keskiviikko 23. marraskuuta 2011

VUODEN LUONTOKUVAT 2011 - SUOMEN LUONNON VUODENKIERTO

Siellä, missä vaeltaa surumielinen kettu, siellä, missä kukka kukkii kukasta, siellä, missä joutsenet kiihkoavat kiimoissaan, siellä hiljaa jossakin makaa/istuu/seisoo intohimoinen luontokuvaaja, joka on liikkeellä säästä viis’, Hän saattaa ottaa tuhansia otoksia ja kelpuuttaa vain yhden, hyvässä lykyssä kaksi. Hän kaataa välillä termospullosta kuumaa juotavaa ja jatkaa odottaen sitä taikahetkeä, jolla saa kuvan, jonka voi lähettää Vuoden Luontokuvat –kilpailuun, niin että me kaikki pääsemme mukaan nauttimaan Suomen luonnon ainutlaatuisista hetkistä, niistä hetkistä, jotka ovat monelle meistä juuri niitä, miksi rakastamme tätä neljän vuodenajan kotimaatamme niin hullaantuneina.

Myönnän, että kun sain käsiini Vuoden Luontokuvat 2011 – Suomen Luonnon Vuodenkierto (Suomen Luonnonkuvaajat Ry/ WSOY) aloin kyynelehtiä. Ensin ilahduin niin suuresti siitä, että Maailman Kaunein Kuva, Esko Kivistön supit juomassa ’kultaisina’ oli valittu kansikuvaksi. Viime vuonna Kivistö onnistui myöskin salpaaman hengitykseni supikuvallaan, sillä kirjoitin silloin näin:’…palaan lukuun Hyvä kuva liikuttaa sielua. Liikun hyvin hiljaa ja kuvaaja Esko Kivistö on jo kameransa kanssa valmiina. Kyykistyn, mykistyn ja sydämeni lyö ylimääräisiä lyöntejä, sillä..'


Jo 31. kerran Suomen parhaat kuvaajat ovat kilpailleet omissa sarjoissaan vuoden parhaasta luontokuvasta ja tulos on huumaava. Nisäkkäät sarjan voittaja on Kai Fagerström kuvallaan Kettu. Kettu on suosikkivillieläimeni, joten yhdyn täysin tuomariston näkemykseen ja toivon myös näkeväni sen päivän, kun kettujen murhaaminen kielletään maassamme. Asun saarella, jossa on kettuja, vaellan metsissä ja vuorilla, mutta en ole nähnyt yhtäkään. Jotkut onnekkaat ovat. Kun katsoo tätä punaturkkia silmiin tulee mieleen, että Kai Fagerstörm on saanut elää huikean tähtihetken : Äiti Maa siinä katsoo ikiaikaisella katseellaan suoraan sieluun:
 Kasvit sarjan voittajaksi tuli Henrik Lund kuvallaan Kukka kukassa, josta tuomaristo sanoo näin:

Kaunis, herkkä ja kaikin puolin hallittu kuva tutusta sinivuokosta. Pääkohteena oleva kukka erottuu terävänä, ja taustan epäteräviksi jäävät vuokot viestivät sinivuokkokentän jatkumisesta. Myös taustan valoheijastumat rakentavat kuvaa erinomaisesti. Rajaus on hieno ja antaa mahdollisuuden myös tekstin sijoittelulle, jos kuva vaikka päätyisi kirjan tai lehden kanteen.

En ala nyt ollenkaan luetella kaikkia kuvia, sillä niitä on 128 ja kaikista kuvista löytyvät kirjan lopussa kuvaluettelot ja kuvien tekniset tiedot. Sen sijaan käyn kirjaa läpi vähän kuin omalla tunteella. Haluan mainita Nuoret sarjavoittajan Liina Heikkisen kuvan laulujoutsenen päästä ja kuvan nimi on Jättäkää rauhaan. Maisemat sarjavoittaja on Janne Niemisen Tyrskyt, joka on upea kuva raivoavasta merestä. Samassa sarjassa kunniamaininnan saaneen Pekka Huttusen kuva Räntäsade rämeellä sai kuitenkin sydämeni takomaan – lyyrisesti.

Luontokuvat kirjahan jakaantuu vuodenaikoihin, joten tuli tosi iso pysäys aukeamalla, jossa ensin Ilkka Reittilän talvinen kuva, jossa mustavalkoisuudessa ainoana väriläikkänä koreilee ’jokivarren safiiri’, kuningaskalastaja ja samalla aukeamalla Hannu Hutun erittäin kylmän talven kuva suloisesta näädästä.

