Taina Latvala: Venetsialaiset

Dan ei ymmärtänyt, millaista oli ollut muuttaa pikkukaupungista Helsinkiin ja jättää taakseen sumuiset pellot, millaista oli palata talvella takaisin lakeuksille ja laskea ruusu isän haudalle. Danin elämän suurin tragedia oli, että hän oli päässyt Handelshögskolaniin vasta toisella yrittämällä.

Toki Elina oli jo tottunut Danin taustaan, kuin tapettiin jota tuijottaa vuodesta toiseen. Silti tuntui oudolta elää ihmisen kanssa, jolla oli niin hatara käsitys surusta. Elina ei ollut milloinkaan nähnyt Danin itkevän....Elina lainasi kirjastosta kirjan nimeltä Are You living with a Psychopath?, teki kirjassa olevan testin ja sai tulokseksi 18/24 pistettä.

Elina olisi halunnut tietää, kuinka helposti Luka itki, mistä hän liikuttui, oliko hän koskaan lukenut Pablo Nerudan kirjoja. Tunsiko hän sen runon, jossa sanottiin: ”Hän rakasti minua, ja toisinaan minäkin rakastin häntä.”

Taina Latvalan Venetsialaiset (Otava 2018) kertoo kolmesta hyvin erilaisesta sisaruksesta, joista Elina on yksi. Heitä on Iiris, Paula ja Elina, jotka päättävät kokoontua perheen rakkaalle kesämökille viettämään kesäkauden päättäjäisiä. Touhukkaan ja määrätietoisen Paulan johdolla on tarkoitus tehdä Elinan tulevien häiden suunnitelma valmiiksi viimeistä kukkaa myöten. Paula on luonnollisesti kaaso pomogeeninsä ja järjestelykykynsä takia. Sisaruksia yhdistää yhteinen isä, joka on kuollut. Isästä kaikilla on suorastaan maagisia muistoja ja isän tyttönä ymmärrän heitä niin hyvin. Kun isä on poissa, ikävä on ikuinen, mutta muistot ovat kauniit ja rakkaat. Isä on ollut varsin värikäs herra, selvästi charmantti ja luova, mutta myös omien polkujensa kulkija. Iiris on saatu Lailan kanssa, naisen, josta ei ollut Alfa Romeo –isälle kuin pakon edessä eli se avioliitto loppui lyhyeen. Iirikselle se tiesi suurta muutosta, sillä...Isä löysi elämänsä rakkauden ja piti kaikista tytöistään lopulta huolen. Oli kaikille omanlaisensa, mutta rakastettu, kaivattu, odotettu. Aina häntä odotettiin kovasti kotiin tai mökille. Iiriksestä tuli isän uskottu. Hän myös muistutti isäänsä, sillä hänen olivat seikkailut maailmalla, ne joilta palattiin lepäämään vaikka mökille. Sama levottomuus.

Latvala kuljettaa siskosten venetsialaisviikonloppua hetkessä sekä siskojen vuoromuisteloin. Saamme tietää, että Iiris pääsi ylioppilaaksi 1989 ja marraskuussa 1993 hän saa isältään puhelun, johon ei sanota vastaan. Elina on käynyt kolme vuotta psykoterapiassa ja nyt hän ihmettelee, miksi on menossa avioliittoon Danin kanssa. Keskimmäinen Paula on pinnalta tasaisin, mutta hänkin kätkee salaisuuksia. Kaikki he kuitenkin haluavat pysyä väleissä ja kun muut lähtevät läheiselle tanssipaikalle saunan jälkeen, ei Paulakaan jää joukosta pois, vaikka häntä ei yhtään huvittaisi.

Taina Latvala kirjoittaa tarinan, joka voisi olla meistä kenestä vain. Monta tuttua musiikkia, elokuvaa, sisaruussuhdejuttua, perheen ja suvun salaisuuksia. Sellaistahan elämä on. Elinakin voi päättää vielä tehdä ihan mitä vain. Ei siihen Ullanlinnan Dania tarvita. Ja eikös suurin osa meistä ole törmännyt perheen ja suvun salaisuuksiin vasta aikuisiällä. Latvalan tyyli on kikkailematonta, tasaisen vahvaa ja dialogit luonnollisia. Luin hyvinkin mieltyneenä, kunnes tultiin finaaliin. Ensin ajattelin, että se oli kiireen aiheuttama vahinko, sillä lopetus selvästi kuin halusi antaa vieläkin enemmän. Sinällään erittäin osuva, mutta eikö se olisi kaivannut enemmän rivejä, kuin niiden tyhjinä huutavia välejä. Vaikka jotain dramaattista Nerudalta. Ei ja ei. Hiljaisuuden huuto on useimmiten kipein ja kuuluvin. Kuikan huuto järven yöselällä sen vaiettua.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja