perjantai 30. syyskuuta 2011

VIIKONLOPPUA JA SITTEN VÄHÄN HITAAMMIN!

Tämän herkän hortensiakuvan myötä totean tajunneeni, että en voi lukea maailman kaikkia kirjoja. Siis tajusin sen alkuviikosta, mutta nyt edessäni on yksi tiiliskiviromaani sekä neljä muuta ja olen jokaisesta lukenut ensimmäiset rivit ja mitä tapahtuikaan: Sain outoja väreitä, että nämä kaikki voivat olla 'juuri minulle'.

Juu, juu, Jael, kuulen tänne asti, mitä aiot meilata minulle nukkumisesta ja muusta, mutta nyt ei auta;-) Toisaalta olen aikeissa pitää hitaan viikon. 'Slow food, slow life, slow this and that' on oikein muotia. Olen niin tottunut tilittämään teille, että kerron olevani maantaina jo varhain liikenteessä ja sitten perjantaina jossain 'kivassa paikassa' puolen päivän jälkeen. En voi luvata teille ensi viikolle muuta kuin kirjan joka on jo melkein valmis ja ehkä runon, biisin, jos soi tms. Aion lukea, lenkkeillä, nukkua ja loppu onkin sitten sitä pakollista huushollia, jossa kivaa on puutarha ja ruoanlaitto elleivät liian houkuttavat kirjat kuiskaile: Tule jo, tule jo!

Sen verran tästä menneestä viikosta, että huh-huh, onpa ollut hauskaa sanaleikkien kanssa ja kirjojakin on ilmaantunut blogiin. Sen lisäksi olen jälleen saanut ymmärtää, miten taiteellisia ihmisiä joukossanne onkaan, sillä löysin Aurora -blogin, jossa kerrotaan Anna Amnellin tyttökirjoista. Tässä yhden kansikuva ja kannen tekijä on Matti Amnell ja tämä kuva on kansi kirjaan Aurora ja Pietarin serkut:
Tässä lisäksi aivan lumoava Matti Amnellin kansikuva Anna Amnellin kirjaan Aurora ja villikyyhkysten aika


Niin...vähän jäin sinne Tarkoin vartioituun taloon, jonka kansi sitten tulee mukaan Vuoden 2011 Kaunein Kirjan Kansi -kisaan. Ensimmäistä kertaa te, lukijani, olette ehdottaneet mitä otetaan mukaan;-) Tässä viime vuoden kansivalintaa.

Viikonlopun hortensiakuva ei nyt ole oma, vaan Sarpun. Hän on niin kiltti, että antaa minun liittää tämän Leena Lumi's Flower Power -tiedostoon ja siellä kohtaan Syyshortensia. Vielä en ole varma ehdinkö lisätä tänä vuonna sinne pilvikirsikan ja/tai sitten minun lokakuun asterini, joita nimitän lumiastereiksi, koska ne kukkivat kauneimmin pieni puuterilumi yllään.

Piipahtelen blogeissanne ensi viikolla, sillä tällä viikolla en ole ehtinyt kovasti sitäkään, vaikka yrittänyt olen.

Voikaa hyvin, levätkää, nauttikaa herkkuja, katsokaa leffoja ja /tai rakastanne silmiin sekä ulkoilkaa Suomen suloisessa syksyssä, jonka vertaista ei ole missään muualla.

Suloista syysviikonloppua teille kaikille♥

Love
Leena Lumi

ne me quitte pas

HELPPO JAPANILAINEN KEITTIÖ - MAKUMATKOJA JAPANIN RIKKAASEEN RUOKAKULTTUURIIN

Kaikkihan te tiedätte intohimoni ruokakirjoihin ja olen niissä yleensä aika vahvoilla paitsi että Maailman parhaat kasvisruoat vei minut enemmän seikkailuun, jossa kirjan tekijät etsivät reseptejä ympäri maailmaa ja sitten niitä iilimatoja alushousuissa ja elefantteja aamu-usvassa…Nyt sukellan japanilaiseen keittiöön ja hieman huimaa, mutta totta totisesti Emi Kazukon Helppo japanilainen keittiö – Makumatkoja Japanin rikkaaseen ruokakulttuuriin (Easy Japanise Cookbook, Minerva 2011, suomennos Leena Mäntylä) tekee sukelluksesta mahdollisen ja äärettömän esteettisen, jolloin herkullisuuskin löytää aivan uusia ulottuvuuksia. 

En voi olla kertomatta, että ensin vain katselin kirjan kuvia kauan. Jokainen ateria on kuvassa kuin lumoava japanilainen taulu. Tämä kävi yhteen sen käsitykseni kanssa, että ensimmäinen polku herkulliseen keittiöön on estetiikka. Siis rrrrrrakastan japanilaisten silmää nähdä ja löytää kauneus! Vasta tämän jälkeen aloin tutkia reseptejä ja olin aika hukassa, kunnes tajusin, että kirjan alussa on kuin avain kaikkiin ohjeisiin eli ensimmäinen kolmannes kirjasta perustuu japanilaisen keittiön perusteisiin, jossa aukeavat sellaiset sanat kuin takenoko, daikon, bonito-hiutaleet. konbu, matcha, mitsuba, tofu, soba, nori…Kaikista näistä ja monesta muusta on siis löydettävissä suomeksi käsitettävä aines eli kun tarjoilen teille viikonlopun reseptin älkää yhtään säikkykö, se aukenee, kun hankitte tämän kirjan. Sitten seuraavat tekniikat ja tarvikkeet, jotka nekin olivat ihan oma juttunsa. Tässä pieni esimerkki tekniikat sivulta koskien säilöttyjä retiisikukkia:

Koristeelliset retiisikukat ovat kaunis lisä ruokaan ja yllättävän helppoja valmistaa. Retiisit leikataan ja laitetaan japanilaiseen riisiviinietikkamarinadiin, joka pitää vihannekset tuoreina, avaa kukkien ’terälehdet’ ja säilyttää niiden värin.

Tämän jälkeen on sitten retiisikukkien valmistusohje sekä vielä neuvo, miten valmistetaan retikkakrysanteemeja ja mm. nauris- sekä porkkanakukkia. Niin järisyttävän kaunista, että vesi nousee kielelle!

Helppo japanilainen keittiö sisältää yli seitsemänkymmentä herkullista reseptiä, kaksitoista menuehdotusta yksinkertaisesta kahden hengen lounaasta kahdeksan hengen juhla-ateriaan. Lihaa on vähemmäksi, mutta raakaa kalaa paljon ja se on juuri sitä, mistä meidän perheessä pidetään. Tässä pieni selitys lihan vähyyteen:

Japanilainen ruokakulttuuri on saanut vaikutteita uskonnosta. Buddhalaisuus levisi Japaniin jo 700-luvulla. Japanilaiset olivat tuolloin pääasiassa kasvissyöjiä, ja heidän ruokavalionsa koostui niistä raaka-aineista, joita pelloilta ja vuorilta saatiin – ja silloin tällöin myös joki-, järvi- ja merikalasta. Ruoka kypsennettiin vedessä, jota oli runsaasti saatavilla. Lihaa Japanissa alettiin syödä vasta 1800-luvun loppupuolella, kun maa avasi ovensa länsimaailmalle.

Kirjassa on kuitenkin myös lihareseptejä, kuten Kanaa ja vihanneksia (Iri-dori), Riisiä, kanaa ja munaa (Oyako donburi), Kana-parsarullat (Asuparagasu no sasami-maki) ja jopa Naudanlihapihviä seesami-miso-kastikkeessa (Wafu steak goma-dare soe), mutta kirjan painotus on kasviksissa ja kalassa. Näistä esimerkkinä vaikka Äyriäisiä hyytelössä (Gyokai no zeri-yose). Tage-grillattuja kampasimpukoita ja etikkaista salaattia (Hotate no tare-yaki to sunomono), Makrillisushi (Battera) ja Friteerattuun tofuun kääritty sushiriisi (Inari-Zushi).

Tämä kaunis keittokirja jakaantuu siis kolmeen selkeään osaan: Perusteet, jossa Ainekset, Tekniikat, Tarvikkeet ja Perusohjeet. Toisessa osassa ovat reseptit Alkuruoista läpi koko kavalkadi aina Jälkiruokiin. Kolmannessa osassa Menuehdotukset Yksinkertaisesta lounaasta Coctail-kutsuille asti. Romanttinen illallinenkin löytyy. Jälkiruokaosiossa on monta hurmiota, mutta minun huomioni vei Lohikäärmehedelmiä ja karpalohyytelöä (Doragon furutsu no kuranberi kanten soe), josta sanotaan, että ’tässä näyttävässä jälkiruoassa yhdistyvät karpalon kirpeys ja eksoottisen lohikäärmehedelmän makeus.’ Myös tuoksuvat inkivääripäärynät lämpimällä luumukastikkeella ovat vaikuttava ’teos’. Kaikesta jotenkin henkii tyyli, jossa vähemmän on enemmän. Hän, joka tähän kirjaan tarttuu, ei ikinä unohda myöskään astioita, joista ainakin osa näyttää käsin valmistetuilta.

Ja nyt reseptiin jonka alkuperä on Portugalissa, ja sieltä on peräisin myös ruoan erikoinen nimi hiryozy, joka tarkoittaa portugaliksi uppopaistettua kakkua. Nyt siis Tofu-rapupyörykät (Hiroyozui):


300 g kiinteää tofua
100 g raakoja, kuorittuja katkarapuja pieneksi viipaloituna
15 g juudaksenkorvaa (Liota lämpimässä vedessä 15 min., valuta, perkaa ja silppua.)
½ pientä porkkanaa (Kuori ja leikkaa 2,5 cm:n pituisiksi suikaleiksi.)
1,5 rkl maissijauhoja (Sekoita jauhoihin 1 rkl vettä ja sekoita tahnaksi.)
½ munaa vatkattuna
merisuolaa
1 tl vaaleaa soijakastiketta (Varaa kastiketta myös tarjoilua varten.)
2 tl miriniä
1.5 rkl seesaminsiemeniä
kasvisöljyä
12 gingo-pähkinää (säilyke) huuhdeltuna
basilikanlehtiä
5 cm:n pala daikon-retikkaa kuorittuna ja raastettuna


Laita tofu leikkuulaudalle pesualtaan päälle, aseta tofun päälle toinen leikkuulauta tai matala lautanen ja sen päälle paino. Anna seistä 30 minuuttia, jotta ylimääräinen neste puristuu tofusta ulos.


Survo katkaravut japanilaisessa morttelissa (ks. s. 23), yleiskoneessa tai sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Survo seokseen myös valutettu tofu.


Keitä juudaksenkorvaa ja porkkanaa keskilämmöllä 1-2 minuuttia ja valuta.


Sekoita maissijauhotahna ja muna tofuseokseen ja mausta se suolalla, soijakastikkeella ja mirinillä. Lisää seokseen juudaksenkorva.


Jaa seos 12 osaan ja muotoile siitä öljytyillä käsillä siistejä, golfpallon kokoisia pyöryköitä. Paina jokaisen pyörykän keskelle yksi gingo-pähkinä.


Kuumenna öljy 150-asteiseksi rasvakeittimessä tai vokkipannussa. Paista tofu-rapupyöryköitä muutama kerrallaan kullanruskeaksi (4-5 min.). Poimi pyörykät öljystä reikäkauhalla ja valuta ritilällä.


Asettele neljään kulhoon basilikanlehtiä ja laita niiden päälle kolme pyörykkää. Tarjoa lisäkkeenä daikon-retikkaa ja soijakastiketta.

Tämä resepti on sitten vaativimmasta päästä, mutta joku vain tässä houkutti…Tämä kaikki tekee kokkailusta kaunista taidetta. Meillä on tytär, joka on vanhempiensa tavoin hulluna raakaan merikalaan, riisiin ja nuudeleihin ja sen lisäksi hän on hankkinut jo kattavan serviisin japanilaisia astioita. Hän saa tämän kirjan joululahjaksi, mutta ostan hänelle oman! Tämä herkullinen tietokirjakaunotar jää omaan keittokirjahyllyyni ja teen näistä ohjeista ainakin helpoimmat sekä avarran itseäni opettelemalla japanilaisen keittiön sanastoa, hienovaraisia makuja sekä harkittua ja luovaa esillepanoa.

Tämä keittokirja, jos mikä on tarkoitettu Kaikkien Aistien Juhlien Vaalijoille!

torstai 29. syyskuuta 2011

MINÄ HENGITÄN KÄTESI IHOLLE JA...

minä hengitän kätesi iholle ja sanon:
näin tekee tuuli kun se sinusta pitää.

***

Rannalla usva hengitti siivet itselleen ja lensi,
muistoni päin. Nyt liukuu sileä selkä kauemmas
ja vie veneen mukanaan. Olen matkalla yön läpi,
yö ei huomaa minua, niin musta.

***

Jokainen sana,
kylmyys uhkaa,
veden tauko silmissäni.
Jäätkö minulta
niin kuin vuorten virrat
etäällä jähmettyvät.

***

Kuunsirppi on jäänyt päivänvaloon.

Meissä on ikävä entiseen.
Haluamme takaisin
sinisemustat yömme ja tähdet.

***

Kaiken sen halusin antaa sinulle
                   en voinut
en voinut nukkua toisen unta.
Kuuntelin kun puut kääntyivät
                   unessa
latvoissa pyöreä tuuli
miten tiheä ruohosta
oli sirkkojen ääni
Ja kuu kasvoi ja luumupuu
                   sinun unessasi
aamulla aurinko savusi, syksy.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Hanne

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

VIISITOISTA ENSIMMÄISTÄ PÄÄSEE MUKAAN TÄHÄN JUTTUUN!

Tämä Susannen haaste on niin mieletön, että tässä sitä taas mennään;-) Teen tämän NYT siksi, että ensi viikolla on Leena Lumissa hyvin hiljaista, sillä on menopäiviä ja kaikki niiden menojen välit on huusholli, kuntoilu ja lukeminen. Yksi viikko epäleenamaiseen tyyliin! Toisaalta luulen, että kaikki haluavat minun pääsevän Ilonalle...

Koska tämä pelottaa ja houkuttaa, oli tietysti pakko tarttua, mutta tässä voi mennä pahasti metsään, jos ei tunne sitä joka lähtee mukaan yhtään, niinpä rajasin tämän viiteentoista henkilöön. Siis sille, joka haluaa, minä annan viisi sanaa/asiaa, jotka miellän sinuun ja sinun tulee kommentoida noita sanoja blogissasi ja toivon spontaania kommentointia. Ei mitään snobbailua, eikä harkintaa, vaan antakaa palaa. Ja kukaan ei saa loukkaantua, vaan homma otetaan leikin kannalta. Jos en tunne henkilöä ollenkaan, joka tähän mukaan haluaa, sanat voivat olla ihan mitä sattuu ja sitten vain niistä kertomaan. Rohkeasti. Ja koska olen unelmien vaalija, jokainen saa vaihtaa 'huonoimman' saamansa sanan unelmaan, jos haluaa!

