistelee sipsivakaumuksellaan sekä tekemällä lakonisia ja ärsyyntyneitä huomioita, joista kuultaa jopa masennusta:

päivät vaihtuvat toisiin ilman toisistaan erottumista

lumi sataa, lumi sulaa pois

sataa vettä, ihan sama missä sateenvarjo on

muut elivät elämäänsä täynnä tapahtumia

aamusta alkaa jo illan odotus...

Nuori naisemme käykin äitinsä kustantamalla terapeutilla, jossa tärkein aihe on nyt jätetyksi tuleminen.

Lääkäri määrää ahdistukseen Ketopinoria, joka vain väsyttää lisää. Onneksi terapeutin ehdottama vihalista tyydyttää hiukan. Miten sitä voikaan vihata uuttavuotta ja turkistarhausta!

Onneksi Nyki ei petä koskaan ja sinne pääsee nostamalla opintolainaa.

Vihdoinkin hänelle valkenee, että voisi tehdä ’äidit’ eli lähteä samalle alalle. Miten oma äiti voikin sitten ampua just tuon suunnitelman rikki tuomalla julki tyttärensä luonteesta piirteen, jota tämä ei aina itse huomaa...

Olen tämän kirjan kohderyhmää tarkkailijana, sillä tyttäreni on vähän kertojaa nuorempi, mutta ei paljoa. Olen saanut hyvin liki seurata häntä ja hänen ystäviään, joten tässä kirjassa on paljon toden perää. Pätkäelämä on osa sitä, johon niin monet nuoret nyt joutuvat taipumaan. Toinen ovat omat unelmat, joista ei haluta irrottaa otetta, eikä tarvitsekaan, mutta kun ajan kiivas virta eli mitä jos nuorista naisista yksi vakiintuu äidiksi asti? Nyt on menossa vaihe: reissuja, graduja, pätkätöitä, vakikumppanit, bilettämistä, Ikeaa, sushia, ahdistusta tulevasta työllistymisestä omalle alalle...Kuitenkin kiva, kun voi näitä jakaa samojen ystävien kanssa. Heidän joiden kanssa aikanaan lähti reppuselässä ala-asteelle. Seuraan siis aitiopaikalta melkein Savonlahden tarinaa. Hänen tyylinsä on ironinen, mutta takana seisoo monen tosi. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on sekä nimeltään että otteeltaan vakuuttava esikoisteos. Suora. Satuttaa sekä vähän myös hymyilyttää. Ei mikään kiiltokuva, jossa kaikki on ihanaa, ihanaa! Ei kumartele kauniita kuvia, vaikka niitä vähän ihaileekin. Tätä aikaa.

Olen kotona leikkaamassa neilikkakimpun varsia, kun puhelimeni piippaa. Tekstiviesti Taavetilta.

”Lähdetkö Ikeaan?” siinä lukee.

”Monelta?” vastaan.

*****

Tämä kirja on haluttu, sillä esim. 6.12019, Savonlahden teos on kaunokirjallisuuden puolella Helmet-kirjaston eniten varauksia saanut teos!

torstai 27. syyskuuta 2018

On aika....ja rentouttavaa viikonloppua!


On aika...

rakentaa siileille talvipesiä ja jatkaa ruokintaa vielä hetki, sillä ainakin viime vuonna siilejä hortoili vielä marraskuussakin. Facebookin Siilien ystävät -ryhmästä saa paljon tietoa ja näkee hienoja kuvia. Lokakuulla, joka on ihan jo kynnyksellä, on aika aloittaa pikkkulintujen talviruokinta. Muistathan, että mustarastaan nokka ei kestä jäätynyttä ruokaa eli jos niitä haluaa pitää pihapiirissä, annetaan aamuisin viipaleita lintujen talvipötköstä sekä vaikka omenoita. Auringonkukansiemeniä sinne, missä tietää niiiden asustavan. Nyt ne vielä selviävät, mutta pakkasilla sitten.


