SUOMALAISTA VOIMARUOKAA

Valamon luostarin mäellä vaeltelee ajatuksissaan kulkija. Hän poikkeaa hautausmaalla, kulkee herukkapensaiden viertä, poimii tatin, keittää vettä, ja kaataa sen kuivattujen mustaherukanlehtien päälle, sekoittaa mukaan hunajaa ja siemaisee. Huokaus.

Ruokatoimittaja Virpi Kurjenlennon teos Suomalaista voimaruokaa (Minerva 2011) on kuin ylistysruno suomalaiselle maisemalle sekä suomalaiselle ruokakulttuurille, jossa lähiruoka on kunniassaan ja osataan arvostaa pitkien valoisien öiden raaka-aineisiin, metsän ja puutarhan antimiin säilömiä aromeita, vitamiineja ja kivennäisaineita. Pidän tästä tyylistä, jossa ruokaohjeet ovat kirjan nuotiotulia, mutta niiden väliin jää tarina.

Tumman kuusikon alla on viileää. Siellä täällä horsmikossa hurahtaa heinäsirkka. Maahan on pudonnut omenoita ja hillo tuoksuu. Rantasaunan piipusta suikertelee savu. Täällä uunia vasta sytytetään. Keittiössä valmistetaan öljyyn säilöttyä savukalaa, paistettua kesäkurpitsaa ja valkosipulismetanaa, ruisleipää ja perunarieskaa, piirakoita ja marinoituneita marjoja. Minä olen vieraana. Saan maistaa voimaa.


Näin lumoavasti tekee makumatkaa Itä-Suomessa Virpi Kurjenlento yhdessä valokuvaaja Sami Revon kanssa, jonka hellänkarheat kuvat vain korostavat suomalaisen ruokaperinteen ikiaikaista ajattelua: terveellistä lähiruokaa ja mieluiten vielä itse hankittuna. Siihen eivät kuulu kaiken maailman kotkotukset ja vahvat jälkikäsittelyt, vaan yksinkertaisuus ja selkeys ovat valttia ja suu ja kroppa kertoo, mikä on hyvää. Kirjan kauniista kannesta saamme kiittää Leena Kilpeä.

Näin emäntä Raili Turunen kalamiehille:


- No, saittekos työ mittään? Tiijätkö miten tehhään paras kalakeitto, Raili kysyy silmät sirrillään.


- Ensin pannaan kalafileepalat kattilaan ja ripotellaan niiden päälle kaksi teelusikallista suoloja ja kymmenen maustepippuria. Sitten kaajetaan vettä piälle niin, että kalat juuri ja juuri peittyvät. Seuraavaksi kiehautus ja annetaan veden poreilla hetki ja nostetaan kalapalat sitten reikäkauhalla kattilasta. Jäljele jääneeseen kalaliemeen laitetaan perunapalat ja yksi pilikottu sipuli. Annetaan kypsyä sopiviksi, ja kun on valamista, niin ei kun vaan lisätään kalapalat piälle ja lorautetaan voisullaa perrään. Voihan sitä tilliäkin, mutta kyllä se on paras keitto näin, Raili hymähtää tyytyväisenä.

Tässä kohtaa lukemista odotin kauhulla maitoa tai kermaa, sillä meikäläinen merenrannan kasvatti ei kerta kaikkiaan tajua valkoisen kalakeiton päälle. Vaan kovin oikein hallitsi kalasopan teon Raili. Ja kun nyt pääsimme kalan makuun, niin valmistamme Öljymarinoidut ahvenet:

300 g savustettuja ahvenia
1 sipuli

maustekastike:

1 valkosipulin kynsi
1 rkl soijakastiketta
2 rkl omenaviinietikkaa
2 maustepippuria
1 dl rypsiöljyä
1 oksa oreganoa

Irrota ahvenista pää ja suurimmat ruodot.


Leikkaa sipuli renkaiksi ja valkosipuli silpuksi.


Sekoita valkosipulisilppu, soijakastike, omenaviinietikka, maustepippurit ja rypsiöljy.


Nostele ahvenpalat, sipulirenkaat ja oreganonoksa astiaan ja kaada päälle marinadi.