Ja nyt minä vastaan Susannen minulle antamiin sanoihin:

1) Nainen on intohimoinen ja elämänjanoinen, hän on kuin vuorovesi, paitsi että kukaan ei tunne hänen aikataulujaan. Ilman naista kaikkien ihmisten, mutta etenkin miesten elämä olisi suorastaan vailla mieltä. Nainen on kumppani, ihminen, paras ystävä, rakastaja, jumalatar, palvottu, villi, kekseliäs, vaikea kesyttää, uskollinen, mystinen, välillä järkevä, välillä hulvaton, joskus kyynelehtii kauniisti, usein nauraa paljon, juo hellyyttä, oikein kohdeltuna miehen paratiisi maan päällä...Nainen on kaikkea, mistä ikinä keksitkään unelmoida!

2)  Puutarha on ainoa paikka, josta voi sanoa, että vain taivas on kattona, mitä keksinkään siellä luoda!

3)  Amsterdam on turkoosi huone talossamme. Vierasmakuuhuoneemme. Amsterdam on myös kaupunki, johon olen menossa ellen sittenkin lähde Salzburgiin ja/tai Locarnoon. Amsterdamiin löysi tiensä John Irvingin kirjan Leski vuoden verran Ruth Cole ja siellä hänelle tapahtui jotain...enemmän. Ja siksi sanonkin aina, että tullakseen kirjailijaksi, pitää elää Ruht Colen elämä. Amsterdamiin liittyy muutakin, mutta se on salaisuus.

4) Unelma on liian vähän, sillä yksi unelma ei riitä mihinkään. Ainakin kolme tai viisi unelmaa pitää sallia sanoa. Unelmoin, että mahdun jossain tulevaisuudessa alla olevassa kuvassa ylläni oleviin Todella upeeta -sarjan Patsy -housuihin
Unelmoin pääseväni lähtemään runsaan kahden vuoden päästä Euroopan kiertolaiseksi. Unelmoin intohimon äärettömyydestä. Unelmoin itsestäni Levollisena Tuhkimona. Unelmoin tapaavani John Irvingin ja Ian McEwanin. Unelmoin tuulisesta meren rannasta ja...

5)  Perhe on kaikki. Ehkä siksi olen ostanut jokaisen tuotantokauden sarjasta Brothers & Sisters.

Ja nyt on teidän vuoronne: Antakaa palaa, kuka uskaltaa!

Kiitos Susanne♥

Kiitos osallistujille! Nyt leikki on leikitty ja huomenna käyn katsomassa, mitä olette keksineet. Minä olen totaalisen heikkona sanaleikkeihin, joten sen sijaan, että olisin ottanut unta varastoon tai lukenut, tein tätä;-)  Koska en tunne teitä oikeasti, tämä tuntuu hiukan herkältä, mutta jos jollekin tuli vaikea sana, heitä se menemään. Tämä on vain leikkiä, mutta vastata voi silti tosissaan. Huomiseen♥

***

Vielä otin mukaan Jaelin ja Akissfromthepastin, mutta nyt kuka haluaa tähän lähteä, menee jonnekin niistä blogeista, jotka tähän tulivat, niin sieltä tämän voi pyytää. Tämä on siis pyydettävä haaste!

Ilmoittakaa, kun olette tehneet, sillä en löydä aikaa käydä katsomassa lukuisissa blogeissa, kun sen valmistuminen voi olla vaikka viikon tai kahden päässä. Tämä oli aikatauluani tiukentava hauska leikki, mutta nyt on alettava muuhun eli tekstiä, koiraa, huushollia, puutarhaa, siivousta, kokkaamista: mies tulee reissusta ja haluan, että kaikki on tiptop, kun hän saapuu.

Torstai on toivoa täynnä!

I Will Survive
Ja tässä linkkejä eräisiin vastauksiin:

Linnea
Sara
Paula
Jael
Mustikkatyttö
Akissfromthepast
Amma
Norkku
Rooibos
Tinulinen
Hanne
Hippokampustaja
Vihreätniityt
Valkoinen kirahvi
Pepi

TARKOIN VARTIOITU TALO

On aina yhtä ihmeellistä saada lumisadepallo. Erityisen ikimuistoista se on Georgille hänen täyttäessään kolmekymmentäkuusi vuotta Brightonissa vuonna 1935. Lahjan on valinnut itse hänen juuri kävelemään oppinut tyttärensä Ariana ja äiti Zoja vakuuttaa, että hän ei vaikuttanut valintaan eli mystiikka astuu jälleen esiin eikä syyttä, sillä pallon sisällä, lumisateen hunnuttamana on Pietarin talvipalatsi. Ja vuosia myöhemmin Ariana synnyttää pojan, joka saa kasteessa nimen Michael. Käännämme palloa ja näemme Marian ja Anastasia leikkivän lumisateessa koiriensa kanssa, Tatjana ja Olga kävelevät puiston käytävillä, Aleksei silittää pientä spanielia, jonka nimi on Joy ja palatsin ikkunaverho heilahtaa... Muistamme, että Mihail oli ensimmäisen Romanov-sukuisen nimi, ja Mihail oli hän, jonka hyväksi Nikolai II luopui kruunusta.

John Boynen Tarkoin vartioitu talo (The House of Special Purpose, Bazar 2011, suomennos Laura Bäck) on fiktiivinen, kerroksellinen kuvaus sekä Nikolai II:n perheen kohtalosta talonpoika Georgi Daniilovitš Jatšmenevin välittämänä että kertomus Georgin ja hänen perheensä elämästä Englannissa Venäjän vallankumouksen jälkeen. Kaikki alkaa vuodesta 1915, jolloin nuori Georgi tulee pelastaneeksi tsaarin serkun ’Iso Nikolain’ eli Nikolai Nikolajevitšin hengen estämällä salamurhan. Tästä kiitokseksi Nikolajevitš järjestää Georgin tsaarin pojan Aleksein henkivartijaksi, jota kautta köyhä ’musikka’ saa tulla osaksi perhettä, joka puolestaan on yhtä suurta perhettä koko Euroopan kuninkaiden ja kuningattarien kanssa. Osaksi perhettä, jonka kohtalo päättyy eräänä kuumana heinäkuun yönä Jekaterinburgissa tavalla, jota jälkimaailma historiantutkijoista kirjailijoihin ei kykene unohtamaan.

Mietin kirjaa lukiessani, että olen hieman väärä henkilö tästä kirjasta kirjoittamaan, sillä Romanovit ovat suuri kiinnostuksen kohteeni, joten liika tieto fiktiivistä kirjaa lukiessa saattaa lisätä tuskaa. Irrotin kuitenkin tiedollisen otteeni ja annoin mennä, jolloin koin Boynen kuljettavan tarinaa tavalla, jonka irlantilaiset perivät jo geeneissä. Väistämättä vastaani tuli vertailua tai pientä tarkennusta kun muistin mitä olin lukenut Edward Radzinskin kirjasta Viimeinen tsaari – Nikolai II:n elämä ja kuolema, tsaaritar Aleksandra Fjodorovnan hovinaisen muistelmista Anna Virubova - Keisarinnan hovineiti sekä viimeksi kirjasta Nikolai II – Suomen suuriruhtinas, mutta en löytänyt mitään häiritsevää. Sen sijaan sain Rasputinin ihan nimensä mukaisena irstailijana, pahempana kuin olisin uskonutkaan ja tsaarittaren juuri niin ylimielisenä kuin olin hänen kokenut olevankin muille paitsi perheelleen. Dramaattisesti Boyne käyttää Rasputinia avukseen Georgin tarinan kehittämisessä antaen hänelle roolin yönä jona Felix Jusupov ja Dmitri Pavlovitš tekevät veristä historiaa, historiaa, joka olisi voinut pelastaa tsaarin perheen, jos se vain olisi tapahtunut paljon, paljon aikaisemmin. Rasputinista kansa sai vahvan lyömäaseen etenkin tsaarin puolisoa vastaan ja sitä kautta…