On aika...

ainakin meillä jo laittaa myyräsuojukset sekä jänisverkot


On aika...

ihailla ruskaa kuin myös haravoida lehtiä sekä siilien talvipesien suojaksi että komposteihin maatumaan mullaksi

tyhjentää biokompostori(t) ja sekoittaa se sitä vähän lehtikomposteihin, mutta jättää 'siementä' pohjalle, niin toimii hyvin kevääseen saakka


On aika...

hankkia lisää kynttilöitä ja muistaa, että myynnissä on myös 7 tunnin tuikkukynttilöitä

hankkia ensi vuoden kalenteri

ostaa joulukortit heti kun näkee mieluisat tai tehdä kortit itse

istuttaa callunoita, kanervia ja minisyklaameja, vaikka pelakuut kukkivatkin vielä parhaimmillaan ja meillä vielä verenpisaratkin

istuttaa kukkasipulit

On aika...

laittaa kesävaatteita talviteloille ja ottaa lämpimiä esiin

muistaa vitamiinit, etenkin D, jota ihan lääkärin ohjeella nautin 50 mikrogrammaa/vrk

nauttia raikkaasta syysilmasta, jatkaa grillaamista vielä hetki, kääriytyä hyvän kirjan ääreen ja antaa tarinan viedä

on lupa leikkiä myös vaihtolämpöistä eläintä ja elää hitaammin, kuunnellen...


On aika...

katsella tulen tarinaa

Rentouttavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!

saarelta myrskyterveisin
Leena Lumi

tiistai 25. syyskuuta 2018

Clare Mackintosh: Anna minun olla



Toisinaan alitajuntani on minulle ystävällinen. En aina näe vanhempieni putoamista, toisinaan näen heidän lentävän. Näen heidän astuvan tyhjyyteen, levittävän käsivartensa ja kaartelevan matalalla viistäen aaltoja, jotka lennättävät pärskeitä heidän nauraville kasvoilleen. Niinä kertoina herään lempeästi, ja hymy viipyilee kasvoillani, kunnes avaan silmäni ja tajuan, että kaikki on juuri niin kuin silloin, kun suljin silmäni.

Clare Mackintoshin jännitysromaani Anna minun olla (Let Me Lie, Gummerus 2018, suomennos Päivi Pouttu-Deliére) on brittikirjailijan kolmas dekkari ja napakymppi. Siihen ei ole mitään lisättävää, ei mitään pois otettavaa. Superlatiivit loppuvat. Juonipaljastuksia on syytä varoa, mutta luin ja ihmettelin, miten tämä voi olla vieläkin parempi kuin Minä näen sinut tai esikoistrilleri Annoin sinun mennä, joka oli lukuvuoteni 2017 toiseksi paras dekkari.  Pidin heti Clare Mackintoshin tyylistä, kuulin hänen ’äänensä’, rytmi oli minulle kuin tehty ja tietysti paljon psykologian pimeitä kuiluja. En ole ainoa Clare -fani, sillä häntä myydään mielettömästi ja luetaan jo yli 35 kielellä!

Clare Mackintoshin valttikortit lienevät omakohtainen kokemus poliisin työstä kahdentoista vuoden ajalta ja tarinan taju. Hän ei vahingossakaan anna Sussexin poliisipiirin operatiivisten toimintojen ylittää rikosdraamaa. Toisaalta hänen tarinansa perustuu jälleen tositapahtumaan, josta hän on saanut aiheensa. Ilmeisen vahvana kirjoittajana hän tietysti myös uskaltaa tuoda mukaan poliisitutkintaa.  Tutkija on eläkkeelle jäänyt Sussexin kreivikunnan yksi arvostetuimmista rikosetsivistä, joka nykyään toimii poliisin vastaanoton siviilityöntekijänä. Nuoremmat poliisit eivät edes tunne hänen karismaansa...Miten paljon nautinkaan Murray Mackenziestä: Vanhojen hyvien aikojen etsivä, jolla on intuitio! Niinpä hän kuin huomaamattaan vailla mitään virallista lupaa, alkaa tutkia Caroline ja Tom Johnsonin tapausta heidän aikuisen tyttärensä Annan pyynnöstä. Juttu on suljettu itsemurhina, jotka tapahtuivat noin puolen vuoden välein toisistaan eli ei rikokseen viittaavaa, mutta Annalle ei anna rauhaa nimetön viesti, jossa lukee:

”Itsemurhako? Mieti vähän.”