Näemme paljon perhosia, viivymme Yyterissä eli minun entisillä kotinurkilla, kohtaamme Pekka Tuurin kuvaaman pohjanlumpeen punaisen muodon ja sitten olemmekin jo Säpin majakkasaarella ja minun tuli niin ikävä merta. En tiennytkään, että Säpissä on mufloneita! Niitä on kuvannut Markku Saiha.

Tämän kirjan myötä tapahtui ihme. Jokin aika sitten mietin, minkä vuoren huipun haluan valloittaa sitten kun bloggaaminen saa jäädä. Nyt kaikki kirkastui ja tajusin, että alan kuvamaan tosissani. Sisareni mies on ammattikuvaaja, joten hän saa opettaa alkuun. Ei sitä koskaan tiedä, milloin minä lähetän ottamani kuvan tähän maailman vanhimpaan kansalliseen luontokuvakilpailuun! Suomi on luontokuvaajan paratiisi!

Luonto ja ihminen –sarjan toinen palkinto meni Kai Fageströmille ja syystä:

Huomaan aution talon. Astun sisälle sen hiljaiseen syliin. Vajoan istumaan lattialle ja kuuntelen miten hiljaisuus huutaa. Tajuan, että en ole yksin, vaan valpas, herkkä katse seuraa minua: Supinpoikanen!

Paratiisi on juuri tässä nyt ja tähän haluan jäädä.

28 kommenttia:

  1. Voi että on upeita kuvia! Tuo kansi on huikea, samoin muissa kuvissa selvästi saavutetaan hieno tunnelma ja niissä eläimet on onnistuttu kohtaamaan.

    Kettu on muutenkin minunkin suosikkivillieläimeni. Olen niin iloinen siitä, että ketunmetsästys kiellettiin Iso-Britanniassa joitakin vuosia sitten.

    VastaaPoista
  2. Luontokuvat ovat niin loistavia! Luontokuvaajan työ puolestaan miltei eriskummallista. Kunnioitan heidän asennettaan kovasti. :-)

    VastaaPoista
  3. Kansi on Esko Kivistön, joka otti viime vuotisen kirjan huikean supikuvan.

    Kunpa se kiellettäisiin Suomessakin. Minusta oli hauskaa kun Salolainen asui Lontoossa ja kuvasi kettuja suurlähetystön pihalla ja puistosssa.

    VastaaPoista
  4. Paula, olen seurannut likeltä: Kylmää puuhaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Siinä minäkin sitä oppisin;-) Kylmyys minulle sopii, sillä olen arktinen tyyppi ja untuvatakit on keksitty eli mun suosikkivaate.

    Näistä jotenkin hengästyy...ihanasti.

    VastaaPoista
  5. Tiedän, Einsteinillakin oli lukuhäiriö, dysleksiaa... Göteborgin professori, yksi opettajistani, kirjoitti hinosti tuosta Marilynin runoilusta.

    P.S.
    'Kaikkitietävänä' luen että Hanne itse kirjoittaa että hänellä on tämä sama korkea syysesteri puutarhassaan.

    VastaaPoista
  6. Voi hitsit miten ihania, haluaa tämänkin ehdottomasti! Kiitos esittelystä Leena:)

    VastaaPoista
  7. Mustaleski, tämä on ihan tajutonta...

    Ole hyvä.

    VastaaPoista
  8. Miten upeita kuvia! Luonto on kyllä mahtava innoittaja!

    VastaaPoista
  9. Hannele, tämä ei nyt ole se asteri -postaus, jossa keskustelimme Marilynistäkin. Tässä esitellään Suomen parhaat luontokuvat 2011.

    Niin tai näin, Hannekin ilmoitti, että ei tiedä, mikä asteri kyseessä. Olen ottanut kasvitieteen professoriin yhteyttä. Ehkä saamme tiedon ensi keväänä, kun teen häneltä taas yhden kirjan.

    ***

    Jael, sano, mikä innoittaa enemmän;-)

    VastaaPoista
  10. Tähän kirjaan minäkin haluan tänä vuonna tutustua. Joka vuosi on pitänyt katsastaa nämä, mutta joka kerta se on jäänyt. Tekisi hyvää välillä pelkän lukemisen välissä ihan vain katsoa kauniita kuvia ja hengähtää hetki:)

    VastaaPoista
  11. Juuri niin eli luonto innottaa kuvaajia. Uskoisin, että myös suurinta osaa ihmisiä. Upea kirja!
    Katselen lähes viikottain luonto-ohjelmia ja usein ihmettelen, että miten ihmeessä kaikki on saatu kuvattua.