Kirja oli minulle hieman ennalta-arvattava ja pientä epäuskottavuutta Boynen teksti sisälsi suhteessa Georgin edesottamuksiin ja kykyihin. Siitäkin huolimatta pidän kirjaa hyvätasoisena lukuromaanina, jota suosittelen etenkin heille, joille Nikolai II:n ja hänen perheensä elämä ja tragedia ovat vieraita. Tästä on hyvä aloittaa. Saada kiinnostus yhteen historian traagisimmista perhekohtaloista ja siitä alkaa sitten lukea, mitä tietokirjailijat heistä kertovat. Ja kun on lukenut viisi tai viisitoista kirjaa, ei kukaan siltikään vastaa kysymykseen: Miksi Englanti ei pelastanut perhettä, vaikka tsaaritar oli kuningatar Viktorian tyttärentytär ja Nikolai Edwardin serkku? Mikä politiikka vai peräti yleinen mielipide oli vastaan pelastaa viattomat lapset, kun on todistettu, että heidät olisi päästetty lähtemään Venäjältä ennen Jekaterinburgia ja ehkä vielä sen jälkeenkin? Niin paljon turhaa kuolemaa…

Tarkoin vartioitu talo sisältää otsikoidut luvut, joista voimme aavistella, missä tai millä aikakaudella liikumme. Boyne osaa pitää lukijansa koukussa, siitä kertovat jo lukujen ’nimet’: 1981, Kašinin prinssi, 1979, Talvipalatsi, 1941, Valkeat yöt, 1935, Nevajoki, 1922, Matka Jekaterinburgiin…

Kirjan kansi on kaunis kuin lumisadepallo, jonka Georgi sai tyttäreltään Arianalta, Michaelin tulevalta äidiltä.

Ravistin palloa, ja pohjalla levänneet lumihiutaleet nousivat kuvun yläosaan, laskeutuivat pehmeästi palatsin katoille ja leijuivat hitaasti alas, ja muistojeni henkilöt astuivat esiin piilopaikoistaan, nostivat katseensa taivaalle ja ojensivat kämmenensä, hymyilivät toisilleen saadessaan olla taas yhdessä ja toivoivat että tuo hetki kestäisi ikuisesti eikä tulevaisuus koskaan tulisi.

***

Kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Sara

tiistai 27. syyskuuta 2011

ROMANTTISET KODIT

Kaikki, myös sisustus on aaltoliikettä, jossa suuntaukset tulevat ja menevät, taas kohta jo palatakseen. Muistan oman kiihkeän funkkiskauteni, joka ei sallinut mitään romantiikkaan viittaavaakaan, vain mustaa ja valkoista, terästä ja nahkaa sekä muutama rakas vanha antiikkihuonekalu sekä kuin armoitettuna, aina kaunis kimppu tuoreita kukkia maljakossa. Kääntelen nyt silloista itseäni hymyillen nautinnollisesti Selina Laken ja Sara Normannin kirjan Romanttiset kodit (Romantic Style, WSOY 2011, suomennos Pirkko Leino) sivuja hurmioituen pastelleista väreistä, kukista, mielikuvituksen lennosta, kodikkuudesta, vanhoista huonekaluista, intohimosta kotiin, sisustukseen ja romantiikkaan.

Se mikä minua viehättää tämän kirjan tarjoamassa romanttisessa tyylissä, on sen päätavoite saada ihminen rakastumaan omaan kotiinsa. Mikä voikaan olla sen tärkeämpää kuin viihtyä kodissaan, rakentaa sitä kiintymyksellä huonekalu kerrallaan itselle kotipesäksi, ei muille esittelytilaksi. Tämä sama johtoteema oli kirjassa Nauti kodistasi, joka saikin minut ihastumaan tuohon kirjaan isosti. Siinä pesässä, jota kodiksi kutsutaan, saavat näkyä niin huonekalujen ikä kuin intohimoinen kiintymys niihin ja niiden luomaan atmosfääriin.

Romanttiset kodit kirjan tekijät toteavat oivaltavasti, että

Romanttinen tyyli sopii ajan henkeen. Moni on luopunut kiihkeästä kuluttamisesta ja alkanut kiinnostua kierrätystä edistävistä ostospaikoista kuten kirpputoreista, huutokaupoista ja antiikkiliikkeistä. Kierrätykseen ja uusiokäyttöön on muutenkin alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota, joten huonekaluja ja muita tavaroita korjataan entiseen loistoonsa tai niille keksitään uutta käyttöä.

Aivan turha luulla, että romanttinen tyyli on vain liikaa röyhelöä, kankaita, kukkia, liikaa kaikkea. Ei ollenkaan niin. Romanttinen tyyli on myös vaihtoehtoinen, sillä voimme erottaa selvästi ainakin neljä eri suuntausta: vintage-romantiikka, pelkistetty romantiikka, kartanoromantiikka ja moderni romantiikka.

Nauttien ahmin valokuvaaja Debi Treloarin upeita kuvia valiten omia suosikkejani, joista yhdeksi osuu vintage-romantiikka edustava makuuhuonekuva, jossa vuoteen takainen seinä seisoo kuin aikaa uhmaten upeana jättitauluna. Siitä on revitty tapetit pois ja vuosisatojen värikerrokset kertovat eilisen historiasta.

Pelkistetyn tyylin olohuone valkoisine, pitkine verhoineen on kaunis ja muutenkin pelkistetty romantiikka tuntuu rauhoittavalta vaaleudessaan, olematta kuitenkaan kovaa valkoista. Sävyt ovat tämän tyylin ratkaisijat. Käytetään harmaaseen, vaaleanpunaiseen, beigeen tai persikkaan taittuvia vaalean sävyjä. Tässä tyylissä tärkeintä on löytää nostalgia!

En jäänyt kylmäksi kartanoromantiikallekaan, tälle romanttisista tyyleistä eleganteimmalle, sillä olenhan kautta funkkisvuosikymmenteni kerännyt harkitusti antiikkihuonekaluja. Tyyliin kuuluvaa kultaa vierastan, mutta haalistunut, himmeä, hillitty ja ikää tyylillä kantava sopivat tästä tyylistä. Ja alla olevan kuvan pöytä sekä kirjahylly ovat aivan hurmaavat!

Vanhat kirjat, taulut, korut, hajuvesipullot, jopa kauniit kengät, kynttilät ja etenkin sirot kynttilänjalat ovat ehdoton osa romanttista kotia.

Romanttiset kodit on runsas ja antava, sillä tyylisuuntien jälkeen perehdytään Tyylin aineksiin, joissa saamme oppia väreissä, kukissa, kankaissa, asetelmissa ja valaistuksessa. Se jälkeen käymme huone huoneelta läpi romanttisesti koko kodin ja myös pihan. Silmiin pistävää on miten paljon on muuta kuin kattovaloja elleivät ne ole kristallikruunuja. Hortensian kukat ovat romanttisen tyylin piste iin päälle kuin myös lasiset kynttilänjalat. Muistakaa kaivaa esille komeroissanne olevat Festivot ja laittakaa niihin vaikka vaaleanpunaiset tai vanhan roosan väriset kynttilät!

