maanantai 21. marraskuuta 2011

MARRASMAANANTAITA, KATJA KETTUA, LUMEN JANOA

Olen ollut niin täynnä virtaa, että se on ollut ihan rajatonta. Olin kuitenkin unohtanut marrasmaanantait. Minun piti tänään tarjota teille Täydellistä paistia, mutta en mitenkään tee sellaista uupuneena. Täydellinen paisti tarjotaan silloin, kun sanat virtaavat kuin kevätpuroset ja olo on hohtoinen. Paistin sijasta vinkkaan teitä ostamaan viimeisimmän Anna-lehden, jossa haastattelu Kätilön kirjoittajasta, Pohjoisen Vahvasta Naisesta Katja Ketusta.

Olen niin onnellinen, että Blogistania valitsee omat Finlandia -ehdokkaansa, että alta pois. Minä en vain vieläkään tajua, että mitä minun pitää tehdä 2.1.2012. Varmuudeksi varmaan postaan kolme nimeä omaan blgogiini ja toivon, että joku minut sieltä poimii. Minun ehdokkaani eivät ole salaisuus. Olen niitä huudellut jo teillä ja turuilla ja eilenkin puhuin puhelimessa yhden ehdokkaani kanssa. Tässä minun listani: Marja-Leena Virtanen/ Kirjeitä kiven alle, Katja Kettu/ Kätilö ja Raili Mikkanen/ Suomen lasten linnakirja. Sitä en tietenkään voi sanoa, tuleeko tähän vielä joku yllättäjä, mutta se olisikin sitten jo aika juttu, sillä en mitenkään tajua Marja-Leenan ja Katjan vahvojen teosten esiintuloa samana syksynä. Railin kirja on lastenkirja, mutta se oli minun Finlandia Junior -ehdokkaani, vaan kukaan ei kysynyt minulta...

 Suosikkikukkani akileijat ovat kauniita aina, aina vaan. Minä janoan jo lunta, että jaksan tästä jonnekin...huomiseen tai ylihuomiseen tai vaikka jouluun. Jouluyössä on taikaa!

Jotain piristävää tähänkin päivään kuitenkin löytyi: Valkoinen kirahvi on tehnyt aivan huikean, taiteellisen ja erilaisen arvostelun Marja-Leena Virtasen kirjasta Kirjeitä kiven alle. Olen varma, että sinäkin haluat lukea sen, joten ole hyvä ja avaa ovi tänne.

Ja täältä löydät minun elämykseni Marja-Leenan kirjasta sekä myös linkit muiden arvosteluihin.

30 kommenttia:

  1. Riitta Sinikka, kiitos samoin!

    Miten ihanaas, että jaksat aina toivottaa hyvää alkanutta viikkoa. Toivottavasti en tule tstä riippuvaiseksi;-)

    VastaaPoista
  2. Tuo listahan on kiva idea, pitää seurata sitten tammikuussa tuloksia.

    VastaaPoista
  3. Minulla on nyt menossa Täydellinen paisti. Sitten odottaa Metsäjätti. Sitten Kerjäläinen ja jänis. - Ihana kirjasyksy!

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo akileija-kuva. Onko sinnekään tullut vielä yhtään lunta? Täällä on niin pimeää, että alkaa tuntua jo pahalta.

    Onneksi kuitenkin on erinomaiset kirjat! Odotan innolla, mitä tuumaat Täydellisestä paistista. Minullakin tulee yksi Teoksen kirja pian lukuun. :)

    VastaaPoista
  5. Oih, onko siellä jo noin lumista! Suloista!

    Nyt se on livahtanut kiven alle ja teksti ulos.

    VastaaPoista
  6. Olen päättänyt ostaa muo kakis kirjaa Jouluksi, itselleni..
    sillä en halua keneltäkään Joululahjoja,..
    Tietty voisin ostaa jo etukäteen ja antaa hyvän kiertää..
    Kiitos ihanista vinkeistäsi..
    tekstisi on aina niin järisyttävän ihanaa, sydämen puhetta niin kuin sinäkin!

    VastaaPoista
  7. Teillä on jo lunta! Ja meillä loppuivat sateet..
    Hieno juttu että blogimaailmakin valitsee oman Finlandia-ehdokkaansa:)
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kurjaa, että marraskuu sittenkin iski kyntensä sinuunkin. Mutta jospa älyäisi irrottaa otteensa pian, meistä molemmista.

    Kätilö on vielä lukematta, niin paljon hyvää olen kirjasta kuullut, että varaukseen menee heti.

    Voi hyvin Leena!

    VastaaPoista
  9. Allu, eikö vain. Veikkanpa, että se on aivan omaa luokkaansa ja saa myös huomiota.