    Olisikohan alimmaisessa kuvassa Olga? Rapsutuksia...

    VastaaPoista
  12. Sonja, minulle tulee yhä useammin sellainen olo.

    Minusta näistä kuvista tulee voimaannuttava olo. Inhoan tätä uutta termiä, mutta se on niin hyvin kuvaava;-) No, levollinen ja vahva olo. Try it!

    VastaaPoista
  13. Marjatta, luonto-ohjelmat ovat minunkin suosikkejani.

    Olga on noutaja, punainen kuin kettu, mutta lurpat korvat ja meripihkanväriset silmät...Kiitos rapsutuksista psta.

    Alimmassa kuvassa on supikoiran poikanen, joka on tullut sisälle autioksi luulemaansa taloon.

    VastaaPoista
  14. Absolutely amazing pictures - love the wildlife and autumn colors.
    Have a great day,
    Axx

    VastaaPoista
  15. Anya adores, I agree completely! These Finnish photographers are super.

    Thanks!, same to you.

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia, kiitos muistutuksesta Leena! Varasin.

    VastaaPoista
  17. Leena IhaNainen!

    Suurenmoisia kuvia, etenkin tuo kansi. Aurinko on laittanut supeille kultakehykset, jotka kertautuvat vielä vedessä.

    Supi on meille tuttu eläin.

    Oikein luopsakasta loppuviikkoa sinulle, IhaNainen!<3

    VastaaPoista
  18. Leena, kyyneleet vain vierivät jostain kun tällaisia kuvia katsoo. Minulle tämä kirja olisi kyynelkanavatyhjennys...mahtava, liikuttava elämys. Joka aamu menen ensimmäiseksi koirani Pimun luo, katson sitä pitkään syvälle silmiin ja usein pyyhin sen jälkeen poskiltani kyyneleet. Siellä koiran silmissä niinkuin kaikilla eläimillä voi kohdata jotain elämää suurempaa ja se sama on näissä kuvissa.

    Upea kirja. Koskettava.

    VastaaPoista
  19. Sari, sama täällä, sama täällä...

    Joka aamu ensimmäiseksi Olgan meripihkasilmät.
    Eikö olekin tullut nyt oudon paljon kirjoja, jotka ovat kuin sinulle myös...

    Pyydä tämä Sarimieheltä joululahjaksi.

    VastaaPoista
  20. Kiitos ideasta, taidan pyytääkin. Tuo Sarimies saa minut nauramaan ja puistelemaan päätäni, kiitos naururypyistä :)

    VastaaPoista
  21. Tuo kettukuva sai minut lumoukseen!
    Ihana kirja!

    VastaaPoista
  22. Sari, teeppä se. No kun Allulla on Allumies ja minulla Lumimies, niin kai ssinulla on sitten Sarimies.

    Ah, naururypyt kertovat innostuksesta elämään.

    ***

    Hanne, niin minutkin.

    Ja täynnään toinen toistaan uskomattomampia kuvia.

    VastaaPoista
  23. Aili IhaNainen!

    Ei ollut sinua tarkoitus unohtaa. Olen tänäänkin täällä tehnyt jotain sinua ajatellen...

    Kuvittele: Kultaiset supit!

    Sisareni mies kuvaa myös supeja.

    Kiitos samoin sinulle ja kiitos lehdestä!

    VastaaPoista
  24. Aivan mykistäviä luontokuvia! Miten joku osaakin - ja löytää kuvaamishetken? Kaikki ne eläimet, joita minä olen nähnyt, ovat olleet niin vikkeliä, että kameraani on jäänyt vain viuhahdusviivaa! Ihana kirja.

    VastaaPoista
  25. Nämä vuoden luontokuvakirjat ovat ihan huippuja! Itse en ole erityisesti luontokuvauksen ystävä, mutta kauniista kuvista pidän aina!

    VastaaPoista
  26. Anja, eikö vain! Ruvetaan mekin harjoittelemaan: Kunnon toppahaalarit ylle, myssy päähän ja mennään tuntikausien väijyyn johonkin omatekemään majaan. Yhdessä se olisi kaikkein hauskinta! Osattaiskohan olla hiljaa ja nauramatta...

    VastaaPoista
  27. Absolutely white, mutta olet silti loistava kuvaaja. Minäkin haluaisin osata kuvata hyvin ja minun lajini olisi nimenomaan luontokuvaus. Kaikki kaunis ilahduttaa mieltä. Elvyttää sielua.

    VastaaPoista