Tämä kirja on ihana ja myös jotenkin ylellisen tuntuinen. Ylellisyyttä osin kierrätetyistä huonekaluista riippumatta, mikä onkaan sen taidokkaampaa ja ekologisempaa: ylellinen ympäristöteko!

Sain mielettömästi uusia ideoita, joista olen toteuttanut vasta osan tapeteilla, mutta sekin jatkuu. Kodikkuuden luomisessa tapetti on kova sana, mutta nyt täytyy alkaa keskittyä tähän kaikkeen muuhun…


Romanttiset kodit on kauneuden rakastajan taivas. Itse kiinnyin tiettyihin antiikkipiironkeihin, värisävyjen pehmeyteen, leikkokukkien runsauteen ja tietysti kristallikruunuihin, jotka ovat kirjassa toinen toistaan tyylikkäämpiä. Ja tässä kirjassa kristallikruunuja viedään myös puutarhaan…

maanantai 26. syyskuuta 2011

MONDAY, MONDAY...

Maanantain kunniaksi minua laiskottaa. Haluan lähteä ulos aurinkoon vaeltamaan saaremme rannoille. Niinpä päätin viedä palkkiin keittiöremonttimme, jota kautta pääsette myös uusittuun saunaosastoomme En ole koskaan ikinä, laiska, olen vain joskus mukavuudenhaluinen härkä ja sehän on aivan eri asia kuin olla laiska;-)

Mukavaa alkanutta viikkoa ja otetaan edelleen romanttisesti muistaen, että romanttinen tyyli sisältää myös käsitteen slow life♥

Monday Monday

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

SINÄ SYKSYNÄ SIINÄ PORTILLA...

Sinä syksynä siinä portilla
silmissä nenä posket huulet.
            Kuka niin katsoi ketä?
Sunnuntaisalaisuus tämä katu auringonvalossa.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Petriina

torstai 22. syyskuuta 2011

SULOISTA, ROMANTTISTA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

Hei!

Laiska töitään luettelee, joten yritän nyt sitten vaieta;-) Hiukan on ollut...tuulista. Lähden nyt jo viikonlopun vietolle, sillä tarkoitus on hoitaa viikon unirästit pois ja olla lauantaina oikein virkeä, kun lähden Bessun kanssa viettämään aikaa kaiken kauniin äärelle. Mika Waltarikin on sanonut, että 'mikään ei ole niin tärkeää kuin suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus.'

Ensi viikko on täyttä nautintoa, sillä menemme sekä japanilaiseen keittiöön että sisustamme. Kuten tiedätte luen rinnalla tietysti jotain romaania, mutta se on nyt vasta alkuteloillaan, kun Kleopatra vei minua koko viikon. Ihana, myyttien verhoama Kleopatra...

Viikonlopun suunnitelmat ovat muuten auki, paitsi la minä humputtelemassa ja Lumimies palvelee Hänen Majesteettiaan sekä leikkaa kuusiaitaa. Jos löydän jonkun kiinnostavan leffan, ilta menee taas elokuvaksi kera herkuttelun.

Kiitän menneestä viikosta sekä kaikista hurmaavista kommenteistanne. Toivotan suloista, romanttista viikonloppua♥

Love
Leena

The Windmills of Your Mind

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kleopatra

Yksi uskollinen ystävä, on kymmenentuhannen sukulaisen arvoinen.

- Euripides –


Mitä enemmän saan tietää naisesta, joka oli sekä jumalatar, kuningatar että farao, hänestä jota kutsuttiin Kleopatraksi, sitä enemmän näen figuurin suuresta yksinäisyydestä, jossa älykäs nainen hallitsi hellenististä Egyptiä tehden maansa pääkaupungista Aleksandriasta sanoinkuvaamattoman vaurauden näyttämön sekä sivistyksen kehdon, mutta en näe jumalattaren kasvoja, en näe hänen rauhaansa, en näe hänellä yhtään ystävää, johon luottaa ja sukuhan oli pahin, sillä siinä, missä roomalaishallitsijat tappoivat lapsiaan, Egyptiä hallitseva Ptolemaiosten suku murhasi sisariaan, eikä Kleopatrakaan tehnyt tähän poikkeusta…


Lukiessani Stacy Schiffin Kleopatraa (Cleopatra. A Life, WSOY 2011, suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi) join verta, aavikon pölyä, yksinäisyyttä, pelkoa, intohimoa, Niilin vettä ja julmuutta, mutta join myös tarinaa uskomattomasta naisesta, joka osasi yhdeksää kieltä, hallitsi suuria sotajoukkojaan, osasi diplomatian ja johtamisen taidot, oli loistava keskustelija, ei hurmannut niinkään kauneudellaan kuin eloisuudellaan, mutta aistillisuutensa oli ylivertaista, sillä kautta aikain tästä naisesta ovat seonneet niin hänen aikansa suurimmat sotapäälliköt, kuin myöhemmät historiankirjoittajat ja kirjailijat, Shakespeareen saakka. Hän on ollut miehille, hänen historiansa vääristäjille, märkä uni ja suuri houkutus, jota he kuitenkin pelkäsivät enemmän kuin kuolemaa, joten kaikkien piti saada tietää, kuka oli Kaikkien aikojen häijyin nainen:


Hänen valtansa on todettu juontuneen hänen seksuaalisuudestaan, ja syy on ilmeinen; kuten yksi Caesarin murhaajista totesi: ”Kuinka paljon enemmän huomiota ihmiset kohdistavatkaan pelkoihinsa kuin muistoihinsa!” Naisen menestys on aina ollut suotuisampaa selittää hänen kauneudellaan kuin älyllään; hänet on alennettu sukupuolielämänsä summaksi. Kleopatra on tietäjänä järkyttävämpi kuin viettelijättärenä; on vähemmän uhkaavaa uskoa hänet tappavan viehättäväksi kuin tappavan älykkääksi.

Yksi mies, yksi Rooman hallitsija, oli päättänyt voittaa hänet ja lopulta siinä onnistuikin, mutta vaikka Octavianus kutsui avuksi kaikki maailman sumut ja myytit päättäen muokata Kleopatrasta postuumisti vain häijyn juonittelijan, sumut hälvenevät aikanaan, Niili alkaa virrata toiseen suuntaan ja vaikka Kleopatran loistavat kirjastot, museot ja koko hänen palatsinsa on vajonnut Välimereen, aina löytyy uusia lähteitä, jotka kertovat aivan toista tarinaa ja niihin tietoihin perustaa Pulizer-palkittu Stacy Schiff teoksensa, joka ravistelee vuosituhansien pölyt olemassa olevien tutkimusten päältä ja lähtee etsimään uusia väyliä kohdatakseen naisen nimeltään Kleopatra, jolle elämä oli suonut niin paljon ja joka itse arvosti maataan ja kansaansa tehden kaiken sen eteen vaikka polvistuen laskemaan erämaan hiekanjyväset, jos maassa sen avulla on rauha, vaikka suurin kansan tyytyväisyyden takuu olikin Niilin veden nousu, joka takasi uskomattomat hedelmätarhat, viljasadon ja ylenpalttisen vaurauden.

Se, mitä Stacy kohtaa maailman rikkaimman hallitsijattaren lisäksi, on nainen, joka löytää Rooman hallitsijasta vertaisensa miehen. Vain Julius Caesarista on hänelle miestä ja sen lisäksi Kleopatra tarvitsee Rooman suojelusta. Jos Caesar olikin jonain hetkenä miettinyt Egyptin liittämistä Rooman valtakuntaan, hän nopeasti tajusi, että Kleopatra oli kuin hallitsemansa maa:


sitä ei tahtoisi menettää, sen valloittaminen olisi vaarallista ja hallitseminen hirmuisen hankalaa.