Siinä onkin miettimistä, sillä perhe oli näennäisen onnellinen ja myös varsin vauras. Isoisä oli aikanaan perustanut autoliikkeen, jota nyt johtivat yhdessä Tom ja hänen veljensä Billy. Caroline hoiti toimistotyöt. Mikä ihme heidät olisi ajanut hyppäämään kalliolta mereen, suoraan hyiseen kuolemaan? Oliko Carolinen menneisyys eläinaktivistina raivostuttanut jonkun? Entäs hänen intonsa puolustaa naisten oikeuksia? Tai eläinkokeiden vastustaminen? Onko Tomilla salattu menneisyys? Näitä Anna pohtii ja alkaa käydä suruterapiassa, jossa lopulta terapeutin, Markin, pitää ensin katkaista hoitosuhde ja sitten pyytää Anna treffeille. Nyt heillä on parin kuukauden ikäinen Ella –vauva. Kaikki olisi niin täydellistä vain jos nimettömät viestit lakkaisivat tulemasta ja ellei Anna uskoisi niihin.

Murrayn perheonni ei ole näin auvoista, sillä hän tapaa vaimonsa useimmiten Highfieldin mielenterveysongelmista kärsivien osastolla. Sarah oli jo heidän ensitapaamisellaan kertonut olevansa rajatilapersoona, mutta vakuuttanut, että se kuulostaa pahemmalta kuin on. Nyt Sarah on vapaaehtoisesti potilaana, mutta muutakin on koettu...Nyt on oikeastaan niin päin, että Sarah, joka pelkää jopa uloslähtemistä, haluaa olla mieluummin Highfieldissä kuin kotona, vaikka lääkärinkin mielestä hän voisi mennä kotiin.

”Kotona olisi rauhallisempaa...”

”Tiesin, että se tapahtuisi taas”, Sarah oli sanonut Murraylle...

Se. Määrittelemätön, hallitseva tekijä heidän elämässään. Sen takia hänen oli vaikea ystävystyä kenenkään kanssa ja vielä vaikeampaa säilyttää ystävyys. Se oli kaiken aikaa pinnan alla Murrayn ja Sarahin elämässä. Se oli aina odottamassa.

Hyvinä jaksoina Sarahin ollessa kotona ja iloinen, Murray alkaa kertoa vaimolleen jutusta, jota tutkii. Jos Murraylla on intuitio, niin Sarah on selvännäkijä. Hän tietää jo miehensä kertomista, kuka valehtelee ja mikä kaikki voisi olla mahdollista.

Olen juuri lukenut yhden vuoden parhaista ellei parhaan dekkarin. Tarinan, jossa polisii väittää kalliokuolemia itsemurhiksi ja Anna murhiksi molempien ollessa väärässä. Anna minun olla on jännittävällä tavalla sekä pelottava trilleri että parisuhderomaani, sillä niin paljon Annan ja Markin, Murrayn ja Sarahin sekä kaiken käynnistäjänä Carolinen ja Tomin avioliitot vaikuttavat kaikkeen.

En usko, että olit suunnitellut sitä. Sinulla oli tapana sanoa sellaisia asioita. Näin hetken jolloin päätös muodostui mielessäsi. Kyllä, ajattelit selvästi, että halusit oikeasti sitä. Tällä tavalla asioiden piti mennä.

”En enää halua olla naimissa kanssasi.”

"Hän rakastaa sinua", sanoit. "En kestä ajatella, että hän saisi tietää totuuden."

Sen olisi pitänyt saada minut lopettamaan. Mutta se ei saanut.

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin  Mai/Kirjasähkökäyrä  Kirjakaapin kummitus

*****

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Laskeudun metsän lumen....


Laskeudun metsän lumen
pehmeään lämpöön
Talvi levittää juhlaliinan ison kiven juureen.
Kentauri kiertää Eteläistä Ristiä
ja kattaa pöytään kävynsiemenet.
Tikka naputtaa kuusen runkoon
ja se soi
                    kuin virsikirjan
                                       laskeutuva ääni
                                                            puiselle penkille

Ylhäällä, niin ylhäällä loistaa Alttari
ja tyvellä polvistunut muurahaispesä
levällään Suden jäljiltä.
Saako korjattua sitä mitä on sohaistu?