    ***

    Hippokampustaja, eikö olekin paisti herkullinen;-) Tämä kirjasyksy on ollut kaikkien aikojen laadukkain! En muista vastaavaa.

    VastaaPoista
  10. Katja, ei ole tullut kuin kuuraa. Tänään tuli vähän jotain, mutta sitten suli kohta pois eli meni plussalle. Tämä pimeä ei ole enää sitä alkusyksyn pimeää: Tämä tappaa. Kunpa olisin karhu...

    Katja, minulla on nyt rimakauhu, sillä kirja on aivan loistava, mutta minun pitää saada oma fiilis ylemmäs ennen kuin kirjoitan. Se on just kuin minulle tehty. En tajuu, miten edes ymmärsin, että 'just toi kirja on mun juttu'. Voi olla, että Pyrrekin omistuskirjoituksineen tulee ennen...Tunnustelen huomenna, miltä tuntuu sormet näppäimillä, miten aivot nuotittavat, virtaako sanojen vuo vai ei ei...Siis väsyin tänään ihan oikeesti ja nyt pitkät päivät, kun R. menee suoraan töistä valmennukseen.

    Sinulta tulee Teokselta lukuun se, jonka moni on jo tehnyt ja minulle tuli se, vaikka en pyytänyt. Olinkohan oikeassa...kirjan kansi on upea ja tuo mileen hunajan...Teen kirjan ajalla, kohun laannuttua. Kirjan nimikin on muuten hyvin tyylikäs.

    VastaaPoista
  11. Minulle tulee Anna-lehti, ja luin haastattelun. Se oli hyvä. Korkojen kera ohjelmassa Katja Kettu oli myös, ja herätti sen verran kiinostusta että nyt tuo Kätilö-kirja on jostain saatava...

    VastaaPoista
  12. Valkoinen kirahvi, tämä kuva on viime talvelta. Yksi isosta sarjasta.

    Täällä kävi lunta tänään vähän,mutta se on ohi jo.

    Minä tulen...

    VastaaPoista
  13. Minäkin odotan jo joulua, ehkä silloin ehdin lukea uusia kirjoja.
    Täytyykin käydä katsomassa mitä äänikirjoja kirjastosta löytyisi.
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  14. Hanne, sydämellä pitää yrittää tehdä ja elää;-)Niinhän sinäkin!

    Parempia kirjavinkkejä en sinulle nyt jouluksi taida löytääkään...

    Minäkään en halua niin saada lahjoja, mutta voin ostaa itselleni jouluksi jotain, mistä pidän. Ennen blogia se oli aina kirja ja suklaarasia.

    ***

    Jael, lumi kävi aamulla ja nyt mittari meni plussalle. Kuvista älä päättele mitään, sillä minähän voin julkaista vaikka juhannusruusunkuvia talvella.

    Onneksi kuitenkin saitte sadetta. Kunpa se toistuisi.

    Eikö olekin. Ei tule ainakaan mitään kirjaa, jossa vain muurataan uunia ja fundeerataan, fundeerataan ja muurataan uunia...Kirjan pitää olla ELÄMYS.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  15. Täydellinen paisti oli hieno kirja! Onneksi ehdin napata sen kirjastosta lukuun ennen kuin se voitti esikoispalkinnon, sillä nyt varausjonot alkavat olla jo pitkät ;)

    VastaaPoista
  16. Anna Elina, tänään on ollut päivä kuin raskasta betonia...eka kerran tänä vuonna. Nyt ei taida auttaa kuin vähän ylimääräistä unta ja ulkoilua. Syön vitamiineja takuulla oikein ja tarpeeksi.

    Sinä myös: Voi hyvin!

    ***

    Tosi hyvä juttu ja paljasti juuri sen, että 'he, jotka tulevat perille polvet ruvella ja outoja hedelmiä hauraassa säkissään' kirjoittavat tulta. Suununtailapsista ei tähän ole. Heidän kertomuksensa saavat minut pitkästymään.

    Kerrankin harmittelen, että katson niin vähän televisiota. Jos me rentoudumme, katsomme leffoja, joita kerään harkiten mutta innolla.

    Road Map

    Jotka tlevat suorinta tietä,
    saapuvat tyhjin taskuin.
    Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
    tulevat säihkyvin silmin,
    polvet ruvella, outoja hedelmiä
    hauraassa säkissään.
    Niin se ystäväni on, niin se on,
    että eksymättä et löydä perille.

    - Tommy Tabermann -

    VastaaPoista
  17. Unelma, se on ennen kuin huomaammekaan. Kääri ihmeessä itsellesi joulupakettiin edes Kätilö tai Kirjeitä kiven alle.

    Kiitos samoin sinulle!