Anna maustua jääkaapissa muutama vuorokausi.


Kalat säilyvät paremmin, jos ne pysyvät kokonaan marinadin peitossa.

Suomalaista voimaruokaa jakaantuu vuodenaikojen mukaan, kuten lähiruoka-ajatteluun sopiikin. On Syksyn makuja, joissa käymme Valamon viinimailla, seisomme metsässä Kori täynnä punaisia marjoja, on Talven makuja, jossa meillä on Verkot veessä ja kohtaamme Vieraanvaraista väkeä, on Kevään makuja, jossa tunnemme Mustan mullan tuoksun, on Kesän makuja, jossa Mies tuli tiellä vastaan ja olemme onnellisina Maa äidin helmoissa sekä kohtaamme Yli satavuotiaat mustikkamättäät.

Reseptejä on matkatarinoiden lomaan paljon ja osa niistä tuo mieleen muistoja lapsuudesta. Löytyy Maustetut sekasienet, Punajuuripihvit, Kaalikääryleet, Uunissa haudutetut juurekset, Karpalohyytelö, Kelvänsaaren kalakeitto, Muikunmätikastike, Kasvispiiras ja monta, monta muuta ihanuutta, joista syntyy makumuistoja, niitä mammalan herkkuja ja sitten vielä karjalanpiirakoita päälle.

Tässä on nyt se ruokakirja, jota suosittelen isänpäivälahjakirjaksi! Tässä on äijämäistä menoa, sillä ollaan miehissä talvikalassa moottorikelkalla, selvitetään verkkoja, kairataan reikää jäähän, nostetaan ylpeänä haukea ja seisotaan ’rehvakkaina’ kuvissa jään maisemassa…Kirjan tekijät ovat selvästi olleet rehdin ja suomalaisen maun perään, mutta herkkyydessäkin löytyy:

Halla on hiipinyt yöllä suon yli. Mennessään se on vetistänyt mustikat ja pehmentänyt puolukat. Muutama kalpea hilla lepää vielä pehmeällä sammalella. Nyt on kurjenmarjojen aika. Karpalot hehkuvat mättäillä ja niiden kyljet kimaltelevat kilpaa kastepisaroiden kanssa.

Ehkä isä saa sunnuntaina tämän kirjan lisäksi riistaa, joten siihen mukaan sopiikin sitten karpalohyytelö.

Karpalohyytelö


400 g karpaloita
7 dl vettä
1 pkt (330 g) hillo-marmeladisokeria


Keitä karpalot veden kanssa mehuksi. Siivilöi liemi ja kaada se takaisin kattilaan. Sekoita hillo-marmeladisokeri mehun kanssa ja keitä 5-10 minuuttia.


Kokeile hyytelöitymistä tiputtamalla ruokalusikallinen seosta pakastimessa jäähdytetylle lautaselle ja jäähdytä se nopeasti jääkaapissa tai pakastimessa. Vedä lusikalla vako hyytelön keskelle.


Jos vako ei heti umpeudu, hyytelö on valmista. Muussa tapauksessa jatka vielä hetki keittämistä ja toista testi. Jäähdytä hyytelöä kattilassa 15 minuuttia ja kaada hyytelöseos lämpimiin, pestyihin purkkeihin.


Nosta jäähtyneet purkit jääkaappiin.

Tällaisen kirjan luettuaan tulee jotenkin haltioitunut olo. Tuntuu upealta asua maassa, jossa voi puraista kylmää karpaloa, poimia lakkoja suolta, kantarelleja toisaalla ja syödä jälkiruoaksi vaikka mustikkakukkoa ja sitten alkoi vielä tehdä mieli kalaan…tai syömään puolukkapuuroa, vispipuuroa, sellaista hyvin vatkattua, jota lapsena vatkatessa käsi ihan puutui, mutta maku korvasi kaiken vaivan. Ja sitä sitten syötiin kylmän maidon kanssa ja isä istui vastapäätä ja kehui kovasti. Hymyili.

*****

Tämä ruokakirja on valittu vuoden ruokakirjaksi 2011 Gourmand International -kilpailussa!

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Minttuli