Kaukana mäyrä omassa pesässään nukkuu pitkää unta

Kevät
ei ole valmiina kenellekään

Särjetty
rakentaa toivon tähdistöön

Pieni lampi
on jäässä täynnä kummallisen värisiä läiskiä
tarjoaa hapertunutta alustaa

                                    s e n  h e t k e n
ennen seuraavaa askelta                       vaimeaa huminaa
                                    ritisevää jäätä

ennen oikean nousua

- Eija Aromaa -
Eksymisen kartasto (ntamo 2018)
kuva Hannele Salmela, Virtausta elämään 

perjantai 21. syyskuuta 2018

Syysviikonloppua!


Niin super, kun kaikki on puz, put jo perjantaina jälkeen puolen päivän ja eilen käyty kaupat ja monta muuta. On satanut ja luonto kiittää: lyhtykoisot ovat upeita ja


hortensiat ruukuissaan näyttävät nyt tältä. Vielä on aikaa muuttaa väriä...


Tutuilta koiruuksilta kivoja tervehdyksiä: Kiitos Kirsi ja Jyrki! Easy -isä tyttärensä Lunan kanssa saaremme satumetsässä ja


tässä Easy relaxoituu Haikassa. Ninni -äiti ja Lulu -sisko eivät nyt olleet 'fölis'...


Taas tuosta vain valmistui omenapiirakka, vaikka en ole oikein leipoja. Kokkaaminen on ihan eri juttu, mutta kyllä maistui kera vaniljajäätelöviipaleiden. Katsoimme samalla


Nousuveden uuden tuotantokauden ekan jakson. Hyvin lupaava! Olin vallan unohtanut sarjan mainiot miehet ja Oliviakaan ei vaikuttanut enää niin väärältä valinnalta rooliinsa.


Dekkaria, saunaa, sarjoja ja herkkuja....Syysviikonloppua kaikille tasapuolisesti♥

Love
Leena Lumi

Senza Un Perché Nada

torstai 20. syyskuuta 2018

Tara Westover: Opintiellä


Olimme saaneet ruhjeita, haavoja ja iskuja, jalka oli syttynyt tuleen ja pää haljennut. Olimme eläneet hälytystilassa, herkeämättömässä kauhussa, ja aivomme olivat olleet jatkuvassa kortisolikylvyssä, koska tiesimme, että mitä tahansa kamalaa saattoi tapahtua minä hetkenä hyvänsä. Usko oli nimittäin isälle aina tärkeämpi asia kuin turvallisuus. Isä uskoi olevansa oikeassa eikä horjunut kannassaan – ei ensimmäisen kolarin jälkeen, ei vielä toisenkaan jälkeen eikä roskiksen tulipalon ja kuormalavan jälkeen. Me muut maksoimme siitä kalliisti.

Tara Westoverin Opintiellä (Educated, Tammi 2018, suomennos Tero Valkonen) on kertomus Idahossa asuvasta perheestä, jossa on paljon lapsia, mutta joista yksikään ei käy koulua. Jos joku perheestä sairastuu, äidin yrttirohdot parantavat kaiken, jopa vamman, jossa aivot näkyvät jo kallon läpi. Perheen elanto on omavaraistaloutta sekä isän romuttamotuloja. Jokainen lapsista joutuu olemaan vaarallisissa töissä jättimäisellä romuttamolla ikään ja sukupuoleen katsomatta. Äiti tekee ruoat usein vielä niin, että Tara tullessaan töistä auttaa kaikessa. Tara on lapsista seitsemäs ja hän ihmettelee usein mielessään, miksi he eivät käy koulua. Äiti pitää kotikoulua, mutta hänelle riittää, että lapset oppivat lukemaan. Perheen uskonnosta saa käsityksen, että se on mormonismia, vaikka alussa on Tekijän huomautus, joka alkaa:”Tämä ei ole kertomus mormonismista. Eikä mistään muustakaan uskonnosta. Kirjassa on monenlaisia ihmisiä, joista osa on uskovaisia ja osa ei, osa on lempeitä ja osa ei. Tekijä ei miellä näiden asioiden välille minkäänlaista korrelaatiota, sen paremmin myönteistä kuin kielteistäkään.” Myöhempien aikojen pyhien liikkeen perustaja Joseph Smith mainitaan useine vaimoineen. Tytöille on myös erittäin vaativat pukeutumiskoodit sen suhteen miten paljon voi näkyä vaikka paljasta käsivartta, kuten Taran tapauksessa kuumana hellepäivänä. Taran äiti kertoo suvun tulleen kirkon piiriin Anna Mathean mormonilähetyssaarnaajilta Norjan kaduilla saaman viestin kautta. Äiti kehoittaakin tytärtään tekemään kunniaa Annalle opiskelemalla laulua. Lukija voi lukea kirjaa monena, kuten vaikka sairaskertomuksena, sillä niin outo on Taran perhe normeineen.