    ***

    Susa, se on loistava,mutta olen yhtäkkiä niin uupunut, että en pääse lentoon. Vähän omaehtoista pakkolepoa, niin eiköhän se siitä sitten. Kauheaa jos tämä jämähtänyt uupumus jäisi...

    VastaaPoista
  18. Leena, kiitos! Vallan liikutuin näin viikon aluksi.
    Ja huh! Valkoisen kirahvin arvostelu melkein nosti ihon kananlihalle. Miten te osaatte!

    VastaaPoista
  19. Raili, ole hyvä vain! Sinä olet tämän ja paljon enemmän ansainnut.

    Eikö ollutkin huikeaa tekstiä♥

    Kuule, minä tässä vähän toimin nyt sentraalina, kun minulla ei ole sähköpostiosoitettasi: Marja-Leena Virtanen haluaisi kontaktia sinuun;-) Jos meilaat minulle, voin antaa sinulle hänen e-meiliosoitteensa.

    VastaaPoista
  20. Minä maltan vielä hetken noiden kirjeiden suhteen. Kirja odottaa kyllä jo yöpöydällä, mutta jotenkin tuntuu, että haluan antaa kirjalle paljon aikaa ja huomiota ja nyt arkikiireet painavat. No, jouluna viimeistään lupaan tarttua ja sitten luen nuo linkkisikin...

    VastaaPoista
  21. Leena, ostin tänään - mainittakoon että totaalisen poikkeuksellisesti - Anna-lehden irtonumeron sinun yllytyksestäsi :-)!

    Juttu Katja Ketusta oli järkyttävä ja loistava. Sellaista rohkeutta tarvitaan!

    VastaaPoista
  22. Joana, jos jotain on blogiaikana oppinut, niin sen, että kirjalle pitää antaa aikaa ja tilaa. Joskus on aivan pakko siirtää houkuttavakin kirja sivuun odottamaan aikaa parempaa tai juuri sitä kirjalle sopivaa fiilistä. Minä en olisi lukenut Kätilö tai Kirjeitä kiven alle jossain 'rakosessa', muiden asioiden puhaltaessa päälle. Aavistin, että nyt tehdään suomalaisen kirjallisuuden historiaa ja toimin sen mukaisesti. Jälkitunnelmat olivatkin sitten ihan sekavat, mutta se onkin jo toinen juttu.

    Sinä olet kärsivällinen ja fiksu nainen! Hyvä sinä♥

    VastaaPoista
  23. Paula, ei tämä ylen väsyneenä tehty postaus sitten ihan hukkaan mennyt;-)

    Minä olin tietty ihan myyty, onneksi sinäkin.

    VastaaPoista
  24. Mielenkiintoista seurata mikä nousee ykköseksi.

    Ihmeellistä,ettei tuo Kätilö mahtunut Finlandia ehdokkaisiin. olisi paikkansa ansainnut. omaperäinen nuori naiskirjailija ja laulaja:)

    VastaaPoista
  25. Hanne, kiinnostavaa on.

    Olet siis jo lukenut Kätilön?

    Katja Kettu on Vahva Nainen Pohjoisesta!

    VastaaPoista
  26. Leena, tässähän ihan aloitteleva kirjoittaja hämmentyy! Kiitos linkityksestä ja sanoistasi, jotka saivat sydänalassa lämpimän lepattelemaan. Valoa iltaasi puhaltelen.

    VastaaPoista
  27. Sinä kirjoittaja syntyään, kirjoitustasi ovat minulle tänään kehuneet kuuluisat kirjailijat!

    Ole hyvä vain, sinä ystäväni meressä, kirjoissa ja koirissa.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  28. Huoh, mikä lista. Kätilöä odotan malttamattomasti. Siitä oli juttu myös Keskisuomalaisessa, tuon sinulle.
    Kirjeitä kiven alle teki minuun vaikutuksen ja sai kaipaamaan isovanhempiani, että olisin vielä voinut kysyä.. En ole kirjasta pystynyt edes arviota kirjoittamaan vielä. Se meni niin syvälle.
    Linnakirja taas teki pikkumieheen vaikutuksen niin että meinasi jäädä fyken kokeeseen lukematta, kun Leenan mukava paketti saapui. Hieno teos sekin, ihanine kuvineen.

    VastaaPoista
  29. Anne, laitan sekä Täydellisen paistin että Kätilön nyt odottamaan sinua ja ensi viikon tapaamistamme.

    Voi, me unohdimme vallan muistella Karjalaa, kun vietimme Helsingissä ravintolailtaa kera Marja-Leenan ja blogiystävien, jotka taisivat melkein kaikki olla Karjalaista juurta. Siinähän oli koolla Karjala -seura;-)

    Välitin Railille terveisesi Linnakirjasta. Se on niiiin hyvä. Kohta käärin sitä lahjapakettiin K:lle.

    VastaaPoista