Niin kuitenkin tapahtuu, että Caesar menettää sielunsa idälle ja Kleopatralle ja he saavat yhteisen lapsenkin. Caesarin salamurhan jälkeen Kleopatran elämään astuu sen ajan suurin sotapäällikkö Marcus Antonius Roomasta, jonka kanssa hän saa kolme lasta. Siis kohtaamme suurten sotapäälliköiden ja Rooman hallitsijoiden kumppanin sekä rakastajan ja näiden lasten äidin, jota raivostunut ja naisia alistava Rooma nimittää portoksi.

Kirja kertoo erinomaisesti ja yksityiskohtaisesti, miten ja mille, nämä molemmat aikansa suurimmat sotapäälliköt menettivät sielunsa, miksi he jäivät Aleksandriaan viipyilemään, vaikka heillä oli vuorollaan maansa hallittavana. Saamme uskomattomia kuvaksia Aleksandriasta, Kleopatran pidoista aina astioita ja ruokalajeja myöten. Mutta siitä voitte olla varmat, että valtiattaren upeita lattiamosaiikkeja koskettavat sandaalit olivat jalokivikoristellut…Saamme myös kuulla, mitä tapahtui Julius Caesarin ja Marcus Antoniuksen vaimoille, kun miehet olivat idän lumoissa. Pääsemme mukaan niin romanttiselle Niilin risteilylle miljoonien yötähtien alle kuin sotatantereille, jonne Kleopatra seurasi miehiään. Kiehtovalla kirjoitustyylillään Stacy Schiff maalaa eteemme kuvaa Kleopatrasta, jossa elämä ja legenda olivat yhtä, naisesta, joka oli taidokas alkemisti ja myrkkyjen asiantuntija, naisesta, joka hallitsi vuonna 37 eKr. miltei koko itäisen Välimeren rannikkoa, nykyistä Itä-Libyaa Afrikassa, pohjoisen Israelia, Libanonia ja Syyriaa sekä eteläistä Turkkia lukuun ottamatta muutamia kaistaleita Juudeasta…naisesta, josta ei ole säilynyt yhtä ainoaa kuvaa ja vain yksi ainoa sana, kuninkaallisen allekirjoituksen kreikankielinen sana ginesthoo, ’näin tapahtukoon’.

Elokuun 10. päivänä vuonna 30 eKr. Octavianuksen vallattua Kleopatran maan ja hänen rakastettunsa Marcus Antoniuksen kuoltua yhdeksän päivää aikaisemmin, tämä myytteihin kietoutunut rohkea nainen, nautti ruhtinaallisen illallisen, jonka loputtua, illan jo saapuessa, palvelijatar toi hänelle korissa makeita Egyptin viikunoita ja vaikka

Shakespeare ja Shaw ovat panneet sanoja hänen suuhunsa, Michelangelo ja Elizabeth Taylor antaneet hänelle kasvot

ei heistä yhdestäkään olisi ollut siihen loistavaan loppunäytökseen, jonka Kleopatra järjesti viimeisekseen. Hän jos kuka hallitsi esillä olon ja näyttämöllä olon niin elävänä kuin kuolleena.

Erämaan tuuli pyyhkii totuutta esiin, se leyhyttää kirjani lehtiä, kuljettaa kanelin ja ruusun tuoksua, muistuttaa maasta, jossa lumikellotkaan eivät lakanneet kukkimasta, ruusuista nyt puhumattakaan. Ikuinen tuuli kuljettaa hiekkaa. Niili nousee ja laskee miten haluaa. Miljoonat iltatähdet kertovat jumalattaresta, joka matkasi virtaa tähtikirkkaina öinä…

***

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet  ainakin Sonja,  Linnea ja Norkku.

HÄN ON ÄLYKÄS JA RÖYHKEÄ. HÄN ON KOLME VUOTTA...

Hän on älykäs ja röyhkeä.
Hän on kolme vuotta minua vanhempi,
mutta joskus hän tuntuu nuoremmalta.

Hän on maiharipoika ja romanttinen,
vaikka väittää ettei ole romantikko.

Minä olen tälle miehelle vaaraksi,
hän on minulle vaaraksi.

Paljonko saatan kertoa siitä,
mitä muistan hänestä?

Kyyneleet, vanhan kirkon varjot,
kielletyt leikit.

Mitä hän mahtaa tehdä tavattuaan minut?

Silittää nilkkaani, juoda kyyneleeni,
sillä niitä hän oli paitsi autiossa maassa.

- unknown -

Someone like you

KUVATAIDEBLOGEJA

Niin mielelläni olisin tehnyt tämänkin kirjan teille, mutta sitä ei saa enää mistään! Kustantaja on penkonut varastojen perätkin, eikä löydy. Tästä huomaame, miten oikeassa Jacques Bonnet olikaan Kirjaston henget teoksessaan puhuessaa taidekirjojen keräämisen vaikeudesta:

"Se joka kiinnostuu taiteesta ja kerää siihen liittyvän kirjaston, törmää heti  kahteen ongelmaan. Ensimmäinen on taloudellinen: taidekirjat maksavat keskimäärin kolme tai neljä kertaa enemmän kuin tavalliset kirjat - ja toisinaan paljon enemmän -, niitä ei ikinä julkaista pokkareina, eikä niistä oteta uusintapainoksia kuin harvoin, kun ne on kerran loppuunmyyty. Hinta antikvariaateissa voi siis kohota hyvin korkeaksi. Siksi sitä katuu helposti, ettei hankkinut kirjaa heti, ja tämä puolestaan yllyttää moninkertaistamaan hankinnat, jotta ei tarvitsisi katua myöhemmin eikä tehdä samaa virhettä toista kertaa. Tämä on loputonta."

Minä kadun, että en tarttunut tähän teokseen heti sen ilmestyttyä, mutta onneksi sain esiteltyä teille Riitta Konttisen Naiset taiteen rajoilla (Tammi) sekä saman tekijän Modernistipareja (Otava). Nyt menetetty Taiteilijapareja saa olla palkissani 'ovena' muutamiin blogistanian taiteilijoihin:
Johannan maailma
Birgitan maalaukset
Virtausta elämään

Elegia's Silence

Vita brevis, ars longa!

tiistai 20. syyskuuta 2011

TUNNUSTUKSIA!

Tämä Susannelta lainattu autiotalon lahoavan ulkorakennuksen kuva antaa meille pienen, mutta hyvin kauniin muistutuksen siitä, minkä osa me kaikki olemme: Olemme osa elämän suurta juhlaa, jossa varmaa on lahoaminen;-) Pintahoidoilla sitä kaikkea voidaan viivyttää ja myös omalla elämäntavalla, mutta jotenkin on riemullista olla 'jäätyvä maa, lahoava oksa, jäykkä kanerva, värien riumujuhla, rosoinen kallio, viiltävä hengitys; olla se joka kiipeää vuorelle ja halusta raskaana vaipuu hopeiselle poronjäkälälle miljoonien tähtien suudeltavaksi.'

Tänään on tunnustusten päivä, sillä olen saanut kolmelta tunnustuksen, ja nyt minä tarjoan näitä eteenpäin ensin vastattuani kysymyksiin. Voi, osaisinpa kertoa jotain uutta. Se on ollut vaikeaa sen jälkeen, kun kerran vastasin siihen 'Kerro 100 asiaa itsestäsi.' Tämän sain siis Susannelta, kiitos♥
1) Kiitä tunnustuksen antajaa

2) anna tunnustus 8:lle blogille

3) ilmoita näille 8:lle asiasta

4) kerro 8 satunnaista asiaa itsestäsi

En ole niin avoin kuin voisi luulla, vaan minulla on aina ollut ja tulee olemaan oma salattu minäni, elämä, jonka iholle en hevin päästä kuin yhden tai kaksi läheistäni. Tutustun helposti, mutta usein oman yksityisen tilani tarve käy niin suureksi, että peruutan jopa mahdollisesta ystävyydestä.

Haluaisin niin osata kutoa/neuloa villapuseroita, mutta olen tähän mennessä kutonut vain kymmeniä ja taas kymmeniä jättikaulaliinoja sekä eräälle hurmaavalla issikalle talviloimen. Kutominen on juuri oikeaa rauhoitusta Levottomille Tuhkimoille! Ja sen lisäksi sanotaan, että kun mies näkee naisen kutovan hän rauhoittuu! Siinä täytyy olla jotain ikiaikaista taikaa...

Aili näki kaiken boheemisuuteni läpi edellisessä postauksessa ja tajusi näkijän kyvyillään minut perfektionistiksi. Myönnän, että olen sitäkin, mutta perfektionismi on äärettömän rasittavaa sekä läheisille että etenkin itselle, joten olen vimmalla pyrkinyt siitä tavasta eroon. Olen aina ollut satakuntalainen ja karjalainen, perfektionisti ja boheemi. Olen lista- ja kalenterimaanikko, mutta ikinä en voisi päästää ketään näkemään vaatekomeroani. Yhtä hyvin voin kerta, että minä todella vihaan kitkemistä! Sen tähden niitä isoja, reippaita perennoja etc.

Olen hirveän empaattinen ja tunnen muiden kärsimykset itsessäni vähän liiankin rankasti. Tämä on vähän sellaista yliherkkyyttä ja ylimyötäelämisen kykyä, josta Siri Hustvedt on kirjoittanut paljon. Ja sitten ne enneunet...

En anna ikinä anteeksi, jos joku kerrankin ns. puukottaa minua selkään. Tämä ei ole sitä, ettenkö antaisi jotain muuta anteeksi, mutta salakavaluus, vaikka pienikin sellainen, on minulle ikävä merkki luonteesta, josta en halua enää tietää yhtikäs mitään. Nykyajan salakavaluutta voi edustaa vaikka se, että kirjoittaa toisen facen seinälle jotain täysin perätöntä ja se näkyy siellä ihan kaikille vaikka vuorokausikaupalla, eikä asianosainen tiedä mitään ellei ole ehtinyt käydä koneella. Salakavaluutta on myös apinoida etukäteen toisen luottamuksella kertoma uniikki idea, olipa se sitten vaikka, miten aikoo juhlistaa syntympäiväänsä tms.

Olen niin täynnä ideoita ja intoa remontoida ja sisustaa, että voisin tehdä sitä jatkuvasti, elleivät ajan- ja rahanpuute olisi hidasteena. Monet ideani totetutetaan vasta vuosia jälkeen niiden syntymisen...

Hiljaiset miehet ovat kiinnostavampia kuin paasaajat. Tämä vain korostuu, kun heihin tutustuu lähemmin eli paasaajat ovat lähikontaktissa tylsiä, kun taas vaiteliaat...voi tytöt;-) Tähän pätee se kuuluisa hokema hiljaisten vesien kaloista...

En todellakaan tiedä, miten selviän sitten kun Hänen Majesteettiaan ei enää ole.

***


Tämä pitäisi jakaa nyt kahdeksalle, mutta aikani ei riitä tähän linkitysten hakua myöten ja tietokoneeni on maailman hitain, joten tästä saa jokainen halukas ottaa. Olkaa hyvät!

Tämän kauniin tunnustuksen sain  Minttulilta  Annilta ja Pepiltä. Kiitos♥ Tässä saa kertoa viidestä lempiasiastaan, joten tämä on tällainen positiivisuuden ylistys.


Lempiruokani on graavi merisiika ja uudet perunat tai korvasienikeitto. Jos pitäisi sanoa, mitä ilman ei ei voi olla, niin sitten se on kala ja sienet.


Lempimakeiseni on ikuisesti suklaa. Onneksi lääkäritkin ovat jo todistaneet, että naiset tarvitsevat suklaata. Siinä on mm. tryptofania, joka sekä rauhoittaa Levotonta Tuhkimoa että kohottaa mielialaa. Onko mitään niinkuin on jääkaapista otettu Geisha -levy ja täydellinen kirja. Sitten pehmeä huopa ympärille ja nauttimaan.

Lempilukeminen on vaikea sanoa, sillä sitä riittää. Ehkä kirjablogini on jonkinlainen suunnannäyttäjä siihen, mitä mieluiten luen: maaginen realismi, historia mystiikan ja seikkailun maustein, tasokkaat lukuromaanit ja jännitys, kiinnostavat elämänkerrat, ruoka-, sisustus- ja puutarhakirjat. Ja ikuisesti runot ylitse kaiken!


Lempipaikka käsitöille on vähän heikoissa kantimissa..katso edellisen tunnutuksen vastaus. Ehkä lempipaikka lukemiselle ja se on sänky: Menen vuoteeseen kirjan kanssa.


Lempielokuva on melkein yhtä vaikea, sillä vaikka katsomme televisiota keskivertosuomalaisperhettä vähemmän, niin ostamme filmejä keskivertoperhettä enemmän. Vastaan tähän nyt lyhentäen, että on elokuva, jonka katson aina uudestaan ja se on Woody Allenin Match Point. Ja sitten on kaksi, joista en toivu ikinä: Suklaata iholla (Como aqua para chocolate) sekä Frances.

***

Tämän ruusutunnustuksen ojennan edelleen Akissfromthepastille, Birgitalle, Saralle, Jaelille, Hannelle Virtaukseen ja Annelle.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Leena Lumi's Flower Power


Ja nyt vihdoinkin pääsen toteuttamaan tätä puutarhaunelmaani eli aloitan juttusarjan, johon vien vähitellen kaikki ne kasvit, joista pidän eniten. Kerron kasveista, miten olen ne kokenut, mikä niissä viehättää etc. Vältän nyt latinaa, vaikka sisälläni asuukin innokas botanisti. Vain jos lajitunnistuksen takia tulee muuten ongelmia, saatan mainita latinankielisen nimen. Teen tätä postausta 26 vuoden puutarhakokemuksella, jossa on ollut sekä ylä- että alamäkeä, sillä puutarha on suuri seikkailu. Jos löydät käsiisi Viherpiha -lehden toukokuulta 2003, kerron siellä jutussa Intohimolla puutarhasta sivukaupalla omasta puutarhastani, joka tosin on nyt siitä aika paljon muuttunut ja muutos on pysyvä olotila, sillä haluan villiinnyttää puutarhaani siihen, mistä kaikki alkoi ja sehän on tietenkin F.H.Burnettin kirja Salainen puutarha. Sain siis puutarhakipinän jo lapsena, mutta todellinen unelman toteutus alkoi kun muutimme vuonna '85 tänne Alvar Aallon huvilasaarelle. Pääset lukemaan enemmän jokaisesta esittelemästäni kasvista klikkaamalla kuvan alla olevaa otsikkoa. Sieltä löytyy sitten myös lisää kuvia. Pidän sekä sateesta että kukista:


Sade ja ruusut, sade ja ruusut...

Aloituskunnian saderuusujen jälkeen saavat kärhöt, joita on puutarhassani paljon ja ne vain lisääntyvät ensi vuonna. Nyt niitä kiipeilee mongolianvaahteran oksilla, hyvin tuottavissa kirsikkapuissa sekä yhdessä melkein pystyyn kuollessa luumupuussa. Emme siis kaada edes kuolleita hedelmäpuita, vaan tarjoamme ne kärhöjen kodeiksi. Jos haluat lukea enemmän kärhöistä ja nähdä lisää kuvia, mene tänne
Kartiovalkokuusen haaste ja viehätys kertoo tästä hurmaavasta, mutta joidenkin mielestä vaativasta, sokeritopan mallisesta kasvista. Valitsin tämän kuvan tarkotuksella, sillä tämä liittyy seuraavaan: Kuva on rakentuvan pergolamme toinen pääty, ja molemmat päädyt muodostuvat köynnöshortensioista ja niiden väliin jää muutama istuinryhmä, sekä mm. yksi kartiovalkokuusi.  Minä en tietenkään ole tyytynyt yhteen 'sokeritoppaan' vaan olen antanut itseni hurmaantua sataa.

Ja koska asumme Alvar Aallon huvilasaarella ja hän on nimennyt kaksi lempikasviaan, olen niitä molempia harrastanut innolla. Tässä toinen eli köynnöshortensia. Tämä kuvan yksilö on 'rakentamassa' pergolan toista päätyä. Köynnöshortensioita meillä kiipeää ison parvekkeemme pylväitä, kiviä, seinää sekä mäntyä pitkin. Tästä kaunottaresta voit lukea lisää täällä, jossa myös paljon kuvia.


Alvar Aallon toinen suosikki oli akileija. Tämä kukka saa olla meillä missä ikinä keksii haluta. Jo Montgomery on kirjoittanut, että akileijat tuovat keijuja puutarhaan, niinpä voit sekä luka, että nähdä enemmän kuvia tästä miltei mystisestä kukasta jutussani Akileija on keijukukka.


Pihamme tulvii alkusuvesta lemmikkejä, tätä kukista lumoavinta. Onko mitään niin kuin on lemmikin sini! Lemmikin nimi on monilla kielillä 'älä unohda minua', joten tähän kukkaan liittyy paljon romantiikkaa ja kaihoa. Jos haluat lukea enemmän lemmikistä ja nähdä 'forget-me-not' -polkuja yms., mene tänne



Syyshortensia on syyskesän kuningatar, jota ilman minulla ei voi olla puutarhaa. Se on valonkantaja syksyn hämärtyvissä illoissa sekä kantaa meillä myös pieniä, kirkkaita led-valoja talvella. Mitään runsaampaa hurmaa en ole kokenut puutarhassa kuin on syyshortensioiden kukinta. Kukkia voi helposti kuivattaa maljakkoon leikkaamalla muutaman komean kukinnon ja kuivattamalla ne alaspäin roikkuen vaikka keittiön verhotangolla. Juuri nyt minulla on kappa kuivuvista syyshortensiakimpuista. Enemmän tästä suosikkipensaastani löydät täältä


Ja sitten jossain vaiheessa tulee tietenkin talvi...Olen hulluna lumeen, joten luonnolisesti palvon myös lumipuutarhaa. Siitä voit lukea vaikka jutustani Puutarhan lumo, jossa paljastuu, milloin puutarha on minulle lumoavin. Myös Lumipuutarhan lumo kertoo lumen valosta kukkineen.


Koska kaikki eivät ole hulluina lumeen, lopetan tähän hetkeen ja alkavaan ruskaan. Jatkan tätä sarjaa, jonka siis aina löydätte sivupalkistani varmaan seuraavaksi pilvikirsikalla, mutta se voi mennä ensi vuoteen. Olen lukenut todella paljon puutarhakirjoja ja ne löydätte palkista yhden kuvan alta. Tämän vuoden puutarhakirjat löytyvät täältä


Mikäli Lumiasterit kiinnostavat sinua, näistä marron maan kukkijoista löydät enemmän täältä.



Leena Lumi's Garden on ystäväni yllätyslahja minulle. Siinä ei ole kysytty minulta mitä kuvia haluaisin esitellä ja osa on hyvinkin vanhoja, joten paljon on muuttunut. Se on kuitenkin osa puutarhani historiaa ja ilman eilistä ei olisi nykyisyyttä. Sinänsä kaunis puutarhafilmi ja varmaan tehty sydämellä. Intohimolla ja sydämellä rakennan myös puutarhaani, jonka haluan jakaa kanssanne. Nyt saimme tänään avattua portin, josta käymme yhdessä sisään ja tarina jatkuu...

nyt pilvikirsikalla

Ja kesäkuulla nautimme kulleroiden runsaasta helppoudesta sekä kukkien kauniista muodosta.

Tässä lehtosinilatva, joka on puutarhan ihana hunajakukka, mutta ei helposti antaudu kameralle eli kuvat eivät kerro tämän kasvin viehätystä.


Ja tästä alkaa tarina särkyneestä sydämestä...

...jatkuen Vaatimattomuuden Lumolla eli ristinummiruusulla 


Suven 2012 saa lopettaa malva, joka kertoo omaa tarinaansa.


Ja sitten onkin vuorossa ihana ruska


Jouluruusu - talven taikaa, suven suloa


Vastaan puutarhahaasteeseen



Etupihalle tuli revontuliatsalea 'Mandarin Lights'


Harjaneilikat vaeltavat levottomina, suvi...


Tuoksuherneitä sateessa


Pilvikirsikoiden kukinnasta grillikatoksen kautta köynnöshortensiohin ja vähän muutakin


Vastaan puutarhahaasteeseen viisi kauneinta kuvaa puutarhastani ja...


Ruskan esileikkiä, kesälumipisaroita ja...

Vielä lokakuuta 2013

Keltakurjenmiekat ja muita keltaisia kukkijoitani


Pilvikirsikan menetyksestä keijukukkien kautta kohti...


Helteisiä terveisiä Suomen Tahitilta ja ihanin kerrottu tulppaani ikinä!


Hansaruusu - Vaatimaton suven kuningatar


Voihan Vanille Fraise!
Kallionauhus - kaivattu kadotettumme palasi puutarhaamme
Helmiorapihlaja - lokakuu tarjoaa sytykkeitä uuden kevään odotukseen


'Puutarhassa minua innoittavat' eli vastaan Irenen haasteeseen


Onnenpensas - Puutarhakasvi, jonka kanssa on lämmetty hitaasti, mutta varmasti


Kesälumipisara eli suvikello - versus kevätlumipisara eli kevätkello


Viileän toukokuun puutarhaterveisiä kotisaareltamme


Magnolia - keisarien palatseista puutarhailijoiden unelmaksi


Helmiorapihlaja kaunehin on...


Keijunmekot - nuo somat viettelijättäret


Villiviini - syysruskan airut ja...



Huhtikuun kukkia sateessa



Toukokuun kukkia



Ruususen unta ja välähdyksiä viileässä suvessa




Suomen Tahitin ilot ja kirot



Omenankukat...Oi ihana toukokuu!


Moskovan kaunotar



Luna esittelee: Nurmikosta kukkaniityksi



Melkein jo cattage garden...



Lyhtykoiso - syyskesän oranssi mysteeri



Syyshortensia Wim's Red syrjäytti Vanille Fraisen etupihallamme, koska...



Villiviinikaari ruskassa - syksyn odotetuin



Hurmehappomarja - syrjitystä seuratuksi


Kolme asiaa -puutarhahaaste

Puutarhakirjat Leena Lumissa

Terveisin Leena Lumin puutarhasta