Lapsille oli pienestä asti painotettu heidän taustaansa ja opetettu, että mitä vanhurskaampi mies oli, sen enemmän hänelle annettaisiin vaimoja. Perheen tuli myös aina pitää yhtä ihan sama mitä tapahtui. Isän loukkaannuttua hyvin vakavasti ja selvittyä siitä, hänestä tuli julistaja, jolla oli seuraajia. Nyt äidin rohtokauppa sai tulta alleen ja perhe alkoi vaurastua. Kaiken aikaa oli läsnä paitsi rakkaus, joka minusta tosin himmenee kirjan tarinan myötä, myös hyvin rankka väkivalta. Isän mielialat vaihtelivat rajusti välittämisestä suorastaan vaarojen aiheuttamiseen. Myös Taran veljen Shawnin väkivaltaisuus oli käsittämätöntä. Äiti näki sitä usein ja yritti laimeasti hillitä poikaansa. Tyler -veli on jo lähtenyt kotoa ja hän yllyttää Taraa hakemaan Utahin Brigham Youngin yliopistoon.  Tara alkaa lukea pitkien työpäivien jälkeen heidän vuorensa alapuolella asuvalla mummollaan. Hän lukee kaikki pääsykoekirjat, joita tietää tarvittavan. Ja lopulta tämä kouluttamaton tyttö hyväksytään.

Tarkoituksena oli lukea musiikinteoriaa, mutta yllättäen Tara vaihtaa historiaan, politiikkaan ja maantieteeseen ja haluaa tietää erityisen paljon juutalaisuudesta. Hän on vuosikurssillaan ainoa, joka ei ole kuullut sanaa holokausti. Hän haluaa lukea juutalaisten historiaa.

Kertomus Tarasta ja hänen perheestään on hengästyttävä ja etenkin siksi, että kirja on yhtä tapahtuneen kanssa. Taran tuhkimotarina ei ole vailla hänen omaa ansiotaan ja sisuaan. Jos hänelle on lapsesta asti kerrottu, että rokotukset ja lääkärit ja koulut ovat liittovaltion juoni, on suuri voima murtaa vuosikausien aivopesu. Tara jatkaa pidemmälle ja aivan toiseen maahankin, sillä hän on älykäs ja kuin kuolemassa tiedonjanoon. Silti hän kerta kerran jälkeen saapuu jouluksi kotiin, vaikka se on hänelle suorastaan hengenvaarallista, koska...

Jokin teoksessa toi mieleeni John Williamsin Stonerin. Halu pakottaa toinen tahtoonsa, uhrin näennäinen alistuminen sekä  kaiken pohjalla lepäävä surumielisyys kuin myös lopulta selviytyminen. Tarina on Taran muistelma eli siis elämäkerta. Sen väkivalta on sekä ruumiillista että henkistä, sillä Jumalaa vastaan rikkomisesta saa lapsi pienestä asti uhkauksia. Tavallaan olisi parempi olla vaiti ja näkymätön, mutta kun Tara yrittää sitä, sekään ei toimi. Stonerkin yritti kaikkensa, mutta mikään ei riittänyt.

”Kun elämä itse vaikuttaa mielipuoliselta, kukapa tietää missä hulluus lymyää?”

