maanantai 29. marraskuuta 2010

TÄNÄÄN



Luvaton liekki
syttyi sävelistä
ja kielsin sanat
ennen syntymistä.

En jaksa
toisten kylkeen kipunoida.
Jos tähän jään,
niin saanko tässä soida?

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)

11 kommenttia:

  1. Tykkään niin paljon noista sanoista, ajatuksista, säkeistä..

    haluan kanssa kipunoida juuri tässä nyt..

    VastaaPoista
  2. Rekolan runot ovat aina niin paljon sanovia. Etenkin, kun ajattelee hänen henkilöhistoriaansa ja peilaa sitä kirjoitusajankohdan ilmapiiriin.

    Hieno kuva!

    VastaaPoista
  3. Mitä enemmän luen Mirkka Rekolan runoja, sitä enemmän pidän!

    Ja minne se on Suomisen Olli taas joutunut ;)

    VastaaPoista
  4. Lähetin sinulle s-postia. Onhan tuo profiilissa oleva osoite se oikea?

    VastaaPoista
  5. Lumiomena, sain tänään kirjastosta huomautuksen, kun olen pitänyt sitä Rekolan kirjaa liian kauan. Olen kyllä maksanut sakkoja ja uusinut etc., mutta nyt tuli raja vastaan;-) Onneksi huomenna pitäisi minun oman kirjani saapua...ellei Itella sössi.

    En ole lukenut Rekolan henkilöhistoriaa (missä välissä ehtisin!), minä vain tänä vuonna löysin hänet ja heti ihastuin. Saatan arvata vaikka mitä. Niinhän oli laita myös Onervalla, joka on toinen, 'vaikeana' pidetty ja kiintoaisan ja traagisenkin elämän elänyt runoilija. Onervasta tiedän, koska Liekkisydämen alussa Hannu Mäkelä oli todellakin ns. pannut parastaan. Jos sanat saavat minut kyynelehtimään ja jonkun kohtalo, niin Mäkelä ja Onerva onnistuivat siinä.

    Well...minä en olisi tehnyt siitä noin kapeaa, mutta Kuvaajani päätti. Tässä olen vähän valittanut, mutta jos liikaa valitan hän lopettaa. Siis minä kuvaan kaikki ulkokuvaukset, mutta en sitten osaa tehdä niille kuville mitään. Enkä ehdi opetella. Olen siis Lumimiehen armoilla.

    Susa, minä olen jo yli rajan. Olen ihan hiukan ajatellut lukijoitani, sillä Rekolalla on sitten myös aika vaativia, varmaan jokun mielestä vaikeitakin runoja, mutta kohta ei armoa enää tule. Kaikki on kiinni vian sitä, että löydän runoon kuvan. Vien niitä sitten Lumikarpaloon.

    Ollista olemme pääsemättömissä ja niinhän me kai haluammekin otaksun;-)

    VastaaPoista
  6. Luen kerran, luen kaksi, luen taas uudelleen. Imaisen sanat itselleni.

    VastaaPoista
  7. Unelma, eikö olekin kuin saisi janoonsa juoda.

    VastaaPoista
  8. Uskomatonta, että löysin täältä tämän runon! Se on kulkenut mukanani - ilman tekijätietoja - kuutisentoista vuotta, ja olen siihen monesti palannut. Hakenut varmuutta, lohtua tai kauneutta, mitä milloinkin, ja aina löytänyt. Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  9. Aino, ole hyvä. Tiedän tunteesi, sillä jos rollaat vähän alemmas, löydät runon, jota olen kuljettanut mukanani 30 vuotta ja nyt eräs lukijani, Clarissa, löysi siihen tekijän. Runo on Viel unihisko armas palaa, se onnen hetki autuas...Ehkä runon nimi on Muistatko? Saan kohta kirjastosta Oiva Paloheimon KAIKKI runot. Vielä kovempi juttu: Tänään saapuu Mirkka Rekolan Runot 1954-1978! Lahja hurmaavalta mieheltä♥

    Jos runot kiinnostavat enempi, niin minulla on ihan runo- ja kuvablogi Lumikarpalo eli www.lumikarpalo.blogspot.com

    Nauti nyt runo-onnestasi;-) Ymmrrän tunteesi. Jaan sen.

    VastaaPoista