sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

ARVONTA SARPULLA JA VÄHÄN TULEVAISESTA

Hei!

Tämä Sarpun ottama loistava kuva on sieltä mun entisistä kotomaisemista, meren rannalta. Älkää siis ihmetelkö, että lokki on suosikkilintuni, karikot/kivet/kalliot ovat minulle itsessään jo taidetta ja meren tuoksua ei voita mikään. Sarppu pitää blogia Sitä tätä tota (porilaista;-) ja siellä on nyt 1 -vuotisarvonta, johon on aikaa osallistua ensi su asti. Sarppu löytyy täältä

Minä olen lomalla vaikka muuta luulette. Sille en vain voi mitään, että pääni aivan kihisee ideoita. Niinpä varoitan, että älkää ihmetelkö, jos yhtäkkiä alkaa tulla postauksia, joissa on kuvia ja vähän muutakin vaikka lemmikistä tai kärhöistä tai jostain muusta vuoden aikaan sopimattomasta kasvista. Se liittyy haaveeseeni rakentaa omista kuvistani ja kokemuksistani pieni puutarhatietopankki, joka ei siis ole asiantuntevaa kuten Sarilla, vaan 26 vuoden kokemuksen mukanaan tuomaa. Nyt sinne on valmiina jo Köynnöshortensiasta, Kartiovalkokuusen haaste ja viehätys sekä Akileija on keijukukka. Voin sinne sitten lisäillä vaikka mitä myöhemmin...Sarjalle on jo nimi valmiina, mutta sen paljastan vasta yhteispostauksessa.

Yhden kirjan olen teille tehnyt, mutta laitan sen huomenna, että saan elokuulle edes yhden 'työn' valmiiksi;-)  Kolme muuta on kyllä parhaillaa luvun alla, joten älkää vain luulko, että olen hyytynyt.

Jotenkin huomenna alkavaan elokuuhun sekä myös Sarpun merikuvaan sopii tämä Katri Valan runo:

Taivaan kuumentuneen otsan on peittänyt
ilta viileä hunnullansa.
Kimaltavat laivat liukuvat
leikaten timanttien lailla
meren tummuvan peilin.
Lännen taivaan kapea pilvi
kuin näkymättömän soittajan huilu
soi auringon vaimenevaa laulua.

♥♥♥

Lumoavaa elokuuta teille kaikille!

Love
Leena Lumi

13 kommenttia:

  1. Katrin runo on kaunis ja herkkä , tuo valokuva on rauhoittava! Niin peilityyni vesi kuin olla voi. Aika on pysähtynyt juuri siihen. Hyvä otos muutenkin..ja köynnöshortensiasta, se on kesän kukkien kuningattaria kauneudessaan

    VastaaPoista
  2. Aikatherine, nyt on juuri se aika, kun en malta olla tuomatta Katrin runoja myös tähän Leena Lumiin. Toinen aika on sitten kun tarvitaan Valan Lumipisaraa tai Jääsiltaa.

    Sarppu on loistava kuvaaja! Koska en itse ole, ihailen muiden töitä.

    Köynnöshortensiaa kiitollisempaa saa hakea. Lehdet tulevat jo huhtikuulla, nyt on kukkinut koko suven ja kukinta vain jatkuu, syksyllä lehdet ihan keltaiset. Myös talvella kaunis kun puumaiset, kirteieset varret kantavat lunta. Ei ikinä mitään tauteja. Tosiaankin ja ehdottomasti, köynnöshortensia on yksi puutarhan kuningattarista!

    Mukavaa alkavaa elokuuta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Upea heijastus kuvassa! Ja voin kompata tuota meriasiaa: meri ja siihen liittyvät asiat ovat ihania siitäkin huolimatta, että ajoittain julmat tuulet puhaltavat rannan tuntumassa.

    Elokuuta tosiaan, mutta jatketaan vielä hetki kesämielellä! Kuulostat muuten sangen energiselle... taitaa olla patterisi latautuneet syksyn ja talven varalle?!

    Mukavaa elokuun alkua!

    VastaaPoista
  4. Sarpulla on ihania kuvia tutuista paikoista!

    Mukavaa loman jatkoa ja elokuun alkua!

    VastaaPoista
  5. Upea tuo Sarpun kuva. Hän on todella taitava kuvaaja! Ja kaunis Katrin runo.
    Ihanaisia lomahetkiä sinulle Leena ja kaikkea hyvää elokuun sinisiin hetkiin! Voi hyvin♥

    VastaaPoista
  6. Mukavaa elokuuta, kauniita kuutamoita ja runsaita marjasatoja!

    Puutarhatietopankkiasi jään odottelemaan.

    VastaaPoista
  7. Ihana huomata, että olet taas täynnä intoa pienen loman jälkeen. :) Ihana kirjasyksy myös on tulossa, joten jäädään odottelemaan innostavia kirjoja sekä keskusteluja. <3 Sopivan lämmintä alkanutta elokuuta, Leena!

    VastaaPoista
  8. Enkulin käsityöt, kiitos.Vala on ikisuosittu.

    Kiitos samoin sinulle!

    ***

    Anne, tiedän niin tarkkaan, miltä tuntuu kun mereltä puhaltaa viima, se kaiksita kylmin. Silti: Meri on aina se rakkain ja tärkein.

    Tottakai jatketaan suvea. Kun menee kaupungille, näkee jo ihmisiä syysvaatteissa, mutta minä painelen hellemekossa sääret paljaina ja vain varoilta liehuvahelmainen villatakki käsilaukussa. Se juhlavillatakki, se unelman kevyt, on muuten huipputuote, sillä sen voi rympätä ihan pieneksi käsilaukkuun eikä se eds rypisty.

    Siis kuulostan latautuneelta...onkohan se totta vai harhaa;-)

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  9. Hanne, niin, tämähän on sinunkin maisemaasi...

    Kiitos samoin sinulle!

    ***

    Hannah, kiitos! Sekä Sarppu että Katri loistavat.

    Kiitos samoin sinulle! Elokuussa alan taas elää, sillä se on liki suosikkikuukauttani, joka on syyskuu;-)

    VastaaPoista
  10. Unelma, kiitos kaikkea samaa sinulle!

    Kyllä minä sen vielä tähän suven aloitan. Jatkan sitten ensi keväästä taas. Se on kuin rohkaisuksi, sillä tätä on nyt tehty 26 vuotta yrityksen ja erehdyksen kautta.

    ***

    Karoliina, ehkä se on vain ianmcewanilaista kaikkivoipaisuuden harhaa;-)

    Kirjasyksyn sato näyttää tosiaankin lupaavalta...

    Tänään on sopivaa lähteä kaupungin yöhön punaisissa korkokengissä ja hellemekossa!

    Elämyksellistä elokuuta sinulle kaikkineen mitä siihen kuuluu!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Leena tästä, sinulla on suuri sydän ♥ minulla iloinen mieli :)

    VastaaPoista
  12. Sarppu, ole hyvä! Sydän on mun tunnari ja olen aloittanut blogini ystävänpäivänä;-) Ilon on minunkin.

    VastaaPoista