Tara on kirjaa varten haastatellut veljiäänkin, sillä jokin tapahtuma on toisen mielessä aivan eri kuin toisen tai vain näkökulma on eri. Viidessätoista vuodessa voi myös unohtaa jotain tärkeää. Kirjailija on pyrkinyt objektiiviseen totuuteen niin pitkälle kuin se on mahdollista. Lopulta Tara tajuaa jotain oleellista koko kotona asumisen historiastaan ja muistoistaan. Asia, jonka hän oli ymmärtänyt väärin. Sen ratkaisee eräs äidin puhelu, jonka jälkeen...

Todellisuus alkoi joustaa. Maa antoi periksi jalkojeni alla, veti minua syvyyksiin, pyöri hurjaa vauhtia, aivan kuin hiekka olisi valunut reiästä maailmankaikkeuden pohjassa...

Opintiellä on väkevä, pitkän jälkimaun selviytymistarina siitä, miten koulutus, rohkeus ja rakkaus voivat sytyttää tähdet valaisemaan synkistä synkintäkin pimeyttä. 

*****

Tätä kirjaa on suositellut luettavaksi Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama. Ilman sitäkin, kirja oli minulle enemmän, nyt senkin edestä. Barack Obama:  He called "Educated" is a "remarkable memoir of a young woman raised in a survivalist family in Idaho who strives for education while still showing great understanding and love for the world she leaves behind." 

Kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirsin BookClub

*****

tiistai 18. syyskuuta 2018

Verenpisaroita sateessa ja....


Kuvasin eilen vai oliko se edellispäivänä verenpisaroita sateessa. Ne voivat nyt mainiosti eli paras aika niille kuten pelakuillekin tuntuu olevan syksy. Laitan tähän viisi kuvaa, jotka eivät ihan primaa, mutta toivottavasti näyttävät kukkien punavalkoisen viehätyksen.


Saan pelakuut talvehtimaan kellarissa, mutta näiden kanssa en onnistu, en sitten millään. Sarin puutarhat neuvoo talvehtimisen onnistumisessa.


Suotavaa olisi, sillä käytän aina tätä samaa väriä. Vain joskus oli valkoista...


Sade on aina yhtä ihanaa...Ellei tyttäremme Meri olisi ollut Meri, hän olisi ollut Sade.


Näiden pirteänväristen jälkeen, muistelemme yhtä valkoista...


Päivä viilenee illan tullen.
Juo minun käteni lämpö,
kädessäni on kevään veri.
Ota käteni, valkoinen käsivarteni, 
ota kapeitten olkapäitteni kaipaus.
Olisi kummallista tuntea,
yhtenä yönä, tällaisena yönä
povellani raskas pääsi.

- Edith Södergran -
Runoja (WSOY 1969)

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Taina Latvala: Venetsialaiset


Dan ei ymmärtänyt, millaista oli ollut muuttaa pikkukaupungista Helsinkiin ja jättää taakseen sumuiset pellot, millaista oli palata talvella takaisin lakeuksille ja laskea ruusu isän haudalle. Danin elämän suurin tragedia oli, että hän oli päässyt Handelshögskolaniin vasta toisella yrittämällä.

Toki Elina oli jo tottunut Danin taustaan, kuin tapettiin jota tuijottaa vuodesta toiseen. Silti tuntui oudolta elää ihmisen kanssa, jolla oli niin hatara käsitys surusta. Elina ei ollut milloinkaan nähnyt Danin itkevän....Elina lainasi kirjastosta kirjan nimeltä Are You living with a Psychopath?, teki kirjassa olevan testin ja sai tulokseksi 18/24 pistettä.

Elina olisi halunnut tietää, kuinka helposti Luka itki, mistä hän liikuttui, oliko hän koskaan lukenut Pablo Nerudan kirjoja. Tunsiko hän sen runon, jossa sanottiin: ”Hän rakasti minua, ja toisinaan minäkin rakastin häntä.”

Taina Latvalan Venetsialaiset (Otava 2018) kertoo kolmesta hyvin erilaisesta sisaruksesta, joista Elina on yksi. Heitä on Iiris, Paula ja Elina, jotka päättävät kokoontua perheen rakkaalle kesämökille viettämään kesäkauden päättäjäisiä. Touhukkaan ja määrätietoisen Paulan johdolla on tarkoitus tehdä Elinan tulevien häiden suunnitelma valmiiksi viimeistä kukkaa myöten. Paula on luonnollisesti kaaso pomogeeninsä ja järjestelykykynsä takia. Sisaruksia yhdistää yhteinen isä, joka on kuollut. Isästä kaikilla on suorastaan maagisia muistoja ja isän tyttönä ymmärrän heitä niin hyvin. Kun isä on poissa, ikävä on ikuinen, mutta muistot ovat kauniit ja rakkaat. Isä on ollut varsin värikäs herra, selvästi charmantti ja luova, mutta myös omien polkujensa kulkija. Iiris on saatu Lailan kanssa, naisen, josta ei ollut Alfa Romeo –isälle kuin pakon edessä eli se avioliitto loppui lyhyeen. Iirikselle se tiesi suurta muutosta, sillä...Isä löysi elämänsä rakkauden ja piti kaikista tytöistään lopulta huolen. Oli kaikille omanlaisensa, mutta rakastettu, kaivattu, odotettu. Aina häntä odotettiin kovasti kotiin tai mökille. Iiriksestä tuli isän uskottu. Hän myös muistutti isäänsä, sillä hänen olivat seikkailut maailmalla, ne joilta palattiin lepäämään vaikka mökille. Sama levottomuus.

Latvala kuljettaa siskosten venetsialaisviikonloppua hetkessä sekä siskojen vuoromuisteloin. Saamme tietää, että Iiris pääsi ylioppilaaksi 1989 ja marraskuussa 1993 hän saa isältään puhelun, johon ei sanota vastaan. Elina on käynyt kolme vuotta psykoterapiassa ja nyt hän ihmettelee, miksi on menossa avioliittoon Danin kanssa. Keskimmäinen Paula on pinnalta tasaisin, mutta hänkin kätkee salaisuuksia. Kaikki he kuitenkin haluavat pysyä väleissä ja kun muut lähtevät läheiselle tanssipaikalle saunan jälkeen, ei Paulakaan jää joukosta pois, vaikka häntä ei yhtään huvittaisi.

Taina Latvala kirjoittaa tarinan, joka voisi olla meistä kenestä vain. Monta tuttua musiikkia, elokuvaa, sisaruussuhdejuttua, perheen ja suvun salaisuuksia. Sellaistahan elämä on. Elinakin voi päättää vielä tehdä ihan mitä vain. Ei siihen Ullanlinnan Dania tarvita. Ja eikös suurin osa meistä ole törmännyt perheen ja suvun salaisuuksiin vasta aikuisiällä. Latvalan tyyli on kikkailematonta, tasaisen vahvaa ja dialogit luonnollisia. Luin hyvinkin mieltyneenä, kunnes tultiin finaaliin. Ensin ajattelin, että se oli kiireen aiheuttama vahinko, sillä lopetus selvästi kuin halusi antaa vieläkin enemmän. Sinällään erittäin osuva, mutta eikö se olisi kaivannut enemmän rivejä, kuin niiden tyhjinä huutavia välejä. Vaikka jotain dramaattista Nerudalta. Ei ja ei. Hiljaisuuden huuto on useimmiten kipein ja kuuluvin. Kuikan huuto järven yöselällä sen vaiettua.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja

lauantai 15. syyskuuta 2018

Suolampi, suon lehtien hiljaisuus...


Suolampi, suon lehtien hiljaisuus
niittyvillaa, kurkien untuvaa

ja niin olit itsekin 
rakastetun käsien jäljiltä

kosteikko

ja kun jonakin päivänä
puhkesi lämmin itku
maanalainen vesi kohosi alhaalta
ja puhkaisi sinuun uuden väylän

ymmärsit että se oli samaa juurta
että elämä alkaa vedestä

henkinenkin, ja sinä halusit kirjoittaa runon
kosteikkojen, kaikenlaisten kosteikkojen puolesta.

- Sirkka Selja -
Pisaroita iholla (WSOY 1978)
kuva Petri Volanen, Paratiisi (Minerva 2011)